tiistai 25. kesäkuuta 2013

Terkkuja Latvian hallitukselle

Sain juuri tietää, että blogani luetaan tiiviisti Latviassa asti jopa valtiojohdon ylimmillä tasoilla.

Onhan se selvää, että viisauteni ja visionäärisyyteni riittää aina kevyesti yhden pienen itäeurooppalaisen valtion pyörittämiseen, mutta olen lievästi yllättynyt saamastani huomiosta, koska kirjoitan suomeksi, ja kokonaiskäyntimääräni alkaa vasta pikkuhiljaa lähestyä tuhatta. Miten ne edes ovat löytäneet tänne?

Eihän sitä ikinä tiedä, jos vaikka blogini nimi tarkoittaakin latviaksi jotain härskiä. Kerran kuulin suomalaisesta firmasta, jonka nettisivuilla vierailtiin ahkerasti Turkista, ja tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että firman nimi tarkoitti turkinkielellä 'takaapäin'. Samaten isäni ajaa autolla mallia Pajero, joka espanjaksi tarkoittaa runkkaria. (Joku on saattanut kuulla, että Mitsubishin saatua tämän asian selville, nimi 'Pajero' korvattiin nimellä 'Perspano', mutta se on vain urbaanilegenda.)

Mutta asiaan. Mistä tiedän, että Latvia käyttää blogiani ohjenuorana politiikassaan? Vasta yhdeksän päivää sitten kirjoitin siitä, kuinka kukkahattutädit tekevät jokaisesta hakaristin vilahduksesta Holokaustiin verrannollisen skandaalin, ja totesin, että jos natsisymbolit pitää kieltää, niin kielletään samaan syssyyn sitten kommunistisymbolitkin. Nyt on sitten Latviassa tehty lakialoite, joka kieltäisi natsi-Saksaan ja Neuvostoliittoon liittyvien symbolien käyttämisen. Tosin vain julkisissa tilaisuuksissa, mutta kumminkin.

Kielto koskee muun muassa lippuja, vaakunoita, hymnejä, hakaristejä, SS-tunnuksia, sirppi ja vasara -tunnusta sekä punaista viisisakaraista tähteä Neuvostoliiton tunnuksena.

Tässähän voisi puhua siitä, kuinka natseilla ja kommareillakin on oikeus mielipiteeseensä ja niiden ilmaisuun, tai siitä, ettei symbolien kieltäminen ainakaan vähennä kyseisten aatteiden kannatusta, mutta en jaksa. Eiväthän Latvian asiat minulle kuulu. Se, mikä tässä enemmän herättää huomiota, on Venäjän reaktio asiaan:

Venäjän ulkoministeriö moittii Latvian aikeita kieltää neuvostotunnukset julkisissa tilaisuuksissa. Venäjä katsoo, että Latvia väheksyy historiaa ja että päätös voi hiertää maiden suhteita.

- Latvian parlamentin päätös kieltää neuvostosymbolien käyttö herättää syvää suuttumusta, Venäjän ulkoministeriö sanoo.


En tiedä, miten Ranskassa suhtaudutaan hakaristeihin, mutta yllämainittu on sama asia, kuin jos ranskalaiset kieltäisivät natsisymbolit, ja siihen Saksa toteaisi, että moinen päätös väheksyy historiaa ja voi hiertää Saksan ja Ranskan suhteita. Sillä erotuksella tietysti, että Ranskan natsimiehitys kesti nelisen vuotta ja elää nykyään enää lähinnä isovanhempien kauhutarinoissa, kun taas Latvian neuvostomiehitys kesti yli 50 vuotta, ja sen lieveilmiöistä kärsitään edelleen.

Mitä tämä kertoo nyky-Venäjästä? Kommunismi on saattanut jäädä pois muodista ainakin juhlapuheissa (toistaiseksi), mutta mitään ei ymmärretä hävetä, ja vanhan imperiumin rajoista pidetään kiinni verukkeella millä hyvänsä. Samalla myös implisiittisesti tunnustetaan se tiedetty fakta, ettei Neuvostoliiton ollut tarkoituskaan olla mikään kansojen vapauden, veljeyden ja tasa-arvon esitaistelija, vaan Venäjän imperiumin jatke uusilla, ahneemmilla johtajilla. Onhan tätä nähty ennenkin.


Lisäys: Yhdessä toisessa artikkelissa Putin on sitä mieltä, että Venäjän ei kuitenkaan tarvitse ottaa huomioon ulkomaisia mielipiteitä, ja moisen ehdottaminenkin on töykeää. Hän tiivistää asian osuvasti:

Emme puutu teidän asioihinne, ja toivon, että te ette puutu meidän asioihimme.

5 kommenttia:

  1. Aina oppii jotain uutta, pitääpä muistuttaa Jaskaa mitä Pajero oikeasti tarkoittaa. Ei nimi autoa pahenna eikä jokainen Pajerolla päristävä äiti maahan reikiä jyystävä inssi ole onanisti.BTW, tuo avattaresi kattokissi muistuttaa ennen wanhaan naapurissa asustellutta Niki-kissiä... tervyysiä täältä Kuurtaneelta!Jii

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja terveisiä takaisin Kuurtaneelle. Vieläkö siellä on rottia jäljellä?

    Olen minä tainnut Jaskalle pari kertaa asiasta mainitakin. Mutta eihän tuo onanistivihjaus ole kovin paha, jos vertaa vaikka Fordin Pinto-malliin, joka Brasilian murteessa tarkoittaa pientä penistä.

    Tuo on kyllä söötti kissayksilö. Nykyäänhän siskolla on taas tuollainen oranssihtava kissa, mutta kokoa sillä on helposti kolmisen kertaa enemmän kuin Nikillä.

    VastaaPoista
  3. Joo rottasota vaatii uhreja edelleen, sontasiionin palstoilla en ole kaatuneita suuremmin surrut. Saatana, Jaska jaksaa samasta jutusta edelleen repiä riemua=)

    Mulla on jonkinasteinen fiksaatio pieniin perheautoihin eikä imagoon sovi onanistimaasturit.Nyt poikapolo ajaa Pololla, eipä tuo Pintokaan hullumpi vaihtoehto olisi.Edellinen kulkupeli oli Ford KA, joka sopi erinomaisesti henkisille ja fyysillisille ulottuvuuksilleni.Tiesit varmaan sen että paskan kemiallinen kaava on KA.

    Jos siskoolikkasi kissi on kooltaan 3x Niki niin kehottaisin tarkistamaan kyseisen elukan oikean lajin. Felix domesticus se tuskin on...Jii

    VastaaPoista
  4. Joo, Jaskan huumori on sitkeää sorttia. Itse en ole autoja etsinytkään vielä, mutta aikaisemmissa töissä tykästyin kovasti Ruotsin armeijan bandwageniin, jolla Jaskan kanssa huristeltiin soilla ja hakkuuaukeilla. Se kiipeää vaikka vuorenrinnettä, työntää näppärästi pienet puut ja autot tieltään, kelluu vedessä ja vetoaa naisiin. Ainoa haittapuoli on bensankulutus, litra kilometrillä.

    Siskon kissa on rotupuhdas maine coon, joka taitaa olla kissaroduista suurin. Korvien päissä on vielä komeat tupsut, joten voi olla, että sen myötä alkaa Peräseinäjoelta kuulua virheellisiä ilveshavaintoja. Siskohan teki sen virheen, että vei sen Peräseinäjoelle hoitoon, ja nyt se on kotiutunut sinne jyrsijöitä jahtaamaan, eikä sitä saa enää Helsinkiin millään. Sisäkissasta saa helposti ulkokissan, mutta ulkokissasta ei mitenkään sisäkissaa; samoinhan Nikinkin kanssa kävi aikoinaan. Maatiaiskissan kanssa vahinko ei olisi niin paha, mutta tuolla otuksella oli hintaa tuhat euroa.

    VastaaPoista
  5. Varusmiesaikana tuli myös istuskeltua muutama tovi tehosekoittimessa jota myös BV:ksi kutsutaan. Ensin perinteisesti sikaosastolla ja raudan määrän kauluksessa kasvaessa tuli siirto kuskin viereen. Muistini mukaan bensaa hörppi joku Fordin kone. Kaiken se otti mitä sille annettiin. Mellevä peli; jos kaupungille sellainen hommattaisiin niin kyllä sitä mielelläni virka-ajoon käyttäisin - ja muuhunkin rälläämiseen.

    Jumalauta, J on mennyt sitten ja maksanut kissistä tonnin... Siihen hintaan pitäisi elukan jo laittaa ruokaa, käydä kaupassa ja silittää. Ei tässä kyllä ole varaa marmattaa; emannuksella oli shire -tamma joka painoi karvan alta tonnin ja se todellakin söi enemmän kuin tienasi. Tamma kun lähti tallissa kohti vyörymään niin mieluummin pikku-fiiatin alle olisin jäänyt kuin sen. Valitettavasti tammasta jätti aika ja nyt on tilalla sitten toinen ääripää eli miniatyyrihevonen, pikkuisen koiraa suurempi mutta huomattavasti häjympi, puremisen lisäksi myös potkii jota taas koira ei tee =) Jii

    VastaaPoista