Porstuassa kylässä 2: Petroskoin Tiltu

Koska Porstuan edellinen vierashaastattelu osoittautui suosituksi, ajattelin kokeilla tätä blogistiikan oppi-isältäni Yrjöperskeleeltä plagioimaani tekstiformaattia toisenkin kerran. Koska edellinen vieras oli täysin fiktiivinen hahmo 1920-luvun kauhukirjallisuudesta, tuskin pahastutte siitäkään, että tämänkertainen vieras on todellinen henkilö, joka on käyty hakemassa haastateltavaksi aikakoneella menneestä ajasta ja paikasta.

Tarkemmin sanottuna Neuvostoliitosta joulukuulta 1939:

Toivottakaamme siis tervetulleeksi journalisti ja ihmisoikeusaktivisti Petroskoin Tiltu.

- Spasiiba, toveri.

Rouva Tiltu... tai siis, onko se etu- vai sukunimesi?

- Voit sanoa minua ihan vain Tiltuksi, mutta oikea nimenihän on Saimi Virtanen. Tiltu on pelkkä lempinimi, jonka te valkobandiitit olette antaneet jossain vanhassa laulussa esiintyneen huorahtavan naisen mukaan minulle ja kollegoilleni. Meitä Tiltujahan on muitakin, Leningradissa ja Moskovassa jne. Useimmat meistä ovat ihan suomalaisia, mutta Suomesta pois potkittuja kommunisteja.

Selvä. Kerrotko meille, mikä sitten on "Tiltu"? Mitä te teette?

- No nyt kun Suomen ja Neuvostoliiton välillä on tämä, eh... pienimuotoinen rajaselkkaus, me lähetämme signaalia suomalaisille sotilaille tarkoitettujen radiolähetysten taajuuksilla ja puhumme niiden päälle. Levitämme Neuvostoliiton propagandaa, misinformaatiota ja epätietoisuutta, ja olemme muutenkin niin rasittavia räähkiä, että jo pelkkä äänemme kuuleminen saa ihmiset tappelemaan keskenään ihan vain ärtymystä purkaakseen.

Pienimuotoinen rajaselkkaus? Tarkoitatko siis sitä, kun Neuvostoliiton Puna-armeija ylitti rajan 21 divisioonan voimin viikko sitten, on jo miehittänyt Suomussalmen ja useita muita rajapitäjiä koko rajan matkalta, ja etenee Karjalankannaksella kohti suomalaisten pääpuolustusasemia?

- Juuri sitä, ja se eteneekin aivan liian hitaasti teidän valkobandiittien oikeudettomien viivytystaistelujenne takia. Vaadinkin, että sellainen peli lopetetaan alkuunsa ja neuvostojoukoille taataan vapaa ja turvallinen pääsy Suomeen.

Eikös sodassa perinteisesti ole ollut niin, että suvereenilla valtiolla on oikeus torjua itseensä kohdistuvat hyökkäykset?

- Missä ihmeen sodassa? Mitkä hyökkäykset? Neuvostoliitto ei ole julistanut Suomelle sotaa, joten valtiomme eivät ole sodassa. Sen sijaan ehdoton puolueettomuuslinja, johon Suomi on sitoutunut, vaatii, ettei Suomi saa eikä voi osallistua sotatoimiin Neuvostoliittoa tai muutakaan suurvaltaa vastaan. Sen lisäksi kansainväliset sopimukset, kuten Suomen ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus, jo itsessään kieltävät Suomea eskaloimasta tätä rajaselkkausta sodaksi.

Neuvostoliittohan irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen vastoin kaikkia omia kansainvälisiä sitoumuksiaan kaksi päivää Mainilan laukausten jälkeen, jotka se lavasti saadakseen perusteen hyökkäykselle, eli kaksi päivää ennen hyökkäyksen alkua.

- Vain omalta osaltaan. Suomi ei käsittääkseni ole siitä irtisanoutunut, eikä sopimustekstin mukaan voikaan ennen vuotta 1945. Ei vääryyttä voi oikaista toisella vääryydellä.

Mutta eikö tässä muuttuneessa tilanteessa voida katsoa, että nämä sopimukset eivät enää--

- Ei mitään muttia! Kansainväliset sopimukset ovat tältä osin ehdottoman yksiselitteisiä! Sitä paitsi jos te yritätte rajoittaa Puna-armeijan oikeutta liikkumiseen, te väistämättä asemoitte itsenne natsien puolelle. Täytyykö minun muistuttaa, että Natsi-Saksa vasta pari kuukautta sitten hyökkäsi oikeudettomasti Puolaan jokin kämäisesti lavastettu pommi-isku tekosyynään ja miehitti siitä ne osat, joita me emme ehtineet omalla humanitäärisellä operaatiollamme miehit-- siis suojella? Sen myötä panette itsenne alttiiksi myös Ison-Britannian ja Ranskan pakotteille.

Itse asiassa länsiliittoutuneet ovat alustavasti puhuneet, että ne auttaisivat Suomea lähettämällä aseita, tarvikkeita ja ehkä jopa joukkoja Suomen avuksi Puna-armeijaa vastaan.

- Etkö sinä tajua, että juuri sitä Stalin ja hänen kätyrinsä Otto Wille Kuusinen haluavat? Te pelaatte suoraan heidän pussiinsa!

Anteeksi kuinka?

- No siis kun, äh... Tehän - siis Suomi ja muut niin sanotut länsimaat - väitätte olevanne vapaita demokratioita, ettekö vain? Mikä se sellainen vapaa demokratia on, jossa suvaitaan vain tiettyihin ahtaisiin muotteihin pakotetut ajatukset ja ihmiset? Stalinistinen diktatuuri on hieno aate, melkein kuin pohjoismainen sosialidemokratia, eikä sitä ole mitään syytä pelätä. Jos te ette päästä Puna-armeijan hienoja ihmisiä maahanne, koko ideanne ja kaikki arvonne lakkaavat olemasta, ja niiden myötä myös valtionne ja kansanne olemassaolon oikeutus.

Tuo on aika erikoinen tulkinta ja siitä voidaan olla monta mieltä, mutta miten se liittyy Staliniin ja Kuusiseen?

- Sittenhän he voivat osoitella teitä sormella. Ja kertoa Neuvostoliiton urhoollisille ja korkeamoraalisille kansalaisille, millaisia heikkoja ja arkoja luusereita te olette. Ja muutenkin lällätellä. Tuollainen älytön militaristinen retoriikka vain aiheuttaa eripuraa ja hajaannusta sekä osoittaa heikkoutenne. Sen sijaan teidän pitäisi osoittaa vahvuutenne julistamalla yhtenä miehenä, että te ette pelkää haasteita eikä varsinkaan muutaman neuvostodivisioonan majoittaminen ole mitään, mistä ette pystyisi selviytymään.

Tähän siis pitäisi taipua siksi, että lällättelijät eivät pitäisi meitä raukkiksina ja lopettaisivat lällättelyn? Eikö jo päiväkodissa opetettu, ettei--

- Päiväkodissa puhuttiin vain kalliolta hyppimisestä ja sellaisesta, ei mistään tosielämän aikuisten haasteista. Siis ihan oikeasti nyt jumalauta. Kuinka nössöä porukkaa siellä Suomessa oikein on? Heti ollaan vetelät housuissa ulvomassa jostain "sodasta" ja "hyökkäyksestä" kun vähän rajalla piippalakkeja vilahtelee. Jos Puna-armeijan uljaat sankarit joskus oikeasti tulisivat Suomeen hyökkäystarkoituksessa, miten meinasitte tappaa heidät? Nauruun vai?

Ettekös te lällättele meille sisäpropagandassanne joka tapauksessa? Miksi tämän pitäisi aiheuttaa meillä yhtään sen enempää toimenpiteitä? 

- Niin no en minä tiedä, mutta mitä te oikein niin hysteerisinä pelkureina kammoksutte? Eihän sinne kovin paljoa ole tulossa. Vain 450 000 sotilasta. Suomessa on 3,8 miljoonaa asukasta. Ei tuollainen pikkumäärä näkyisi noin isossa maassa yhtään mitenkään. Lisäksi on muistettava, että he kaikki ovat terveitä nuoria miehiä, ja venäläiset ovat tunnetusti ahkeria työntekijöitä, joten mieti, kuinka huiman piristysruiskeen taloutenne heistä saisi! Tai no tottakai Puna-armeijassa on myös jonkin verran naisia ja lapsia, joten ette voi väittää, että he kaikki olisivat pelkkiä raavaita miehiä. Sitä paitsi jos tämä ei riitä, Stalin voi lähettää Suomeen sotilaita vaikka kymmeniä miljoonia. Meillä kyllä riittää väkeä, eikä heidän henkensä ole uljaalle johtajallemme minkään arvoinen.

Niin siis oliko sieltä nyt tulossa ne 450 000, vai kymmeniä miljoonia?

- Niin paljon kuin tarvitaan. Eiku... Lopullinen määrähän riippuu tietysti siitä, että... Tai siis... Äh. Minä olen pelkkä propagandisti, en ole oikea nainen vastaamaan tällaisiin. Sovitaanko, että suostutte vain päästämään neuvostojoukot maahanne, niin teille kyllä myöhemmin määritellään kohtuullinen ja oikeudenmukainen määrä isommissa pöydissä?

Olisiko suomalaisilla sananvaltaa niissä isommissa pöydissä?

- Ei tietenkään! Eihän siinä päätettäisi suomalaisten asioista, vaan vain Suomeen tulevien neuvostojoukkojen asioista.

Aha. Sitten se on varmaan juuri niin. Ehkä kuitenkin vielä käyn laittamassa ylipäällikölle viestin, että vastarintaa kannattaa jatkaa, samalla reissulla kun käyn kyyditsemässä sinut takaisin vuoteen 1939.

- Mutta ette te voi! Tuo on suorastaan kylmäävää! Eikö teitä fasisteja lainkaan kiinnosta ihmis--

No niin, aikamme alkaakin olla jo loppu. Kiitos käynnistä, Saimi Virtanen alias Petroskoin Tiltu. Mielestäni tämä oli ihan onnistunut ja avartava haastattelu, vaikka emme päässeetkään yhteis- tai muuhunkaan ymmärrykseen.

- Entäs se IPA-olut, joka minulle luvattiin palkkioksi haastattelusta?

Se järjestyy kyllä. Valitettavasti aikamatkustuksen lainalaisuudet eivät salli alkoholijuomien viemistä pois anniskeluajankohdasta, mutta tässä on sinulle drinkkilippu Kuusisen Klubille.

* * *

Inspiraatiosta haastattelun tekemiseen kiitän seuraavia sosiaalisessa mediassa vastaantulleita innokkaita isänmaanpuolustajia ja kymmeniä muita heidän kaltaisiaan. Klikkaa kuva isommaksi.

Miesten ja naisten eroista: helppo saanti

Kaikki miehet ja ehkä jotkut naisetkin tietävät, että naisilla on ns. "kaverivyöhyke". Se tarkoittaa, että naiset jaottelevat mukavanluontoiset miehet kahteen ryhmään: niihin, joiden kanssa voisi teoriassa harrastaa jotain seksuaalista; ja niihin, joista tykätään vain kavereina ilman minkäänlaista fyysistä kiinnostusta.

Vyöhykkeiden välillä voi liikkua vain yhteen suuntaan, ja kaverivyöhykkeeltä romanssivyöhykkeelle pääseminen on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Monet miehet ovat saaneet kärsiä kaverivyöhykkeelle joutumisesta jossain elämänsä vaiheessa, ja mitä kauemmin siellä roikkuu elättelemässä toiveita vyöhykkeen vaihdosta, sitä enemmän vain saa kärsiä.

Vähemmän tunnettua on, että miehilläkin on vastaavat vyöhykkeet. Ne tosin ovat päinvastaiset kuin naisilla. Mukavannäköiset naiset voi jakaa kahteen ryhmään: niihin, joiden kanssa voisi teoriassa harkita vakavampiakin suhteita; ja niihin, joista tykätään vain seksuaalisessa mielessä ilman minkäänlaista kiinnostusta mihinkään housut jalassa suoritettavaan yhteistyöhön.

Rautalangasta vääntäen niille feministeille, joiden mielestä "kaverivyöhyke" on vain saamattomien miesten ylläpitämä myytti: kaverivyöhykkeelle jumittuneessa miehessä on kyse samasta ilmiöstä kuin naisessa, joka on vuosikausia salasuhteessa varatun miehen kanssa ja odottaa, että ihan kohta mies jättää vaimonsa ja menee naimisiin hänen kanssaan. Se tilanne vain on niin helppo kuitata toteamalla miehen olevan kusipää, että syvemmät yhteydet jäävät huomaamatta.

(Toki miehilläkin on kaverivyöhyke ja naisilla seksivyöhyke, mutta niillä on paljon vähemmän merkitystä, koska niiltä pystyy yleensä melko pienellä vaivalla halutessaan siirtymään romanssivyöhykkelle. Naisille riittää, että menee salille ja treenaa kropan kuntoon, ja miehille riittää, että lakkaa olemasta rasittava apina.)

No niin, eteenpäin. Tehän tiedätte, mitä ovat "helpot naiset". Naisia, joilta saa seksiä ilman kovinkaan kummoisia soidintansseja. Joo, tuollainen ajattelu on vanhentunutta ja misogyynistä ja junttia. Tiedän. Ei nyt mennä siihen.

Nämä naiset sijoitetaan yleensä seksivyöhykkeelle. He saavat kyllä mielin määrin herraseuraa, mutta heidän kanssaan ei haluta sitoutua. Yksi suurimmista syistä lienee tieto siitä, että jos mies itse saa naisen kellistettyä helposti, se on varmasti vähintään yhtä helppoa kaikille muillekin miehille, eivätkä useimmat miehet halua puolisoa, jonka lapset pitää erikseen testata, ovatko ne omia vai wolttikuskin tekemiä.

Naiset, jotka eivät harrasta asioiden loppuun asti ajattelemista, saattavat kuvitella voivansa saada parhaat palat molemmista vyöhykkeistä. Ajatus menee jotenkin niin, että pidetään nuorena hauskaa, ja neljänkympin lähestyessä pokataan joku rikas ja komea uros ja vaihdetaan rellestys rauhalliseen perhe-elämään.

Todellisuudessahan tuo menee niin, että siinä vaiheessa miehet - varsinkin ne rikkaat ja komeat, joilla on naisten suhteen valinnanvaraa - ovat jo tiputtaneet hänet seksivyöhykkeelle. Hän ei enää saa kahden tai useamman illan suhteita sellaisten miesten kanssa, jotka hänen kriteerinsä täyttäisivät, ja ne yhden illan mittaisetkin harvenevat vuosi vuodelta. Lopulta jäljelle jää teinimäisesti pukeutuva viisikymppinen leidi, joka kiertää arki-iltoina baareissa kiehnäämässä parikymppisten poikien kyljessä ja lähtee valomerkin aikaan yksin kotiin.

Näistä tulee aina paha mieli. Naiset, vaikka ette haluaisi säästää itseänne tällaiselta kohtalolta, säästäkää edes minut sen näkemiseltä.

Asiaan. Koska on olemassa helppoja naisia, arvaatte varmaan, että on vastaavasti helppoja miehiäkin. Helppo mies ei kuitenkaan tarkoita miestä, jolta saa helposti seksiä. Silloinhan kaikki miehet olisivat helppoja, ja koko termi menettäisi merkityksensä. Ei, helppo mies on helpon naisen peilikuva samoin kuin miesten seksivyöhyke on naisten kaverivyöhykkeen peilikuva. Helppo mies on siis mies, joka suostuu mielellään vakavaan suhteeseen sellaisenkin naisen kanssa, jonka moni varovaisempi mies jättäisi parkkipaikalle heti koeajon jälkeen.

Helpot miehet saattavat olla yksinkertaisia, helposti höynäytettäviä tai muuten vain kyvyttömiä pitämään puoliaan, mutta eivät välttämättä. He voivat olla hyvinkin fiksuja, pragmaattisia ja vastuuntuntoisia. Joku saattaa vaikkapa tarkastaa oman viehätysvoimansa ja todeta, että peliteorian mukaisesti on parempi ryhtyä suhteeseen tällaisenkin naisen kanssa kuin pysyä uskollisessa suhteessa pelkän PornHubin kanssa.

Tai voi käydä kuten esimerkkitapauksessamme. Miisa Nuorgam on somepersoona, joka on noussut julkisuuteen lukuisilla meriiteillään, kuten sillä, että hänen seurustelusuhteissaan saa harrastaa seksiä ulkopuolistenkin kanssa. Seurustelukumppanit taas... no, yrittävät sopeutua tilanteeseen.

– En ole koskaan kokenut olevani monogaminen ihminen, Miisa sanoo nyt.

– Muistan jo lukiossa ajatelleeni, että ei minua kiinnosta vakiintua vain yhteen ihmiseen, Miisa jatkaa.

Eetu on lähtökohtaisesti suhtautunut parisuhteisiin perinteisemmin. Ennen Miisan tapaamista hän ei ajatellut, että voisi elää muussa kuin kahden ihmisen suljetussa suhteessa.

Nyt kävi niin, että hauskanpitosuhteesta seurasi yllätysvauva. Nainen halusi perustaa perheen, joten mies oli hankalan paikan edessä. Toisaalta varoitusmerkit olivat nähtävillä, mutta toisaalta kukaan mies ei halua olla se tyyppi, joka tekee vauvoja ja sitten hylkää ne äiteineen oman onnensa nojaan. 

Miisa käsitteli kuviotaan kännykkävideosarjalla, joka jostain käsittämättömästä syystä julkaistiin Yle Areenassa eikä Youtubessa. Aluksi mies kyllä yritti pitää jotain rotia touhussa, mutta alistui lopulta ja totesi, että kokeillaan nyt ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Yleispessimistinä voin kertoa, mitä tuossa tulee tapahtumaan. Jokaisessa tosielämän parisuhteessa nainen saisi enemmän ja helpommin irtoseksiä kuin mies. (Toki joillain miehillä on enemmän kysyntää ja tarjontaa kuin joillain naisilla, mutta eivät ne keskenään seurustele.) Ennen pitkää väistämättä seuraa, että nainen rientää lorttobileissä samalla, kun mies istuu kotona tumputtamassa. Joillekin miehille tämäkin on varmasti OK, mutta jos mies ajattelee jo tässä vaiheessa, että:

– Minä prosessoin tätä ei-monogamista suhdemuotoa edelleen, Eetu sanoo.

...ei se siitä paremmaksi muutu sitten, kun arki alkaa. Kyllä tuollainen pitää lopettaa heti alkuunsa, vaikka kuinka pahaa tekisi, koska myöhemmin se tekee vielä pahempaa.

No niin. Toiveeni sekä miehille että naisille: älkää olko helppoja. Arvostakaa itseänne enemmän ja vaatikaa sen mukaista tasoa.

En tietenkään sano, ettei saa olla helppo. Eihän asia minulle kuulu, ihmisillä on eri toiveet ja mieltymykset, ja kyllä aikuisten ihmisten pitää saada itse tehdä omat valintansa. Sanon, ettei kannata olla helppo. Kun kysynnän kriteerit laskevat, myös tarjonnan taso laskee. Jos te suostutte sänkyyn kaikenmoisten vonkaajien kanssa ja suhteeseen kaikenmoisten "mutkumähaluun"-itkijöiden kanssa, te saatte sillä vain lisää vonkausta ja itkua. Miksi ne skarppaisivat, kun kerran helpommallakin saa?

Ette te sitä halua.

Fasismia joululahjaksi

Oli joulu. Tämän vuoden merkittävimmäksi itselahjaksi valitsimme uuden tietokoneen, koska edellinen oli jo 7 vuotta vanha. Kyllähän silläkin pystyi vielä uusinta Call of Dutyä pelaamaan, mutta ei maksimigrafiikoilla. Nyt pystyy napsimaan päitä ja näyttämään samalla hyvältä.

Tai siis emäntähän sitä pääasiassa pelaa. Hänelle aion ostaa lahjaksi tutustumiskäynnin pistooliradalle, mutta sitä pitää katsoa sitten, kun koronatilanne vähän helpottaa.

Itseäni hemmottelin tänä vuonna vain maltillisesti. Ostin yhden pelin uudelle koneelle sekä villapaidan. Mutta ennen kuin käsitellään niitä tarkemmin, palautetaan mieleen eräs perusasia, joka on ollut Porstuassa esillä muutaman kerran aiemminkin: Streisand-efekti.

Homma siis toimii niin, että aina, kun jokin asia halutaan kieltää ja kieltoa ruvetaan julkisuudessa vaatimaan, asia saa paljon enemmän näkyvyyttä ja tavoittaa paljon suuremman yleisön kuin mihin se ikinä olisi muuten pystynyt. Tai no, ei tarvita edes kieltovaatimuksia, pelkkä moraalipaheksunta riittää. Suuresta yleisöstä löytyy aina paljon porukkaa, jonka mielestä paheksujat närkästyvät ihan turhasta ja jotka ovat valmiita jopa maksamaan rahaa hyvästä tuotteesta tai ihan vain paheksujia trollatakseen. Maailmassa on monta miljonääriä, jotka saavat kiittää omaisuudestaan sitä, että kukkahatut ovat päättäneet ruveta ulisemaan heidän muuten tavanomaisesta tuotteestaan, ja ilmiötä on mahdollista myös hyödyntää tietoisesti.

No niin. Ensimmäinen itselleni ostama joululahja oli Elmo's Kangaroo of the Damned. Pari 16-vuotiasta kaverusta päätti tehdä tietsikkapelin, pistää sen myyntiin ja katsoa mitä tapahtuu. Nykyäänhän pelien tekeminen ja julkaiseminen myyntiin on tehty niin helpoksi kuin se vain voi olla. On olemassa pelinteko-ohjelmia, joilla pystyy saamaan aikaan kohtalaisia supermarioita jopa ilman mitään koodaustaitoa. Linkitetyssä Ylen artikkelissa toimittaja on vähän pihalla siitä, kuinka pelien julkaisu toimii:

Remu Kalliola, 16, esittelee ylpeänä tietokonepeliä, jonka hän ja hänen kaverinsa Akseli Tikkala, 16, tekivät yhdessä. Reilu kuukausi sitten valmistunut peli pääsi yllättäen yhden maailman suurimman pelinjakelupalvelun Steamin valikoimaan.

Steam on amerikkalainen PC-pelien jakelualusta, jossa on kymmeniä tuhansia pelejä ladattavissa. Pelin voi saada alustalle julkaistuksi, jos peli täyttää tietyt standardit ja pelintekijä maksaa määrätyn patenttisumman.

Itse asiassa nykyään Steamiin voi kuka tahansa pistää myyntiin ihan mitä ryönää tahansa, kunhan maksaa sadan dollarin nimellisen lisenssimaksun. Steam tienaa rahansa ottamalla pelien myynneistä muhkean provikkasiivun, joten Steamin näkökulmasta määrä on laatua. Se satasen maksukin on otettu käyttöön vain pitämään poissa kaikkein onnettomimmat rahastusräpellykset ja suoranaiset huijaukset. Vain laiton sisältö sensuroidaan. 

Ostin tämän 2,39 €:n hintaisen pelin siksi, koska se vaikutti hintaansa nähden hauskalta, ja tietysti siksi, koska haluan tukea ja kannustaa näitä poikia kehittämään harrastustaan. Mutta miksi ja miten ylipäänsä kuulin tämän pelin olemassaolosta?

No, Elmo on sombreropäinen meksikolainen, joka yön pimeydessä loikkaa kengurun selässä rajamuurin yli USA:han. Viranomaiset ottavat hänet kiinni ja karkoittavat hänet Venäjälle, mutta Australian kohdalla ilkeästi virnuilevat aboriginaalit heittävät keihäällä häntä kuljettavan lentokoneen alas. Rytäkässä hänen lemmikkikengurunsa katoaa, ja se on etsittävä. Matkallaan Elmo lahtaa vastaantulevat aboriginaalit haulikolla.

Ymmärtänette, että tahot, joita muutenkaan ei pelaaminen kiinnosta, olivat sitä mieltä, ettei tällaisia rasistipelejä tarvitse kukaan muukaan. Puhuttiin kovaan ääneen, että tällaisista peleistä ei saisi kovaan ääneen puhua.

Itse sanon vain, että kiitos vinkistä.

Suoritetaanpa pelille nyt virallinen arvostelu, kun tuli puheeksi. Kuten kaikki tiedämme, miehen huumorintaju saavuttaa huippupisteensä juuri siinä 16 ikävuoden tietämillä, ja siitä eteenpäin vitsailussa on kyse enää vain rappeutumisen hidastamisesta ja väistämättömän "ei nykyään enää osata tehdä komiikkaa, pelkille alapääjutuille vain naureskellaan"-vaiheen epätoivoisesta siirtämisestä vuosi kerrallaan myöhemmäksi.

Sama elämäniloinen huumori kaikuu tästäkin teoksesta. Ei turhia kumarrella, ei mietitä syvällisiä, ei esitetä yhteiskunnallisia kannanottoja. Heitetään vain typeriä läppiä ja nauretaan niille, koska ne ovat niin huonoja, että ovat oikein hyviä.

Ulkoisesti pelissä on vahva "tein itse ja säästin"-leima. Kuten kuvastakin näkyy, grafiikat on huitaistu kasaan Paintilla muutamassa minuutissa. Se ei kuitenkaan haittaa, vaan on osa pelin viehätystä. Aloittelevilla harrastelijoilla ei ole aikaa eikä osaamista tehdä ammattilaistasoisia grafiikoita, mutta pelimarkkinoilla siihen ei voi vedota, vaan amatöörimäinen räpellys tuomitaan sellaiseksi armotta. Niinpä ratkaisu onkin, ettei edes yritetä kilpailla visuaalisuudella, vaan keskitytään sisältöön ja pelattavuuteen, ja näytetään Paintilla keskaria grafiikkasaivartelijoille.

Pelattavuudeltaan tämä on raivostuttavan turhauttava. Tätäkin tarkoitan hyvässä mielessä. Peli on hyvin nopeatempoinen, ja sen lisäksi, että hyppyjen pitää osua juuri oikeaan kohtaan ja ne pitää ajoittaa täydellisesti, pitää osata ampua haulikolla alaspäin juuri oikeaan aikaan, että saa hypyille juuri oikean määrän lisävauhtia. Virheistä rangaistaan välittömästi, mutta onneksi peliin pääsee heti takaisin ilman turhia välianimaatioita, eikä latauspaikalta ole yleensä kovin montaa sekuntia pidempi matka kuolinpaikalle.

Arvosanaksi annan 4/5. Tämäkin on vain oma subjektiivinen mielipiteeni, joka perustuu siihen, että kärsivällisyyteni ei yleensä riitä peleihin, joissa pitää hiertää samaa kohtaa kymmeniä kertoja ihan vain siksi, kun en osaa. Toisaalta monen muun pelin kohdalla olisin jo luovuttanut, mutta asiallisen juonen takia jatkan yrittämistä tämän parissa. Eihän tämä mikään Call of Duty ole, mutta tämä ansaitsee korkeat pisteet jo silläkin, että tekijät ovat osanneet tunnistaa vahvuutensa ja sen myötä saaneet pienillä resursseilla aikan teoksen, joka on enemmän kuin niiden summa.

* * *

No niin. Toiseksi lahjaksi ostin villapaidan. Tällaisen. Seinäjoella kävi niin, että eräs persu julkaisi itsestään somessa tällaisen kuvan:

Tällainen kuvahan on erittäin vaarallinen ja pahennusta herättävä, koska jos katsotte tarkasti, huomaatte paidan kuvion olevan tuttu Lapuan liikkeestä. Lapuan liike sai alkunsa vuonna 1929 vastareaktiona kommunistien riehunnalle ja saavutti kommunisminvastaisella aktivismillaan suuren suosion. Järjestön tunnetuin aktivismin muoto oli vetää kommunisteja turpaan ja viedä heidät väkisin Neuvostoliiton puolelle.

Valitettavasti järjestö kuitenkin luisui nopeasti italialaistyyliseen fasismiin menettäen samalla kannatustaan. Kun se yritti vallankumousta Mäntsälän kapinassa vuonna 1932, homma oli jo lässähtänyt sen verran pahoin, että lopulta kapina oli vain sitä, että muutama sata kapinoitsijaa meni metsään ryypiskelemään, kunnes presidentti Svinhufvud sanoi, että älkää nyt hei jätkät viitsikö. Lopulta järjestö kiellettiin järjestön itsensä vaatiman ja kommunisteja vastaan tarkoitetun suojelulain perusteella.

Nykyään suhtautuminen liikkeeseen ja sen tunnusväreihin vaihtelee. Pohjanmaalla tällainen paita kuuluu kulttuuriperintöön eikä herätä juuri närkästystä, kun taas Helsingin vasemmistopiireissä se kiihottaa ulvontaa kuin mikäkin hakaristikaapu.

(Jos nyt kuitenkin ihan rehellisiä ollaan, eivät nykyajan vihervasemmistolaiset vihaa Lapuan liikettä siksi, että se vastusti kommunismia, eikä edes siksi, että se oli fasistinen. Eiväthän he samaistu Neuvostoliiton rautasaapaskommunisteihin, ja liikkeen luonnollinen näivettyminen osoitti, ettei fasismi missään vaiheessa nauttinut merkittävää kannatusta Suomessa. Ei, he vihaavat Lapuan liikettä siksi, että liike osoitti kiistattomasti, että ei-toivottujen henkilöiden poistaminen maasta on vain lakitekninen ongelma, ei mikään käytännön ongelma.)

Mutta oli miten oli, ulinan käytyä sietämättömäksi koin kansalaisvelvollisuudekseni ostaa tällaisen paidan:

Allekirjoittanut nauttimassa teemaan soveltuvasta kevyestä iltalukemisesta.

Aika moni muukin oli tullut samaan tulokseen, koska linkkaamassani housukauppa.com:ssa lähes kaikki koot loppuivat nopeasti. Myös kohun aloittanut persupoliitikko Piia Kattelus-Kilpeläinen pisti pystyyn oman näitä paitoja myyvän verkkokauppansa niin nopeasti, ettei voi välttyä ajatukselta, että hän järjesti kohun tarkoituksella lyödäkseen kunnolla rahoiksi. Niin minä ainakin olisin tehnyt. Internetin sosiaalisen oikeuden soturien ulina on niin ennalta-arvattavaa ja helposti manipuloitavaa.

Loppuun vielä disclaimer, että Pekan Porstuassa ei tueta fasismia, kuten ei minkään muunkaan tyyppistä totalitarismia. Vaikka joku ehkä voikin keksiä sotilasjunttahallituksista joitain yksittäisiä hyviä puolia, kukaan ei oikeasti halua elää sellaisen johtamassa valtiossa. Sen sijaan jos joku uskoo, että vääränväriset villapaidat ovat vakavastiotettava uhka suomalaiselle yhteiskuntarauhalle ja -järjestykselle, mutta samaan aikaan on sitä mieltä, että ISIS-terroristien tuominen maahan veronmaksajien rahoilla on ihan jees, sellaisen henkilön trollaaminen millä tahansa laillisella keinolla on suotavaa ja toivottavaa.

Tottelemattomuuden kultainen sääntö

Aina sama juttu, kun erehtyy Twitteriin sen jälkeen, kun on tottunut keskustelemaan sivistyneesti muilla somealustoilla. Nytkin joku ilmoitti, että tehokas tapa saada mieltään osoittavat ilmastoaktivistit pois kadulta liikennettä häiritsemästä on vain suostua heidän vaatimuksiinsa. Totesin, että varmaan joo, mutta samalla tavalla natsitkin saataisiin lopettamaan marssimisensa, joten se nyt ei vielä itsessään ole riittävä syy suostua vaatimuksiin. Loppuillan saikin kuunnella kaikenmoisten pösilöiden valitusta siitä, että joo mutta ilmasto on hyvä ja natsismi on paha joten miksi tuen natseja.

Joo, ehkä taas huilataan hetki Twitter-vänkäämisestä.

Mutta niistä ilmastoaktivisteista voisi vähän jotain puhua. Nythän kävi siis niin, että Elokapina-niminen poppoo järjesti Helsingissä lauantaina mielenosoituksen. Se on kansainvälinen ilmastoliike, jonka metodeihin kuuluu ihan avoimesti ilmoitettuna lain rikkominen väkivaltaa lukuunottamatta. Paikkoja voidaan rikkoa, yleistä järjestystä voidaan häiritä ja virkavallan resursseja voidaan sitoa, kunhan pidetään huoli, että ketään ei vedetä turpaan, että voidaan julkisuudessa vedota liikkeen rauhanomaisuuteen. (En nyt tiedä, miten hyvin tuon kanssa sopii yhteen se, että liikkeen erään johtohahmon mielestä yritysjohtajat voisivat ansaita kuulan kalloonsa, mutta ei nyt mennä siihen.)

Puoluepoliittisesti sitoutumattoman liikkeen ydinajatuksena on vaatia päättäjiltä nopeampia toimia ilmastokriisin ratkaisemiseksi.

Tämänkertaisessakin mielenosoituksessa käytettiin "kansalaistottelemattomuutta", eli sitä, että kieltäydytään noudattamasta poliisin antamia ohjeita ja määräyksiä. Liikenne seisoi, kun nuoret kapinalliset istuivat autotiellä ja kipittivät heti takaisin sitä mukaa, kun poliisit kantoivat heitä pois. Lopulta poliiseilla meni käpy jumiin tällaisen pelleilyn kanssa, ja he päättivät kaasuttaa pippurilla mielenosoittajia niin kauan, että pahin kipittelyinto laantuu.

Kansa jakautui kahtia. Osa intoutui irvailemaan, että hahhaa, näin sitä hippiä marinoidaan. Toiset kauhistelivat, että tuo on täysin ylimitoitettua, sillä väkivallattomaan mielenimaukseen saa puuttua vain väkivallattomasti, eli kanniskelemalla mielenosoittajia sivummalle siitäkin huolimatta, että keino on jo havaittu toimimattomaksi. Muutenkin protestointi on kiistaton perusoikeus, joten koko Suomi lakkaa olemasta, jos sitä millään tavalla hankaloitetaan.

Kuten minulla on tällaisissa teksteissä tapana, en nytkään ota mitään kantaa siihen, ovatko elokapinalliset hyvällä asialla vai eivät. Ei minua kiinnosta väitellä siitäkään, onko liikenteen tukkiminen laillinen tapa osoittaa mieltä. Minua vain häiritsee yleinen pölväsmi, joten haluan antaa vilpittömiä vinkkejä toiminnan kehittämiseen.

Se, että iso osa kansasta hurraa, kun poliisi pamputtaa aktivisteja, on signaali, joka aktivistien pitäisi ottaa tosissaan. Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko aktivisteilla "oikeus" istua autotiellä olemassa tottelematta, eikä sen kanssa, onko kaasuttaminen "oikeutettua" voimankäyttöä vai ei.

Ensimmäinen sääntö aina, kun mieltä osoitetaan, on miettiä, että "kenelle me haistattelemme tällä mielenosoituksella?" Yleensä tavoitteena on haistatella valtiolle ja vallanpitäjille, koska niiltä siinä yritetään saada reaktio. Esimerkiksi:

Esimerkiksi viime lauantaina hajotetussa mielenosoituksessa elokapinalliset olivat vaatineet Sanna Marinin hallitusta julistamaan Suomeen ilmastohätätilan ja Suomea vähentämään nettopäästöjä niin, että maa olisi hiilineutraali viiden vuoden kuluttua vuonna 2025.

Tällaisilla perusteluilla voisi ajatella, että viesti suunnattaisiin Sanna Marinin hallitukselle. Liikenteen tukkiminen ei kuitenkaan häiritse poliitikkoja. Sillä haistatellaan vain tavallisille kansalaisille, joiden pitäisi päästä kulkemaan. Sinänsähän aiheutettu haitta oli olematon, mutta viesti tuli selväksi. Elokapinajengi osoitti mieltään tavallisia kansalaisia vastaan. Mielenosoituksen seurauksena saatiin vain kasvava määrä ihmisiä, joiden mielestä ekosotureita joutaakin pippuroida.

Tähän ei varmaan ollut tarkoitus pyrkiä. Jos oletus on, että ilmastonmuutos tuhoaa sivilisaation, elleivät ihan kaikki osallistu sen torjumiseen, ei tällaisilla liikkeillä ole varaa asettaa itseään merkittäviä kansanryhmiä vastaan.

Tietysti jos tarkoitus onkin vain ajaa kommunismia tai jonkin nykyisen tai entisen kommunistimaan agendaa ilmastonmuutosta tekosyynä käyttäen, silloinhan keskiluokalle haistattelu on ihan linjassa normaalin käytännön kanssa.

Tähän väliin pitäisi kai laittaa jokin kuva, koska muuten on liian pitkä teksti ilman väli-inserttejä, ja sellainen on raskasta silmille, joten laitetaan tähän nyt vaikka jokin ihan sattumanvaraisesti valittu kuva yllä linkitetystä Iltasanomien artikkelista:

Ei kai tässä sitten muuta. Osoittakaa kaikessa rauhassa mieltänne ihan mistä aiheesta huvittaa. Teillä on siihen oikeus, ja pitääkin olla. Mutta sen lisäksi, että osoitatte mieltänne jonkin asian puolesta, kiinnittäkää huomiota siihenkin, mitä ja ketä vastaan osoitatte mieltänne. Ettei koko touhu menisi taas pelkäksi vahingoniloiseksi naureskeluksi.

En enää ikinä asioi täällä!

Kun viime tekstissä tuli sivuttua duunarin elämää, jatketaan loppukuukin samalla teemalla. Viime viikon hulvattomin Twitter-kohu saatiin, kun eräs Stockmannin asiakas kommentoi sitä, ettei saanut ostoksilleen muovipussia kaupan päälle, vaikka osti roinaa jopa 600 €:lla. Stockmannin pitäisi olla paremman väen luksuspaikka, joten kyllä tuollaisten perusjuttujen pitäisi sisältyä jo valmiiksi korkeisiin hintoihin.

Muovipusseista pyydetään lisämaksua, koska halutaan yhteiskunnallisena kannanottona saada ihmiset vähentämään turhan muoviroskan tuottamista. Tälle ei ole taloudellisia perusteita (paitsi toki mainostusmielessä), vaan se on periaatepäätös, johon firma on halunnut sitoutua kustannuksista huolimatta. Lisäksi asiasta taitaa olla jopa jokin laki, että muovipusseja ei enää saa jakaa ilmaiseksi, en nyt muista.

Asian voisi toki hoitaa paremminkin kuin myymällä muovia lisämaksusta, kuten jakamalla biohajoavia pusseja, eli ei siinä mitään. On ihan hyvä pointti sekin, että pikkuhilujen pumppaaminen ostosten yhteydessä antaa ikävän maun asiakaskokemukseen, oli muoviroskasta mitä mieltä tahansa. Muutenkin isojen firmojen sitoutuminen yhteiskunnallisesti kantaaottaviin periaatepäätöksiin kuulostaa aina vähän limaiselta, koska kaikki tietävät, että jos ensi vuonna delfiinien tukehduttamisesta muovisilppuun tulisi muotia, samat firmat sitoutuisivat siihen ihan yhtä suurella innolla ja alkaisivat kysellä, että haluatko maksaa 20 senttiä lahjoittaaksesi muovipussin valtameriin.

Muuten asia ei olisi minua kiinnostanut, mutta sitten ketjuun osallistui muutama sankari, joiden mielestä paras tapa vaikuttaa asioihin on itkupotku, ja joiden ohje ketjun aloittajalle oli, että hänen olisi pitänyt järjestää asiasta kohtaus kassatyöntekijän kanssa. Hyväksi keinoksi ehdotettiin mm. ostosten jättämistä kassalle ja marssimista ovet paukkuen ulos.

Twitterissä homma lähti vähän laukalle ja alkuperäistä twiittaajaakin syytettiin tästä melko perusteettomasti, mutta koska monet kommentoijat selvästi uskoivat menetelmän toimivuuteen, ajattelin tänään kirjoittaa siitä, millaisia toimenpiteitä firman kehittämiseksi seuraa, jos asiakas jättää vihaista asiakaspalautetta suoraan kassalla ruohonjuuritason asiakaspalvelijalle:

Ei mitään.

No niin, voitte sulkea tämän ja siirtyä seuraavaan blogitekstiin, tai mitä nyt olittekaan tekemässä. Lukijoiden pyynnöstä laitetaan loppuun kuva Porstuan markkinointipäälliköstä Candicesta, että olisi edes jotain sisältöä:

Ai te haluatte seikkaperäisemmän selostuksen? No olkoon menneeksi. Sanotaan nyt aluksi, että olisihan se kiva, jos homma toimisi niin, että asiallisista asioista voisi huomauttaa kassahenkilölle, kassahenkilö laittaisi pyörät pyörimään firman organisaatiossa, ja pian firman toimintaa olisi korjattu vaaditulla tavalla. Onhan se kohtuutonta, että ensin tuotetaan maksavalle asiakkaalle epätyydyttävä kokemus, ja sen lisäksi hänen täytyy vielä nähdä vaivaa kaivaakseen netistä firman yhteystiedot ja kirjoittaakseen reklamaation. Hyvin ymmärrän, että sapettaa. Lisäksi korostan, että vaikka nyt käytänkin Stockmannin muovipusseja esimerkkinä, kommenttini eivät koske erityisesti tätä tapausta eivätkä mitään tiettyä firmaa, vaan ovat yleisluontoisia ja pätevät kaikissa firmoissa, joissa vain on kassahenkilö suorittamassa asiakaspalvelua liukuhihnatyylisesti.

Asiaan. Kun palaute kohdistetaan kassahenkilöön, sivuutetaan täysin hänen psykologiansa, motiivinsa ja jopa toimenkuvansa. Kerrataanpas muutamia totuuksia.

1. Kassahenkilö vain noudattaa määräyksiä.

Firmasta ja tilanteesta riippuen kassahenkilöllä on mahdollisuus antaa harkinnanvaraista alennusta. Tietysti kassahenkilöllä, joka on palkattu vain mekaanisesti vilauttelemaan viivakoodeja lukijalle, on vähemmän valtuuksia kuin esimiehellä, joka on suuremmassa vastuussa asiakastyytyväisyydestä, mutta silti jonkin 20 sentin kassin saaminen ilmaiseksi isoille ostoksille on täysin kohtuullinen alennuspyyntö.

Tai siis olisi, jos kassi olisi maksullinen vain rahan takia. Jos kassi on maksullinen periaatepäätöksen takia, ilmaisia kasseja jakava kassatäti ei enää anna kohtuullisia alennuksia, vaan rikkoo suoria määräyksiä.

Silloin joustovaraa ei ole, vaikka halua olisikin. Esimies, joka ei puutu ilmaisia kasseja asiakastyytyväisyyssyistä jakavan asiakaspalvelijan toimintaan, on äkkiä entinen esimies, ja asiakaspalvelijalle itselleen on luvassa varoitus ja toisesta kerrasta kenkää.

Tämä on sama juttu kuin jos työläinen olisi autotehtaalla maalaamassa autonkoreja punaisiksi, ja joku autoilija tulisi halliin ilmoittamaan, että punainen on ruma väri ja hän pitää enemmän sinisistä autoista. Maalari voi siihen todeta, että onpas mielenkiintoista, vilpittömästi tai ei. Hän ei voi todeta, että selvä, alanpa maalata näitä sinisiksi.

Firman kannalta tietenkin on kurjaa, jos asiakkaat loukkaantuvat tästä ja firmalta jää sen takia saamatta isot myyntitulot, mutta se on asia, jonka firma on hyväksynyt periaatepäätökseen sitoutuessaan. Tällaiset päätökset eivät läheskään aina ole taloudellisesti järkeviä, mutta koska kaikkia ei voi miellyttää, jossain vaiheessa firman on vain todettava, että "olemme pahoillamme, että olette valinneet olla kuulumatta kohderyhmäämme."

2. Kassahenkilöllä on tuntipalkka.

Kassahenkilön tulotason kannalta on aivan sama, palveleeko hän helppoja vai vaikeita asiakkaita. Hänelle on aivan sama, onko asiakkaita paljon vai vähän. Samoin hänelle on aivan sama, tuoko asiakas taloon 600 euroa vai 20 senttiä.

(Joo, ei pitäisi olla aivan sama, koska nuo vaikuttavat firman pärjäämiseen ja siten työpaikan säilymiseen, mutta nyt en tarkoita laajempia trendejä, vaan päivittäisiä asiakaspalvelutilanteita, joita on jokaista mainittua lajia.)

Koska siis yksittäisen asiakkaan ostopäätökset eivät vaikuta kassahenkilöön mitenkään, häntä on turha uhata sillä, että "sitten en osta mitään" tai "en enää koskaan tule tänne". Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa. Jokainen haluaa maksimoida tuotto/vaiva-suhteensa, ja kun tuotto on vakio, asiakaspalvelijan näkökulmasta hyviä asiakkaita eivät ole ne, jotka kuluttavat paljon rahaa, vaan ne, joiden kanssa homma toimii ilman turhaa vänkäämistä ja ultimaatumeita. Esimerkkinä tämä kommentoija:

Ei, ne ympäröivät asiakkaat eivät nauraneet tilanteelle, eivätkä he nauraneet kanssasi. He nauroivat sinulle.

Kassahenkilöä ei kiinnosta, ostaako tällainen asiakas mitään. Häntä kiinnostaa, että tämä painuu mahdollisimman nopeasti helevettiin siitä micdroppailemasta, että hän pääsee palvelemaan parempia asiakkaita. Yritykselle tuo ei anna mitään "triggereitä", koska tapauksen käsittely jää henkilökunnan kahvihuoneeseen.

3. Oma perse on tärkein.

Jos asiakaspalvelija ajautuu konfliktiin asiakkaan kanssa mistä tahansa syystä, se on aina huono juttu kaikkien kannalta. Tilanteen ratkaisu on asiakaspalvelijan vastuulla, mutta hänelle on usein tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja. Erityisen hankalaa on, jos asiakas vaatii asiaa, jonka firma (tai jopa laki) on erikseen kieltänyt, kuten vaikka ilmaista muovipussia.

Tällaisessa tilanteessa kassahenkilön on parasta toimia pilkulleen määräysten mukaan. Ei jousteta, ei neuvotella, eikä tarjota muuta kuin tonninseteliä. Sillä varmistetaan se, että työnantajan puolelta ei tule sanktioita, tai jos tulee, liiton lakimiehiltä saa apua. Jos vaativaa asiakasta myötäilee liikaa, on vaarana suututtaa pomo ilman takeita siitä, että asiakasta saa siltikään tyytyväiseksi, ja jos silloin tulee sanktioita, se on vain voivoi.

Kassahenkilö itse tietää parhaiten, miten hänen esimiehensä suhtautuu liikaa ajatteleviin ja sääntöjä venyttäviin työntekijöihin, joten tämä on hyvin tapauskohtaista, mutta yleisesti ottaen kassahenkilön ei kannata ottaa riskiä, koska riski kohdistuu häneen itseensä ilman, että hän itse voisi voittaa asiasta mitään.

Firman nettisivuilta löytyy yhteystiedot sellaisiin tyyppeihin, joilla on valtuudet tehdä hyvityksiä ja joiden ei tarvitse murehtia sitä, että koko jono seisoo yhden haastavan asiakkaan takia. Kassahenkilökin varmasti mielellään antaa tarvittavat yhteystiedot, koska sillä hän pääsee jatkamaan varsinaisia töitään ja onhan hän jo turvannut oman selustansa noudattamalla ohjeita.

4. Vertaistuki tappaa rakentavan kritiikin.

Kassahenkilön toimenkuva ei ole kerätä asiakkailta palautetta ja välittää se yhtiön johtoryhmälle. Olisi kiva, jos olisi, mutta ei ole. Sen pitäisi olla, mutta ei ole. Kassahenkilö on palkattu tekemään liukuhihnatyötä minimipalkalla, ja usein firmat valitettavasti palkkaavat asiakaskokemuseksperttejä erikseen sen sijaan, että kouluttaisivat kyseiset taidot ihmisryhmälle, joka on suuri, joka saattaisi vaatia sen myötä suurempaa palkkaa, ja jonka vaihtuvuus firman sisällä on joka tapauksessa nopeaa.

Liukuhihnatyössä on sellainen ominaisuus, että se on henkisesti raskasta johtuen sen tylsän kaavamaisesta luonteesta, mutta silti kaavan murtaminen pysäyttää "flow"n ja ärsyttää entisestään. Jos keskeytys on luonteeltaan positiivinen, kuten tavallista iloisempi ja ystävällisempi asiakas, se voi olla tervetullut tauko, mutta ärtynyt ja valittamaan jäävä asiakas pistää V-käyrän nousemaan silloinkin, vaikka valitus olisi täysin aiheellinen eikä kohdistuisi kassaan itseensä.

Jaksamista pidetään yllä nauramalla tilanteille kollegojen kanssa. Näissä palavereissa ei brainstormata ratkaisuehdotuksia, kuten "pitäisiköhän meidän ehdottaa firman johdolle, että siirtyisimme jakamaan ilmaisia biohajoavia kasseja?" Niissä todetaan, että "taas joku mulkku ulisi kasseista" ja ehdotetaan ratkaisuksi, että ne voisivat tuoda omat muovikassinsa mukanaan, mielellään pään ympäri sidottuina.

Hyvä firma etsii jatkuvasti kehitysideoita ja tapoja parantaa toimintaansa, jolloin sen kannattaa kerätä palautetta henkilökunnaltakin. Mutta koska asiakaspalaute on siinä vaiheessa jo ehtinyt suodattua vertaistuen läpi, firma ei kuule sitä muodossa "ilmaiset biohajoavat pussit olisivat parempaa asiakaspalvelua ja tehokkaampia muoviroskatavoitteessakin" vaan muodossa "aina on joku mulkku ulisemassa muovipusseista". Firman vastuulla on tehdä tästä omat johtopäätöksensä, mutta ymmärtänette, ettei se ole niin tehokasta kuin voisi olla.

5. Firma ei vaihtamalla parane.

Joku saattaa tämän perusteella todeta, että enpä enää ikinä astu jalallani Stockmannille, ja selvitän kaikki paikat, joissa Pekka on ollut töissä, ettei tarvitse käydä niissäkään. Turha vaiva. En tiedä, millaista on olla Stockmannilla töissä, mutta tämä kommentti kertoo aika paljon:

Ei, se ei kerro, että Stockmann on huono työpaikka, eikä että Julialla on asenneongelma. Se kertoo, ettei Stockmann ole sen kummempi firma kuin mikään muukaan. Julia kertoo myös, että:

Uskon tuon oikein hyvin. Kaikki tässä tekstissä kuvailemani on kassahenkilölle lajityypillistä käytöstä. Se ei riipu työpaikasta eikä henkilön luonteesta saati työmoraalista, vaan se kumpuaa ristiriidasta, jossa asiakkailla, työnantajilla ja työntekijöillä on eri käsitykset siitä, mitä he haluavat ja mitä heiltä halutaan. Hyvä asiakaspalvelija ei ole sellainen, johon ylläolevat totuudet eivät päde, vaan sellainen, joka osaa ja jaksaa palvella asiakkaita niistä huolimatta.


No niin. Nyt, kun kaikki kaupoissa asiakkaina käyvät lukijat on saatu raivostettua, kerrataan, mitä tässä kirjoituksessa ei sanottu.

Ei sanottu, että palautetta kassalle antavat asiakkaat olisivat pölvästejä tai väärässä. Se on täysin luontainen toimintamalli. Kassahan siinä on ensimmäisenä ja usein ainoana rajapintana asiakkaan ja firman välissä. Kirjoituksen tarkoitus on ainoastaan huomauttaa, että kassa ei toimi palautekanavana, vaikka kaiken järjen mukaan niin voisi kuvitella.

Ei sanottu, ettei palautetta saisi antaa. Kaikki palaute, vihainenkin, otetaan kiitollisena vastaan. Kassan toimenkuva ei kuitenkaan ole reklamaatioiden käsittely, vaan jonon purkaminen. Kassahenkilöllä ei ole aikaa, pätevyyttä eikä valtuuksia jäädä väittelemään firman politiikasta, ja jos joku asiakas yrittää dominoida kassahenkilön työaikaa väittelyllä, hän saattaa löytää itsensä vartijan tai järjestyksenvalvojan syleilystä.

Ei sanottu, että tämä on oikein ja näin asian pitäisikin olla. On helppo ehdottaa, että firmat kehittäisivät järjestelmiä, joilla henkilökunta voisi välittää asiakaspalautetta firmalle, ja kouluttaisivat kassahenkilöitä itsenäisempien myyntiedustajien suuntaan. Valitettavasti vain kassahenkilö on palkattu suorittamaan mekaanista rutiinia minimipalkalla. Sen asian muuttaminen vaatisi firmalta suuria rahallisia panostuksia ilman, että se kasvattaisi suoria tuottoja samassa suhteessa.

Ei sanottu, että palautteen jättäminen kassalle olisi lähtökohtaisesti vänkäämistä, mussuttamista, riehumista tai muuta noloa. Valitettavasti vain usein, kun kassahenkilö yrittää neuvoa paremman osoitteen palautteelle, asiakas tulkitsee sen laiskuudeksi tai vastuunpakoiluksi, ja provosoituu. Silloin asiallisestikin alkaneet palautetapahtumat saattavat mennä vänkäämiseksi.

Ei sanottu, että asiakaspalvelija on kuningas ja asiakkaan pitää vain nöyrästi ottaa mitä annetaan. Hyvää palvelua saa ja pitää vaatia. Nykyään kaikki paikat kilpailevat palvelulla, joten kaikki firmat ovat kiitollisia, jos mainetta pilaavat huonot asiakaspalvelijat käräytetään ja niille päästään pitämään puhuttelu. Se puhuttelu työntekijän pitää kuitenkin käydä esimiehen eikä asiakkaan kanssa; jos ei mistään muusta syystä, niin siksi, että asiakkaan puhe ohitetaan tietämättömyytenä ja urpoiluna, kun taas esimiestä saatetaan jopa kuunnella.

Ei sanottu, että asiakaspalvelijat ovat asennevammaisia työnvieroksujia ja ihmisvihaajia. Heillä ei silti ole mitään velvollisuutta uhrata itseään tai työpaikkaansa siksi, että jonkun mielestä se olisi hyvää palvelua. Isot pomot voivat upota laivan mukana ja pitää vaikka sapattivuoden miettiessään, minkä firman seuraavaksi soheltaisivat saneerauskuntoon, mutta kympin tuntipalkalla säästöjä ei kerry, vaan uusi työpaikka pitää löytää äkkiä, ja silloin ei saa olla vastarannankiisken mainetta.

Eikä varsinkaan sanottu, että tässä olisi kyse omista mielipiteistäni tai asenteistani. Tämä kirjoitus perustuu laajaan havainnointiin, kanssakäymiseen ja työskentelyyn sellaisten ihmisten kanssa, joita tämä koskettaa. Siksi tässä aiheessa ei oikein ole väittelemistäkään. Tämä ei ole oikein tai väärin, se vain on.

Toimiva palautekanava löytyy netistä firman kotisivuilta. Jos ei muuta, niin jonkun vastuuhenkilön sähköposti. Ei sinne mitään valmista analyysiä tarvitse kirjoittaa, mutta jos viitsii sanoa jostain asiasta kassalle, jaksaa kyllä naputella samat sanat sähköpostiinkin. Olettaen siis, että tavoitteena oikeasti on saada parempaa palvelua, eikä vain päästä huutamaan jollekin parikymppiselle tytölle, joka asemansa puolesta ei saa huutaa takaisin.