keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Je m'en bats les couilles

On joitain asioita, jotka toistuvat vuosittain tai muuten vaan säännöllisesti, mutta joista joka kerralla revitään suuria otsikoita aivan kuin ne tapahtuisivat ensimmäistä kertaa. Tunnetuin esimerkki on vanha klassikko "talvi yllätti autoilijat", ja juhannuksen hukkumiskuolemista kertovat artikkelit kuuluvat osittain samaan kategoriaan. Viime aikoina uudeksi klassikkoaseman haastajaksi on ilmaantunut "terrorismi järkytti eurooppalaiset".

Jälleen kerran yllätyimme ja järkytyimme, kun Brysselissä räjäyteltiin pommeja Allahin nimissä ilman mitään yhteyttä islamiin. Itse iskuista en jaksa sanoa mitään, koska kaikki poliittisesta suuntauksesta riippumatta osasivat aavistaa tämän olevan tulossa, ja kuten todettiin eräässä suomalaisen elokuvataiteen kirkkaimmista helmistä: "kyllähän sodassa ihmisiä kuolee." Mielenkiintoisempaa onkin käydä läpi median ja muutenkin eurooppalaisten reaktioita asiaan.

Aloitetaan kuulemalla erään belgialaisen kadunhenkilön tuntoja:


Eli kymmenien ihmisten räjäyttäminen ei ole yhtä paha asia kuin räjäyttämisestä suuttuminen. Selvä.

Ymmärrän kyllä, mitä tällaiset tyypit ajavat takaa. Heidän pointtinsa on, etteivät kaikki muslimit ole vastuussa yksittäisten terroristien teoista, ja siksi islamin demonisointi, maahanmuuton rajoittamisen vaatiminen ja muu nuivailu on väärin kohdistettua vihaa.

Onko se nyt ihan noinkaan? Useimmat natsit 30- ja 40-luvuilla eivät henkilökohtaisesti tappaneet tai pahoinpidelleet ainuttakaan vähemmistöläistä. Holokaustista eivät edes tienneet muut kuin harvat ja valitut ennen kuin sota loppui ja voittajavaltiot ryhtyivät valistamaan saksalaisia siitä, mille olivatkaan menneet antamaan äänensä. Jos olisivat tienneet, varmasti monet olisivat olleet sitä mieltä, että kai juutalaiskysymys voitaisiin ratkaista pehmeämmilläkin keinoilla. Useimmat natsit olivat vain tavallisia ihmisiä, jotka vilpittömin mielin tukivat järjestelmää, jonka uskoivat tuovan vauraimman ja mukavimman mahdollisen tulevaisuuden maalleen.

Se ei kuitenkaan kumoa sitä, että he kannattivat totalitaristista murhaideologiaa, joka ei olisi koskaan saanut aikaiseksi mitään ilman kansan hiljaista tukea. Useimmat natsit eivät olleet henkilökohtaisesti syyllisiä Holokaustiin, mutta he saivat aikaan ilmapiirin, jossa Holokausti oli mahdollinen. Useimmat muslimitkaan eivät ole syyllisiä Brysselin iskuihin, mutta iskut eivät olisi onnistuneet niin todennäköisesti, elleivät tekijät olisi voineet rauhassa piileskellä ja varustautua Belgian muslimilähiöissä uskonveljiensä hiljaisella tuella.

Seuraavaksi meitä muistutetaan siitä, että terroristit itse asiassa tappavat enemmän muslimeja kuin eurooppalaisia. Samalla viikolla Afrikassa ja Lähi-idässä sattui kymmenen iskua, joista kukaan ei ole kuullutkaan, kun kaikkien huomio keskittyi Brysseliin. Pointti näissä uutisissa on, ettei terrorismissa voi olla kyse uskonnosta, jos muslimit räjäyttelevät muslimialueilla.

Näissä väitteissä kivasti unohdetaan, etteivät kaikki Lähi-idän asukit ole yhtenäistä muslimimassaa, vaan kyllä sielläkin on monikulttuuria. Shiiat ja sunnit pitävät toisiaan kerettiläisinä, jesidejä saatananpalvojina ja juutalaisia ja kristittyjä muuten vaan sikakoirina. Lisäksi usein isketään valtion kohteita, kuten poliisia ja armeijaa, vastaan, sillä seisoohan maallinen hallinto islamilaisen kalifaatin tiellä.

Sori vaan, en ole kovin vakuuttunut uskonnollisen motiivin puuttumisesta.

Toinen syy, miksi tällaiset uutiset otetaan puheeksi, on, että tuntisin syyllisyyttä rasismistani, kun välitän enemmän eurooppalaisista kuin lähi-itäläisistä uhreista.

Ei kyse ole niinkään siitä, etten välittäisi, vaan että lähemmäs tulevat iskut huolestuttavat enemmän. En tunne ketään, joka olisi ollut Lähi-idässä hengenvaarassa, mutta yksi kaverini oli Brysselin metrossa kolmen pysäkin päässä metropommin räjähtäessä. Sitten, kun Suomessa paukkuu, se kiinnostaa minua varmasti enemmän kuin jossain kaukana Belgiassa tehdyt iskut. Jos tämä on jonkun mielestä rasismia, ei kiinnosta.

Sekin on jännä, että jos eurooppalaiset ja muualla tehdyt iskut asetetaan tällä tavalla vastakkain, eihän sillä vihjata, että meidän pitäisi ottaa muualla tehdyt vakavammin, vaan että otamme eurooppalaiset iskut liian vakavasti. Pitäisi asettaa kontekstiin. Muuallakin tapahtuu, miksei siis meillä. Ei ilmeisesti pitäisi kiinnostaa.


Sitten Suomeen. Kirjailijat ovat lähtökohtaisesti fiksuja ja sivistyneitä ihmisiä, joten jos halutaan kuulla jotain fiksua, on ihan järkevää kysyä kirjailijoilta. Hesari kysyi varmuuden vuoksi kuudelta kirjailijalta, että kuoliko Euroopan idea nyt ja onko liikkumisen ja uskonnon vapaus nyt mennyttä. Ensin on Virpi Hämeen-Anttila, jonka puoliso Jaakko onkin jo tullut tutuksi islamjuttujen yhteydessä.
Ajatukset liikkuivat Euroopassa vilkkaasti kauan ennen EU:ta. Ja miten terrori-isku uhkaisi uskonnon vapautta? Vika on ennemminkin siinä, että osa ihmisistä pitää kaikkia uskonnon ilmentymiä uhkana.
En suinkaan pidä kaikkia uskonnon ilmentymiä uhkana, vaan päin vastoin kannustan ihmisiä uskonnollisuuteen. Nimen omaan tyypilliseen suomalaiseen tapaluterilaisuuteen. Ateistien lapsilla on ikävä taipumus kääntyä kaiken maailman hihhulikultteihin, sikäli kun ateistit ylipäänsä lapsia tekevät. Kun lapsi oppii, että hänellä on uskonto, mutta että sitä ei tarvitse ottaa turhan vakavasti, sellaiselta vältytään.

Mutta joo, kyllä mielestäni ihmisten räjäyttely on uhkaava uskonnon ilmentymä.

Sitten Leena Parkkinen, jonka tuotantoa en valitettavasti tunne:
Terrorismi Euroopassa ei ole mikään uusi asia. Kamalia asioita on tapahtunut aina. Uutta on tämä vastakkainasettelu ja se että on olemassa ryhmiä, kuten populistit ja maahanmuuttokriitikot, jotka ovat ensimmäisinä ratsastamassa uhrien verellä. Enemmän kuin kulkeminen Pariisin metrossa tai Brysselin lentokentällä minua pelottaa rasismin arkipäiväistyminen. Rasismi ja vieraiden asioiden pelko vaarantaa ajatuksen yhteisestä Euroopasta. Sen sijaan että keskittyisimme vaalimaan kulttuurista rikkauttamme, oppimaan muilta ja auttamaan tänne tulevia, jäämme kyräilemään nurkkiin. Toivon että näennäisen turvallisuuden nimissä emme lähde tuhoamaan ajatusta vapaasta liikkuvuudesta ja monikulttuurisesta Euroopasta.
Monikulttuurisuus hyvä, rasismi paha, terrorismi EVVK. Ilmeisesti Parkkinen säästää kaikki omaperäiset ajatukset kirjalliseen tuotantoonsa.

Seuraavaksi Jari Tervo. Hänet tuntien luulisi tulevan mielenkiintoista tekstiä:
Isis on valtion kokoinen painajainen, jolla on pääsy Euroopan sydämeen. Se riemuitsee jokaisesta kaltoin kohdellusta turvapaikanhakijasta. Silloin todistamme Isisin mielestä olevamme juuri sellaisia kuin se on väittänyt: jokaisen muslimin vihollisia.
Eli siis standardiargumentti "emme saa rajoittaa maahanmuuttoa, koska juuri sitä Isis haluaa!" No joo, varmaan pitää paikkansa, että lisääntynyt muslimivastainen liikehdintä saa Euroopassa jo olevat muslimit närkästymään, mutta mitkä tässä ovat vaihtoehdot? Joko pystytämme raja-aitoja ja rajoitamme pakolaisten pääsyä Eurooppaan, jolloin täällä jo olevat oikeauskoiset saattavat radikalisoitua, tai sitten päästämme kaikki halukkaat sisään, jolloin kukaan ei tiedä, mitä porukkaa miljoonien tulijoiden seassa tulee.

Jos ja kun noista pitää valita, sanoisin, että pienempää porukkaa on helpompi pitää silmällä.

Eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka.

Sitten Jarkko Tontti, listan ainoa jäsen, jonka tiedän lukevan tätä blogia.
Tekijät olivat Belgian kansalaisia. Rajavalvonta ei olisi heitä pysäyttänyt.
Kyllä olisi. Se tuli vain sukupolven verran liian myöhässä.

Tulijoiden kontrollointi tosiaan auttaa terrorismin ehkäisyssä vain rajallisesti, koska maltillisten ja hyvin integroituvienkaan tulijoiden lapsista ei voi tietää, mitä ne saavat päähänsä. Siksi ei riitäkään, että vahditaan vain laatua, vaan myös määrää. Brysselin ja monen muun eurooppalaisen kaupungin ongelma on, että muslimiyhteisö on kasvanut niin suureksi, ettei sitä enää voi integroida. Yhtäältä yhteisön sisältä tuleva integroitumattomuuspaine on voimakkaampi kuin ulkoa tuleva integroitumispaine, ja toisaalta suuressa omanmaalaisessaan yhteisössä voi aivan hyvin elää ilman mitään kontakteja valtaväestöön, jolloin integroitumiselle ei ole mitään tarvetta.
Uskontojen suhteen johdonmukainen ratkaisu on sekularismi eli se, että ei ole valtionkirkkoja vaan julkinen valta suhtautuu kaikkiin maailmankatsomuksiin tasa-arvoisesti. Kotoutuminen ja yhteiselo helpottuvat, kun ihmiset tuntevat, että heidän uskontonsa tai muu maailmankatsomuksensa on tasavertaisessa asemassa muiden kanssa. Olennaista on se, että kaikkien uskontojen ja maailmankatsomusten edustajien pitää noudattaa samoja, kaikille yhteisiä lakeja.
Kieltämättä hienosti muotoiltu niin, ettei vahingossakaan leimata tai syyllistetä mitään tiettyä ryhmää. Kyllähän niin kristityt, buddhalaiset, shintolaiset, krishnat ja pastafaritkin ovat tasan yhtä kärkkäitä räjäyttämään itsensä väkijoukossa, jos sattuvat olemaan vähemmistönä asuinmaassaan. Tästä todistaa hyvin mm. se, kuinka kristityt itsemurhapommittajat ovat Saudi-Arabiassa päivittäinen riesa ja vakava turvallisuusuhka.

Ei mutta vakavasti puhuen, miten tämä teoria sopii yhteen sen aiemmin tehdyn havainnon kanssa, että suurin osa terrori-iskuista tapahtuu muslimienemmistöisissä maissa?

Seuraavaksi ääneen päästetään Antti Tuuri:
Jokaisen pitäisi kuitenkin ymmärtää, että ainoa keino terrorismia vastaan Euroopassa on syrjinnän poistaminen, tuloerojen pienentäminen ja yleinen oikeudenmukaisuus.
Jännä kuinka persaukiset suomalaiset eivät kuitenkaan ole intoutuneet pommittelemaan, vaikka täällä on varmasti aivan riittävästi syrjäydytty jo kymmeniä vuosia. Olen lukenut useita Tuurin kirjoja, mutta en arvannutkaan, että hänkin kuuluu tähän kommariporukkaan, jolle ongelmat eivät ole niinkään ongelmia, vaan paremminkin tilaisuuksia päästä horisemaan ideologiastaan.

Mutta joo, annetaan terroristeille kaikkea kivaa ilmaiseksi, niin ehkä ne sitten eivät enää tee iskuja. Lopuksi Hannu Väisänen:
Vaarallisempaa kuin Isis Euroopan yhtenäisyyden kannalta on useiden Euroopan Unionin jäsenmaiden hivuttautuminen populismin ja suoranaisen fasismin muotoihin. Se mitä nyt tapahtuu Unkarissa, Puolassa, Tanskassa, Sloveniassa ja tietysti myös Suomessa, huolittelee Isiksen ja kumppaneiden keskeneräiseksi jättämän käsityön.
Poliittiset päätökset, joissa oman kansan etu asetetaan abstraktien eurooppalaisten arvojen edelle, on siis fasismia. Pelkästään se, että kansan keskuudesta kuuluu sellaisia vaatimuksia, on fasismiin hivuttautumista. Selvä. Onneksi terrori-isku tapahtui, että Todellinen Vihollinen saatiin paljastettua.


Tehdäänpä pieni yhteenveto. Tiedämme nyt fiksumpiemme kertomana, että:

- Uskonnolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, tai jos on, ongelma on uskonnollisuudessa ylipäänsä, eikä missään tietyssä uskonnossa.
- Jos pitää valita, pommit ovat pienempi paha kuin rasismi.
- Raja-aitoja ei saa pystyttää, koska ne eivät toimi, tai siis toimivat, mutta eivät ole kivoja.
- Terrorismi loppuu, kunhan paha kapitalismi saadaan loppumaan, koska vanhempani opettivat minullekin pienenä, että jos ei saa kaikkea haluamaansa, kannattaa räjäyttää itsensä väkijoukossa.
- On vähän kiusallista, että ihmisiä kuolee näissä iskuissa, mutta ei se kuitenkaan ole niin paha juttu kuin fasismi, jota taas on kaikki paitsi valtionrajojen täydellinen poistaminen.

Vielä yksi uutinen ulkomaan mediasta. Brysselissä oli tarkoitus järjestää iskun jälkimainingeissa "marssi pelkoa vastaan", jossa oltaisiin osoitettu rauhanomaisesti mieltä ja osoitettu, että "belgialaiset kieltäytyvät pelkäämästä ja ovat yhtenäisiä". Harmi vaan, että marssi peruttiin turvallisuushuolien takia.

Kaipa tuokin jonkinlaisen viestin lähettää.

Mutta joo, mitä tästä pitkästä analyysistä jäi käteen? Blogistikollegani Ruukinmatruuna tykkää näissä terrorismiuutisissa lopettaa kirjoituksensa Ranskan kansallislaulusta lainattuun lausahdukseen:
Aux armes, citoyens! Formez vos bataillons!
Jotain tuossa kai puhutaan aseista ja pataljoonista. Sanoivat stereotypiat ranskalaisten sotakyvykkyydestä mitä tahansa, heillä on kyllä kaikkein hardcorein kansallishymni. Mikä muu kansa laulaa vihollistensa naisten ja lasten kurkkujen leikkaamisesta?

Nyt tuo ei kuitenkaan käy laatuun. Ei tuollaista nyky-Euroopassa sovi julistaa. Paremmin eurooppalaisten suhtautumista terrorismiin kuvaa toinen ranskankielinen lausahdus, jonka ylempänä mainittu Brysselissä asuva kaverini minulle opetti:
Je m'en bats les couilles!
Eli että kiinnostaa kuin kilo paskaa. Ei aiheuta toimenpiteitä. On tässä muitakin murheita. Huomiota ne vaan haluavat, ja kyllä ne menevät pois, jos niille ei anna sitä. Eikä meitä teidän siviilit kiinnosta, niitä nyt on muutenkin joka paikka täynnä.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Turpaanoton välttämättömyydestä sivistyneessä yhteiskunnassa

Monilla ihmisillä on käsitys, että asiakas on aina oikeassa ja että hyvän asiakaspalvelijan luota asiakkaat poistuvat aina tyytyväisinä; silloinkin, kun heillä on ollut epätavallisia ja vaikeasti toteutettavia tarpeita. Säännöistä pitäisi joustaa, alennusta pitäisi antaa ja pitäisi hymyillä kohteliaasti silloinkin, kun asiakas on rasittava ja typerä mulkku, koska asiakashan kumminkin maksaa asiakaspalvelijan palkan. Jos tämä ei onnistu, on asiakaspalvelijan syytä vaihtaa alaa.

Näille ihmisille on tyypillistä, että heillä ei ole juuri kokemusta humalaisten kanssa asioimisesta, ja jos heillä sattuukin olemaan jotain asiakaspalvelukokemusta, se on jostain nukketeatterin kahvilasta, jossa asiakaskunta on mukavaa ja säyseää; tai sitten jonkin erikoisalan firmasta, jonka asiakkaatkin ovat alan ammattilaisia.

Enkä minä tiedä, ehkä se joillain aloilla onkin oikeasti tuollaista. Meillä asiakaspalvelun pimeällä puolella taas opitaan hyvin nopeasti, että asiakkailla on silloin tällöin vaatimuksia ja odotuksia, joihin suostuminen olisi kohtuutonta, esimiehen määräysten ja sovittujen käytäntöjen vastaista, tai suorastaan laitonta. Useimmat asiakkaat ymmärtävät tämän eivätkä jää inttämään, mutta jotkut ottavat henkilökohtaisena loukkauksena ja kettuiluna sen, jos he ovat väärässä tai jos asiat eivät menekään täysin heidän mielensä mukaan.

Jotkut humalaiset ja/tai matalalla älykkyysosamäärällä siunatut tapaukset saattavat tällaisessa tapauksessa ryhtyä peräämään oikeuksiaan hyvinkin ponnekkaasti, eivätkä he ymmärrä, ettei riehuminen ja haistattelu ainakaan paranna palvelun tasoa.

Noh, kävipä jokin aika sitten niin, että sain asiakkaakseni juuri tällaisen herrasmiehen. Menemättä yksityiskohtiin kerrottakoon, että hän alkoi haistatella minulle asiasta, jolle en voinut mitään, ja koska työporukassamme yhteinen sovittu käytäntö on, että tällaisessa tapauksessa asiakkaan palvelu päättyy siltä illalta siihen, pyysin häntä poistumaan. Hän ei hyväksynyt tätä, vaan alkoi heitellä tavaroita ja huutaa, ja kun en vieläkään osoittanut alistumisen merkkejä, hän päätti vetää minua turpaan.


Oli jännä huomata, että vaikka en harrastakaan minkäänlaista macho-uhoamista ja pärstästä näytän lähinnä harmittomalta pikkupojalta, minulla on silti työporukassa jonkinlainen maine. Osa työkavereista oli sitä mieltä, että oli onni onnettomuudessa, että se tyyppi valitsi kohteekseen minut eikä ketään muuta, koska joku saattaisi saada tuollaisesta vaikka mitä psyykkisiä traumoja, mutta he tietävät, että minä en niin vähästä hätkähdä; ja loput kauhistelivat, että eikö sillä tyypillä ollut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, kun juuri minun kimppuuni kävi, ja että hänellä kävi pirunmoisen hyvä tuuri, kun toinen työkaveri oli välittömästi välissä taltuttamassa hänet pippurisumutteella, etten minä ehtinyt lyödä takaisin.

No mutta sattuuhan näitä, eikä siinä kuinkaan käynyt. Kun lyöntitekniikka on kuin 20-luvun elokuvista ja ainoa treeni on omien läskien kanniskelu, ei lyöntiin saa niin paljoa voimaa, että sillä saisi pidettyä edes kakaroita nuhteessa. Asia ei sinänsä olisi maininnanarvoinen, mutta sattui sopivasti käymään niin, että samalla viikolla tuli erään anarkistin kanssa puheeksi se, kuinka tulevaisuuden anarkistisessa utopiassa pidetään järjestystä yllä. Anarkistit ehdottavat mm. että:
Vankila ei paranna ketään! Vaihtoehtona ainakin sovittelu, konfliktinratkaisu, feministien prosessit, joissa tuetaan uhria & vaaditaan tekijää muuttamaan käytöstä...
ja
Poliisin tilalla on aseettomia konfliktinratkaisuryhmiä...
Huomasin, että kokemuksellanihan onkin yhteiskunnallista merkitystä. Mietitäänpäs asiaa vähän tarkemmin.

Anarkistit ovat sinänsä oikeassa, että tuollainen olisi mukavaa ja tehokasta, jos yhteiskunta koostuisi pelkästään järkevistä ihmisistä, joilla on kohtuullisia toiveita ja joiden ristiriidat johtuvat vain siitä, että he joskus epähuomiossa unohtavat ottaa muut ihmiset huomioon. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole.

Ensinnäkin, konfliktiin ei vallitsevan käsityksen vastaisesti tarvita kahta riitelevää osapuolta, vaan aivan hyvin riittää, että yksi osapuoli aloittaa konfliktin viatonta sivullista vastaan ihan vain kusipäisyyttään. Tällaista riitelyn erikoismuotoa kutsutaan kiusaamiseksi. Vastaavasti valtiotasolla sotaan ei tarvita kahta sotivaa osapuolta, vaan riittää, että toinen osapuoli sotii. Tällaista sodankäynnin erikoismuotoa kutsutaan kansanmurhaksi.

Miten ratkaistaan sovittelulla ja kompromisseilla tilanne, jossa osapuoli A:n vaatimusten minkäänlainen huomioonottaminen rikkoisi osapuoli B:n ihmisoikeuksia, ja jossa osapuoli B:llä ei ole muita vaatimuksia kuin saada olla rauhassa?

Toinen ongelma tulee sitten siinä, että miten vaaditaan yhtään mitään tyypiltä, jota eivät feministien prosessit kiinnosta, jos vankiloita ei ole eikä pakkokeinoja käytetä? Kyllähän nykyisessäkin järjestelmässä vaaditaan tekijää muuttamaan käytöstä. Vankila ja muut pakkokeinot ovat sitten niitä varten, jotka eivät vaatimuksista huolimatta siihen suostu.


Mitäs tekemistä tällä on asiakaspalvelun kanssa?

Jokaisessa omaa etuaan ajattelevassa firmassa pomo on ensimmäisenä vaatimassa, että silmille hyppivistä asiakkaista hankkiudutaan välittömästi eroon. Tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen on henkilökunnan työhyvinvointi. Tähän on helppo tulla lässyttämään, että ammatinvalintakysymys ja kyllä pitää vähän pystyä sietämään, mutta kun tyytymättömät työntekijät tosiaan vaihtavat paikkaa tai koko alaa, firma voi joutua uusimaan henkilöstönsä muutaman kuukauden välein, eivätkä amatöörit työntekijät ehdi silloin edes oppia hommiaan kunnolla, ennen kuin lähtevät pois. Tehottomista työntekijöistä koituvat kustannukset ja tulonmenetykset ovat paljon suurempia kuin se parin kaljatuopin hinta, joka menetetään, kun ei ihan jokaista pidetä väkisin sisällä.

Toinen syy on se, että on asiakkaidenkin viihtyvyyden ja turvallisuuden kannalta hyvä, että paikassa edellytetään hyvää käytöstä eikä asiasta neuvotella. Ei kukaan halua käydä paikassa, jolla on maine aggressiivisten örveltäjien räkälänä.

Varsinkin tämä jälkimmäinen syy on sellainen, että sillä on laajempaakin yhteiskunnallista merkitystä, joka anarkistienkin tulisi ottaa huomioon. Suomen yökerhoissa ei juuri ole eroja. Sama musiikki niissä pauhaa, samaa viinaa niistä saa ja samoja anniskelulakeja niiden on noudatettava. Ne vähät erot, joita on ja joissa ei ole kyse sisustustyyleistä, tulevat asiakaskunnan laadusta. Räkälöissä viinaa kaadetaan kaikille, joilta löytyy vitonen taskusta, kun taas tasokkaissa paikoissa asiakkailtakin vaaditaan tasoa. Tietysti tässä saatetaan joskus käyttää kyseenalaisia keinoja ja se voi aiheuttaa pahaa mieltä poistetuissa, ja voipa joskus jopa käydä niin, että poistaja on väärässä ja poistettava tulee poistetuksi ilman omaa syytään, mutta sille ei nyt voi mitään.

Sama pätee yhteiskuntaan laajemminkin. Yhteiskunnan sivistystaso riippuu yksinomaan sen jäsenten käytöksestä, ja siksi jos halutaan pitää tasoa yllä, öykkäröintiä ei saa palkita. Ihmisillä on tapana testata rajojaan, joten jos öykkäröinti sallitaan, öykkäröinnistä tulee nopeasti normi, ja rajojen venytys jatkuu siitä seuraavalle tasolle. Jos öykkäröintiin vastataan sovittelulla, dialogilla ja kompromisseilla, pidemmällä tähtäimellä asiat kehittyvät siihen, että röyhkeimmät ottavat mitä haluavat, ja muut saavat luvan sopeutua.

Öykkärit itse pitävät vaatimuksiaan oikeutettuina ja katsovat vain seisovansa miehekkäästi niiden takana, joten he saattavat hermostua, jos heille kertoo, ettei asia ole ihan niin. Siinä saattaa joskus tulla turpaan, mutta sillekään ei nyt voi mitään.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Pekka lukee lehteä 18: Bannivasaraa

No niin. Kuten jotkut lukijani ovat jo huomanneet, Pekan Porstua on poistunut Facebookista. Tarkemmin sanoen, käyttäjätilini on jäädytetty siihen asti, kunnes lähetän niille kopion kuvallisesta henkilötodistuksesta, jolla osoitan, että etunimeni on Pekan ja sukunimeni on Porstua.

Vähän päälle kuukausi sitä riemua kesti. Olihan tämä toki odotettavissakin. En sitten tiedä, saiko FB-stasi minut oma-aloitteisesti nalkkiin, vai kävikö joku kanssani eri mieltä ollut lukija narauttamassa minut.

Toivottavasti edes joitain uusia lukijoita tavoitin lyhyen kokeiluni aikana. Onneksi en kuitenkaan ole yksin, vaan epäkorrektien ihmisten ja asioiden ei anneta riekkua muuallakaan päin maailmaa. Esimerkiksi nyt vaikka tämä:

1. Nyheter Idag: The Swedish flag was banned at elementary school by the principal

Ruotsissa jossain koulussa kävi niin, että joku nulikka pukeutui naamiaisasuun, johon kuului Ruotsin lipun värein maalattu naama ja lelupyssy. Mielet tulivat pahoitetuiksi, tai ainakin olisivat voineet tulla. Vastaisuudessa sellaista riskiä ei oteta:
The students at the Swedish elementary school Söndrumsskolan got a public message from the school principal saying that all use of the swedish flag is prohibited. – We want to make sure the students do not offend anyone using the flag, principal Hans Åkerman told Nyheter Idag.
Jatkossa lippua saa pitää esillä vain virallisina liputuspäivinä ja vaihto-oppilasjuttujen yhteydessä. Rehtorin mukaan lipun käyttäminen "väärällä tavalla" saattaisi loukata oppilaita, ja vaikka kukaan ei olekaan kertonut loukkaantuneensa, eikä syyllinenkään ole myöntänyt olleensa pahoissa aikeissa, halutaan silti pelata varman päälle.

Sosiaalisessa mediassa ollaan mietitty, onko tässä ajateltu nimen omaan muslimioppilaiden tunteita, mutta artikkelin mukaan sellaisesta ei ole kyse. Ihan vaan ylipäänsä ulkomaalaiset saattavat loukkaantua, jos jostain huomaavat, etteivät olekaan kotimaassaan.
When asked about this, principal Åkerlund explained that ‘students with foreign background could get offended if they see someone wearing a Swedish flag, especially together with a toy gun’.
Olisi hienoa nähdä, millaiset reaktiot saisi aikaan amerikkalainen rehtori tai ihan kuka tahansa, joka menisi julkisesti ehdottamaan, että se jenkkipunaniskojen lipunheiluttelu saa luvan loppua, etteivät meksikolaiset loukkaannu.

Oli miten oli, koska Ruotsin lippu on saanut bannia Ruotsissa, katson yhteiskunnalliseksi velvollisuudekseni antaa sen liehua vapaasti täällä:


Jatketaan. Zimbabwessa ei kysellä typeriä:

2. HS: Vedänkö turpaan? – Mugabe uhkasi lyödä 92-vuotiaan presidentin seuraajasta kyselevää

Robert Mugabe, Zimbabwen jumalkuningas ja mulle-ei-vattuilla-ismin ideologinen isä, on kova jätkä. Tuntemani 90-vuotiaat eivät pysy edes omilla jaloillaan, saati että uhoaisivat vetävänsä ketään tai mitään turpaan, mutta tämä sen kun porskuttaa.
”Haluatko että lyön sinut maahan jotta tajuat, että minä olen tässä edelleen”, Mugabe, 92, tiuskaisi tv-toimittajalle, joka kysyi presidentin mahdollisesta seuraajasta.
”Miksi haluat minulle seuraajan”, Mugabe tivasi haastattelijalta brittilehti Guardianin mukaan.
Itse asiassa toivoisin, että Mugabesta tulisi Suomenkin diktaattori. Verrataanpa häntä Suomen nykyhallintoon.

Mugabe:

1) Ymmärtää taloudesta saman verran kuin lahna polkupyörästä? Kyllä.
2) Takavarikoi valkoisten omaisuuden ja jakaa sen mustille? Kyllä.
3) On kova jätkä, joka ei lässytä eikä kuuntele lässytystä? Kyllä.

Suomen nykyhallinto:

1) Ymmärtää taloudesta saman verran kuin lahna polkupyörästä? Kyllä.
2) Takavarikoi valkoisten omaisuuden ja jakaa sen mustille? Kyllä.
3) Koostuu kovista jätkistä, jotka eivät lässytä eivätkä kuuntele lässytystä? Ei.

Kuten huomaamme, Mugabe on objektiivisesti parempi johtaja ja valtiomies kuin he, jotka Suomea hallitsevat. Lisäksi kun muistamme, että hän on 92-vuotiaanakin tuollaisessa vedossa, hän saattaa aivan hyvin olla historian ensimmäinen ikuinen hallitsija.

Lopuksi urheilua. Jotain nättiä tyttöä uhkaa kilpailukielto:

3. IL: Sokkiuutinen: Maria Sharapova kärähti dopingista!

Se, että urheilija kärähtää dopingista, on suunnilleen yhtä shokeeraava uutinen kuin se, että talvi yllättää autoilijat. Kaikkihan nuo jotain mömmöjä vetävät. Muistan, kun 2000-luvun alussa opiskelin TKK:lla ja Suomeen tuli yleisurheilun MM-kisat. Teekkarikylä tyhjennettiin opiskelijoista, että saatiin maailmanluokan urheilutähdet asutettua heidän solukämppiinsä. Itse en silloin asunut Otaniemessä, mutta kaveri kyllä kertoi, että takaisin muuttaessa oli kiva siivoilla huoneesta tyhjiä ruiskuja roskiin.

Osa mömmöistä on laillisia ja osa laittomia, ja lailliset saattavat satunnaisesti muuttua laittomiksi. Tähänhän Mariankin homma kaatui:
-En läpäissyt testiä, ja otan täyden vastuun. Olen ottanut lääkettä viimeiset kymmenen vuotta. 1. tammikuuta se kiellettiin, mutta en tiennyt sitä, venäläistähti kertoi tiedotustilaisuudessaan.
Sinänsähän en näe eroa siinä, parannetaanko suoritusta sallituilla vai kielletyillä aineilla. Kielletyt ovat varmaan tehokkaampia, mutta kyllä ne kreatiinit ja kofeiinipirtelöt ja mitä niitä nyt on, tekevät sallittuinakin selvän eron pelkällä kaurapuurolla ponnistavaan tyyppiin. Muistetaan vielä, että huipputasolla urheilussa ei enää ole kyse siitä, että katsotaan, mihin pystytään, vaan siitä, että elämäntehtäväksi on otettu yksittäisen suorituksen hiominen joitain sadasosia paremmaksi kaikin tieteen mahdollistamin keinoin.

Niinpä ehdotankin, että urheilussa otettaisiin käyttöön vähimmäisraja dopingille. Jos ei kusi sulata kuppia, piikille vaan ja uusi yritys. Loppuisi se jatkuva stressaaminen ja jeesustelu kielletyistä aineista, eikä tarvitsisi käyttää palstatilaa uusiin shokkikärähdyksiin joka ikinen päivä. Testaamisen ei sitten tarvitsisi olla enää niin kovin tarkkaakaan, koska ne, jotka eivät pääsisi läpi, tuskin olisivat kamppailemassa kärkisijoista muutenkaan.

Samalla myös päästäisiin lähemmäs sitä maksimirajaa, johon ihmiskeho oikeasti pystyy, ilman mitään keinotekoisia ja kaksinaismoralistisia rajoituksia, että kreatiini on OK mutta härkähain testosteroni ei ole.


Oli miten oli, jos Marian urheilu-ura loppuu tähän, hänelle on aina paikka auki Porstuassa viehättävänä assistenttina.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Sukupuolten lukumäärästä

Kun nyt olen kirjoittanut pari feministisesti edistyksellistä tekstiä, jatketaan vielä kerran samalla linjalla. Ensi kerralla sitten taas jotain muuta.

Perussuomalaiset nuoret polkaisivat pystyyn kampanjan, jossa vastustetaan nykyistä muotia, jossa sukupuolten olemassaolo kyseenalaistetaan tai niitä keksitään fiiliksen mukaan lisää. Heidän mukaansa:
Luokittelu kahteen erilaiseen sukupuoleen on hyvin selkeä ja määrittyy suoraan geeneistämme. Kaikki meistä ovat yksilöitä, mutta viimeistään perimä kertoo, kumpaa sukupuolta olemme. Saamme isältä joko Y- tai X-kromosomin sekä äidiltä X-kromosomin. Näitä XY- tai XX-rakennuspalikoitaan ei kukaan ihminen voi kieltää eikä muuttaa, vaikka leikkauttaisi ulkoista olemustaan plastiikkakirurgian avulla millaiseksi tahansa.
Aika selkeää sinänsä. Monet lukijat varmasti komppaavat, että tarvitseeko tuotakaan erikseen sanoa ja katsokaa jumalauta vaikka jalkojenne väliin ja tarkistakaa, jos olette epävarmoja sukupuolestanne.

Samalla kuitenkin ps-nuorten kannanottoa on levitetty edistyksellisempien ihmisten piireissä pilkkanaurun säestämänä ilman yritystäkään esittää mitään vastaväitteitä. Asenne on ollut se, että väite on niin itsestäänselvän mielipuolinen, ettei siihen tarvitse edes sanoa mitään. Vähän sama kuin jos joku vakavissaan väittäisi, että ihmisellä on kolme silmää; ei siihenkään kukaan viitsisi kaivella anatomian oppikirjoja ja kuluttaa aikaansa tieteellisesti ja loogisesti pätevän vasta-argumentin rakentamiseen.

Minkäänlaista keskustelua aiheesta ei synny, ja potentiaalisen väittelyn osapuoletkin vain katselevat toisiaan miettien, että pitäisikö noille soittaa poliisi vai ambulanssi. Kun nyt sivullisen mielestä tässä ei varmaankaan ole mitään tolkkua, ajattelin nyt selittää, mistä on kyse.

Ongelma on siinä, että molemmat ovat oikeassa omassa kontekstissaan. Ps-nuoret lähtevät siitä perusoletuksesta, että sukupuoli on nimen omaan biologinen ja geneettinen ominaisuus, ja kaikenlaiset poikkeamat stereotyypistä ovat vain varianssia kahden pääkategorian sisällä.

Sukupuolivähemmistöjen edustajat ja puolestapuhujat taas perustavat oman ajattelunsa sille, että sukupuoli määräytyy vain ja ainoastaan henkilön oman päänsisäisen sukupuolikokemuksen mukaan, eikä biologialla ole asian kanssa mitään tekemistä. On lähinnä vain hyvää tuuria, jos on sattunut syntymässä saamaan oman sukupuolensa sukuelimet.

Tämä selittää myös sen, miksi noissa piireissä pidetään suoranaisena ihmisoikeusrikoksena sitä, ettei virallista sukupuoltaan voi muuttaa pelkällä ilmoituksella, koska onhan se nyt väärin, että valtio tulee pelkän ulkonäön perusteella kertomaan ihmisille, mitä sukupuolta heidän kuuluu esittää. Heillä on selvästi vaikeuksia ymmärtää, että viralliset dokumentit ovat tunnistusvälineitä eivätkä mitään identiteettimanifesteja. Ajatus on, että jos passissa lukee että M, vaikka tyypillä on hame ja tissit, kunnollisen tullimiehen tehtävä on syleillä diversiteettiä eikä epäillä, että nyt ollaan väärillä papereilla liikenteessä.

Nykyaikaisella miehellä on vaikeaa, koska esim. Porstuan henkilöstöpäällikkö Katarinaa viehättäväksi kehuessaan ei voi enää tietää, onko se heteroseksuaalinen kannanotto, vai ilmoittautuuko sillä tietämättään homoksi.

Mutta eihän se ole mikään ihme, ettei väittelyä sukupuolten määrästä saada päätökseen tai edes alkuun, kun väittelijät eivät edes ymmärrä olevansa eri mieltä siitä, mitä sukupuoli ylipäänsä on. Kyllähän ihmisellä onkin kolme silmää: vasen silmä, oikea silmä ja perssilmä. Yhtä hyvin voisi myös väittää, että vain perssilmä on silmä ja ne päässä olevat valkoiset pallot ovat vain näköelimiä, ja silloin väite, että silmiä on vain yksi, pitäisi paikkansa kyseisen määritelmän puitteissa. Eri asia sitten onkin, onko tämäntyyppisen erimielisyyden vallitessa mitään järkeä väitellä.

Mikäs sitten on oma näkökantani asiaan?

Persujen jaottelussa, jossa on miehet, jotka ovat tällaisia, ja naiset, jotka ovat tuollaisia, on se ongelma, etteivät kaikki nyt vaan sovi siihen muottiin. Sellaisia ihmisiä on varmasti vähemmän kuin seksuaalivähemmistöt haluaisivat antaa ymmärtää, mutta toisaalta ps-nuorten lisäys fyysisesti interseksuaalisten puolesta on myös riittämätön. Jos muottiin sopimattomille ihmisille julistaa, että "kyllä sinäkin olet oikeasti tällainen, kunhan vain hyväksyt itsesi", sillä ei saada aikaan mitään muuta kuin mielenterveysongelmia.

Seksuaaliaktivistit taas ottavat koko jutun aivan liian tosissaan ja kirjaimellisesti. Jos joku mies ei satukaan tykkäämään tisseistä ja jääkiekosta, ei se vielä tarkoita, että hän olisi oikeasti nainen tai jotain epämääräistä kolmatta sukupuolta. Hän on vain mies, jonka yksilölliset mieltymykset sattuvat poikkeamaan monien muiden miesten yksilöllisistä mieltymyksistä. Joltain oikealta transseksuaalilta joskus kuulin, että useimmat itseään transseksuaaleina pitävistä eivät oikeasti ole transseksuaaleja, vaan he vain luulevat olevansa, koska eivät vastaa oman sukupuolensa stereotyyppiä.

Jos tässä nyt pitää puoli valita, kyllä persunuoret ovat oikeammassa. Ei tasa-arvon tavoittelu tai sukupuoliroolien kyseenalaistaminen sitä vaadi, että kiistetään selvät biologiset erot, ja vaikka ihmisten identiteeteissä ja kokemuksissa on eroja, ei se tarkoita, että jokaiselle maailman ihmiselle pitää keksiä oma sukupuolensa ja suuntaumuksensa. Jokaisen suhtautuminen omaan ja vastakkaiseen sukupuoleen on yksilöllinen, mutta vähemmistöjä sanotaan vähemmistöiksi ihan syystä.

Mutta joo, henkilökohtaisesti minulle on aivan sama, keskustellaanko jatkossa sukupuolista ps-nuorten vai heidän vastustajiensa määritelmän mukaan, mutta koittakaa nyt edes jompi kumpi valita, että asia pääsee etenemään, eikä tarvitse kärsiä perusasioiden jankkauksesta tämän enempää.

Olikohan minulla vielä jotain järkevää sanottavaa? Ei jaksa miettiä, menen nukkumaan. Loppuun kuitenkin laitan musiikkia, joka ei mitenkään liity puheenaolevaan asiaan, mutta on sentään paljon viihdyttävämpää: