Putin mun ääntäni syö

Joo, tiedän, että etusivulla näkyvistä seitsemästä uusimmasta kirjoituksesta noin joka toisessa mainitaan Persut, mutta ei voi mitään. On ollut tiivis vaalikevät. Yritetään ottaa kesäkuu vähän epäpoliittisemmin, mutta yksi vielä pitää eurovaalien kunniaksi vääntää.

Vaalihuuman huipentuessa vastuullisimmat mielipidevaikuttajat ovat pitkästä aikaa muistaneet, että "kansallismielinen" on pelkkä koodisana "Venäjä-mieliselle". Euroopan kansallismieliset puolueet kilpailevat siitä, kuinka nopeasti saisivat myytyä Euroopan Venäjälle, ja miksipä eivät kilpailisi, koska Putinin trolliarmeija määrää tässä maailmassa kaikesta, uusien Star Warsien saamista arvosteluista aina USA:n presidentinvaalien tuloksiin.

Kirjoitin aiheesta jo kolme vuotta sitten, mutta aihe pysyy sitkeästi pinnalla. Uusimpana asiaan otti kantaa Hesarin kolumnisti Yrjö Rautio, jolla vanhana kommunistina on asiaankuuluvaa kokemusta itänaapurin etujen ajamisesta.

Mutta tosiaan; ajatus, että ainoa merkittävä puolue, jonka mielestä kansallisvaltio on tehokkain työkalu yhteisten asioiden hoitoon, olisi kaikkein innokkaimmin tyrkyttämässä päätösvaltaa ulkomaisille valloittajille, on niin laatikon ulkopuolelta, että yleensä sellaisen voisi ohittaa olankohautuksella. Koska uskomus kuitenkin nauttii niin laajaa ja sitkeää kannatusta, ei se voi olla pelkkää höperehtimistä. Jokin logiikka siinä on pakko olla taustalla. Itse olen keksinyt kolme mahdollista selitystä.

1. Kulttuuristen ajatusmallien peruste. Kuten Rautio kolumnissaan sanoo:

Esimerkiksi Suomen ”isänmaallinen” äärioikeisto oli ennen sotia ja sotien aikana valmis myymään maansa natsi-Saksalle.

Tosiaan, suomalaisilla on aina ollut mielenkiintoinen hinku pyrkiä vähemmistöksi johonkin suurempaan, tai vähintään jonkin suuremman komennettavaksi. Jo ennen toista maailmansotaa Suomessa tapeltiin verissä päin siitä, pitäisikö Suomen olla Saksan vai Venäjän satelliittivaltio, ja kiista jatkui sotien jälkeenkin kymmeniä vuosia. Radikaaleimmat väläyttelevät toisinaan jopa Ruotsin yhteyteen palaamista. Nyky-Suomessa tämä ajattelu tulee useimmin vastaan siinä, että politiikkaa linjatessa kommentit "mitä ulkomailla ajatellaan meistä?" ja "olemme länsimaiden viimeinen maa asiassa X" nähdään väkevinä argumentteina.

En tiedä, mistä tällainen ajattelu juontaa juurensa, mutta ei nyt mennä siihen. Kun tällaiselle ihmiselle sanoo, että integraatiota EU:n kanssa ei pidä syventää, hän ei vastaa, että "pitäisikö sitä sitten vähentää?" Sellaista kalua ei hänen pakissaan ole. Hän kysyy, että "minkäs kanssa sitten?" Eikä niitä kilpailevia vaihtoehtoja tässä lähialueilla kovin monta ole.

2. Taktinen peruste. Mehän tiedämme, tai ainakin oletamme, että erityisesti Suomen kansallismielisissä piireissä ryssäviha elää edelleen vahvana. Kaikkeen itärajan ja varmuuden vuoksi etelärajankin takaa tulevaan kuuluu suhtautua lähtökohtaisella epäluulolla ja vihamielisyydellä, koska vaikka voissa paistaisi ja silleen.

Silloin kannattaa kokeilla heittää, että "olet itse asiassa Venäjän puolella, koska, öö... no, varmaan tajuat itsekin". Ei sen ole tarkoituskaan olla mikään vakavastiotettava argumentti, johon itsekään uskottaisiin. Tarkoitus on vain säikäyttää kansallismieliset ja saada heidät epäröimään. Ehkä joku niistä jopa muuttaa mielensä ja alkaa vastustaa Persuja Putinin pelossa.

Tai ehkä ei, mutta aina voi yrittää. Ei siinä mitään menetäkään.

3. Vilpitön peruste. Itse luulen, että tämä on näistä kolmesta merkittävin. Kun katsomme jenkkien aiempia vaaleja, huomaamme jännän jutun. Valituiksi on tullut hyvin kiistanalaisia tyyppejä, kuten konservatiivinen presidentti Donald Trump, sekä liberaalit kansanedustajat Ilhan Omar ja Alexandria Ocasio-Cortez. Kaikkien näiden valinta vatutti ja vatuttaa edelleen ankarasti heidän vastustajiaan.

Ero on kuitenkin siinä, että konservatiivit yleisesti ymmärtävät Omarin ja AOC:n valinnan. Kyllähän se tiedettiin, että vihervasemmisto kasvattaa kannatustaan Amerikassakin, eikä asialle oikein voi muuta kuin yrittää itse olla parempi ja vakuuttavampi.

Sen sijaan liberaalien maailma romahti Trumpin valinnasta totaalisesti. Vaikka he kyllä näkivät, että Trump keräsi valtavia hurraavia yleisöjä, he olivat loppuun asti varmoja, että kannatus koostuu muutamista fanaatikoista, eikä se riitä vaalipäivänä mihinkään. Vaalien jälkeen alkoi riehuminen ja vaatimukset, että Trump pitää panna viralta, ennen kuin virka oli ehtinyt alkaakaan, ja erikoisesti vaatimuksia perusteltiin nimenomaan demokratialla.

Konservatiivit sietävät liberaalien ehdokkaiden valintaa, koska he tietävät, että monilla nyt vain on liberaali maailmankuva ja he äänestävät liberaalisti. Liberaalit eivät vastaavaa siedä, koska on nyt vain kerta kaikkiaan ihan mahdotonta, että ihmiset olisivat tarpeeksi hulluja äänestääkseen konservatiiveja valtaan.

Mistä tällainen johtuu? Siitä on mielenkiintoisia tutkimuksia. On havaittu, että konservatiivi pystyy yleensä selittämään liberaalien ajatusmalleja ja teeskentelemään liberaalia uskottavasti; ymmärtää siis, miten ja miksi liberaali on näkemyksiinsä päätynyt, vaikka ei olisikaan samaa mieltä. Liberaali taas ei pysty samaan, vaan pyrkii selittämään konservatismin tyhmyydellä, pahuudella tai muulla mielenvikaisuudella.

Moral foundations -teorian mukaan ihmiset arvioisivat tekojen moraalisuutta kuuden akselin perusteella. Liberaaleille ja konservatiiveille ovat yhteisinä hyvänteko, oikeudenmukaisuus ja yksilönvapaus, mutta konservatiiveilla on näiden lisäksi auktoriteettien kunnioitus, pyhyys ja ryhmäuskollisuus. Liberaaleille niillä on paljon vähemmän merkitystä, jos he ylipäänsä edes tunnustavat niiden olemassaolon, eivätkä he siksi ymmärrä päätöksiä, jotka perustuvat niihin.

Koska liberaali ei ymmärrä eikä hyväksy vahvasti konservatiivisiin moraaliakseleihin perustuvaa kansallismielisyyttä, mutta toisaalta ei halua uskoa, että niin monet ihmiset olisivat niin tyhmiä ja pahoja, että olisivat kansallismielisiä rehellisesti omasta halustaan, tarvitaan jokin ulkopuolinen selittäjä. Siihen sopivat mukavasti Putinin trollit. Eivät ihmiset olekaan tyhmiä ja pahoja luonnostaan, ne on vain maksettu tai aivopesty sellaisiksi. Maailma loksahtaa taas paikoilleen.

Ei siitä sen enempää. Joo, ihan totta, että jos EU:ssa alennutaan kinastelemaan keskenään epäoleellisuuksista ja kieltäydytään puuttumasta oikeisiin ongelmiin, siitä on Venäjälle etua, jos Venäjä joskus päättää lähteä hakemaan elintilaa lännestä. Näistä ongelmista ei kuitenkaan voi Putinia syyttää. Ihan itse EU on kieltäytynyt puuttumasta ongelmiin, joiden ratkaisua EU:lta olisi toivottu. Ihan itse EU murentaa demokratiaa laajentamalla vaikutusvaltaansa kansallisten parlamenttien tonteille. Ja ihan itse eurooppalaiset ovat äänestäneet valtaan poliitikkoja, joiden mielestä tämä on ihan hyvä juttu.

Sitten teille, jotka kannatatte EU:ta ja olette vakavissanne huolissanne Putin-mielisten voimien kasvusta EU:ssa. Lopettakaa se nillitys. On väärä taktiikka vedota siihen, että "joo, EU:ssa on ongelmansa, mutta ei se sentään mikään Venäjä ole", vaikka se ihan totta onkin. Tuollainen asenne on syy, miksi Hillary Clinton hävisi Trumpille, ei mikään Putin-trollailu. Jos kampanjan keskeinen sanoma on "joo, olen minäkin aika paska, mutta en sentään ole Trump", sillä ei vakuuteta ketään, joka ei ole jo valmiiksi vakuuttunut.

Keskittykää mieluumin kehittämään EU:ta niin, että se olisi osa ratkaisua, eikä osa ongelmaa.

Lopuksi pitää vielä kehua nuorisoa. Nuorisovaalien tuloksissa - en tiedä, mitkä ovat "nuorisovaalit", mutta ilmeisesti joku kysely, johon on vastannut kymmenisentuhatta alaikäistä - toiseksi tuli se tyyppi, jonka äänestysnumero on 69.

Nuorissa on tulevaisuus. Itse äänestän kerhon suosituksen mukaisesti Matti Vireniä numerolla 162.

Lawful evil

Fantasiaroolipelejä pelanneet tietävät, että hahmojen - pelattavien sekä NPC-sivuhahmojen - moraalikäsitys esitetään yksinkertaistettuna yhdeksänruutuisena kenttänä, jolla seurataan kahta akselia: "hyvä" vastaan "paha", sekä "laillisuus" ja sen vastakohtana "kaoottisuus".

Tämä johtuu siitä, että vaikka joku on hyvä ihminen, se ei vielä tarkoita, että hänen mielestään lakeja pitää noudattaa niiden itsensä vuoksi, vaan voi olla, että hänen mielestään moraalittomia ja vääriä lakeja saa hyvällä omallatunnolla rikkoa. Vastaavasti paha ihminen ei automaattisesti ole lainrikkoja, vaan hän saattaa nähdä lait hyvänä työkaluna omien kusipäisten päämääriensä edistämiseen.

Tässä hyvä selvennys Game of Thronesia katsoneille:

Tosielämässä asia ei tietenkään ole noin yksinkertainen. Osittain siksi, koska oikeat ihmiset ovat monivivahteisempia, eikä mikään yksinkertainen kenttäruutu määritä heidän jokapäiväistä toimintaansa, ja siksi, koska lähes kaikki oikeat ihmiset yrittävät vain tulla toimeen, jolloin he viettävät suurimman osan ajastaan "true neutral"-ruudussa, piipahtaen vain hetkittäin muissa ruuduissa tilanteen mukaan.

Ennen kaikkea kuitenkin siksi, koska siinä, missä fantasiapelien pahat hahmot tietävät olevansa pahoja ja pitävät pahuuttaan ihan hyvänä juttuna, oikeassa elämässä jokainen on omasta mielestään hyvyyden ja oikeuden puolella, vaikka käytännön teot osoittaisivat jotain ihan muuta.

Silti pahojakin ihmisiä on. Chaotic evil -tyyppisiä kavereita näkyy paljon otsikoissa, mutta heitä on saamaansa mediahuomioon suhteutettuna hyvin vähän, ja heistäkin vain osa on vapaalla jalalla. Neutral evilit ovat itsekeskeisiä mulkkuja, joista voi olla harmia, mutta hekään eivät yleensä erikseen hakeudu tilanteisiin, joissa pääsisivät kyykyttämään viattomia sivullisia ilman selkeää hyötyä. Kaikkein eniten minua inhottavat lawful evil -ihmiset. Hyväksi esimerkiksi lawful evilistä ilmoittautui kirjailija Natasha Tynes:

Eli kun hän näki paikallisjunan työntekijän syövän junassa eväitään, hänen moraalinen impulssinsa oli järkätä työntekijälle potkut, eikä edes suoralla yhteydenotolla työnantajalle, vaan Twitterin kautta, jolloin poispotkittavan työntekijän naama tuli julkiseen tietoon Amerikasta jopa tänne Suomeen asti.

Joo, junissa ei saa syödä. Varsinkin jos univormupukuinen työntekijä syö junassa, se on hyvin noloa mainosta firmalle, ja voisin olettaa, että firman sääntöjen mukaan sellaisesta saa potkut. Pykälien mukaan on siis ihan oikein, että sääntöjä rikkovat työntekijät käräytetään firmalle, että sellaisista voidaan hankkiutua eroon.

Joku muu (itse asiassa miljoonat muut) voisi olla sitä mieltä, että tuollainen rike ei ole niin paha, että siitä ansaitsee potkut ja lisäksi maailmanlaajuisen häpäisykampanjan. Palaute oli niin rajua, että yli kymmenen vuotta Twitterissä vaikuttanut ja itsensä "social media stategistiksi" brändännyt Tynes päätyi poistamaan Twitter-tilinsä.

Asia ei jäänyt tähän, koska Tynesin uhri oli musta nainen, jotka ovat muutenkin korkealla uhrihierarkiassa. Voi olla, että samanlaista kohua ei olisi syntynyt, jos kyseessä olisi ollut valkoinen mies, mutta ei minua edes kiinnosta. Kohun seurauksena hänen kirjansa kustantaja irtisanoi sopimuksen ja kirjan painaminen lopetettiin. Se tuskin edes vaikutti enää kovasti myyntituloihin, kun katsoo, millaisia arvosteluja hänen kirjansa on saanut kohun jälkimainingeissa:

Would you still go ahead and buy a book if you know it was written by a bigot who went out of her way to get an African American lady fired for eating on her way to work? I asked myself this question, then decided I'd rather give my money to someone more deserving.

Ei mennyt social media -strategia ihan putkeen. Ja mitä Tynes olisi parhaassakaan tapauksessa hyötynyt ilmiannostaan? Pahaa hyvää mieltä siitä, että pääsi kusemaan rankasti toisen muroihin ihan vaan koska voi.


Seuraava tapaus tulee Suomesta. Lawful evilin ja chaotic goodin ongelma on, että ne menevät ihmisiltä helposti sekaisin. Kun ihminen kokee olevansa epätavallinen maailmassa, joka syrjii epätavallisia, hän helposti uskoo taistelevansa hyvän puolesta järjestelmää vastaan, vaikka käytännössä hänen toimintansa on pelkkää kiukuttelua viattomia sivullisia kohtaan järjestelmän sallimien rajojen puitteissa.

Esimerkiksi vegaaniravinto on siitä hankala, että se vaatii vaivannäköä. Sekasyöjä voi lappaa turpaansa mitä tahansa, kun taas vegaanin pitää erikseen valikoida tuotteita, joissa ei ole eläinperäisiä osia. Tästä saattaa joillekin tulla tunne, että lihanormatiivinen yhteiskunta syrjii vegaaneja. Tämä ymmärrettävästi suututtaa, ja kun suuttumus pysyy yllä ja vahvistuu arjessa päivä päivältä enemmän, se tekee ihmisestä kyllästyneen ja kärttyisän, eikä hän enää jaksa kohdata sortajia ja niiden kätyreitä sivistyneesti.

Sortajien kätyreitä, kuten vaikka ravintoloiden tarjoilijoita. Kun ihminen menee ravintolaan, hän ihan oikeutetusti odottaa saavansa hyvää ruokaa ja hyvää palvelua. Asiakashan on aina oikeassa ja silleen. Kaikki ravintolat eivät ole erikseen erikoistuneita vegaaniravintoloita, mutta toki jos asiakas vegaaniruokaa haluaa, häntä ei yleensä ohjata v-alkuisin saatesanoin suoraan takapihalle voikukkia järsimään, vaan vegaaniruokaa pyritään järjestämään hänelle parhaan mukaan. Helsingin vihreälle kaupunginvaltuutetulle, Kaisa Hernbergille se ei riitä:

Artikkelista:

Ravintola Baskeri & Basson päivitykseen jättämän kommentin mukaan ei pidä paikkaansa, että tarjoilija olisi sanonut seurueelle, etteivät vegaanit olisi tervetulleita ravintolaan.

– Tämä oli suhteellisen kärjistetty tulkinta eilen käydystä keskustelusta, minkä varmasti pystyt itsekin myöntämään, ravintola toteaa kommentissaan.

– Itse emme kuitenkaan luokittele Baskeri & Basso Bistroa vegaaniravintolaksi. Sen tarjoilijamme totesi sinullekin ihan rehellisesti eilen ja sanoi myös, että tämän viestin voi kaikin mokomin viedä eteenpäin.

Ravintola: Emme luokittele itseämme vegaaniravintolaksi.
Hernberg: Haluatte siis vegaanien pysyvän poissa ravintolastanne?

(Toki tässä on vain ravintolan sana Hernbergin sanaa vastaan, mutta itsekin melkoisen todellisuusrajoitteista asiakaspalautetta kuulleena uskon lähtökohtaisesti ravintolaa.)

Mutta joo, asiakkaalla on oikeus vaatia rahoilleen vastinetta ja kertoa asiasta sosiaaliselle piirilleen, jos ei ole tyytyväinen, vaikka se sosiaalinen piiri olisi koko Suomi. Ei siinä mitään. Tarkemmin artikkelia lukemalla saamme kuitenkin tietää, että tarjoilija on saatu itkemään, eli reagointi ja kielenkäyttö ovat olleet paljon ankarammat kuin artikkeli antaa ymmärtää.

Onneksi Hernberg sentään ymmärsi kohun myötä, että ketutuksen purkaminen satunnaisiin työntekijöihin ei ole asiallista, ja pyysi anteeksi:

– On ollut tosi ikävä jälkeenpäin kuulla, että tarjoilija oli purskahtanut itkuun tapahtumien seurauksena. Selvästikin esitystapani oli tarpeettoman kärjekäs ja olen siitä pahoillani. Asiakaspalvelijoiden tylyttäminen ei ole fiksun ihmisen käytöstä, Hernberg kirjoitti.

– Tilanne on ikävä kaikille osapuolille. Omalta osaltani pyydän anteeksi, että huonoa palvelua saatuani käyttäydyin itsekin epäasiallisesti.

Tämä riittäisi minulle, eikä minulla olisi enempää syytä hermoilla Hernbergille, mutta syy, miksi otin tapauksen tähän kirjoitukseen, on tuo viimeinen lause. Vika ei Hernbergin mielestä ollut hänen omassa käytöksessään, vaan se oli vain ylimitoitettu reaktio koettuun vääryyteen. Hän ei hahmota, että tapaus on täysin sama, kuin jos minä menisin vegaaniravintolaan tilaamaan pihviä ja järjestäisin kohtauksen, jos nenäni eteen tuotu annos ei täyttäisi tasokkaan pihviravintolan standardeja.

Aika vähän on sellaisia ravintoloita, joista voi odottaa saavansa millaista ruokaa tahansa. Ravintoloilla on tyylinsä ja teemansa, joiden mukaan ruokalistat on suunniteltu. Listan ulkopuoleltakin voi tilata, mutta silloin on ymmärrettävä, että saatetaan astua kokin mukavuusalueen ulkopuolelle, eikä lopputulos välttämättä ole sama kuin ravintolassa, jonka kokit vääntävät kyseisenlaisia annoksia joka päivä aamusta iltaan.

Jos Hernbergin oikuttelulle ei naureta päin naamaa, vaan päinvastoin pyritään loppuun asti miellyttämään, ja jos hän edelleen pitää toimintaansa periaatteen tasolla oikeana, vaikka tuskin sallisi vastaavaa minulle, se ei osoita, että hänen valitsemansa viiteryhmä on syrjitty. Päinvastoin, perseilyn pitäminen periaatteessa oikeutettuna ja hyväksyttävänä silloinkin, kun sen myöntää olevan ylimitoitettua ja vääriin tahoihin kohdistettua, pudottaa hänet lawful evil -kategoriaan.


En nyt jaksa kaivella aiheesta enempää esimerkkejä. Olen harvinaisen ärhäkässä flunssassa, joten aion kuluttaa suurimman osan viikonlopusta luurit korvilla Call of Dutya pelaten. Lopuksi vielä kiitos Hernbergille ravintolasuosituksesta. En ollut aiemmin kuullut Baskeri & Basso -ravintolasta, mutta kotisivujensa perusteella se näyttää hyvin viihtyisältä paikalta. Pitää joskus käydä.

Havaintoja lapsimessuilta

Mainosbannerit ovat hauskoja. Ne yhdistelevät selaajan henkilötietoja esim. Facebookista ja hiljattaisista Google-hauista niin, että niissä markkinoidaan aina sitä, minkä voisi olettaa selaajaa kiinnostavan. Jos vaikka olen käynyt Fitnesstukun sivuilla tilaamassa proteiinijauhetta, voi olla varma, että seuraavan viikon ajan joka puolella netissä mainokset tyrkyttävät minulle kaikkia mahdollisia ravintolisiä. Jos ei pitkään aikaan googleta mitään erityistä, mainokset gravitoituvat pikkuhiljaa yleisteemoihin, jotka Porstuan riippumattoman tutkijaryhmän havaintojen mukaan ovat 30+v. naiselle vaippoja ja muita lastentarvikkeita, ja samanikäiselle miehelle kehitysmaalaisia postimyyntimorsiamia.

Ihmettelin, että olinkohan ohittanut jonkin ikärajapyykin, vai olinko vain googletellut taas jotain epämääräistä, kun yhtäkkiä minulle ruvettiin mainostamaan "kypsiä kaunottaria":

Sitten muistin, että edellisen tekstini kuvitukseen olin etsinyt ihmisoikeuksiaan perääviä ISIS-morsiamia. En kyllä tiedä, miksi minulle tarjotaan kypsiä morsiamia, koska olinhan etsinyt nimenomaan raakoja morsiamia, kuten tällaisia:

Toisaalta kyllähän aika moni alkaa jo olla kypsä tuollaiseen touhuun, mikä näkyy mm. siinä, että Perussuomalaiset nousi eduskunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi siitä huolimatta, että sen kannatus käväisi välillä jossain RKP:n ja Vasemmistoliiton välissä ja kaikki ministerikokemusta saaneet korkean profiilin jäsenet päättivät jo pari vuotta sitten porukalla, että politiikka on jo ihan tylsää, mennään vain pois.

Heh, Sininen tulevaisuus. Nythän on niin, että Kokoomuksen vahvuus on loistava julkisuuskuva: vaikka äänestäjät eivät olisikaan samaa mieltä Kokoomuksen toteuttaman käytännön politiikan kanssa, he äänestävät sitä silti, koska kokoomuslaisia pidetään nuorekkaina, kauniina ja menestyvinä, ja ihmiset haluavat samaistua sellaiseen. Perussuomalaiset taas ajavat politiikkaa, jonka kanssa moni äänestäjä on samaa mieltä, mutta koska Persut on saatu profiloitua kaljanhuuruisiksi junteiksi, puoluetta äänestävät vain ne, jotka ovat valmiita hyväksymään huonon imagon hintana mieleisestään politiikasta.

Tässä tilanteessa Sinisten tavoitteena oli olla puolue, jossa yhdistyisi Kokoomuksen imago ja Persujen poliitiikka, mutta koska Siniset eivät tietenkään pystyneet olemaan kokoomuksempi kuin Kokoomus ja persumpi kuin Persut, todellisuudessa heidän markkinaraokseen jäi se äänestäjäsegmentti, joka kannattaa Kokoomuksen käytännön politiikkaa, mutta joka haluaa samaistua Persujen imagoon. Tuskin kovin monia yllättää, että sillä äänimäärällä ei eduskuntaan ollut asiaa.

Sori. Ei enempää politiikkaa. Kuten sanottua, se on jo ihan tylsää. Asiaan. Yksi Helsingin hyvistä puolista on Pasilan messukeskus. Vaikka tällaisen introvertin mettäpöyröön v-käyrä lähtee heti eksponentiaaliseen nousuun suuressa väkijoukossa vietetyn ajan funktiona, messuilla on kivaa, koska siellä tulee aina vastaan asioita, joiden olemassaolosta ei ole ennen tiennytkään. Kävin pitkästä aikaa messuilla pari viikkoa sitten. En tällä kertaa kirja-, vaan lapsimessuilla. Perhe meni edeltä jo aamulla, mutta koska olin päässyt töistä kotiin vasta aamuviideltä, seurasin äijäporukalla vasta iltapäivällä. Lapsiosasto jäi tietysti siinä seurassa vähemmälle huomiolle, mutta kyllä siellä katseltavaa silti riitti.

Tuollaisia ostoksia tarttui mukaan. Katsotaanpas:

- Säilöttyä kilohailia, 9 purkkia 20 €:lla. Monenmoista kalaruokaa olen syönyt, mutta en kilohailia. Oikein hyvää leivän päällä.

- Savustettua hirvimakkaraa. Vielä parempaa leivän päällä. Sen kanssa vain kävi huonosti: niistä lähti niin vahva koko kämppään leviävä savunhaju, että emäntä vaati niitä säilytettäväksi ilmatiiviisti. Homeeseenhan ne menivät, ennen kuin ehdin syödä puoliakaan.

- Metrilakua, kaikkien messujen vakiotuliaista.

- Kuvaan jäi ottamatta mukaan puolalaisten veljesten myymä englantilainen toffee. Viiden sentin levyisiä kuutioita monta eri makua. Olivat hyviä, mutta tuli niille hintaakin; kymmenisen palaa maksoi melkein pari kymppiä.

- Dynamite warrior, thaimaalainen toimintaelokuva. Takakannessa sitä kuvaillaan näin:

Tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Thaimaan maaseudulle, missä kostonhimoinen Zieng taistelee jokaista vastaantulijaa vastaan toivoen, että tämä olisi hänen etsimänsä murhaaja. Murskaavat iskut ja räjähteet hallitseva mies kiitää vailla pelkoa taistelusta toiseen.

Ei tuollainen voi olla huono edes teoriassa. Lisäksi tällä on sivistävä funktio, koska en ole aiemmin saanut tilaisuutta tutustua thaimaalaiseen elokuvataiteeseen.

- Men In Black -animaatiosarja. Kaikki tuntevat ne Will Smithin tähdittämät elokuvat, mutta harvempi tietää, että niiden pohjalta tehtiin 90-luvulla piirrossarjakin. Tässä on sen seitsemän ensimmäistä jaksoa. Kun ei maksanut kuin kaksi euroa, ostin katsoakseni, onko se vielä niin räävittömän hauska kuin silloin teininä katsoessani.

- Tietokirjallisuutta: Stefan Forss: Tali-Ihantala 1944, elokuva ja historia.

- Laura Kolbe & Samu Nyström: Helsinki 1918, pääkaupunki ja sota.

- Jarkko Kemppi: Isänmaan puolesta, jääkäriliikkeen ja jääkärien historia.

Kirjojen nimet kertovatkin sisällöstä kaiken oleellisen. Ei sillä, että olisin niin fanaattinen lahtari, että lukisin tällaisia kirjoja pääasialliseksi viihteekseni, mutta minulla on työn alla eräs aihepiiriin liittyvä akateeminen projekti, joka vaatii laajaa taustaperehtymistä. Kirjojen myyjää täytyy kyllä kehua. Aina, kun vilkaisinkaan jotain kirjaa myyntipöydällä, alkoi myyntipuhe: "Tuon saat vitosella. Tuossa on lapussa 15 €, mutta saat kympillä. Tuosta pitää saada kymppi, kun se on viimeinen kappale." Ja mukaan asiantunteva selostus kunkin kirjan sisällöstä. Tykkäsin, ja hän sai myytyä minulle tuollaisen läjän, vaikka tarkoitus oli ostaa korkeintaan yksi. Hintaakin tuli alle puolet siitä, mitä noista olisi pitänyt maksaa missä tahansa nettikaupassa.

- Lopuksi seurapeli, Cards Against Humanity. Tämä on ollut kauan hankintalistalla, mutta sitä on vaikea löytää Suomesta. Peli toimii niin, että jokaiselle jaetaan muutama valkoinen vastauskortti. Vedetään esiin musta kysymyskortti, ja jokainen pelaaja antaa omista korteistaan kysymykseen parhaiten sopivan vastauksen. Jokainen on vuorollaan tuomari, joka valitsee parhaan vastauksen, ja sen antaja saa pisteen.

Sellaista. Parasta messuilla ei kuitenkaan ole tavaran ostaminen, vaan ihmisten ja asioiden havainnointi. Tuli puheeksi, että on aika alhainen temppu, kuinka myyntityössä käytetään asiakaspalvelijoina kauniita nuoria naisia. Sellainen ihminen on luonnostaan tehokkain mahdollinen suostuttelija ainakin miesasiakkaille, minkä lisäksi joku saattaa innostua tuhlaamaan ihan vain osoittaakseen, että on millä mällätä eikä meidän suvussa ole ollut muutenkaan tapana nuukailla, reh reh.

Tämä ei päde vain messu- ja torimyyjiin, vaan kaupan alaan kokonaisuutena. Myös apteekkeihin, mitä olen aina ihmetellyt. Apteekin kassalla kun kommunikointi viehättävän asiakaspalvelijan kanssa on yleensä muotoa "tässä tämä peräpukamavoiteeni ja jalkasienilääkkeeni, ja... joo, minäpä tästä jatkan matkaa vähin äänin". Harva ajattelee siinä vaiheessa, että "otanpa tuosta vielä tuota extravahvaa kaljuuntumisenestolääkettä, ihan vain koska se on kallista ja muutenkin hiustenlähtö johtuu testosteronista, joten se jos mikä on varma alfakarjun merkki ja naisten mieleen".

(Aiemmin mainittu kirjakauppias oli vanha mies, eli ei liity tähän ilmiöön.)

Messuilla oli maatalouspuoli, jossa oli esittelyssä alpakoita ja ties mitä muita karjaeläimiä. Isossa aitauksessa esiteltiin lammaspaimenkoiraa, josta juontaja kertoi, että se tuntee neljä eri komentoa, joista se tietää, mihin suuntaan lampaita pitää ohjata. Ensimmäinen ajatus minulla, kuten varmaan hyvin monella muullakin katsojalla, oli, että onpas se koira fiksu eläin.

Tarkemmin ajatellen, se todella fiksu eläin tässä kuviossa on ihminen. Koirahan vain tekee, mitä sille on opetettu, mutta mietin sitä kivikautista keskustelua, jonka seurauksena lammaspaimenkoiria on ylipäänsä olemassa.

1: Lampaanliha on hyvää ja ravitsevaa, mutta lampaita on niin hankala löytää ja saada kiinni.
2: Ehkä meidän pitäisi napata lammaslauma elävänä ja pitää se heimon mukana, niin siitä saataisiin lihaa aina tarvittaessa.
1: Hyvä idea, mutta miten estämme niitä karkaamasta?
2: No, öö... Sudet ovat nopeampia kuin lampaat. Otetaan tuosta heimon liepeillä roikkuvasta susilaumasta muutama ja opetetaan ne pitämään lampaat kurissa. Opetetaan niille vaikka joitain komentoja, että ne tietävät, mitä me haluamme niiden tekevän.
1: Tuossa vain on se pieni aukko, että sudet syövät lampaita.
2: Jaa, joo... No, otetaan laumasta muutama sellainen yksilö, joita lampaansyönti kiinnostaa vähiten, ja tapetaan loput. Sitten tehdään niiden pennuista uusi susilauma ja tehdään sama uudestaan niin kauan, että niitä ei enää kiinnosta lampaansyönti ollenkaan.
1: Jumankauta, jätkä on nero.

"Hei, jos koulutetaan susia tuomaan nuo sarvikuonot tänne, niin saadaan syötyä tällä viikolla."
"Oletko ihan vajaa? Jos me mennään susille jotain tsetseä huutelemaan, niin ne ovat ne sudet, jotka pääsevät syömään tällä viikolla."
"No, kai me voidaan rakentaa noiden ympärille aitakin. Hae kirves ja..."
"Joo joo, okei okei, missä niitä susia on?"

Kolmas havainto tuli lemmikkipuolelta. Fretit ovat aivan mahtavia otuksia. En ollut ennen nähnyt sellaista livenä, mutta kävi ilmi, että ne ovat mahdottoman söpöjä luikeroita, minkä lisäksi niillä on oikea asenne. Kouluttaja yritti esitellä fretin ketteryyttä ohjastamalla sitä talutusnuorassa pikku esteradan läpi, mutta otus vain makasi lötkönä maassa ja lähinnä raahautui radan läpi.

En jaksaisi minäkään. Paha haju niistä lähtee, mutta niinhän lähtee minustakin.