Toverini totaalikieltäytyjä

Kuulinpa huhun, että eräällä tuttavallani on tuomio alkamassa. Hän kun on totaalikieltäytyjä. Nykyäänhän totaaleja ei enää panna vankilaan, vaan heidät laitetaan kotiarestiin, jota valvotaan pannalla, ja luvan kanssa he saavat käydä esim. töissä ja muissa valvojan hyväksymissä riennoissa. Scifielokuvissa on tapana, että tällaiset pannat räjähtävät, jos sallitun alueen rajat ylittää, mutta tämä panta tietääkseni vain lähettää poliisille hälytyksen, mikä mielestäni on aika antikatarttista.

Joku voi ajatella sinänsä ihan pätevästi, että turha on viattomia hippejä laittaa oikeiden rikollisten sekaan, mutta sitten täytyy tarkastella koko "oikean rikollisen" määritelmää. Kyllä vankilaan pienemmistäkin rikkeistä joutuu, ja vastaavasti monista pahemmista rikoksista ei joudu, vaikka kuinka yrittäisi.

En nyt halunnut puhua siitä. Rupesin vain miettimään totaalikieltäytymisen tausta-ajatuksia. Totaalithan tyypillisesti eroavat sivareista siinä, että sivarien aatteet ovat yksioikoisempia ja yksilökeskeisempiä, tyyliin "en halua opetella tappamaan" tai "en tykkää, kun minulle huudetaan". Totaalit sen sijaan kyseenalaistavat koko systeemin mielekkyyden ja yksilöiden velvollisuudet sen osina.

Hekin usein uskovat, että tappelun saa loppumaan kieltäytymällä lyömästä takaisin, mutta kenties vielä keskeisempi argumentti heille on, että armeija on pakko-, jopa orjatyötä, jollaiseen sivistysvaltio ei saa pakottaa kansalaisiaan, tai ainakin siitä pitäisi maksaa kunnon palkkaa. Tästä minä halusin tänään puhua.

Armeija-aiheinen teksti vaatii kuvitukseen aseita ja maastopukuja.

Ensimmäinen selvä huomio on tietenkin se, että eihän armeijassa mitään töitä tehdä. Se saattaa toki tuntua työltä, koska siinä tulee hiki, mutta ei siellä tuoteta mitään rahanarvoisia tuotteita tai palveluita. Armeijassa opiskellaan. Siellä opetellaan toimimaan organisoidusti ja tehokkaasti hyökkäyksen torjumiseksi, että jos hyökkäys joskus tulee, kaikki eivät sitten säntäile päättömästi ympäriinsä ihmettelemässä, onko rynnäkkökiväärillä helpompi tähdätä etu- vai takatähtäimen läpi.

Joku saattaa väittää, että vaikka intin käyminen ei olekaan rahanarvoista palvelua valtiolle, taistelu mahdollisen sodan aikana on. No ei. Jossain Venäjällä voi olla, että tykinruoka sotii valtiota ruokkiakseen, mutta koska Suomi keskittyy vain itsepuolustukseen, sotiminen on jokaisen henkilökohtaista omaisuuden ja oikeuksien puolustamista, ja armeija vain tarjoaa mahdollisuuden tehdä se organisoidusti ja tehokkaasti.

Armeija kestää 6-12 kuukautta. Ei varmaan ihan sitäkään enää nykyään. Toinen tarpeellisia kansalaisvalmiuksia opettava pakko-orjalaitos, peruskoulu, kestää 9 vuotta. Senkin tarjoamista opeista suurinta osaa ei tavallinen kansalainen koskaan tule tarvitsemaan, ja ne loputkin oppii kotona, jos vanhemmat viitsivät kantaa pienintäkään vastuuta ipanoidensa kasvatuksesta. Silti kukaan ei vaadi oppivelvollisuuden poistoa. Varsinkaan en ole kuullut kenenkään vaativan, että lapsille pitäisi maksaa koulunkäynnistä tuntuvaa kuukausipalkkaa.

Mutku emmä haluu!

Toiseen huomioon tarvitsemme vähän matematiikkaa. Jos ajatellaan, että sellainenkin persaukinen paskanlapioija kuin minä joudun maksamaan palkastani parikymmentä prosenttia veroja ja muita pakollisia maksuja, tarkoittaa se käytännössä, että työviikosta yhden päivän palkka menee suoraan valtion kassaan. Valkoisen miehen töitä tekevillä tämä osuus on jopa suurempi.

Samalla laskukaavalla, jos työuran oletetaan kestävän 40 vuotta, tästä 8 vuotta on pelkkää veronmaksua. Eikä yksikään pitkätukka tule tässä yhteydessä puhumaan vapauksistaan, vaikka stereotyypin vastaisesti he jopa usein käyvät töissä. Mitä ihmettä?

Ymmärrän toki, että järjestäytyneen yhteiskunnan pyörittäminen maksaa rahaa eikä veroista koskaan päästä eroon, mutta jos valittavanani olisi kaksi vaihtoehtoa, eli

A) soutaa kaleeria sormet verillä lähemmäs 10 vuotta, että valtio saisi lisää rahaa jaettavaksi Irakin armeijan käpykaartille,

tai

B) retkeillä luonnossa korkeintaan vuosi ja ottaa se (melko pieni) riski, että joskus hamassa tulevaisuudessa minut laitetaan ammuskelemaan venäläisiä,

on selvää, että vaihtoehto B olisi pienempi riesa.

Mikä on siis yhteenveto? Ihminen joutuu uhraamaan elämästään valtiolle helposti 15-20 vuotta, ellei enemmänkin, eikä sitä juuri kyseenalaisteta. Tässä kontekstissa jonkun puolivuotiskauden paisuttaminen joksikin merkittäväksi ihmisoikeuskysymykseksi on aivan naurettavaa.


Ei siitä sen enempää, mutta kun nyt tuli nämä armeijajutut puheeksi, on aivan pakko suositella peliä, jonka taannoin ostin hyvällä alennuksella: Spec Ops: The Line.

Mekaniikaltaan ja ulkonäöltään peli ei merkittävästi poikkea CoDeista sun muista räiskinnöistä, mutta pelin vahvuus onkin juonessa, joka on vapaa mukaelma Joseph Conradin kirjasta Pimeyden sydän (johon perustuu myös elokuva Ilmestyskirja nyt).

Vaikka pelissä mennäänkin amerikkalaisilla, vastassa ei ole mitään epämääräisiä terroristeja, vaan toisia amerikkalaisia. Mitään hyvää ja pahaa ei ole, vaan pelaaja tarinan edetessä itsekin luisuu väkisinkin pahan puolelle. Vaikka kuinka yrittäisi auttaa siviilejä, aina tulee munattua asiat niin, että siviilit kärsivät vain enemmän. Joskus saattaa tulla vahingossa pudotettua fosforipommeja niiden niskaan, ja muuta sellaista pikkujäynää.

Tarina on psykologista mindfuckia, jollaista rakastan, oli siinä sitten mukana räiskintää tai ei. Heikkohermoisille tätä ei voi suositella, koska sodan jälki on rumaa eikä sitä mitenkään yritetä kaunistella tai peitellä, mutta muille suosittelen vaikka täysihintaisena. Ei se sittenkään ole kuin 20 €.

Lippuja ja kirjoja

No niin. Vaikka edellisestä tekstistäni on vasta vähän toista viikkoa, paljon on ehtinyt sen jälkeen tapahtua. Ensinnäkin täytin 33, mikä on jo ihan liikaa. Logan's Runissakin tämänikäiset oltiin jo aikaa sitten tapettu pois resursseja haaskaamasta.

Samana päivänä Pariisissa suoritettiin väestön apuharvennusta, eikä tarvitse montaa kertaa arvata, minkä porukan toimesta. Viime päivinä sosiaalisessa mediassa ja muuallakin on ollut muotia ilmaista tukea ja sympatiaa Ranskalle julkaisemalla kuvia, joissa esiintyy Ranskan lippu. Finlandia-talokin värjättiin valonheittimillä sinivalkopunaiseksi.

Koska en halua olla ajastani jäljessä, julkaisen minäkin nyt täällä Ranskan lipun. Koska kuitenkin haluan olla uniikki lumihiutale ja erottua massasta, en laita kuvaa siitä tavallisesta trikolorilipusta, kuten kaikki muut, vaan käytän Ranskan asevoimien sotalippua:

Luulenpa, että tuo tulee olemaan ahkerassa käytössä nyt lähipäivinä, kun mietitään, miten terrorismin tukemiin ideologioihin jatkossa suhtaudutaan ja mitä toimenpiteitä terrorismin ehkäisemiseksi tehdään.

Seuraavana päivänä vietimmekin kansallista mongolialaisuuden päivää. Toivottavasti muistitte juhlia ankarasti. Itsehän olin taas töissä pitkälle aamuyöhön, joten jäi juhliminen vähemmälle.

Mutta se lipuista. Siirtykäämme keveämpiin aiheisiin. Muutama viikko sitten oli taas Helsingin kirjamessut, ja koska olin edellisellä kerralla ostamistani 17 kirjasta lukenut jo neljä, oli pakko käydä hakemassa lisätäytettä hyllyyn. Katsotaanpas:

20 metrilakua. Tällä kertaa ei tullut riitaa emännän kanssa, kun molemmat saivat valita kymmenen.

Sotaelokuvat Red dawn Kiinasta, Kunnian kentät Koreasta ja Hamburger hill Amerikasta, ja lisäksi No country for old men. Jos vaikka katsoisin sen tässä illemmalla.

Kyösti Pietiläinen & Ville Kaarnakari - Legioonalainen Peters Norsunluurannikolla. Tätä sarjaa olen lukenut ennenkin (1, 2, 3, 4), joten tämä oli pakko ostaa. Tämä osa on ohuempi kuin aikaisemmat, mutta eiköhän siinä silti toimintaa riitä. Google-osumien perusteella muuten Pietiläis-sarja on hyvin suosittu, lähes samalla tasolla Nälkäpeli-sarjan kanssa. Juhannustanssit on silti edelleen selvä ykkönen.

Ivan Jefremov - Andromedan tähtisumu. Neuvostoliittolaista scifiä 60-luvulta. Sen luulisi olevan tavallisuudesta poikkeavaa.

Risto Isomäki - Kurganin varjot. Vaikka Isomäki onkin ilmastoaktivisti, jonka kirjojen juoni tapaa mennä niin, että maailma tuhoutuu ilmastonmuutokseen just nyt, ovat hänen kirjansa muuten taitavasti tehtyjä ja jänniä.

Clifford D. Simak - Aika pettää. Sarjassamme "kirjoja, jotka luin lukiossa, ja joita olen siitä lähtien yrittänyt löytää itselleni". Aikamatkustustarinat ovat poikkeuksetta täynnä loogisia aukkoja, mutta tämä oli muistaakseni viihdyttävä ja epätavallinen.

Alastair Reynolds - Terästuulen yllä. Kuten viimeksikin, ostin Reynoldsia, koska kaveri on joskus suositellut, vaikka en ole itse koskaan lukenutkaan. Ja sen sai halvalla.

Esa Sirén - Kannaksen kostajat. Sirén on suomalaisista sotakirjailijoista ehkä kaikkein hollywoodmaisin. En odota realismia enkä syvällistä tarinaa, vaan räiskettä ja kuolleita kommunisteja.

Ville Kaarnakari - Hakaristin leimaama: suomalaisen SS-soturin tarina. Tämä saattaa ollakin edellistä syvällisempi.

Frederick Forsyth - Tappolista. Jotain vakoojatoimintaa. Ostin, että saan kolme kympillä -tarjouksen täyteen, mutta eihän se sinänsä tarkoita, etteikö se olisi mielenkiintoinen.

Thórarinn Eldjárn - Sininen torni. Tositarina 1600-luvun Islannissa eläneestä papista, jota epäiltiin noidaksi. Messuilla oli alue, jossa oli kaikenlaisia sekalaisia kirjoja eurolla kappale, ja kyllähän siihen hintaan näin härön kirjan voi ostaa.

Paulo Coelho - Paholainen ja neiti Prym; Yksitoista minuuttia; ja Valkyriat. Kympillä sai kolme Coelhoa. Edellinen kokemukseni riitti vakuuttamaan minut siitä, että hän on sen verran omaperäinen tapaus, että ansaitsee maineensa Nobel-voittajana ja yhtenä maailman luetuimmista kirjailijoista.

Philip K. Dick - Rakennamme sinut. Dickiä tarvitaan aina.

Hugh Howey - Dust. Siilo-sarjan kolmas osa. En minä kovin pahasti muistanut väärin, kun ostin Sand-kirjan luullen sitä Siilo 3:ksi. Voisi Howey opetella antamaan parempia nimiä kirjoilleen.

Hermann Hesse - The glass bead game. Piti ostaa englanniksi, kun tätä ei suomenkielisenä mistään löydä. Se divarinpitäjäkin, jolta tämän ostin, sanoi taannoin saaneensa suomenkielisen version, mutta vieneensä sen heti kotiin omaan hyllyynsä. Mutta joo, klassikko, ja kuulemma hyvä sellainen.

Sergei Lukjanenko - Hämärän partio. Yöpartio-sarjan kolmas osa. Nelosta ei vielä näkynyt, mutta eiköhän sekin ensi messuihin mennessä ilmesty suomennettuna.

Sokal - Koiran paluu; Rasputinin merkki; ja Porvarisnaisen hillitön charmi. Tarkastaja Ankardon tutkimuksia siis.

Niin ja tietenkin uusi Asterix, Caesarin papyrus.

Kuvan otin uudella, emännältä synttärilahjaksi saamallani älypuhelimella. Muuta en osaakaan sillä vielä tehdä.

Kielletään kaikki

Pistin tuonne ylänurkkaan taas jokavuotisen kyselyn, jolla pyrin kartoittamaan lukijamääräkehitystäni. Toivottavasti te kaikki vastaatte taas.

Asiaan. Olen tämän kanssa vähän jälkijunassa, koska on ollut vähän kiireitä. Kaiken maailman kirjallisuusesseitä pitänyt kirjoittaa, ja samalla töissä minut on pistetty tekemään yhdeksäntuntisia päiviä aiemman viiden sijasta. Kyllähän minulle palkka kelpaa, mutta jatkuva töissäolo rajoittaa mahdollisuuksiani tehdä mitään järkevää tai hyödyllistä.

Mutta joo, viime kuussa tiedotettiin, että EU miettii (pitkästä aikaa) pyssyjen kieltämistä. Voi olla, että kaikki puoliautomaattiset aseet lähtevät, mutta ainakin tiedetään jo, että:

Ampuma-aseiden nettimyyntiä rajoitetaan, sarjatuliaseet sekä deaktivoidut sarjatuliaseet kielletään kokonaan sekä siviileiltä että asekeräilijöiltä,

Varsinkin deaktivoidut aseet ovat vaarallisia, koska niillä voi mm. säikytellä ihmisiä, mikä on melkein sama kuin ampuminen. Sanotaanhan raamatussakin, että jos ajattelee syntiä, on jo sydämessään tehnyt sen. Lisäksi:

Rynnäkkökivääreitä ja konepistooleja muistuttavat itselataavat aseet siirretään nykyisen tuliasedirektiivin A-luokkaan, mikä tarkoittaa, etteivät yksityishenkilöt käytännössä saa niihin lupia,

Toimintaelokuvista tiedämme, että vaikka se on kovin jätkä, jolla on isoimmat hauikset, toiseksi kovin on se, jolla on isoin pyssy. Koska edelleen viattomat sivulliset saattavat saada henkisiä traumoja nähdessään tosielämässä sennäköisiä pyssyjä, joita he ovat nähneet elokuvissa, on ne välttämättä kiellettävä. Sillä ei ole niin väliä, millaisia toimintoja aseesta itse asiassa löytyy.

Tyypillisiä suomalaisia viikonlopunvietossa. Huomatkaa kulttuurimme rakenteellinen misogynia; nainen kokee syrjintää, koska hänelle ei olla annettu pyssyä.

Tällä kertaa ei puhuttu kertatulikonepistooleista tai lähes sarjatulta ampuvista aseista, eli jotain kehitystä sentään on nähtävissä. Mutta mikäs olikaan syynä tämänkertaiseen kieltoinnostukseen?

Komission paine liittyy Ranskan terroristi-iskuihin, joissa käytettiin maahan salakuljetettuja rynnäkkökivääreitä.

Aha, eli kun muslimiterroristit lahtaavat vääräuskoisia salakuljetetuilla, eli siis jo lähtökohtaisesti kielletyillä aseilla, ongelma ratkeaa parhaiten keräämällä aseet pois em. vääräuskoisilta. Pohditaanpas tätä logiikkaa hetki.

- EU näyttää ennustelevan, että jos muslimit aikansa räiskivät, ennen pitkää vääräuskoiset alkavat ampua takaisin.
- Jos tulee aseellisia yhteenottoja, niissä kuolee porukkaa molemmin puolin.
- On itsestään selvää, että kuolonuhreja tulee välttää. On vähän niin kuin valtion hommakin estää ihmisiä tappamasta toisiaan.
- Koska kuitenkin kaikilla ihmisillä on yhtäläinen ihmisarvo, ainoastaan säästettyjen henkien määrällä on väliä, ei niinkään laadulla.
- Koska riitaan tarvitaan kaksi, yhteenottojen välttämiseksi riittää, että aseet kerätään vain toiselta osapuolelta.
- Ei ole vaikeaa arvata, kummalta osapuolelta aseet kerätään, koska vaihtoehdoista toinen on edistyksellisyyttä ja toinen rasismia.

Kyllä kai tuo toimii. Noinhan saatiin Bosnian sodassakin tehokkaasti ehkäistyä serbien kansanmurha, kun ei suostuttu toimittamaan bosnialaisille aseita. En nyt kuitenkaan halunnut keskittyä aselakeihin. Tuli vain mieleeni, että edellisessäkin kirjoituksessani käsittelin tilannetta, jossa halutaan kieltää jotain, nimittäin tupakointi kaikilta tämän vuosituhannen puolella syntyneiltä. Kumpikaan asia ei varsinaisesti kosketa minua; tupakkaa kohtaan en ole koskaan tuntenut mitään mielenkiintoa, eikä minulla aseitakaan ole. No, aseet kiinnostaisivat, mutta minun mielenterveydelläni tekee tiukkaa saada edes kalastuslupaa.

Mutta kun ajattelemme kielto- ja vapausjuttuja, miellämme usein ihmisten jakaantuvan kahteen ryhmään: konservatiiveihin, jotka haluavat pakottaa ihmiset tiettyihin muotteihin, koska niin on aina ennenkin tehty; ja yksilönvapauksia korostaviin ja perinteisiä ajattelumalleja murtaviin liberaaleihin.

Tarkemmin tarkastellessamme huomaamme paradoksaalisesti, että jos konservatiivi ei pidä aseista, hän ei osta sellaista. Jos taas vapaudenkaipuinen liberaali ei pidä aseista, hän haluaa kieltää aseet kaikilta. Sama koskee tupakkaa ja aika montaa muutakin asiaa.

Ei mutta tämähän onkin hyvä juttu. Minäkin haluan valtaa päättää muiden elämisestä, ja minä jos kuka vastustan monia asioita. Mitähän kaikkea sitä keksisinkään kieltää? Katsotaanpas.

1. Teekkarivuosinani kuuluin sähköinsinöörikiltaan. Siellä meillä oli ikiaikainen vastakkainasettelu koneinsinöörikillan kanssa, joten minulla oli ja on oikeastaan velvollisuus vastustaa konetekniikkaa. Kieltoon vaan. Kuka muutenkaan tarvitsee mitään koneita? Teollisuus vain saastuttaa ja tuhoaa luontoa.

2. Hupparit. Voiko rumempaa vaatetta olla? Nehän peittävät kaikki vartalonmuodotkin. Joidenkin mielestä tämä on jopa hyvä asia, mutta todellisuudessa tällä länsimaisella burkhalla on tupakointiakin tuhoisampi vaikutus kansanterveyteen. Kireämmissä vaatteissa ihmisillä olisi enemmän motivaatiota pitää huolta kunnostaan.

3. Älypuhelimet. Emäntä osti minulle sellaisen, ja nyt pitäisi opetella käyttämään sitä. On kuitenkin paljon helpompaa tuomita kuin ottaa selvää, joten en taida viitsiä. Jos EU:n asekomitealle riittää asian kieltämiselle perusteeksi se, ettei tajua ko. asiasta mitään, kai se riittää minullekin.

4. Kaupunkiasunnoista kaikki sellaiset lemmikit, joiden luontainen reviiri on yli kymmenen neliömetriä. Ne vain ulvovat siellä päivisin yksikseen ja paskantavat protestiksi sängylle. Tehkää lapsia mieluumin. Niistä saa valtiolta rahaa.

5. Kaupunkiasunnotkin voisi saman tien kieltää. Alakerran naapuri on jo useaan otteeseen laittanut postilaatikkoomme vihaisia viestejä, että kävelemme iltaisin liian kovaäänisesti. No minkä minä sille voin, että lattiamme narisee vaikka kuinka keijukaismaisesti sipsuttelisi? Laittakoon seuraavan lappunsa mukana sen lattiaremppaan tarvittavan kymppitonnin ja tulkoon talkoohommiin. Vähintään voisi säätää sellaisen lain, että joka toinen asunto niin pysty- kuin sivusuunnassakin jätettäisiin tyhjilleen äänieristeeksi.

6. Sukupuolisiveellisyyden rappio. Kun katsoo hakusanoja, joilla tähän blogiin tullaan, sieltä ei muuta löydykään kuin pelkkää tissiä ja kyrpää, mitä nyt silloin tällöin joku marjaliköörin tai pekonimuffinien resepti. En edes keksi tähän mitään sanottavaa, joten annan viehättävän assistenttini Denisen vastata:

"Nyt jumaliste jotain rotia tuohon."

7. Äijähaara. Kuulemma joitain ärsyttää se, kun miehet istuvat julkisissa kulkuvälineissä jalat liian levällään, ja sellainen pitäisi kieltää. Kannatan ehdottomasti. Muutenhan joku saattaisi joutua tuhlaamaan päivittäisestä kommunikaatiomaksimistaan neljä sanaa ja pyytää vierustoveria tekemään tilaa. Se jos mikä olisi kohtuutonta.

8. Kuulemma poliisia on kielletty tiedottamasta, jos jostain rikoksesta epäillään turvapaikanhakijaa. Tällaiset kiellot ja ohjeistukset pitää ehdottomasti kieltää. En tiedä teistä, mutta ainakin minun Facebook-virrassani on useaan otteeseen monen kirjoittajan toimesta vakuutettu, että turvapaikanhakijat eivät tee rikoksia, tai jos tekevätkin, eivät ainakaan yhtään enempää kuin suomalaisetkaan. Miten me voimme muka vakuuttua turvapaikanhakijoiden lainkuuliaisuudesta, ellemme saa tarkkaa tietoa, vaan joudumme jokaisen uutisen kohdalla spekuloimaan tekijän taustalla? Ollaanko poliisihallituksessa rasisteja?

9. Energiajuomat. No joo, ideat loppuivat, ja nyt vain listaan asioita, joita lojuu pöydällä edessäni.

Oho, kello on jo kohta kuusi. Pitää mennä nukkumaan, mutta kai noillakin jo alkuun pääsee. Ei sellaista asiaa olekaan, jota joku ei haluaisi kieltää.