lauantai 6. maaliskuuta 2021

Fasismia joululahjaksi

Oli joulu. Tämän vuoden merkittävimmäksi itselahjaksi valitsimme uuden tietokoneen, koska edellinen oli jo 7 vuotta vanha. Kyllähän silläkin pystyi vielä uusinta Call of Dutyä pelaamaan, mutta ei maksimigrafiikoilla. Nyt pystyy napsimaan päitä ja näyttämään samalla hyvältä.

Tai siis emäntähän sitä pääasiassa pelaa. Hänelle aion ostaa lahjaksi tutustumiskäynnin pistooliradalle, mutta sitä pitää katsoa sitten, kun koronatilanne vähän helpottaa.

Itseäni hemmottelin tänä vuonna vain maltillisesti. Ostin yhden pelin uudelle koneelle sekä villapaidan. Mutta ennen kuin käsitellään niitä tarkemmin, palautetaan mieleen eräs perusasia, joka on ollut Porstuassa esillä muutaman kerran aiemminkin: Streisand-efekti.

Homma siis toimii niin, että aina, kun jokin asia halutaan kieltää ja kieltoa ruvetaan julkisuudessa vaatimaan, asia saa paljon enemmän näkyvyyttä ja tavoittaa paljon suuremman yleisön kuin mihin se ikinä olisi muuten pystynyt. Tai no, ei tarvita edes kieltovaatimuksia, pelkkä moraalipaheksunta riittää. Suuresta yleisöstä löytyy aina paljon porukkaa, jonka mielestä paheksujat närkästyvät ihan turhasta ja jotka ovat valmiita jopa maksamaan rahaa hyvästä tuotteesta tai ihan vain paheksujia trollatakseen. Maailmassa on monta miljonääriä, jotka saavat kiittää omaisuudestaan sitä, että kukkahatut ovat päättäneet ruveta ulisemaan heidän muuten tavanomaisesta tuotteestaan, ja ilmiötä on mahdollista myös hyödyntää tietoisesti.

No niin. Ensimmäinen itselleni ostama joululahja oli Elmo's Kangaroo of the Damned. Pari 16-vuotiasta kaverusta päätti tehdä tietsikkapelin, pistää sen myyntiin ja katsoa mitä tapahtuu. Nykyäänhän pelien tekeminen ja julkaiseminen myyntiin on tehty niin helpoksi kuin se vain voi olla. On olemassa pelinteko-ohjelmia, joilla pystyy saamaan aikaan kohtalaisia supermarioita jopa ilman mitään koodaustaitoa. Linkitetyssä Ylen artikkelissa toimittaja on vähän pihalla siitä, kuinka pelien julkaisu toimii:

Remu Kalliola, 16, esittelee ylpeänä tietokonepeliä, jonka hän ja hänen kaverinsa Akseli Tikkala, 16, tekivät yhdessä. Reilu kuukausi sitten valmistunut peli pääsi yllättäen yhden maailman suurimman pelinjakelupalvelun Steamin valikoimaan.

Steam on amerikkalainen PC-pelien jakelualusta, jossa on kymmeniä tuhansia pelejä ladattavissa. Pelin voi saada alustalle julkaistuksi, jos peli täyttää tietyt standardit ja pelintekijä maksaa määrätyn patenttisumman.

Itse asiassa nykyään Steamiin voi kuka tahansa pistää myyntiin ihan mitä ryönää tahansa, kunhan maksaa sadan dollarin nimellisen lisenssimaksun. Steam tienaa rahansa ottamalla pelien myynneistä muhkean provikkasiivun, joten Steamin näkökulmasta määrä on laatua. Se satasen maksukin on otettu käyttöön vain pitämään poissa kaikkein onnettomimmat rahastusräpellykset ja suoranaiset huijaukset. Vain laiton sisältö sensuroidaan. 

Ostin tämän 2,39 €:n hintaisen pelin siksi, koska se vaikutti hintaansa nähden hauskalta, ja tietysti siksi, koska haluan tukea ja kannustaa näitä poikia kehittämään harrastustaan. Mutta miksi ja miten ylipäänsä kuulin tämän pelin olemassaolosta?

No, Elmo on sombreropäinen meksikolainen, joka yön pimeydessä loikkaa kengurun selässä rajamuurin yli USA:han. Viranomaiset ottavat hänet kiinni ja karkoittavat hänet Venäjälle, mutta Australian kohdalla ilkeästi virnuilevat aboriginaalit heittävät keihäällä häntä kuljettavan lentokoneen alas. Rytäkässä hänen lemmikkikengurunsa katoaa, ja se on etsittävä. Matkallaan Elmo lahtaa vastaantulevat aboriginaalit haulikolla.

Ymmärtänette, että tahot, joita muutenkaan ei pelaaminen kiinnosta, olivat sitä mieltä, ettei tällaisia rasistipelejä tarvitse kukaan muukaan. Puhuttiin kovaan ääneen, että tällaisista peleistä ei saisi kovaan ääneen puhua.

Itse sanon vain, että kiitos vinkistä.

Suoritetaanpa pelille nyt virallinen arvostelu, kun tuli puheeksi. Kuten kaikki tiedämme, miehen huumorintaju saavuttaa huippupisteensä juuri siinä 16 ikävuoden tietämillä, ja siitä eteenpäin vitsailussa on kyse enää vain rappeutumisen hidastamisesta ja väistämättömän "ei nykyään enää osata tehdä komiikkaa, pelkille alapääjutuille vain naureskellaan"-vaiheen epätoivoisesta siirtämisestä vuosi kerrallaan myöhemmäksi.

Sama elämäniloinen huumori kaikuu tästäkin teoksesta. Ei turhia kumarrella, ei mietitä syvällisiä, ei esitetä yhteiskunnallisia kannanottoja. Heitetään vain typeriä läppiä ja nauretaan niille, koska ne ovat niin huonoja, että ovat oikein hyviä.

Ulkoisesti pelissä on vahva "tein itse ja säästin"-leima. Kuten kuvastakin näkyy, grafiikat on huitaistu kasaan Paintilla muutamassa minuutissa. Se ei kuitenkaan haittaa, vaan on osa pelin viehätystä. Aloittelevilla harrastelijoilla ei ole aikaa eikä osaamista tehdä ammattilaistasoisia grafiikoita, mutta pelimarkkinoilla siihen ei voi vedota, vaan amatöörimäinen räpellys tuomitaan sellaiseksi armotta. Niinpä ratkaisu onkin, ettei edes yritetä kilpailla visuaalisuudella, vaan keskitytään sisältöön ja pelattavuuteen, ja näytetään Paintilla keskaria grafiikkasaivartelijoille.

Pelattavuudeltaan tämä on raivostuttavan turhauttava. Tätäkin tarkoitan hyvässä mielessä. Peli on hyvin nopeatempoinen, ja sen lisäksi, että hyppyjen pitää osua juuri oikeaan kohtaan ja ne pitää ajoittaa täydellisesti, pitää osata ampua haulikolla alaspäin juuri oikeaan aikaan, että saa hypyille juuri oikean määrän lisävauhtia. Virheistä rangaistaan välittömästi, mutta onneksi peliin pääsee heti takaisin ilman turhia välianimaatioita, eikä latauspaikalta ole yleensä kovin montaa sekuntia pidempi matka kuolinpaikalle.

Arvosanaksi annan 4/5. Tämäkin on vain oma subjektiivinen mielipiteeni, joka perustuu siihen, että kärsivällisyyteni ei yleensä riitä peleihin, joissa pitää hiertää samaa kohtaa kymmeniä kertoja ihan vain siksi, kun en osaa. Toisaalta monen muun pelin kohdalla olisin jo luovuttanut, mutta asiallisen juonen takia jatkan yrittämistä tämän parissa. Eihän tämä mikään Call of Duty ole, mutta tämä ansaitsee korkeat pisteet jo silläkin, että tekijät ovat osanneet tunnistaa vahvuutensa ja sen myötä saaneet pienillä resursseilla aikan teoksen, joka on enemmän kuin niiden summa.

* * *

No niin. Toiseksi lahjaksi ostin villapaidan. Tällaisen. Seinäjoella kävi niin, että eräs persu julkaisi itsestään somessa tällaisen kuvan:

Tällainen kuvahan on erittäin vaarallinen ja pahennusta herättävä, koska jos katsotte tarkasti, huomaatte paidan kuvion olevan tuttu Lapuan liikkeestä. Lapuan liike sai alkunsa vuonna 1929 vastareaktiona kommunistien riehunnalle ja saavutti kommunisminvastaisella aktivismillaan suuren suosion. Järjestön tunnetuin aktivismin muoto oli vetää kommunisteja turpaan ja viedä heidät väkisin Neuvostoliiton puolelle.

Valitettavasti järjestö kuitenkin luisui nopeasti italialaistyyliseen fasismiin menettäen samalla kannatustaan. Kun se yritti vallankumousta Mäntsälän kapinassa vuonna 1932, homma oli jo lässähtänyt sen verran pahoin, että lopulta kapina oli vain sitä, että muutama sata kapinoitsijaa meni metsään ryypiskelemään, kunnes presidentti Svinhufvud sanoi, että älkää nyt hei jätkät viitsikö. Lopulta järjestö kiellettiin järjestön itsensä vaatiman ja kommunisteja vastaan tarkoitetun suojelulain perusteella.

Nykyään suhtautuminen liikkeeseen ja sen tunnusväreihin vaihtelee. Pohjanmaalla tällainen paita kuuluu kulttuuriperintöön eikä herätä juuri närkästystä, kun taas Helsingin vasemmistopiireissä se kiihottaa ulvontaa kuin mikäkin hakaristikaapu.

(Jos nyt kuitenkin ihan rehellisiä ollaan, eivät nykyajan vihervasemmistolaiset vihaa Lapuan liikettä siksi, että se vastusti kommunismia, eikä edes siksi, että se oli fasistinen. Eiväthän he samaistu Neuvostoliiton rautasaapaskommunisteihin, ja liikkeen luonnollinen näivettyminen osoitti, ettei fasismi missään vaiheessa nauttinut merkittävää kannatusta Suomessa. Ei, he vihaavat Lapuan liikettä siksi, että liike osoitti kiistattomasti, että ei-toivottujen henkilöiden poistaminen maasta on vain lakitekninen ongelma, ei mikään käytännön ongelma.)

Mutta oli miten oli, ulinan käytyä sietämättömäksi koin kansalaisvelvollisuudekseni ostaa tällaisen paidan:

Allekirjoittanut nauttimassa teemaan soveltuvasta kevyestä iltalukemisesta.

Aika moni muukin oli tullut samaan tulokseen, koska linkkaamassani housukauppa.com:ssa lähes kaikki koot loppuivat nopeasti. Myös kohun aloittanut persupoliitikko Piia Kattelus-Kilpeläinen pisti pystyyn oman näitä paitoja myyvän verkkokauppansa niin nopeasti, ettei voi välttyä ajatukselta, että hän järjesti kohun tarkoituksella lyödäkseen kunnolla rahoiksi. Niin minä ainakin olisin tehnyt. Internetin sosiaalisen oikeuden soturien ulina on niin ennalta-arvattavaa ja helposti manipuloitavaa.

Loppuun vielä disclaimer, että Pekan Porstuassa ei tueta fasismia, kuten ei minkään muunkaan tyyppistä totalitarismia. Vaikka joku ehkä voikin keksiä sotilasjunttahallituksista joitain yksittäisiä hyviä puolia, kukaan ei oikeasti halua elää sellaisen johtamassa valtiossa. Sen sijaan jos joku uskoo, että vääränväriset villapaidat ovat vakavastiotettava uhka suomalaiselle yhteiskuntarauhalle ja -järjestykselle, mutta samaan aikaan on sitä mieltä, että ISIS-terroristien tuominen maahan veronmaksajien rahoilla on ihan jees, sellaisen henkilön trollaaminen millä tahansa laillisella keinolla on suotavaa ja toivottavaa.