sunnuntai 22. elokuuta 2021

Miesten ja naisten eroista: helppo saanti

Kaikki miehet ja ehkä jotkut naisetkin tietävät, että naisilla on ns. "kaverivyöhyke". Se tarkoittaa, että naiset jaottelevat mukavanluontoiset miehet kahteen ryhmään: niihin, joiden kanssa voisi teoriassa harrastaa jotain seksuaalista; ja niihin, joista tykätään vain kavereina ilman minkäänlaista fyysistä kiinnostusta.

Vyöhykkeiden välillä voi liikkua vain yhteen suuntaan, ja kaverivyöhykkeeltä romanssivyöhykkeelle pääseminen on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Monet miehet ovat saaneet kärsiä kaverivyöhykkeelle joutumisesta jossain elämänsä vaiheessa, ja mitä kauemmin siellä roikkuu elättelemässä toiveita vyöhykkeen vaihdosta, sitä enemmän vain saa kärsiä.

Vähemmän tunnettua on, että miehilläkin on vastaavat vyöhykkeet. Ne tosin ovat päinvastaiset kuin naisilla. Mukavannäköiset naiset voi jakaa kahteen ryhmään: niihin, joiden kanssa voisi teoriassa harkita vakavampiakin suhteita; ja niihin, joista tykätään vain seksuaalisessa mielessä ilman minkäänlaista kiinnostusta mihinkään housut jalassa suoritettavaan yhteistyöhön.

Rautalangasta vääntäen niille feministeille, joiden mielestä "kaverivyöhyke" on vain saamattomien miesten ylläpitämä myytti: kaverivyöhykkeelle jumittuneessa miehessä on kyse samasta ilmiöstä kuin naisessa, joka on vuosikausia salasuhteessa varatun miehen kanssa ja odottaa, että ihan kohta mies jättää vaimonsa ja menee naimisiin hänen kanssaan. Se tilanne vain on niin helppo kuitata toteamalla miehen olevan kusipää, että syvemmät yhteydet jäävät huomaamatta.

(Toki miehilläkin on kaverivyöhyke ja naisilla seksivyöhyke, mutta niillä on paljon vähemmän merkitystä, koska niiltä pystyy yleensä melko pienellä vaivalla halutessaan siirtymään romanssivyöhykkelle. Naisille riittää, että menee salille ja treenaa kropan kuntoon, ja miehille riittää, että lakkaa olemasta rasittava apina.)

No niin, eteenpäin. Tehän tiedätte, mitä ovat "helpot naiset". Naisia, joilta saa seksiä ilman kovinkaan kummoisia soidintansseja. Joo, tuollainen ajattelu on vanhentunutta ja misogyynistä ja junttia. Tiedän. Ei nyt mennä siihen.

Nämä naiset sijoitetaan yleensä seksivyöhykkeelle. He saavat kyllä mielin määrin herraseuraa, mutta heidän kanssaan ei haluta sitoutua. Yksi suurimmista syistä lienee tieto siitä, että jos mies itse saa naisen kellistettyä helposti, se on varmasti vähintään yhtä helppoa kaikille muillekin miehille, eivätkä useimmat miehet halua puolisoa, jonka lapset pitää erikseen testata, ovatko ne omia vai wolttikuskin tekemiä.

Naiset, jotka eivät harrasta asioiden loppuun asti ajattelemista, saattavat kuvitella voivansa saada parhaat palat molemmista vyöhykkeistä. Ajatus menee jotenkin niin, että pidetään nuorena hauskaa, ja neljänkympin lähestyessä pokataan joku rikas ja komea uros ja vaihdetaan rellestys rauhalliseen perhe-elämään.

Todellisuudessahan tuo menee niin, että siinä vaiheessa miehet - varsinkin ne rikkaat ja komeat, joilla on naisten suhteen valinnanvaraa - ovat jo tiputtaneet hänet seksivyöhykkeelle. Hän ei enää saa kahden tai useamman illan suhteita sellaisten miesten kanssa, jotka hänen kriteerinsä täyttäisivät, ja ne yhden illan mittaisetkin harvenevat vuosi vuodelta. Lopulta jäljelle jää teinimäisesti pukeutuva viisikymppinen leidi, joka kiertää arki-iltoina baareissa kiehnäämässä parikymppisten poikien kyljessä ja lähtee valomerkin aikaan yksin kotiin.

Näistä tulee aina paha mieli. Naiset, vaikka ette haluaisi säästää itseänne tällaiselta kohtalolta, säästäkää edes minut sen näkemiseltä.

Asiaan. Koska on olemassa helppoja naisia, arvaatte varmaan, että on vastaavasti helppoja miehiäkin. Helppo mies ei kuitenkaan tarkoita miestä, jolta saa helposti seksiä. Silloinhan kaikki miehet olisivat helppoja, ja koko termi menettäisi merkityksensä. Ei, helppo mies on helpon naisen peilikuva samoin kuin miesten seksivyöhyke on naisten kaverivyöhykkeen peilikuva. Helppo mies on siis mies, joka suostuu mielellään vakavaan suhteeseen sellaisenkin naisen kanssa, jonka moni varovaisempi mies jättäisi parkkipaikalle heti koeajon jälkeen.

Helpot miehet saattavat olla yksinkertaisia, helposti höynäytettäviä tai muuten vain kyvyttömiä pitämään puoliaan, mutta eivät välttämättä. He voivat olla hyvinkin fiksuja, pragmaattisia ja vastuuntuntoisia. Joku saattaa vaikkapa tarkastaa oman viehätysvoimansa ja todeta, että peliteorian mukaisesti on parempi ryhtyä suhteeseen tällaisenkin naisen kanssa kuin pysyä uskollisessa suhteessa pelkän PornHubin kanssa.

Tai voi käydä kuten esimerkkitapauksessamme. Miisa Nuorgam on somepersoona, joka on noussut julkisuuteen lukuisilla meriiteillään, kuten sillä, että hänen seurustelusuhteissaan saa harrastaa seksiä ulkopuolistenkin kanssa. Seurustelukumppanit taas... no, yrittävät sopeutua tilanteeseen.

– En ole koskaan kokenut olevani monogaminen ihminen, Miisa sanoo nyt.

– Muistan jo lukiossa ajatelleeni, että ei minua kiinnosta vakiintua vain yhteen ihmiseen, Miisa jatkaa.

Eetu on lähtökohtaisesti suhtautunut parisuhteisiin perinteisemmin. Ennen Miisan tapaamista hän ei ajatellut, että voisi elää muussa kuin kahden ihmisen suljetussa suhteessa.

Nyt kävi niin, että hauskanpitosuhteesta seurasi yllätysvauva. Nainen halusi perustaa perheen, joten mies oli hankalan paikan edessä. Toisaalta varoitusmerkit olivat nähtävillä, mutta toisaalta kukaan mies ei halua olla se tyyppi, joka tekee vauvoja ja sitten hylkää ne äiteineen oman onnensa nojaan. 

Miisa käsitteli kuviotaan kännykkävideosarjalla, joka jostain käsittämättömästä syystä julkaistiin Yle Areenassa eikä Youtubessa. Aluksi mies kyllä yritti pitää jotain rotia touhussa, mutta alistui lopulta ja totesi, että kokeillaan nyt ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Yleispessimistinä voin kertoa, mitä tuossa tulee tapahtumaan. Jokaisessa tosielämän parisuhteessa nainen saisi enemmän ja helpommin irtoseksiä kuin mies. (Toki joillain miehillä on enemmän kysyntää ja tarjontaa kuin joillain naisilla, mutta eivät ne keskenään seurustele.) Ennen pitkää väistämättä seuraa, että nainen rientää lorttobileissä samalla, kun mies istuu kotona tumputtamassa. Joillekin miehille tämäkin on varmasti OK, mutta jos mies ajattelee jo tässä vaiheessa, että:

– Minä prosessoin tätä ei-monogamista suhdemuotoa edelleen, Eetu sanoo.

...ei se siitä paremmaksi muutu sitten, kun arki alkaa. Kyllä tuollainen pitää lopettaa heti alkuunsa, vaikka kuinka pahaa tekisi, koska myöhemmin se tekee vielä pahempaa.


No niin. Toiveeni sekä miehille että naisille: älkää olko helppoja. Arvostakaa itseänne enemmän ja vaatikaa sen mukaista tasoa.

En tietenkään sano, ettei saa olla helppo. Eihän asia minulle kuulu, ihmisillä on eri toiveet ja mieltymykset, ja kyllä aikuisten ihmisten pitää saada itse tehdä omat valintansa. Sanon, ettei kannata olla helppo. Kun kysynnän kriteerit laskevat, myös tarjonnan taso laskee. Jos te suostutte sänkyyn kaikenmoisten vonkaajien kanssa ja suhteeseen kaikenmoisten "mutkumähaluun"-itkijöiden kanssa, te saatte sillä vain lisää vonkausta ja itkua. Miksi ne skarppaisivat, kun kerran helpommallakin saa?

Ette te sitä halua.


lauantai 14. elokuuta 2021

Olen kyllä yrittänyt, mutta kasvisruoka on pahaa

Minä kannatan kovasti luonnonsuojelua. Lajikato on vakava juttu, ja vaikka ilmastonmuutos ei aiheuttaisikaan koko ihmissivilisaation romahdusta, kuten usein uhkaillaan, paikallisetkin ääri-ilmiöt ja biomien muutokset aiheuttavat juttuja, joista kukaan ei tykkää.

Kannatan sitäkin, että ilmastonmuutosta vastaan tehdään merkittäviä tekoja ja muutoksia. Tosin Suomessa voisi vähän himmailla tahtia, koska Suomessa helpot keinot on jo käytetty, ja voisimme odottaa muun maailman saavan meidät kiinni, ennen kuin alamme repiä elämän taloudellisia edellytyksiä alas siirtyäksemme niihin vaikeisiin keinoihin. Periaatteessa siis olen sitä mieltä, että ilmastoaktivistit ovat hyvällä asialla, mutta sehän ei tarkoita, että tykkäisin heistä, että olisin heidän kanssaan useinkaan samaa mieltä, tai etteivät he olisi aivan jumalattoman noloja.

Ilmastoaktivistithan usein toitottavat, että meidän on tehtävä suuria uhrauksia, että edes pysyisimme hengissä. Eikä siinä mitään, mutta kun heissä on eräs alakategoria, joka ei ole ihan hahmottanut, että se uhraaminen ei tapahdu millään alttarilla, vaikka heidän touhussaan uskonnollisia elementtejä onkin, vaan pitäisi ihan oikeasti luopua kivoista asioista arkielämässä. Sitten saamme lukea heidän kolumnejaan siitä, kuinka päästörajoitukset koskevat muita ihmisiä kaikilta osin, mutta heitä itseään vain niiltä osin, kuin se ei häiritse heitä liikaa, koska mun pää nyt vaan ei kestä jos en pääse Thaikkuihin vähintään pari kertaa vuodessa.

Tuoreimpana esimerkkinä Ylen kolumnisti Laura Friman, jonka mielestä ilmasto on niin tärkeä asia, että lentomatkailua pitäisi rajoittaa, paitsi että ei voi, koska Suomessa on ihan mälsää:

Laura Frimanin kolumni: Olen kyllä yrittänyt, mutta Suomi on hirvittävä matkailumaa

Itse teen ulkomaanreissuja lentokoneella kerran muutamassa vuodessa, joten jos luopuisin lentämisestä kokonaan, menetys ei olisi minulle kovin merkittävä. Sen sijaan minulla on toki muita ilmastoa kuormittavia paheita. Koska ilmastoaktivismin näkökulmasta on OK, että Laura kirjoittaa omia saastuttavia intohimojaan puolustavan kolumnin, on varmaan myös OK, että minä tässä kopioin Lauran tekstin sellaisenaan, vaihtaen vain matkailun tilalle jotain, mistä minä tykkään.

Katsotaanpas:

Olen kyllä yrittänyt, mutta kasvisruoka on pahaa

En tiedä, kumpaa vihaan enemmän - ilmastokriisiä vai koronavirusta. Tai mitä minä höpisen, totta kai tiedän. Koronavirus on antanut minulle loistavan tekosyyn istua neljän seinän sisällä jo puolitoista vuotta putkeen ja jopa olla töistä lomautettuna pitkiä aikoja. Ilmastokriisi - tai siis ilmastoaktivistit - sen sijaan on aikeissa viedä minulta suurimman rakkauteni, liharuuat. Enkä saa mitään tilalle. Ei, en halua kuulla, että vegaaniset lihankorvikkeet ovat "ihan yhtä maukkaita ja ravitsevia".

Nykyään, kun joku mainitseekin termin "kasvispohjainen", suolistoni alkaa kehittää selittämättömiä kananmunanhajuisia pieruja.

On aika sanoa se ääneen: kasvisruoka on hirvittävän makuista.

Olen kyllä yrittänyt. Ostan kaupasta kokeilumielessä tasaisin väliajoin vegetuotteita. Siemen-, kaura-,  soija- ja hernepohjaisia lihapullia, kebabia, kananugetteja ja kermaa. Se on aina iso virhe. Touhun piti olla terveellistä ja kevyttä.

Epäselväksi jäi, pitikö keveyden liittyä siihen, että kun kirpeät siemenet rouskuvat hampaiden välissä jotain etäisesti lihapullaa muistuttavaa talipalloa järsiessä, kalorit jäävät vähäisiksi, kun pakettia ei pysty syömään loppuun asti; vai siihen, kun kaurakerma saa keitot ja kastikkeet muistuttamaan koostumukseltaan keitettyä räkää, jolloin sekin jää lautaselle. 

Tämä on toistunut jokaisella kasvispohjaisella lihankaltaisella tuotteella, joka kerta. Elämänhaluni on niitä syödessä ennätyksellisen matala.

Ilmastonmuutoksen torjunnan ja veganismin edistämisen nimissä ihmiset suostutellaan ostamaan loukkaavan huonoa ruokaa.

Tänä kesänä en enää suostunut kokeilemaan mitään kummallista. Sen sijaan annoin puolisolleni vapaat kädet tilata kaupasta kotiinkuljetuksella jotain järkevää, ja vaikka hän on vielä innokkaampi luonnonsuojelija kuin minä, hän suostuu tinkimään ruoan laadusta vielä vähemmän kuin minä.

Se on toiminut ihan hyvin.

Mikä niissä vegetuotteissa sitten mättää? Vaikka tämä: koska hiilijalanjäljen pienentäminen on suurta muotia, ja ihmiset ovat muutenkin siirtymässä kasvispainotteisempaan ruokavalioon, kysyntää on enemmän määrälle kuin laadulle.

Suomalaissa kaupoissa myydään hirveää kauramaitoa ja etupäässä huonoja lihankorvikkeita.

Suomalaiset vegetuotteet ovat kunnianhimottomia, koska ihmiset vaihtavat vegetuotteisiin huonosta laadusta huolimatta. Harva protestoi vaihtamalla takaisin lihaan, tai ainakaan ei metelöi siitä somessa. Niinpä tuotekehitykseen ei tarvitse panostaa, ja makujen ja rakenteen suunnittelussa tunnutaan konsultoitavan vain toisia vegaaneja, jotka eivät enää muista, millaista oikea liha on.

Tietenkin liioittelen. Eivät kaikki veganisoidut tuotteet ole hirveitä. Kaupoista saa ainakin kahta syömäkelpoista tuotetta: Oatlyn kauramaitoa ja Muu-kananugetinkorvikkeita.

Sosiaalisen kuplani vegeruokakokeilut ovat mukailleet sentilleen samoja kohteita. Livenä tunnen vain vähän vegaaneja, mutta seuraan Twitterissä paljon vihervasemmistolaisia, joten vastaan tulee vähän väliä uusia kokeilusuosituksia.

Poikkeuksetta somevegaanit hehkuttavat näitä tuotteita erinomaisen herkullisina, mutta itse en saa niitä alas millään. Pakko syödä jotain muuta.

Luin toissa kesänä Vanhan Testamentin, ja siinä kerrottiin kuinka kokonaisia härkiä ja muita elikoita valmistettiin polttouhreiksi. Yritin markkinoida asiaa puolisolleni, vaikka ehdotukseni kuulosti sekä epätoivoiselta että psykedeeliseltä. Eihän meillä edes ole varaa kokonaiseen härkään, eikä uhrialttarimme ole niin iso, että siinä mahtuisi grillaamaan kokonaisen härän. Puolisoni pyysi erityislupaa tilata pizzat.

Tämä kiteyttää markettien vegeruokatarjonnan. Palamaan päässyt ja pelkällä miedolla sinapilla voideltu lenkkimakkarakin on mukavampi vaihtoehto kuin mikä tahansa palamaan päässeen lenkkimakkaran muotoon puristettu lötkö, jossa vielä vuonna 2021 käytetään raaka-aineita, joita on viimeksi käytetty ihmisravinnoksi 1800-luvun suurina nälkävuosina.

Olennaisinta kuitenkin on, että vaikka vegaaniset lihankorvikkeet olisivat maukkaampia (eivät ole), terveellisempiä (eivät ole) tai halvempia (eivät ole) kuin liha, lihan ja vegetuotteiden vertailu on hedelmätöntä.

Vöner ei ole kebabia, eikä sen kuulukaan olla.

Kun haikailen ystävieni kanssa kunnon sisäfilepihviä, hengähdämme usein abstraktisti: "Kun se rakennekin!"

Tällä ei viitata mihinkään makuaromeihin, vaan siihen tunteeseen, kun puristaa hampaidensa väliin mitä tahansa lihaa, ja suuhun purskahtaa mehukkaiden lihassäikeiden väleistä kuumaa rasvaa ja kudosnestettä. Nautaa, hirveä, possua. Kanakin riittää.

En tiedä, vahvistavatko biologit teoriaa, mutta lihansyöjät tietävät, että ei vain eri eläinlajit, vaan jopa saman eläimen eri kohdista otetut lihanpalat, tuntuvat suussa ihan erilaiselta.

Tuo aistimus saa aivot surahtamaan kuin pienen oikosulun verran. Polvet ovat mennä vatkuliksi. Ruumiiseeni sulautuu toista olentoa, ja samassa sen ansiosta olen itsekin vähän joku muu.

Yhtäkkiä kaupan lihatiski on suuri seikkailu. Avartaaksenne ymmärrystänne lisää, voitte mennä käymään vaikka Seinäjoella. Siellä osataan tehdä pinaattilätyistäkin herkullisia - mikä ei ole aivan pieni saavutus - hukuttamalla ne jauhelihakastikkeeseen.

Tiedän, että sukupolveni kuuluisi tavoitella ekologisempaa tapaa tutustuttaa omat lapseni maailmaan ja erilaisiin makuihin ja proteiininlähteisiin. Mutta kun en halua.

Tahdon tarjota heille tismalleen saman – sittenkin, vaikka tiedän, että tämä uppiniskainen ”mutta kun minä haluan!” -mantra on ilmastoraporttien madonlukujen juurisyy.

Jos ajattelen vain meitä hyvin toimeentulevia, voin myös toitottaa, miten lihatuotteita saa puolestani hinnoitella uusiksi.

Voin maksaa maltaita ja mille vain mariaohisalolle kompensaatiot päälle. Valtaosa ihmisistä ei. Juuri se on masentavinta.

Lihansyönnin lopullinen karkaaminen ylemmän keskiluokan ja äveriäiden käsiin on ällöttävä ajatus. Melkein yhtä ällöttävä kuin nyhtökaura.

* * *

No niin, vihreät. Miten on? Sovitaanko, että minä en vattuille teille lomasuunnitelmistanne, jos te ette vattuile minulle ruokavaliostani?