Miesten ja naisten eroista: helppo saanti

Kaikki miehet ja ehkä jotkut naisetkin tietävät, että naisilla on ns. "kaverivyöhyke". Se tarkoittaa, että naiset jaottelevat mukavanluontoiset miehet kahteen ryhmään: niihin, joiden kanssa voisi teoriassa harrastaa jotain seksuaalista; ja niihin, joista tykätään vain kavereina ilman minkäänlaista fyysistä kiinnostusta.

Vyöhykkeiden välillä voi liikkua vain yhteen suuntaan, ja kaverivyöhykkeeltä romanssivyöhykkeelle pääseminen on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Monet miehet ovat saaneet kärsiä kaverivyöhykkeelle joutumisesta jossain elämänsä vaiheessa, ja mitä kauemmin siellä roikkuu elättelemässä toiveita vyöhykkeen vaihdosta, sitä enemmän vain saa kärsiä.

Vähemmän tunnettua on, että miehilläkin on vastaavat vyöhykkeet. Ne tosin ovat päinvastaiset kuin naisilla. Mukavannäköiset naiset voi jakaa kahteen ryhmään: niihin, joiden kanssa voisi teoriassa harkita vakavampiakin suhteita; ja niihin, joista tykätään vain seksuaalisessa mielessä ilman minkäänlaista kiinnostusta mihinkään housut jalassa suoritettavaan yhteistyöhön.

Rautalangasta vääntäen niille feministeille, joiden mielestä "kaverivyöhyke" on vain saamattomien miesten ylläpitämä myytti: kaverivyöhykkeelle jumittuneessa miehessä on kyse samasta ilmiöstä kuin naisessa, joka on vuosikausia salasuhteessa varatun miehen kanssa ja odottaa, että ihan kohta mies jättää vaimonsa ja menee naimisiin hänen kanssaan. Se tilanne vain on niin helppo kuitata toteamalla miehen olevan kusipää, että syvemmät yhteydet jäävät huomaamatta.

(Toki miehilläkin on kaverivyöhyke ja naisilla seksivyöhyke, mutta niillä on paljon vähemmän merkitystä, koska niiltä pystyy yleensä melko pienellä vaivalla halutessaan siirtymään romanssivyöhykkelle. Naisille riittää, että menee salille ja treenaa kropan kuntoon, ja miehille riittää, että lakkaa olemasta rasittava apina.)

No niin, eteenpäin. Tehän tiedätte, mitä ovat "helpot naiset". Naisia, joilta saa seksiä ilman kovinkaan kummoisia soidintansseja. Joo, tuollainen ajattelu on vanhentunutta ja misogyynistä ja junttia. Tiedän. Ei nyt mennä siihen.

Nämä naiset sijoitetaan yleensä seksivyöhykkeelle. He saavat kyllä mielin määrin herraseuraa, mutta heidän kanssaan ei haluta sitoutua. Yksi suurimmista syistä lienee tieto siitä, että jos mies itse saa naisen kellistettyä helposti, se on varmasti vähintään yhtä helppoa kaikille muillekin miehille, eivätkä useimmat miehet halua puolisoa, jonka lapset pitää erikseen testata, ovatko ne omia vai wolttikuskin tekemiä.

Naiset, jotka eivät harrasta asioiden loppuun asti ajattelemista, saattavat kuvitella voivansa saada parhaat palat molemmista vyöhykkeistä. Ajatus menee jotenkin niin, että pidetään nuorena hauskaa, ja neljänkympin lähestyessä pokataan joku rikas ja komea uros ja vaihdetaan rellestys rauhalliseen perhe-elämään.

Todellisuudessahan tuo menee niin, että siinä vaiheessa miehet - varsinkin ne rikkaat ja komeat, joilla on naisten suhteen valinnanvaraa - ovat jo tiputtaneet hänet seksivyöhykkeelle. Hän ei enää saa kahden tai useamman illan suhteita sellaisten miesten kanssa, jotka hänen kriteerinsä täyttäisivät, ja ne yhden illan mittaisetkin harvenevat vuosi vuodelta. Lopulta jäljelle jää teinimäisesti pukeutuva viisikymppinen leidi, joka kiertää arki-iltoina baareissa kiehnäämässä parikymppisten poikien kyljessä ja lähtee valomerkin aikaan yksin kotiin.

Näistä tulee aina paha mieli. Naiset, vaikka ette haluaisi säästää itseänne tällaiselta kohtalolta, säästäkää edes minut sen näkemiseltä.

Asiaan. Koska on olemassa helppoja naisia, arvaatte varmaan, että on vastaavasti helppoja miehiäkin. Helppo mies ei kuitenkaan tarkoita miestä, jolta saa helposti seksiä. Silloinhan kaikki miehet olisivat helppoja, ja koko termi menettäisi merkityksensä. Ei, helppo mies on helpon naisen peilikuva samoin kuin miesten seksivyöhyke on naisten kaverivyöhykkeen peilikuva. Helppo mies on siis mies, joka suostuu mielellään vakavaan suhteeseen sellaisenkin naisen kanssa, jonka moni varovaisempi mies jättäisi parkkipaikalle heti koeajon jälkeen.

Helpot miehet saattavat olla yksinkertaisia, helposti höynäytettäviä tai muuten vain kyvyttömiä pitämään puoliaan, mutta eivät välttämättä. He voivat olla hyvinkin fiksuja, pragmaattisia ja vastuuntuntoisia. Joku saattaa vaikkapa tarkastaa oman viehätysvoimansa ja todeta, että peliteorian mukaisesti on parempi ryhtyä suhteeseen tällaisenkin naisen kanssa kuin pysyä uskollisessa suhteessa pelkän PornHubin kanssa.

Tai voi käydä kuten esimerkkitapauksessamme. Miisa Nuorgam on somepersoona, joka on noussut julkisuuteen lukuisilla meriiteillään, kuten sillä, että hänen seurustelusuhteissaan saa harrastaa seksiä ulkopuolistenkin kanssa. Seurustelukumppanit taas... no, yrittävät sopeutua tilanteeseen.

– En ole koskaan kokenut olevani monogaminen ihminen, Miisa sanoo nyt.

– Muistan jo lukiossa ajatelleeni, että ei minua kiinnosta vakiintua vain yhteen ihmiseen, Miisa jatkaa.

Eetu on lähtökohtaisesti suhtautunut parisuhteisiin perinteisemmin. Ennen Miisan tapaamista hän ei ajatellut, että voisi elää muussa kuin kahden ihmisen suljetussa suhteessa.

Nyt kävi niin, että hauskanpitosuhteesta seurasi yllätysvauva. Nainen halusi perustaa perheen, joten mies oli hankalan paikan edessä. Toisaalta varoitusmerkit olivat nähtävillä, mutta toisaalta kukaan mies ei halua olla se tyyppi, joka tekee vauvoja ja sitten hylkää ne äiteineen oman onnensa nojaan. 

Miisa käsitteli kuviotaan kännykkävideosarjalla, joka jostain käsittämättömästä syystä julkaistiin Yle Areenassa eikä Youtubessa. Aluksi mies kyllä yritti pitää jotain rotia touhussa, mutta alistui lopulta ja totesi, että kokeillaan nyt ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Yleispessimistinä voin kertoa, mitä tuossa tulee tapahtumaan. Jokaisessa tosielämän parisuhteessa nainen saisi enemmän ja helpommin irtoseksiä kuin mies. (Toki joillain miehillä on enemmän kysyntää ja tarjontaa kuin joillain naisilla, mutta eivät ne keskenään seurustele.) Ennen pitkää väistämättä seuraa, että nainen rientää lorttobileissä samalla, kun mies istuu kotona tumputtamassa. Joillekin miehille tämäkin on varmasti OK, mutta jos mies ajattelee jo tässä vaiheessa, että:

– Minä prosessoin tätä ei-monogamista suhdemuotoa edelleen, Eetu sanoo.

...ei se siitä paremmaksi muutu sitten, kun arki alkaa. Kyllä tuollainen pitää lopettaa heti alkuunsa, vaikka kuinka pahaa tekisi, koska myöhemmin se tekee vielä pahempaa.

No niin. Toiveeni sekä miehille että naisille: älkää olko helppoja. Arvostakaa itseänne enemmän ja vaatikaa sen mukaista tasoa.

En tietenkään sano, ettei saa olla helppo. Eihän asia minulle kuulu, ihmisillä on eri toiveet ja mieltymykset, ja kyllä aikuisten ihmisten pitää saada itse tehdä omat valintansa. Sanon, ettei kannata olla helppo. Kun kysynnän kriteerit laskevat, myös tarjonnan taso laskee. Jos te suostutte sänkyyn kaikenmoisten vonkaajien kanssa ja suhteeseen kaikenmoisten "mutkumähaluun"-itkijöiden kanssa, te saatte sillä vain lisää vonkausta ja itkua. Miksi ne skarppaisivat, kun kerran helpommallakin saa?

Ette te sitä halua.

Olen kyllä yrittänyt, mutta kasvisruoka on pahaa

Minä kannatan kovasti luonnonsuojelua. Lajikato on vakava juttu, ja vaikka ilmastonmuutos ei aiheuttaisikaan koko ihmissivilisaation romahdusta, kuten usein uhkaillaan, paikallisetkin ääri-ilmiöt ja biomien muutokset aiheuttavat juttuja, joista kukaan ei tykkää.

Kannatan sitäkin, että ilmastonmuutosta vastaan tehdään merkittäviä tekoja ja muutoksia. Tosin Suomessa voisi vähän himmailla tahtia, koska Suomessa helpot keinot on jo käytetty, ja voisimme odottaa muun maailman saavan meidät kiinni, ennen kuin alamme repiä elämän taloudellisia edellytyksiä alas siirtyäksemme niihin vaikeisiin keinoihin. Periaatteessa siis olen sitä mieltä, että ilmastoaktivistit ovat hyvällä asialla, mutta sehän ei tarkoita, että tykkäisin heistä, että olisin heidän kanssaan useinkaan samaa mieltä, tai etteivät he olisi aivan jumalattoman noloja.

Ilmastoaktivistithan usein toitottavat, että meidän on tehtävä suuria uhrauksia, että edes pysyisimme hengissä. Eikä siinä mitään, mutta kun heissä on eräs alakategoria, joka ei ole ihan hahmottanut, että se uhraaminen ei tapahdu millään alttarilla, vaikka heidän touhussaan uskonnollisia elementtejä onkin, vaan pitäisi ihan oikeasti luopua kivoista asioista arkielämässä. Sitten saamme lukea heidän kolumnejaan siitä, kuinka päästörajoitukset koskevat muita ihmisiä kaikilta osin, mutta heitä itseään vain niiltä osin, kuin se ei häiritse heitä liikaa, koska mun pää nyt vaan ei kestä jos en pääse Thaikkuihin vähintään pari kertaa vuodessa.

Tuoreimpana esimerkkinä Ylen kolumnisti Laura Friman, jonka mielestä ilmasto on niin tärkeä asia, että lentomatkailua pitäisi rajoittaa, paitsi että ei voi, koska Suomessa on ihan mälsää:

Laura Frimanin kolumni: Olen kyllä yrittänyt, mutta Suomi on hirvittävä matkailumaa

Itse teen ulkomaanreissuja lentokoneella kerran muutamassa vuodessa, joten jos luopuisin lentämisestä kokonaan, menetys ei olisi minulle kovin merkittävä. Sen sijaan minulla on toki muita ilmastoa kuormittavia paheita. Koska ilmastoaktivismin näkökulmasta on OK, että Laura kirjoittaa omia saastuttavia intohimojaan puolustavan kolumnin, on varmaan myös OK, että minä tässä kopioin Lauran tekstin sellaisenaan, vaihtaen vain matkailun tilalle jotain, mistä minä tykkään.

Katsotaanpas:

Olen kyllä yrittänyt, mutta kasvisruoka on pahaa

En tiedä, kumpaa vihaan enemmän - ilmastokriisiä vai koronavirusta. Tai mitä minä höpisen, totta kai tiedän. Koronavirus on antanut minulle loistavan tekosyyn istua neljän seinän sisällä jo puolitoista vuotta putkeen ja jopa olla töistä lomautettuna pitkiä aikoja. Ilmastokriisi - tai siis ilmastoaktivistit - sen sijaan on aikeissa viedä minulta suurimman rakkauteni, liharuuat. Enkä saa mitään tilalle. Ei, en halua kuulla, että vegaaniset lihankorvikkeet ovat "ihan yhtä maukkaita ja ravitsevia".

Nykyään, kun joku mainitseekin termin "kasvispohjainen", suolistoni alkaa kehittää selittämättömiä kananmunanhajuisia pieruja.

On aika sanoa se ääneen: kasvisruoka on hirvittävän makuista.

Olen kyllä yrittänyt. Ostan kaupasta kokeilumielessä tasaisin väliajoin vegetuotteita. Siemen-, kaura-,  soija- ja hernepohjaisia lihapullia, kebabia, kananugetteja ja kermaa. Se on aina iso virhe. Touhun piti olla terveellistä ja kevyttä.

Epäselväksi jäi, pitikö keveyden liittyä siihen, että kun kirpeät siemenet rouskuvat hampaiden välissä jotain etäisesti lihapullaa muistuttavaa talipalloa järsiessä, kalorit jäävät vähäisiksi, kun pakettia ei pysty syömään loppuun asti; vai siihen, kun kaurakerma saa keitot ja kastikkeet muistuttamaan koostumukseltaan keitettyä räkää, jolloin sekin jää lautaselle. 

Tämä on toistunut jokaisella kasvispohjaisella lihankaltaisella tuotteella, joka kerta. Elämänhaluni on niitä syödessä ennätyksellisen matala.

Ilmastonmuutoksen torjunnan ja veganismin edistämisen nimissä ihmiset suostutellaan ostamaan loukkaavan huonoa ruokaa.

Tänä kesänä en enää suostunut kokeilemaan mitään kummallista. Sen sijaan annoin puolisolleni vapaat kädet tilata kaupasta kotiinkuljetuksella jotain järkevää, ja vaikka hän on vielä innokkaampi luonnonsuojelija kuin minä, hän suostuu tinkimään ruoan laadusta vielä vähemmän kuin minä.

Se on toiminut ihan hyvin.

Mikä niissä vegetuotteissa sitten mättää? Vaikka tämä: koska hiilijalanjäljen pienentäminen on suurta muotia, ja ihmiset ovat muutenkin siirtymässä kasvispainotteisempaan ruokavalioon, kysyntää on enemmän määrälle kuin laadulle.

Suomalaissa kaupoissa myydään hirveää kauramaitoa ja etupäässä huonoja lihankorvikkeita.

Suomalaiset vegetuotteet ovat kunnianhimottomia, koska ihmiset vaihtavat vegetuotteisiin huonosta laadusta huolimatta. Harva protestoi vaihtamalla takaisin lihaan, tai ainakaan ei metelöi siitä somessa. Niinpä tuotekehitykseen ei tarvitse panostaa, ja makujen ja rakenteen suunnittelussa tunnutaan konsultoitavan vain toisia vegaaneja, jotka eivät enää muista, millaista oikea liha on.

Tietenkin liioittelen. Eivät kaikki veganisoidut tuotteet ole hirveitä. Kaupoista saa ainakin kahta syömäkelpoista tuotetta: Oatlyn kauramaitoa ja Muu-kananugetinkorvikkeita.

Sosiaalisen kuplani vegeruokakokeilut ovat mukailleet sentilleen samoja kohteita. Livenä tunnen vain vähän vegaaneja, mutta seuraan Twitterissä paljon vihervasemmistolaisia, joten vastaan tulee vähän väliä uusia kokeilusuosituksia.

Poikkeuksetta somevegaanit hehkuttavat näitä tuotteita erinomaisen herkullisina, mutta itse en saa niitä alas millään. Pakko syödä jotain muuta.

Luin toissa kesänä Vanhan Testamentin, ja siinä kerrottiin kuinka kokonaisia härkiä ja muita elikoita valmistettiin polttouhreiksi. Yritin markkinoida asiaa puolisolleni, vaikka ehdotukseni kuulosti sekä epätoivoiselta että psykedeeliseltä. Eihän meillä edes ole varaa kokonaiseen härkään, eikä uhrialttarimme ole niin iso, että siinä mahtuisi grillaamaan kokonaisen härän. Puolisoni pyysi erityislupaa tilata pizzat.

Tämä kiteyttää markettien vegeruokatarjonnan. Palamaan päässyt ja pelkällä miedolla sinapilla voideltu lenkkimakkarakin on mukavampi vaihtoehto kuin mikä tahansa palamaan päässeen lenkkimakkaran muotoon puristettu lötkö, jossa vielä vuonna 2021 käytetään raaka-aineita, joita on viimeksi käytetty ihmisravinnoksi 1800-luvun suurina nälkävuosina.

Olennaisinta kuitenkin on, että vaikka vegaaniset lihankorvikkeet olisivat maukkaampia (eivät ole), terveellisempiä (eivät ole) tai halvempia (eivät ole) kuin liha, lihan ja vegetuotteiden vertailu on hedelmätöntä.

Vöner ei ole kebabia, eikä sen kuulukaan olla.

Kun haikailen ystävieni kanssa kunnon sisäfilepihviä, hengähdämme usein abstraktisti: "Kun se rakennekin!"

Tällä ei viitata mihinkään makuaromeihin, vaan siihen tunteeseen, kun puristaa hampaidensa väliin mitä tahansa lihaa, ja suuhun purskahtaa mehukkaiden lihassäikeiden väleistä kuumaa rasvaa ja kudosnestettä. Nautaa, hirveä, possua. Kanakin riittää.

En tiedä, vahvistavatko biologit teoriaa, mutta lihansyöjät tietävät, että ei vain eri eläinlajit, vaan jopa saman eläimen eri kohdista otetut lihanpalat, tuntuvat suussa ihan erilaiselta.

Tuo aistimus saa aivot surahtamaan kuin pienen oikosulun verran. Polvet ovat mennä vatkuliksi. Ruumiiseeni sulautuu toista olentoa, ja samassa sen ansiosta olen itsekin vähän joku muu.

Yhtäkkiä kaupan lihatiski on suuri seikkailu. Avartaaksenne ymmärrystänne lisää, voitte mennä käymään vaikka Seinäjoella. Siellä osataan tehdä pinaattilätyistäkin herkullisia - mikä ei ole aivan pieni saavutus - hukuttamalla ne jauhelihakastikkeeseen.

Tiedän, että sukupolveni kuuluisi tavoitella ekologisempaa tapaa tutustuttaa omat lapseni maailmaan ja erilaisiin makuihin ja proteiininlähteisiin. Mutta kun en halua.

Tahdon tarjota heille tismalleen saman – sittenkin, vaikka tiedän, että tämä uppiniskainen ”mutta kun minä haluan!” -mantra on ilmastoraporttien madonlukujen juurisyy.

Jos ajattelen vain meitä hyvin toimeentulevia, voin myös toitottaa, miten lihatuotteita saa puolestani hinnoitella uusiksi.

Voin maksaa maltaita ja mille vain mariaohisalolle kompensaatiot päälle. Valtaosa ihmisistä ei. Juuri se on masentavinta.

Lihansyönnin lopullinen karkaaminen ylemmän keskiluokan ja äveriäiden käsiin on ällöttävä ajatus. Melkein yhtä ällöttävä kuin nyhtökaura.

* * *

No niin, vihreät. Miten on? Sovitaanko, että minä en vattuille teille lomasuunnitelmistanne, jos te ette vattuile minulle ruokavaliostani?

Porstuassa kylässä: Cthulhun kultisti

Tänään ajattelin kokeilla jotain aivan uutta. Blogistiikan oppi-isälläni Yrjöperskeleellä on suositut ja loistavat Epäilyksen Piru- ja Antero Lärvänen -tekstisarjansa, joissa tekstien kuvitteellinen nimikkohenkilö haastattelee kuvitteellista, mutta arkkityyppistä poliitikkoa tms. yhteiskunnallista vaikuttajaa ikään kuin harjoituksena ymmärtää sellaisten sielunmaisemaa.

Niinpä ajattelin itsekin kokeilla samanlaista formaattia. En kuitenkaan halua matkia, joten tämänkertainen kirjoitus ei liity millään lailla politiikkaan tai yhteiskunnallisiin ilmiöihin, vaan ihan vain kirjallisuuteen. Viimeisen parin vuoden aikana kun on tullut päntättyä vain ns. oman alan kirjallisuutta, jolloin kirja-arvostelut ja muut kirjallisuuspostaukset ovat jääneet kokonaan pois, ja koska kirjallisuus kumminkin kuuluu Pekan Porstuan keskeiseen aihevalikoimaan, asialle on tehtävä jotain.

Niinpä pidemmittä puheitta, toivottakaamme tervetulleeksi blogin historian ensimmäinen haastatteluvieras, herra Cthulhun Kultisti.

- Kiitos kiitos. Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!

Anteeksi kuinka?

- Se on ikään kuin meidän tunnuslauseemme. Se on muinaista r'lyehin kieltä ja tarkoittaa "Cthulhu nukkuu". Kuten sloganien kanssa yleensäkin, merkityssisällöllä ei ole niinkään väliä, mutta siitä tiedämme, kuka on puolellamme. Toinen, mitä tykkäämme julistaa, on "ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn".

Hetkinen. Tarkoittaakos tuo suunnilleen "palatsissaan R'lyehin kaupungissa kuollut Cthulhu uinuu"?

- Katos, jätkähän osaa!

Niin, minähän kävin muutama vuosi sitten yliopistolla pakollisen virkamiesr'lyehin kurssin, ja vaikka se ei enää tuoreessa muistissa ollutkaan, se meni yllättävän hyvin, vaikka itse sanonkin. Mutta asiaan. Sinähän olet fiktiivinen hahmo. Sinut, ja koko Cthulhu-mytologian, loi kauhunovelisti H.P. Lovecraft 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Mutta kuka, tai mikä, on suuri Cthulhu?

- Hän on suuri muinainen jumala ja muiden muinaisten jumalten ylipappi, ja kulttimme tavoite on herättää hänet kuoleman ikiunesta. Kun hän herää, hän auttaa palauttamaan muinaiset jumalat valtaan. Ne ovat kosmisia hirviöitä, kotoisin universumin synkimmistä ääristä, ja ihmisen elämä merkitsee niille vähemmän kuin hyttysen elämä meille. Kun ne palaavat, ihmiskunta syödään viimeistä yksilöä myöten pois häiritsemästä uutta järjestystä. Muita jumalia ovat Azathoth, demonisulttaani; Abhoth, epäpuhtauden lähde; Nyarlathotep, ryömivä kaaos...

Aivan, ymmärrän. Teidän uskontonne siis perustuu sille, että palvomalla näitä tuhoajajumalia saisitte ne muuttamaan mielensä ja jättämään ihmiskunnan rauhaan?

- Ei, nyt käsitit väärin. Ihmiskunta on tuomittu. Kaikki syödään. Se on kohtalo, eikä sitä voi muuttaa.

Te siis palvotte näitä jumalia, että teidät itse henkilökohtaisesti säästettäisiin?

- Eijei, et vieläkään ymmärrä. Kun sanon, että kaikki syödään, tarkoitan että aivan jokainen, myös sinut ja minut.

No miksi ihmeessä te sitten palvotte niitä? Mitä te siitä hyödytte?

- Uskolliset palvelijat palkitaan siten, että meidät syödään viimeisinä. Joo, joudumme katsomaan vierestä, kun maailma tuhoutuu, mutta meidän mielestämme se on pienempi paha kuin se, että elämämme päättyy täysin äkkiarvaamatta tuntemattomien hirviöiden kynsissä.

No tuossa nyt ei ole mitään järkeä.

- Päin vastoin, tämä on ainoa järkevä toimintatapa. Koska pelastusta ei kerta kaikkiaan ole, loogisinta on toimia niin, että oma elinaika edes pitenee mahdollisimman paljon.

Joo joo, mutta ymmärrättehän te, että vaikka teidät syötäisiinkin viimeisinä, te tulette silti syödyiksi aikaisemmin kuin siinä tapauksessa, että muinaisia suuria jumalia ei herätetä?

- Nyt... Nyt en oikein ymmärrä tuota tulokulmaa...

Siis meinaan vain, että eiväthän ne välttämättä juuri nyt ole heräämässä. Jos ne ovat uinuneet jo tuhansia vuosia, kyllä ne todennäköisesti jatkavat vielä ainakin sinun elinaikasi verran. Lovecraftin aikaisetkin kultistit ovat jo maatuneet kymmeniä vuosia sitten.

- ...

...

- Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!

Joo, eiköhän tämä haastattelu ollut nyt tässä. Kiitos vierailusta, herra Kultisti.

- Minulle luvattiin haastattelupalkkioksi jumalten juomaa, IPA-olutt--

Häivy nyt jo siitä.

* * *

Jooh, antaa olla, ei tästä tule mitään. Tällainen idea nyt vain tuli mieleen, kun tajusin, etten ole pitkiin aikoihin lukenut Lovecraftia. Onpahan nyt kokeiltu, ettei tarvitse kokeilla toistamiseen.

En edes keksi, mitä kuvia näin turhaan tekstiin viitsisi laittaa, mutta pakko kai jotain on. Tissejäkin laitoin juuri edelliseen tekstiin, joten ei niitäkään oikein viitsi. No, katsotaan, mitä kuvahaulla tulee vastaan ja laitetaan jotain sekalaista.

Korostan siis uudestaan, että nämä kuvat eivät liity millään tavalla tekstiin tai yhtään mihinkään muuhunkaan, vaan ovat täysin sattumanvaraista täytemateriaalia:

Jos olisin hyvä työssäni

Paikallisessa marketissa käydessäni pisti silmään mainoslappu, jolla viestitetään, että ostosten yhteydessä on mahdollista nostaa käteistä rahaa. Lapussa lukee, että "osta & nosta":

Onhan tuo mahdollisuus ollut olemassa jo jonkin aikaa, ja se taitaa olla jo aika laajalle levinnyt perusjuttu. Vasta nyt vain tuli mieleeni, että jos perustaisin asekaupan, sen tiskillä voisi sitten lukea, että "osta & kosta".


Hehheh. Hauska juttu. Asiaan. Aseista puheenollen, seikkailin taas Wikipediassa, ja vastaani tuli artikkeli Lahti-Saloranta M/26 -pikakivääristä. Asia ei olisi muuten maininnanarvoinen, mutta huomioni kiinnitti seuraava kappale:

Palvelus- ja varsinkin sotakäytössä M/26 sai epäluotettavan aseen maineen. Aimo Lahden mielestä pääsyynä toimintahäiriöihin oli, ettei aseen tukin sisässä olevaa rekyylijousta puhdistettu paksusta varastorasvasta. Tämän toimenpiteen vaatima aseen purkaminen oli tavallisilta sotilailta nimenomaan kielletty, ja se olisi pitänyt suorittaa asevarikoilla ennen aseitten käyttöön jakamista.

Kuinka monelle muulle on esim. työelämästä tuttu seuraavanlainen keskustelu?

1. Tässä on sinulle työtehtävä X. Sinun on pakko suoriutua siitä, tai ollaan kaikki kusessa.
2. Selvä. Tarvitsen työkalun Y.
1. Siinä, ole hyvä.
2. Tämä ei toimi.
1. Joo... varaston moka, niiden olisi pitänyt korjata.
2. Ei se mitään, voin minäkin--
1. Ehdottomasti ei! Se on varaston poikien ongelma.
2. Miten sitten ajattelit, että suoriudun tehtävästäni toimimattomalla työkalulla?
1. Se on sinun ongelmasi. Jos olisit hyvä työssäsi, keksisit kyllä keinon.

Toinen versio:

1. Tässä on sinulle työtehtävä X. Sinun on pakko suoriutua siitä, tai ollaan kaikki kusessa.
2. Selvä. Tarvitsen työkalun Y.
1. Siinä, ole hyvä.
2. Tämä ei toimi.
1. No tässä on toinen.
2. Tämäkään ei toimi.
1. Entäs tämä kolmas?
2. Sekään ei toimi, ja nyt täällä ei enää mahdu liikkumaan, kun kaikki paikat ovat täynnä romua.
1. Mitä ihmettä sinä vielä nillität? Sinulla on jo kolme kappaletta pyytämääsi työkalua. Kyllä niillä luulisi jo pärjäävän.

Lopuksi oma lempparini:

1. Tässä on sinulle työtehtävä X. Sinun on pakko suoriutua siitä, tai ollaan kaikki kusessa.
2. Selvä. Tarvitsen työkalun Y.
1. Et saa.
2. Miksi en? Ei se vaatisi edes mitään hankintoja tai investointeja, vaan niitä pitäisi kyllä olla varastolla käyttövalmiina.
1. Ei käy. Jos olisit hyvä työssäsi, keksisit keinon suoriutua tehtävästä ilmankin.

Oli ihan mukavaa lukea se Wikipedia-artikkeli. On hyvä tietää, että tällaiselle touhulle on sentään Suomessa jo pitkät perinteet.

"Laukaus! Laukaus! Herra vänrikki, tämä ei tunnu toimivan!"
"No huuda lujempaa!"

Putin mun ääntäni syö

Joo, tiedän, että etusivulla näkyvistä seitsemästä uusimmasta kirjoituksesta noin joka toisessa mainitaan Persut, mutta ei voi mitään. On ollut tiivis vaalikevät. Yritetään ottaa kesäkuu vähän epäpoliittisemmin, mutta yksi vielä pitää eurovaalien kunniaksi vääntää.

Vaalihuuman huipentuessa vastuullisimmat mielipidevaikuttajat ovat pitkästä aikaa muistaneet, että "kansallismielinen" on pelkkä koodisana "Venäjä-mieliselle". Euroopan kansallismieliset puolueet kilpailevat siitä, kuinka nopeasti saisivat myytyä Euroopan Venäjälle, ja miksipä eivät kilpailisi, koska Putinin trolliarmeija määrää tässä maailmassa kaikesta, uusien Star Warsien saamista arvosteluista aina USA:n presidentinvaalien tuloksiin.

Kirjoitin aiheesta jo kolme vuotta sitten, mutta aihe pysyy sitkeästi pinnalla. Uusimpana asiaan otti kantaa Hesarin kolumnisti Yrjö Rautio, jolla vanhana kommunistina on asiaankuuluvaa kokemusta itänaapurin etujen ajamisesta.

Mutta tosiaan; ajatus, että ainoa merkittävä puolue, jonka mielestä kansallisvaltio on tehokkain työkalu yhteisten asioiden hoitoon, olisi kaikkein innokkaimmin tyrkyttämässä päätösvaltaa ulkomaisille valloittajille, on niin laatikon ulkopuolelta, että yleensä sellaisen voisi ohittaa olankohautuksella. Koska uskomus kuitenkin nauttii niin laajaa ja sitkeää kannatusta, ei se voi olla pelkkää höperehtimistä. Jokin logiikka siinä on pakko olla taustalla. Itse olen keksinyt kolme mahdollista selitystä.

1. Kulttuuristen ajatusmallien peruste. Kuten Rautio kolumnissaan sanoo:

Esimerkiksi Suomen ”isänmaallinen” äärioikeisto oli ennen sotia ja sotien aikana valmis myymään maansa natsi-Saksalle.

Tosiaan, suomalaisilla on aina ollut mielenkiintoinen hinku pyrkiä vähemmistöksi johonkin suurempaan, tai vähintään jonkin suuremman komennettavaksi. Jo ennen toista maailmansotaa Suomessa tapeltiin verissä päin siitä, pitäisikö Suomen olla Saksan vai Venäjän satelliittivaltio, ja kiista jatkui sotien jälkeenkin kymmeniä vuosia. Radikaaleimmat väläyttelevät toisinaan jopa Ruotsin yhteyteen palaamista. Nyky-Suomessa tämä ajattelu tulee useimmin vastaan siinä, että politiikkaa linjatessa kommentit "mitä ulkomailla ajatellaan meistä?" ja "olemme länsimaiden viimeinen maa asiassa X" nähdään väkevinä argumentteina.

En tiedä, mistä tällainen ajattelu juontaa juurensa, mutta ei nyt mennä siihen. Kun tällaiselle ihmiselle sanoo, että integraatiota EU:n kanssa ei pidä syventää, hän ei vastaa, että "pitäisikö sitä sitten vähentää?" Sellaista kalua ei hänen pakissaan ole. Hän kysyy, että "minkäs kanssa sitten?" Eikä niitä kilpailevia vaihtoehtoja tässä lähialueilla kovin monta ole.

2. Taktinen peruste. Mehän tiedämme, tai ainakin oletamme, että erityisesti Suomen kansallismielisissä piireissä ryssäviha elää edelleen vahvana. Kaikkeen itärajan ja varmuuden vuoksi etelärajankin takaa tulevaan kuuluu suhtautua lähtökohtaisella epäluulolla ja vihamielisyydellä, koska vaikka voissa paistaisi ja silleen.

Silloin kannattaa kokeilla heittää, että "olet itse asiassa Venäjän puolella, koska, öö... no, varmaan tajuat itsekin". Ei sen ole tarkoituskaan olla mikään vakavastiotettava argumentti, johon itsekään uskottaisiin. Tarkoitus on vain säikäyttää kansallismieliset ja saada heidät epäröimään. Ehkä joku niistä jopa muuttaa mielensä ja alkaa vastustaa Persuja Putinin pelossa.

Tai ehkä ei, mutta aina voi yrittää. Ei siinä mitään menetäkään.

3. Vilpitön peruste. Itse luulen, että tämä on näistä kolmesta merkittävin. Kun katsomme jenkkien aiempia vaaleja, huomaamme jännän jutun. Valituiksi on tullut hyvin kiistanalaisia tyyppejä, kuten konservatiivinen presidentti Donald Trump, sekä liberaalit kansanedustajat Ilhan Omar ja Alexandria Ocasio-Cortez. Kaikkien näiden valinta vatutti ja vatuttaa edelleen ankarasti heidän vastustajiaan.

Ero on kuitenkin siinä, että konservatiivit yleisesti ymmärtävät Omarin ja AOC:n valinnan. Kyllähän se tiedettiin, että vihervasemmisto kasvattaa kannatustaan Amerikassakin, eikä asialle oikein voi muuta kuin yrittää itse olla parempi ja vakuuttavampi.

Sen sijaan liberaalien maailma romahti Trumpin valinnasta totaalisesti. Vaikka he kyllä näkivät, että Trump keräsi valtavia hurraavia yleisöjä, he olivat loppuun asti varmoja, että kannatus koostuu muutamista fanaatikoista, eikä se riitä vaalipäivänä mihinkään. Vaalien jälkeen alkoi riehuminen ja vaatimukset, että Trump pitää panna viralta, ennen kuin virka oli ehtinyt alkaakaan, ja erikoisesti vaatimuksia perusteltiin nimenomaan demokratialla.

Konservatiivit sietävät liberaalien ehdokkaiden valintaa, koska he tietävät, että monilla nyt vain on liberaali maailmankuva ja he äänestävät liberaalisti. Liberaalit eivät vastaavaa siedä, koska on nyt vain kerta kaikkiaan ihan mahdotonta, että ihmiset olisivat tarpeeksi hulluja äänestääkseen konservatiiveja valtaan.

Mistä tällainen johtuu? Siitä on mielenkiintoisia tutkimuksia. On havaittu, että konservatiivi pystyy yleensä selittämään liberaalien ajatusmalleja ja teeskentelemään liberaalia uskottavasti; ymmärtää siis, miten ja miksi liberaali on näkemyksiinsä päätynyt, vaikka ei olisikaan samaa mieltä. Liberaali taas ei pysty samaan, vaan pyrkii selittämään konservatismin tyhmyydellä, pahuudella tai muulla mielenvikaisuudella.

Moral foundations -teorian mukaan ihmiset arvioisivat tekojen moraalisuutta kuuden akselin perusteella. Liberaaleille ja konservatiiveille ovat yhteisinä hyvänteko, oikeudenmukaisuus ja yksilönvapaus, mutta konservatiiveilla on näiden lisäksi auktoriteettien kunnioitus, pyhyys ja ryhmäuskollisuus. Liberaaleille niillä on paljon vähemmän merkitystä, jos he ylipäänsä edes tunnustavat niiden olemassaolon, eivätkä he siksi ymmärrä päätöksiä, jotka perustuvat niihin.

Koska liberaali ei ymmärrä eikä hyväksy vahvasti konservatiivisiin moraaliakseleihin perustuvaa kansallismielisyyttä, mutta toisaalta ei halua uskoa, että niin monet ihmiset olisivat niin tyhmiä ja pahoja, että olisivat kansallismielisiä rehellisesti omasta halustaan, tarvitaan jokin ulkopuolinen selittäjä. Siihen sopivat mukavasti Putinin trollit. Eivät ihmiset olekaan tyhmiä ja pahoja luonnostaan, ne on vain maksettu tai aivopesty sellaisiksi. Maailma loksahtaa taas paikoilleen.

Ei siitä sen enempää. Joo, ihan totta, että jos EU:ssa alennutaan kinastelemaan keskenään epäoleellisuuksista ja kieltäydytään puuttumasta oikeisiin ongelmiin, siitä on Venäjälle etua, jos Venäjä joskus päättää lähteä hakemaan elintilaa lännestä. Näistä ongelmista ei kuitenkaan voi Putinia syyttää. Ihan itse EU on kieltäytynyt puuttumasta ongelmiin, joiden ratkaisua EU:lta olisi toivottu. Ihan itse EU murentaa demokratiaa laajentamalla vaikutusvaltaansa kansallisten parlamenttien tonteille. Ja ihan itse eurooppalaiset ovat äänestäneet valtaan poliitikkoja, joiden mielestä tämä on ihan hyvä juttu.

Sitten teille, jotka kannatatte EU:ta ja olette vakavissanne huolissanne Putin-mielisten voimien kasvusta EU:ssa. Lopettakaa se nillitys. On väärä taktiikka vedota siihen, että "joo, EU:ssa on ongelmansa, mutta ei se sentään mikään Venäjä ole", vaikka se ihan totta onkin. Tuollainen asenne on syy, miksi Hillary Clinton hävisi Trumpille, ei mikään Putin-trollailu. Jos kampanjan keskeinen sanoma on "joo, olen minäkin aika paska, mutta en sentään ole Trump", sillä ei vakuuteta ketään, joka ei ole jo valmiiksi vakuuttunut.

Keskittykää mieluumin kehittämään EU:ta niin, että se olisi osa ratkaisua, eikä osa ongelmaa.

Lopuksi pitää vielä kehua nuorisoa. Nuorisovaalien tuloksissa - en tiedä, mitkä ovat "nuorisovaalit", mutta ilmeisesti joku kysely, johon on vastannut kymmenisentuhatta alaikäistä - toiseksi tuli se tyyppi, jonka äänestysnumero on 69.

Nuorissa on tulevaisuus. Itse äänestän kerhon suosituksen mukaisesti Matti Vireniä numerolla 162.

Lawful evil

Fantasiaroolipelejä pelanneet tietävät, että hahmojen - pelattavien sekä NPC-sivuhahmojen - moraalikäsitys esitetään yksinkertaistettuna yhdeksänruutuisena kenttänä, jolla seurataan kahta akselia: "hyvä" vastaan "paha", sekä "laillisuus" ja sen vastakohtana "kaoottisuus".

Tämä johtuu siitä, että vaikka joku on hyvä ihminen, se ei vielä tarkoita, että hänen mielestään lakeja pitää noudattaa niiden itsensä vuoksi, vaan voi olla, että hänen mielestään moraalittomia ja vääriä lakeja saa hyvällä omallatunnolla rikkoa. Vastaavasti paha ihminen ei automaattisesti ole lainrikkoja, vaan hän saattaa nähdä lait hyvänä työkaluna omien kusipäisten päämääriensä edistämiseen.

Tässä hyvä selvennys Game of Thronesia katsoneille:

Tosielämässä asia ei tietenkään ole noin yksinkertainen. Osittain siksi, koska oikeat ihmiset ovat monivivahteisempia, eikä mikään yksinkertainen kenttäruutu määritä heidän jokapäiväistä toimintaansa, ja siksi, koska lähes kaikki oikeat ihmiset yrittävät vain tulla toimeen, jolloin he viettävät suurimman osan ajastaan "true neutral"-ruudussa, piipahtaen vain hetkittäin muissa ruuduissa tilanteen mukaan.

Ennen kaikkea kuitenkin siksi, koska siinä, missä fantasiapelien pahat hahmot tietävät olevansa pahoja ja pitävät pahuuttaan ihan hyvänä juttuna, oikeassa elämässä jokainen on omasta mielestään hyvyyden ja oikeuden puolella, vaikka käytännön teot osoittaisivat jotain ihan muuta.

Silti pahojakin ihmisiä on. Chaotic evil -tyyppisiä kavereita näkyy paljon otsikoissa, mutta heitä on saamaansa mediahuomioon suhteutettuna hyvin vähän, ja heistäkin vain osa on vapaalla jalalla. Neutral evilit ovat itsekeskeisiä mulkkuja, joista voi olla harmia, mutta hekään eivät yleensä erikseen hakeudu tilanteisiin, joissa pääsisivät kyykyttämään viattomia sivullisia ilman selkeää hyötyä. Kaikkein eniten minua inhottavat lawful evil -ihmiset. Hyväksi esimerkiksi lawful evilistä ilmoittautui kirjailija Natasha Tynes:

Eli kun hän näki paikallisjunan työntekijän syövän junassa eväitään, hänen moraalinen impulssinsa oli järkätä työntekijälle potkut, eikä edes suoralla yhteydenotolla työnantajalle, vaan Twitterin kautta, jolloin poispotkittavan työntekijän naama tuli julkiseen tietoon Amerikasta jopa tänne Suomeen asti.

Joo, junissa ei saa syödä. Varsinkin jos univormupukuinen työntekijä syö junassa, se on hyvin noloa mainosta firmalle, ja voisin olettaa, että firman sääntöjen mukaan sellaisesta saa potkut. Pykälien mukaan on siis ihan oikein, että sääntöjä rikkovat työntekijät käräytetään firmalle, että sellaisista voidaan hankkiutua eroon.

Joku muu (itse asiassa miljoonat muut) voisi olla sitä mieltä, että tuollainen rike ei ole niin paha, että siitä ansaitsee potkut ja lisäksi maailmanlaajuisen häpäisykampanjan. Palaute oli niin rajua, että yli kymmenen vuotta Twitterissä vaikuttanut ja itsensä "social media stategistiksi" brändännyt Tynes päätyi poistamaan Twitter-tilinsä.

Asia ei jäänyt tähän, koska Tynesin uhri oli musta nainen, jotka ovat muutenkin korkealla uhrihierarkiassa. Voi olla, että samanlaista kohua ei olisi syntynyt, jos kyseessä olisi ollut valkoinen mies, mutta ei minua edes kiinnosta. Kohun seurauksena hänen kirjansa kustantaja irtisanoi sopimuksen ja kirjan painaminen lopetettiin. Se tuskin edes vaikutti enää kovasti myyntituloihin, kun katsoo, millaisia arvosteluja hänen kirjansa on saanut kohun jälkimainingeissa:

Would you still go ahead and buy a book if you know it was written by a bigot who went out of her way to get an African American lady fired for eating on her way to work? I asked myself this question, then decided I'd rather give my money to someone more deserving.

Ei mennyt social media -strategia ihan putkeen. Ja mitä Tynes olisi parhaassakaan tapauksessa hyötynyt ilmiannostaan? Pahaa hyvää mieltä siitä, että pääsi kusemaan rankasti toisen muroihin ihan vaan koska voi.


Seuraava tapaus tulee Suomesta. Lawful evilin ja chaotic goodin ongelma on, että ne menevät ihmisiltä helposti sekaisin. Kun ihminen kokee olevansa epätavallinen maailmassa, joka syrjii epätavallisia, hän helposti uskoo taistelevansa hyvän puolesta järjestelmää vastaan, vaikka käytännössä hänen toimintansa on pelkkää kiukuttelua viattomia sivullisia kohtaan järjestelmän sallimien rajojen puitteissa.

Esimerkiksi vegaaniravinto on siitä hankala, että se vaatii vaivannäköä. Sekasyöjä voi lappaa turpaansa mitä tahansa, kun taas vegaanin pitää erikseen valikoida tuotteita, joissa ei ole eläinperäisiä osia. Tästä saattaa joillekin tulla tunne, että lihanormatiivinen yhteiskunta syrjii vegaaneja. Tämä ymmärrettävästi suututtaa, ja kun suuttumus pysyy yllä ja vahvistuu arjessa päivä päivältä enemmän, se tekee ihmisestä kyllästyneen ja kärttyisän, eikä hän enää jaksa kohdata sortajia ja niiden kätyreitä sivistyneesti.

Sortajien kätyreitä, kuten vaikka ravintoloiden tarjoilijoita. Kun ihminen menee ravintolaan, hän ihan oikeutetusti odottaa saavansa hyvää ruokaa ja hyvää palvelua. Asiakashan on aina oikeassa ja silleen. Kaikki ravintolat eivät ole erikseen erikoistuneita vegaaniravintoloita, mutta toki jos asiakas vegaaniruokaa haluaa, häntä ei yleensä ohjata v-alkuisin saatesanoin suoraan takapihalle voikukkia järsimään, vaan vegaaniruokaa pyritään järjestämään hänelle parhaan mukaan. Helsingin vihreälle kaupunginvaltuutetulle, Kaisa Hernbergille se ei riitä:

Artikkelista:

Ravintola Baskeri & Basson päivitykseen jättämän kommentin mukaan ei pidä paikkaansa, että tarjoilija olisi sanonut seurueelle, etteivät vegaanit olisi tervetulleita ravintolaan.

– Tämä oli suhteellisen kärjistetty tulkinta eilen käydystä keskustelusta, minkä varmasti pystyt itsekin myöntämään, ravintola toteaa kommentissaan.

– Itse emme kuitenkaan luokittele Baskeri & Basso Bistroa vegaaniravintolaksi. Sen tarjoilijamme totesi sinullekin ihan rehellisesti eilen ja sanoi myös, että tämän viestin voi kaikin mokomin viedä eteenpäin.

Ravintola: Emme luokittele itseämme vegaaniravintolaksi.
Hernberg: Haluatte siis vegaanien pysyvän poissa ravintolastanne?

(Toki tässä on vain ravintolan sana Hernbergin sanaa vastaan, mutta itsekin melkoisen todellisuusrajoitteista asiakaspalautetta kuulleena uskon lähtökohtaisesti ravintolaa.)

Mutta joo, asiakkaalla on oikeus vaatia rahoilleen vastinetta ja kertoa asiasta sosiaaliselle piirilleen, jos ei ole tyytyväinen, vaikka se sosiaalinen piiri olisi koko Suomi. Ei siinä mitään. Tarkemmin artikkelia lukemalla saamme kuitenkin tietää, että tarjoilija on saatu itkemään, eli reagointi ja kielenkäyttö ovat olleet paljon ankarammat kuin artikkeli antaa ymmärtää.

Onneksi Hernberg sentään ymmärsi kohun myötä, että ketutuksen purkaminen satunnaisiin työntekijöihin ei ole asiallista, ja pyysi anteeksi:

– On ollut tosi ikävä jälkeenpäin kuulla, että tarjoilija oli purskahtanut itkuun tapahtumien seurauksena. Selvästikin esitystapani oli tarpeettoman kärjekäs ja olen siitä pahoillani. Asiakaspalvelijoiden tylyttäminen ei ole fiksun ihmisen käytöstä, Hernberg kirjoitti.

– Tilanne on ikävä kaikille osapuolille. Omalta osaltani pyydän anteeksi, että huonoa palvelua saatuani käyttäydyin itsekin epäasiallisesti.

Tämä riittäisi minulle, eikä minulla olisi enempää syytä hermoilla Hernbergille, mutta syy, miksi otin tapauksen tähän kirjoitukseen, on tuo viimeinen lause. Vika ei Hernbergin mielestä ollut hänen omassa käytöksessään, vaan se oli vain ylimitoitettu reaktio koettuun vääryyteen. Hän ei hahmota, että tapaus on täysin sama, kuin jos minä menisin vegaaniravintolaan tilaamaan pihviä ja järjestäisin kohtauksen, jos nenäni eteen tuotu annos ei täyttäisi tasokkaan pihviravintolan standardeja.

Aika vähän on sellaisia ravintoloita, joista voi odottaa saavansa millaista ruokaa tahansa. Ravintoloilla on tyylinsä ja teemansa, joiden mukaan ruokalistat on suunniteltu. Listan ulkopuoleltakin voi tilata, mutta silloin on ymmärrettävä, että saatetaan astua kokin mukavuusalueen ulkopuolelle, eikä lopputulos välttämättä ole sama kuin ravintolassa, jonka kokit vääntävät kyseisenlaisia annoksia joka päivä aamusta iltaan.

Jos Hernbergin oikuttelulle ei naureta päin naamaa, vaan päinvastoin pyritään loppuun asti miellyttämään, ja jos hän edelleen pitää toimintaansa periaatteen tasolla oikeana, vaikka tuskin sallisi vastaavaa minulle, se ei osoita, että hänen valitsemansa viiteryhmä on syrjitty. Päinvastoin, perseilyn pitäminen periaatteessa oikeutettuna ja hyväksyttävänä silloinkin, kun sen myöntää olevan ylimitoitettua ja vääriin tahoihin kohdistettua, pudottaa hänet lawful evil -kategoriaan.


En nyt jaksa kaivella aiheesta enempää esimerkkejä. Olen harvinaisen ärhäkässä flunssassa, joten aion kuluttaa suurimman osan viikonlopusta luurit korvilla Call of Dutya pelaten. Lopuksi vielä kiitos Hernbergille ravintolasuosituksesta. En ollut aiemmin kuullut Baskeri & Basso -ravintolasta, mutta kotisivujensa perusteella se näyttää hyvin viihtyisältä paikalta. Pitää joskus käydä.

Vasemmistolainen ympyrä 2: Vastalauseet

Pari tekstiä sitten - tai no, puoli vuotta sitten - kirjoitin mm. vasemmistoliittolaisen kansanedustajan Anna Kontulan tekemästä lakialoitteesta, jolla avattaisiin suomalaiset työmarkkinat kehitysmaalaiselle halpatyövoimalle ja sitä kautta kettuiltaisiin suomalaiselle työväestölle intensiteetillä, jota on yleensä totuttu kuulemaan korkeintaan Kokoomusnuorten idealistisimmilta anarkoaspergereilta.

Nyt asia on noussut uudestaan pinnalle. En nyt ole varma, kuka asian ensin otti puheeksi, mutta ainakin ammattiliittojen keskusjärjestö STTK tuollaista väläytteli puheenjohtajansa suulla. Jussi Halla-aho puolestaan ehdotti saatavuusharkinnan tiukentamista siten, että Suomesta tulisi "Euroopan Japani", eli että työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaanto-ongelmia pyrittäisiin korjaamaan ensisijaisesti teknologian kehityksellä, eikä neekeriorjuudella halpatyövoiman maahantuonnilla. Kunnianarvoisa kokoomuslainen sisäministerimme Kai Mykkänen reagoi tuohon jotenkin oudosti, ikään kuin se olisi huono tavoite.

Mykkäsen kannanotosta en viitsi kokonaista tekstiä kirjoittaa. Kun Mykkäsen tulokulma on se, että paras tapa houkutella Suomeen kansainvälisiä huippuosaajia on vyöryttää maahan porukkaa, joka ei koulutustasonsa suhteen pärjää edes suomalaiselle rippikoululaiselle, siitä ei kovin pitkää tekstiä tulisi.

Ehkä Mykkänen on lapsena katsonut Power Rangersia ja muistaa ne monet pienet taistelurobotit, jotka voidaan yhdistää yhdeksi suureksi ja vahvaksi taistelurobotiksi, ja perustaa maahanmuuttonäkemyksensä samalle periaatteelle.

Mutta joo. En tiedä, onko STTK omasta mielestään oikeistolainen vai vasemmistolainen, mutta olettaisin, että sitä, kuten AY-porukoita yleensäkin, kiinnostaisi ajaa sellaisia asioita, joiden seurauksena A) suomalaisilla riittäisi töitä vastaisuudessakin ja B) niistä töistä maksettaisiin sen verran, ettei tarvitsisi ottaa ylimääräisiä vapaapäiviä leipäjonoissa seisomiseen.

Ei siitäkään sen enempää. Mieluumin puhun tarveharkinnan poistosta herättämällä taas oman aikaisemman tekstini kuolleista. Vetäkööt Mykkänen, STTK ja muutkin asianosaiset siitä tarvittavat johtopäätökset. No, Mykkästä kokoomuslaisena kaverikapitalistina tämä ei varmaan kiinnosta, ja muutenkin hän vain tekee ja sanoo mitä ylemmiltä tahoilta määrätään, mutta itsensä vasemmistolaisiksi mieltäviä tämä enemmän koskee.

Sain tekstiini ihan hyvin kommentteja, kymmenen omani poislukien. Niissä ei juuri oltu näkemyksistäni eri mieltä. Saattaisi luulla, että perustelin asiani niin hyvin, että kaikki lukijat vakuuttuivat. Totuus kuitenkin taitaa olla, että erimielisiä kyllä löytyy, mutta he eivät käy täällä, tai jos käyvätkin, poistuvat saman tien sanaakaan sanomatta. Joku ystävällinen lukijani linkitti tekstin Reddit-keskustelupalstalle, ja sinne vastalauseitakin ilmaantui.

Käydään nyt sitten ne läpi, ettei minua päästäisi syyttämään vuoropuhelun puutteesta. Ihan ensiksi tällainen kunniamaininta:

Taas muistin miksi en lähtökohtaisesti lue blogeja, tämäkin on jäätävää käppää jossa on taas vähän "funtsittu".

Kiitos. Minäkin olen nykyään sellainen "käppäukko", ettäs tiedätte. Muuten sanoisin, että kai jäätäväkin käppä, jossa on vähän funtsittu, on parempi kuin poliitikkojen viralliset kannanotot, joissa ei ole lainkaan funtsittu?

Sitten ihan hyvä kysymys:

Sinällään minulla ei ole mielipidettä asiasta, mutta miten tarveharkinnan poistaminen polkee palkkoja? Samat TES:ien mukaiset sopimukset sitovat myös heitä ketkä tulevat muualta?

Eli mitä sillä on väliä, pääseekö tänne töihin muualta, kun samoilla säännöillä heitäkin pitää kohdella? Ei kai työehtosopimuksissa ole eritelty kansalaisia ja ulkomaalaisia?

Ei ole ei, mutta kuka noita sopimuksia valvoo? Yleensä rikkomukset tulevat ilmi vasta siinä vaiheessa, kun kaltoinkohdeltu työntekijä itse nostaa asiasta metelin. Suomalaiset työntekijät ovat siitä hyviä/huonoja, että he ovat tarkkoja omista oikeuksistaan ja osaavat esittää vaatimuksia. Ulkomailta, varsinkin köyhemmistä maista, tuleville työntekijöille ei välttämättä tule sellainen mieleen.

Muistan eräänkin kohtuullisen tasokkaan nimeltämainitsemattoman ravintolan, jonka omisti ulkomaalainen herra. Nuori suomalaisnainen haki sinne töihin, ja omistaja tarjosi selvästi TES:iä huonompaa palkkaa. Nainen vastasi, että joko toimitaan TES:in mukaan tai sitten ei ollenkaan. Omistaja hetken kakisteli, että miten tuo likka kehtaa puhua tuohon sävyyn vanhemmalle miehelle, mutta totesi varmaan sitten, että parempi myöntyä kuin ottaa riski, että se menee kertomaan asiasta viranomaisille. Firmassa oli sitten kahdenlaisia työntekijöitä: suomalaisia, joiden ehdot vastasivat TES:iä, ja omistajan sukulaispoikia, joille maksettiin vitonen tunnilta ja joiden työn jälkikin oli sitten sen mukaista.

Sen lisäksi pitää muistaa, etteivät työntekijät pääse sanelemaan työehtosopimuksia omin päin, vaan niistä käydään ankaria neuvotteluja, eikä heillä ole neuvotteluissa muita valtteja kuin "me emme tule töihin noilla ehdoilla". Mitä enemmän työvoimasta on keinotekoista ylitarjontaa, sitä heikommilla työntekijät ovat neuvotteluissa, joten vaikka TES:iä noudatettaisiinkin tarkalleen, ilman tarveharkintaa sen ehdot olisivat huonommat kuin tarveharkinnan kanssa.

Viidestä vastalauseesta loput kolme keskittyivät huomauttamaan, että se, että pari vasemmistolaista flirttailee riistokapitalismin kanssa, ei vielä tarkoita, että asiasta voisi vetää koko vasemmistoa koskevia johtopäätöksiä.

Ei ollut vasemmistoliiton projekti.
Kontula oli yksi niistä aloitteen laatijista yhdessä Vartiaisen (kok), Rehn-Kiven (rkp), Karin (vihr) ja Tuppuraisen (sdp) kanssa.
Yksittäisen jäsenen aloite ei ole sama asia kuin puolueen ajama asia. Kukin edustaja on vapaa ehdottamaan ja laatimaan mitä haluaa.
Lisäksi puolueena vasemmistoliitto ei aja saatavuusharkinnan poistoa.
Toisin kuin kokoomus.

Tähän joku muu linkittikin Hesarin vaalikoneen tulospalvelun viime eduskuntavaaleista Vasemmistoliiton osalta, ja siitä näemme, että 42 %, eli lähes puolet eduskuntaan päässeistä vasemmistoliittolaisista, kannattaa tarveharkinnan poistoa. Sekään ei tietysti tarkoita vielä, että puolue ajaisi sitä, joten jatketaan eteenpäin.

2/12 Vasemmistoliiton edustajasta on allekirjoittanut kyseisen aloitteen. Sellaista "täysillä palkkapoljennan ajamista vasureilta" se.
Tällä logiikalla varmaan perussuomalaiset ajoivat täysillä samaa sukupuolta olevien avioliittoa, koska 3/38 (PS:n ja SiTun ollessa vielä samaa ryhmää) äänesti sen puolesta.

Tuo on siinä mielessä huono vertaus, että persut eivät ole rakentaneet imagoaan homovastaisuuden varaan, ja vaikka olisivatkin, homoliittojen salliminen ei vaikuta konkreettisesti persujen äänestäjäkunnan elämään.

Osuvampi vertaus olisi sellainen, että joku persu tekisi aloitteen vaikka maahanmuuttajien rekrytointipisteiden perustamisesta Somaliaan. Tai joku vihreä ehdottaisi piristysruisketta teollisuudelle hyödyntämällä valtion mailla olevat luonnonvarat avolouhinnalla. Tai joku keskustalainen ehdottaisi Suomen infrastruktuurin tehostamista pakkosijoittamalla koko maan väestön Helsingin keskustaan rakennettaviin hongkongilaistyylisiin tornitalokomplekseihin. Todennäköistä olisi, ettei tuollaisia tyyppejä kauaa puolueessa katseltaisi, eivätkä heidän toverinsa selittelisi, että "niin mutta". Eikä kyseistä tyyppiä ainakaan äänestettäisi eduskuntaan enää seuraavaksi kaudeksi. Kuten eräskin kommentoija vastasi:

Jos Kokoomuslainen ajaisi kommunismia niin kauankohan olisi puolueessa? Petturi on petturi. Villat pois ja susi takaisin metsään.

Sitten vielä:

Mikä on tällaisten tekstien ongelma? Tekstistä: 

Vasemmistopuolueet ottavat 

[Vasemmistopuolueet] ovat tietysti sitä mieltä 

[Vasemmistopuolueet] ovat sitä mieltä 

vasemmistomme tiesi 

vihreät poliitikot jaksavat [...] copypasteilla 

[Vasemmiston toimesta] ollaan vaadittu 

Käytännössä vasemmisto siis vaatii 

vasemmistolle on itseisarvoisen tärkeää 

Voidaan siis todeta, että vasemmiston mielestä 

Vasemmisto [...] osoittaa kaipaavansa 

vasemmistolaiset eivät yksinkertaisesti kykene

Joo, kyllä, olin epäreilu ja epätarkka yleistäessäni muutaman henkilön toilailut koko porukkaa koskemaan. Vai olinko sittenkään? Nythän oleellista ei ole se, mitä Kontula sanoi, vaan se, mitä puolue ja toverit sanoivat. Puheenjohtaja Li Andersson oli sitä mieltä, että puolueella ei ole asiaan virallista kantaa. Itse tulkitsen tuon niin, että jos puolue ei vastusta työehtojen alasajoa, ei sillä ole mitään sitä vastaankaan.

Lisäksi se, että tällaisia tyyppejä on vasemmiston kärkipaikoilla edes muutamia yksilöitä, on häkellyttävän paljon. Eikä se tunnu ketään häiritsevän, koska heidät otetaan listoille ja äänestetään valtaan kerta toisensa jälkeen.

Kirjoitukseni tarkoitus ei muutenkaan ollut irvailla vasemmistolle yksittäisestä aivopierusta, koska kyllä niitä tulee kaikille. Enemmänkin halusin kiinnittää huomiota trendiin. Vasemmalta väläytellään nykyään riistokapitalismia paljon useammin kuin oikealta kommunistidiktatuuria. On ihan paikkansapitävää sanoa, että "eivät kaikki vasemmistolaiset", mutta sitä vain ihmettelen, että ne muutkaan eivät tunnu näkevän tässä asiassa mitään kummallista.

Ei kun hetkinen. Juuri saamamme tiedon mukaan nykyään kokoomusnuorissakin vaikuttaa tällainen henkilö:

Voi jumalauta nyt taas. Antaa olla, unohtakaa koko juttu. Onneksi on vapaapäivä, voi ottaa viskiä. Johnnie Walkerin double black labeliä. Ja ensi kerralla puhutaan sitten jostain ihan muusta kuin vasemmistolaisista tai ylipäätäänkään politiikasta.

Ihmisten rahoista ja valtion rahoista

Useimmissa maailman maissa on tapana kinastella siitä, pitäisikö maan johdossa olla oikeistolaisia vai vasemmistolaisia. Tämä väittely voi olla hyvinkin kärkevää ja pahimmissa tapauksissa johtaa vuosikymmeniä kestäviin aseellisiin dialogeihin. Joskus sata vuotta sitten Suomikin oli tällainen maa.

Nykyään Suomi on kuitenkin eronnut tuosta kerhosta ja seurannut omia polkujaan. Nykyään täällä kinastellaan siitä, onko maan johdossa jo nyt oikeistolaisia vai vasemmistolaisia. Monien mielestä Sipilän hallitus on ottanut oppinsa suoraan Karl Marxilta, monien muiden mielestä taas Ayn Randilta.

En osaa itsekään vastata tuohon, mutta sentään vähän aikaa sitten tajusin, mikä on vasemmistolaisen ja oikeistolaisen perimmäinen ero, ja totesin itsekin olevani oikeistolainen. Vaikka olenkin täällä blogissani usein pilkannut vasemmistolaisia aika ankarastikin, en silti ole koskaan mieltänyt itseäni oikeistolaiseksi, vaan ennemminkin keskustalaiseksi. Ihmiset on kuitenkin mahdollista jakaa kylmästi kahteen kategoriaan, eikä jako riipu siitä, mitä mieltä on mistään yksittäisistä kysymyksistä.

Esimerkiksi, on kiva, että verovaroista annetaan työttömille siedettävään elämään riittävä sosiaaliturva, koska vaikka siitä luopuminen helpottaisikin veronmaksajien verotaakkaa, tuskin he sitäkään arvostaisivat, että säästyneet rahat pitäisi käyttää sähköaitoihin ja aseistettuihin vartijoihin. Toisaalta sosiaalitukia on mahdollista vastustaa vasemmistolaisestakin näkökulmasta toteamalla, että sen, joka ei töitä tee, ei syömänkään pidä.

Toiseksi, verovaroista kustannettu koulutus on kiva juttu, koska jos koulutus annetaan niille, joilla on päätä, eikä niille, joilla on rahaa, käyttämättä jää paljon vähemmän potentiaalia ja yhteiskunnan taso parantuu monella tavalla kansalaisten tason parantuessa. Toisaalta julkista koulutusta voi vastustaa vasemmistolaisestakin näkökulmasta toteamalla, että ei duunari tarvitse mitään maisterin papereita pellon kuokkimiseen ja muutenkin tyhmemmät kansalaiset ovat vähemmän kärkkäitä nousemaan järjestelmää vastaan.

Tosiaan, vasemmistolaisuus tai oikeistolaisuus ei riipu yksittäisistä mielipiteistä. Mutta mistäs sitten? Jokin aika sitten blogistikollegani Kumitonttu pohdiskeli sosialistista psykologiaa käsittelevässä kirjoituksessaan, että:

Sosialistina miettisin, onko minulla oikeus ottaa keneltäkään muulta rahaa vastoin tämän tahtoa.

Kuten hänen blogissaan kommentoin, tämän kysymyksen perusongelma on, että vasemmistolaiset eivät edes tunne käsitettä "muiden rahat", vaan heille kaikki raha on yhteiskunnan rahaa. Heidän mielestään verotus ei toimi niin, että kansalaiset maksavat valtiolle osan omista rahoistaan, vaan niin, että valtio jättää ottamatta heiltä osan omista rahoistaan.

Tästä näkökulmasta on tietysti väärin, että on tuloeroja, koska sehän tarkoittaa, että jotkut saavat omaan käyttöönsä suuremman osan yhteisistä rahoista kuin muut. Sekään ei riitä tuloerojen perusteeksi, että jotkut tuottavat yhteiskuntaan enemmän lisäarvoa kuin muut, koska juuri siksihän yhteiskuntaa rakennetaan, ettei kenenkään tarvitsisi tulla toimeen omillaan. Kumitontun kysymys ei siis herätä vasemmistolaisessa mitään itsetutkiskelua, vaan vain äkäisen vastakysymyksen: "Mikä oikeus sinulla on ottaa enemmän kuin muut?"

Tämän myötä meillä onkin sitten mm. yhdyskuntasuunnittelun professoreita, joiden mielestä esim. se, että omistusasunnosta ei tarvitse maksaa veroa, on "hyväosaisten tukemista":

Eli siis raha, joka jää tilittämättä verottajalle, ei ole ihmisen omaa rahaa, vaan "yhteiskunnalle saamatta jäävää tuloa". Selvä.

Johtopäätös rautalangasta: oikeistolaisen mielestä kaikki raha on jonkun ihmisen tai muun yksityisen tahon omaisuutta, josta annetaan osa yhteiskunnan käyttöön; kun taas vasemmistolaisen mielestä kaikki raha on yhteiskunnan rahaa, josta annetaan osa ihmisten käyttöön.

Niinpä aina, kun mietitään uusia julkisia rahareikiä, ensimmäinen kysymys oikeistolaisen mielessä on, että onko tästä veronmaksajille jotain sellaista hyötyä, jolla asia voidaan heille perustella ja oikeuttaa. Vasemmistolaisilla taas on usein kiusaus vaatia yhteiskunnalta asioita oikeuksiin vedoten ilman sen kummempia perusteluja, ja veronmaksajille ei ainakaan tarvitse perustella mitään, koska hekin syövät valtion kädestä ihan samoin kuin kaikki muutkin.

Tuo nyt on vielä aika maltillista. Tuollaisten riitojen kanssa voidaan kyllä vielä käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. Mutta sitten meillä on hardcorempia vaihtoehtoekonomisteja, jotka väläyttelevät tällaisia:

Minkä takia ylipäänsä pitää verottaa, kun rahaa voi vaan tehdä lisää tarpeen ja halun mukaan?

Aijai. Nyt minun on pakko paljastaa teille eräs salaisuus. Nimittäin se, että rahaa ei oikeasti ole olemassa.

Tarkoitan, että yksi euro tai dollari ei ole mikään konkreettinen ja itseisarvollinen objekti yhtään sen enempää kuin vaikka metri, tunti tai celciusastekaan. Raha on pelkkä mittajärjestelmä, jolla mitataan talousalueellaan liikkuvien tuotteiden ja palvelujen arvoa. Rahan arvo siis riippuu siitä, mitä sillä voi ostaa, eikä toisin päin.

Jos minä piirrän mittanauhaan metrin kohdalle kakkosen, ei se tarkoita, että yhtäkkiä kaikkien muiden päälaet yltävät minua vain rintakarvoituksiin. Se tarkoittaa vain, että minun mittanauhassani on lyhyemmät metrit kuin muilla. Jos minä piirrän kelloon ylimääräisiä tuntiviivoja, ei se tarkoita, että saisin laskutettua työvuorosta enemmän tunteja kuin työkaverini. Se tarkoittaa vain, että kellostani ei enää näe, mitä aikaa muut elävät. Ja jos minä vaihdan lämpömittarini kelvin-asteikolle, ei se tarkoita, että voin paistaa ruokaa viemällä sen parvekkeelle, vaikka mittari näyttääkin melkein kolmeasataa.

Samalla periaatteella valtio voi kyllä painaa lisää rahaa, mutta kun se ei lisää rahalla ostettavien tuotteiden määrää, siitä seuraa vain se, että jatkossa saman tuotteen ostamiseen tarvitaan enemmän rahaa.

Olipas sekava selitys. Yritetään uudestaan. Jos minulla on lompakossa 50 €:n seteli, ei se paperinpala minua kylläisenä pidä, vaan oleellisempaa on, että voin vaihtaa sen viikon ruokiin. Jos Euroopan Keskuspankki päättää kymmenkertaistaa liikkeellä olevien eurojen määrän painamalla seteleihin yhden nollan lisää, siitä ei seuraa se, että saan uudella 500 €:n setelillä ostettua kymmenen viikon ruuat, koska ei se kaupan hyllyillä oleva tavara kymmenkertaistu. Siitä seuraa vain se, että sitten kaupoilla on varaa laskuttaa samasta ruokamäärästä kymmenen kertaa enemmän, koska ihmisillä on enemmän rahaa, ja niinpä saan uudella hienolla 500 €:n setelilläni edelleen vain yhden viikon ruuat. Sen lisäksi se vanha 50 €:n seteli, joka minulla on säästössä ja jolla vasta vähän aikaa sitten olisin saanut viikon ruuat, ei enää riitä edes yhden päivän ruokiin.

Eikä asia muutu miksikään, vaikka nollia painettaisiin lisää kuinka paljon tahansa. Ihmisten säästöt vain sulavat olemattomiin ja pankit lakkaavat antamasta lainaa, jolloin kaikesta pitkäjänteisestä taloudellisesta suunnittelusta tulee järjetöntä ja mahdotonta.

Joo, valtio voi periaatteessa kasvattaa omaa suhteellista varallisuuttaan kansalaisiinsa nähden painamalla lisää rahaa, mutta niin tehdessään se ei luo lisää varallisuutta, vaan ainoastaan köyhdyttää kansalaisia alentamalla heidän rahojensa arvoa. Tällä tavalla ei saa budjettia tasapainoon, vaan jos tälle linjalle lähdetään, sama juttu pitää tehdä uudestaan ja uudestaan, kunnes setelit hyvin äkkiä näyttävät tältä:

Tällä ei aikoinaan saanut ostettua edes linja-autolippua.

Sain siskolta tämän joskus joululahjaksi. Monetalla on tuollainen keräilysarja "miljonäärikerho", jossa myydään yli miljoonan nimellisarvoisia seteleitä maailman eri perslävistä taloudellisesti haasteellisista maista.

Vuonna 1980 käyttöön otettu Zimbabwen dollari vastasi alun perin arvoltaan USA:n dollaria. Vuoteen 2009 mennessä rahan arvo oli sohellettu jo niin sekaisin, että katsottiin parhaaksi luopua omasta valuutasta kokonaan, eikä Zimbabwen dollareilla olekaan enää muuta kuin keräilyarvoa. Siinä välissä suoritettiin kolme valuuttauudistusta, joissa seteleistä tiputettiin nollia pois, eikä edes tuo ylläoleva seteli kerro koko totuutta; yksi tuon setelin dollari vastaa kymmentä biljoonaa alkuperäistä dollaria, ja siihen aikaan, kun Zimbabwen dollari lakkautettiin pian tuon setelin painatuksen jälkeen, yksi USA:n dollari vastasi arvoltaan 2 621 984 228 675 650 147 435 579 309 984 228 Zimbabwen dollaria.

Seuraavaksi tulee mieleen, että "no eikö hintojen nostamista vaan voisi kieltää?" Joo, voi. Mutta kun sekään ei lisää ostettavien tavaroiden määrää, käy niin, että kauppojen hyllyt ostetaan äkkiä tyhjiksi, eikä tavaraa saa enää muualta kuin laittomista mustista pörsseistä, joissa siitä saakin pulittaa vielä paljon enemmän.


Yhteenveto. Opimme, että 1) varallisuus ei ole sitä, että on paljon rahaa, vaan sitä, että on paljon asioita, mitä sillä rahalla saa ostettua, eikä niitä saa millään painokoneilla monistettua.

Opimme, että 2) oikeistolaiset puhuvat ihmisten rahoista, kun taas vasemmistolaiset puhuvat valtion/yhteiskunnan rahoista. Tämä ei ole mikään neutraali näkemysero, vaan oikeistolaiset ovat tässä(kin) asiassa oikeassa. Yhteiskunta kun luo suhteellisen vähän varallisuutta, ja suurimman osan varallisuudesta luovat yksityiset ihmiset, eivätkä he tee sitä siksi, että yhteiskunta saisi lisää jaettavaa, vaan ihan vaan omaksi henkilökohtaiseksi elannokseen.

Opimme, että 3) valtion pitää edelleen kerätä tulonsa kansalaisilta ja mitoittaa menonsa kerättyjen varojen mukaan. Valtiolla on periaatteessa kyky yrittää luovempiakin rikastumiskeinoja, mutta niistä käytännössä aina seuraa ennemmin tai myöhemmin kansalaisten perseen aukeaminen, vaikka valtionvarainministeri voisikin tyytyväisenä myhäillä, että onhan meillä budjetissa isoja numeroita.

Lakatkaa mystifioimasta rahaa, niin oikeistolaiset kuin vasemmistolaisetkin. Se on vain maksuväline. Asioiden vaihtoarvon symboli ja mittari. Ettei tarvitsisi miettiä, montako perunasäkkiä pitää ottaa mukaan televisiokauppaan ja montako televisiota autokauppaan.

Miesten ja naisten eroista: "Voidaan tavata kavereina"

Kun opiskelee yliopistossa ja on töissä asiakaspalvelun pimeällä puolella, tällainen keski-ikää lähestyvä perheenisäkin voi kehuskella tuntevansa paljon kauniita nuoria sinkkunaisia. Tietysti sattuneesta syystä tuttavien sukupuolella ja ulkonäöllä ei ole enää mitään käytännön väliä, mutta kun tuntee itsensä vastakohtia, pääsee näkemään erikoisia ja mielenkiintoisia näkökulmia.

Kauniit nuoret sinkkunaiset käyvät ahkerasti treffeillä toinen toistaan kuumempien urosten kanssa. Vaatimustasokin on korkea, eikä kaikkien kanssa vain ns. natsaa. Ei riitä, että joku on ihan kiva poika, vaan pitää olla jotain, mitä nainen ei ehkä itsekään osaa määritellä, vaan olettaa vain tunnistavansa, kun kohdalle osuu.

Eikä siinä mitään. Eihän siitä seuraa muuta kuin harmia, jos pakottaa itsensä seurustelemaan kiinnostamattoman tyypin kanssa ihan vaan koska jonkun sivustahuutelijan mielestä "kaikille pitää antaa mahdollisuus" tai "ei saa olla pinnallinen".

Jostain syystä kuitenkaan naiset eivät torju tällaisia kivoja, mutta epäseksikkäitä poikia kokonaan, vaan heillä on tapana ehdottaa, että voidaan tavata jatkossakin, mutta vain kaveripohjalta. Seura siis kiinnostaa, mutta intiimimpi kanssakäynti ei. Naisten suureksi yllätykseksi miehillä on tapana vastata tällaisiin ehdotuksiin töykeästi ja alatyylisesti.

Eräälle tutulle naiselle kävi taannoin näin, ja hän jakoi kokemuksensa kuvankaappauksin muille ja samalla minullekin. Muut nuoret naiset järkyttyivät ja taivastelivat porukalla, että mistä näitä hulluja sikiää ja ei juma mikä mulkku ja missä kaikki herrasmiehet piileskelevät. Itse olin vaan, että:

Mitä tässä nyt oikeastaan tapahtui? No, antakaas, kun Pekka-setä selittää.

Nainen menee treffeille avoimin mielin pitämään hauskaa ja tutustumaan uuteen ihmiseen. Parasta on, jos löytyy tuleva puoliso, mutta kavereitakaan ei ole koskaan tarpeeksi. Treffit ovat onnistuneet, jos niiden seurauksena elämässä on uusi tuttavuus.

Mies menee treffeille saadakseen seksiä. Jos ei välttämättä samana iltana, niin pidemmällä aikavälillä sitten. Parasta on, jos löytyy tuleva puoliso, mutta lyhyempikin romanssi kelpaa. Kavereita miehellä kyllä on jo tarpeeksi, ettei niitä tarvitse aktiivisesti haalia lisää. Treffit ovat epäonnistuneet, jos nainen niiden jälkeen sanoo, että fyysistä kontaktia on turha odottaa. Aivan sama, miten ja millaisin saatesanoin asia ilmaistaan.

Naisen mielestä on ihan normaalia, että joskus "kemiat" eivät vaan kohtaa, vaikka kummassakaan ei olisi sinänsä mitään selkeää ja yksilöitävää vikaa. Eikä sekään hänen mielestään haittaa, koska, kuten sanottu, kaverisuhdekin on ihan jees.

Mies taas on analyyttisempi ja ratkaisukeskeisempi. Mies ottaa kaverisuhdetarjouksen torjuntana, ja koska hänet on torjuttu, hänessä täytyy olla jotain vikaa. Koska nainen ei yksien treffien jälkeen tiedä miehestä vielä muuta kuin ulkonäön ja jonkin verran luonteenpiirteitä, vian täytyy olla niissä. Jos vika olisi luonteessa, nainen ei haluaisi olla edes kaveri, joten vika on suurella varmuudella ulkonäössä.

Toisin sanoen "voimme me tavata kavereina" on sama kuin jos sanoisi "olet ihan kiva, mutta liian ruma minulle". Eihän nainen tätä (välttämättä) tarkoita, mutta koska naisilta on turha odottaa mitään selityksiä, tällä mennään.

Tämän lisäksi voi pohtia, miten tuo kaverisuhde jatkossa menisi. Miehenhän voi lähtökohtaisesti olettaa olevan ihastunut naiseen, ei hän muuten treffeille menisi. Kuinkahan kovasti häntä kiinnostaisi päästä siihen väistämättömään tilanteeseen, että nainen alkaa seurustella toisen miehen kanssa ja hän itse saa seurata sitä vierestä naisen kaverina?

Kaverisuhteen tarjoaminen ei siis ole mikään hopeamitali, kuten naiset kuvittelevat, vaan ns. insult to injury. Kun tiedätte tämän, voitte lakata järkyttymästä siitä, että vattuiluunne vastataan vattuilulla.

Lempiruokani onkin vähemmistökulttuuria

Suomalainen kouluruoka on kuulemma hinta/laatusuhteeltaan maailman parasta, tai ainakin melkein. Koululaiset eivät välttämättä ole aina samaa mieltä, kun pääsevät jännittämään, onko peruna tänään sisältä musta, vihreä vai täynnä vettä, mutta on sentään ainakin yksi kouluruokalaji, joka on tasaisen laadukasta; joka loppuu santsaajien takia aina kesken; ja jonka päivänä ei lintsata eikä edes saikuteta, ellei jatkuva oksentelu aiheuta suuhun elämyksenpilaavaa jälkimakua.

Se on tietenkin pinaattilätyt jauhelihakastikkeella.

Joskus olen kyseisestä jumalten ambrosiasta maininnut emännällekin. Hän ei ole sitä pystynyt käsittämään, vaan on aina ollut sitä mieltä, että pinaattilättyjen kanssa pitää syödä jotain marjasurvosta. Itse taas olen tällaiset väitteet ohittanut yhtä lailla kummeksuen ja vain olettanut, että emännällä on outo maku. Olen myös pitänyt mahdollisena, että hänen koulunsa oli jokin poikkeus, jossa ei syystä tai toisesta syöty normaaleja kouluruokia.

Suuri oli kulttuurishokkini, kun vasta nyt sain tietää, että se poikkeus olikin minun kouluni. Onkin niin, ettei tätä ruokaa tarjota muualla kuin Seinäjoella. Ja sen lisäksi, ettei sitä tarjota, sitä jopa ihmetellään ja sen järkevyys kyseenalaistetaan. Itsehän taas kyseenalaistan kaikki muut vaihtoehdot, sillä koska pinaattilätyissä ei itsessään ole lihaa, on niiden kastikkeessa oltava. Ruokalajissa, jossa ei ole lainkaan lihaa, ei ole lainkaan järkeä. Artikkelissa lainatut kommentoijatkin sanoivat, että:

– Tuo on ainoa järkevä tapa syödä pinaattilättyjä

ja:

– Aivan päällikköruoka! Pitikö alkaa tekemään heti nyt paikalla

Kyllähän piti. Artikkelin inspiroimana tein pitkästä aikaa itse tuota.

Oli jopa parempaa kuin koulussa, koska käytin kastikkeeseen omaa reseptiäni. Tabascoa en löytänyt, joten korvasin sen itse kasvattamillani habaneroilla, jotka antoivat ruokaan vahvan mutta pehmeän tulisuuden.

Muutama kuukausi sitten listasin kulttuurilleni tyypillisiä elementtejä, mutta melko leikkisään ja irvailevaan sävyyn. Ruoka kuitenkin on hyvin vakavastiotettava kulttuuri-ilmentymä. Tämä ei edes ole pohjalaisjuttu, vaan nimenomaan seinäjokisjuttu, ja seinäjokiseen kulttuuriin kasvaneita ei Suomen koko väestössä ole kuin korkeintaan prosentin verran. Niinpä tällainen seinäjokinen perinneherkku on aivan vakavasti ja yksiselitteisesti vähemmistökulttuuria.

Jos vain Seinäjoella tarjottava kouluruoka on vähemmistökulttuuria, eikös siitä seuraa, että koko Suomessa tarjottavat kouluruoat, kuten nakkikastikkeet ja pyttipannut ja mitä niitä nyt on, ovat enemmistökulttuuria?

Tästä päästäänkin kirjoituksen varsinaiseen asiaan. Nopeasti monikulttuuristuneessa ja monikulttuuristuvassa Suomessa voidaan selkeästi havaita kolme eri sukupolvikokemusta.

Vanhemmat ihmiset ovat kasvaneet ympäristössä, jossa suomalaisella kulttuurilla ei ollut kilpailijoita, ja ulkomaisia vaikutteitakin tuli hyvin vähän. He ovat tottuneet siihen, että suomalainen elämänmeno on yleinen normi, ja ulkomaiset hapatukset ovat huonompia tai parhaimmillaakin jotain söpön eksoottista, jota ei kuitenkaan tarvitse ottaa turhan vakavasti.

Sitten ovat nuoret, jotka ovat pienestä pitäen kasvaneet siihen, että suomalaisuus on vain yksi vaihtoehto monista, ja (toivottavasti) oppivat iän myötä arvostamaan suomalaisuuden omaleimaisia piirteitä ja hyviä puolia.

Väliin jää oma sukupolveni. Olemme syntyneet yksikulttuurisessa ympäristössä, mutta lapsuudessamme ja nuoruudessamme maahan alkoi toden teolla virrata ulkomaisia kulttuurielementtejä sekä viihteen kautta että maahanmuuttajien mukana. Vaikka suomalaisuus olikin meille kulttuurin peruslähtökohta, tunsimme muunkinlaisia ihmisiä ja näimme, että kaikki eivät elä meidän tavallamme.

Joillekin loogisesti rajoittuneille sukupolveni edustajille tämä on luonut eräänlaisen kulttuurittomuusharhan. Koska oma kulttuuri on aina ollut kaikkialla läsnä, he eivät ole tulleet huomanneeksi sitä, ja sen he ovat tulkinneet niin, ettei sitä ole olemassakaan. Vierailla kansoilla on kaikkea hienoa ja eksoottista, kun taas omat vastaavat asiat ovat vain tavallisia ja tylsiä.

Periaate on sama kuin siinä, kun joskus (yleensä peruskoulutasolla) törmää ihmisiin, joiden käsityksen mukaan ilma ei paina mitään; varastelu ja vandalismi on ihan OK, koska Yhteiskunnan varallisuus on rajaton; tai metsästäjien pitäisi mieluumin ostaa lihaa kaupasta, koska eläinten tappaminen on väärin. Asia ei tule mistään, riipu mistään eikä reagoi mihinkään, vaan se vain on (tai ei lainkaan ole).

Kuvakaan ei liity.

Erittäin hyvin asiasta sanoi saamelaisaktivisti Neeta Jääskö twitterissä:

Päivän oivallus: Valtaväestön jäsenillä ei ole hajuakaan siitä mitä on ”kulttuuri” ja miten se läpäisee koko ihmisen elämän arjesta juhlaan, koska oman kulttuurin ehdoilla rakennetussa yhteiskunnassa sitä ei koskaan joudu kohtaamaan. Heille kulttuuri on harrastus, arjesta irti.

Noinhan se on. Kulttuuri on mukana aivan kaikessa tekemisessä, ajattelussa ja olemisessa, eikä sitä tule yleensä edes itse ajatelleeksi, mistä erinomaisena esimerkkinä on se, että näihin päiviin asti kuvittelin, että pinaattilätyt jauhelihakastikkeella ovat ihan yleinen ja kaikkien tuntema ruokalaji.

Kulttuureissa tietysti on ala- ja yläkategorioita, ja omalta osaltani miellän kuuluvani seinäjokiseen kulttuuriin, joka on pohjalaiskulttuurin variaatio, joka taas kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, joka on osa eurooppalaista kulttuuria, joka yhdessä pohjoisamerikkalaisen ja australialaisen kulttuurin kanssa muodostaa länsimaisen kulttuurin. En ole varma, ovatko saamelaiset tässä jaottelussa osa suomalaista vai vasta eurooppalaista kokonaisuutta, mutta sen jätän heidän itsensä määriteltäväksi.

Vastapainon Jääskölle antaa kultturittomuusharhasta kärsivä Hesarin kolumnisti Laura Hallamaa, joka vahvalla tunnekokemuksella ja varmuudella julistaa, että mitään länsimaista kulttuuria ei ole olemassakaan. Perusteena ensiksi se, että hänen mielestään japanilainen viihde on fiksumpaa kuin länsimainen viihde.

Tuossa on toki pointtinsa. Länsimainen viihde, varsinkin Hollywood-viihde, on hyvin kaavamaista. Se johtuu siitä, että tietyt juonikuviot vetoavat ihmiseen tietyllä tavalla, ja siksi kaikki romanttiset komediat loppuvat kohtaukseen, jossa päähenkilö juoksee rakkaansa perässä lentokentällä, ja kaikissa kauhuelokuvissa mennään yksin pimeyteen tutkimaan, mikä siellä kolahti, jne. Tällaista tuotetaan, koska tällaisesta ihmiset maksavat. Japanilainen viihde noudattaa toisenlaisia kaavoja, joten länsimaiseen viihteeseen tottuneelle ne ovat virkistävän erilaisia. Tästä voisi todeta, että juuri se, että Hallamaan mielestä itämainen kulttuuri on erilainen kuin se, mihin hän on tottunut, nimenomaan todistaa, että hänellä on oma totunnainen kulttuurinsa, joka poikkeaa itämaisesta.

Toisena perusteena se, että Länsimaat olivat muutama sata vuotta sitten hyvin toisenlaisia kuin nykyään erilaisine arvoineen ja kiinnostuksen kohteineen. Epäselväksi jää, että miten kulttuurin muuttuminen tarkoittaisi kulttuurin puuttumista.

Kolmantena se, että keksinnöt ja kulttuuri-ilmiöt leviävät ympäri maailman, jolloin ne eivät enää kuulu sille ryhmälle, joka sen alun perin tuotti. Joo, kulttuurit vaikuttavat toisiinsa, mutta olennaisempaa on, kuinka laajaan käyttöön asia kulttuurin piirissä otetaan. Esimerkiksi Hallamaa antoi sen, että astiankuivauskaappi ei oikeasti ole suomalainen juttu, koska sellaisia on kehitetty Amerikassakin ja jo ennen suomalaisia. On varmaan, mutta kuinka laajassa käytössä ne ovat siellä? Astiankuivauskaapit kuuluvat suomalaiseen kulttuuriin, mutta eivät amerikkalaiseen, koska täällä niitä on kaikilla ja siellä ei kellään.

Vaikka naapurikansojen valloittaminen kuuluu sekä saksalaiseen että roomalaiseen kulttuuriin, toinen käyttää miekkaa ja toinen MG42:a.

Suuren oivalluksen hänkin kuvittelee tekevänsä:

Mutta nyt seuraa lause, joka voi järkyttää maailmankuvaasi.

Länsimaista kulttuuria ei ole.

Eipä tuo maailmankuvaani järkytä. Kuten sanoin, olen jo sen verran tottunut kohtaamaan kulttuurittomuusharhasta kärsiviä ihmisiä, ettei sellainen järkytä. Sen sijaan minäkin osaan kertoa järkyttäviä totuuksia. Miten olisi vaikka tämä:

Jos mielestäsi länsimaista kulttuuria ei ole, olet sitä mieltä, että länsimainen kulttuuri on ihmiskunnan biologinen default-tila ja että muiden kulttuurien edustajat toimivat luonnonvastaisesti.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Lopuksi vielä vähän pinaattilätyistä jauhelihakastikkeella. Toisin kuin monet muut kulttuuriaktivistit, en kiellä teitä syömästä niitä sillä perusteella, että varastaisitte, eksotisoisitte tai hyväksikäyttäisitte kulttuuriani. Päin vastoin, kehotan teitä syömään niitä. Ne ovat hyviä.