torstai 27. maaliskuuta 2014

Ilmastoa ja terrorismia vastaan

Sanotaan nyt heti alkuun, että luonnonsuojelu on ollut aina sydäntäni lähellä. Luonnossa on kivaa, mukavan rauhallista ja esteettistä. Ihmisten elämä on luonnosta riippuvainen, myös kaupunkilaisten, eikä sitä sovi turmella. Ymmärrän toki, että uhanalaiset eläinlajit ovat itse asiassa evoluution umpikujia ja niiden hengissäpitäminen sotii siis luonnon normaalia järjestystä vastaan, mutta olisi maailma silti jollain tavalla köyhempi ilman tiikereitä tai muurahaissinisiipiä.

Olenkin WWF:n kuukausilahjoittaja, ja vaikka itse en vaivaudukaan osallistumaan mihinkään toimintaan ilman tuntuvaa rahallista korvausta, on hienoa, että joku muu jaksaa olla aktiivinen asiassa. Silti aktivistiporukoista heitetään joskus ilmoille ideoita, jotka olisi parempi jättää heittämättä.

Tähän voisi nyt avautua siitä, kuinka kettutytöt päästävät minkkejä tarhoista pakoon ja ovat tällä tavoin onnistuneet mm. tappamaan vesikon Suomesta sukupuuttoon. Tai siitä, kuinka alati kiristyvän ympäristöverotuksen ja sääntelyn kannustamina teollisuus siirtyy maihin, joissa ympäristöstä ei tarvitse välittää pätkääkään. Tai siitä, kuinka ruuan hintaa pitää kuulemma nostaa, koska sen tuottaminen on epäekologista, ja minkä jälkeen ihmiset kyllä syövät samoin kuin ennenkin, koska tyhjin vatsoin on ikävä olla, mutta rahaa jää vähemmän muuhun tarpeelliseen.


Jos ympäristöaktivistit ihmettelevät, miksi suuri yleisö ei tue heitä, vaan solvaa heitä ituhipeiksi ja käskee leikkaamaan hiukset ja menemään töihin, pohdinnan voisi aloittaa yllämainituista ja monista muista niiden kaltaisista asioista. Mutta en minä niistä halunnut puhua, vaan jostain vähäpätöisemmästä. Seinälläni on nimittäin Helsingin Seudun Ympäristöpalvelun kalenteri (emäntä on tainnut jostain hankkia), jossa sanotaan, että 29.3., tulevana lauantaina, on "Earth hour". Silloin käsketään "sammuttamaan valot tunniksi ilmaston hyväksi".

En malttanut odottaa (tai sitten en keksinyt muutakaan kirjoitettavaa), joten päätin pitää oman earth hourini jo tänään. Harrastetaanpas taas vähän matematiikkaa:

Asunnostani löytyy 14 kpl 23 W:n energiansäästölamppua (joista normaalisti n. 6-8 on päällä) ja 2 kpl 15 W:n loisteputkea. Pörröllä on 50 W:n lämpölamppu, mutta sen jätän päälle, koska ei viattoman luontokappaleen tarvitse joutua kärsimään ihmisten hömpötyksistä. Tiskipöydän ja liesituulettimen lamppuja ja muita sekalaisia en jaksanut ruveta laskemaan.

14 * 23 W + 2 * 15 W = 352 W, joten tunnin pimeydellä tulee säästettyä 352 wattituntia. Koska meitä asuu täällä kaksi, siitä tulee 176 Wh per naama.

Oletetaan, että olen keskimääräinen suomalainen, ja kaikilla muillakin on kotonaan lamppuja noin 7+1 henkeä kohti. Yläkanttiin saattaa mennä, mutta menköön. Oletetaan seuraavaksi, että kaikki 5 450 000 suomalaista ottavat osaa Earth houriin (taitaa taas mennä yläkanttiin), jolloin sähköä säästyy 176 Wh * 5450000 = 959,2 MWh.

Tämän mukaan vuonna 2012 Suomessa käytettiin sähköä 85,1 TWh. Yllämainittu 959,2 MWh on tästä luvusta 0,00113 %.

Jos siis oletetaan, että kaikki suomalaiset pitävät lamppujaan koko ajan päällä, niin laittamalla ne kaikki tunniksi pois päältä suomalaiset saisivat säästettyä sähkömäärän, joka riittäisi Suomen sähköntarpeen tyydyttämiseen 5,92 minuutiksi.

Koko EU:n energiantarpeen tuo määrä tyydyttäisi 1,46 sekunniksi, Kiinan 1,22 sekunniksi ja USA:n 1,14 sekunniksi. Koko maailmaa se pyörittäisi 0,27 sekuntia. (Vuoden 2008 luvut täältä, mutta tuskin kovin merkittävästi ovat muuttuneet.)

Jos oikeasti haluaa säästää luontoa, on ruvettava hardcoreksi.

Mutta ei kai tuosta mitään haittaakaan ole, että mikäs siinä. Tuleepahan hyvä mieli. Saa sitten vapaasti korjata, jos laskuni ovat viturallaan, koska sähkötekniikan opinnoistani on jo hyvän aikaa. Siinä tapauksessa lupaan myös jatkossa korvata matemaattiset laskut kuvilla vähäpukeisista naisista. Olen kuitenkin melko varma, että lopputulosten suuruusluokka on oikea.

Mitäs minä sitten täällä pimeässä yksikseni tekisin? Noh, jospa mättäisin vähän Counter-Strikea.


Hyvin luistaa pimeässäkin. Vaikka nykyään ei pelissä voikaan valita serveriä vapaasti, on siinä sellainen mukava ominaisuus, että kilpailumoodissa pelatessa kone arpoo serverille suurin piirtein samantasoista porukkaa. Se huono puoli siinä toki on, että alatasoilla pelatessa amatöörit liittolaiset hortoilevat päättömästi kuolemaansa, ja ylätasot ovat täynnä huijareita.

Tehdäänpäs vielä yksi laskuharjoitus. Minulla ei ole hajuakaan, paljonko sähköä tietokoneeni kuluttaa, mutta keskimäärin sellaiset näyttävät vievän 150 wattia. Energiamäärällä, jonka säästin sammuttamalla valot tunniksi, sain siis pelattua yli kaksi ja puoli tuntia. Voiko olla noin? Vähän luulen, että netistä nappaamani lukema otti huomioon vain keskusyksikön, eikä monitoria ja kaiuttimia jne. No mutta kuitenkin ihan hyvä, etten mennyt saunaan, kuten aluksi suunnittelin, koska siellä olisin ehtinyt istua vain reilut kaksi ja puoli minuuttia.

Kuolleenakin terroristi kehtaa vielä näyttää persettä.

Samassa kalenterissa muuten mainittiin, että sunnuntaina on Ahvenanmaan demilitarisoinnin vuosipäivä. Muistakaa sitten, lapsukaiset, että samoin kuin demokratiassa antamatta jätetty ääni on ääni vastapuolelle, sodassa hankkimatta jätetty ase on ase vastapuolelle.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Persujen naisvihasta

Edellisen kirjoitukseni kolmoskohdassa käsittelin jännää kolumnia, jossa eräs tamperelainen journalistiikan professori ihmetteli, että minkä takia politiikassa on tällä hetkellä pyrkimys siivota pois kaikki huipputason naispoliitikot, vaikka olisi paljon tärkeämpää, että poliitikoista riittävän moni on naisia, kuin että poliitikoista riittävän moni osaa hommansa.

En lähtenyt ruotimaan kolumnia kovin perusteellisesti, koska blogistikollegani Hannu Visti teki sen jo täällä, mutta eräs pikkujuttu siinä jäi vielä vaivaamaan. Nimittäin tuo:
Suomessa on menossa perussuomalaisten vaalivoitosta vuonna 2011 alkanut puhdistus, jossa viimeinenkin näkyvä naispoliitikko pitää pudottaa asemistaan.
Keskustelupalstoilla, kolumneissa ja jopa ihan oikeiden poliitikkojen blogeissa törmää vähän väliä väitteeseen, että perussuomalaiset ovat syvästi naisvihamielisiä. Jos persut saisivat päättää, naiset eivät kävisi töissä eivätkä muutenkaan puoliso-omistajansa saneleman reviirin ulkopuolella, heitä saisi rauhassa vedellä turpaan, eikä naisten äänioikeudesta tai muustakaan oikeustoimikelpoisuudesta olisi puhettakaan. Jännästi näitä väitteitä esitetään jopa silloin, kun persut ainoana puolueena tuomitsevat muslimikulttuurissa rehottavan naisvihamielisyyden, toteamalla suoraan, että "itsekin haluaisitte".

Persun ihannemaailmassa nainen pysyy keittiössä, eikä värikuvaankaan olla vielä siirrytty.

Olen aina ihmetellyt kovasti, että mihin logiikkaan tuo perustuu, koska mieleeni ei tule ainuttakaan tapausta, jossa kukaan yksittäinen persupoliitikko, itse puolueesta puhumattakaan, olisi sanonut mitään selkeän naisvastaista. Toki ollaan vastustettu typeriä poliitikkoja, jotka sattuvat olemaan naisia, mutta sehän on eri asia.

Olenkin kehittänyt asiasta kolme mahdollista teoriaa. Katsotaanpas.

1. "Olet meidän puolellamme tai meitä vastaan."

Feministeissä on paljon idealistisia haihattelijoita. En nyt tarkoita sellaisia tavallista elämää eläviä tavallisia naisia, jotka kieltäytyvät tuntemasta alemmuudentunnetta naiseutensa takia, vaan puhun nyt niistä äänekkäistä aktiivifeministeistä, jotka tekevät yliopistolla naistutkimusta tms. ja telaketjuilevat omissa porukoissaan, ja jotka valitettavasti aktiivisuutensa ja äänekkyytensä ansiosta pääsevät määrittämään nykyfeminismin suunnan.

Persuissa sen sijaan on paljon tavallista elämää eläviä tavallisia ihmisiä. Heille on tyypillistä ymmärrys siitä, että jos on jokin ongelma, siihen täytyy kehittää ratkaisu, joka toimii käytännössä, eikä riitä se, että kirjoitetaan raportteja ja todetaan asian olevan ideologisella tasolla ratkaistu.

Kun aktiivifeministit löytävät ongelman - tai ongelmaksi mieltämänsä asiaintilan - he saattavat ehdottaa siihen ideologiansa pohjalta ratkaisua, joka ei välttämättä ota elämän realiteetteja huomioon. Esimerkkinä nyt vaikka se, että pörssiyhtiöiden johtokunnissa on suhteellisen vähän naisia, ja siksi pitäisi määrätä yhtiöt nimittämään johtokuntiinsa naisia 40 %:n vähimmäiskiintiöllä. Persujen mielestä tämä on tehoton lähestymistapa, eivätkä he siksi kannata sitä.

Aktivisteille kuitenkaan tulosten saavuttaminen ei ole niin tärkeää kuin se tunne, että jotain tehdään. Siispä typeränkin feministisen idean vastustaminen on feminismin vastustamista ja siten naisvihamielistä.

2. "Ei minussa muutakaan vikaa ole."

Tähän törmää varsinkin yksittäisistä poliitikoista puhuttaessa, ja mainittu kolumni syyllistyy tähän oppikirjamaisesti.

Myös erästä entistä naispresidenttiä voi käyttää esimerkkinä: persupiireissä häntä ei juuri arvosteta, mutta se johtuu siitä, että hän on höperehtivä kommunisti. Koska hänen kannattajajoukkonsa mielestä kommunistisessa höperehtimisessä ei ole mitään vikaa, he eivät ymmärrä, miksi kukaan moittisi ketään siitä. Siispä ainoat syyt, miksi häntä voidaan väheksyä, ovat ulkoiset ominaisuudet. Koska hän ei ole oleellisesti rumempi, lihavampi tai vanhempi kuin monet persujenkaan arvostamat poliitikot, ainoa mahdollinen syy, joka jää jäljelle, on hänen naiseutensa.


3. "Ainahan teikäläiset ovat väärässä."

Kolmantena teoria, jota itse pidän todennäköisimpänä. En tiedä, ovatko persut itse pyrkineet tarkoituksella profiloitumaan konservatiiviseksi vaihtoehdoksi, mutta heidän vastustajansa pitävät itseään liberaaleina ja edistyksellisinä, ja siksi on loogista olettaa, että heidän vastakohtansa, persut, ovat konservatiiveja.

Ei sillä, että konservatiivin leima haittaisi minua, päin vastoin, mutta perinteisesti siihen on monen muun asian ohella liitetty tietty perinteisten sukupuoliroolien kannatus. Konservatiivi kuulemma ei laita ruokaa eikä anna naisen ajaa autoa, ja hänen perheessään tytöt leikkivät barbeilla ja pojat pyssyillä. Koska konservatiivit eivät pyri murtamaan sukupuolirooleja, he vastustavat feminismiä (ja feminismin vastustus on naisvihaa), ja persut ovat konservatiiveja, joten persut vihaavat naisia, MOT.

Toisaalta on niinkin, että persuja vastustavat tyypit eivät juuri koskaan suostu avoimeen keskusteluun persujen kanssa, minkä seurauksena he eivät tiedä oikeastaan yhtään mitään persujen mielipiteistä tai ajatusmaailmasta. He tietävät vain sen, mitä uutisotsikoista voi päätellä. Lopusta he tekevät valistuneita arvauksia kaavalla "kannatan tasa-arvoa, ja olen useimmista asioista eri mieltä persujen kanssa, joten persut varmaan vastustavat tasa-arvoa". Tämä riittää perusteeksi esittää em. johtopäätös varmana tietona.

Mutta tuo logiikka vaikuttaakin jännältä. Haluan itsekin kokeilla.

1) Vastustan pikkulasten syömistä. Se on epäeettistä ja kansantaloudellisesti kestämätöntä, ja niissä on nykyään niin paljon rasvaakin.
2) Kuten olen huomannut huume-, perustulo-, asevelvollisuus-, ydinvoima- ja pakolaiskeskusteluissa ja monissa muissa, olen lähes aina eri mieltä vihervasemmiston kanssa.
3) Olen siis luultavasti heidän kanssaan eri mieltä myös lastensyöntiasiassa.
4) Olen siis vakuuttunut, että vihervasemmisto kannattaa pikkulasten syömistä.
5) Voin siis ilmoittaa julkisesti vaikkapa sanomalehdessä, että vihervasemmistolaiset syövät pikkulapsia.

Menikö tämä nyt ihan oikein?


Ei mutta vakavasti puhuen, jos joku persujen vastustaja sattuu lukemaan tämän, kommenteissa saa tulla vääntämään minulle rautalangasta, että millä perusteella persut ovat naistenvihaajia. Ihan oikeasti en tajua.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Pekka lukee lehteä 11: Demarit vauhdissa

Isot pojat ovat kertoneet, että SDP on joskus ollut poliittinen puolue, ja vieläpä sellainen, jolle on ollut yhteiskunnassa tilausta, tai ainakin se on vähän niin kuin kuulunut asiaan pohjoismaisessa demokratiassa. Välillä ollaan oltu työväestön asialla, ja joskus järjestetty jääkäreille harjoitusammuntoja ja muuta ulkoilma-aktiviteettia. Voi olla, että ilman heitä joutuisin talikoimaan paskaa kymmenen tai sata tuntia viikossa hintaan 3.99€/tunti sen sijaan, että saan nyt tehtyä sitä kohtuullisia tuntimääriä palkalla, jolla ei varsinaisesti juhlita, mutta eletään kumminkin.

Viimeisinä parina vuosikymmenenä politiikassa on tapahtunut jonkinlaista hörhösiirtymää. Vihreät, nuo entiset luonnonsuojelijat, ovat ottaneet asiakseen teollisuuden kuolettamisen ilmastonmuutoksen verukkeella, Suomen muuttamisen etnisten jengien taisteluareenaksi, rikollisuuden maksimoinnin ja ilmaisen rahan jakamisen kaikille halukkaille. Vasemmistoliitto, tuo entinen kommariporukka, on ryhtynyt myös ajamaan teollisuutta ahtaalle ja rahoittamaan nuoria kapinallisia. Yleisesti ottaen mitä oikeammalla puolue on perinteisesti ollut, sitä vähemmän siirtymää on tapahtunut, mutta ilmiö on silti havaittavissa kaikissa vanhoissa puolueissa.

Demareilla on vielä kokonsa puolesta jonkinlaista valtaa ja vastuuta, mutta kun Perussuomalaiset ovat sattuneesta syystä nopeasti valtaamassa heidän perinteistä reviiriään ja äänestäjiään, demaritkin ovat pahasti luisuneet epäoleelliseen nysväykseen, jonka tarkoitus on pelastaa maailma, mutta jonka ainoa vaikutus on hyvä mieli itselle ja ankara ketutus kaikille muille.

Poliittinen työkalu

Katsotaanpas.

1. Globaalidemarit esittävät haittaveroa lihalle
Sdp:n puolueosasto Globaalisosialidemokraatit GSD esittää haittaveroa lihalle. Aloite on jätetty toukokuussa kokontuvalle Sdp:n puoluekokoukselle.
Jätän tällä ilmoituksella aloitteen, jossa esitän haittaveroa demariudelle.
Puolueosasto perustelee haittaveroa ympäristö- ja erityisesti ilmastosyillä. Ilmastovaikutuksista ravinnon osuus on liikenteen tai asumisen luokkaa.
Perustelen haittaveroa raha- ja erityisesti järkisyillä. Järjettömässä politiikassa demarien osuus on lähes vihervasemmiston ja EU-direktiivien luokkaa.
Suomalaisten lihankulutus on noussut viime vuosikymmeninä.
Demareiden kannatus on laskenut viime vuosina, mutta riskirajat ylittyvät edelleen säännöllisesti.
GSD pitää lihan haittaveroa halpana ja tehokkaana tapana vähentää ilmastopäästöjä. Aloitteen mukaan hinnankorotus auttaisi myös ymmärtämään ruuan arvon paremmin ja vähentäisi ruokajätteen syntymistä.
Pidän haittaveroa tehottomana tapana vähentää typeryyttä, mutta saisipahan siitä ainakin hyvät rahat. Vero voisi kuitenkin auttaa ymmärtämään paremmin ja vähentäisi poliitikkoja, joiden ainoa työkokemus on puolueorganisaatiosta.

No vastataan nyt vakavastikin, ettei mene pelkäksi irvailuksi. On totta, että eläimet tuottavat ilmakehään hiilidioksidia, metaania ja muita hiilipohjaisia kaasuja. Voi olla niinkin, että näillä kaasuilla on jotain tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa, joten ymmärrän, jos eläinten määrää maailmassa pitää vähentää.

Nyt on kuitenkin niin, ettei kukaan rupea vegaaniksi sillä, että nostetaan lihapaketin hintaa parillakymmenellä sentillä, eikä sillä taatusti ole pätkääkään vaikutusta maailman kasvihuonekaasupäästöihin. Verotuloja voi jonkin verran tulla. Paitsi että kun verot ovat jo valmiiksi niin korkeat, ihmisten ostovoima alenee, ja verotulojen yhteissumma ei juuri kasva, vaan se siirtyy vain yhdestä lähteestä toiseen. Sekin ihmetyttää, että jos suomalaiset eivät vielä ole lakanneet syömästä, vaikka ruuan hinta on jo nyt EU:n huipputasoa, miten kukaan kuvittelee, että tämäkään vaikuttaisi?

Jumalauta. En minäkään mene tunkemaan T-luupihvejä kenenkään ituhipin kurkusta alas, vaikka itse olenkin sitä mieltä, että se on paremman makuista ja ravinnepitoisempaa kuin heidän ruokavalionsa. Jos teille ei liha maistu, niin mikäs siinä, mutta miksi viattomien sivullisten pitää kärsiä siitä?



2. Demarit haluavat nimettömän työnhaun valtiolle ja kuntiin

Ollaan havaittu, että koska työnantajat ovat hirveän rasistisia, seksistisiä ja muuten vain sikoja, he palkkaavat mieluiten vain valkoisia nuorehkoja heteromiehiä. Tämä on tietysti ikävää, joten sellainen pitää kieltää lailla. Koska ihmiset eivät kuitenkaan tottele lakeja, täytyy säätää uusi laki, jolla moinen toiminta tehdään kerta kaikkiaan mahdottomaksi.
Aloitteen tavoite on edistää tasapuolista ja syrjimätöntä työnhakua.
Kun valtion ja kuntien rekrytoijat joutuisivat käsittelemään työhakemuksia ilman hakijan nimeä ja muita tarkkoja henkilötietoja, hakemuksista ei pystyisi välttämättä heti näkemään, onko hakija nuori tai vanha, nainen vai mies tai onko tällä maahanmuuttajataustaan viittaava nimi.
Yksityisissä yrityksissä - ainakin menestyvissä sellaisissa - tajutaan varmaan ilman lakiakin katsoa enemmän CV:hen kuin naamaan, joten ainakaan toistaiseksi lakialoite ei koske niitä. Ehkä julkisella puolella ei olla niin tarkkoja, joten en ala inttää vastaan, jos joku kertoo, että siellä ei palkata väärännimisiä. Voi tietysti olla, että palkkaajalla on jo ennestään kokemuksia tietyistä kansallisuuksista, ja haluaa jo etukäteen ehkäistä tilanteet, joissa työntekijä kieltäytyy palvelemasta vastakkaista sukupuolta tai käyttää työaikaa rukoiluun enemmän kuin suomalainen tupakointiin.

En silti väitä, etteikö siellä voisi olla myös ihan pesunkestäviä natsejakin, jotka eivät vaan tykkää erivärisistä. Tällaisessa tapauksessa voisi äkkipäätä vaikuttaa järkevältä, että otetaan käyttöön toimenpiteitä, jotka estävät syrjinnän hakuvaiheessa.

Silti mieleeni tulee verrata tätä siihen, että jos netin treffisivustoilta kiellettäisiin kuvat. Jos treffipyyntöjä joutuisi lähettämään pelkän persoonakuvauksen perusteella, rumatkin pääsisivät treffeille. Tämä ei kuitenkaan vielä takaisi toisia treffejä tai edes sitä, ettei kumppani kääntyisi pois jo ovella kiroten sitä, että molempien aikaa tuli haaskattua.

Ajattelin vain, että kai nuo nimettömässä työnhaussa lupaaviksi katsotut joutuvat vielä työhaastatteluun ennen kuin saadaan nimet paperiin? Miten tämä laki estäisi rasistista pomoa sanomasta Mohammedille "ei kiitos" haastattelun päätteeksi?

(Kissakuvia googletetaan edelleen tasaiseen tahtiin, joten tässä väliaikavideo mihinkään liittymättä:)


Ensimmäinen ehdotus ei varmaan mene läpi puoluekokouksessa, mutta toinen kuulemma mennee. Samoihin aikoihin ollaan ruvettu havaitsemaan kestämätön tilanne niin demareissa kuin muissakin puolueissa, ja vanhoja kärkinaamoja ollaan vaihtamassa siellä sun täällä. Sitten ihmetellään, että miksi, vaikka ne ovat melkein kaikki naisia ja siis parhaita mahdollisia tehtäviinsä:

3. Politiikassa on meneillään perusteellinen puhdistus
Suomessa on menossa perussuomalaisten vaalivoitosta vuonna 2011 alkanut puhdistus, jossa viimeinenkin näkyvä naispoliitikko pitää pudottaa asemistaan. Missio on niin tärkeä, että sen vuoksi voidaan riskeerata sekä kansakunnan etu että oman puolueen kannatus.
Feministit ovat taistelleet ankarasti vuosisatoja saadakseen naiset johtopaikoille, ja on hyvä, että ovat, koska naiset ovat kiistatta parempia poliitikkoja kuin miehet. Jopa niin paljon parempia, että se on kaikille itsestään selvää, eikä sitä tarvitse erikseen perustella tässä. Persut kuitenkin vihaavat naisia niin syvästi, että haluavat hankkiutua naispoliitikoista eroon hinnalla millä hyvänsä. Selvä.
Julkisuudessa oli epätavallisen paljon naispoliitikkoja, ja heidän mukanaan nousi esille teemoja, joita konservatiiviset miespiirit vierastivat. Globalisaatiosta, maahanmuutosta ja sosiaalisista perusoikeuksista voitiin keskustella myönteiseen sävyyn, eikä Kööpenhaminan kokoukseen huipentunut ilmastokeskustelu ollut hiipunut.
Jos toimittajan mielestä tuo on parasta, mitä naiset ovat tuoneet politiikkaan, ei mikään ihme, jos kansa vierastaa. Toimittaja jatkaa valitsemallaan linjalla:
Demarit eivät ole pyrkimyksissään yksin. Näyttää siltä, että kaikki suuret puolueet aikovat menestyä seuraavissa eduskuntavaaleissa vetoamalla pelkkiin miesäänestäjiin, vaikka se on matemaattinen mahdottomuus. Puolet äänestäjistä on naisia.
Naiset siis äänestävät oletusarvoisesti vain toisia naisia, ja poliittisista arvoista ja mielipiteistä keskusteleminen on toisarvoista. Jos puolue haluaa vedota naisäänestäjiin, ei auta puhua asioista, jotka naisia saattaisivat kiinnostaa, vaan pitää marssittaa ehdokkaaksi kiintiönaisia keräämään naisten äänet. Nyt minulle on epäselvää vain, että kuka tässä nyt onkaan se naistenvihaaja? Vaikka vastustaakin miehiä, ei se tarkoita, että samalla tulisi puolustaneeksi naisia.

Tai no joo, noinhan se Halonenkin tuli valituksi. Otetaan vielä yksi ulkomaanuutinen. Tämä ei liity päivän aiheeseen, mutta se antaa hyvän oppitunnin politiikasta:

4. Krim yksimielinen Venäjään liittymisestä

Krimin kansanäänestys oli tietysti surkuhupaisaa pelleilyä jopa entisen Neuvostoliiton mittapuulla, mutta huomautan silti yhdestä asiasta.
Krimin kansanäänestyksen lopullisen tuloksen mukaan 96,77 prosenttia äänestäjistä kannatti Ukrainaan kuuluvan niemimaan liittymistä Venäjään.
Tataarien edustajat ilmoittivat jo etukäteen boikotoivansa äänestystä eikä heitä sunnuntaina vaalipaikoilla näkynyt.
Tataarit halusivat pysyä Ukrainassa, eivätkä he suostuneet ottamaan osaa vaaleihin, joita he vastustivat. Toki vaaleissa lisäksi huijattiin häpeilemättä, eivätkä he pienenä vähemmistönä olisi kuitenkaan voittaneet, mutta se ei ole oleellista.

Useimmissa muissa järjestelmissä se, ettei suostu osallistumaan, murentaa vastapuolen vaikutusvaltaa. Demokratiassa sen sijaan käyttämättä jätetty ääni on ääni vastapuolelle. Muistakaa käydä äänestämässä.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kirja-arvostelu: Jason M. Hough - The Darwin Elevator

Kustannusalalla termi "commercial" viittaa kirjallisuuteen, joka noudattaa selkeästi jonkin tietyn genren käytäntöjä ja perinteitä, eikä yritäkään olla taidetta, filosofiaa, sosiaalikritiikkiä, opetusmateriaalia tai mitään muutakaan kuin pelkkää viihdettä.

Siitä onkin jo kauan, kun olen viimeksi lukenut oikein kunnon hömppäscifiä englanniksi. Kuulin joskus marraskuussa netistä, että Jason Houghin avaruusscifiä, räiskintää ja zombiapokalypsiaa yhdistelevä Dire Earth -trilogia on oikein vahva lajityypin edustaja, ja kun sattumalta huomasin ykkösosan Akateemisessa kirjakaupassa, nappasin sen enempiä miettimättä mukaan.


Eletään vuotta 2283, ja avaruusolennoilla on jokin mystinen, monivaiheinen suunnitelma Maapallon varalle. Ne eivät ole näyttäytyneet, mutta lähettelevät miehittämättömiä avaruusaluksia tietyin väliajoin. Ensimmäisellä käynnillä ne jättivät kryptisiä viestejä, mitä tuleman pitää; toisella kerralla ne rakensivat pohjoisaustralialaiseen Darwinin kaupunkiin avaruushissin, jolla pääsee kymmenien tuhansien kilometrien korkeuteen; ja kolmannella kerralla ne levittivät Maapallolle taudin, joka teki suurimmasta osasta ihmiskuntaa verenhimoisia ja korkeampaan aivotoimintaan kykenemättömiä ali-ihmisiä.

Ihmiskunnan viimeinen turvapaikka on alue muutaman kilometrin säteellä Darwinin hissin ympärillä, koska hissi säteilee auraa, joka pitää taudin passiivisena, eikä alueen ulkopuolelle ole asiaa ilman ilmatiiviitä suojavarustuksia. Hissin juurella asuu miljoona kappaletta enemmän tai vähemmän köyhää ja nälkiintynyttä rahvasta, ja eliitti elelee mukavasti hissin varrelle rakennetuilla avaruusasemilla. Kaupungin väki kuolisi nälkään ilman hissinvarren kasvihuoneasemien tuottamaa ruokaa, mutta toisaalta asemalaiset ovat riippuvaisia alhaalta tuodusta vedestä ja ilmasta. Ei siinä muuten mitään, mutta kun hissin juurta ja siten kaikkea liikennettä hallinnoi vallanhimoinen sotaherra, joka ei tykkää olla yläkerran käskyläinen, vaan mielellään näkisi itsensä ihmiskunnan rippeiden diktaattorina.

Pieni murto-osa väestöstä on immuuni taudille, ja heille on kova kysyntä, koska he voivat mennä kauas ali-ihmisten alueelle raunioituneisiin kaupunkeihin ja sotilastukikohtiin hankkimaan aseita ja muita käyttöesineitä. Tällaisia immuuneja keräilijöitä ovat myös kirjan päähenkilö Skyler ja hänen ryhmänsä. He saavat tehtäväkseen auttaa viehättävää tiedenaista etsimään kaukaisista observatorioista tietoja, joiden avulla saataisiin tietoa ihan kohta tulevasta avaruusolentojen seuraavasta käynnistä. Käynnin luonnetta osataan vain arvailla, mutta sen oletetaan liittyvän jotenkin siihen, että hissin tuottama suojaava aura alkaa olla hiipumassa, ja ihmisiä sairastuu turva-alueen sisälläkin. Samalla em. sotaherra kuitenkin käynnistää sotilasvallankaappauksen, johon ihmiskunnalla ei oikein olisi siinä tilanteessa varaa.

4,5 pistettä viidestä. Toisin kuin monissa muissa trilogioissa, tässä ensimmäinen osa ei ole itsenäinen kokonaisuus ja seuraavat osat jälkeenpäin lisättyjä täydennyksiä, vaan tässä eeppisten mittasuhteiden tarina on päätetty mieluumin pilkkoa osiin kuin julkaista yhtenä 1400-sivuisena kirjana. Olisikin oikeastaan pitänyt lukea kaikki osat ja arvostella ne yhdessä, mutta menkööt.

Kirjoitustyylistä huomaa, että kyseessä on kirjailijan ensimmäinen teos, mutta kliseitä ei pahemmin ole, ja juoni on jännittävä sekä toiminnantäyteinen ja henkilöhahmot mielenkiintoisia, uskottavia sekä monitahoisia. Kuten alussa tuli mainittua, syvällisempää symboliikkaa ja sisältöä ei kannata odottaa (vaikka toki taitava kirjallisuustieteilijä kaivaa sellaista vaikka puhelinluettelosta), mutta tässä lajityypissä ei ole tarkoituskaan.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kukkia naisille

Lauantaina oli sitten naistenpäivä. Tuvan puolelta huudettiin, että asia olisi paras pitää mielessä ja suorittaa asianmukaisia toimenpiteitä, tai muuten. Ehkä emännällä oli vielä muistissa kahden vuoden takainen naistenpäivä, jolloin ainejärjestöni piti asian tiimoilta bileet ja kerroin hänelle meneväni ryyppäämään venäläisten tyttöjen kanssa. Tulin toki kiltisti hänen luokseen yöksi, mutta siitäkin hän oli vähän näreissään. Asialla saattoi olla tekemistä sen kanssa, että soittelin hänet päästämään minut alaovesta klo 5:20, ja hänellä oli herätys töihin seitsemältä, mutta eipäs nyt harhauduta aiheesta.

Vietin kuitenkin viikonlopun Perä- ja tavallisella Seinäjoella juhlistamassa isoäitini 80-vuotissynttäreitä, joten meillä jouduttiin naistenpäivä siirtämään tälle päivälle. Kävinkin juuri paikallisessa ostoskeskuksessa hakemassa emännälle kukkia. Valituksi tuli tuollainen:


Joku saattaa pitää valintaani raflaavana, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että kaktus on maailman romanttisin kukka.

Verrataanpa sitä vaikkapa ruusuihin. Ruusuja pidetään yleisesti romanttisina, mutta se perustuu vain sosiaalisiin konventioihin (eli siihen, että TV:ssä aina annetaan ruusuja ja se on olevinaan romanttista), eikä asia kestä lainkaan kriittistä tarkastelua. Katsotaanpas.

1. Ruusut ovat toki nättejä, mutta siihen se jääkin, eivätkä ne kestä maljakossa montaa päivää, toisin kuin kaktukset, jotka kestävät käytännössä ikuisesti, kunhan niitä ei kastele liikaa. Antamalla ruusuja mies viestittää siis, että "rakkauteni perustuu ulkonäköön, eikä se kestä kauaa". Lisäksi kun pidetään mielessä, että kukinnot ovat itse asiassa kasvien sukupuolielimiä, ei tarvinne erikseen huomauttaa, mitä moinen lahja vihjaa.

2. Sekä kaktukset että ruusut ovat piikikkäitä. Kaktukset ovat kuitenkin rehellisiä, koska niissä piikit ovat ensimmäinen asia, minkä niistä huomaa. Ruusuissa piikit ovat varressa piilossa kauniin kukan alla, eikä niitä huomaa ennen kuin on jo liian myöhäistä.

3. Kaktuksenkin saa kukkimaan, ja silloin ne vasta hienoja ovatkin. Se kuitenkin vaatii paljon aikaa, huolenpitoa sekä sopivassa suhteessa viileää ja kuumaa. Mikä muu kasvi voisi paremmin symboloida parisuhdetta?

Nyt kun faktat on lyöty pöytään, toivoisin miesten ottavan neuvostani vaarin kukituskulttuurimme kehittämiseksi rationaalisempaan suuntaan. Naislukijani voivat omalta osaltaan nopeuttaa kehitystä laittamalla vääriä kukkia tuovat miehet ulkoruokintaan.


Lopuksi vielä kuva jännästä propellista katulampun kyljessä.

Seinäjoki ilmeisesti hakee säästöjä ja ekologisuutta tuulivoimasta.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Vaatimaton tukeni Ukrainalle

Ihan aluksi, teemaan ja aiheeseen sopivaa musiikkia:


No niin. Viikon pää- ja välillä tuntuu, että ainoa puheenaihe on Ukrainassa kytevä sota. Koska kaikki muutkin blogistit puhuvat asiasta, katson velvollisuudekseni sanoa itsekin jotain. Jos kerran eturauhassyövän voi parantaa kasvattamalla kuukaudeksi viikset ja oikeastaan ihan minkä tahansa maailman epäkohdan voi korjata vaihtamalla Facebook-profiilikuvakseen jotain asiaan liittyvää tai täysin liittymätöntä, niin kyllä kai kolmannen maailmansodankin voi ehkäistä blogikirjoituksella.

Asia on kuitenkin käsitelty melko kattavasti muissa blogeissa, joten minun on turha käydä kovinkaan syvällisesti läpi omia mielipiteitäni tai muitakaan faktoja, vaan keskityn tänään lähinnä kuunteluttamaan ukrainankielistä musiikkia. Kuten olen joskus maininnut, Ukraina on yksi lempimaistani, ja olenkin odottanut jo kauan tekosyytä tällaiselle musiikkipostaukselle.


Ärsyttävää, kun ukrainankielinen musiikki on omassakin maassaan vähemmistössä. Useimmat paikalliset muusikot laulavat lähinnä venäjäksi, ja ukrainaksi lauletaan pääasiassa ylläolevan kaltaisia kansallismielisiä kappaleita. No, ei kai se tässä yhteydessä haittaa. Jatketaan samalla linjalla. Tässä on pirun kova video, jonka kanssa ei edes tarvitse ymmärtää sanoja:


Tuollaiset viikset kasvatan ensi marraskuussa, jos emäntä antaa.

Kun mielenosoitukset alkoivat, Ukraina oli tilanteessa, jossa ei ollut hyviä vaihtoehtoja. Rahat olivat loppu; lainaa tarjottiin sekä idästä että lännestä, mutta ei tietenkään ehdoitta. Lännestä rahaa olisi tullut vähemmän ja vastineeksi vaadittiin ankaria eheytystoimia, jotka olisivat pistäneet talouden koville. Venäjältä rahaa olisi tullut enemmän ja helpommalla, ja jotkut ovat Suomessakin olleet sitä mieltä, että kansa on väärässä protestoidessaan Janukovytšin päätöstä vastaan.

Nythän on kuitenkin niin, ettei kansa kapinoi rahaa vastaan, vaan estääkseen itseään liukumasta takaisin Venäjän etupiiriin, josta pois päästäkseen se on ponnistellut jo sata vuotta. Tämän voi ymmärtää niin historiallisesta näkökulmasta kuin pitkän tähtäimen strategisena periaatteenakin.

Olen joskus kuullut Neuvostoliittoa kutsuttavan Kansakuntien Vankilaksi, ja tietyssä mielessä entisen Neuvostoliiton alue on sitä edelleen. Siellä kenelläkään ei ole varsinaisesti kivaa, mutta suurin ja aggressiivisin voi rakentaa itselleen kohtuullisen mukavuuden painostamalla heiveröisempiä sellitovereitaan. Sellitovereiden elämänlaatu vaihtelee kurjan ja siedettävän välillä riippuen isomman tuulesta ja mielijohteista, ja selviytymisen hintana on, että antaa silloin tällöin isomman kairata anukseen.

Ei siis mikään ihme, jos ukrainalaiset haluavat länsimaalaisiksi hinnalla millä hyvänsä. Seuraava on vanhahko kannatusbiisi Tymošenkolle:


Julia Tymošenko onkin aikamme, ellei jopa kaikkien aikojen viehättävimmännäköinen valtionpäähenkilö. Hyväksyvästä ilmeestä päätellen Putin on samaa mieltä:

Minne Vallu katsoo?

Pistetäänpä Julialle vielä toinen:


Ei tästä vielä mikään kolmas maailmansota ala. Hitlerkin sai rauhassa miehittää Tsekin ja Memelin ja mitä niitä nyt oli, eikä länsi julistanut sotaa ennen Saksan hyökkäystä Puolaan. Siihenkin Hitler totesi vain, että "tulkaa tänne sanomaan," eivätkä länsimaat tulleet, vaan Hitler joutui itse hakemaan. Varmaan Venäjä siis voi rauhassa kyykyttää vielä jotain muuta naapurimaataan lähivuosina ilman kenenkään väliintuloa.

Siinäkin mielessä Hitler-vertaus on hyvä, että Ukrainan historiaa ajatellen tämänhetkinen tilanne on sama kuin jos Saksa uhkailisi Israelia. Tai siis olisi, jos Saksassa olisi diktaattorina entinen Gestapo-upseeri, joka on avoimesti sitä mieltä, että Saksan häviö toisessa maailmansodassa oli viime vuosisadan suurin katastrofi.

Oma ennusteeni on tämä: ihan kohta Ukrainassa soditaan, ainakin Krimillä, mutta miksei muuallakin. Sota kestänee kauemmin kuin viikon pari, koska Ukrainalla monikymmenmiljoonaisena kansana on enemmän lihasta kuin Georgialla 6 vuotta sitten, mutta Venäjälle sekään ei pärjää. Krim saa täyden autonomian, mutta sen itsenäisyyttä eivät tunnusta muut kuin Venäjä kavereineen. Ukrainaa ei liitettäne Venäjään, mutta sen tulevasta demokratiakehityksestä ja alkaneesta länsimaalaistumisesta en sitten osaakaan arvata mitään.

No perhana. Tuli epähuomiossa kirjoitettua sisältöä, vaikka meinasin, ettei. Voitte jättää lukematta, jos haluatte. Takaisin musiikkiin.


Seuraava kappale on Grand Theft Auto 4:n soundtrackilta. Euroviisufanit tunnistavat kyllä.


Lopuksi vielä eräs hyvin tunnettu ja rakastettu vanha ukrainalainen kansanlaulu, esittäjänä hyvällä maulla nimetty tyttöbändi Via Gra:


Tuosta kappaleesta on youtubessa varmaan kymmeniä tulkintoja, mutta harmittaa, että niistä jätetään aina kahdeksas eli viimeinen säkeistö laulamatta. Se menee jotenkin niin, että "sanoit kuolevasi, tulin katsomaan, olitkin elossa, taas minua huijasit."