sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

CCR-päivä

On oikein mukavaa, että huoltoasemien ruokasaleissa soitetaan musiikkia taidolla ja rakkaudella rakennetuilta soittolistoilta, eikä vain kuunnella geneerisiä radiokanavia, jotka soittavat samaa top 40 -ulostetta mitä muutkin, koska ne joutuvat kilpailemaan kuuntelijoista, jotka vuorostaan kuuntelevat niitä vain koska kaikki kaveritkin kuuntelevat. Istuin jälleen kerran töiden jälkeen ABC:lla megapekonia syömässä, kun ruokasalin viihtyvyydestä vastaavista kaiuttimista pärähti soimaan Lodi. Siis tämä:


Sillä hetkellä päätin, että tänään on CCR-päivä. Kuten kaikki hyvin tiedätte, CCR eli Creedence Clearwater Revival oli kantri/rockbändi, joka teki John Fogertyn tunnetuksi 60- ja 70-lukujen vaihteessa. Sen kuuluisimpia kappaleita ovat mm. Up Around the Bend:


...ja Fortunate Son, jota tarttuvan melodiansa takia pidetään yleisesti jonkinlaisena Amerikan teemabiisinä, mutta joka onkin oikeasti katkera protestilaulu Vietnamin sodalle:


Joku ystävällinen internettiläinen oli näköjään tehnyt sille musiikkivideon, jolla poksahteli ydinpommeja.

Yksi niistä harvoista asioista, joiden suhteen minä ja isäni olemme samanlaisia, on musiikkimaku. Hänen suosikkikappaleensa on Travelin' Band, ja on pakko sanoa, ettei hän ainakaan pahasti väärässä ole:


Olisin pistänyt tuon edellisen vaihteen vuoksi Doc Hollidayn esittämänä, mutta tämä Blogger sekoilee jotain omiaan. Ei suostu näyttämään kaikkia Youtuben vaihtoehtoja. Menkää itse etsimään, se on kyllä sen arvoinen. Oli miten oli, seuraavaksi oma ikuinen lempparini, Lookin' Out My Back Door:


Leppoisa meininki näyttää pojilla olevan. John Fogerty on muuten vieläkin 68-vuotiaana täydessä vedossa, tekee uutta musiikkia ja keikkailee Suomea myöten. Siitä osoituksena tämä alle pari viikkoa sitten julkaistu kappale:


Olisihan näitä vielä vaikka kuinka paljon, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Youtube-seikkailu on kivaa ja avartavaa, sinne vaan suosituksia klikkailemaan.

...no hyvä on. Yksi vielä.

2 kommenttia:

  1. Fortunate Sonin traagisen väärinkäytön yksi huipentuma olivat varmaankin Wrangler-mainokst: http://en.wikipedia.org/wiki/Fortunate_Son#Commercials

    Valitettavasti YouTubesta näitä ei pikaisesti hakemalla löytynyt kauhistelua varten. :/

    VastaaPoista
  2. Iltaa, Jone, ja kiitos kommentoinnista.

    Tuosta Wrangler-tapauksesta en ollutkaan kuullut. Mainosta sellaisenaan en minäkään löytänyt, mutta joku oli ympännyt sen videoon, joka kertoo kappaleesta ja mainoksesta kaiken oleellisen:

    http://www.youtube.com/watch?v=woyvGwGNGSo

    Tuota biisiä tosiaan tungetaan vähän joka paikkaan miettimättä yhtään, mitä sanoituksissa sanotaan. Se on tietysti aina riskinä, kun tekee hyvänkuuloista musiikkia.

    Tarkemmin ajateltuna näyttää jopa siltä, että Wranglerin porukat kyllä tiesivät, mutta silti päättivät pätkäistä laulusta sen osan, joka omaan agendaan sopi, ja käyttää sitä. Alusta nimittäin lauletaan tuo "some people are born, made to wave the flag, ooh they're red, white, and blue", mutta mainos loppuu sopivasti ennen kuin päästään kohtaan "it ain't me".

    Ajattelivatkohan ne, että kukaan ei huomaa, vai että ketään ei kiinnosta?

    VastaaPoista