Porstuassa kylässä 2: Petroskoin Tiltu

Koska Porstuan edellinen vierashaastattelu osoittautui suosituksi, ajattelin kokeilla tätä blogistiikan oppi-isältäni Yrjöperskeleeltä plagioimaani tekstiformaattia toisenkin kerran. Koska edellinen vieras oli täysin fiktiivinen hahmo 1920-luvun kauhukirjallisuudesta, tuskin pahastutte siitäkään, että tämänkertainen vieras on todellinen henkilö, joka on käyty hakemassa haastateltavaksi aikakoneella menneestä ajasta ja paikasta.

Tarkemmin sanottuna Neuvostoliitosta joulukuulta 1939:

Toivottakaamme siis tervetulleeksi journalisti ja ihmisoikeusaktivisti Petroskoin Tiltu.

- Spasiiba, toveri.

Rouva Tiltu... tai siis, onko se etu- vai sukunimesi?

- Voit sanoa minua ihan vain Tiltuksi, mutta oikea nimenihän on Saimi Virtanen. Tiltu on pelkkä lempinimi, jonka te valkobandiitit olette antaneet jossain vanhassa laulussa esiintyneen huorahtavan naisen mukaan minulle ja kollegoilleni. Meitä Tiltujahan on muitakin, Leningradissa ja Moskovassa jne. Useimmat meistä ovat ihan suomalaisia, mutta Suomesta pois potkittuja kommunisteja.

Selvä. Kerrotko meille, mikä sitten on "Tiltu"? Mitä te teette?

- No nyt kun Suomen ja Neuvostoliiton välillä on tämä, eh... pienimuotoinen rajaselkkaus, me lähetämme signaalia suomalaisille sotilaille tarkoitettujen radiolähetysten taajuuksilla ja puhumme niiden päälle. Levitämme Neuvostoliiton propagandaa, misinformaatiota ja epätietoisuutta, ja olemme muutenkin niin rasittavia räähkiä, että jo pelkkä äänemme kuuleminen saa ihmiset tappelemaan keskenään ihan vain ärtymystä purkaakseen.

Pienimuotoinen rajaselkkaus? Tarkoitatko siis sitä, kun Neuvostoliiton Puna-armeija ylitti rajan 21 divisioonan voimin viikko sitten, on jo miehittänyt Suomussalmen ja useita muita rajapitäjiä koko rajan matkalta, ja etenee Karjalankannaksella kohti suomalaisten pääpuolustusasemia?

- Juuri sitä, ja se eteneekin aivan liian hitaasti teidän valkobandiittien oikeudettomien viivytystaistelujenne takia. Vaadinkin, että sellainen peli lopetetaan alkuunsa ja neuvostojoukoille taataan vapaa ja turvallinen pääsy Suomeen.

Eikös sodassa perinteisesti ole ollut niin, että suvereenilla valtiolla on oikeus torjua itseensä kohdistuvat hyökkäykset?

- Missä ihmeen sodassa? Mitkä hyökkäykset? Neuvostoliitto ei ole julistanut Suomelle sotaa, joten valtiomme eivät ole sodassa. Sen sijaan ehdoton puolueettomuuslinja, johon Suomi on sitoutunut, vaatii, ettei Suomi saa eikä voi osallistua sotatoimiin Neuvostoliittoa tai muutakaan suurvaltaa vastaan. Sen lisäksi kansainväliset sopimukset, kuten Suomen ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus, jo itsessään kieltävät Suomea eskaloimasta tätä rajaselkkausta sodaksi.

Neuvostoliittohan irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen vastoin kaikkia omia kansainvälisiä sitoumuksiaan kaksi päivää Mainilan laukausten jälkeen, jotka se lavasti saadakseen perusteen hyökkäykselle, eli kaksi päivää ennen hyökkäyksen alkua.

- Vain omalta osaltaan. Suomi ei käsittääkseni ole siitä irtisanoutunut, eikä sopimustekstin mukaan voikaan ennen vuotta 1945. Ei vääryyttä voi oikaista toisella vääryydellä.

Mutta eikö tässä muuttuneessa tilanteessa voida katsoa, että nämä sopimukset eivät enää--

- Ei mitään muttia! Kansainväliset sopimukset ovat tältä osin ehdottoman yksiselitteisiä! Sitä paitsi jos te yritätte rajoittaa Puna-armeijan oikeutta liikkumiseen, te väistämättä asemoitte itsenne natsien puolelle. Täytyykö minun muistuttaa, että Natsi-Saksa vasta pari kuukautta sitten hyökkäsi oikeudettomasti Puolaan jokin kämäisesti lavastettu pommi-isku tekosyynään ja miehitti siitä ne osat, joita me emme ehtineet omalla humanitäärisellä operaatiollamme miehit-- siis suojella? Sen myötä panette itsenne alttiiksi myös Ison-Britannian ja Ranskan pakotteille.

Itse asiassa länsiliittoutuneet ovat alustavasti puhuneet, että ne auttaisivat Suomea lähettämällä aseita, tarvikkeita ja ehkä jopa joukkoja Suomen avuksi Puna-armeijaa vastaan.

- Etkö sinä tajua, että juuri sitä Stalin ja hänen kätyrinsä Otto Wille Kuusinen haluavat? Te pelaatte suoraan heidän pussiinsa!

Anteeksi kuinka?

- No siis kun, äh... Tehän - siis Suomi ja muut niin sanotut länsimaat - väitätte olevanne vapaita demokratioita, ettekö vain? Mikä se sellainen vapaa demokratia on, jossa suvaitaan vain tiettyihin ahtaisiin muotteihin pakotetut ajatukset ja ihmiset? Stalinistinen diktatuuri on hieno aate, melkein kuin pohjoismainen sosialidemokratia, eikä sitä ole mitään syytä pelätä. Jos te ette päästä Puna-armeijan hienoja ihmisiä maahanne, koko ideanne ja kaikki arvonne lakkaavat olemasta, ja niiden myötä myös valtionne ja kansanne olemassaolon oikeutus.

Tuo on aika erikoinen tulkinta ja siitä voidaan olla monta mieltä, mutta miten se liittyy Staliniin ja Kuusiseen?

- Sittenhän he voivat osoitella teitä sormella. Ja kertoa Neuvostoliiton urhoollisille ja korkeamoraalisille kansalaisille, millaisia heikkoja ja arkoja luusereita te olette. Ja muutenkin lällätellä. Tuollainen älytön militaristinen retoriikka vain aiheuttaa eripuraa ja hajaannusta sekä osoittaa heikkoutenne. Sen sijaan teidän pitäisi osoittaa vahvuutenne julistamalla yhtenä miehenä, että te ette pelkää haasteita eikä varsinkaan muutaman neuvostodivisioonan majoittaminen ole mitään, mistä ette pystyisi selviytymään.

Tähän siis pitäisi taipua siksi, että lällättelijät eivät pitäisi meitä raukkiksina ja lopettaisivat lällättelyn? Eikö jo päiväkodissa opetettu, ettei--

- Päiväkodissa puhuttiin vain kalliolta hyppimisestä ja sellaisesta, ei mistään tosielämän aikuisten haasteista. Siis ihan oikeasti nyt jumalauta. Kuinka nössöä porukkaa siellä Suomessa oikein on? Heti ollaan vetelät housuissa ulvomassa jostain "sodasta" ja "hyökkäyksestä" kun vähän rajalla piippalakkeja vilahtelee. Jos Puna-armeijan uljaat sankarit joskus oikeasti tulisivat Suomeen hyökkäystarkoituksessa, miten meinasitte tappaa heidät? Nauruun vai?

Ettekös te lällättele meille sisäpropagandassanne joka tapauksessa? Miksi tämän pitäisi aiheuttaa meillä yhtään sen enempää toimenpiteitä? 

- Niin no en minä tiedä, mutta mitä te oikein niin hysteerisinä pelkureina kammoksutte? Eihän sinne kovin paljoa ole tulossa. Vain 450 000 sotilasta. Suomessa on 3,8 miljoonaa asukasta. Ei tuollainen pikkumäärä näkyisi noin isossa maassa yhtään mitenkään. Lisäksi on muistettava, että he kaikki ovat terveitä nuoria miehiä, ja venäläiset ovat tunnetusti ahkeria työntekijöitä, joten mieti, kuinka huiman piristysruiskeen taloutenne heistä saisi! Tai no tottakai Puna-armeijassa on myös jonkin verran naisia ja lapsia, joten ette voi väittää, että he kaikki olisivat pelkkiä raavaita miehiä. Sitä paitsi jos tämä ei riitä, Stalin voi lähettää Suomeen sotilaita vaikka kymmeniä miljoonia. Meillä kyllä riittää väkeä, eikä heidän henkensä ole uljaalle johtajallemme minkään arvoinen.

Niin siis oliko sieltä nyt tulossa ne 450 000, vai kymmeniä miljoonia?

- Niin paljon kuin tarvitaan. Eiku... Lopullinen määrähän riippuu tietysti siitä, että... Tai siis... Äh. Minä olen pelkkä propagandisti, en ole oikea nainen vastaamaan tällaisiin. Sovitaanko, että suostutte vain päästämään neuvostojoukot maahanne, niin teille kyllä myöhemmin määritellään kohtuullinen ja oikeudenmukainen määrä isommissa pöydissä?

Olisiko suomalaisilla sananvaltaa niissä isommissa pöydissä?

- Ei tietenkään! Eihän siinä päätettäisi suomalaisten asioista, vaan vain Suomeen tulevien neuvostojoukkojen asioista.

Aha. Sitten se on varmaan juuri niin. Ehkä kuitenkin vielä käyn laittamassa ylipäällikölle viestin, että vastarintaa kannattaa jatkaa, samalla reissulla kun käyn kyyditsemässä sinut takaisin vuoteen 1939.

- Mutta ette te voi! Tuo on suorastaan kylmäävää! Eikö teitä fasisteja lainkaan kiinnosta ihmis--

No niin, aikamme alkaakin olla jo loppu. Kiitos käynnistä, Saimi Virtanen alias Petroskoin Tiltu. Mielestäni tämä oli ihan onnistunut ja avartava haastattelu, vaikka emme päässeetkään yhteis- tai muuhunkaan ymmärrykseen.

- Entäs se IPA-olut, joka minulle luvattiin palkkioksi haastattelusta?

Se järjestyy kyllä. Valitettavasti aikamatkustuksen lainalaisuudet eivät salli alkoholijuomien viemistä pois anniskeluajankohdasta, mutta tässä on sinulle drinkkilippu Kuusisen Klubille.

* * *

Inspiraatiosta haastattelun tekemiseen kiitän seuraavia sosiaalisessa mediassa vastaantulleita innokkaita isänmaanpuolustajia ja kymmeniä muita heidän kaltaisiaan. Klikkaa kuva isommaksi.

Ihmisten ja asioiden tappelusta

Kävimme työkavereiden kanssa ampumassa pistooleilla. Työnantaja antaa vuodessa satoja euroja touhurahaa, jota ei kuitenkaan saa käteisenä, vaan se pitää kuluttaa asioihin, joiden takia pitää poistua kotoa. Miksipä emme menisi sitten vaikka ampumaan?

Kaverit olivat käyneet jo pari kertaa, mutta minun piti ostaa tutustumiskäynti. Enhän ole ikinä eläissäni ampunut pistoolilla, ilmapistooleja lukuunottamatta. Aluksi ammuin opastettuna .22-kaliiberisella, mutta kun se meni tarpeeksi hyvin, sain ampua pari viimeistä kierrosta 9-millisellä. Vieressä kaverit paukuttelivat .357-revolvereilla. Hauskaa puuhaa, ja varmasti menemme pian uudestaankin.

Olihan se kyllä vaikeaa. Tai siis tauluun osuminen oli helppoa, mutta vaikeaa oli pitää turpa kiinni. Minulla kun on hyvin... sanotaan vaikka että laaja-alainen huumorintaju ja suussa huono filtteri, kaikenmoiset BLM- ja ISIS-läpät yrittävät väkisin puskea läpi. No, varmasti henkilökunnallekin kehittyy tuollaisen työn mukana roisi huumori, mutta en halunnut ottaa riskejä, että heittävät pihalle.

Kun nyt tuli ampumisesta puhe, olette varmaan kuulleet, että Amerikassa on viime aikoina ammuttu ihmisiäkin. Erityisesti mieleen ovat painuneet ensinnäkin Michael Reinoehl, antifa-aktivisti, joka ampui Portlandissa Trump-aktivistin (ennen kuin valitatte lähdekritiikistä, olisin kyllä linkittänyt Ylen uutisen tapauksesta, mutta jostain syystä sieltä löytyy Reinoehlin nimeä hakemalla artikkeli vain siitä, kuinka poliisi ampui hänet pidätyksen yhteydessä joitain päiviä myöhemmin); ja toisena Kyle Rittenhouse, alaikäinen pyssy- ja poliisiaktivisti, joka ampui toisella puolella maata Kenoshassa pari BLM-aktivistia hengiltä ja haavoitti kolmatta (no niin, tästä sentään löytyi Yle-artikkeli).

En nyt väitä tietäväni tapauksista enempää yksityiskohtia kuin julkisuuteen on tullut, enkä tässä ajatellut valita puolia mihinkään suuntaan. Ihmisten reaktioita sosiaalisessa mediassa seurattuani tulin vain huomanneeksi erään jännän jutun.

Varmaan tiedätte ilmiön, että oikeistolaiset ja/tai konservatiivit voivat tapella jostain yksittäisestä kiistakysymyksestä hyvinkin katkeraan ja aggressiiviseen sävyyn, mutta heti, kun aihe vaihtuu, tilanne nollautuu ja taas ollaan kavereita. Kunnon vänkäämisestä saatetaan jopa nauttia. Kukaan ei käy toiseen fyysisesti kiinni politiikan takia, tai ainakaan ei kokonaan katkaise välejä ja lakkaa olemasta kaveri. Vihervasemmistopuolella taas on yleistä, että ei haluta väitellä, vaan mieluumin suljetaan hankala tyyppi kokonaan oman sosiaalisen piirin ulkopuolelle. Tuntemattomia saatetaan mennä mättämään turpaan kaduille, koska vaikka kaikki mielipiteet ovat yhtä hyviä, väärät mielipiteet eivät ole mielipiteitä, vaan väkivaltaa, johon on vastattava väkivallalla.

Oikeistopuolella tuollaista touhua katsellaan ihmetellen. Eihän mikään poliittinen ongelma ratkea tappelulla tai epämiellyttävien asioiden kiistämisellä, vaan vapaalla väittelyllä, johon kaikki ihmiset saavat osallistua näkemyseroineen. Jokaisella ihmisellä on loogiset perustelut näkemyksilleen, ja ne ansaitsevat tulla kuulluiksi, jos ei mistään muusta syystä, niin edes siksi, että muut voisivat yhdessä nauraa niiden huonoudelle ja typeryydelle. Sanotaan, että "asiat riitelevät, eivät ihmiset". Toki se, kuinka hyvin tuo toimii käytännössä, on oma kysymyksensä, mutta nyt ei ole siitä kyse, vaan pelkästä maailmankuvaerosta.

Kuinkas Antifa-piireissä reagoitiin näihin kahteen ampumistapaukseen? No, Reinoehl, joka väijytti uhrinsa takaapäin, teki sen kuulemma puhtaasti itsepuolustustarkoituksessa. Wikipedian mukaan hän itse kuvaili asiaa näin:

I felt that my life and other people around me's lives were in danger, and I felt like I had no choice but to do what I did.

ja

I see a civil war right around the corner. That shot felt like the beginning of a war.

Aiemmin hän oli ollut sitä mieltä, että:

We truly have an opportunity right now to fix everything. But it will be a fight like no other! It will be a war and like all wars there will be casualties.

Eli että ihan vähän tässä vain sotaa aloitellaan. Pakko, ei noista muuten pääse. Itsepuolustusta vain.

Rittenhousesta, joka jäi mottiin mellakoitsijoiden sekaan ja ampui lyöntietäisyydelle päässeet hyökkääjät päästäkseen itse pakoon, sen sijaan kerrotaan mm. että:

Hän siis syyllistyi kahteen kylmäveriseen murhaan, kun hän ilman mitään syytä ampui kaksi viatonta sivullista, jotka ihan vähän vain yrittivät hakata häntä sekalaisella kättäpidemmällä ja ajaa häntä takaa lynkatakseen hänet.

Se kolmas, joka otti lähietäisyydeltä luodin hauikseensa, mutta jäi henkiin, nyt ehkä sattui olemaan aseistautunut tuliaseella, mutta ihan pienellä vain:

Itse hänen kerrotaan kommentoineen jälkeenpäin, että:

His only regret was not killing the kid and hesitating to pull the gun before emptying the entire mag into him.

Kerrataanpa.

1. Väärää mieltä olevan tyypin väijyttäminen tappotarkoituksessa = itsepuolustusta.

2. Raivostuneen lynkkausjoukon ihollepäässeiden jäsenten ampuminen, että pääsee itse ehjänä pakoon = kylmäverinen murha.

Kuten sanoin, jokaisella ihmisellä on loogiset perusteet näkemyksilleen, joten vaikka tämä yhtälö saattaisikin päällepäin näyttää siltä, että nuo tyypit vain taktisesti vaihtavat selityksiään sen mukaan, onko kyse omista vai vihollisista, täytyy siinä olla myös jokin syvempi tausta-ajatus, jonka siivittäminä he ylipäänsä vaivautuvat ammuskelemaan ja olemaan ammuttavina.

Asiaa pähkäiltyäni tulin tulokseen, että logiikka tuon touhun takana on "asiat riitelevät, eivät ihmiset". Joo, sekä oikeistolaiset että vasemmistolaiset koko spektrin laidalta toiselle allekirjoittavat tuon periaatteen. Ero on vain siinä, mikä nähdään ihmisen rooliksi asioiden riitelyssä.

Kaltaiseni juntti saattaisi kuvitella, että ideologia on työkalu, jolla ihmiset pyrkivät rakentamaan yhteiskunnasta omien mieltymystensä mukaisen. Jos siis vaikka fasismi ja antifasismi ideologioina riitelevät, se saattaisi toteutua käytännössä vaikka niin, että fasisti ja antifasisti istuvat kaljatuopin ääressä selittämässä maailmankuviaan toisilleen, joko sivistyneesti jutellen tai pää punaisena huutaen. Lopuksi tuskin päästäisiin yksimielisyyteen tai edes kompromissiin, mutta ainakin kasvaisi ymmärrys siitä, miksi toinen ajattelee niin kuin ajattelee. Sen seurauksena puolestaan esim. antifasistinen kampanjointi tehostuisi, kun osattaisiin pureutua fasismin kannatuksen syihin, eikä tarvitsisi enää höpistä, että ne nyt vain sattuvat haluamaan potkia erivärisiä. 

Kaltaiseni juntti olisi tietysti väärässä. Anarkistisessa maailmanjärjestyksessä homma toimii niin, että yksittäinen fasisti tai antifasisti on vain ratas koneistossa, ideologian työkalu. Koska Amerikan mellakat tulkitaan antifasismin itsepuolustustaisteluksi fasismia vastaan...

Imetään se hymy perseeseen!

...silloin myös jokainen yksittäinen taistelukosketus on antifasismin itsepuolustusta fasismia vastaan. Vaikka se menisikin käytännössä niin, että antifantti teloittaa fasisteja niskalaukauksilla.

Saman periaatteen voi yleistää kaikkeen muuhunkin:

1) Harvardissa lakia opiskeleva feministi voi pokkana väittää olevansa sorrettu, koska feminismi on naisten itsepuolustusta patriarkaattia vastaan.

2) Kommunistit voivat hyvällä omallatunnolla varastaa ja tuhota yksityistä omaisuutta, koska kokonaisuutena kapitalisteilla kumminkin menee paremmin kuin kommunisteilla.

3) Lähes kaikessa suomalaisten ja maahanmuuttajien välisessä väkivallassa suomalaiset ovat ottavana osapuolena, mutta siitä ei saa puhua eikä sille saa tehdä mitään, koska maahanmuuttajathan ovat tulleet Suomeen sortoa pakoon, joten olemme heille velkaa. Vastaavasti islamilainen terrorismi on vain luontainen reaktio siihen, että länsimaat joskus käyvät Lähi-Idässä sotimassa, joten siitäkin on turha nostaa meteliä.

4) Minkä tahansa epämiellyttävän mielipiteen esittäjän vaientaminen ja sulkeminen ulos hyvää mieltä häiritsemästä on perusteltua, koska hän ei vain esitä mielipidettään, vaan edistää väärän ideologian hyökkäystä koko yhteiskuntaa vastaan omalta pieneltä osaltaan, ja kokonaiskuvan kannalta on merkityksetöntä, millä keinoin tällaiset tyypit saadaan lopettamaan inttämisensä.

Mutta mitä sitten? Mitäs me tällä ymmärryksellä teemme? En tiedä, kunhan vain tuli mieleen. Älkää olko tuollaisia. Aggressiivinen hyökkäysmentaliteetti yhdistettynä vilpittömään uskoon omasta uhriudesta on kyllä tehokas keino kaapata valta, mutta hyvin huono keino saada rakennettua mitään järkevää sitten, kun valtaan on päästy. Sitten tulee taas niiden vääränmielisten vuoro korjata jäljet.

Kirja-arvostelu: Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

Jos olet käynyt kirjakaupassa vuoden 2014 jälkeen, olet varmasti nähnyt tämän kirjan. Sen lisäksi, että se on mennyt kaupaksi oikein hyvin, se sai tuolloin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, ja usein tuota näkee kirjakaupoissa vieläkin "henkilökunta suosittelee"-kyltin alla. Sitä ei ehkä ole markkinoitu ihan yhtä aggressiivisesti kuin joulun dekkariuutuuksia, mutta se on saanut silti paljon näkyvyyttä ihan vaan fanien toimesta.

Aihepiiri ei ole sellainen, mitä innostuisin lukemaan huvikseni, paitsi toki Jugoslavian hajoamiskonfliktien osalta, mutta kirjallisuusihmisenä minun pitää pysyä ajan hermolla näissä asioissa. Vielä kun tätä kehuttiin joka käänteessä, väsyin ja ostin sillä asenteella, että pakkohan sen on olla hyvä. Muutenkin on suositeltavaa lukea välillä jotain ihan muuta.

Kirja alkaa serbiankielisellä lainauksella Ivo Andrićin klassikkoromaanista Drina-joen silta, mikä on jännä valinta, kun ottaa huomioon, että Statovcin kirja käsittelee kosovonalbaaneja, eikä serbejä edes mainita kuin hyvin harvoin. No, miten vaan.

Päähenkilöitä on kaksi. Ensimmäinen on helsinkiläinen yliopisto-opiskelija, kosovolaistaustainen pakolaisperheen lapsi ja homo. Hän pokailee miehiä netistä irtoseksiin etsien samalla elämänsä rakkautta, ottaa henkilökohtaisena loukkauksena kaikenlaisen maahanmuuttokritiikin ja yrittää tulla toimeen lemmikkiensä - kissan ja boakäärmeen - kanssa.

Kissa ei ole oikeasti kissa, vaan puhekykyisenä ja kädellisenä selkeä viittaus rakastajaan. Se inhoaa homoja ja pakolaisia, mutta haluaa silti hengata heidän kanssaan, varmaan vain omaa erinoimaisuuttaan korostaakseen. Tuhoisana narsistina se on vähän vähemmän selkeä viittaus Jugoslaviaan ja sen historiaan albaanivähemmistönsä kohtelun suhteen, ja oikeastaan samalla viittaus kaikkiin enemmistöihin, jotka katsovat oikeudekseen kuseskella kaikkien vähemmistöjen päälle vain koska voivat.

Käärmeen viittaukset jäävät hienovaraisemmiksi, ja hahmona se yrittääkin olla oikeasti käärme, mikä näin käärmeenomistajana kyrsii minua ankarasti. Statovcin käärme kun räpyttää silmiään ja latkii juomaa kielellään, mikä tekee siitä suunnilleen yhtä realistisen eläimen kuin koira, joka kävelee aavikolla 2 viikkoa juomatta ja tekee jäähän avannon, jonka kautta se voi nousta pintaan hengittämään.

Loppujen lopuksi kissan osuus tarinasta jää melko merkityksettömäksi katkelmaksi, jota ei sen mentyä juuri muistella. Käärmeelle taas käy, kuten tällaisissa tarinoissa aina voi olettaa käyvän käärmeille, jotka ovat riittävän isoja yrittääkseen syödä ihmisen.

Toinen päähenkilö on edellisen äiti, joka teinityttönä 80-luvulla Kosovon maaseudulla rakastuu komeimpaan koskaan näkemäänsä mieheen ja pääsee tämän kanssa naimisiin. Mies kuitenkin osoittautuu väkivaltaiseksi narsistiksi, jolloin tytön köyhä, mutta onnellinen elämä muuttuu köyhäksi ja onnettomaksi. Lapsia syntyy jatkuvalla syötöllä. Sodan syttyessä perhe lähtee Suomeen pakolaisiksi, jolloin naisen elämä muuttuu vielä kaoottisemmaksi. Sen lisäksi, että pitää sietää kusipäistä miestä, pitäisi saada lapsikatras ruokittua ja ylipäänsä saada asioita hoidettua kulttuurissa, jonka kieltä ja tapoja ei tunne.

Kolme pistettä viidestä. Ymmärrän hyvin, että ihan jo tuolla aihevalinnalla saa napattua Hesarin kirjallisuuspalkinnon, ja loppua kohti kirja muuttuu jännittäväksi ja hyvin tunnepitoiseksi. Kielellisestikin kirja on miellyttävää luettavaa. Statovci on taitava kirjoittaja.

Taitavaksi kirjailijaksi en vielä tämän perusteella kehuisi. Sellainen ei tekisi faktavirheitä, joiden tarkistamiseksi ei tarvitsisi kuin lukea aihetta käsittelevän Wikipedia-sivun ensimmäinen kappale, eikä täyttäisi kirjaa irvistyttävillä kliseillä. Muuten tämä on hyvää hömppäviihdettä niille, joita aihepiiri kiinnostaa.

Pakolaiskysymykseen kirja yrittää kovasti ottaa kantaa, mikä onkin positiivista siinä mielessä, että kirjailija on itse pakolaistaustainen, eikä mikään kantaväestöläinen puolestaloukkaantuja. Valitettavasti kannanotto jää vain yksipuoliseksi "me nyt tulimme tänne ja teidän pitää sopeutua siihen, koska meillä on ollut vaikeaa"-töksäyttelyksi, joten en anna siitä lisäpisteitä.

Pekka lukee lehteä 23: Jouluspecial

Lapsi meni päiväkotiin ja emäntä palasi töihin, ainakin sen verran, mitä flunssakierteeltä harvoja terveitä päiviä jää. Kun nyt sen seurauksena olen jäänyt viettämään arkipäiviä yksin kotona, olen innostunut pitkästä aikaa harrastamaan tietokoneohjelmointia. Olen koodannut päivät pitkät niin pakkomielteisesti, että bloggaaminenkin on unohtunut lähes kokonaan.

Emäntäkin mietti, että mitäköhän tietokonepeliä hän pelaisi seuraavaksi. Rakentelupelit alkavat kuulemma jo kyllästyttää, mutta Call of Duty -taidot ovat pitkän tauon jälkeen niin ruosteessa, että räiskintäpelit vain turhauttavat. Parempien ideoiden puutteessa laitoin hänet pelaamaan Genital Joustingia, jossa letkeät pippelit ottavat toisistaan mittaa.

Naurusta päätellen oikein viihdyttävä peli.

Asiaan. Kun nyt monet edellisistä kirjoituksistani ovat olleet pitkiä ja osin järkeviäkin, ajattelin tänään vain käydä lyhyesti läpi muutamia pikku-uutisia osoittaakseni, ettemme edelleenkään elä järkevässä maailmassa. Aloitetaanpa pelijutuilla, koska niistä oli jo puhe:

1. Videopelin aseen koristeesta maksettiin 61 052,63 dollaria

Tästä aiheesta olen puhunut jo pari vuotta sitten, mutta koska on saatu uusi ennätys, mainitaan asia uudestaan. Eli siis Counter-Strikessä voi saada, ostaa, myydä ja vaihtaa aseiden pintakuviointeja eli skinejä. On yleisiä, joita saa ostettua muutamalla sentillä, ja harvinaisia, joiden hinta voi nousta satoihin euroihin. Sitten on niitä, jotka ovat käytännössä ainutlaatuisia ja joista kehtaa pyytää ihan mitä tahansa, koska peliä pelaa myös paljon öljysheikkien ja oligarkkien pikkuprinssejä, joilla ei ole pikkuhiluista pulaa.

CS on jossain määrin välineurheilua, jossa hyvällä näppäimistöllä, hiirellä ja kuulokesetillä voi saada pientä etua, mutta skinit ovat täysin kosmeettisia eivätkä vaikuta peliin mitenkään. Jos siis joku ostaa 60 000 dollarin skinin, hän maksaa ihan vain siitä, että pääsee kehumaan muille, kuinka hieno skini hänellä on.

Eipä tuokaan silti enää iso raha noissa piireissä ole. CS:n isoissa turnauksissa on tyypillisesti miljoonan dollarin palkintopotti, josta puolet jaetaan voittajajoukkueen viiden pelaajan kesken. Tämä taas on pikkuhiluja verrattuna vielä suositumman Dota 2:n palkintopotteihin. Suomalaisen Lasse Urpalaisen joukkue voitti syksyllä turnauksen, ja palkintorahoista hänelle tuleva henkilökohtainen osuuskin oli n. 2 miljoonaa euroa.

Mutta olihan nyt hiljattain olympialaisetkin, ja nekin ovat kuulemma aika arvostettuja kisoja.

Kai sinäkin maksaisit tästä erosta useamman vuoden palkan?

2. Paavi lahjoitti rauhanmedaljongin Erdoganille

Paavi, islamin tai jonkin muun vastaavan uskonnon ylin auktoriteetti, antoi rauhantunnustuksen Turkin diktaattorikkeelle Erdoganille siinä toivossa, että Erdogan puolestaan kehuisi Paavin toimia muslimien tukemiseksi kristittyjen ja juutalaisten kustannuksella. Öö, hetkinen...

Erdoganin puolestaan odotettiin kiittävän paavi Franciscusta siitä, että tämä vastusti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi.

 Ei kun joo, kyllä siinä noin sanotaan.

Rauhanjohtaja Erdogan reagoi medaljonkiinsa vähän aikaa sitten lähettämällä rauhanpommittajansa rauhoittamaan Syyrian kurdialueet pois kuljeksimasta, koska kurdit ovat niin leppoisaa porukkaa, että niitä on pakko saada lisää vaikka sitten valloittamalla.

Pasifismin nimeen vannovat kurdit ovat vastanneet pistämällä pystyyn rauhanosoituksia Suomessa ja muissa länsimaissa, koska jos protesteja esittäisi Turkissa tai kurdien omilla mailla, olisi vaarana joutua tappelemaan turkkilaisten kanssa, kun taas länsimaissa saa riehua rauhassa.

3. Turun yliopisto palkkasi opiskelijoiden häirintään syyllistyneen amerikkalaisprofessorin

Kalifornialainen tähtitieteilijä lähenteli alaisinaan työskennelleitä opiskelijoita ja sai kenkää. Ymmärrettävästi tämän jälkeen hänen uranäkymänsä olivat heikot, mutta Suomesta hän sai sympatiaa ja sen myötä työtarjouksen.

Tämä vastaavasti herätti Suomen mediassa feministisen raivon, ja ellen väärin muista, professori jätettiin sittenkin palkkaamatta. En kyllä ymmärrä, miksi tämä tapaus herätti niin ankaran vastareaktion. Tuollaisen touhun suvaitseminenhan on ihan linjassa sekä Suomen valtion että feministien periaatteiden kanssa.

Meinaan vaan, että jos laittomat maassaolijat ovat nykyään "paperittomia maahanmuuttajia", eivätkö seksuaalirikollisetkin sitten samalla logiikalla ole vain paperittomia gynekologeja?

4. Pepsi kehittelee sipsejä naisille - toimitusjohtaja: Tavalliset sipsit ovat naisille liian sottaisia ja äänekkäitä

Entäs mitä sitten tapahtuu, kun feministit pääsevät suuryhtiön johtoon? No, he tietysti julistavat, että naiset ovat erilaisia kuin miehet ja että siksi entiset sukupuolineutraalit tuotteet, kuten sipsit, täytyy sukupuolittaa.

Toimitusjohtaja Indra Nooyi hehkutti Freaknomics-nettiradion podcastissa, että yhtiö antaa naisille viimein mahdollisuuden nauttia rasvaisista naksuista samalla tavalla kuin miehetkin. Nooyin mukaan naiset eivät ole kyenneet tähän asti nauttimaan esimerkiksi yhtiön Doritos-sipseistä.

– Useat nuoret miehet sipsejä syödessään nuolevat innoissaan sormiaan, Nooyi kommentoi.

Hänen mukaansa naiset eivät nuole sormiaan sipsien mussutuksen jälkeen.

Olen ollut usein tilaisuuksissa, joissa on paikalla sekä naisia että sipsejä, enkä kyllä muista koskaan kenenkään valittaneen, että haluaisi kyllä syödä, mutta kun niistä lähtee niin kova ääni eikä niitä saa koskematta suuhun. Ihan yhtä mielellään he ovat sipsinsä syöneet kuin miehetkin.

– Naiset eivät rouskuttele sipsejä kovaäänisesti, he eivät nuole sormiaan ja naiset eivät myöskään kaada pussin pohjalta viimeisiä murusia suuhunsa, vaikka he haluaisivat kyllä tehdä niin, Nooyi julisti podcastissa.

Indra, kaada ihan rohkeasti vaan ne murut suuhusi. Viimeiset murut maistuvat parhailta, ja niiden syömisessä on sekin hyvä puoli, että kun suu on täynnä sipsinmurenoita, ei pysty sanomaan mitään niin typerää kuin tuo yllälainattu.

Toimitusjohtajan mukaan sipsit myös mahtuvat helposti käsilaukkuun, sillä hänen mukaansa naiset ihmettelevät jatkuvasti kuinka he saisivat herkkunsa mahdutettua mukaan.

Tosin tähän täytyy suhtautua pienellä varauksella, koska ainakaan jutun kuvituskuvan ilmeen perusteella hän ei näytä olevan tosissaan, vaan vain kokeilee, että kuinka älytön trollaus menee läpi. Pidän myös mahdollisena, että kun uudet naissipsit on saatu lanseerattua ja niiden edistyksellisyyttä kehutaan mediassa, Indra vetää kuminaamarin naamaltaan ja alta paljastuukin valkoinen mies, joka jää virnuillen katsomaan, muuttavatko feministit mielipidettään saman tien, vai huomaavatko he vasta jälkeenpäin, että naissipsit ovat aivan käsittämättömän misogynistinen konsepti.

5. Milleniaalit katsoivat Sean Conneryn Bond-elokuvat ja järkyttyivät näkemästään – naisia vikittelevälle salaiselle agentille täystyrmäys

Isäni opetti minut katsomaan Bond-elokuvia nelivuotiaasta asti, eli heti kun osasin lukea tekstityksiä. Sarjan jokainen osa on siis minulle hyvin tuttu ja rakas. No, Daniel Craigin aikakaudella sarjaa on kehitetty väärään suuntaan, mutta se on vain minun mielipiteeni.

Nykyisissä osissa Bond ei enää vaivaudu vokottelemaan naisia mitenkään, vaan hän vain vetää vaatteet pois ja sitten naidaan. Ennen vanhaanhan Bond hurmasi naisia typerillä vitseillä ja kovalla itsevarmuudella. Oma mielipiteeni on ollut, että yksi nykybondien huonoista puolista on juuri tuo flirttailun ja karisman poisjättö ja korvaaminen suoralla painokairausäksönillä.

Kuulemma olen väärässä. Raiskaushan se on, jos miehen flirttailumetodi perustuu typerille sovinistisille vitseille eikä esim. olemiselle naisen kanssa samaa mieltä keskeisistä intersektionalistisen feminismin teeseistä ja sen jälkeen kysymiselle kohteliaasti, että saanko tarjota soijalatten.

No joo, onhan se totta, että alkuaikojen naishahmot olivat usein sellaisia bimboja, että Bondin toiminta heitä kohtaan voitaisiin luokitella vajaamielisen hyväksikäytöksi muissakin kuin seksijutuissa, joten siinä mielessä närkästyminen on ihan oikeutettua. Sitä vaan ihmettelen, että jos 60-luvun Bondin toiminta aiheuttaa nykynuorissa vastalauseita, millä ihmeen logiikalla nyky-Bondin naisstrategia sitten on hyväksyttävää?

Sitten vielä loppuraskautus:

6. Kaksikko yritti riuhtoa kolmen eri R-kioskin kassakaappia irti auton avulla – hovioikeuden mukaan ei pystytty todistamaan, että nykimisen tarkoituksena oli varastaminen

Tuossahan tulikin jo oleellinen mainittua. Tiivistetäänpä.

1. Murtaudu autokorjaamoon ja varasta pakettiauto.
2. Murtaudu ärrälle ja yritä kiskoa kassakaappi autolla ulos, mutta mokaa homma, koska typeryyttäsi kiinnität vetoremmit puskuriin etkä vetokoukkuun.
3. Murtaudu toiseen autokorjaamoon ja varasta toinen pakettiauto.
4. Murtaudu toiselle ärrälle ja yritä kiskoa kassakaappi ulos, mutta älä onnistu vieläkään.
5. Murtaudu kolmannelle ärrälle, sido remmit tällä kertaa vetokoukkuun ja vie kassakaappi mukanasi.
6. Pyydä oikeudessa lievempää tuomiota, koska 1) et oikeasti meinannut varastaa kassakaappia ja 2) et uskonut, että siellä olisi ollut niin paljoa rahaa.
7. Saa lievempi tuomio, koska se, että murtaudut vuorokauden sisällä kolmelle eri ärrälle repimään niiden kassakaappeja irti, ei riitä todisteeksi siitä, että olisit yrittänyt varastaa kassakaappeja.

En nyt taas tiedä, mitä tästäkään pitäisi sanoa.

Pekka lukee lehteä 22: Seikkailuja sääntöviidakossa

Ennen ensimmäisen lapsen syntymää monet odottavat vanhemmat saattavat kuvitella, ettei se nyt niin vaikeaa voi olla. Suurin osa ajasta istuskellaan lapsen kanssa hymyillen kuin perhepotretissa, ja kun lapselta pääsee pissa, hän ilmoittaa asiasta sivistyneesti parahtaen, jolloin voidaan mennä vaihtamaan vaippa. Vaihdon aikana vauva makaa liikkumatta, iloisesti jokellellen ja leikkisästi jahdaten äidin hiussuortuvia haparoivilla kätösillään. Vaihdon jälkeen palataan istuskelemaan ja hymyilemään täydellisen harmonian vallitessa perheen ja koko maailman välillä.

Todellisuudessahan vastasyntynyt lapsi ei vielä ymmärrä, mistä vaipanvaihdossa on kyse, ja se suhtautuu kaikkiin ymmärryksen yli käyviin asioihin hysteerisellä pakokauhulla. Ääni ja vartalon liikkeet ovat asianmukaisia. Koska tuore vanhempikaan ei ole vielä saanut asiasta paljoa harjoitusta, vaipanvaihto saattaa osoittautua työlääksi.

Onneksi neuvolantäti osaa hommansa ja tietää, miten asiaa voi helpottaa. Vauva kuulemma tykkää katsella lämpimiä värejä ja iloisia kasvoja. Tietenkään vauvan hahmotuskyky ja ilmeidentulkintakyky eivät ole huippuunsa kehittyneet, jolloin yksinkertainen punakeltainen hymiö toimii paremmin kuin mikään vanhempien tuskainen virnistely.

Tämän kerrottuaan neuvolantäti kuiskutti, että "Oikeastaan en saisi antaa tätä teille, mutta..." ja livautti meille vaipanvaihtopisteen seinälle ripustettavaksi tällaisen:

Alkukuukausina tämä oli aivan korvaamaton. Se oikeasti toimi: vauva tuijotti sitä huutamatta ja potkimatta riittävän kauan, että vaipat saatiin vaihdettua. Jos minä saisin päättää, näitä tulisi vakiona nivaskallinen äitiyspakkauksen mukana.

Nyt varmaan ihmettelette, että miksiköhän neuvolantäti sanoi, ettei näitä saisi antaa. No, se johtuu tuosta Bona-logosta. Jos jossain on tuotemerkki, se on silloin mainos, eivätkä julkiset tahot, kuten neuvolat, saa mainostaa minkään ulkopuolisen firman tuotteita. Onneksi vielä talvella osattiin noudattaa sitä meilläkin töissä hyväksi havaittua prinsiippiä, että typeriä sääntöjä ei tarvitse noudattaa.

Eipähän noudateta enää, ainakaan pääkaupunkiseudulla:

1. IL: Helsingin tyly päätös: Vauvat jäävät ilman neuvoloiden hymynaama-julistetta.

- Linjaus on ollut jo vuosia, mutta on tullut vähän yllätyksenä, että neuvoloissa sitä on jaettu, koska terveydenhoitajat ja vauvat pitävät siitä, neuvola- ja perhetyön päällikkö, ylihoitaja Tarja Viitamäki korostaa.

 Ohhoh, ai että työntekijät osaavat käyttää järkeään? Kuinkahan siinä noin on päässyt käymään?

Helsinki on ryhtynyt jakamaan omaa hymynaama-versiota neuvoloissaan.

No jotain tolkkua sentään, ja käyhän se noinkin. Olihan minulla armeijassakin yksi kaveri, joka osasi kiivetä puuhun perse edellä. Mutta entäs Espoossa?

Mainontakieltoa sovelletaan tiukasti Espoossakin. Nestlén juliste joutui pannaan Espoossa jo neljä vuotta sitten.

- Viimeksi tänä vuonna olemme muistuttaneet terveydenhoitajia, että kyseistä julistetta ei saa pitää edes neuvoloiden seinillä, Espoon keskuksen neuvolatoiminnan osastonhoitaja Pia Seivo toteaa.

Seivon tietojen mukaan Vantaa noudattaa samaa linjaa. Espoo ei aio painattaa omia julisteita.

Seivo lisää vielä, että:

Vanhempien kasvot ovat parhaat hymynaamat vauvoille.

Entäs muualla sitten?

Muissa suurissa kaupungeissa perinteikkäällä hymynaamalla on edelleen vahva asema, paljastaa Iltalehden kysely. Tampere, Turku ja Oulu jakavat julistetta entiseen tapaan.

- Perheet kyselevät sitä, emmekä ole nähneet estettä sen jakamiselle. Me emme näe sitä mainontana ja aiomme jakaa sitä toistaiseksi, Turun neuvolapalveluiden kehittämisestä vastaava terveydenhoitaja Minna Kulma linjaa.

Jahas, tämä olikin siis vain Kehä III -spesifi ongelma. En tiedä, onko artikkelin loppukaneetti toimittajan vai Nestlén itsensä muotoilema...

Yhtiö ei halua ottaa kantaa, ammutaanko pääkaupunkiseudulla tykillä kärpästä.

...mutta huvittavan osuva se on silti. Jatketaan. Vauvanhoitotuotteiden saatavuuden kontrollointi on uusi juttu, mutta alkoholituotteiden kanssa sellainen on tutumpaa. Esimerkiksi se, minne kaikkialle saa tai ei saa hortoilla kaljatuoppi kourassa, on vaikeasti hahmotettavaa salatiedettä ihan selvinkin päin. Monelle on varmasti vaikkapa yleisötapahtumista tuttu tilanne, että järjestyksenvalvoja tulee huomauttamaan, että "et saa istua tälle penkille kaljan kanssa, koska se ei enää ole anniskelualuetta, mutta voit istua vaikka tuohon parin metrin päässä olevalle penkille."

No joo, vähentäähän se henkilökunnan työtaakkaa, kun tyhjien tuoppien perässä ei tarvitse kierrellä ympäri koko puistoa, joten en minä sitä oikein osaa vastustaakaan. Mutta entäs, kun ulkoilmafestarilainsäädäntö kohtaa Kallion kapeat kadut?

2. HS: Kolmen askeleen matkaa helsinkiläisterassille ei saa kävellä olut kädessä – juomat asetellaan ”anniskelujuomien siirtopisteelle”, josta tarjoilija kantaa ne pöytään

Kuten tuli todettua, juomien kanssa ei sovi haahuilla mihin tahansa, vaan ne tulee nauttia tarkasti määritellyllä anniskelualueella. Ei siinä mitään. Mutta entäs jos anniskelualueen läpi kulkee kaistale, joka ei ole anniskelualuetta? Kai juomansa saa kuljettaa kaistaleen poikki mahd. nop. toiselle puolelle? No ei. Vaikka lupaisi, ettei hörpi matkalla? No ei.

Pitää muistaa pyytää juoman kanssa tarjotin ja jättää se sitten ovenpieleen, että tarjoilija voi tuoda sen, kunhan muilta kiireiltään ehtii. Tarjoilijahan lähtökohtaisesti ei itse juo kanniskelemiaan juomia, joten hän saa kulkea niiden kanssa missä huvittaa.

Suomalainen kyllä ymmärtää tiukan alkoholilain aiheuttamat ongelmat, Mäenpää arvioi. Ulkomaisten asiakkaiden reaktiota Mäenpää sitä vastoin hieman pelkää: ymmärtävätkö he jalkakäytäväkiellon?

Onkin jännä juttu, kuinka hyvin suomalaiset ovat sopeutuneet tällaiseen. Itsekin olen usein huomannut ulkomailla baareissa kyseleväni henkilökunnalta aivan älyttömiä, kuten "saanko mennä tämän kanssa tuonne?" tai "saako täällä syödä omia eväitä?" ja sitten ne ihmettelevät, että ay caramba, el gringo loco.

Nyt näyttäisi siltä, että Suomessa keksittäisiin poikkeuksellisen älyttömiä sääntöjä, joita suomalaiset sitten noudattaisivat poikkeuksellisen kuuliaisesti, mutta tarkemmin ajatellen asia ei olekaan ihan niin. Kun miettii globaalia mittakaavaa, ei suomalainen kieltointo loppujen lopuksi olekaan paljon mitään. Verrataan vaikka Kiinaan, jossa valtio uskoo voivansa kieltää vaikka ilmansaasteet:

3. IL: Kiina kielsi meteorologeiltaan savusumusta varoittamisen

Kiinan suurkaupungeissa savusumu on niin paha ongelma, että paikalliset meteorologit varoittelevat siitä ilmeisesti samanlaiseen tapaan kuin suomalaiset kollegansa keväisin siitepölystä. Valtio on kuitenkin sitä mieltä, ettei ihan jokaisesta pöllähdyksestä kannata hysteriaa lietsoa, ja niinpä moinen onkin nyt kielletty, ja savusumusta tiedottaa jatkossa asialle omistautunut valtion virasto.

Kiinan ilmatieteen laitoksen edustaja kertoi kiinalaissivustolle, että ilmoituksen syynä on meteorologien ja ympäristöviranomaisten erimielisyys siitä, milloin ilmoittaa savusumusta. Vastaisuudessa savusumusta ilmoittaa vain yksi valtion virasto, jonka tiedon luotettavuutta on kritisoitu laajalti.

Ongelma siis ratkeaa, kun siitä varoittaminen kielletään.

Ehkäpä kiinalaiset onnistuvatkin kieltämään savusumun, ovat ne sen verran hardcorea porukkaa. Jos ette usko, katsokaa niiden elokuvia. Itse tilasin DVD:llä sellaisen kuin Story of Ricky - ensimmäisen hongkongilaisen elokuvan, joka sai K18-luokituksen väkivallan takia - ja yllätyin iloisesti.

Lopuksi huomaamme, että maailman mittakaavassa suomalaisten sokea tottelevaisuuskaan ei ole kovin äärimmäistä. Otetaan vaikka tilanne, jossa jenkkien vitsikkäät tullivirkailijat käskevät nuorta huumekuriiria ottamaan kunnon huikat pullosta, jossa nulikka väittää olevan vain omenamehua, vaikka sekä hän että virkailijat hyvin tietävät siellä olevan ihan jotain muuta:

4. IL: Teini kuoli juotuaan nestemäistä metamfetamiinia tullivirkailijoiden edessä

Heti on tietysti haistettu markkinarako ja ruvettu kyselemään korvauksia:

Perhe on nostanut tapauksesta oikeusjutun. He myöntävät pojan rikkoneen lakia.

- On totta, että Cruz teki jotain lain vastaista. Häntä ei osoitettu aseilla tai uhattu fyysisesti, mutta sosiaalinen tilanne oli sellainen, että poika pakotettiin juomaan pullosta, kertoo perheen asianajaja Eugene Iredale.

Asiasta on otettu yhteyttä myös Kalifornian kongressiedustajaan Zoe Lofgreniin.

- Huumeiden salakuljetus on laitonta, mutta tämä teinipoika ei olisi ansainnut kuolemantuomiota, sanoi Lofgren lausunnossaan.

Jaa että sosiaalinen tilanne. En muista kuulleeni, että Suomessa sentään kukaan olisi tappanut itseään viranomaisten kehotuksesta, tai jos niin onkin käynyt, en muista huipputason poliitikkojen kutsuneen tapausta kuolemantuomioksi. Ainakaan sellaisia nootteja ei ole tullut sellaisten valtioiden edustajilta, joissa käytetään ihan oikeaakin kuolemantuomiota.

Siitä voidaan tietysti väitellä, tarvitseeko huumemuuleja välttämättä olla tappamatta, mutta minäkin olen samaa mieltä, ettei tämä kaveri ansainnut kuolla tällä tavalla. Vaatii nimittäin kunnioitettavaa pokerinaamaa ryypätä raakaa piriä ja todeta kylmän viileästi, että omena*köh*mehuahan se vaan.

Tulee mieleen se jonkin Uuno Turhapuro -elokuvan kohtaus, jossa Härski-Hartikainen ja Sörsselssön istuvat baarissa juomassa viinaa omasta pullosta, ja paikalle saapuu tarjoilija, joka ei usko pullossa olevan viinaa, vaan luulee heidän vain härnäävän häntä vesipullolla. Pojat lyövät tarjoilijan kanssa asiasta vetoa. Tarjoilija maistaa pullosta ja huomaa heti tehneensä virheen, mutta päättää silti selvitä tilanteesta voittajana. Hän huitaisee pullon ykkösellä kurkkuun, toteaa: "mitäs minä sanoin, vettähän siinä vain oli" ja hoipertelee voittorahojen kanssa pois.

Joo, kyllä näin kova kaveri olisi ansainnut kuolla tyylikkäämmin esim. pidätystä vastustaessaan tai jossain jengisodassa, kuten luultavasti muutaman vuoden sisällä olisi käynytkin.

Iltalehdellä muuten taitaa olla vanhaa tietoa. Kuulemma asia ei edennyt oikeuteen asti, vaan valtio sopi asian vanhempien kanssa maksamalla miljoona dollaria korvausta. Anteeksipyyntöä ei silti saatu, joten vielä on syytä olla närkästyneitä.

Espanjalaisissa häissä

No niin tosiaan, piipahdin pikaisesti Espanjassa. Serkkutyttö meni sikäläisen pojan kanssa naimisiin, joten menimme Sevillaan lähes koko suvun voimin juhlimaan.

On se jännä maa. Sevilla varsinkin on jännä kaupunki. Monissa eurooppalaisissa kaupungeissahan on se keskiaikainen ns. vanha kaupunki, joka ei yleensä ole halkaisijaltaan kuin ehkä kilometrin kokoinen. Sevillassa kuitenkin on (muistaakseni) Euroopan suurin sellainen, mikä on turistienkin hyvä ottaa huomioon.

Yleensä olen hyvä suunnistamaan vieraissa paikoissa. Muistan senkin, kun 19-vuotiaana nulikkana muutin Helsinkiin, ja päätin huvikseni käydä tutustumassa Akateemisen Kirjakaupan tarjontaan. Menin linja-autolla Kamppiin ja lähdin kävelemään. Siinä vaiheessa tajusin, että olin ensimmäistä kertaa Helsingin keskustassa, minkä lisäksi minulla ei ollut aavistustakaan, missä ko. kauppa sijaitsee. Totesin, että tärkeintä on vain, ettei minua epäillä turistiksi, joten lähdin vain päättäväisin askelin sattumanvaraiseen suuntaan. Lopputulos oli, että löysin kohteeseeni pitkin reittiä, joka myöhemmässä tarkastelussa paljastui lyhimmäksi mahdolliseksi.

Olen tuosta joskus tainnut kertoakin. Mutta joo, Sevilla ei kuitenkaan ole kuten muut kaupungit. Kadut ovat jotenkin oudosti kaarevia, eivätkä ne ole järkevissä kulmissa toisiinsa nähden. Virallinen selitys on, että näin saadaan katutaso pysymään koko päivän ajan varjossa ja siten viileänä, mutta siitä seuraa myös, että suuntavaisto ei toimi mitenkään. Vasta reissun loppupuolella aloin hahmottaa edes suurin piirtein, missä mikäkin on.

Ravintolakulttuuria on pakko kehua. Näillä on sellainen keksintö kuin "tapas", joka tarkoittaa lähinnä välipalaa. Ravintoloissa useimpia ruokalajeja saa kolmessa koossa: tapas, puolikas annos ja kokonainen annos. Tapaksen voi nauttia välipalaksi, tai jos on kunnon nälkä, voi ottaa vaikka kolme eri tapasta. Puolikas annos on yhden ihmisen ateria, ja kokonaisesta riittää syötävää useammalle. Yleinen käytäntö on, että seurue tilaa ison läjän erilaisia tapaksia ja sitten napsivat niitä toistensa lautasilta.

Kun on ravintolassa ulkomailla, täytyy tilata jotain, jonka sisällöstä ei ole pienintäkään aavistusta. Kauan siinä meni, mutta sain lopulta seurueeni taivuteltua suostumaan, että tilataan "iberialaisen kyyneleitä". Tyynnyttelin heidän huoliaan muistuttamalla, että ei ravintola ottaisi listalleen mitään syömäkelvotonta, ja jos ottaisikin, ainakin se olisi paljon kalliimpaa. Lopputulos oli sitten tällainen lautanen:

Ilmeisesti friteerattua sikaa. Oikein hyvää. Muutkin olivat tyytyväisiä. Muita herkkuja:

Sianposkea ja sieniä tapaskoossa.

Sianlihaa viskikastikkeessa, puolikas annos.

Kinder-kakku.

Joo, Allah ei paljoa akbar Espanjassa, vaan sikaa syödään hyvillä mielin. Sevillan alue on myös viimeisiä paikkoja, joissa harrastetaan kunnon vanhan ajan härkätaisteluita. Erään ravintolan seinällä oli hieno kokoelma taisteluissa kuolleiden härkien päitä:

Tutkin sitten, paljonko tuollainen maksaisi, jos toisin sellaisen olohuoneen seinää koristamaan. Ruokapöydän yllä on tyhjä kohta, jota varten emäntä hankki taulun kehykset heti muuton jälkeen, mutta joka on vielä neljän vuoden jälkeenkin täyttämättä ja ripustamatta. Hinnat pyörivät tonnin molemmilla puolilla, halvimmillaan saisi jopa alle viidellä sadalla. Tästä kaikesta huolimatta hankintalupaa ei tullut.

Ei naisia voi ymmärtää.

Ei tullut kuitenkaan käytyä härkätaistelussa, koska liput ovat parin sadan euron luokkaa. Jalkapallo-otteluun osa suvusta kyllä meni, kun paikallinen Betis (tjsp) pelasi Atletico Madridia vastaan. Sinnekin liput olivat melkein satasen, joten väliin jäi.

Sitten juomakulttuurista. Väitetään, että suomalaiset juovat paljon alkoholia. Paskapuhetta. Suomalaiset juovat lähinnä vain viikonloppuisin, kun taas espanjalaiset kittaavat kaljaa aamusta iltaan. Kahviloissa on näppärää kietaista pikkuinen kalja ohimennen, koska kaljaa myydään kahden desin pulloissa ihan vain sitä varten, että sillä saa sammutettua nopean pikkujanon. Tuossa ilmanalassa pitääkin nesteyttää jatkuvasti.

Kahden desin kalja.

Kaljaa saa kyllä isommissakin astioissa, jos välttämättä haluaa, mutta paikallinen erikoisuus on se, että kaksi pientä kaljapulloa tulee usein yhteensä paljon halvemmaksi kuin yksi iso pullo, vaikka sisältöä olisi saman verran.

Toinen kulttuurishokki tuli eräässä fiinimmässä cocktailbaarissa, kun yritin tilata tuplaviskin. Aikani selitettyäni sain baarimikon hämärästi ymmärtämään, että taidan haluta suuremman annoksen kuin normaalisti, jolloin hän alkoi kaataa lasiin hitaasti ja käski minun sanoa kun riittää. Hinta oli silti sama 6 € kuin normaaliannoksellakin. Itse asiassa kaikki juomat kyseisessä paikassa maksoivat saman 6 €, täysin riippumatta siitä, kuinka paljon viinaa tai muita ainesosia juomaan meni. Ja tuo tosiaan oli hieno ja kalliimmanpuoleinen paikka.

Kävimme sitten viinakaupassakin. Tai ei varsinaisessa viinakaupassa, mutta paikallisen marketin viinaosastolla. Erilaisia viinejä oli parikymmentä hyllymetriä, ja halvin pullo maksoi 1,57 €.

Toisaalta, kun tarkemmin ajattelee, pakkohan alkoholin on olla halpaa. Eihän paikallisilla muuten olisi varaa ryypätä, kun kaikki rahat ovat jo menneet jalkapallolippuihin.

Peruspolttoainetta myydään puolentoista litran pulloissa, litrahinta kympin tuntumassa.

Ostin sitten tällaisen pullon 34 €:lla, lähinnä koska sen mukana tuli pari kaunista viskilasia:

Minullahan ei ennestään ole ollut viskilaseja, joten olen joutunut käyttämään itse tekemääni lasia:

2000-luvun alussa, kun kokispullot olivat vielä kovaa muovia eivätkä sellaista lötköä kuin nykyään, valmistin viskilasin sahaamalla puolen litran kolapullosta pohjan pois. Oikein hyvin toimii edelleen. Emäntä kovasti haluaisi heittää tuon menemään, kun nyt kerran on ihan oikeitakin laseja, mutta enhän minä sellaiseen suostu. Tuolla on tunnearvoa. Glenmorangie-lasit ovat vieraita varten.

Lopuksi vielä on mainittava paikallinen limuviina, sangrian kaltainen tinto de verano, joka täällä tehdään sekoittamalla kolme osaa viiniä yhteen osaan spriteä. Ihan hyvää.

Tuosta tuplajutusta tuli vielä mieleen paikallisten kielitaito. Ne eivät osaa englantia. Ei kukaan, ei yhtään. Kyllähän se tiedettiin, että mitä isompi ja vanhempi eurooppalainen maa on kyseessä, sitä vähemmän niitä kiinnostaa opetella englantia, mutta yllätti silti näin täydellinen ummikkous jopa sellaisten tyyppien kohdalla, jotka ovat asiakaspalveluammatissa ja varmasti kohtaavat turisteja päivittäin.

Joka maassa on omanlaisensa suhtautuminen vieraskielisiin. Italiassakaan ei osata englantia, mutta siellä parhaan mukaan yritetään, tai haetaan paikalle joku, joka osaa. Ranskassakaan ei osata englantia, ja joskus reaktio saattaa olla töykeä, mutta pääsääntöisesti silti hyväksytään se tosiasia, että ihmiset saattavat joskus matkustella maihin, joiden kieltä eivät osaa.

Espanjalaisten kalloihin taas ei lainkaan mahdu sellainen konsepti, että joku ei muka osaisi espanjaa. Eivät he siitä pahastu tai mitään, mutta eivät vain osaa käsitellä tilannetta. Keskustelu noudattaa yleensä seuraavaa kaavaa:

Espanjalainen: *käsittämätön ryöpsähdys espanjaa*
Minä: Sorry, I don't speak Spanish. Do you speak English?
Espanjalainen: OK.
Minä: How much does this cost?
Espanjalainen: *käsittämätön ryöpsähdys espanjaa*

Onneksi sisko oli viikon verran opiskellut espanjaa jostain kännykkäsovelluksesta, joten hän osasi sujuvasti keskustella paikallisten kanssa ja toimia tulkkinamme.

Ei mutta osaavathan nämä monia kieliä. Kun kävin pankkiautomaatilla, se tarjosi jopa kuusi kielivaihtoehtoa. Espanjan ja englannin lisäksi oli myös galego, euskara, katalaani ja oliko vielä valencia. Piti oikein ottaa pari askelta taaksepäin ja tarkistaa pankin julkisivusta, että olihan kyseessä varmasti Banco de España, eikä Banco de Star Trek ñörda.

Sevillassa on muuten maailman suurin goottilaistyylinen katedraali. Tekstin ensimmäinen kuva on otettu sen kellotornista. Tornin huipulle ei mene portaita, vaan kierreramppi, koska aikoinaan munkit eivät jaksaneet kiivetä omin jaloin aina tasatunnein kelloja soittamaan, vaan ratsastivat sinne hevosella.

Näkymä sisältä. On siellä kävijöillä kasvunvaraa.

Keskiajalla katedraaleissa käytettiin pekkaniskoja lähemmäs Jumalaa pääsemiseen.

Eräänä päivänä, kun olimme lounaalla, kuului jostain kaukaa sellainen jysähdys, että ensin luulin, että ehkä Allah sittenkin vähän akbar, mutta kun ei kuulunut hälytysajoneuvoja eikä yleistä paniikkia, jatkoin syömistä. Hetkeä myöhemmin jysähti uudestaan, nyt vähän lähempänä. Ja uudestaan. Vähän ajan kuluttua katu ja viereinen tori täyttyi ihmisistä, jotka pällistelivät tällaista hitaasti etenevää viritelmää:

Varmaan neitsyt Maria tai jotain. Pauke tuli perässä marssivasta rumpalikomppaniasta. Kuulemma pääsiäisenä Sevillassa on aivan mahdotonta liikkua ulkona, kun useat tuollaiset kulkueet täyttävät kadut ja hurmoshenkiset uskovaiset törmäilevät toisiinsa.

Paikallista jumalanpalvelusta ei harmikseni päästy näkemään. Häissä sitten vähän uskonnollista meininkiä oli. Alttari näytti tältä:

Hieno ulkoilmapaikka, jonka viidakkomaisuutta korosti mukavasti Jurassic Parkin tunnussäveltä soittava jousitrio. Tarjoilijat kantoivat jatkuvasti pientä suolapalaa ja juotavaa, että varsinaisen aterian koittaessa ei viimeistä ruokalajia enää edes jaksanut.

Yhden tarjoilijan toimenkuvaksi oli määrätty pelkästään veistää siivuja kuivatusta kinkusta. Kinkku oli siasta, jota oli ruokittu pelkillä tammenterhoilla, ja sellaiset erikoiskinkut ovatkin niin harvinaisia ja arvokkaita, ettei niitä saa edes ostettua mistään, vaan tuo oltiin saatu lahjaksi jostain.

Ruokaa ja juomaa riitti, niitä kantamaan oli palkattu arviolta kymmeniä tarjoilijoita. Juhlan budjetti olikin kuulemma 30 000 €. Pääsi serkku vähän hienompaan sukuun.

Vielä pari hajahuomiota. Paikallinen liikennekulttuuri on suomalaisen silmään aika kaoottista, joskin on sitä pahempaakin tullut nähtyä. Taskuparkkeerauksen kanssa paikalliset eivät jaksa nysvätä, vaan toteavat puskurien olevan sitä varten, että niillä voi näppärästi työntää liian lähellä olevan auton vähän kauemmas. Niinpä useimmissa autoissa on enemmän tai vähemmän naarmuja ja lommoja. Sentään suojateitä paikalliset kunnioittavat, eivätkä parkkeeraa niiden päälle. Esimerkiksi tämäkin tyylikäs suoritus:

Luulen, että turistien itsemurhat ovat yleinen ongelma Sevillassa. Ainakin niin päättelin siitä, että joka paikassa kaivonkansista ja liikenteenestäjistä lähtien on tällainen logo:

Hirttosilmukka ja teksti "no do".

Laitetaanpa loppuun pieni arvaustehtävä. Lentokone teki välilaskun Müncheniin. Sanokaapas, mistä tietää olevansa Saksassa?

No kun menee miesten vessaan, ja siellä on seinällä tällainen automaatti:

Kulttuurista, teknologiasta ja Japanista

Lapsi alkaa pikkuhiljaa olla siinä iässä, että sen kanssa uskaltaa lähteä kylille jo tunnin tai parinkin kestoisille reissuille ilman merkittävää pelkoa, että reissu pitää lopettaa kesken lohduttomien huutoprotestien takia.

Kävimme sitten taannoin pitkästä aikaa paikallisessa sushibuffetissa. Sushi on suurta herkkuani, mutta sitä ei suositella raskaana oleville tai imettäville, koska sen sisältämät myrkyt tappavat lapsen, äidin sekä esivanhemmat seitsemänteen polveen. Raskaana ollessaan pitää syödä paljon ja monipuolisesti, kunhan muistaa, että kaikki ruoka-aineet ovat kiellettyjä. Mutta joo, jos emäntä ei saa syödä sushia, en kuulemma saa minäkään, koska se on hänenkin suurta herkkuaan.

Tuli käynnistämme mieleen edellinen kerta, kun siellä kävimme joskus viime vuonna. Silloin opin tärkeän elämäntaidon, jonka saman tien jaoin kavereillekin. Kävi nimittäin ilmi, että jos syö 32 sushipalaa, ei kannata ottaa ruokajuomaksi kaliaa. Se turvottaa ikävästi ja aiheuttaa epämukavan olon. Lähetin heille samalla kuvan lautasestani, jolla lepäsi haarukka suuren sushikasan päällä.

Eräs kaveri huomasi kommentoida haarukkaa. Sellainenhan ei käy päinsä, vaan sushia kuuluu syödä puikoilla. Sushi ja puikot kuuluvat yhteen, koska ovat samaa kulttuuria.

Huoh. Ei. Sushi voidaan kyllä määritellä kulttuuri-ilmentymäksi, mutta syömäpuikot ovat vain primitiivistä ja vanhentunutta tekniikkaa.

Mitä järkeä on kuluttaa aikaa ja roiskia riisiä lattialle opetellessaan tasapainottamaan tikkuja sormiensa välissä ja puristamaan niitä juuri oikealla voimalla, että onnistuu ohjaamaan valmiiksi suupalaksi rakennetun (koska eihän puikoilla voi leikatakaan) rullan suuhunsa, kun olisi niin paljon tehokkaampaa vain tökätä metallipiikit rullasta läpi ja lapioida menemään?

Tuli tässä mieleen vertaus... Ai hitto, viimeksihän lupasin, ettei enää vähään aikaan sotajuttuja. No, kerta kiellon päälle. Pari tekstiä sitten listasin hyviä sotaelokuvia. Jäi silloin mainitsematta ainakin jossain määrin tositapahtumiin perustuva The Last Samurai, jota on laajalti haukuttu muun muassa siksi, koska se joidenkin mielestä antaa nimensä kautta ymmärtää, että Japanin viimeinen samurai olisi ollut Tom Cruisen esittämä valkonaamainen jenkki. On se minun mielestäni silti ihan katsomisen arvoinen elokuva.

Elokuva kertoo siitä, kun 1860-luvulla Japanin keisari totesi, että ikiaikainen feodaalijärjestelmä ja muu menneeseen käpertyminen on tuhon tie, ja rupesi modernisoimaan maataan kovalla kädellä. Vanha kastijärjestelmä sai mennä, ja tilalle tuli länsimainen koulutus, hallinto, pankkijärjestelmä jne. Rautatiet levisivät, ulkomaankauppa kukoisti, ja armeija vaihtoi katanat kivääreihin. Muutos pisti alulle Japanin nopean nousun takapajulasta merkittäväksi suurvallaksi.

Osa vanhoista feodaaliherroista liittyi keisarin puolelle huolimatta siitä, että he menettivät muutoksessa arvonsa ja valtansa, koska uskoivat muutoksen hyvyyteen ja tarpeellisuuteen. Osa taas oli vahvasti sitä mieltä, että mitään ulkomaista hapatusta ei tarvita pilaamaan vanhoja hyväksi havaittuja perinteitä. Seurasi sekava sisällissota, kun keisari joutui kiertelemään ympäri maata näyttämässä samuraille kantapään kautta, miten homma toimii.

Voinhan minäkin havainnollistaa asian teille. Total War: Shogun 2:n lisäosa Fall of the Samurai sijoittuu kyseiseen sotaan. Pistinpä huvikseni pystyyn taistelun, jossa keisarilliset kiväärimiehet puolustautuvat shogunaatin miekkamiehiä vastaan.

Alussa minulla on joukkoja 1698 miestä ja vihollisella 3495, eli vähän päälle tuplaten. Onneksi apuharvennus alkaa jo kaukaa tykistöllä.

Gatling-konekiväärit liittyvät kuoroon vihollisrivistön ollessa sopivasti muniaan myöten jäätymispisteisessä vedessä.

Kun miekkakomppania vihdoin pääsee kuiville, se on harventunut jo kolmasosaan kooltaan.

Muutama harva onnistuu pääsemään hengissä kiväärien kantomatkan päähän, jolloin kiväärimiesten yhteislaukaus tuhoaa komppanian rippeet ja säikyttää muutamat onnekkaat eloonjääneet pakoon.

Kun keskeltä ei päässyt läpi, vihollinen yrittää pihtiliikettä sivuilta.

Vihollisen kenraali yrittää henkivartio-osastonsa kanssa urheaa ratsuväkirynnäkköä...

...joka pysäytetäänkin muutamassa sekunnissa.

Vihollinen kokoaa voimansa vielä yhteen epätoivoiseen rynnäkköön joka suunnasta yhtaikaa.

Pakoon ei kannata juosta, siinä vain kuolee väsyneenä.

Kun savu on hälvennyt, päästään laskemaan ruumiita. Menetin yhteensä 36 miestä, joista vihollisen tappamina 7. Loput 29 kuolivat lähinnä siihen, että tohelot soltut ampuivat toisiaan selkään. Vihollinen menetti kaatuneina kaikkiaan 1952 miestä.

Tämä antanee hyvän käsityksen, mitä siitä seuraa, kun lähtee puukon kanssa pyssytappeluun. Tosielämässä asia ei ollut ehkä ihan noin yksinkertainen, mutta yksityiskohtiin puuttumatta lopputulos oli, että keisari murskasi vanhoillisen vastarinnan. Yksikään armeija nykyaikana ei sodi miekoilla ja keihäillä, vaikka sellainen kuinka kuuluisi kulttuuriperintöön, koska siinä vain tulee turpaan niin että tukka lähtee.

Jos tämä logiikka toimii miekkoihin ja kivääreihin, miksei se toimisi myös syömäpuikkoihin ja haarukoihin?

Mitä siis opimme? Vieraat kulttuurivaikutteet ovat ihan kiva juttu, mutta kyllä niitä saa valikoida järkeä käyttäen. Tuokaa tänne herkkujanne, mutta jättäkää kaikki älyttömyydet tulliin. Syömäpuikot ovat tässä asiassa harmittomimmasta päästä, mutta valistunut lukija varmasti keksii esimerkkejä vakavammistakin asioista, joita kopioidaan, suvaitaan ja perustellaan kulttuurisyillä.

Taantumusta, innovaatioiden torjuntaa ja muuta perse edellä puuhun kiipeämistä ei voi eikä saa perustella sillä, että niin on aina ennenkin tehty, eikä varsinkaan sillä, nuo toisetkin tekevät niin.

Huhhuh. Kaikesta minäkin ärsyynnyn. Laitetaan vielä loppuun vähän työväenmusiikkia sen kunniaksi, että oli vappu:

Edit: Mitähän ihmettä, Blogger oli itsekseen vaihtanut musiikkikappaleen. Korjattu.

Onks pakko jos ei haluu: Militära numret

Ruotsissa tehtiin vihdoinkin kauan odotettu terrori-isku. Hieno juttu.

Ai miten niin? No, en minä itse niinkään tiedä, mitä hienoa siinä on. Äkkiseltäni voisin kuvitella, että on ihan perseestä, että viattomia sivullisia scanioidaan ja henkiinjääneetkin joutuvat tästä lähtien säikkymään aina kun diesel lemahtaa ja yö yskäisee. Minä kuitenkin olen vain yksittäinen blogisti ja kylähullu, eikä minulla ole samaa visiota ja pitkän tähtäimen organisaatiokykyä kuin kunnioitetuilla eurooppalaisilla valtiomiehillämme ja -naisillamme.

Ovathan he pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti jo vuosikausia tehneet senlaatuista maahanmuuttopolitiikkaa, jonka väistämättömänä loogisena seurauksena saamme terrori-iskuja kotialueillemme. Tälle on kolme mahdollista selitystä: A) he eivät osaa tehdä loogisia johtopäätöksiä, eli he ovat tyhmiä; tai B) he toimivat johtopäätöksistä välittämättä, eli ovat vastuuttomia; ja koska kumpikaan noista ei tietenkään voi pitää paikkaansa, oikean vaihtoehdon on oltava, että C) eurooppalaiset päättäjät tietoisesti haluavat terrorismia, eivätkä he niin tekisi, ellei terrorismissa olisi jotain suurempaa hyvää, joka kaltaisiltani junteilta vain jää pimentoon.

Iskun jälkeen kuulimme monen eritaustaisen poliitikon suusta, että "ei saa antaa pelolle valtaa". Tämä on aivan totta. Jos me nyt alamme panikoida tai, Luoja armahtakoon, tehdä minkäänlaisia toimenpiteitä terrorismin ehkäisemiseksi, päättäjiemme hienot suunnitelmat menevät sotkuun, ja terrorismin pienestä harmista myöhemmin seuraava mystinen suurempi hyvä saattaa jäädä meiltä kokonaan saamatta. Rauhoittukaamme siis, jatkakaamme entiseen malliin ja luottakaamme sokeasti rakastettujen johtajiemme rautaiseen osaamiseen.

Sarkasmi sikseen. Pidin pienen hiihtoloman ja kävin kavereiden kanssa viettämässä muutaman päivän Rovaniemellä. Emmehän me varsinaisesti hiihtäneet, mutta ihan hauskaa silti oli. Ei yhtä hauskaa kuin parina edellisenä kertana, jolloin olen alueella seikkaillut, koska silloin pääsin pistämään metsiköitä mataliksi johtamalla niihin tykistötulta, mutta ihan hauskaa silti.

Yhtenä päivänä käväisimme Haaparannassa tuliaistenhakureissulla. Itse kun en mitään huulensisäisiä urheiluravinteita harrasta, mukaan tarttui lähinnä vain muutamia kiloja irtokarkkeja. Samalla tuli kokeiltua paikallista Max-pikaruokalaa, joiden toivoisin leviävän äkkiä Suomeenkin. Ajetaan vaikka McDonaldsit mereen, jos ei muuten markkinaosuutta riitä. Se niiden pihviliha oli vaan niin paljon parempaa kuin mikään Suomessa syömäni hampurilaisliha. Lisäksi niillä oli näppärä kosketusnäytöllä toimiva itsepalvelutilauspömpeli, joka jopa toimi hyvin, vaikka noutopisteellä tilauksia kasailleet tarjoilijat hortoilivatkin toistensa ympärillä vähän eksyneen näköisinä.

Ihan kiva paikka oli Ruotsi tällaisen tunnin kokeilun perusteella.

Tykistötulituksesta tuli mieleen, että onhan Ruotsista kuulunut viime aikoina muitakin sotauutisia kuin pelkkiä pyhään sotaan liittyviä. Joitain aikoja sittenhän Ruotsi teki radikaalin päätöksen siirtyä asevelvollisuudesta ammattiarmeijan ylläpitoon. Jo silloin armeijan päällystö varoitteli, että jos Ruotsiin jatkossa hyökätään, puolustustaistelujen kestoa ei enää mitata kalenterilla, vaan sekuntikellolla.

Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, poliitikotkin ovat oivaltaneet, ettei asia ihan niin voi olla, ja ovat päättäneet palauttaa asevelvollisuuden jossain pienessä mittakaavassa. Ongelmana on ollut, että vapaaehtoisia hakijoita ei ole ollut niin paljoa kuin odotettiin, eikä heistä siksi olla saatu kasattua riittävän suurta armeijaa. Sodankäynnissähän taistelijoiden laatu on tärkeämpää kuin määrä, mutta vain tiettyyn rajaan asti, eikä asiaa voida ottaa uudelleen tarkasteluun ennen kuin keksitään ne Starship Troopersin kirjaversiossa esitellyt taisteluhaarniskat, jotka voivat hyppiä pilvenpiirtäjien yli ja ampua ydinkranaatteja ja joilla yksittäinen sotilas voi hallita useiden neliökilometrien kokoisia alueita.

Tai Gears of Warin varustus, jossa on rynnäkkökivääriin integroitu moottorisaha.

Kaikenkarvaiset pasifistit ja ihmisoikeusteoreetikot ovat tietysti innostuneet vastustamaan. Asepalvelukseen ja sitä kautta sotimaan pakottaminen on kuulemma ehdottomasti väärin siinäkin tapauksessa, että se määrittää, tappaako armeija vihollisensa ampumalla vai nauruun. Ruotsin uudessa ehdotuksessa sisäänottomäärät ovat niin pieniä, että on epätodennäköistä, että kukaan joutuisi armeijaan ilman minkäänlaista mielenkiintoa, mutta kumminkin.

Eräs vastustajien vakioperusteista on, että jos maa koetaan puolustamisen arvoiseksi, vapaaehtoisia kyllä löytyy riittämiin, eikä pakottamiselle ole tarvetta. Jos ei löydy, kuten Ruotsissa on havaittu, ei maata silloin kannata puolustaakaan. Tämä väite ei tietenkään pidä paikkaansa, ja nyt aionkin perustella, miksei.

Ensiksi tietysti se itsestäänselvyys, ettei kyse olekaan mistään periaatteesta, vaan käytännöstä. Vaikka hyvään tottuneet kansalaiset kuinka rutisisivatkin, että oma maa on ihan paska, kun opintotukea ei makseta kuin muutamia satoja euroja kuussa ja linja-autokin kulkee vain puolen tunnin välein, miehityksen kohteeksi joutuminen on kuitenkin lähes poikkeuksetta muutos huonompaan. Loppuu nimittäin opintotukien maksu ja linja-autojen kulkeminen helposti kokonaan. Siinä vaiheessa on enää turha vikistä, että "ainakin me olimme periaatteessa oikeassa".

Hyvissä yhteiskunnissa on eräs valuvika. Ihmiset nimittäin ovat hyvin nopeita tottumaan hyvään, ja kun ihmiset tottuvat saamaan suhteellisen paljon suhteellisen vähällä, he alkavat kuvitella, että se on universumin luontainen tila, joka ei vaadi erikseen ylläpitoa, tai jos vaatiikin, joku muu kyllä varmaan tekee sitä ihan työkseen. Tästä seuraa tilanne, jossa ihmiset ovat kyllä sitä mieltä, että heidän yhteiskuntansa on puolustamisen arvoinen, mutta samalla ajattelevat, että ei se nyt voi heidän omalla vastuullaan olla. Kyllä kai joku muukin voi puolustuksen hoitaa.

Ruotsissa on varmasti paljon nuoria, jotka kokevat maansa puolustamisen arvoiseksi. Sellaisia, jotka ihan mielellään menisivät armeijaan. Jopa sellaisia, jotka asiaa vakavasti jossain vaiheessa harkitsevat. Valitettavasti nuorella on muitakin kiireitä. Pitää mennä opiskelemaan ja töihin, pitää nähdä maailmaa, pitää perustaa perhe. Ajatus armeijaan menosta on koko ajan taustalla, mutta sitä lykätään muiden kiireiden tieltä vuosi vuodelta, kunnes ikäraja tulee vastaan ja onkin jo liian myöhäistä. No, ei se jää kaihertamaan mieltä, koska ei sinä aikana sotaa ehtinyt tulla ja ilman armeijaakin pärjättiin.

Vapaaehtoisessa armeijassa käy helposti niin, että sinne menevät lähinnä ne, jotka eivät parempaakaan tekemistä keksi, jolloin ei saada sen paremmin määrää kuin laatuakaan. Kutsunnoissa voidaan toki suorittaa enemmän tai vähemmän karsintaa kyvykkyyden ja halukkuuden mukaan, mutta Ruotsi on kuitenkin nyt osoittanut, että passiivinen kansalaisten omaehtoisen riveihinhortoilun odottaminen ei toimi. Aloitteen on tultava valtiolta, että nuorille tulee selväksi, että asia koskee heitäkin ja on juuri sillä hetkellä ajankohtainen.

OK, asevelvollisuus on kaikenmoista sortoa, fasismia ja orjuutta, selvä. Mutta asevelvollisuuden puuttumisella maa luo alueelleen sotilaallisen tyhjiön. Eiköhän tuo ensinmainittu kuitenkin ole se pienempi paha.

Hohhoijaa. Kesti kolme viikkoa saada tämä juttu jyrsittyä kasaan. Jotain kevyempää ensi kerralla, ei enää sotajuttuja.