torstai 20. toukokuuta 2021

Katjan tragedia

Somessa tuli taas vastaan sellainen juuri tietyntyyppinen hyvän pahan mielen artikkeli. En nyt enää löytänyt sitä, joten pistetään sen sijaan tämä vanha klassikko. Sisältö on kumminkin identtinen. Nämä artikkelit ovat suosittuja niin toimittajien kuin yleisönkin piirissä, koska ainoa asia, joka on parempaa kuin hyvä mieli, on hyvä paha mieli, ja nämä artikkelit onnistuvat levittämään sitä tasapuolisesti kaikille. Miehet pääsevät irvailemaan naisille vahingoniloisesti, ja naiset pääsevät kauhistelemaan miesten luuseriutta.

Kyse on siis siitä, kun valkoinen nainen ihmettelee, miksi ei enää saa poikaystävää, kun edellisestä suhteesta on muistona tummaihoinen lapsi. Jos sinä, rakas lukijani, olet sellainen nainen ja sinulla on taipumus pahoittaa mielesi herkästi, nyt voi olla hyvä hetki lopettaa tämän tekstin lukeminen.

Helsinkiläinen 30-vuotias yksinhuoltaja Katja tilittää:

Jo lyhyet yritykseni parisuhdemarkkinoilla ovat päätyneet hyvin nopeaan. Vaikka asioita ei minulle aivan suoraan sanotakaan, niin osaanhan minä nyt laskea, että yksi plus yksi on kaksi.

Syy on se, että minulla on kotona ”väärän värinen” lapsi. Näin minulle eräs rohkaistui sanomaan, muut ovat vain kadonneet hiljaa.
Olen surullinen, että suomalainen mies on näin rajoittunut. Adoptoivathan parit lapsia muista maista. Onko ennakkoluuloisuus ja rasismi meissä niin syvällä, ettemme voi katsoa asioita laatikon ulkopuolelta.

Kuten minulla tapana on, en nytkään ota kantaa siihen, mitä itse tekisin tuollaisen tarjouksen edessä, en anna muille miehille neuvoja, miten heidän tulisi toimia, enkä moralisoi kumpaankaan suuntaan. Jätän johtopäätökset lukijan vastuulle. Kylmä tosiasia kuitenkin on, että jos valkoinen nainen päättää tehdä lapsen mustan miehen kanssa, hän on silloin todennäköisesti elämänsä viimeisessä vakavassa suhteessa, halusi tai ei, ja nyt haluan selittää mielensäpahoittajille, mistä se johtuu.

Ei, kyse ei ole "rasismista" tai lapsen ihonväristä. Ei lapsesta muutenkaan. Eihän se lapsi mihinkään ole voinut vaikuttaa. Kyse on siitä, millaisia valistuneita arvauksia naisen luonteesta voidaan tehdä sen perusteella, että hän tekee lapsia mustien miesten kanssa ja jää sitten yksinhuoltajaksi.

Asiaa voisi verrata siihen, että en kovin herkästi alkaisi seurustella rastatukkaisen naisen kanssa. Kyse ei ole siitä, että rastat itsessään minua häiritsisivät, vaan siitä, että rastoja käyttävä nainen on suurella todennäköisyydellä äärivasemmistolainen hampunpössyttelijä, enkä minä halua sekaantua sellaiseen. Ei, enhän minä voi tietää sitä tutustumatta ihmiseen ensin, mutta - ja nyt seuraa tämän tekstin johtoajatus ja punainen lanka. Koska se on se oleellinen pointti, jonka haluan sinun muistavan tästä tekstistä, toistan sen moneen kertaan ja kirjoitan sen punaisella: Miksi minun kannattaisi ottaa riski? Samalla vaivallahan voisin etsiä naisen, joka ei kanniskele valtavaa varoituskolmiota päänsä päällä.

Toinen esimerkki. Edellisessä kirjoituksessani julkaisin kuvan itsestäni vihtoripaidassa:

Lapuan liikkeen tunnuspaitana vihtoripaidat yhdistetään voimakkaasti fasistiseen vallankumoukselliseen toimintaan, ainakin tietyissä piireissä täällä etelässä. Siitä, että käytän tuollaista paitaa ja vielä ylpeänä esittelen sitä, joku potentiaalinen seurustelukumppani saattaisi vetää johtopäätöksen, että allekirjoittanut olisi fasisti. Johtopäätös olisi tietysti täysin väärä, mutta miksi hänen kannattaisi ottaa riski? Jos haluaa erityisesti välttää fasistien kanssa seurustelua, on ihan järkevää, että ei ihan ensimmäiseksi ala katsella sellaisia jätkiä, jotka poseeraavat somessa fasistipaidoissa.

* * *

Kuten valkoistenkin lasten yksinhuoltajat voivat kertoa, heilläkin on usein vaikeuksia treffimarkkinoilla. Pääsyy on, että monet miehet eivät pidä velvollisuutenaan tai edes oikeutenaan ruveta isäksi jonkun toisen lapsille. Nainen on siis päätynyt elämänvaiheeseen, jossa mies ei halua tulla mukaan. Siinäkään ei ole mitään vikaa. Ei moni nuori jannu ala seurustella itseään kymmeniä vuosia vanhemmankaan naisen kanssa, vaikka tämä olisi muuten kuinka mukava ja sopiva tahansa.

Mutta miksi monet sellaisetkin miehet, jotka kyllä hyväksyisivät valkoisen lapsen äidin, juoksevatkin pakoon tummemman lapsen kohdalla? Koska tumma lapsi antaa useita sellaisia hälytysmerkkejä, joita valkoinen lapsi ei. Muutaman esimerkin mainitakseni:

1. Kuten rastatukat, myös etnisten vähemmistöjen deittailu on vihervasemmistotyttöjen suosiossa, joskin jälkimmäisessä tapauksessa tauti on vielä astetta pahempi. Tällainen nainen saattaa erityisesti etsiä vähemmistöjen seuraa ihan vain mainostaakseen omaa edistyksellisyyttään ja epärasistisuuttaan. Edelleenkään kyse ei ole lapsesta tai naisen seurusteluhistoriasta, vaan siitä, että tällaisen naisen mielipiteet ja maailmankuva tuppaavat olemaan niin vaikeastisulatettavia, että moni mies ei jaksa sellaista kuunnella. Eihän tuo ole välttämättä kovin iso ilmiö, mutta muistetaan, että nyt puhutaan tilanteesta, jossa mies on vasta tavannut naisen ja voisi ihan yhtä hyvin etsiä vielä jonkun muun. Miksi hänen kannattaisi ottaa riski?

2. Suomessa on vielä melko vähän etnisten vähemmistöjen edustajia ja he ovat olleet Suomessa vasta melko vähän aikaa. He ovat siis eksoottisia, ja heistä kiertää positiivisia stereotypioita, jotka saattavat kiinnostaa naista. Hänellä siis saattaa olla fetissi tiettyihin etnisyyksiin. Kantasuomalaismies ei sellaista eksotiikankaipuuta voi täyttää, joten on riski, että nainen kiertää maistelemassa mustaa makkaraa myöhemminkin. Ei tietenkään voi tietää, onko naisella tällaista fetissiä, ja vaikka olisikin, ehkä hän on jo saanut uteliaisuutensa tyydytettyä eikä enää välitä asiasta, mutta miksi miehen kannattaisi ottaa riski?

3. Tiedämme, että jotkut maahanmuuttajamiehet pyrkivät nopeasti perustamaan perheen suomalaisnaisten kanssa saadakseen siitä apua oleskelulupa- tai kansalaisuusasioihinsa, ja kun passi on kourassa, nainen ja mahdolliset lapset eivät sen jälkeen enää miestä näe. Nainen, joka tällaiseen haksahtaa, on - no, miten sen nyt sanoisi nätisti... ääliö. Ilmiö tiedetään ja tunnetaan, joten jos nainen ei osaa edetä järjellä ja varovaisuudella tällaisessa asiassa, mitä muuta hän vielä saattaa saada päähänsä? Toki naisen tilanteessa ei välttämättä ole tästä kyse, mutta miksi mies ottaisi riskin, että päästäisi tällaisen naisen soheltamaan omaankin elämäänsä?

* * *

Kun nyt riskeistä puhutaan, sijoittajapiireissä tiedetään, että korkeat riskit ovat hyväksyttäviä, jos mahdollinen hyötykin on korkea. Vastaavasti jos sijoittaa tuttuun ja turvalliseen, ei todennäköisesti menetä säästöjään, mutta ei sillä tyylillä miljonääriksikään tule. Matalan riskin ja korkean tuoton kohteita löytyy hyvin harvoin, kun taas korkean riskin ja matalan tuoton kohteisiin ei sijoittajia saa houkuteltua.

Koska minulla ei ole noista yllälistatuista riskeistä mitään tilastodataa, oletetaan nyt, että suurin osa tummien lasten yksinhuoltajistakin on fiksuja ja täysijärkisiä, eikä heitä erota valkoisten lasten yksinhuoltajista mikään muu kuin edellisen miehen ihonväri. Alussa mainitulla Katjallakin on vain käynyt kamalan huono tuuri, ja onhan kohtuutonta, että koko yhteiskunta ja miessukupuoli haistattelevat hänelle sen takia.

Entä jos mies varoitusmerkeistä huolimatta ryhtyy suhteeseen tällaisen naisen kanssa, ja käy ilmi, että nainen onkin kaikin puolin täydellinen kumppani? Sehän on oikein kiva juttu kaikille. Olettaen, että sivulliset eivät tee miehestä meemejä, ja kyllähän ne tekevät:

Monille miehille kynnys ryhtyä tuollaiseen suhteeseen hyvänkin naisen kanssa on korkea, koska he eivät halua olla tuo tyyppi. Tarjollahan olisi sellaisiakin naisia, joiden kanssa seurustellessa ei tarvitse katsella sivullisten virnuiluja.

Tumman lapsen äidin kanssa seurustelussa on siis korostunut riski ja madaltunut odotusarvo. Huono diili.

No niin. Valitan, että jouduin kirjoittamaan tällaisen epämiellyttävän tekstin, mutta jonkun tämäkin oli pakko tehdä.

lauantai 6. maaliskuuta 2021

Fasismia joululahjaksi

Oli joulu. Tämän vuoden merkittävimmäksi itselahjaksi valitsimme uuden tietokoneen, koska edellinen oli jo 7 vuotta vanha. Kyllähän silläkin pystyi vielä uusinta Call of Dutyä pelaamaan, mutta ei maksimigrafiikoilla. Nyt pystyy napsimaan päitä ja näyttämään samalla hyvältä.

Tai siis emäntähän sitä pääasiassa pelaa. Hänelle aion ostaa lahjaksi tutustumiskäynnin pistooliradalle, mutta sitä pitää katsoa sitten, kun koronatilanne vähän helpottaa.

Itseäni hemmottelin tänä vuonna vain maltillisesti. Ostin yhden pelin uudelle koneelle sekä villapaidan. Mutta ennen kuin käsitellään niitä tarkemmin, palautetaan mieleen eräs perusasia, joka on ollut Porstuassa esillä muutaman kerran aiemminkin: Streisand-efekti.

Homma siis toimii niin, että aina, kun jokin asia halutaan kieltää ja kieltoa ruvetaan julkisuudessa vaatimaan, asia saa paljon enemmän näkyvyyttä ja tavoittaa paljon suuremman yleisön kuin mihin se ikinä olisi muuten pystynyt. Tai no, ei tarvita edes kieltovaatimuksia, pelkkä moraalipaheksunta riittää. Suuresta yleisöstä löytyy aina paljon porukkaa, jonka mielestä paheksujat närkästyvät ihan turhasta ja jotka ovat valmiita jopa maksamaan rahaa hyvästä tuotteesta tai ihan vain paheksujia trollatakseen. Maailmassa on monta miljonääriä, jotka saavat kiittää omaisuudestaan sitä, että kukkahatut ovat päättäneet ruveta ulisemaan heidän muuten tavanomaisesta tuotteestaan, ja ilmiötä on mahdollista myös hyödyntää tietoisesti.

No niin. Ensimmäinen itselleni ostama joululahja oli Elmo's Kangaroo of the Damned. Pari 16-vuotiasta kaverusta päätti tehdä tietsikkapelin, pistää sen myyntiin ja katsoa mitä tapahtuu. Nykyäänhän pelien tekeminen ja julkaiseminen myyntiin on tehty niin helpoksi kuin se vain voi olla. On olemassa pelinteko-ohjelmia, joilla pystyy saamaan aikaan kohtalaisia supermarioita jopa ilman mitään koodaustaitoa. Linkitetyssä Ylen artikkelissa toimittaja on vähän pihalla siitä, kuinka pelien julkaisu toimii:

Remu Kalliola, 16, esittelee ylpeänä tietokonepeliä, jonka hän ja hänen kaverinsa Akseli Tikkala, 16, tekivät yhdessä. Reilu kuukausi sitten valmistunut peli pääsi yllättäen yhden maailman suurimman pelinjakelupalvelun Steamin valikoimaan.

Steam on amerikkalainen PC-pelien jakelualusta, jossa on kymmeniä tuhansia pelejä ladattavissa. Pelin voi saada alustalle julkaistuksi, jos peli täyttää tietyt standardit ja pelintekijä maksaa määrätyn patenttisumman.

Itse asiassa nykyään Steamiin voi kuka tahansa pistää myyntiin ihan mitä ryönää tahansa, kunhan maksaa sadan dollarin nimellisen lisenssimaksun. Steam tienaa rahansa ottamalla pelien myynneistä muhkean provikkasiivun, joten Steamin näkökulmasta määrä on laatua. Se satasen maksukin on otettu käyttöön vain pitämään poissa kaikkein onnettomimmat rahastusräpellykset ja suoranaiset huijaukset. Vain laiton sisältö sensuroidaan. 

Ostin tämän 2,39 €:n hintaisen pelin siksi, koska se vaikutti hintaansa nähden hauskalta, ja tietysti siksi, koska haluan tukea ja kannustaa näitä poikia kehittämään harrastustaan. Mutta miksi ja miten ylipäänsä kuulin tämän pelin olemassaolosta?

No, Elmo on sombreropäinen meksikolainen, joka yön pimeydessä loikkaa kengurun selässä rajamuurin yli USA:han. Viranomaiset ottavat hänet kiinni ja karkoittavat hänet Venäjälle, mutta Australian kohdalla ilkeästi virnuilevat aboriginaalit heittävät keihäällä häntä kuljettavan lentokoneen alas. Rytäkässä hänen lemmikkikengurunsa katoaa, ja se on etsittävä. Matkallaan Elmo lahtaa vastaantulevat aboriginaalit haulikolla.

Ymmärtänette, että tahot, joita muutenkaan ei pelaaminen kiinnosta, olivat sitä mieltä, ettei tällaisia rasistipelejä tarvitse kukaan muukaan. Puhuttiin kovaan ääneen, että tällaisista peleistä ei saisi kovaan ääneen puhua.

Itse sanon vain, että kiitos vinkistä.

Suoritetaanpa pelille nyt virallinen arvostelu, kun tuli puheeksi. Kuten kaikki tiedämme, miehen huumorintaju saavuttaa huippupisteensä juuri siinä 16 ikävuoden tietämillä, ja siitä eteenpäin vitsailussa on kyse enää vain rappeutumisen hidastamisesta ja väistämättömän "ei nykyään enää osata tehdä komiikkaa, pelkille alapääjutuille vain naureskellaan"-vaiheen epätoivoisesta siirtämisestä vuosi kerrallaan myöhemmäksi.

Sama elämäniloinen huumori kaikuu tästäkin teoksesta. Ei turhia kumarrella, ei mietitä syvällisiä, ei esitetä yhteiskunnallisia kannanottoja. Heitetään vain typeriä läppiä ja nauretaan niille, koska ne ovat niin huonoja, että ovat oikein hyviä.

Ulkoisesti pelissä on vahva "tein itse ja säästin"-leima. Kuten kuvastakin näkyy, grafiikat on huitaistu kasaan Paintilla muutamassa minuutissa. Se ei kuitenkaan haittaa, vaan on osa pelin viehätystä. Aloittelevilla harrastelijoilla ei ole aikaa eikä osaamista tehdä ammattilaistasoisia grafiikoita, mutta pelimarkkinoilla siihen ei voi vedota, vaan amatöörimäinen räpellys tuomitaan sellaiseksi armotta. Niinpä ratkaisu onkin, ettei edes yritetä kilpailla visuaalisuudella, vaan keskitytään sisältöön ja pelattavuuteen, ja näytetään Paintilla keskaria grafiikkasaivartelijoille.

Pelattavuudeltaan tämä on raivostuttavan turhauttava. Tätäkin tarkoitan hyvässä mielessä. Peli on hyvin nopeatempoinen, ja sen lisäksi, että hyppyjen pitää osua juuri oikeaan kohtaan ja ne pitää ajoittaa täydellisesti, pitää osata ampua haulikolla alaspäin juuri oikeaan aikaan, että saa hypyille juuri oikean määrän lisävauhtia. Virheistä rangaistaan välittömästi, mutta onneksi peliin pääsee heti takaisin ilman turhia välianimaatioita, eikä latauspaikalta ole yleensä kovin montaa sekuntia pidempi matka kuolinpaikalle.

Arvosanaksi annan 4/5. Tämäkin on vain oma subjektiivinen mielipiteeni, joka perustuu siihen, että kärsivällisyyteni ei yleensä riitä peleihin, joissa pitää hiertää samaa kohtaa kymmeniä kertoja ihan vain siksi, kun en osaa. Toisaalta monen muun pelin kohdalla olisin jo luovuttanut, mutta asiallisen juonen takia jatkan yrittämistä tämän parissa. Eihän tämä mikään Call of Duty ole, mutta tämä ansaitsee korkeat pisteet jo silläkin, että tekijät ovat osanneet tunnistaa vahvuutensa ja sen myötä saaneet pienillä resursseilla aikan teoksen, joka on enemmän kuin niiden summa.

* * *

No niin. Toiseksi lahjaksi ostin villapaidan. Tällaisen. Seinäjoella kävi niin, että eräs persu julkaisi itsestään somessa tällaisen kuvan:

Tällainen kuvahan on erittäin vaarallinen ja pahennusta herättävä, koska jos katsotte tarkasti, huomaatte paidan kuvion olevan tuttu Lapuan liikkeestä. Lapuan liike sai alkunsa vuonna 1929 vastareaktiona kommunistien riehunnalle ja saavutti kommunisminvastaisella aktivismillaan suuren suosion. Järjestön tunnetuin aktivismin muoto oli vetää kommunisteja turpaan ja viedä heidät väkisin Neuvostoliiton puolelle.

Valitettavasti järjestö kuitenkin luisui nopeasti italialaistyyliseen fasismiin menettäen samalla kannatustaan. Kun se yritti vallankumousta Mäntsälän kapinassa vuonna 1932, homma oli jo lässähtänyt sen verran pahoin, että lopulta kapina oli vain sitä, että muutama sata kapinoitsijaa meni metsään ryypiskelemään, kunnes presidentti Svinhufvud sanoi, että älkää nyt hei jätkät viitsikö. Lopulta järjestö kiellettiin järjestön itsensä vaatiman ja kommunisteja vastaan tarkoitetun suojelulain perusteella.

Nykyään suhtautuminen liikkeeseen ja sen tunnusväreihin vaihtelee. Pohjanmaalla tällainen paita kuuluu kulttuuriperintöön eikä herätä juuri närkästystä, kun taas Helsingin vasemmistopiireissä se kiihottaa ulvontaa kuin mikäkin hakaristikaapu.

(Jos nyt kuitenkin ihan rehellisiä ollaan, eivät nykyajan vihervasemmistolaiset vihaa Lapuan liikettä siksi, että se vastusti kommunismia, eikä edes siksi, että se oli fasistinen. Eiväthän he samaistu Neuvostoliiton rautasaapaskommunisteihin, ja liikkeen luonnollinen näivettyminen osoitti, ettei fasismi missään vaiheessa nauttinut merkittävää kannatusta Suomessa. Ei, he vihaavat Lapuan liikettä siksi, että liike osoitti kiistattomasti, että ei-toivottujen henkilöiden poistaminen maasta on vain lakitekninen ongelma, ei mikään käytännön ongelma.)

Mutta oli miten oli, ulinan käytyä sietämättömäksi koin kansalaisvelvollisuudekseni ostaa tällaisen paidan:

Allekirjoittanut nauttimassa teemaan soveltuvasta kevyestä iltalukemisesta.

Aika moni muukin oli tullut samaan tulokseen, koska linkkaamassani housukauppa.com:ssa lähes kaikki koot loppuivat nopeasti. Myös kohun aloittanut persupoliitikko Piia Kattelus-Kilpeläinen pisti pystyyn oman näitä paitoja myyvän verkkokauppansa niin nopeasti, ettei voi välttyä ajatukselta, että hän järjesti kohun tarkoituksella lyödäkseen kunnolla rahoiksi. Niin minä ainakin olisin tehnyt. Internetin sosiaalisen oikeuden soturien ulina on niin ennalta-arvattavaa ja helposti manipuloitavaa.

Loppuun vielä disclaimer, että Pekan Porstuassa ei tueta fasismia, kuten ei minkään muunkaan tyyppistä totalitarismia. Vaikka joku ehkä voikin keksiä sotilasjunttahallituksista joitain yksittäisiä hyviä puolia, kukaan ei oikeasti halua elää sellaisen johtamassa valtiossa. Sen sijaan jos joku uskoo, että vääränväriset villapaidat ovat vakavastiotettava uhka suomalaiselle yhteiskuntarauhalle ja -järjestykselle, mutta samaan aikaan on sitä mieltä, että ISIS-terroristien tuominen maahan veronmaksajien rahoilla on ihan jees, sellaisen henkilön trollaaminen millä tahansa laillisella keinolla on suotavaa ja toivottavaa.

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Maailman pelottavin eläin

Ai niin joo. Marraskuun täytekirjoitus meinasi aivan unohtua. No, tehdään se nyt. Täytin 38 vuotta. Mutta miksi vasta viime vuonna sain tietää, että syntymäpäiväni on samalla Pyhän Homobonuksen päivä? Miksi tällaisia oleellisia tietoja ei opeteta koulussa?

Isot pojat ovat kertoneet, että joissain seksitarvikekaupoissa saa tietyistä tuotteista alennusta Pyhän Homobonuksen päivänä.

Ei saisi nauraa. "Homobonus" tarkoittaa hyvää ihmistä, ja pyhimykseksi hänet julistettiin hänen työstään kotikaupunkinsa köyhien hyväksi. Hän oli menestynyt liikemies, joka uskoi, että Jumala antoi hänen menestyä, että hän voisi paremmin auttaa huonompiosaisia. Kaikki kunnia hänelle. Eihän se hänen kunniaansa himmennä, että 800 vuotta myöhemmin jossain parin tuhannen kilometrin päässä jotain junttia hihityttää.

Muinaisista merkkihenkilöistä samaistun kuitenkin ehkä eniten kreikkalaiseen filosofi Khrysippokseen:

En ole tarkemmin perehtynyt hänen ajatuksiinsa, mutta perimätiedon mukaan hän kuoli nauruun, kun hän juotti aasille viiniä ja sitten seurasi vierestä sen humalaista toikkarointia. Epäilemättä minunkin kohtaloni tulee olemaan jotain tuonsuuntaista.

Asiaan. Jo aikojen alusta asti ihmiskunta on väitellyt siitä, kummat ovat kaikkein pelottavimpia eläimiä: käärmeet vai hämähäkit.

Ja siis tosiaan nyt puhutaan vain maailman pelottavimmasta eläimestä, ei maailman pelottavimmasta puolueesta, jossa sarjassa Suomen edustusjoukkue Vihreät on oikein tosissaan päättänyt ruveta urheilemaan. Ensinnäkin vihreä sisäministeri Maria Ohisalo, joka keksi ehdottaa laittomasti maassa oleville "palomuuria", eli järjestelmää, jolla he voisivat hoitaa asioitaan viranomaisten kanssa ilman riskiä kiinnijäämisestä ja kotiin palauttamisesta.

Sivustahuutelijat ovat puolustaneet ideaa sillä, että se ehkäisee "varjoyhteiskunnan" syntymistä, eli sitä, että nämä tyypit jäävät Suomeen elämään rikoksilla ja pimeällä työllä ilman mitään toivoa yhteiskunnallisesta noususta tai normaalista elämästä.

Juuei. Tällaiset palomuurit vain kiihdyttävät varjoyhteiskunnan syntymistä. Vaikka laittomat maassaolijat pääsisivätkin viranomaispalvelujen piiriin, ei heidän laittomuusstatuksensa siitä mihinkään muuttuisi, vaan kaikissa muissa suhteissa he eläisivät edelleen yhteiskunnan ulkopuolella. Kun lisäksi kotimaihin leviäisi tieto, että Suomessa voi laitonkin maassaolija elää ihan hyvin, se kannustaisi lisää porukkaa yrittämään. Todettaisiin, että turvapaikka nyt vain on sellainen muodollisuus, ei siihen välttämättä tarvita myönteistä päätöstä.

Toisena esimerkkinä vihreä ulkoministeri Pekka Haavisto, jonka kohdalla perustuslakivaliokunta totesi, että hän syyllistyi rikokseen raivatessaan tieltään virkamiehen, joka ei suostunut salakuljettamaan Suomeen terroristeja laittomin keinoin, mutta että rikos oli sen verran lievä, ettei nyt sentään ministerismiestä sellaisista pikkujutuista viitsi kuumotella. Sen myötä eduskunta äänesti siitä, nauttiiko Haavisto edelleen eduskunnan luottamusta.

Ei siinä muuta, mutta kun Haavisto äänesti itse oman luottamuksensa puolesta. Ja ilmeisesti Vihreissä tätä pidetään ihan normimeininkinä, koska en ainakaan itse havainnut, että asiaa olisi kyseenalaistettu puolueen omista riveistä. Itse muistan vielä ajan, jolloin vihervasemmiston mielestä "enemmistön diktatuuri" oli huono juttu ja lakeihin haluttiin kirjattavan tiettyjä rajoituksia, etteivät vallanpitäjät voi enemmistöpäätöksillä runnoa läpi omia moraalikoodejaan. Niin se maailma muuttuu.

Sinänsähän se, että eduskunnalta vielä luottoa riitti, ei ollut yllätys, joten ei siitä sen enempää. Keskustalta jotkut odottivat ihmejärkiintymistä, mutta voitte unohtaa sellaiset haaveet. Pokerinpelaajilla on oma termi tilanteelle, jossa pelaaja tietää jo häviävänsä jaon, mutta maksaa silti kaikki korotukset kiltisti, koska on jo tunkenut pottiin niin paljon rahaa, ettei kerta kaikkiaan ole varaa luovuttaa enää siinä vaiheessa. En muista, mikä se termi on, mutta Keskusta on siinä pisteessä. Se puolue on jo niin paljon miinuksella, ettei sillä ole varaa luovuttaa nyt, vaan katkeraan loppuun asti mennään, vaikka kuinka pahaa tekee, ja toivotaan ihmettä.

Ääh. Miten tämä liittyy käärmeisiin ja hämähäkkeihin? Ei mitenkään. Unohtakaa tuo. Yritetään uudestaan. Jo aikojen alusta asti ihmiskunta on väitellyt siitä, kummat ovat maailman pelottavimpia eläimiä: käärmeet vai hämähäkit.

Enää ei tarvitse miettiä. Tietooni on tullut, että vuonna 2006 löydettiin Iranista otus, jossa noiden parhaat puolet yhdistyvät:

Samaan tapaan kuin kalkkarokäärmeet ovat kehittäneet häntänsä päähän helistimen, tämä kyykäärmeiden heimoon kuuluva kaveri on kehittänyt häntänsä päähän mokkulan, joka etäisesti muistuttaa suurta hämähäkkiä. Saalistaessaan se heiluttaa häntäänsä tavalla, joka muistuttaa hämähäkin juoksentelua, ja odottaa, että joku petolintu syöksyy yrittämään napata sen.

Aika hieno.


maanantai 12. lokakuuta 2020

Porstuassa kylässä: Cthulhun kultisti

Tänään ajattelin kokeilla jotain aivan uutta. Blogistiikan oppi-isälläni Yrjöperskeleellä on suositut ja loistavat Epäilyksen Piru- ja Antero Lärvänen -tekstisarjansa, joissa tekstien kuvitteellinen nimikkohenkilö haastattelee kuvitteellista, mutta arkkityyppistä poliitikkoa tms. yhteiskunnallista vaikuttajaa ikään kuin harjoituksena ymmärtää sellaisten sielunmaisemaa.

Niinpä ajattelin itsekin kokeilla samanlaista formaattia. En kuitenkaan halua matkia, joten tämänkertainen kirjoitus ei liity millään lailla politiikkaan tai yhteiskunnallisiin ilmiöihin, vaan ihan vain kirjallisuuteen. Viimeisen parin vuoden aikana kun on tullut päntättyä vain ns. oman alan kirjallisuutta, jolloin kirja-arvostelut ja muut kirjallisuuspostaukset ovat jääneet kokonaan pois, ja koska kirjallisuus kumminkin kuuluu Pekan Porstuan keskeiseen aihevalikoimaan, asialle on tehtävä jotain.

Niinpä pidemmittä puheitta, toivottakaamme tervetulleeksi blogin historian ensimmäinen haastatteluvieras, herra Cthulhun Kultisti.

- Kiitos kiitos. Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!

Anteeksi kuinka?

- Se on ikään kuin meidän tunnuslauseemme. Se on muinaista r'lyehin kieltä ja tarkoittaa "Cthulhu nukkuu". Kuten sloganien kanssa yleensäkin, merkityssisällöllä ei ole niinkään väliä, mutta siitä tiedämme, kuka on puolellamme. Toinen, mitä tykkäämme julistaa, on "ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn".

Hetkinen. Tarkoittaakos tuo suunnilleen "palatsissaan R'lyehin kaupungissa kuollut Cthulhu uinuu"?

- Katos, jätkähän osaa!

Niin, minähän kävin muutama vuosi sitten yliopistolla pakollisen virkamiesr'lyehin kurssin, ja vaikka se ei enää tuoreessa muistissa ollutkaan, se meni yllättävän hyvin, vaikka itse sanonkin. Mutta asiaan. Sinähän olet fiktiivinen hahmo. Sinut, ja koko Cthulhu-mytologian, loi kauhunovelisti H.P. Lovecraft 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Mutta kuka, tai mikä, on suuri Cthulhu?

- Hän on suuri muinainen jumala ja muiden muinaisten jumalten ylipappi, ja kulttimme tavoite on herättää hänet kuoleman ikiunesta. Kun hän herää, hän auttaa palauttamaan muinaiset jumalat valtaan. Ne ovat kosmisia hirviöitä, kotoisin universumin synkimmistä ääristä, ja ihmisen elämä merkitsee niille vähemmän kuin hyttysen elämä meille. Kun ne palaavat, ihmiskunta syödään viimeistä yksilöä myöten pois häiritsemästä uutta järjestystä. Muita jumalia ovat Azathoth, demonisulttaani; Abhoth, epäpuhtauden lähde; Nyarlathotep, ryömivä kaaos...

Aivan, ymmärrän. Teidän uskontonne siis perustuu sille, että palvomalla näitä tuhoajajumalia saisitte ne muuttamaan mielensä ja jättämään ihmiskunnan rauhaan?

- Ei, nyt käsitit väärin. Ihmiskunta on tuomittu. Kaikki syödään. Se on kohtalo, eikä sitä voi muuttaa.

Te siis palvotte näitä jumalia, että teidät itse henkilökohtaisesti säästettäisiin?

- Eijei, et vieläkään ymmärrä. Kun sanon, että kaikki syödään, tarkoitan että aivan jokainen, myös sinut ja minut.

No miksi ihmeessä te sitten palvotte niitä? Mitä te siitä hyödytte?

- Uskolliset palvelijat palkitaan siten, että meidät syödään viimeisinä. Joo, joudumme katsomaan vierestä, kun maailma tuhoutuu, mutta meidän mielestämme se on pienempi paha kuin se, että elämämme päättyy täysin äkkiarvaamatta tuntemattomien hirviöiden kynsissä.

No tuossa nyt ei ole mitään järkeä.

- Päin vastoin, tämä on ainoa järkevä toimintatapa. Koska pelastusta ei kerta kaikkiaan ole, loogisinta on toimia niin, että oma elinaika edes pitenee mahdollisimman paljon.

Joo joo, mutta ymmärrättehän te, että vaikka teidät syötäisiinkin viimeisinä, te tulette silti syödyiksi aikaisemmin kuin siinä tapauksessa, että muinaisia suuria jumalia ei herätetä?

- Nyt... Nyt en oikein ymmärrä tuota tulokulmaa...

Siis meinaan vain, että eiväthän ne välttämättä juuri nyt ole heräämässä. Jos ne ovat uinuneet jo tuhansia vuosia, kyllä ne todennäköisesti jatkavat vielä ainakin sinun elinaikasi verran. Lovecraftin aikaisetkin kultistit ovat jo maatuneet kymmeniä vuosia sitten.

- ...

...

- Iä! Iä! Cthulhu fhtagn!

Joo, eiköhän tämä haastattelu ollut nyt tässä. Kiitos vierailusta, herra Kultisti.

- Minulle luvattiin haastattelupalkkioksi jumalten juomaa, IPA-olutt--

Häivy nyt jo siitä.

* * *

Jooh, antaa olla, ei tästä tule mitään. Tällainen idea nyt vain tuli mieleen, kun tajusin, etten ole pitkiin aikoihin lukenut Lovecraftia. Onpahan nyt kokeiltu, ettei tarvitse kokeilla toistamiseen.

En edes keksi, mitä kuvia näin turhaan tekstiin viitsisi laittaa, mutta pakko kai jotain on. Tissejäkin laitoin juuri edelliseen tekstiin, joten ei niitäkään oikein viitsi. No, katsotaan, mitä kuvahaulla tulee vastaan ja laitetaan jotain sekalaista.

Korostan siis uudestaan, että nämä kuvat eivät liity millään tavalla tekstiin tai yhtään mihinkään muuhunkaan, vaan ovat täysin sattumanvaraista täytemateriaalia:




tiistai 6. lokakuuta 2020

Tottelemattomuuden kultainen sääntö

Aina sama juttu, kun erehtyy Twitteriin sen jälkeen, kun on tottunut keskustelemaan sivistyneesti muilla somealustoilla. Nytkin joku ilmoitti, että tehokas tapa saada mieltään osoittavat ilmastoaktivistit pois kadulta liikennettä häiritsemästä on vain suostua heidän vaatimuksiinsa. Totesin, että varmaan joo, mutta samalla tavalla natsitkin saataisiin lopettamaan marssimisensa, joten se nyt ei vielä itsessään ole riittävä syy suostua vaatimuksiin. Loppuillan saikin kuunnella kaikenmoisten pösilöiden valitusta siitä, että joo mutta ilmasto on hyvä ja natsismi on paha joten miksi tuen natseja.

Joo, ehkä taas huilataan hetki Twitter-vänkäämisestä.

Mutta niistä ilmastoaktivisteista voisi vähän jotain puhua. Nythän kävi siis niin, että Elokapina-niminen poppoo järjesti Helsingissä lauantaina mielenosoituksen. Se on kansainvälinen ilmastoliike, jonka metodeihin kuuluu ihan avoimesti ilmoitettuna lain rikkominen väkivaltaa lukuunottamatta. Paikkoja voidaan rikkoa, yleistä järjestystä voidaan häiritä ja virkavallan resursseja voidaan sitoa, kunhan pidetään huoli, että ketään ei vedetä turpaan, että voidaan julkisuudessa vedota liikkeen rauhanomaisuuteen. (En nyt tiedä, miten hyvin tuon kanssa sopii yhteen se, että liikkeen erään johtohahmon mielestä yritysjohtajat voisivat ansaita kuulan kalloonsa, mutta ei nyt mennä siihen.)

Puoluepoliittisesti sitoutumattoman liikkeen ydinajatuksena on vaatia päättäjiltä nopeampia toimia ilmastokriisin ratkaisemiseksi.

Tämänkertaisessakin mielenosoituksessa käytettiin "kansalaistottelemattomuutta", eli sitä, että kieltäydytään noudattamasta poliisin antamia ohjeita ja määräyksiä. Liikenne seisoi, kun nuoret kapinalliset istuivat autotiellä ja kipittivät heti takaisin sitä mukaa, kun poliisit kantoivat heitä pois. Lopulta poliiseilla meni käpy jumiin tällaisen pelleilyn kanssa, ja he päättivät kaasuttaa pippurilla mielenosoittajia niin kauan, että pahin kipittelyinto laantuu.

Kansa jakautui kahtia. Osa intoutui irvailemaan, että hahhaa, näin sitä hippiä marinoidaan. Toiset kauhistelivat, että tuo on täysin ylimitoitettua, sillä väkivallattomaan mielenimaukseen saa puuttua vain väkivallattomasti, eli kanniskelemalla mielenosoittajia sivummalle siitäkin huolimatta, että keino on jo havaittu toimimattomaksi. Muutenkin protestointi on kiistaton perusoikeus, joten koko Suomi lakkaa olemasta, jos sitä millään tavalla hankaloitetaan.

Kuten minulla on tällaisissa teksteissä tapana, en nytkään ota mitään kantaa siihen, ovatko elokapinalliset hyvällä asialla vai eivät. Ei minua kiinnosta väitellä siitäkään, onko liikenteen tukkiminen laillinen tapa osoittaa mieltä. Minua vain häiritsee yleinen pölväsmi, joten haluan antaa vilpittömiä vinkkejä toiminnan kehittämiseen.

Se, että iso osa kansasta hurraa, kun poliisi pamputtaa aktivisteja, on signaali, joka aktivistien pitäisi ottaa tosissaan. Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko aktivisteilla "oikeus" istua autotiellä olemassa tottelematta, eikä sen kanssa, onko kaasuttaminen "oikeutettua" voimankäyttöä vai ei.

Ensimmäinen sääntö aina, kun mieltä osoitetaan, on miettiä, että "kenelle me haistattelemme tällä mielenosoituksella?" Yleensä tavoitteena on haistatella valtiolle ja vallanpitäjille, koska niiltä siinä yritetään saada reaktio. Esimerkiksi:

Esimerkiksi viime lauantaina hajotetussa mielenosoituksessa elokapinalliset olivat vaatineet Sanna Marinin hallitusta julistamaan Suomeen ilmastohätätilan ja Suomea vähentämään nettopäästöjä niin, että maa olisi hiilineutraali viiden vuoden kuluttua vuonna 2025.

Tällaisilla perusteluilla voisi ajatella, että viesti suunnattaisiin Sanna Marinin hallitukselle. Liikenteen tukkiminen ei kuitenkaan häiritse poliitikkoja. Sillä haistatellaan vain tavallisille kansalaisille, joiden pitäisi päästä kulkemaan. Sinänsähän aiheutettu haitta oli olematon, mutta viesti tuli selväksi. Elokapinajengi osoitti mieltään tavallisia kansalaisia vastaan. Mielenosoituksen seurauksena saatiin vain kasvava määrä ihmisiä, joiden mielestä ekosotureita joutaakin pippuroida.

Tähän ei varmaan ollut tarkoitus pyrkiä. Jos oletus on, että ilmastonmuutos tuhoaa sivilisaation, elleivät ihan kaikki osallistu sen torjumiseen, ei tällaisilla liikkeillä ole varaa asettaa itseään merkittäviä kansanryhmiä vastaan.

Tietysti jos tarkoitus onkin vain ajaa kommunismia tai jonkin nykyisen tai entisen kommunistimaan agendaa ilmastonmuutosta tekosyynä käyttäen, silloinhan keskiluokalle haistattelu on ihan linjassa normaalin käytännön kanssa.

Tähän väliin pitäisi kai laittaa jokin kuva, koska muuten on liian pitkä teksti ilman väli-inserttejä, ja sellainen on raskasta silmille, joten laitetaan tähän nyt vaikka jokin ihan sattumanvaraisesti valittu kuva yllä linkitetystä Iltasanomien artikkelista:

Ei kai tässä sitten muuta. Osoittakaa kaikessa rauhassa mieltänne ihan mistä aiheesta huvittaa. Teillä on siihen oikeus, ja pitääkin olla. Mutta sen lisäksi, että osoitatte mieltänne jonkin asian puolesta, kiinnittäkää huomiota siihenkin, mitä ja ketä vastaan osoitatte mieltänne. Ettei koko touhu menisi taas pelkäksi vahingoniloiseksi naureskeluksi.

tiistai 29. syyskuuta 2020

Ihmisten ja asioiden tappelusta

Kävimme työkavereiden kanssa ampumassa pistooleilla. Työnantaja antaa vuodessa satoja euroja touhurahaa, jota ei kuitenkaan saa käteisenä, vaan se pitää kuluttaa asioihin, joiden takia pitää poistua kotoa. Miksipä emme menisi sitten vaikka ampumaan?

Kaverit olivat käyneet jo pari kertaa, mutta minun piti ostaa tutustumiskäynti. Enhän ole ikinä eläissäni ampunut pistoolilla, ilmapistooleja lukuunottamatta. Aluksi ammuin opastettuna .22-kaliiberisella, mutta kun se meni tarpeeksi hyvin, sain ampua pari viimeistä kierrosta 9-millisellä. Vieressä kaverit paukuttelivat .357-revolvereilla. Hauskaa puuhaa, ja varmasti menemme pian uudestaankin.

Olihan se kyllä vaikeaa. Tai siis tauluun osuminen oli helppoa, mutta vaikeaa oli pitää turpa kiinni. Minulla kun on hyvin... sanotaan vaikka että laaja-alainen huumorintaju ja suussa huono filtteri, kaikenmoiset BLM- ja ISIS-läpät yrittävät väkisin puskea läpi. No, varmasti henkilökunnallekin kehittyy tuollaisen työn mukana roisi huumori, mutta en halunnut ottaa riskejä, että heittävät pihalle.

Kun nyt tuli ampumisesta puhe, olette varmaan kuulleet, että Amerikassa on viime aikoina ammuttu ihmisiäkin. Erityisesti mieleen ovat painuneet ensinnäkin Michael Reinoehl, antifa-aktivisti, joka ampui Portlandissa Trump-aktivistin (ennen kuin valitatte lähdekritiikistä, olisin kyllä linkittänyt Ylen uutisen tapauksesta, mutta jostain syystä sieltä löytyy Reinoehlin nimeä hakemalla artikkeli vain siitä, kuinka poliisi ampui hänet pidätyksen yhteydessä joitain päiviä myöhemmin); ja toisena Kyle Rittenhouse, alaikäinen pyssy- ja poliisiaktivisti, joka ampui toisella puolella maata Kenoshassa pari BLM-aktivistia hengiltä ja haavoitti kolmatta (no niin, tästä sentään löytyi Yle-artikkeli).

En nyt väitä tietäväni tapauksista enempää yksityiskohtia kuin julkisuuteen on tullut, enkä tässä ajatellut valita puolia mihinkään suuntaan. Ihmisten reaktioita sosiaalisessa mediassa seurattuani tulin vain huomanneeksi erään jännän jutun.

Varmaan tiedätte ilmiön, että oikeistolaiset ja/tai konservatiivit voivat tapella jostain yksittäisestä kiistakysymyksestä hyvinkin katkeraan ja aggressiiviseen sävyyn, mutta heti, kun aihe vaihtuu, tilanne nollautuu ja taas ollaan kavereita. Kunnon vänkäämisestä saatetaan jopa nauttia. Kukaan ei käy toiseen fyysisesti kiinni politiikan takia, tai ainakaan ei kokonaan katkaise välejä ja lakkaa olemasta kaveri. Vihervasemmistopuolella taas on yleistä, että ei haluta väitellä, vaan mieluumin suljetaan hankala tyyppi kokonaan oman sosiaalisen piirin ulkopuolelle. Tuntemattomia saatetaan mennä mättämään turpaan kaduille, koska vaikka kaikki mielipiteet ovat yhtä hyviä, väärät mielipiteet eivät ole mielipiteitä, vaan väkivaltaa, johon on vastattava väkivallalla.

Oikeistopuolella tuollaista touhua katsellaan ihmetellen. Eihän mikään poliittinen ongelma ratkea tappelulla tai epämiellyttävien asioiden kiistämisellä, vaan vapaalla väittelyllä, johon kaikki ihmiset saavat osallistua näkemyseroineen. Jokaisella ihmisellä on loogiset perustelut näkemyksilleen, ja ne ansaitsevat tulla kuulluiksi, jos ei mistään muusta syystä, niin edes siksi, että muut voisivat yhdessä nauraa niiden huonoudelle ja typeryydelle. Sanotaan, että "asiat riitelevät, eivät ihmiset". Toki se, kuinka hyvin tuo toimii käytännössä, on oma kysymyksensä, mutta nyt ei ole siitä kyse, vaan pelkästä maailmankuvaerosta.

Kuinkas Antifa-piireissä reagoitiin näihin kahteen ampumistapaukseen? No, Reinoehl, joka väijytti uhrinsa takaapäin, teki sen kuulemma puhtaasti itsepuolustustarkoituksessa. Wikipedian mukaan hän itse kuvaili asiaa näin:

I felt that my life and other people around me's lives were in danger, and I felt like I had no choice but to do what I did.
ja
I see a civil war right around the corner. That shot felt like the beginning of a war.
Aiemmin hän oli ollut sitä mieltä, että:
We truly have an opportunity right now to fix everything. But it will be a fight like no other! It will be a war and like all wars there will be casualties.

Eli että ihan vähän tässä vain sotaa aloitellaan. Pakko, ei noista muuten pääse. Itsepuolustusta vain.

Rittenhousesta, joka jäi mottiin mellakoitsijoiden sekaan ja ampui lyöntietäisyydelle päässeet hyökkääjät päästäkseen itse pakoon, sen sijaan kerrotaan mm. että:

Hän siis syyllistyi kahteen kylmäveriseen murhaan, kun hän ilman mitään syytä ampui kaksi viatonta sivullista, jotka ihan vähän vain yrittivät hakata häntä sekalaisella kättäpidemmällä ja ajaa häntä takaa lynkatakseen hänet.

Se kolmas, joka otti lähietäisyydeltä luodin hauikseensa, mutta jäi henkiin, nyt ehkä sattui olemaan aseistautunut tuliaseella, mutta ihan pienellä vain:

Itse hänen kerrotaan kommentoineen jälkeenpäin, että:

His only regret was not killing the kid and hesitating to pull the gun before emptying the entire mag into him.

Kerrataanpa.

1. Väärää mieltä olevan tyypin väijyttäminen tappotarkoituksessa = itsepuolustusta.

2. Raivostuneen lynkkausjoukon ihollepäässeiden jäsenten ampuminen, että pääsee itse ehjänä pakoon = kylmäverinen murha.

Kuten sanoin, jokaisella ihmisellä on loogiset perusteet näkemyksilleen, joten vaikka tämä yhtälö saattaisikin päällepäin näyttää siltä, että nuo tyypit vain taktisesti vaihtavat selityksiään sen mukaan, onko kyse omista vai vihollisista, täytyy siinä olla myös jokin syvempi tausta-ajatus, jonka siivittäminä he ylipäänsä vaivautuvat ammuskelemaan ja olemaan ammuttavina.

Asiaa pähkäiltyäni tulin tulokseen, että logiikka tuon touhun takana on "asiat riitelevät, eivät ihmiset". Joo, sekä oikeistolaiset että vasemmistolaiset koko spektrin laidalta toiselle allekirjoittavat tuon periaatteen. Ero on vain siinä, mikä nähdään ihmisen rooliksi asioiden riitelyssä.

Kaltaiseni juntti saattaisi kuvitella, että ideologia on työkalu, jolla ihmiset pyrkivät rakentamaan yhteiskunnasta omien mieltymystensä mukaisen. Jos siis vaikka fasismi ja antifasismi ideologioina riitelevät, se saattaisi toteutua käytännössä vaikka niin, että fasisti ja antifasisti istuvat kaljatuopin ääressä selittämässä maailmankuviaan toisilleen, joko sivistyneesti jutellen tai pää punaisena huutaen. Lopuksi tuskin päästäisiin yksimielisyyteen tai edes kompromissiin, mutta ainakin kasvaisi ymmärrys siitä, miksi toinen ajattelee niin kuin ajattelee. Sen seurauksena puolestaan esim. antifasistinen kampanjointi tehostuisi, kun osattaisiin pureutua fasismin kannatuksen syihin, eikä tarvitsisi enää höpistä, että ne nyt vain sattuvat haluamaan potkia erivärisiä. 

Kaltaiseni juntti olisi tietysti väärässä. Anarkistisessa maailmanjärjestyksessä homma toimii niin, että yksittäinen fasisti tai antifasisti on vain ratas koneistossa, ideologian työkalu. Koska Amerikan mellakat tulkitaan antifasismin itsepuolustustaisteluksi fasismia vastaan...

Imetään se hymy perseeseen!

...silloin myös jokainen yksittäinen taistelukosketus on antifasismin itsepuolustusta fasismia vastaan. Vaikka se menisikin käytännössä niin, että antifantti teloittaa fasisteja niskalaukauksilla.

Saman periaatteen voi yleistää kaikkeen muuhunkin:

1) Harvardissa lakia opiskeleva feministi voi pokkana väittää olevansa sorrettu, koska feminismi on naisten itsepuolustusta patriarkaattia vastaan.

2) Kommunistit voivat hyvällä omallatunnolla varastaa ja tuhota yksityistä omaisuutta, koska kokonaisuutena kapitalisteilla kumminkin menee paremmin kuin kommunisteilla.

3) Lähes kaikessa suomalaisten ja maahanmuuttajien välisessä väkivallassa suomalaiset ovat ottavana osapuolena, mutta siitä ei saa puhua eikä sille saa tehdä mitään, koska maahanmuuttajathan ovat tulleet Suomeen sortoa pakoon, joten olemme heille velkaa. Vastaavasti islamilainen terrorismi on vain luontainen reaktio siihen, että länsimaat joskus käyvät Lähi-Idässä sotimassa, joten siitäkin on turha nostaa meteliä.

4) Minkä tahansa epämiellyttävän mielipiteen esittäjän vaientaminen ja sulkeminen ulos hyvää mieltä häiritsemästä on perusteltua, koska hän ei vain esitä mielipidettään, vaan edistää väärän ideologian hyökkäystä koko yhteiskuntaa vastaan omalta pieneltä osaltaan, ja kokonaiskuvan kannalta on merkityksetöntä, millä keinoin tällaiset tyypit saadaan lopettamaan inttämisensä.

Mutta mitä sitten? Mitäs me tällä ymmärryksellä teemme? En tiedä, kunhan vain tuli mieleen. Älkää olko tuollaisia. Aggressiivinen hyökkäysmentaliteetti yhdistettynä vilpittömään uskoon omasta uhriudesta on kyllä tehokas keino kaapata valta, mutta hyvin huono keino saada rakennettua mitään järkevää sitten, kun valtaan on päästy. Sitten tulee taas niiden vääränmielisten vuoro korjata jäljet.

torstai 20. elokuuta 2020

Pekka kokkaa 9: Sisäfilee kantarellikastikkeella

Törmäsin kesällä tällaiseen sivustoon, jonne ihmiset voivat laittaa myyntiin itse tekemiään kirjoja, kursseja, oppaita ja muuta vastaavaa materiaalia: gumroad.com. Vaikuttaa helpolta rahalta. Aloin miettiä, että mitäköhän sellaista minä osaisin, minkä voisin tuotteistaa ja myydä apua tarvitseville ihmisille. Totesin, että sellaisia asioita on niin paljon, että niiden pelkkä ajatteleminenkin hengästyttää.

Siispä vaihdoin taktiikkaa ja mietin asioita, joita en ainakaan osaa tippaakaan. Siitä lähti liikkeelle idea, että kirjoitanpa keittokirjan. Se on vasta alkutekijöissään, eikä siitä ole vielä sen enempää sanottavaa, mutta laitan sen tuonne myyntiin kunhan valmistuu. Aluksi vain PDF:nä suomeksi ja englanniksi; paperiversiota voi harkita riippuen kirjan saamasta vastaanotosta.

Oli miten oli, sen kunniaksi laitetaan pitkästä aikaa ruokapostaus. Joskus minulta toivottiin vaihteeksi jotain äijämäisempää ruokaa kuin pelkkiä leivonnaisia, joten tämänkertainen ruokani on rasvaista ja yksinkertaista, kuten kunnon äijänkin kuuluu olla.

Osa 1: sisäfilee. Tarvikkeet:

Naudan sisäfilettä

Voita

Suolaa

Joo, ei siihen muuta tarvitse. Pippuria voi laittaa, jos haluaa, mutta lehmä on maukasta sellaisenaankin, ja kastikekin on vielä tulossa.

Tuossa on lihaa reilut 200 grammaa, ja se maksoi 12 €. Onhan sisäfile sen verran kallista, ettei sitä viitsi joka päivä syödä, mutta toisaalta jos silloin tällöin käy töiden jälkeen kollegojen kanssa oluella, niitä 8 €:n tuoppeja tulee kiskottua vieläyksivieläyksivieläyksi-menetelmällä paljon suuremman rahan edestä kyseenalaistamatta mitään, ja tuntia myöhemmin olo on ihan yhtä huono - ellei huonompikin - kuin ennen juomista. Meinaan vain, että kyllä rahaa tulee lykättyä typerämpäänkin kuin hyvään ruokaan.

Eipä siinä muuta kuin pannu kuumaksi ja kunnon klimppi voita sulamaan. Oikeasta voimäärästä ei kannata stressata, kunhan se riittää sulaneena peittämään koko pannun pinnan. Annetaan sen kuumentua rauhassa, eikä hätäillä lihan kanssa. Laitetaan samalla uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Älä ala hätäillä lihan kanssa vielä siinäkään vaiheessa, kun voi kiehuu ja räiskähtelee. Kun voi alkaa pannulla muuttua ruskeammaksi, pannu on riittävän kuuma, ja lihat voi laittaa paistumaan. Paistetaan joka puolelta muutaman minuutin ajan, että saadaan se kauttaaltaan ruskeaksi. Suolauksen voi hoitaa oikeastaan missä vaiheessa tahansa. Jotkut suolaavat lihan ennen paistamista, että maku leviää tasaisemmin, mutta voi sen jättää kokonaan suolaamattakin ja lisätä syödessä tarpeen mukaan.

Paketin mukaan liha on "takuumurea", joten en ala ihmettelemään, miten sen saisi mureutettua. Kuulemma parasta on pitää se yön yli paksussa suolassa, jolloin suola turvottaa ja rikkoo solurakenteet, ja jotkut Tyynenmeren alkuasukasheimot käyttävät suolan sijasta kiivimehua, mutta kumpaakaan en ole kokeillut.

Tässä ei ole tarkoitus vielä varsinaisesti kypsentää lihaa, vaan vain käräyttää sen pinnat umpeen, etteivät kaikki nesteet karkaa. Kun liha on ruskistettu, laitetaan se vuokaan ja uuniin, jonka pitäisi tässä vaiheessa olla jo lämmennyt.

Osa 2: kantarellikastike. Tarvikkeet:

Kantarelleja

Voita

Kermaa

Anoppi vei minut heinäkuussa mökillä sienestämään. Se ei ollut ensimmäinen kertani sienessä, mutta se oli ensimmäinen kerta kun löysin enemmän kuin kaksi sientä. Oikein kivaa puuhaa. Tämänkertaisen lastin anoppi toi meille ihan vain minua varten.

Joo, tuo kuulostaa siltä, että siinä on omat riskinsä, mutta YOLO.

Oli miten oli, ota pannu, jolla juuri paistoit lihat. Sen pitäisi näyttää suurin piirtein tällaiselta:

Siinä pitäisi olla kunnon kerros mustanruskeaa liejua, josta osa on palanut kiinni pannun reunoihin. Siinä lilluu mustaa töhnää, joka toivottavasti on vain palanutta lihaa. Pelkästään tuon katsomisesta saa silmäsyövän. Parasta, mitä tuolle voi tehdä, on lukita se tiiviiseen säiliöön, haudata se peruskallioon ja juoda käsidesiä, kunnes on unohtanut sen olemassaolon.

Joo. Niinpä me käytämmekin sen sienikastikkeemme pohjana. Laita pannu takaisin liedelle sellaisenaan ja kippaa sienet sekaan. Tuo näyttää aivan liian suurelta sieniannokselta yhdelle ihmiselle, mutta älkää antako sen hämätä. Sienet ovat lähes pelkkää vettä ja ilmaa, joten ne kutistuvat paistettaessa murto-osaan tilavuudestaan. Samalla ne imevät herkullisia pihviliemiä itseensä. Sienet voi toki paistaa puhtaallakin pannulla voita käyttäen, jos pihviliemiä ei ole saatavilla.

Tietääkseni sieninä voi käyttää yhtä hyvin muitakin kuin kantarelleja. Joitain joutuu kypsentämään kauemmin, mutta periaatteessa sama resepti toimii.

Huomautan kuitenkin, että jos meinaat mennä metsään poimimaan omat sienesi, HANKI KUNNON TUNNISTUSOPAS. Älkää perseilkö mitään "Pekan blogin sienet olivat keltaisia, ja nämäkin ovat keltaisia, joten syödäänpä nämä". Ei. En ota vastuuta, jos vietät loppuelämäsi verta piereskellen tai pyörätuolissa hallusinoiden.


Huomaa tilavuusero lyhyen paiston jälkeen. Alemmassa kuvassa sienet ovatkin saaneet jo kaiken paistoliemen imettyä. Laitoin varmuuden vuoksi vielä vähän voita lisää.

Sitten kaadetaankin kermaa. Kahden desin purkista voi laittaa vaikkapa kolmasosan verran.

Tai no en tiedä, näyttää aika laihalta. Laitetaankin kaksi kolmasosaa.

Ääh. Tämä on hankalaa. Ihan sama, pistä koko purkki vaan ja haihduta ylimääräinen kosteus pois pannulla.

Ai niin perhana, meillähän oli se lihakin uunissa. Nyt on mennyt kymmenisen minuuttia, joten voi olla hyvä hetki tarkistaa, mitä sille kuuluu. On makuasia, kuinka kypsäksi sen haluaa, mutta naudanliha voi mennä kuivaksi ja sitkeäksi, jos sitä kypsentää liikaa. Se on parasta jättää keskeltä punertavaksi.

Tämä ehti olla 13 minuuttia. Ehkä ihan hivenen liikaa, mutta ihan riittävän hyvä tästä tuli.

Sitten vain liha lautaselle, sienet päälle ja nauttimaan.

Eihän tuo kaunista ole, mutta ei sitä ole katseltavaksi tehtykään. Jos ostaa sienet torimyyjältä, annokselle tulee kokonaishinnaksi parisen kymppiä, mikä on toki paljon yhdestä ateriasta, mutta laatu vastaa täysin ravintolaruokaa. No, rucolaa tuossa ei ole päällä, mutta sivuun te vain siirtäisitte sen joka tapauksessa.

Lopuksi vielä Sienestäjien Virsi, olkaa hyvät. Alkaa kohdasta 1:42: