Suomalaista lainsäätämistä

Suomalaisessa ja yleisesti eurooppalaisessa lainsäädännössä on mielenkiintoinen erityispiirre. Jossain vaiheessa se menee aina päättömäksi sähellykseksi, ellei ole sitä jo alkuasetelmaltaan. Hyvätkin ideat sotketaan viimeistään yksityiskohtia hiottaessa. Se, että tehtäisiin tehokkaita ratkaisuja havaittuihin ongelmiin, ei ole harkittavissaoleva vaihtoehto. Moista ehdottaessakin pitää olla hyvin tarkkana, koska siitä joutuu äkkiä tuomiolle kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tai neuvostovastaisuudesta tai mitä näitä nyt on.

Suomessa säädettävät lait jakaantuvat karkeasti kolmeen kategoriaan. Käyn ne tässä läpi esimerkkien kera.

1. Lakeja säätämisen riemusta

Usein poliitikot ottavat käsiteltäväkseen ongelman, joka tavallisen kansalaisen mielestä ei ole ongelma ensinkään, mutta jonka ratkaisu on kallista ja vaivalloista. Esimerkkinä tästä on jätevesiasetus, jonka mukaan haja-asutusalueella ei enää riitä, että paskat säilötään likakaivoon tyhjennystä odottamaan, vaan on rakennettava viisinumeroisella hintalapulla varustettu suodatinjärjestelmä.

Vaikka säädöstä on höllennetty ja siirtymäaikaa jatkettu, näyttää siltä, että suurin osa haja-asutusalueilla asuvista on päättänyt, että "säätäkää keskenänne, me jatkamme vanhalla linjalla". Nähtäväksi jää, takavarikoiko valtio puutteellisiksi jääneet kiinteistöt määräajan umpeutuessa, vai toteaako vain, ettei tästäkään tullut mitään, ja unohtaa koko jutun. Rahallista kompensaatiota suodatinkentän rakentaneille tuskin tulee kumminkaan. Usko kumminkin on vielä kova:

”Oletus kuitenkin on, että ihmiset noudattavat lakeja.”

Valvonta jää kunnan vastuulle. Vilpas toivoo, että aikarajan jälkeen naapurit ilmiantavat kiinteistöt, joissa remonttia ei ole vielä tehty.

Toinen vaihtoehto on, että kielletään jokin vähäpätöinen pikkuasia, kuten polkupyöräily ilman kypärää, mutta lisätään sanamuotoon sana "yleensä", minkä ansiosta kiellon rikkomisesta ei rangaista.

Ainoa looginen selitys tälle on, että poliitikolle tulee aika ajoin biologinen tarve säätää lakeja. Sillä ei ole väliä, mitä säädetään, kunhan vain päästään purkamaan paineita. Hetken aikaa puuhastellaan eduskunnassa ja virkamiestyöryhmissä, maksetaan kovat rahat erilaisista selvityksistä, ja napinpainon jälkeen kansa saa olla pari kuukautta rauhassa, kunnes himo alkaa kalvaa uudestaan. Se on siis verrannollista huorissakäyntiin, mutta sillä erotuksella, että lasku ei tule asiakkaan itsensä, vaan veronmaksajan maksettavaksi.

2. Järkevään ongelmaan järjetön ratkaisu

Silloin tällöin käy niin, että mediassa on esillä asia, joka kirvoittaa kansalta voimakkaita reaktioita ja vaatimuksia toimenpiteistä. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi kouluammuskelut ja vastaavat viattomiin sivullisiin kohdistuvat silmittömät väkivallanteot.

Poliitikolle tulee valtava paine. Jotain olisi pakko tehdä. Mutta sen sijaan, että ruvettaisiin loogisesti selvittelemään asioiden syy-seuraussuhteita ja etsimään toimivia ratkaisuja, poliitikossa ottaa vallan ideologia, ja ratkaisuja ruvetaan kehittämään ideologianmukaisten ennakko-oletusten perusteella. Kuten voisi olettaa, tällä periaatteella säädetyt lait ovat parhaimmillaankin neutraaleja eivätkä vaikuta mihinkään, ja pahimmillaan voivat pahentaa ongelmaa ja luoda uusia ongelmia.

Ei siis mietitä, miksi porukka on niin sekaisin, että ammuskelee toisiaan, ja että voisiko asialle tehdä mitään. Todetaan vain, että väkivaltaan on yksinomaan syynä tuliaseiden määrä, ja ongelma ratkeaa, kun kansalta kerätään pyssyt pois. Kuten tunnettua, Eurooppa oli täysin väkivallaton 1300-luvulle asti, jolloin tuliaseteknologia tuotiin tänne Kiinasta. Tuliaseilla myös tehdään 16% Suomen vuotuisista henkirikoksista, minkä rinnalla esim. puukolla tai nyrkillä tehdyt 63% on naurettavan vähän. Lisäksi ylivoimainen enemmistö pyssytapoista tehdään laittomilla aseilla, joten ainakin ne olisi pikimmiten kiellettävä.

Kun aseet on kielletty, ongelma on ratkaistu. Enää ei haittaa, vaikka kadut olisivat täynnä murhanhimoisia hulluja, koska eiväthän ne ilman pyssyjä voi mitään pahaa tehdä.

Mielenterveyden parantaminen on vaikeaa, kieltojen säätäminen helppoa. Täytyy ymmärtää, että poliitikkoa kiinnostaa lähinnä vain urakehitys ja äänestetyksi tuleminen, joten hänen itsensä kannalta on aivan sama mitä tekee, kunhan vain näyttää tekevän jotain. Koska suurin osa kansasta ei jaksa perehtyä asioihin, väärien ja haitallisten ratkaisujen tekeminen näyttää paremmalta kuin päätösten tekemättömyys ja valittaminen jonkin asian vaikeudesta.

Tämä teoriani ei kuitenkaan ole vielä ihan valmis, koska sillä ei voi selittää poliitikkojen haluttomuutta ratkaista romanirikollisten aiheuttamia ongelmia.

3. Järkevien ratkaisujen ryssiminen käsittämättömällä säätämisellä

Joskus harvoin käy niin, että kohdassa 2. mainitunkaltaiseen ongelmaan kehitetään ratkaisu, joka sellaisenaan voisi olla hyvä, mutta joka tehdään tyhjäksi oudoilla yksityiskohdilla.

Tästä päästäänkin asiaan, joka inspiroi minut kirjoittamaan tämän tekstin. Kävi nimittäin niin, että pikavipeille asetettiin 51%:n katto todelliseen vuosikorkoon, koska liian monet nuoret joutuivat velkakierteeseen kohtuuttomien korkojen takia. Tietysti fiksu ihminen toteaa, että on täysin oma moka, jos joutuu velkakierteeseen, eikä niitä vippejä ole mikään pakko ottaa. Tuo on ihan totta, mutta politiikan tarkoitus ei ole olla kaikille reilu tai toteuttaa teoreettista ideologiaa, vaan saada homma pyörimään käytännössä mahdollisimman hyvin. Luottotiedottomien nuorten armeija ei ole kenenkään etu.

En siis mitenkään vastusta korkokattoa, mutta syystä, jota ainakaan minulle ei kukaan ole selittänyt, korkokatto laitettiin koskemaan vain alle 2000:n euron lainoja. Tietysti kävi heti niin, että Vivus sääti sopimusehdoissaan lainasumman automaattisesti kahteen tonniin, ja lainaaja saa nostaa siitä käyttöönsä haluamansa summan. Näin vuosikorko saatiin taas päräytettyä laillisesti 200-1000%:iin.

Oliko tässäkään taas mitään järkeä? Ylittääkö porsaanreiän löytyminen uutiskynnyksen, jos porsaanreikä näyttää olevan lakiin ihan varta vasten lisätty? Muutakaan selitystä en tuolle keksi.


Voisi kuvitella, että jokin raja se on sähellykselläkin, mutta vaikuttaa siltä, ettei parannusta ole lähiaikoina luvassa. Päin vastoin, Vasemmistoliiton uusi puoluevaltuuston puheenjohtaja Hanna Sarkkinen sanoo, että:

Tehdään puolueesta entistä punavihreämpi.

Eikä kyseessä ole vain yksittäisen elämysmatkailijan hamppuhoure, vaan asiasta on oikein kokoustettu:

Sunnuntaina puoluekokous hyväksyi Punavihreä tulevaisuus -asiakirjan. Kymmensivuisessa visiopaperissa hahmotellaan vasemmistoliiton ihannevaltiota.
Asiakirjassa kannatetaan muun muassa perustuloa ja toivotetaan lisää siirtolaisia Suomeen.

Vasemmistoliiton kannattama ihannetalous on ”omistussuhteiltaan monimuotoinen ja moniarvoinen talousjärjestelmä”. Kokous hylkäsi lausuman, jonka mukaan puolue olisi kannattanut reiluilla pelisäännöillä toimivaa markkinataloutta.

Vieläkö joku muka näitäkin äänestää?