Jälleen on homoilun aika

Muistelisin, että viime vuonna joulun alla homoavioliitot olivat kovasti tapetilla. Silloin julkaisinkin oman näkemykseni asiasta, mutta se ei näytä riittäneen, koska jostain syystä sama vääntö on jälleen leimahtanut esiin. Tätä kirjoittaessani asiasta tehtiin näköjään joku virallinen päätöskin.

Mikäs siinä. Nykyään, kun jouluvalot ripustetaan lokakuussa ja krääsän markkinointi aloitetaan jo syyskuussa, adventin ajalle tarvitaan uusia perinteitä. Sellainen voi olla homoista jankuttaminen, tai sitten jotain muuta. Itse olisin ehkä ehdottanut jotain miellyttävämpää ja viihdyttävämpää, kuten vaikkapa ilman pumppaamista kompressorilla esinahan alle ja leikkimielistä kisailua siitä, kuka saa kasvatettua isoimman kuplan, mutta miten vaan. En minä imelletystä perunalaatikostakaan tykkää, mutta silti sitä pitää joka jouluna syödä.

Mutta siis perinteet kunniaan, eli homot tapetille. (Ei kirjaimellisesti, koska se olisi viharikos.) Viimeksi puhuin aiheesta vain yleisellä tasolla, enkä lähtenyt sen tarkemmin ruotimaan typeriä argumentteja kummaltakaan puolelta. Tehdäänpä se siis nyt, koska satuin törmäämään tällaiseen sarjakuvaan, jossa puoltavat argumentit on esitetty oikein ytimekkäässä muodossa:

1. Tasa-arvoinen avioliittolaki on ihmisoikeuskysymys.

Ihan ensiksi peruskäsitteet kuntoon. Se on sukupuolineutraali eikä mikään "tasa-arvoinen" avioliittolaki. Eihän se ole tasa-arvoinen muiden vähemmistöjen kuin homojen osalta. Termin "tasa-arvo" käyttäminen tässä yhteydessä on pelkkää propagandaa, koska kukapa haluaisi olla tasa-arvoa vastaan?

Ja ihmisoikeuskysymys se on vain samassa mielessä kuin luunapin antaminen on pahoinpitely. Teknisesti joo, eikä se ainakaan kivaa ole, mutta menepä ruikuttamaan luunapin saamisesta jollekin pyörätuoliin hakatulle.

2. Parisuhteensa rekisteröivä pari joutuu erikseen anomaan maistraatilta yhteistä sukunimeä. Kaikilla tulee olla oikeus yhteiseen sukunimeen.

Kuinkas suurella todennäköisyydellä maistraatti hylkää anomuksen? Eikä tämän asian korjaamiseen sukupuolineutraalia avioliittoa tarvita, vaan riittää, että se sisällytetään rekisteröityyn parisuhteeseen. En ymmärrä, miksei niin tehty alun alkaenkin.

Oli miten oli, ihmettelen, miksi se nimen muuttaminen on niin tärkeää. Mihin se käytännössä vaikuttaa?

3. Yhtäläinen oikeus tulla harkittavaksi adoptiovanhemmiksi ei tarkoita että kuka tahansa saa adoption. Parit tutkitaan yhtä tarkasti sopivuudeltaan.

Tämähän se taitaa olla suurin vastustajia huolettava asia. Ensimmäinen huolenaihe on, ettei juuri ole puolueettomia tutkimuksia (tai ainakaan minun tietooni ei ole tullut) siitä, millaisia aikuisia homoparien lapsista kasvaa. Joidenkin väitteiden mukaan niistä kasvaa ihan yhtä tasapainoisia ja menestyviä kuin muistakin, mutta eihän se nyt mitään kerro. Toisaalta, kyllähän heteroperheistäkin tulee porukkaa, joilla ei ole diagnosoituja mielisairauksia ja jotka pääsevät 12 263 €:n kuukausipalkoille, vaikka puheista kaikki huomaavat, että päässä viiraa pahasti.

Toisena tulee mieleen, että kuka määrittää em. sopivuuden ja millä kriteereillä? Saisiko homopari lähtökohtaisesti enemmän sopivuuspisteitä kuin heteropari siksi, että homot ovat aliedustettuina adoptionsaajissa ja muutenkin asia on nykyään pop?

Lapset ovat sitkeämpiä ja sopeutuvaisempia kuin aikuiset uskovatkaan. Luulisin sen johtuvan siitä, ettei heille olla vielä kerrottu, etteivät esim. homot voi kasvattaa lapsia, eivätkä he siksi ymmärrä traumatisoitua, vaan pitävät asiaa normaalitilana. Tästä syystä en pidä homoadoptiota mitenkään merkittävänä ongelmana.

Erikseen vielä ihmettelen, miksi kuvittaja oli piirtänyt ruutuun lesbopariskunnan. Eihän adoptio ole ongelma kuin miespareille. Jos naispari haluaa lapsen, ei tarvitse kuin mennä baariin ja pyytää portsaria järjestämään miehet jonoon, koska tuskin tulee puutetta miehistä, jotka suostuvat kahden naisen väliin, siinäkään tapauksessa, että naisilla on siilitukka ja maiharit.

Aihe vaatii kuvitukseen kiintiöhomoja.

4. Tuhannet suomalaiset lapset elävät sateenkaariperheissä. [Sukupuolineutraali] avioliittolaki antaisi turvaa heidän perheilleen.

Selittäkää, millä konkreettisella tai edes teoreettisella tavalla rekisteröity parisuhde perheensisäisellä adoptiolla on turvattomampi kuin avioliitto. Onko rekisteröidystä parisuhteesta helpompi erota, vai mistä on kyse?

5. Rekisterit erittelevät ihmisiä sen mukaan ovatko he avioliitossa vai rekisteröidyssä parisuhteessa. On väärin että seksuaalivähemmistöt joutuvat kertomaan suuntauksensa vaikka se ei vaikuta mihinkään.

Jos se ei vaikuta mihinkään, mitä väliä sillä sitten on? No joo, ymmärrän, jos se on kiusallista ja ärsyttävää, mutta onko syytä olettaa, että valtio tulee käyttämään näitä rekistereitä homojen keräämisessä tuhoamisleireille, vai miksi tämä on niin kiinnostavaa, että se viitsitään mainita?

6. Suomi on kehityksestä jäljessä. Emme anna kaikille kansalaisillemme samoja ihmisoikeuksia.

Yleisesti ottaen, oli asia mikä tahansa, jo päiväkodissa opetettiin, että "no kun kaikki muutkin" on erittäin huono peruste yhtään millekään.


Nyt kun lainmuutoksen puolustajien kaikki argumentit on kumottu tai ainakin vähätelty, mikä on loppupäätelmä? Sama kuin viimejouluisessa kirjoituksessani: puolustajien ainoa argumentti on, että he nyt vain haluavat, ja vastustajien ainoa argumentti on, että he nyt vain eivät halua. Puolustajat ovat enemmän oikeassa, koska heitä asia enemmän koskee (oletan, että homoista suurin osa on puolustajien kannalla). Siksi kannatan lakimuutosta. En kuitenkaan pidä asiaa niin tärkeänä, että olisin jaksanut nousta sängystä äänestämään, jos olisin kansanedustaja.

Lainmuutoksen vastustajien argumentit eivät ole yhtään sen tukevampia, mutta ehkä kunnioitan uutta perinnettä ensi jouluna käymällä ne silloin vuorostaan läpi. Ette te kai kuvittele, että homoista meuhkaaminen tämän lain seurauksena yhtään vähenisi?

Oikeastaan ainoa pätevä huolenaihe tässä on, että samoilla argumenteilla, joilla homoliitot vietiin läpi, voi aivan yhtä hyvin ajaa moniavioisuutta. En usko, että se saa taakseen yhtä suurta kannatusta ja kansanliikettä kuin homoliitot, mutta jos niin kuitenkin käy, siinä vaiheessa kannattaa ruveta katselemaan kämppää Venäjän puolelta.

Rautalankaa kommunisteille

Kun nyt tuli viimeksi puhe suomiräpistä, jatketaan vielä vähän. Luin taas Ylioppilaslehteä. En nyt käy sitä läpi niin kuin silloin kerran, vaan kiinnitän huomioni sivulle 37, jossa tavataan mainostaa kirjoja, musiikkia jne., jonka toimitus ajattelee saattavan kiinnostaa yliopisto-opiskelijoita. Vasemmiston kultapojalta Palefacelta on näköjään ilmestynyt uusi levy, Luova Tuho.

Levystä ei varsinaisesti puhuta lehdessä mitään, vaan kansikuvan alla on vain artistin yhden kysymyksen mittainen haastattelu. Kysymys kuuluu:

Räppäri Paleface, mikä on vasemmiston vahingollisin aikaansaannos?

Vastaus on tiivistettynä työn liiallinen glamorisointi, jonka seurauksena "ihmisen oma jaksaminen on toissijaista itse työnteon rinnalla". En nyt halunnut puhua siitä, vaan pitkän vastauksen alkupuoliskosta, joka kuuluu näin:

Jotain Neuvostoliittoa tai Itä-Saksan salaista poliisia Stasia ei minusta voida pitää vasemmistolaisina keksintöinä. Ei myöskään kommunistista Kiinaa tai Pohjois-Koreaa. Nämä kaikki ovat totalitaristisia rakennelmia, stalinistisia diktatuureja.

Vai niin. Olen muutaman kerran keskustellut ihmisten kanssa Neuvostoliiton ongelmien ja hajoamisen syistä, ja olen kiteyttänyt oman näkemykseni lauseeseen "no siksi koska kommunismi ei toimi". Tähän aina joku vasuri rientää sormi pystyssä korjaamaan, että kommunismi sellaisena, kuin sitä Neuvostoliitossa toteutettiin, ei toimi, ja oletuksena on, että he itse tai edes joku muu osaa sanoa jonkin tietyn yksityiskohdan, jonka neukut tekivät väärin, ja että jos se asia korjataan ja yritetään uudestaan, sitten kyllä työläisten paratiisi saavutetaan.

Näille tyypeille tekee aina mieli vastata, että laitapa peukalo pölkylle, niin minä hakkaan sitä vasaralla niin, että pidän joka lyönnillä varresta eri otteella kiinni, ja sano sitten, kun löytyy sellainen lyöntityyli, joka tuntuu hyvältä.

Nythän on niin, että sosialismi/kommunismi johtaa aina väistämättä totalitarismiin ja kurjuuteen. Myös siinäkin tapauksessa, että vallankumouksen johtajat ihan vilpittömästi haluavat ihmisten parasta, eivätkä ole Stalinin kaltaisia opportunistisia verikoiria. Nyt aion perustella, miksi näin on.

Ensinnäkin, jos valtiolla on virallinen ideologia - oli se sitten sosialismi tai jokin muu* - sillä ei voi olla demokratiaa eikä sananvapautta. Demokratiaa ei voi olla, koska muuten kansa saattaisi äänestää vasemmistolaiset pois vallasta, eikä ideologinen järjestelmä voi suostua sellaiseen, koska muuten ideologia kaatuisi siihen. Ja etteivät demokratiavaatimukset kasvaisi liian suuriksi, sananvapautta ei voi olla, vaan järjestelmä tarvitsee kattavan propaganda- ja valvontakoneiston vakuuttelemaan kansalle, että ideologia on aina oikeassa, ja hiljentämään vastaväittäjät. Tämä on välttämätöntä ideologian valta-aseman säilyttämiseksi, joten tässä vaiheessa on turha tulla puhumaan mistään anarkokommunismista tai muusta utopiasta, jossa ihmiset johtavat itse itseään kommunistisesti ilman valtiorakenteita.

Varsinkin sosialismissa/kommunismissa ideologian vallastaäänestäminen on todennäköistä, koska vaikka yliopistovasemmistolaiset lätisevätkin kyllästymiseen asti luokkataistelusta ja eriarvoistumisesta ja rakenteellisesta sorrosta, työläisvasemmistolaisia sellainen ei kiinnosta. Heitä kiinnostaa vain saada enemmän palkkaa vähemmällä työllä, mikä onkin inhimillisesti täysin ymmärrettävää. Kun vallankumouksen uutuudenviehätys on hiipunut, heiltä ei kestä kauaa huomata, että he joutuvat edelleen tekemään raskasta työtä pienellä palkalla täysin riippumatta siitä, onko jossain porvari vetämässä välistä vai ei, eikä enää saa edes palkankorotuksia olemalla muita parempi. Ihminen kun on ohjelmoitu siten, että kaikki työ on liian raskasta ja kaikki palkka on liian pientä. Sen jälkeen monet saattavatkin todeta, että ehkä se kapitalismi oli sittenkin kivempaa, koska silloin ainakaan ei kukaan tullut kertomaan, miten pitää ajatella.

Ai miten niin sosialismissa sitten tullaan kertomaan? No kun ideologisissa järjestelmissä on sellainen valuvika, että ne vaativat kaikkien jäsentensä aktiivista ja innokasta panosta, tai muuten ne jäävät junnaamaan paikalleen ja romahtavat. Jos vaikka sosialistisen järjestelmän sisälle kehittyy markkinavoimien laeilla pyörivä musta pörssi, se heikentää järjestelmää ja ideologiaa, ja sen takia sellaiset on ankarasti kielletty.

Puolue takaa jokaiselle lyijyä tarpeen mukaan.

Markkinavoimavetoisessa järjestelmässä taas kukaan ei kiellä kommunisteja perustamasta omia kommuunejaan, joihin kuka tahansa kommunistisesti ajatteleva voisi vapaaehtoisesti muuttaa elämään kommunistisesti antaen työpanoksensa yhteisön käyttöön ja saaden siltä tarvitsemansa elannon. Silti sellaisia ei juuri perusteta. Miksiköhän ei?

Veikkaanpa, että siksi, koska silloin niihin muuttaisi lähinnä porukkaa, joiden työpanos olisi pääasiassa kannabiskasvustojen hävittämistä polttamalla sekä vallankumouksellisten lehtisten sisällöntuottoa ja joiden matematiikkaprosessorin suorituskyky ei riittäisi sen hahmottamiseen, että jonkun täytyy ensin tienata rahat, ennen kuin ne voidaan jakaa. Sekin on tietysti inhimillisesti ymmärrettävää, koska onhan se mukavampaa saada kuin antaa. Tästä päästään kuitenkin jatkamaan sosialismiin ja kommunismiin väistämättä kuuluvasta pakottamisesta.

Sehän on aina tiedetty, että sosialismi/kommunismi vaatii luokkaerojen poistamista, eli "porvarien" omaisuuden takavarikointia valtiolle, joka sen sitten jakaa tasapuolisesti kansalle. Porvarit eivät tähän vapaaehtoisesti suostu, joten se pitää tehdä väkisin. Tämän jälkeen on inhimillisesti ymmärrettävää, jos porvareita ei kiinnosta raataa sosialistisen järjestelmän hyväksi, ja ajaudutaan ym. paikallaanjunnaamisen ongelmaan.

Sitten on vielä erikseen se, että valtion virkamiesten bisnesosaaminen on kiltisti sanottuna heikommissa kantimissa kuin porvarien. Kun vielä muistetaan se edellämainittu ongelma, että työntekijöidenkin motivaatio on vähän mitä sattuu, ellei työstä saa suoraa ja selkeää henkilökohtaista hyötyä, lopputulos on, että tehoton johtaminen + tehoton työnteko = tehoton talous = köyhyys ja kurjistuminen.

Kommunistinen kalasäilyke puree takaisin.

Yhteenvetona sanottakoon, että sosialismi/kommunismi voi teoriassa toimia ja luoda oikein vauraan ja onnellisen yhteiskunnan, mutta vain sillä ehdolla, että kyseiseen yhteiskuntaan ei voi joutua vasten tahtoaan, vaan sinne pyrkijät syynätään huolellisesti ja päästetään sisään vain ne, jotka täyttävät kaksi ehtoa:

1) He oikeasti uskovat aatteeseen ja ovat oikeasti valmiita ahkeroimaan pyyteettömästi yhteisön hyväksi, ja
2) Heillä on sellaista osaamista, joka oikeasti hyödyttää yhteisöä ja josta vapailla markkinoilla oltaisiin valmiita maksamaan selvää rahaa.

Kommunistikin osaa laskea, ettei noilla vaatimuksilla kovin isoa populaatiota kerätä. Jos sosialismia/kommunismia taas yritetään ajaa kokonaiselle valtiolle, seurauksena on ideologian väkinäisestä ylläpidosta johtuva totalitarismi ja tehottomasta taloudesta johtuva köyhyys. Jos asiaa mietitte, huomaatte äkkiä, että tämä kirjoitus ei päde ainoastaan sosialismiin ja kommunismiin, vaan oikeastaan mihin tahansa poliittiseen ideologiaan (talouden osalta riippuen siitä, kuinka paljon kyseinen ideologia sekaantuu siihen).

*Ennen kuin joku kysyy, kapitalismia/demokratiaa ei sitten lasketa poliittiseksi ideologiaksi, koska niiden kantava ajatus on, että ei pakoteta ketään mihinkään, vaan antaa ihmisten tehdä itse parhaiksi katsomansa päätökset. Joku voi tietysti huomauttaa, että se, että valtio kieltäytyy pakottamasta ketään mihinkään ideologiaan, on ideologia itsessään, mutta sitten ollaankin samassa väännössä kuin kysymyksessä siitä, onko ateismi uskonto, eikä siitäkään olla vielä päästy sopuun.

Sotaheviä ja urheilullista suomiräppiä

Naisen kanssa asuminen on henkisesti raskasta, koska pitää olla niin epärehellinen. Keskiviikkonakin minun piti pitää koulussa esitelmä Jugoslavian hajoamisen syistä, ja koko viikon emäntä hiillosti minua, että joko se alkaa olla valmis ja painupas kirjoittamaan. Ihan vain sovun säilyttääkseni jouduin hokemaan, että joo joo, on se melkein valmis, hion vielä vähän huomenna ja se on sitten siinä.

Sitten kirjoitin esitelmän esitelmöintipäivän aamuna, ja ihan hyvin meni. Tai no, tuli siitä kaksi kertaa liian pitkä, mutta muuten. Naiset, älkää stressatko niin kovasti.

"Hupsis, kuinkas tässä nyt näin... No, kello on jo puoli neljä, ei tätä enää tänään ehdi kuitenkaan korjata. Mietitään yön yli ja katsotaan sitten aamulla."

Emäntä tietysti vastaa, että pakkohan edes jonkun on stressata, tai muuten ei tule mistään mitään. Voi olla, mutta enhän minä siitä halunnut nyt puhua. Tänään on musiikkipostauksen aika. Emännän kanssa seikkailimme Youtubessa tarkastelemassa suomalaista nykymusiikkia, ja vastaan tuli muiden muassa mukavankuuloisia punttitreeneihin kannustavia räppiesityksiä.

Meinasin tehdä niistä postauksen, mutta sitten edellisen tekstini kommenteissa tuli loistavan vakiokommenttaattorini Lihapuheen kanssa keskusteltua ruotsalaisesta hevibändistä Sabatonista, ja tarkemmin asiaa tutkiessani huomasin, että heiltä on ilmestynyt uusi levy, ja oikein hyvä sellainen. Koska en tiedä, kirjoittaisinko suomiräpistä vai sabatonista, kirjoitetaan sitten molemmista. Kai ne ovat sen verran toisiaan lähellä, että mahtuvat samaan tekstiin.

Sabatonin laulujen aiheet ovat melko sotaisia, eikä niissä ole samanlaista itseironista lähstymistapaa kuten esim. Teräsbetonilla. Lihapuhe mainitsi Sabatonin musiikin menevän välillä 'sotapornoksi', ja suurelta osin se pitääkin paikkansa, mutta heillä on paljon myös suorastaan pasifistisia lauluja, eikä sanoituksissa kannateta mitään valtiota tai ideologiaa, vaan ainoastaan kunnioitetaan urheita taistelijoita.

Pistän tähän uudelta levyltä muutaman lempparini. Heiltä on jo aiemmin ilmestyneet kappaleet Simo Häyhästä ja Talvisodasta, mutta nyt saatiin vielä Lauri Törnistäkin:

No niin. Mitäs minä suomiräpistä sanoisin? Paskaahan se useimmiten on. Paskassa on kuitenkin nyanssieroja, eikä paskuus välttämättä tarkoita huonoutta. Kappale voi esimerkiksi olla niin paska, että se onkin oikeastaan oikein hyvä. Voi myös olla, ettei sitä ollakaan tehty vakavin mielin, jolloin sitä ei voi arvostella kurttuotsa-asteikolla. Tai sitten esityksessä on kaikesta huolimatta niin hyvää yritystä ja asennetta, ettei sitä olisi reilua arvostella ankarasti.

Lukija päättäköön itse, mihin kategoriaan nämä listaamani kappaleet menevät, vai ovatko oikeasti hyviä. Ensinnäkin tällainen, jonka esittäjistä en olekaan ennen kuullut:

Takaisin Sabatoniin. Heidän musiikkinsa ei (yleensä) ole lainkaan sellaista örinää ja rytinää, jollaiseksi hevi usein leimataan, vaan hyvinkin melodista. Uuden levyn nimi on Heroes, ja siitä voikin päätellä, että laulut kertovat sankarillisten sotilaiden tai yksiköiden tosielämän teoista, kuten tämä:

Tästä en ole nyt ihan varma, pitäisikö se luokitella räpiksi vai eurodanceksi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana raja on pahasti hämärtynyt, ja räppipätkiä on ilmestynyt hyvinkin monen genren kappaleisiin. Siitä valittelinkin jo edelliskesänä. Ei se mitään, energinen se on silti:

Seuraavan päähenkilö on Audie Murphy, yksi USA:n armeijan historian palkituimmista sotilaista:

Skandaalin nimi on tuttu, mutta en ole varma, olenko koskaan ennen kuullut hänen tuotantoaan. Tässä kappaleessa ainakin on sanoitukset, joille voin antaa arvoa. Ja jos musiikki ei jostain syystä kuulijaan iske, voi laittaa äänet pois ja katsoa vain videota:

Sabatonilta vielä yksi tapauksesta, jossa saksalainen hävittäjälentäjä saatteli amerikkalaisen hajalle ammutun pommikoneen turvaan pois taistelualueelta, koska ei kehdannut ampua puolustuskyvyttömiä:

Eipä tässä muuta. Tällaista minä olen kuluneen viikon verran kuunnellut. Laitetaanpas loppuun vielä jotain asiaan täysin liittymätöntä:

Sekalaista pasifistista logiikkaa

Tulin huomanneeksi, että kolmessa edellisessä postauksessani oli jokaisessa kuva vähäpukeisesta miehestä, kun taas naisia esiintyi samalla ajanjaksolla vain yksi. Tällainen sovinismi, patriarkaalisuus ja syrjintä ei käy päinsä, vaan koska Pekan Porstuassa tasa-arvokysymykset ja muut yhteiskunnalliset velvoitteet otetaan hyvin vakavasti, positiivinen erityiskohtelu vähimmäiskiintiön muodossa on otettava käyttöön todellisen tasa-arvon saavuttamiseksi:

Markkinointipäällikkönäni Candicen vastuualueeseen kuuluu myös yleisöni tiedottaminen heteroseksuaalisuudestani säännöllisin väliajoin.

No niin, jatketaan. Nyt olisi virallisen protestin paikka. Viimeksi ABC:lla käydessäni sain kuulla, että megapekoni oli poistettu valikoimasta, eikä ole tulossa takaisin. Ymmärrän kyllä, että menuja pitää välillä uudistaa, mutta kuinka leikkuri osuu aina juuri siihen annokseen, johon minä olen sopeuttanut ruokavalioni edellisen muutoksen jälkeen? Tämä oli ainakin kymmenes kerta kuuden vuoden sisällä.

Näköjään muutkin tahot organisoivat protestiliikkeitä hallitsevia voimia vastaan. Kirjamessupostauksessani jäi vielä mainitsematta eräs ständi, jossa oli ilmaiseksi jaossa näytenumeroita vaikka kuinka monesta erilaisesta pienilevikkisestä tietyille  intressi- ja aateryhmille suunnatusta aikakauslehdestä. Tältä ständiltä nappasin mukaani ihan vain mielenkiinnosta Antimilitaristi-lehden. Lehden sama numero on ladattavissa pdf-muodossa täältä.

Kyseessä on Aseistakieltäytyjäliiton jäsenlehti, jossa tiedotetaan erilaisista asepalveluksen korvaavista vaihtoehdoista, joista Puolustusvoimat ei ymmärrettävästi paljoa melua pidä. Lisäksi mainostetaan aktivistien sodanvastaisia tapahtumia, julkaistaan artikkeleita sotajutuista maailmalla ja yllytetään rikolliseen toimintaan ihannoimalla totaalikieltäytymistä. Omien sanojensa mukaan lehti "lietsoo rauhaa".

Rauhanlietsonnassa ei tietenkään ole mitään pahaa, koska sotiminen on kallista ja tuottamatonta, ja ymmärrän kyllä senkin, ettei metsissä rämpiminen pyssyjen kanssa päänahkoja metsästäen kaikille sovi. Mielelläni olisin itsekin pasifisti.

Näyttäkäämme yhdessä persettä asevarustelulle.

Pasifisteja on kuitenkin kahdenlaisia: niitä, jotka ottavat logiikan ja realiteetit huomioon, kuten minä, ja huomaavatkin ehkä, etteivät enää olekaan kaikkien mielestä pasifisteja; ja sitten niitä, jotka uskovat sotien johtuvan vain siitä, etteivät muut ole tulleet ajatelleeksi asioita yhtä syvällisesti kuin he, ja jos he vain päättävät lopettaa sotimisen, ei mene kauaa, kunnes kaikki muutkin tajuavat saman.

Antimilitaristin toimitus kuuluu pääsääntöisesti jälkimmäiseen kategoriaan. Ajattelin nyt esimerkkiluontoisesti poimia lehdestä muutamia pieniä pätkiä, jotka mielestäni kuvaavat pasifistista mielenmaisemaa, ja sitten todeta kyseisten mielipiteiden olevan vääriä ja perustella miksi. En viitsi keskittyä mihinkään yksittäiseen kokonaiseen artikkeliin, mutta äkkiä te tuon lukaisette läpi, jos kiinnostaa. Ei siinä ole kuin parikymmentä sivua.

Katsotaanpas. Heti pääkirjoituksessa sivulla 3 päästään käsiksi aseistariisujien lempiaiheeseen, miinoihin. Perusargumentti on vanha tuttu, että miinat pitää kieltää Suomesta, koska Afrikassa miinoitukset tehdään kylvämällä niitä joka paikka täyteen. Teksti päättyy lauseeseen:

Epäinhimillisten aseiden käyttöä ei lopeteta vaatimalla niitä lisää, vaan kieltämällä ne.

Miina on toki epäinhimillinen ase, koska se vammauttaa ja tappaa ihmisiä, toisin kuin vaikkapa rynnäkkökivääri, joka vain paukkuu pelottavasti ja näyttää hienolta Facebook-profiilikuvassa. Tuohon pitää kuitenkin huomauttaa, ettei auta, että kielletään miinat itseltä, koska se ei estä vastapuolta käyttämästä niitä. Viholliselta ne pitää kieltää, ja se onkin sitten jo huomattavasti hankalampaa.

Tuohon voi toki vastata, että pakkohan jonkun on olla ensimmäinen, mutta palataan siihen ihan kohta.

Rynnäkkökivääreitä ei ole tarpeen kieltää, koska niillä ei juuri koskaan saada ketään hengiltä, ainakaan Afrikassa.

Jatketaan. Sivuilla 6-7 on valvontarangaistuksen saaneen totaalikieltäytyjän haastattelu. Siinä hän perustelee valintaansa mm. näin:

Kieltäytymiseen vaikutti henkilökohtainen eriarvoisuuden kokemus. Koin joutuvani armeijan hierarkkiseen, machoistiseen ja militaristiseen ympäristöön ainoastaan minulle syntyessä annetun sukupuolen perusteella.

Antiautoritaarisesta näkökulmasta armeijassa ei pelkästään totella, vaan myös opetellaan todella hierarkkisia ja machoistisia yhdessä olemisen tapoja.

Machoilu on toki rasittavaa teinipelleilyä, joten siihen en väitä vastaan. Hierarkkisuudesta vain sen verran, että armeijan on vähän pakko olla sellainen, koska demokraattisesti taistelunsa toteuttava yksikkö istuu vielä palaverissa ja viinerikin on vasta puoliksi syöty siinä vaiheessa, kun vihollinen jo puuhaa pääkaupungissa voitonparaatia.

Mutta eniten minua korpeaa tuo uusi muoti-ilmiö, että joka Jumalan kerta asevelvollisuudesta puhuttaessa pitää ruveta vinkumaan jostain tasa-arvosta. Lopettakaa jo, ei mene läpi. Eihän kukaan oikeasti ole tässä yhteydessä tasa-arvosta huolissaan, vaan sitä käytetään vain tekosyynä asevelvollisuuden lakkauttamiselle, kun ei huvita mennä armeijaan tai muuten vaan. Tämän huomaa siitä, että tasa-arvovaatimuksesta käytännössä aina (kuten lainaamassanikin tapauksessa) vedetään johtopäätös, että jos naisten ei tarvitse mennä armeijaan, ei sitten miestenkään. Jos tässä olisi oikeasti tasa-arvosta kyse, kuuluisi paljon enemmän vaatimuksia, että jos miesten pitää, sitten pitää naistenkin.

Oli miten oli, armeija ei ole olemassa sitä varten, että sillä demonstroitaisiin yhteiskunnan edistyksellisyyttä, vaan maahantunkeutujien torjumista varten. Tämän takia armeijassa ei kuulu olla muodikasta diversiteettiä, vaan porukkaa, joka pystyy maahantunkeutujan torjumaan. Vaikka otankin tasa-arvokysymykset vakavasti, se ei tarkoita, että jokainen tasa-arvokysymys olisi vakavastiotettava.

Vielä vähän kieltäytyjältä:

Olen pitkään kokenut, että militaristisiin kansallisvaltioihin perustuva maailmanpolitiikka ei pysty takaamaan globaalia turvallisuutta.

En tiedä tuosta, mutta mikä sitten pystyisi? Ehkäpä suuret valloittajaimperiumit, joille kansallisvaltioaatteen jääminen pois muodista ja pienten maiden puolustuskyvyn romahtaminen loisi otollisen kasvualustan?

Asevelvollisuudesta voi toki kieltäytyä armeijan jälkeenkin, ja sivuilla 10-11 haastatellaan neljää reservinkieltäytyjää. Yleinen mielipide on, että sota on järjetöntä ja typerää, eivätkä he halua omalta osaltaan osallistua sellaiseen. Tästä voitaneen päätellä, että sota on jokaisen yksilön ja valtion oma valinta ja sodalta voi välttyä, kunhan vain päättää olla sotimatta.

Tässä voisi miettiä, että kuinkahan monen koulukiusatun kohdalla kiusaaminen on saatu loppumaan niin, että kiusattu sanallisesti ilmoittaa, ettei jatkossa tahdo omalta osaltaan osallistua koulukiusaamistapauksiin uhrin roolissa.

Eräs kieltäytyjä vielä sanoo:

Minulle sota edustaa suurvaltapolitiikan ja diplomatian epäonnistumista.

Niin, on kai se noin. Tässä vain tehdään se ajatusvirhe, että oletetaan suurvaltapolitiikassa ja diplomatiassa aina olevan onnistumisen mahdollisuus. Entä jos suurvallan vaatimukset ovat kohtuuttomia, tai se nyt vain yksinkertaisesti on päättänyt hyökätä? Pienen ja suuren maan välisten suhteiden lämpimyydestä päättää aina suurempi, ja jos pienemmälle joskus tuleekin sellainen illuusio, että voi vaikuttaa asiaan, se johtuu vain siitä, että sillä hetkellä suurempi on päättänyt suhteiden olevan lämpimät.

Sivulla 17 on mainos toimintaleiristä sotaa vastaan 16.-27.8. 2014 Saksassa "suuren sotaharjoitusalueen vierellä".

Leirin ohjelmaan kuuluu työpajoja, keskusteluja ja toimintapäivä, jolloin tehdään suoraa toimintaa ja tottelemattomuutta tukikohtaa vastaan.

Sinänsä kiinnostaisi tietää, mitä tuo tarkoittaa käytännössä, että mennään paikan päälle varta vasten olemaan tottelematta. Mutta kuuluuko asia oikestaan meille? Näköjään:

Vuosia jatkuneen, hiljaisuudessa toteutetun NATO-yhteistyön seurauksena Suomi on ajautunut läheiseen suhteeseen ydinaseiden käyttöä valmistelevan, hyökkäyssotia käyvän sotilasliiton kanssa ja päätynyt "rauhanturvaamisen" nimissä osalliseksi Afganistanin sotaan. Suomen aseteollisuus käy kauppaa laitonta miehitystä toteuttavan Israelin kanssa ja on myynyt Saudi-Arabiaan aseita, joita saatetaan käyttää siviiliväestöä vastaan.

Okei...

Tiedämme, että sodankäynnin häiritseminen 'rauhallisessa' Länsi-Euroopassa on mahdollista.

Niin. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten kävisi, jos nämä menisivät protestoimaan ja olemaan tottelematta sinne, missä sotia käydään. Olisiko sodankäynnin häiritseminen mahdollista Afganistanissa Talebanien tukikohdan vieressä tai Syyriassa ISIS:n tukikohdan vieressä, vai tultaisiinkohan sieltä sanomaan, etteivät he kunnioita protestoijien eriävää mielipidettä, ja pyydettäisiin ystävällisesti poistumaan? Olisikohan länsimainen meininki militarismeineenkin kuitenkin kaikille mukavampi vaihtoehto kuin ei-länsimaiset käytännöt?

Kun miinat tuli jo käsiteltyä, Sivulla 21 päästään toiseen vastaavaan asiaan, eli rypäleaseisiin, otsikolla "Suomen tappava valinta". Kun miinat kovan väännön jälkeen kiellettiin, oli puhetta, että ne korvattaisiin mm. rypäleaseilla. Jo silloin oli kyllä selvää, että ne ovat vielä syvemmältä perseestä kuin miinat, ja nekin tultaisiin muutaman vuoden sisällä kieltämään.

[Rypäle]pommien uhreista 98% on siviilejä. Ne uppoavat helposti räjähtämättöminä maastoon, ja päättävät niin leikkivien lasten kuin ohikulkijoidenkin elämiä.

Miinoistahan ainakin periaatteessa voidaan tietää, missä ne ovat, kun taas rypälepommit kylvetään laajalle alueelle ilmasta, joten jos nyt jotakin pitää kieltää, loogisempaa olisi aloittaa rypälepommeista. Mitään korvaavia vaihtoehtoja artikkelissa ei tietenkään mainita. Tässä on kuitenkin sama periaatteen ja käytännön ongelma kuin miinoissakin, eli:

Ongelmana säilyy se, että useat sotilaallisesti merkittävimmät valtiot eivät ole liittymässä kyseisiin sopimuksiin.

Tämän ei silti saa antaa häiritä, koska:

Pienillä valtioilla on mahdollisuus sekä toimia rauhan esimerkkeinä ja vaikuttaa symbolisesti rypäleaseiden hyväksyttävyyteen, että rajoittaa niiden kansainvälistä kauppaa lopettamalla niiden valmistus ja ostaminen.

Eli Venäjä seuraa mielenkiinnolla Suomen puolustusratkaisuja, tietenkin vain mallia ottaakseen.

Mikäli käy niin ikävästi ja epäuskottavasti, että Putin ratsastaa karhulla ja tankeilla rajan yli, rypälepommit eivät tule Suomea pelastamaan. Maamme mahdollisuus onkin diplomatiassa ja luottamuksessa kansainväliseen oikeuteen ja aseliennytykseen - ei sen vastustamisessa.

Kansainvälisen oikeuden nopean toiminnan divisioonat ovatkin kuulemma sen verran tehokkaita, että niitä joko totellaan tai itketään ja totellaan. Talvisodan aikanakin kansainvälinen oikeus puuttui asiaan erottamalla Neuvostoliiton kansainliitosta, ja kuten muistamme, sota taisi loppua siihen paikkaan.

Sekin on jännä, että kansainvälisen oikeuden kaikkivaltiuteen mielellään vedotaan hyvänä puolustusratkaisuna, mutta aina, jos tuollainen skenaario ihan oikeasti toteutuu jossain ja länsimaiden liittoumat menevät pistämään roistovaltiot kuriin, alkaa kauhea huuto amerikkalaisten hyökkäyssodista ja ettei meillä ole mitään oikeutta puuttua muiden asioihin.

Tulipas tästä pitkä teksti, vaikka yritin olla menemättä kovin pitkälle yksityiskohtiin. Laitetaan lopuksi vähän pasifistista musiikkia:

Lapsellista

Tänään on marraskuun toinen lauantai, ja tehän tiedätte, mikä päivä se on. Virallinen mongolialaisuuden päivä. Pitäkää hauskaa ja juhlistakaa. Viime viikonloppuna tuli huomatuksi, että amerikkalaiset halloween-perinteet ovat viimein lyöneet itsensä läpi Suomessa, joten vastaavasti odotan, että muutaman vuoden sisällä mongolialaisuuden päivä leviää ympäri maailman tai edes Amerikkaan asti.

No niin, asiaan. Pari tekstiä sitten kerroin, kuinka olin 8-vuotiaana päätellyt toimittajien ammatinkuvaan kuuluvan patologisen liioittelun ja sensaatiohakuisuuden. Tunsin pientä ylpeyttä huomatessani, että jo noin pienenä olen kyennyt noin fiksuihin ja kypsiin johtopäätöksiin.

Sitten tulin pohtineeksi asiaa pidemmälle töissä istuskellessani. Siellä on usein tylsää, joten on aikaa mietiskellä kaikenlaista. Siellä myös kohtaa paljon erilaisia ihmisiä, mikä joidenkin ekstrovertikkojen propagandasta huolimatta ei ole läheskään aina mukava asia. Tulin siihen johtopäätökseen, että ihminen on henkisesti kypsimmillään ala-asteikäisenä. Tämä saattaa tarkoittaa mielipiteiden oikeellisuutta ja syvällisyyttä, mutta lähinnä tarkoitan käytöstä sekä suhtautumista muihin ihmisiin ja asioihin.

Murrosikään tultaessa tapahtuu nopea romahdus henkisessä kypsyydessä, kuten kaikki tietävät. Parikymppiseksi kasvettaessa pahimpien hormonimyrskyjen laantuessa sisäinen maailma tasaantuu, ja nuoresta kasvaa pääosin asiallinen ja täysjärkinen ihminen, joka toki saattaa olla usein väärässä, mutta se johtuu vain elämänkokemuksen ja muun informaation puutteesta. Kolmeakymmentä lähestyttäessä taantuminen alkaa kuitenkin uudestaan; uskoakseni siksi, koska henkilökohtaisten saavutusten, tulojen ja syntymästä kuluneen vuosimäärän kasvaessa ihminen alkaa kuvittelemaan ns. olevansa jotain ja uskoo siksi omien mielijohteidensa olevan päteviä argumentteja asiassa kuin asiassa.

Verrataanpas lapsia ja aikuisia muutamassa kohdassa.

Ensinnäkin pikkulapset ovat harvoin kännissä. Tämän ansiosta, vaikka heidän älykkytensä ei vielä olekaan kehittynyt lopulliselle tasolleen, he silti kykenevät aina halutessaan kognitiivisiin prosesseihin. Siispä heidän kanssaan pystyy aina kommunikoimaan ja kärsivällisyydellä jopa järkeilemään. Pikkulapsille ei myöskään ole ehtinyt kehittyä machoistista kasvojenmenetys-kunniakulttuuria, joka estäisi heitä myöntämästä olevansa väärässä silloinkin, kun asia on aukottomasti todistettu.

Toiseksi, pikkulapset ovat toki itsekeskeisiä ja itsekkäitä, ja heille on tyypillistä vaatimus, että asiat tehdään joko juuri niin kuin he haluavat, tai sitten ei ollenkaan. Jos siihen ei suostuta, he toteavat, että "mä en sitten ala", ja ryhtyvät istumalakkoon tai jopa lähtevät kokonaan lätkimään. He kuitenkin osaavat yleensä kohdistaa protestinsa suurin piirtein oikeaan osoitteeseen.

Aikuisten maailmassa sen sijaan käy niin, että aina kun Päivi Räsänen höpisee jotain homoihin liittyvää, nelinumeroinen ihmismäärä eroaa kirkosta.

Itse keksin vain kaksi hyvää homoliittoihin liittyvää syytä erota kirkosta:

1) Kannatat homoliittoja, mutta sitten luet Raamatun ja huomaat sen kannan homoihin olevan sen verran yksiselitteisen kielteinen, ettei asiassa ole juuri tulkinnanvaraa, ja siksi toteat, ettei kristinusko ole sinun juttusi.

2) Vastustat homoliittoja, mutta sitten huomaat piispojen ja muiden päättävissä asemissa olevien kirkonmiesten puoltavan homoliittoja sen verran vahvasti, että toteat, ettei kirkko enää edusta oikeaa kristinuskoa.

Kummassakaan tapauksessa Päivi Räsäsen mielipiteillä ei ole mitään merkitystä, koska hän on kirkossa vain rivijäsen, aivan kuten minä ja ne eroajatkin. Jos joku haluaa erota Kristillisdemokraatit-puolueesta Räsäsen kommenttien takia, se on ihan OK, mutta ei sekään pulju ole mikään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon parlamentaarisiipi.

Jumalauta. Minä olen Helsingin Yliopiston ylioppilaskunnan rivijäsen. Saatan täällä blogissani olla sitä mieltä, että koulussamme opetetaan joitain yhteiskuntatieteitä liikaa ja/tai vääristä lähtökohdista. Jos joku lukijani närkästyy tällaisesta mielipiteestä, pidän kohtuullisena ja hyväksyttävänä, että hän lopettaa blogini seuraamisen. Blogger-käyttäjätilin poistaminen voisi olla ylireagointia, mutta edes suunnilleen asiaan liittyvää. Mutta olisiko mitään järkeä erota ylioppilaskunnasta sen takia, että siellä on minunkinlaisiani jäseniä?

Kantakaa valitsemanne uskonto ylpeydellä.

Jatketaan. Kolmanneksi pikkulapsilla on tietyt uhmaikänsä, jolloin auktoriteetit kyseenalaistetaan ja rajoja haetaan. Muulloin he pääsääntöisesti kuitenkin kunnioittavat auktoriteetteja ja tekevät niin kuin käsketään ainakin sen viisi minuuttia, jonka keskittymiskyky sallii.

En nyt suinkaan väitä, että kaikkia auktoriteeteiksi itseään väittäviä pitäisi kyselemättä totella, mutta vähän voisi silti miettiä, mitkä kaikki tahot on syytä kyseenalaistaa ja millä perusteilla. Aikuisten maailmassahan saattaa nimittäin käydä niin, että jos vaikka poliisi käskee puhaltamaan alkometriin, kansalaiset suorastaan muotivillityksenomaisesti kieltäytyvät, ihan vain koska ei oo pakko jos ei haluu.

Ei se mitään, että tehtiin omalta osaltaan rattijuoppojen kiinniseulominen hankalammaksi ja siten autettiin niitä olemaan jäämättä kiinni, koska päästiinpähän sentään vähän lällättelemään poliiseille. Enpä usko, että monelle ala-astelaiselle mikään noin lapsellinen tulisi mieleenkään.

Ylipäänsäkin jos pikkulapset perseilevät, se johtuu yleensä siitä, että he eivät vain tule ajatelleeksi siitä olevan kiusaa muille. Aikuisilla sen sijaan on silloin tällöin tapana perseillä tietoisesti pelkästään siitä syystä, että heillä on siihen lain mukaan oikeus eikä siitä rangaista.

Nyt kun asiaa ajattelen, en enää halua olla töissä aikuisten parissa. Jos tätä lukee joku, joka rekrytoi ala-asteen luokanopettajia, kommentteihin saa laittaa työtarjouksia. Tässä ansioluetteloni:

- Valmistuin pedagogiksi vuonna 2001 Satakunnan Tykistörykmentin aliupseerikoulusta.
- Tiedän kaiken oleellisen.
- Huumorintajuni sopii hyvin ala-asteelle.
- Kämppäni lähellä kasvaa pitkä- ja notkeaoksaisia pajuja.
- Olen esimerkillinen roolimalli.

Miesten ja naisten eroista: fyysinen viehätys

Kun tuo vasemmassa ylänurkassa oleva kysymys umpeutuu kuun lopussa, pitänee seuraavaksi laittaa kysely, jossa kartoitan lukijakuntani sukupuolijakaumaa. Kommentoijista arviolta 80-90 % on miehiä, mutta Porstuaan tulleista yleisökysymyksistä voin päätellä monien naistenkin lukevan tätä. Toissapäivänäkin tänne päätyi joku kysyttyään Googlelta:

miehen ulkonäkö jumalattoman tärkeää

Enpä nyt oikein osaa vastata tähän. Oikeastaan tuo ei ole kysymys, vaan paremminkin toteamus, kuten tämä:

kuolemanjälkeinen elämä on fakta

Toisaalta eihän Google voisi kaikkea tietää, ellei joku vastaavasti kertoisi sille asioita. Jatketaan. Varsinainen asia, joka inspiroi tämän tekstin, oli tämä kysymys:

miksi miehet pitävät tisseistä

Tuo onkin oikein hyvä kysymys. En minä vaan tiedä. En ole koskaan edes tullut ajatelleeksi asiaa. Kai tuohon joku evoluutiobiologi voisi selittää, että isommilla tisseillä saa imetettyä enemmän jälkikasvua, tai joku antropologi tms. voisi selittää, että sukupuolten kiinnostus kohdistuu sellaisiin yksityiskohtiin, jotka eniten poikkeavat oman sukupuolen vastaavista, tai joku feministi voisi selittää, että se on patriarkaatin tapa redusoida nainen objektiksi, jonka arvo voidaan määrittää tarkasti mittanauhalla.

Mutta tässäpä havaitsemmekin erään merkittävän eron sukupuolten välillä. Miehet kiinnittävät paljon huomiota naisten ulkonäköön, ja eri miehillä on erilaiset mielenkiinnon kohteet. Jotkut tuijottavat isoja rintoja, toiset timmejä peppuja. Jotkut tykkäävät blondeista, toiset bruneteista. Jotkut tykkäävät äidistä ja toiset tyttärestä, kuten sanonta kuuluu.

Yhteistä useimmille miehille on se, etteivät he ihmettele tai selittele, miksi he pitävät siitä, mistä pitävät. He eivät myöskään kiistele omien näkemyksiensä puolesta ja yritä käännyttää muita miehiä omalle kannalleen. Heille riittää, että kyseinen asia on kaunis katsella. Naiset sen sijaan pyrkivät rationalisoimaan miesmakunsa: "Miehen pitää olla X, koska..."

Verrataanpas esimerkin vuoksi naisten tissejä vaikkapa miesten isoihin hauiksiin ja pyykkilautavatsoihin. Naiset usein sanovat, että miehen täytyy olla iso ja vahva, että hän voisi suojella naista. Tästä herääkin kysymys, että miltä sitä naista sitten pitäisi suojella? Onko hänellä tapana haastaa riitaa kaikkien kanssa, vai onko hän vain niin arka, että pelkää kaikkea? Nykyisessä sivistyneessä yhteiskunnassa satunnaiset päällekarkaukset ovat harvinaisia, ja silloinkin, kun niitä sattuu, niiden tekijät ovat sen verran opportunistista ja itsesuojelullista porukkaa, että joko niiltä suojautumiseen riittää millainen mies tahansa, tai sitten ne tulevat koko pesäpallojoukkueen voimin, jolloin minkäänkokoinen sankari ei pärjää.

Suurempi riski naisilla on nyky-Suomessa saada turpaansa omalta mieheltään (tai en tiedä, mutta tällaisia tilastoja feministit tykkäävät aina julistaa), joten loogisesti paremmassa turvassa he olisivat hintelän miehen seurassa.

Koska tämä kirjoitus on lähinnä suunnattu naislukijoilleni, tässä vähäpukeinen kiintiömies.

Mutta eihän logiikalla olekaan mitään tekemistä näiden asioiden kanssa. Teoriani on, että koska naisille on pienestä pitäen opetettu, että ainoastaan sisäisellä kauneudella on väliä, he pelkäävät olevansa pinnallisia bimboja, jos he myöntävät kiinnittävänsä huomiota ulkonäköön. Siksi heidän on keksittävä järkevänkuuloisia tekosyitä oikeuttaakseen miesmakunsa.

Nyt toivoisinkin, että naiset myöntäisivät rehellisesti, että jos jonkun miehen ulkonäkö viehättää, kyseessä on primitiivireaktio, jota ei voi eikä tarvitse perustella kaukaa haetuilla tekosyillä. Eivät ne läpi mene kuitenkaan.

Tuosta luonnollisesti seuraa sen tiedostaminen, että viehätys on makuasia, eikä mikään faktoilla perusteltu valinta, jolloin naiset voivat luopua siitä yleisestä asenteesta, että "en tykkää tuosta miehestä, joten et kai sinäkään voi oikeasti tykätä", ja siirtyä ennemminkin sellaiseen malliin, että "en tykkää tuosta miehestä, joten katsotaan, jos voisin jotenkin auttaa sinua saamaan hänet". Niin miehetkin tekevät.

Eipä tässä muuta. Kun nyt kirjoitus sivusi tissejä, pitää kai mukaan liittää asianmukaista kuvamateriaalia, ettei minua syytettäisi valheellisesta markkinoinnista. Eilen oli palaveri, joten rintakysymyksiin vastaamisesta yleensä vastuussa oleva assistenttini Denise on krapulan vuoksi saikulla, mutta tässä vähintään yhtä viehättävä assistenttini Ewa: