Miesten ja naisten eroista: helppo saanti

Kaikki miehet ja ehkä jotkut naisetkin tietävät, että naisilla on ns. "kaverivyöhyke". Se tarkoittaa, että naiset jaottelevat mukavanluontoiset miehet kahteen ryhmään: niihin, joiden kanssa voisi teoriassa harrastaa jotain seksuaalista; ja niihin, joista tykätään vain kavereina ilman minkäänlaista fyysistä kiinnostusta.

Vyöhykkeiden välillä voi liikkua vain yhteen suuntaan, ja kaverivyöhykkeeltä romanssivyöhykkeelle pääseminen on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Monet miehet ovat saaneet kärsiä kaverivyöhykkeelle joutumisesta jossain elämänsä vaiheessa, ja mitä kauemmin siellä roikkuu elättelemässä toiveita vyöhykkeen vaihdosta, sitä enemmän vain saa kärsiä.

Vähemmän tunnettua on, että miehilläkin on vastaavat vyöhykkeet. Ne tosin ovat päinvastaiset kuin naisilla. Mukavannäköiset naiset voi jakaa kahteen ryhmään: niihin, joiden kanssa voisi teoriassa harkita vakavampiakin suhteita; ja niihin, joista tykätään vain seksuaalisessa mielessä ilman minkäänlaista kiinnostusta mihinkään housut jalassa suoritettavaan yhteistyöhön.

Rautalangasta vääntäen niille feministeille, joiden mielestä "kaverivyöhyke" on vain saamattomien miesten ylläpitämä myytti: kaverivyöhykkeelle jumittuneessa miehessä on kyse samasta ilmiöstä kuin naisessa, joka on vuosikausia salasuhteessa varatun miehen kanssa ja odottaa, että ihan kohta mies jättää vaimonsa ja menee naimisiin hänen kanssaan. Se tilanne vain on niin helppo kuitata toteamalla miehen olevan kusipää, että syvemmät yhteydet jäävät huomaamatta.

(Toki miehilläkin on kaverivyöhyke ja naisilla seksivyöhyke, mutta niillä on paljon vähemmän merkitystä, koska niiltä pystyy yleensä melko pienellä vaivalla halutessaan siirtymään romanssivyöhykkelle. Naisille riittää, että menee salille ja treenaa kropan kuntoon, ja miehille riittää, että lakkaa olemasta rasittava apina.)

No niin, eteenpäin. Tehän tiedätte, mitä ovat "helpot naiset". Naisia, joilta saa seksiä ilman kovinkaan kummoisia soidintansseja. Joo, tuollainen ajattelu on vanhentunutta ja misogyynistä ja junttia. Tiedän. Ei nyt mennä siihen.

Nämä naiset sijoitetaan yleensä seksivyöhykkeelle. He saavat kyllä mielin määrin herraseuraa, mutta heidän kanssaan ei haluta sitoutua. Yksi suurimmista syistä lienee tieto siitä, että jos mies itse saa naisen kellistettyä helposti, se on varmasti vähintään yhtä helppoa kaikille muillekin miehille, eivätkä useimmat miehet halua puolisoa, jonka lapset pitää erikseen testata, ovatko ne omia vai wolttikuskin tekemiä.

Naiset, jotka eivät harrasta asioiden loppuun asti ajattelemista, saattavat kuvitella voivansa saada parhaat palat molemmista vyöhykkeistä. Ajatus menee jotenkin niin, että pidetään nuorena hauskaa, ja neljänkympin lähestyessä pokataan joku rikas ja komea uros ja vaihdetaan rellestys rauhalliseen perhe-elämään.

Todellisuudessahan tuo menee niin, että siinä vaiheessa miehet - varsinkin ne rikkaat ja komeat, joilla on naisten suhteen valinnanvaraa - ovat jo tiputtaneet hänet seksivyöhykkeelle. Hän ei enää saa kahden tai useamman illan suhteita sellaisten miesten kanssa, jotka hänen kriteerinsä täyttäisivät, ja ne yhden illan mittaisetkin harvenevat vuosi vuodelta. Lopulta jäljelle jää teinimäisesti pukeutuva viisikymppinen leidi, joka kiertää arki-iltoina baareissa kiehnäämässä parikymppisten poikien kyljessä ja lähtee valomerkin aikaan yksin kotiin.

Näistä tulee aina paha mieli. Naiset, vaikka ette haluaisi säästää itseänne tällaiselta kohtalolta, säästäkää edes minut sen näkemiseltä.

Asiaan. Koska on olemassa helppoja naisia, arvaatte varmaan, että on vastaavasti helppoja miehiäkin. Helppo mies ei kuitenkaan tarkoita miestä, jolta saa helposti seksiä. Silloinhan kaikki miehet olisivat helppoja, ja koko termi menettäisi merkityksensä. Ei, helppo mies on helpon naisen peilikuva samoin kuin miesten seksivyöhyke on naisten kaverivyöhykkeen peilikuva. Helppo mies on siis mies, joka suostuu mielellään vakavaan suhteeseen sellaisenkin naisen kanssa, jonka moni varovaisempi mies jättäisi parkkipaikalle heti koeajon jälkeen.

Helpot miehet saattavat olla yksinkertaisia, helposti höynäytettäviä tai muuten vain kyvyttömiä pitämään puoliaan, mutta eivät välttämättä. He voivat olla hyvinkin fiksuja, pragmaattisia ja vastuuntuntoisia. Joku saattaa vaikkapa tarkastaa oman viehätysvoimansa ja todeta, että peliteorian mukaisesti on parempi ryhtyä suhteeseen tällaisenkin naisen kanssa kuin pysyä uskollisessa suhteessa pelkän PornHubin kanssa.

Tai voi käydä kuten esimerkkitapauksessamme. Miisa Nuorgam on somepersoona, joka on noussut julkisuuteen lukuisilla meriiteillään, kuten sillä, että hänen seurustelusuhteissaan saa harrastaa seksiä ulkopuolistenkin kanssa. Seurustelukumppanit taas... no, yrittävät sopeutua tilanteeseen.

– En ole koskaan kokenut olevani monogaminen ihminen, Miisa sanoo nyt.

– Muistan jo lukiossa ajatelleeni, että ei minua kiinnosta vakiintua vain yhteen ihmiseen, Miisa jatkaa.

Eetu on lähtökohtaisesti suhtautunut parisuhteisiin perinteisemmin. Ennen Miisan tapaamista hän ei ajatellut, että voisi elää muussa kuin kahden ihmisen suljetussa suhteessa.

Nyt kävi niin, että hauskanpitosuhteesta seurasi yllätysvauva. Nainen halusi perustaa perheen, joten mies oli hankalan paikan edessä. Toisaalta varoitusmerkit olivat nähtävillä, mutta toisaalta kukaan mies ei halua olla se tyyppi, joka tekee vauvoja ja sitten hylkää ne äiteineen oman onnensa nojaan. 

Miisa käsitteli kuviotaan kännykkävideosarjalla, joka jostain käsittämättömästä syystä julkaistiin Yle Areenassa eikä Youtubessa. Aluksi mies kyllä yritti pitää jotain rotia touhussa, mutta alistui lopulta ja totesi, että kokeillaan nyt ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Yleispessimistinä voin kertoa, mitä tuossa tulee tapahtumaan. Jokaisessa tosielämän parisuhteessa nainen saisi enemmän ja helpommin irtoseksiä kuin mies. (Toki joillain miehillä on enemmän kysyntää ja tarjontaa kuin joillain naisilla, mutta eivät ne keskenään seurustele.) Ennen pitkää väistämättä seuraa, että nainen rientää lorttobileissä samalla, kun mies istuu kotona tumputtamassa. Joillekin miehille tämäkin on varmasti OK, mutta jos mies ajattelee jo tässä vaiheessa, että:

– Minä prosessoin tätä ei-monogamista suhdemuotoa edelleen, Eetu sanoo.

...ei se siitä paremmaksi muutu sitten, kun arki alkaa. Kyllä tuollainen pitää lopettaa heti alkuunsa, vaikka kuinka pahaa tekisi, koska myöhemmin se tekee vielä pahempaa.

No niin. Toiveeni sekä miehille että naisille: älkää olko helppoja. Arvostakaa itseänne enemmän ja vaatikaa sen mukaista tasoa.

En tietenkään sano, ettei saa olla helppo. Eihän asia minulle kuulu, ihmisillä on eri toiveet ja mieltymykset, ja kyllä aikuisten ihmisten pitää saada itse tehdä omat valintansa. Sanon, ettei kannata olla helppo. Kun kysynnän kriteerit laskevat, myös tarjonnan taso laskee. Jos te suostutte sänkyyn kaikenmoisten vonkaajien kanssa ja suhteeseen kaikenmoisten "mutkumähaluun"-itkijöiden kanssa, te saatte sillä vain lisää vonkausta ja itkua. Miksi ne skarppaisivat, kun kerran helpommallakin saa?

Ette te sitä halua.

Katjan tragedia

Somessa tuli taas vastaan sellainen juuri tietyntyyppinen hyvän pahan mielen artikkeli. En nyt enää löytänyt sitä, joten pistetään sen sijaan tämä vanha klassikko. Sisältö on kumminkin identtinen. Nämä artikkelit ovat suosittuja niin toimittajien kuin yleisönkin piirissä, koska ainoa asia, joka on parempaa kuin hyvä mieli, on hyvä paha mieli, ja nämä artikkelit onnistuvat levittämään sitä tasapuolisesti kaikille. Miehet pääsevät irvailemaan naisille vahingoniloisesti, ja naiset pääsevät kauhistelemaan miesten luuseriutta.

Kyse on siis siitä, kun valkoinen nainen ihmettelee, miksi ei enää saa poikaystävää, kun edellisestä suhteesta on muistona tummaihoinen lapsi. Jos sinä, rakas lukijani, olet sellainen nainen ja sinulla on taipumus pahoittaa mielesi herkästi, nyt voi olla hyvä hetki lopettaa tämän tekstin lukeminen.

Helsinkiläinen 30-vuotias yksinhuoltaja Katja tilittää:

Jo lyhyet yritykseni parisuhdemarkkinoilla ovat päätyneet hyvin nopeaan. Vaikka asioita ei minulle aivan suoraan sanotakaan, niin osaanhan minä nyt laskea, että yksi plus yksi on kaksi.

Syy on se, että minulla on kotona ”väärän värinen” lapsi. Näin minulle eräs rohkaistui sanomaan, muut ovat vain kadonneet hiljaa.

Olen surullinen, että suomalainen mies on näin rajoittunut. Adoptoivathan parit lapsia muista maista. Onko ennakkoluuloisuus ja rasismi meissä niin syvällä, ettemme voi katsoa asioita laatikon ulkopuolelta.

Kuten minulla tapana on, en nytkään ota kantaa siihen, mitä itse tekisin tuollaisen tarjouksen edessä, en anna muille miehille neuvoja, miten heidän tulisi toimia, enkä moralisoi kumpaankaan suuntaan. Jätän johtopäätökset lukijan vastuulle. Kylmä tosiasia kuitenkin on, että jos valkoinen nainen päättää tehdä lapsen mustan miehen kanssa, hän on silloin todennäköisesti elämänsä viimeisessä vakavassa suhteessa, halusi tai ei, ja nyt haluan selittää mielensäpahoittajille, mistä se johtuu.

Ei, kyse ei ole "rasismista" tai lapsen ihonväristä. Ei lapsesta muutenkaan. Eihän se lapsi mihinkään ole voinut vaikuttaa. Kyse on siitä, millaisia valistuneita arvauksia naisen luonteesta voidaan tehdä sen perusteella, että hän tekee lapsia mustien miesten kanssa ja jää sitten yksinhuoltajaksi.

Asiaa voisi verrata siihen, että en kovin herkästi alkaisi seurustella rastatukkaisen naisen kanssa. Kyse ei ole siitä, että rastat itsessään minua häiritsisivät, vaan siitä, että rastoja käyttävä nainen on suurella todennäköisyydellä äärivasemmistolainen hampunpössyttelijä, enkä minä halua sekaantua sellaiseen. Ei, enhän minä voi tietää sitä tutustumatta ihmiseen ensin, mutta - ja nyt seuraa tämän tekstin johtoajatus ja punainen lanka. Koska se on se oleellinen pointti, jonka haluan sinun muistavan tästä tekstistä, toistan sen moneen kertaan ja kirjoitan sen punaisella: Miksi minun kannattaisi ottaa riski? Samalla vaivallahan voisin etsiä naisen, joka ei kanniskele valtavaa varoituskolmiota päänsä päällä.

Toinen esimerkki. Edellisessä kirjoituksessani julkaisin kuvan itsestäni vihtoripaidassa:

Lapuan liikkeen tunnuspaitana vihtoripaidat yhdistetään voimakkaasti fasistiseen vallankumoukselliseen toimintaan, ainakin tietyissä piireissä täällä etelässä. Siitä, että käytän tuollaista paitaa ja vielä ylpeänä esittelen sitä, joku potentiaalinen seurustelukumppani saattaisi vetää johtopäätöksen, että allekirjoittanut olisi fasisti. Johtopäätös olisi tietysti täysin väärä, mutta miksi hänen kannattaisi ottaa riski? Jos haluaa erityisesti välttää fasistien kanssa seurustelua, on ihan järkevää, että ei ihan ensimmäiseksi ala katsella sellaisia jätkiä, jotka poseeraavat somessa fasistipaidoissa.

* * *

Kuten valkoistenkin lasten yksinhuoltajat voivat kertoa, heilläkin on usein vaikeuksia treffimarkkinoilla. Pääsyy on, että monet miehet eivät pidä velvollisuutenaan tai edes oikeutenaan ruveta isäksi jonkun toisen lapsille. Nainen on siis päätynyt elämänvaiheeseen, jossa mies ei halua tulla mukaan. Siinäkään ei ole mitään vikaa. Ei moni nuori jannu ala seurustella itseään kymmeniä vuosia vanhemmankaan naisen kanssa, vaikka tämä olisi muuten kuinka mukava ja sopiva tahansa.

Mutta miksi monet sellaisetkin miehet, jotka kyllä hyväksyisivät valkoisen lapsen äidin, juoksevatkin pakoon tummemman lapsen kohdalla? Koska tumma lapsi antaa useita sellaisia hälytysmerkkejä, joita valkoinen lapsi ei. Muutaman esimerkin mainitakseni:

1. Kuten rastatukat, myös etnisten vähemmistöjen deittailu on vihervasemmistotyttöjen suosiossa, joskin jälkimmäisessä tapauksessa tauti on vielä astetta pahempi. Tällainen nainen saattaa erityisesti etsiä vähemmistöjen seuraa ihan vain mainostaakseen omaa edistyksellisyyttään ja epärasistisuuttaan. Edelleenkään kyse ei ole lapsesta tai naisen seurusteluhistoriasta, vaan siitä, että tällaisen naisen mielipiteet ja maailmankuva tuppaavat olemaan niin vaikeastisulatettavia, että moni mies ei jaksa sellaista kuunnella. Eihän tuo ole välttämättä kovin iso ilmiö, mutta muistetaan, että nyt puhutaan tilanteesta, jossa mies on vasta tavannut naisen ja voisi ihan yhtä hyvin etsiä vielä jonkun muun. Miksi hänen kannattaisi ottaa riski?

2. Suomessa on vielä melko vähän etnisten vähemmistöjen edustajia ja he ovat olleet Suomessa vasta melko vähän aikaa. He ovat siis eksoottisia, ja heistä kiertää positiivisia stereotypioita, jotka saattavat kiinnostaa naista. Hänellä siis saattaa olla fetissi tiettyihin etnisyyksiin. Kantasuomalaismies ei sellaista eksotiikankaipuuta voi täyttää, joten on riski, että nainen kiertää maistelemassa mustaa makkaraa myöhemminkin. Ei tietenkään voi tietää, onko naisella tällaista fetissiä, ja vaikka olisikin, ehkä hän on jo saanut uteliaisuutensa tyydytettyä eikä enää välitä asiasta, mutta miksi miehen kannattaisi ottaa riski?

3. Tiedämme, että jotkut maahanmuuttajamiehet pyrkivät nopeasti perustamaan perheen suomalaisnaisten kanssa saadakseen siitä apua oleskelulupa- tai kansalaisuusasioihinsa, ja kun passi on kourassa, nainen ja mahdolliset lapset eivät sen jälkeen enää miestä näe. Nainen, joka tällaiseen haksahtaa, on - no, miten sen nyt sanoisi nätisti... ääliö. Ilmiö tiedetään ja tunnetaan, joten jos nainen ei osaa edetä järjellä ja varovaisuudella tällaisessa asiassa, mitä muuta hän vielä saattaa saada päähänsä? Toki naisen tilanteessa ei välttämättä ole tästä kyse, mutta miksi mies ottaisi riskin, että päästäisi tällaisen naisen soheltamaan omaankin elämäänsä?

* * *

Kun nyt riskeistä puhutaan, sijoittajapiireissä tiedetään, että korkeat riskit ovat hyväksyttäviä, jos mahdollinen hyötykin on korkea. Vastaavasti jos sijoittaa tuttuun ja turvalliseen, ei todennäköisesti menetä säästöjään, mutta ei sillä tyylillä miljonääriksikään tule. Matalan riskin ja korkean tuoton kohteita löytyy hyvin harvoin, kun taas korkean riskin ja matalan tuoton kohteisiin ei sijoittajia saa houkuteltua.

Koska minulla ei ole noista yllälistatuista riskeistä mitään tilastodataa, oletetaan nyt, että suurin osa tummien lasten yksinhuoltajistakin on fiksuja ja täysijärkisiä, eikä heitä erota valkoisten lasten yksinhuoltajista mikään muu kuin edellisen miehen ihonväri. Alussa mainitulla Katjallakin on vain käynyt kamalan huono tuuri, ja onhan kohtuutonta, että koko yhteiskunta ja miessukupuoli haistattelevat hänelle sen takia.

Entä jos mies varoitusmerkeistä huolimatta ryhtyy suhteeseen tällaisen naisen kanssa, ja käy ilmi, että nainen onkin kaikin puolin täydellinen kumppani? Sehän on oikein kiva juttu kaikille. Olettaen, että sivulliset eivät tee miehestä meemejä, ja kyllähän ne tekevät:

Monille miehille kynnys ryhtyä tuollaiseen suhteeseen hyvänkin naisen kanssa on korkea, koska he eivät halua olla tuo tyyppi. Tarjollahan olisi sellaisiakin naisia, joiden kanssa seurustellessa ei tarvitse katsella sivullisten virnuiluja.

Tumman lapsen äidin kanssa seurustelussa on siis korostunut riski ja madaltunut odotusarvo. Huono diili.

No niin. Valitan, että jouduin kirjoittamaan tällaisen epämiellyttävän tekstin, mutta jonkun tämäkin oli pakko tehdä.

Miesselittäminen selitettynä

En tajua, minkä takia kaikki valittavat, että koronakaranteeni on kurjaa. Ei saa lähteä mihinkään eikä voi tehdä mitään, koska asioiden tekeminen vaatii menemistä sinne, missä ovat kaikki muutkin. Onneksi sentään voi istua pöntöllä, kun tuli ostettua kahden vuoden varasto vessapaperia ilman sen kummempaa syytä kuin että kaikki muutkin ostivat.

Todellisuudessa tämä on aivan mahtavaa. Saa oikein luvan kanssa jumittaa kotona useita viikkoja putkeen. Kaupasta saa tilattua ruuat kotiin, eikä tarvitse töissäkään käydä. Ehtii kerrankin nukkua edes kehon tarvitseman minimimäärän, ja päivällä ehtii tehdä jotain järkevää. Ihmiset, jotka valittavat "mökkihöperyydestä", ovat minulle sama asia kuin jos käärmeeni Pörrö yhtäkkiä äityisi valittamaan, kuinka terraarion huono lämpötilabalanssi sotkee sen infrapuna-aistin. Kuulostaa kurjalta, mutta koska kyseessä on täysin eri eliölaji, en osaa samaistua.

Emäntä väitti, että minulla on liikaa vapaa-aikaa, kun askartelin tällaisen.

Taloushan tässä kärsii, niin kansan- kuin henkilökohtainenkin, mutta ei mikään ole ilmaista. Ei enempää koronasta. Onhan se kiva, että kun ihmisillä on vihdoin ihan oikea huolenaihe, heidän ei tarvitse väkisin kehittää huolenaiheita jostain arkikielen sukupuolittuneisuudesta tai muusta älyttömästä, mutta rajansa kaikella. Puhutaan siis tällä kertaa mieluumin vaikka siitä arkikielen sukupuolittuneisuudesta.

Talvella termi "miesselittäminen" tai "setäselittäminen" alkoi saada kunnolla tuulta siipiensä alle. Jopa siinä määrin, että ykkösrivin poliitikot ja toimittajat kyselivät julkisesti, mitä se oikein mahtaakaan tarkoittaa. Varsinkin nuorten naisten mielestä se on suorastaan yhteiskunnallinen ongelma. Itsekin olen termiä käyttänyt omista horinoistani, koska alan jo kilpailla setämiessarjoissa ja tykkään selittää.

Tarkemmin asiaa pohdittuani ymmärsin kuitenkin, että miesselittäminen on eri asia kuin miehen suorittama selittäminen, ja että se itse asiassa on todellinen ongelma. Vaikka setämiehet yleensä kunnioittavat minua yhtenä heistä, jopa minä joudun silloin tällöin töissä väittelyihin, joissa joku asian_tuntia päättää ruveta kouluttamaan minua vankalla yhden työstäni kertovan elokuvan näkeemiseen nojaavalla kokemuksella. Nuorille naiskollegoille tällainen helvetti on päivittäistä.

Tietenkin vain pieni osa keski-ikäisistä miehistä on tällaisia, mutta suuri enemmistö heistä on keski-ikäisiä miehiä.

Äkkipikaisempi saattaisi vetää johtopäätöksen, että keski-ikäisissä ja/tai miehissä on jotain vialla, mutta se on itse asiassa harha. Miesselittäminen ei johdu iästä tai sukupuolesta, vaan keski-ikäiset miehet vain sattuvat olemaan riskiryhmää.

Antakaapas kun selitän. Tarve opettaa muita kumpuaa omasta asiantuntijuuden kokemuksesta. Ihminen, joka tuntee tietävänsä enemmän ja paremmin kuin muut, ihan ymmärrettävästi haluaa opastaa muita. Eihän kukaan tykkää katsella vain vierestä, kun muut hortoilevat ympäriinsä nolaamassa itseään typeryydellään.

Asiantuntijuuden kokemus saattaa olla perusteltua tai sitten ei, mutta se syntyy siitä, että henkilö on saavuttanut elämässään jotain, jota keskivertotallaaja ei yleensä saavuta, kuten esimerkiksi hyvän palkkatason, vakituisen monikymmenvuotisen uran ja/tai johtavan aseman työelämässä. Se ei vielä sinänsä haittaa, mutta silloin tällöin jotkut tulkitsevat erikoistuneen viisautensa johtavan yleiseen viisauteen, jolloin joku kirjallisuustieteen tohtori saattaa ruveta esittämään vahvoja kannanottoja rakennustekniikkaan, tai toisin päin.

Hallitsen suvereenisti myös lehmänhoitoteollisuuden.

Kaikkein pahinta on, jos henkilö on saavuttanut asemansa jollain muulla tavalla kuin asiantuntemuksella, kuten esim. poliittisella aktiivisuudella. Tällöin henkilö saattaa ajatella, että se, että hän on päässyt asemaansa, itsessään tekee hänestä asiantuntijan, eikä hän välttämättä edes koe tarvetta oppia lisää.

Miten tämä liittyy keski-ikäisiin miehiin? Miehet keskimäärin jahtaavat statusta ja arvostusta enemmän kuin naiset, ja vanhat ovat ehtineet tehdä enemmän kuin nuoret. Keski-ikäisillä miehillä siis on keskimäärin enemmän statusta kuin muilla ryhmillä, ei siinä sen kummempaa.

Miesselittäminen ei siis tietenkään ole heidän yksinoikeutensa, vaan miesselittämisessä kunnostautuvat kaikki muutkin. Esimerkiksi annan erään eduskunnan puhdastyylisimmistä miesselittäjistä, Iiris Suomelan:

Tiedän, että nauroin Iirikselle edellisessäkin tekstissäni. En tunne mitään erityistä antipatiaa häntä kohtaan, enkä halua mitenkään "maalittaa" tai muutenkaan ottaa häntä silmätikukseni, mutta mitäs jakelee niin hyviä malliesimerkkejä.

Mutta joo, Iiris on omien sanojensa mukaan jo 20-vuotiaana käynyt "kaikki mahdolliset" talouspolitiikkaa käsittelevät kurssit ja lukenut kirjat. Lisäksi hän on kansanedustaja, johon tehtävään pääseminen on kautta aikain ollut mahdollista vain parhaalle älylliselle eliitille, joten Iiris ei voi olla mikään turha nainen.

Tuo hänen kommenttinsahan ei sisältönsä eikä muotonsa puolesta mitenkään eroa vanhasta kunnon "kuules tyttö kyllä minä tiedän"-aloituksesta.

No mutta entäs sitten? Ei minulla oikeastaan ollut pointtia tässä. Meinasin sanoa, että älkää olko tuollaisia, mutta eihän ihminen itse voi tietää, onko hänen uskonsa omiin taitoihinsa perusteltua vai ei. Tässä voisi höpistä Dunning-Kruger-efektistä tai vahvistusharhasta tai siitä kaverista, joka päätti lähteä "kyllä mä hoidan"-asenteella levittämään Jumalan sanaa saarelle, jonka asukkaista ei tiedetä yhtään mitään, koska ne tappavat kyselemättä kaikki näkemänsä muukalaiset, mutta ääh.

Voitte silti yrittää, te kaikki setämiehet ikään ja sukupuoleen katsomatta. Älkää esimerkiksi esittäkö faktana tietoa, jota ette ensin ole vahvistaneet todeksi vaikkapa alan ammattilaiselta tai Pekan Porstuasta.

Hallituksia ja joululahjoja

Tehän tiedätte, mikä on hallitus. Hallitus on avo- tai avioliitossa elävä nainen. Yleensä hän on noin kolmikymppinen - siis sen ikäinen, että hän itse ei enää jaksa kulkea kaljakuppiloissa kavereidensa kanssa istumassa iltaa vähän väliä, mutta hänen miehensä vielä jaksaisi. Yleisin käyttöyhteys sanalle 'hallitus' onkin se, että kun kaverit soittavat miehelle ja pyytävät kaljalle tai muihin poikien leikkeihin, ja emäntä käyttää asiaan veto-oikeuttaan, mies saattaa vastata, että tällä kertaa hallitus ei myönnä lupaa.

Asiaa voi käyttää sosiaalisesti hyväksyttävänä tekosyynä silloinkin, kun ei vain huvita lähteä. Jos kaljallelähtemättömyyttä yrittää perustella millä tahansa muulla syyllä, voi joutua vastailemaan jatkokysymyksiin, kuten "eiku ihan yhdelle vaan" tai "voithan sinä nukkua päivällä töissäkin", mutta jokainen mies pahimpia rappiosinkkuja lukuunottamatta ymmärtää hallituksen esittämien välikysymysten ongelman, eikä jää inttämään.

Joululahjan valitseminen hallitukselle voi olla hankalaa.

Eikä. Mitäs minä sekoilen. Se on tehty niin helpoksi kuin mikään vain voi olla. Olen minä joskus onnistuneitakin valintoja tehnyt, mutta usein itse valittuihin lahjoihin saa vastaukseksi vain "vanhakin toimii vielä ihan hyvin", "väärän värinen" tai "eikö mikään ole enää pyhää". Niinpä meillä on jo vuosia ollut tapana, että emäntä antaa tarkat ohjeet, mitä hän haluaa.

Yleensä se ei edes ole mitään kallista tai hankalasti löydettävää. Kalliimmat lahjat hän hankkii itse itselleen, kuten tänä vuonna 55-tuumaisen television. Minä vastaavasti hemmottelin itseäni ostamalla 4K-remasteroidun blu-ray-version Talvisota-elokuvasta. Talvisodan alkamisen 80-vuotispäivän kunniaksi se esitettiin Helsingissä jossain elokuvateatterissakin, mutta harmikseni kuulin asiasta liian myöhään, etten ehtinyt katsomaan. No, laatua se on tämäkin.

Myös valtioilla on omat hallituksensa, ja joskus ne saattavat koostua noin kolmikymppisistä naisista, kuten esim. tällä hetkellä Suomessa. Suomen hallitus onkin kunnostautunut joululahjojen jakamisessa nuorille naisille. Esimerkiksi heti joulun alla:

1. Marin oppositiolle välikysymys­keskustelussa: ”Eikö teitä hävetä?”

Al-Holin leirillä, jolla kurdit pitävät vankeina ISIS-taistelijoita ja heidän erityisavustajiaan, on joitain ihmisiä, joilla on jostain syystä Suomen kansalaisuus, ja heistä osa on naisia ja lapsia. Koska rikollinen on aina uhri, naiset ja lapset varsinkin ovat patriarkaalisessa sortomaailmassa määritelmällisesti uhreja ja kulttuurieroja pitää muutenkin ymmärtää, hallitus tuntee suurta sympatiaa heitä kohtaan ja tahtoo auttaa heitä. Koska asia ei edistynyt politiikan ja diplomatian keinoin, vastaava ministeri Pekka Haavisto yritti salaisesti painostaa alaistaan virkamiestä tuomaan ISIS-lapsia laittomasti maahan tietäen hyvin, että virkamies voi joutua siitä vankilaan, ja kun virkamies ei suostunut, siivosi tämän pois tieltä jarruttamasta hyvää utopiaa.

Haavisto ei ole nuori eikä nainen, mutta koska hän nauttii virheiltä suojatun alfauroksen asemaa, nuoret naiset eivät suostu heittämään häntä linja-auton* alle.

(*En sano, että "bussin alle", kuten sanonta kuuluu. Linja-auto on julkinen liikenneväline. Bussi on se, jolla gannedaan osdogsed ruogagaubasda.)

Oppositio esitti välikysymyksen, että mitäs vattua. Sen sijaan, että hallitus olisi päättäväisesti puuttunut demokratian- ja lainvastaiseen toimintaan, se kysyi pääministerin suulla, että "eikö teitä hävetä". Ajatelkaa lapsia, jos osaatte, jumalattomat.

Ei, ei hävetä. Ministeri, joka runnoo salassa laittomasti läpi asioita, koska hän tietää, etteivät ne menisi läpi demokraattisessa prosessissa, ei kuulu vapaan länsimaan poliittiselle kentälle. Ihan sama, mistä asioista on kyse.

Lasten tuomista on puolusteltu sillä, etteivät pienet lapset tajua mistään mitään eivätkä ole syyllistyneet mihinkään, joten on kohtuutonta rangaista heitä jättämällä heidät leirille heitteille. Tässä pitää ymmärtää, että rangaistus on eri asia kuin varotoimi. Nyt koronaviruspaniikin aikana laivoilta, joiden matkustajilla on epäilty koronavirustartuntoja, ei monessa paikassa päästetä matkustajia maihin, vaan he joutuvat istumaan laivassa viikkokausia karanteenissa. Onko se, että he ovat syyllistyneet nousemaan samaan laivaan taudinkantajien kanssa, niin vakava rikos, että siitä ansaitsee viikkojen vankeustuomion?

Eihän se mikään rikos ole, ja vaikka olisikin, heidät tuomittaisiin syyttömiksi, koska eivät he sitä tahallaan ja tietoisesti ole tehneet. Siitä huolimatta he ovat turvallisuusriski, ihan samoin kuin vääräuskoisten mestaamiseen kasvatetut lapset, vaikka hekään eivät sitä valintaa ole itse tehneet.

Monet ovat tämän myötä riemuinneet/harmitelleet, että tämä tapaus romutti Haaviston haaveet presidenttiydestä. Eikä romuttanut. Suurin osa kansasta ei enää muista tätä tapausta neljän vuoden päästä, ja ne, jotka muistavat, eivät äänestäisi häntä muutenkaan, tai ovat sitä mieltä, ettei hän tehnyt mitään väärää. Haavisto on edelleen ennakkosuosikki seuraavissa vaaleissa.

Mitäs muuta? No hintoja ainakin pitää korottaa, että ihmiset vähentäisivät hiilenpolttoa:

2. Asiakirja paljastaa – tässä virallinen syy siihen, miksi hallitus korottaa polttoaineveroa reippaasti

Suomen nuorin kansanedustaja kommentoi korotusta joulun alla seuraavasti:

Olen minä indeksikorotuksiin ennenkin törmännyt, lähinnä palkoissa ja vuokrissa. Nyt ensimmäistä kertaa kuulen, että niitä käytetään veroprosenteissakin, ja vielä niin, että hallituspuolueen kansanedustaja suoraan ilmoittaa korotuksen syyksi sen, ettei vain olisi liian halpaa.

Sitten jouluna vielä naureskeltiin sille, että hallituksen tehokkain työllistämistoimi näyttää olevan:

3. Ohi jopa Rinteestä: Marinin hallituksella on 82 poliittista avustajaa – monelle maksetaan 10 000 €/kk

Niin no, ainahan ne palkkaavat kavereitaan "avustajiksi", ei siinä ole mitään uutta. Mutta että juuri se porukka, jonka toivottiin pistävän stoppi hyvävelikähminnälle, tekeekin uuden ennätyksen?

Kuten kaikki hyvät joululahjat, tämäkin on lahja, joka jatkaa antamistaan. Tammikuussa saunottiin:

4. Hallituksen naisviisikko kokoontui saunaan jo viime viikolla – kolme ministeriä uskaltautui hyiseen veteen

– Sauna on perinteisesti paikka missä suomalaiset tekevät päätöksiä. Nyt kun viisi naista on johdossa, voimme mennä yhdessä saunaan ja tehdä siellä päätöksiä, Marin sanoi haastattelussa.

Politiikka on ennen ollut rikki, koska siellä vain miehet ovat saunassa istuessaan tehneet keskenään kaikki päätökset. Nyt politiikka on korjattu, koska nyt sitä tekevät naiset. Myöhemmin Marin selitteli, että se oli läppä vaan hei. OK, mutta entäs sitten samoihin aikoihin tapahtunut:

5. Vihreät sivuuttaa supon päällikön Antti Pelttarin härskillä poliittisella virkanimityksellä – Ohisalo esittää Kirsi Pimiää sisäministeriön kansliapäälliköksi

Sekään ei ole mitenkään maan tavasta poikkeavaa, että ministerit nimittävät puoluetovereitaan tärkeisiin virkoihin pätevämpien hakijoiden ohi. Nolommaksi tilanne muuttuu, kun katsotaan, mitä mieltä köyhyystutkija Ohisalo oli vuonna 2016, kun hänellä ei vielä ollut poliittista valtaa:

Köyhyystutkija, oppositiopuolue vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo on huolissaan ”kaverikapitalismista” Suomessa. 

–Poliittiset virkanimitykset on yksi ongelma. Sitten toisaalta yritysten hallituksissa nähdään, miten valta tässä maassa kasautuu. Meillä on paljon tunnettuja hallitusammattilaisia, joiden nimet pyörivät monessa firmassa. Heillä on usein kytköksiä myös toisiinsa, saatetaan pelailla kavereille bonuksia ja muuta tällaista. Tältä asia helposti näyttää ulospäin, Ohisalo sanoo Uudelle Suomelle.

Jepjep. Yhteenvedon aika. Moni oli innoissaan uudesta naishallituksesta, koska oltiin kyllästytty vanhojen äijien hyvävelikerhoihin ja luultiin, että tällainen hallitus saisi aikaan jonkinlaista "drain the swamp":ia ja saisi purettua kultapossuverkostoja. Näköjään kuitenkin nuorille naispoliitikoillemme ongelma ei ollutkaan hyvävelikerhot sinänsä, vaan vain se, ettei heitä päästetty niihin.

Nyt päästetään, ja sen kunniaksi sikaillaankin kaikkien menetettyjen vuosien edestä. Hallituksen joululahja Suomen nuorille naisille on se viesti, että ihan samanlaisia setämiehiä he ovat kuin kaikki muutkin. Vähän kokemattomampia ja idealistisempia vain.

Jokainen toki tietää, ettei tämä päde kaikkiin ja että nuorten naisten hallitus voisi teoriassa toimiakin, mutta kun hutiprosentti on toistaiseksi 100, ensi kerralla yrittäminen on taas pykälän verran vaikeampaa.

Niin että kiitos nyt tästäkin vähästä. Laitetaan loppuun vielä tuoretta Ohisaloa:

6. Sisäministeri Maria Ohisalo kritisoi Euroopan unionin turvapaikkapolitiikkaa: "Se on aika hävettävää"

Häpeä mainittu taas. Meillä on vuorotellen hallituksia, jotka lapioivat veronmaksajien rahaa kavereilleen täysin häpeilemättä, ja hallituksia, jotka lapiovat veronmaksajien rahaa ulkomaille, koska hävettäisi liikaa olla lapioimatta. Eikö tähän nyt tosiaan mitään keskitietä löydy?

Setämiehistä ja tahallaan rumista naisista

Tehän tiedätte, mikä on setämies. Setämies on keski-ikäinen, valkoihoinen, kristitty, hetero- ja cisseksuaalinen, lihaa syövä ja bensalla ajava mieshenkilö. Minä olen suurimmaksi osaksi sellainen, ja luulen, että merkittävä osa teistä lukijoistanikin on sellaisia. Yleensä setämiesten yhteiskunnalliset mielipiteet ovat keskimääräistä konservatiivisempia, mutta näkee heitä välillä vihervasemmistopuolueissakin yrittämässä olla jäämättä muodikkaampien ryhmien varjoon ja saada niiltä huomiota.

Monet ottavat setämies-määritelmän solvauksena, mutta minua se ei haittaa. On näppärää, että meille on nyt keksitty oma sana, ettei tuota määritelmälitaniaa tarvitse toistaa aina meistä puhuttaessa. Edellinen termi, "käppäukko", ei lopulta ottanut tuulta alleen, koska sen merkitys ei aukea kuulijalle niin vaivattomasti, ja termit, jotka täytyy erikseen selittää, eivät yleensä leviä laajempaan käyttöön.

Haukkumasanat kannattaa muutenkin ottaa omiksi eikä ruveta inttämään vastaan. Jos sanan loukkaavuudesta rutisee, se ainoastaan tehostaa sanan loukkaavuutta ja kannustaa sen käyttäjiä käyttämään sitä entistä enemmän. Lisäksi sanan käyttäjät saavat rauhassa esittää omia argumenttejaan ilman vastaväitteitä, kun vastustajat keskittyvät väittelemään siitä, olisiko noin saanut sanoa.

Setämiesten valta-asema yhteiskunnassa on hitaasti heikkenemässä. Suomeen saatiin historiamme tasa-arvoisin hallitus, koska nykyhallituksessamme on vähemmän setämiehiä kuin koskaan ennen. Jätän lukijan mietittäväksi, tarkoittaako se, että viimein on saatu yli satavuotinen pimeyden ja barbarian aikakausi päätökseen, vai että kohta Sipilän ja jopa Kataisen pääministerikausia muistellaan wanhoina hywinä aikoina. En minä siitä jaksa kirjoittaa.

Hallituspuolueidemme nuorilla naispuolisilla aktivisteilla on kaksi poliittista teesiä:

1) Henkilön ikä ja sukupuoli ovat täysin merkityksettömiä, ainoastaan asiasisällöllä on väliä! Myös meillä on painavaa sanottavaa ja meidät pitäisi ottaa vakavasti julkisessa keskustelussa!

2) Voisivatko setämiehet vain jo olla hiljaa? Eivät heidän mielipiteensä kiinnosta ketään, ja he puhuvat muutenkin ihan liikaa!

Varmaan nuo jonkun mielestä voi sovittaa yhteen, ja demokratiassa saa vapaasti päättää, millaisen vartalon haluaa pistää Eduskuntatalon istuntosaliin kaikua vaimentamaan. Tässä vanhojen miesten ja nuorten naisten vastakkainasettelussa ei oikeasti ole kyse siitä, että ryhmillä olisi lähtökohtaisia eroja kyvyissä ja taidoissa.

Ongelma on siinä, että ryhmät kommunikoivat eri tavoilla. Eri sukupolvet yrittävät kyllä keskustella keskenään tärkeistä asioista, mutta koska ne käyttävät täysin eri kieliä, argumentit, jotka oman ryhmän mielestä ovat itsestäänselviä faktoja, ovat vastapuolen käsityksen mukaan pelkkää trollausta.


Asiaan. Tehän tiedätte, mitä on aposematismi. Vaikka ette olisi nimeä kuulleet, tiedätte varmasti ilmiön. Luonnossa eläimillä on kaksi tapaa suojautua saalistajilta: syömäkelpoiset eläimet usein pyrkivät sulautumaan maastoon ja olemaan mahdollisimman huomaamattomia, kun taas myrkylliset tai pahanmakuiset eläimet pyrkivät erottautumaan ympäristöstään mahdollisimman räikein huomiovärein. "Joo, tässä minä olen, ja kantsii kiertää kaukaa!" Aposematismia on tuo jälkimmäinen vaihtoehto.

Nokkelimmat myrkyttömät otukset ovat jopa onnistuneet kehittymään aivan myrkyllisten eläinten näköisiksi siinä toivossa, että saalistajat erehtyisivät ja jättäisivät ne rauhaan. Esimerkiksi harmittomiin kuningaskäärmeisiin kuuluva maitokäärme (yllä) näyttää erehdyttävästi tappavan myrkylliseltä korallikäärmeeltä (alla):

Tarkkaavainen luontoretkeilijä erottaa nämä siitä, että jos käärmeellä on punainen ja musta vierekkäin, sitä tohtii paijata, mutta puna-kelta-yhdistelmää kannattaa välttää. Tosin tämä sääntö toimii vain Pohjois-Amerikassa; Etelä-Amerikassa siihen luottamalla pääsee äkkiä hengestään.

Oma lukunsa on esim. tämä paikallisessa puistossa kuvaamani kaveri, joka ei nuorena päässyt hämähäkkien peruskurssista läpi:

Kurkkuhämähäkit sulautuvat kirkkaanvihreän värinsä ansiosta täydellisesti lehvästöihin, joihin ne virittävät ansaverkkonsa. Sulautuvat siis täydellisesti sillä oletuksella, että eivät valitse puuta, jolla on violetit lehdet.


Ihmisten maailmassa taas on nuoria naisia, jotka harrastavat isoja tatuointeja, naamalävistyksiä ja luonnottomia hiusvärejä. Setämiehet kommentoivat, että on rumaa. Monet ovat jopa verranneet aposematismiin sitä, että nainen värjää tukkansa neonväreillä. Että hätkähdyttävä ja tarkoituksella valtavirtaisista kauneusihanteista poikkeava ulkonäkö olisi merkki henkisestä epätasapainosta tai muusta myrkyllisyydestä.

Arvostelun kohteita se ei haittaa. Aposematismin tarkoitushan ei luonnossakaan ole epäkelvon yksilön merkitseminen, vaan vaarallisten saalistajien karkoittaminen. Nämä naiset ovat oikein iloisia, jos heidän ulkonäkövalintansa karkoittaa heidän peräänsä kuolaavia setämiehiä. Sehän on vain yksi mukava lisäsyy vetää naama täyteen uistimia koko pakin mitalta.

Koska Pekka-setää ärsyttää seurata vierestä keskusteluja, jotka jankkaavat vuosikausia paikoillaan siksi, koska osapuolet eivät ymmärrä tarkoituksia toistensa sanoista, on aika setävääntää setämiesten setäkommentit setärautalangasta.

Kun setämies sanoo, että "olisit paljon nätimpi, jos kasvattaisit pitkät hiukset, että ne peittäisivät tuon päälakeesi tatuoidun peniksistä koostuvan perhosen", se ei tarkoita, että "en enää halua panna sinua, ja se on sinulle suuri menetys".

Se tarkoittaa, että "sinulla on niin huono arvostelukyky, että sinua tuskin voi ottaa vakavasti missään muussakaan asiassa".

Se on tietysti toinen asia, kiinnostaako näitä naisia pätkääkään se, mitä joku setämies pitää vakavastiotettavana, ja pitäisikökään kiinnostaa. Aika harva setämieskään muuttaa tyyliään, jos jossain naistenlehdessä joku tantta sanoo, että valkoisia tennissukkia ei saa käyttää mustien kenkien kanssa. Asia on silti hyvä pitää mielessä, jos poliitikon tai muun vaikuttajan uralle mielivä nuori haluaa saada kannatusta muiltakin kuin toisilta punkkareilta.

Ja miksi asia ilmaistaan ulkonäön kautta? Jaa, en tiedä. Varmaan siksi, koska monet setämiehet olettavat, että kyllähän jokainen nuori nainen haluaa olla mahdollisimman nätti ihan vain nättiyden itsensä takia.

Väärin menee. Feminismin suhteesta kauneuskäsitykseen voisin joskus kirjoittaa ihan oman postauksensa, mutta nyt riittäköön, että ohjeet tyyliin "näin olisit nätimpi" voidaan suomentaa muotoon "näin saisit kilpailuetua kanssasisariisi nähden", eikä sillä saa niissä piireissä vastakaikua.

Ei kai tässä muuta. Nuoret naiset: älkää kuvitelko, että setämiehet arvioivat teitä pelkästään sillä akselilla, haluavatko he teiltä seksiä vai eivät. Ja setämiehet: älkää kuvitelko, että nuoret naiset (tai ketkään muutkaan) reagoisivat positiivisesti negatiivisiin ulkonäkökommentteihin.

Havaintoja lapsimessuilta

Mainosbannerit ovat hauskoja. Ne yhdistelevät selaajan henkilötietoja esim. Facebookista ja hiljattaisista Google-hauista niin, että niissä markkinoidaan aina sitä, minkä voisi olettaa selaajaa kiinnostavan. Jos vaikka olen käynyt Fitnesstukun sivuilla tilaamassa proteiinijauhetta, voi olla varma, että seuraavan viikon ajan joka puolella netissä mainokset tyrkyttävät minulle kaikkia mahdollisia ravintolisiä. Jos ei pitkään aikaan googleta mitään erityistä, mainokset gravitoituvat pikkuhiljaa yleisteemoihin, jotka Porstuan riippumattoman tutkijaryhmän havaintojen mukaan ovat 30+v. naiselle vaippoja ja muita lastentarvikkeita, ja samanikäiselle miehelle kehitysmaalaisia postimyyntimorsiamia.

Ihmettelin, että olinkohan ohittanut jonkin ikärajapyykin, vai olinko vain googletellut taas jotain epämääräistä, kun yhtäkkiä minulle ruvettiin mainostamaan "kypsiä kaunottaria":

Sitten muistin, että edellisen tekstini kuvitukseen olin etsinyt ihmisoikeuksiaan perääviä ISIS-morsiamia. En kyllä tiedä, miksi minulle tarjotaan kypsiä morsiamia, koska olinhan etsinyt nimenomaan raakoja morsiamia, kuten tällaisia:

Toisaalta kyllähän aika moni alkaa jo olla kypsä tuollaiseen touhuun, mikä näkyy mm. siinä, että Perussuomalaiset nousi eduskunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi siitä huolimatta, että sen kannatus käväisi välillä jossain RKP:n ja Vasemmistoliiton välissä ja kaikki ministerikokemusta saaneet korkean profiilin jäsenet päättivät jo pari vuotta sitten porukalla, että politiikka on jo ihan tylsää, mennään vain pois.

Heh, Sininen tulevaisuus. Nythän on niin, että Kokoomuksen vahvuus on loistava julkisuuskuva: vaikka äänestäjät eivät olisikaan samaa mieltä Kokoomuksen toteuttaman käytännön politiikan kanssa, he äänestävät sitä silti, koska kokoomuslaisia pidetään nuorekkaina, kauniina ja menestyvinä, ja ihmiset haluavat samaistua sellaiseen. Perussuomalaiset taas ajavat politiikkaa, jonka kanssa moni äänestäjä on samaa mieltä, mutta koska Persut on saatu profiloitua kaljanhuuruisiksi junteiksi, puoluetta äänestävät vain ne, jotka ovat valmiita hyväksymään huonon imagon hintana mieleisestään politiikasta.

Tässä tilanteessa Sinisten tavoitteena oli olla puolue, jossa yhdistyisi Kokoomuksen imago ja Persujen poliitiikka, mutta koska Siniset eivät tietenkään pystyneet olemaan kokoomuksempi kuin Kokoomus ja persumpi kuin Persut, todellisuudessa heidän markkinaraokseen jäi se äänestäjäsegmentti, joka kannattaa Kokoomuksen käytännön politiikkaa, mutta joka haluaa samaistua Persujen imagoon. Tuskin kovin monia yllättää, että sillä äänimäärällä ei eduskuntaan ollut asiaa.

Sori. Ei enempää politiikkaa. Kuten sanottua, se on jo ihan tylsää. Asiaan. Yksi Helsingin hyvistä puolista on Pasilan messukeskus. Vaikka tällaisen introvertin mettäpöyröön v-käyrä lähtee heti eksponentiaaliseen nousuun suuressa väkijoukossa vietetyn ajan funktiona, messuilla on kivaa, koska siellä tulee aina vastaan asioita, joiden olemassaolosta ei ole ennen tiennytkään. Kävin pitkästä aikaa messuilla pari viikkoa sitten. En tällä kertaa kirja-, vaan lapsimessuilla. Perhe meni edeltä jo aamulla, mutta koska olin päässyt töistä kotiin vasta aamuviideltä, seurasin äijäporukalla vasta iltapäivällä. Lapsiosasto jäi tietysti siinä seurassa vähemmälle huomiolle, mutta kyllä siellä katseltavaa silti riitti.

Tuollaisia ostoksia tarttui mukaan. Katsotaanpas:

- Säilöttyä kilohailia, 9 purkkia 20 €:lla. Monenmoista kalaruokaa olen syönyt, mutta en kilohailia. Oikein hyvää leivän päällä.

- Savustettua hirvimakkaraa. Vielä parempaa leivän päällä. Sen kanssa vain kävi huonosti: niistä lähti niin vahva koko kämppään leviävä savunhaju, että emäntä vaati niitä säilytettäväksi ilmatiiviisti. Homeeseenhan ne menivät, ennen kuin ehdin syödä puoliakaan.

- Metrilakua, kaikkien messujen vakiotuliaista.

- Kuvaan jäi ottamatta mukaan puolalaisten veljesten myymä englantilainen toffee. Viiden sentin levyisiä kuutioita monta eri makua. Olivat hyviä, mutta tuli niille hintaakin; kymmenisen palaa maksoi melkein pari kymppiä.

- Dynamite warrior, thaimaalainen toimintaelokuva. Takakannessa sitä kuvaillaan näin:

Tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Thaimaan maaseudulle, missä kostonhimoinen Zieng taistelee jokaista vastaantulijaa vastaan toivoen, että tämä olisi hänen etsimänsä murhaaja. Murskaavat iskut ja räjähteet hallitseva mies kiitää vailla pelkoa taistelusta toiseen.

Ei tuollainen voi olla huono edes teoriassa. Lisäksi tällä on sivistävä funktio, koska en ole aiemmin saanut tilaisuutta tutustua thaimaalaiseen elokuvataiteeseen.

- Men In Black -animaatiosarja. Kaikki tuntevat ne Will Smithin tähdittämät elokuvat, mutta harvempi tietää, että niiden pohjalta tehtiin 90-luvulla piirrossarjakin. Tässä on sen seitsemän ensimmäistä jaksoa. Kun ei maksanut kuin kaksi euroa, ostin katsoakseni, onko se vielä niin räävittömän hauska kuin silloin teininä katsoessani.

- Tietokirjallisuutta: Stefan Forss: Tali-Ihantala 1944, elokuva ja historia.

- Laura Kolbe & Samu Nyström: Helsinki 1918, pääkaupunki ja sota.

- Jarkko Kemppi: Isänmaan puolesta, jääkäriliikkeen ja jääkärien historia.

Kirjojen nimet kertovatkin sisällöstä kaiken oleellisen. Ei sillä, että olisin niin fanaattinen lahtari, että lukisin tällaisia kirjoja pääasialliseksi viihteekseni, mutta minulla on työn alla eräs aihepiiriin liittyvä akateeminen projekti, joka vaatii laajaa taustaperehtymistä. Kirjojen myyjää täytyy kyllä kehua. Aina, kun vilkaisinkaan jotain kirjaa myyntipöydällä, alkoi myyntipuhe: "Tuon saat vitosella. Tuossa on lapussa 15 €, mutta saat kympillä. Tuosta pitää saada kymppi, kun se on viimeinen kappale." Ja mukaan asiantunteva selostus kunkin kirjan sisällöstä. Tykkäsin, ja hän sai myytyä minulle tuollaisen läjän, vaikka tarkoitus oli ostaa korkeintaan yksi. Hintaakin tuli alle puolet siitä, mitä noista olisi pitänyt maksaa missä tahansa nettikaupassa.

- Lopuksi seurapeli, Cards Against Humanity. Tämä on ollut kauan hankintalistalla, mutta sitä on vaikea löytää Suomesta. Peli toimii niin, että jokaiselle jaetaan muutama valkoinen vastauskortti. Vedetään esiin musta kysymyskortti, ja jokainen pelaaja antaa omista korteistaan kysymykseen parhaiten sopivan vastauksen. Jokainen on vuorollaan tuomari, joka valitsee parhaan vastauksen, ja sen antaja saa pisteen.

Sellaista. Parasta messuilla ei kuitenkaan ole tavaran ostaminen, vaan ihmisten ja asioiden havainnointi. Tuli puheeksi, että on aika alhainen temppu, kuinka myyntityössä käytetään asiakaspalvelijoina kauniita nuoria naisia. Sellainen ihminen on luonnostaan tehokkain mahdollinen suostuttelija ainakin miesasiakkaille, minkä lisäksi joku saattaa innostua tuhlaamaan ihan vain osoittaakseen, että on millä mällätä eikä meidän suvussa ole ollut muutenkaan tapana nuukailla, reh reh.

Tämä ei päde vain messu- ja torimyyjiin, vaan kaupan alaan kokonaisuutena. Myös apteekkeihin, mitä olen aina ihmetellyt. Apteekin kassalla kun kommunikointi viehättävän asiakaspalvelijan kanssa on yleensä muotoa "tässä tämä peräpukamavoiteeni ja jalkasienilääkkeeni, ja... joo, minäpä tästä jatkan matkaa vähin äänin". Harva ajattelee siinä vaiheessa, että "otanpa tuosta vielä tuota extravahvaa kaljuuntumisenestolääkettä, ihan vain koska se on kallista ja muutenkin hiustenlähtö johtuu testosteronista, joten se jos mikä on varma alfakarjun merkki ja naisten mieleen".

(Aiemmin mainittu kirjakauppias oli vanha mies, eli ei liity tähän ilmiöön.)

Messuilla oli maatalouspuoli, jossa oli esittelyssä alpakoita ja ties mitä muita karjaeläimiä. Isossa aitauksessa esiteltiin lammaspaimenkoiraa, josta juontaja kertoi, että se tuntee neljä eri komentoa, joista se tietää, mihin suuntaan lampaita pitää ohjata. Ensimmäinen ajatus minulla, kuten varmaan hyvin monella muullakin katsojalla, oli, että onpas se koira fiksu eläin.

Tarkemmin ajatellen, se todella fiksu eläin tässä kuviossa on ihminen. Koirahan vain tekee, mitä sille on opetettu, mutta mietin sitä kivikautista keskustelua, jonka seurauksena lammaspaimenkoiria on ylipäänsä olemassa.

1: Lampaanliha on hyvää ja ravitsevaa, mutta lampaita on niin hankala löytää ja saada kiinni.
2: Ehkä meidän pitäisi napata lammaslauma elävänä ja pitää se heimon mukana, niin siitä saataisiin lihaa aina tarvittaessa.
1: Hyvä idea, mutta miten estämme niitä karkaamasta?
2: No, öö... Sudet ovat nopeampia kuin lampaat. Otetaan tuosta heimon liepeillä roikkuvasta susilaumasta muutama ja opetetaan ne pitämään lampaat kurissa. Opetetaan niille vaikka joitain komentoja, että ne tietävät, mitä me haluamme niiden tekevän.
1: Tuossa vain on se pieni aukko, että sudet syövät lampaita.
2: Jaa, joo... No, otetaan laumasta muutama sellainen yksilö, joita lampaansyönti kiinnostaa vähiten, ja tapetaan loput. Sitten tehdään niiden pennuista uusi susilauma ja tehdään sama uudestaan niin kauan, että niitä ei enää kiinnosta lampaansyönti ollenkaan.
1: Jumankauta, jätkä on nero.

"Hei, jos koulutetaan susia tuomaan nuo sarvikuonot tänne, niin saadaan syötyä tällä viikolla."
"Oletko ihan vajaa? Jos me mennään susille jotain tsetseä huutelemaan, niin ne ovat ne sudet, jotka pääsevät syömään tällä viikolla."
"No, kai me voidaan rakentaa noiden ympärille aitakin. Hae kirves ja..."
"Joo joo, okei okei, missä niitä susia on?"

Kolmas havainto tuli lemmikkipuolelta. Fretit ovat aivan mahtavia otuksia. En ollut ennen nähnyt sellaista livenä, mutta kävi ilmi, että ne ovat mahdottoman söpöjä luikeroita, minkä lisäksi niillä on oikea asenne. Kouluttaja yritti esitellä fretin ketteryyttä ohjastamalla sitä talutusnuorassa pikku esteradan läpi, mutta otus vain makasi lötkönä maassa ja lähinnä raahautui radan läpi.

En jaksaisi minäkään. Paha haju niistä lähtee, mutta niinhän lähtee minustakin.

Kulkuvälineitä ja sukupuolirooleja

Harrastan silloin tällöin pienoismallien rakentelua. En ole sen suhteen mitenkään aktiivinen, intohimoinen tai erityisen hyväkään, mutta joskus on vain kiva syventyä pikkutarkkaan näpertelyyn. Valmiit tuotokset voi laittaa kirjahyllyä koristamaan. Emännälläkin on siellä tuoksukynttilöitä.

Vedän tuohon maalit ja suomitunnukset joskus, kun jaksan.

Luonnollisesti tätä voi harrastaa vain silloin, kun lapsi on tarhassa, koska millinpituisten muovinsirpaleiden pitäminen ojennuksessa on ihan riittävän vaikeaa jopa ilman uteliasta 2-vuotiasta tahmatassua. Samalla voi ottaa vaikka pienen lasillisen Lagavulinia ja laittaa taustalle jotain teemaan sopivaa tunnelmallista musiikkia, kuten tämä:

Asiasta toiseen, inhoan joukkoliikennettä. Lähinnä siksi, koska varsinkin paikallisjunat ovat täynnä kaikenmoisia laitapuolen kulkijoita, ja koska ruuhka-Suomessa saa olla tekemisissä tuntemattomien kanssa ihan liikaa muutenkin.

Kuljen junalla silti, koska inhoan ajamista vielä enemmän. Ja vaikka en inhoaisikaan, en jaksaisi sitä säätämistä ja kustannuksia, joita auton omistaminen mukanaan toisi. Julkinen liikenne on kaikesta huolimatta pienempi riesa.

Jotkut ovat samaa mieltä, jotkut eri mieltä. Tarkemmin sanottuna, usein naiset ovat samaa mieltä, miehet eri mieltä. Helsingin julkisissa liikennevälineissä 62 prosenttia matkoista on naisten tekemiä.

Hesarin artikkelissa on pitkä liuta matkustajien haastatteluja, miksi he matkustavat julkisilla ja jotkut heidän tuntemansa ihmiset eivät. Ei välitetä niistä, vaan hypätään suoraan artikkelin loppupäähän, jossa asiantuntija, "kaupunkiliikenteen sukupuolittuneisuuden historian" tutkija pohtii yleisiä syitä, miksi julkista liikennettä käyttää melkein 2 kertaa enemmän naisia kuin miehiä. Yhteenvetona:

”Voi olla, että miehet kokevat nolona, jos pitää mennä yksin bussilla. Eivät tietenkään kaikki. Auto liittyy vahvasti miehenä olemiseen. Sitähän ruvetaan heti tyrkyttämään, kun pojaksi oletettu vauva syntyy”, Männistö-Funk sanoo.

Kyseinen tiedehenkilö kuvailee itseään Instagram-profiilissaan mm. vihaiseksi feministiksi:

Jollekin voisi tulla mieleen kysyä, että onko tällainen tietolähde varmasti puolueeton ja objektiivinen, mutta ei mennä siihen. Pekan Porstuassahan otetaan sukupuolistereotypioiden toksisuus vakavasti ja pyritään tekemään asialle jotain. Mutta mitä?

Tavoiteltavaa ei ilmaston kannalta ole, että naiset alkaisivat miesten tavoin suosia yksityisautoilua, vaan miesten tulisi kiinnittää huomiota naisille tyypillisiin liikkumisen muotoihin sekä tukea ja suosia niitä.

Joo. Kuten sanottua, niinhän minä teenkin. Mutta entäs tulevaisuus? Enhän halua uusintaa haitallisia malleja jälkikasvussani. Tässä vain on se ongelma, ettei minulla ole poikaa, jolle voisin tyrkyttää tyttöoletettuja liikennevälineleluja, kuten poneja tai mitä niitä nyt on. Minun on pakko purkaa sukupuolirooleja toisesta päästä. Niin pääsikin jo käymään, tosin ihan vahingossa.

Tilasin netistä pari uutta pienoismallia. Ensimmäinen virheeni oli, että toin postipaketin kotiin lapsen nähden. Hän innostuu aina postipaketeista ja vaatii niiden välitöntä avaamista, ja miksipä ei innostuisi, koska yleensä ne tarkoittavat, että hän on saamassa jonkin uuden lelun tai vaatteen.

Avasin paketin ja vedin ulos pienoismallilaatikot näyttääkseni ne lapselle. Toki niidenkin sisään piti heti katsoa, ettei jää mysteeri vaivaamaan. Lapsi meni kovin hiljaiseksi ja vakavaksi ihmetellessään, ettei paketissa ollutkaan mitään Ryhmä Hauhun* viittaavaa. Kerroin, että ne ovat panssarivaunuja, johon hän vastasi, että "Aaaaa, paspa..."

(*Ai niin, tuosta tuli mieleeni. Nyt kun olen kierrellyt markettien lastenvaateosastoja ja perehtynyt niiden tarjontaan, olen vihdoin tullut vakuuttuneeksi, että sukupuolia on olemassa vain tasan kaksi. Ainoat olemassaolevat sukupuolet ovat Frozen ja Ryhmä Hau.)

Mutta asiaan. Annoin muoviosaritilöitä lapselle ihmeteltäväksi sillä oletuksella, että kun hän ymmärtää, ettei ymmärrä niitä, hän jättää ne rauhaan ja unohtaa koko jutun. Se oli toinen virheeni. Hän tajusi äkkiä homman jujun ja hetken aikaa ritilöitä pyöriteltyään osoitti ylläolevan kuvan aiemmin kokoamaani T-34:ää ja hihkaisi: "Sama!"

Noh, te varmaan arvaattekin, mitä tuli seuraavaksi.

"Isi, auta! Rakenta paspa!"

Siinä sitten yritin selittää, että hän on vielä liian pieni sellaiseen kärsivällisyyttä, tarkkuutta ja osiasyömättömyyttä vaativaan hommaan. Puoli tuntia myöhemmin sain pantua osat takaisin laatikoihin ja laatikot kirjahyllyn päälle turvaan. Päivien mittaan lapsi aina silloin tällöin osoitteli kirjahyllyn päälle ja pyyteli: "Paspa, paspa!" Emäntä ei suostunut ottamaan niitä esille, mutta minä yhden kerran suostuin. Kolmas virhe. Välittömästi alkoi uudestaan "isi, auta! Rakenta paspa!"

Kieltäydyin taas, mutta koska pienen viattoman lapsen pettymys on niin sydäntäraastavaa katseltavaa, jotain oli pakko tehdä. Ruokaostoksilla käydessäni nappasin marketin leluosastolta mukaan pienen ja kohtuuhintaisen koottavan pienoismallin:

Valikoima ei päivittäistavaramarketissa ymmärrettävästi ollut laaja, joten se oli joko tuo tai neukkujen T-55, mutta olisin varmaan valinnut tuon isommastakin valikoimasta. Oppiipahan lapsi homman nimen ja kunnon meiningin heti alusta lähtien.

Tarhasta lasta hakiessani kerroin, että olen ostanut hänelle oman panssarivaunun. Heti kotiin päästyämme hän ryntäsi kirjahyllyn juurelle hyppimään ja kurkottelemaan kohti pienoismallilaatikoita. Nyt olemme sitä tässä yhdessä rakennelleet. Voi olla, että vielä menee hetki, ennen kuin saamme sen valmiiksi, koska keskittymiskyky on vielä mitä on, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Kerroin tämän tilanteen eräälle työkaverilleni. Hän kovasti naureskeli ja arveli, että tuollaisilla asenteilla on varmaan Pohjanmaan suunnalla hyvin arvostettu vieras, tämä nuoriherra. Kun korjasin, että kyseessä on itse asiassa nuori neiti, kollegan suu loksahti auki ja hän tuijotti sanattomana hyvän tovin.

Että näin. Olen tehnyt osani sukupuolistereotypioiden murtamisessa, mitä tulee liikennevälineisiin. 2-vuotias tyttäreni on hyvin innostunut panssarivaunuista. Toivottavasti te vihaiset feministit olette nyt tyytyväisiä.

Tälle videollekin kikateltiin kovaan ääneen monta minuuttia.

Miesten ja naisten eroista: "Voidaan tavata kavereina"

Kun opiskelee yliopistossa ja on töissä asiakaspalvelun pimeällä puolella, tällainen keski-ikää lähestyvä perheenisäkin voi kehuskella tuntevansa paljon kauniita nuoria sinkkunaisia. Tietysti sattuneesta syystä tuttavien sukupuolella ja ulkonäöllä ei ole enää mitään käytännön väliä, mutta kun tuntee itsensä vastakohtia, pääsee näkemään erikoisia ja mielenkiintoisia näkökulmia.

Kauniit nuoret sinkkunaiset käyvät ahkerasti treffeillä toinen toistaan kuumempien urosten kanssa. Vaatimustasokin on korkea, eikä kaikkien kanssa vain ns. natsaa. Ei riitä, että joku on ihan kiva poika, vaan pitää olla jotain, mitä nainen ei ehkä itsekään osaa määritellä, vaan olettaa vain tunnistavansa, kun kohdalle osuu.

Eikä siinä mitään. Eihän siitä seuraa muuta kuin harmia, jos pakottaa itsensä seurustelemaan kiinnostamattoman tyypin kanssa ihan vaan koska jonkun sivustahuutelijan mielestä "kaikille pitää antaa mahdollisuus" tai "ei saa olla pinnallinen".

Jostain syystä kuitenkaan naiset eivät torju tällaisia kivoja, mutta epäseksikkäitä poikia kokonaan, vaan heillä on tapana ehdottaa, että voidaan tavata jatkossakin, mutta vain kaveripohjalta. Seura siis kiinnostaa, mutta intiimimpi kanssakäynti ei. Naisten suureksi yllätykseksi miehillä on tapana vastata tällaisiin ehdotuksiin töykeästi ja alatyylisesti.

Eräälle tutulle naiselle kävi taannoin näin, ja hän jakoi kokemuksensa kuvankaappauksin muille ja samalla minullekin. Muut nuoret naiset järkyttyivät ja taivastelivat porukalla, että mistä näitä hulluja sikiää ja ei juma mikä mulkku ja missä kaikki herrasmiehet piileskelevät. Itse olin vaan, että:

Mitä tässä nyt oikeastaan tapahtui? No, antakaas, kun Pekka-setä selittää.

Nainen menee treffeille avoimin mielin pitämään hauskaa ja tutustumaan uuteen ihmiseen. Parasta on, jos löytyy tuleva puoliso, mutta kavereitakaan ei ole koskaan tarpeeksi. Treffit ovat onnistuneet, jos niiden seurauksena elämässä on uusi tuttavuus.

Mies menee treffeille saadakseen seksiä. Jos ei välttämättä samana iltana, niin pidemmällä aikavälillä sitten. Parasta on, jos löytyy tuleva puoliso, mutta lyhyempikin romanssi kelpaa. Kavereita miehellä kyllä on jo tarpeeksi, ettei niitä tarvitse aktiivisesti haalia lisää. Treffit ovat epäonnistuneet, jos nainen niiden jälkeen sanoo, että fyysistä kontaktia on turha odottaa. Aivan sama, miten ja millaisin saatesanoin asia ilmaistaan.

Naisen mielestä on ihan normaalia, että joskus "kemiat" eivät vaan kohtaa, vaikka kummassakaan ei olisi sinänsä mitään selkeää ja yksilöitävää vikaa. Eikä sekään hänen mielestään haittaa, koska, kuten sanottu, kaverisuhdekin on ihan jees.

Mies taas on analyyttisempi ja ratkaisukeskeisempi. Mies ottaa kaverisuhdetarjouksen torjuntana, ja koska hänet on torjuttu, hänessä täytyy olla jotain vikaa. Koska nainen ei yksien treffien jälkeen tiedä miehestä vielä muuta kuin ulkonäön ja jonkin verran luonteenpiirteitä, vian täytyy olla niissä. Jos vika olisi luonteessa, nainen ei haluaisi olla edes kaveri, joten vika on suurella varmuudella ulkonäössä.

Toisin sanoen "voimme me tavata kavereina" on sama kuin jos sanoisi "olet ihan kiva, mutta liian ruma minulle". Eihän nainen tätä (välttämättä) tarkoita, mutta koska naisilta on turha odottaa mitään selityksiä, tällä mennään.

Tämän lisäksi voi pohtia, miten tuo kaverisuhde jatkossa menisi. Miehenhän voi lähtökohtaisesti olettaa olevan ihastunut naiseen, ei hän muuten treffeille menisi. Kuinkahan kovasti häntä kiinnostaisi päästä siihen väistämättömään tilanteeseen, että nainen alkaa seurustella toisen miehen kanssa ja hän itse saa seurata sitä vierestä naisen kaverina?

Kaverisuhteen tarjoaminen ei siis ole mikään hopeamitali, kuten naiset kuvittelevat, vaan ns. insult to injury. Kun tiedätte tämän, voitte lakata järkyttymästä siitä, että vattuiluunne vastataan vattuilulla.

Pekka lukee lehteä 23: Jouluspecial

Lapsi meni päiväkotiin ja emäntä palasi töihin, ainakin sen verran, mitä flunssakierteeltä harvoja terveitä päiviä jää. Kun nyt sen seurauksena olen jäänyt viettämään arkipäiviä yksin kotona, olen innostunut pitkästä aikaa harrastamaan tietokoneohjelmointia. Olen koodannut päivät pitkät niin pakkomielteisesti, että bloggaaminenkin on unohtunut lähes kokonaan.

Emäntäkin mietti, että mitäköhän tietokonepeliä hän pelaisi seuraavaksi. Rakentelupelit alkavat kuulemma jo kyllästyttää, mutta Call of Duty -taidot ovat pitkän tauon jälkeen niin ruosteessa, että räiskintäpelit vain turhauttavat. Parempien ideoiden puutteessa laitoin hänet pelaamaan Genital Joustingia, jossa letkeät pippelit ottavat toisistaan mittaa.

Naurusta päätellen oikein viihdyttävä peli.

Asiaan. Kun nyt monet edellisistä kirjoituksistani ovat olleet pitkiä ja osin järkeviäkin, ajattelin tänään vain käydä lyhyesti läpi muutamia pikku-uutisia osoittaakseni, ettemme edelleenkään elä järkevässä maailmassa. Aloitetaanpa pelijutuilla, koska niistä oli jo puhe:

1. Videopelin aseen koristeesta maksettiin 61 052,63 dollaria

Tästä aiheesta olen puhunut jo pari vuotta sitten, mutta koska on saatu uusi ennätys, mainitaan asia uudestaan. Eli siis Counter-Strikessä voi saada, ostaa, myydä ja vaihtaa aseiden pintakuviointeja eli skinejä. On yleisiä, joita saa ostettua muutamalla sentillä, ja harvinaisia, joiden hinta voi nousta satoihin euroihin. Sitten on niitä, jotka ovat käytännössä ainutlaatuisia ja joista kehtaa pyytää ihan mitä tahansa, koska peliä pelaa myös paljon öljysheikkien ja oligarkkien pikkuprinssejä, joilla ei ole pikkuhiluista pulaa.

CS on jossain määrin välineurheilua, jossa hyvällä näppäimistöllä, hiirellä ja kuulokesetillä voi saada pientä etua, mutta skinit ovat täysin kosmeettisia eivätkä vaikuta peliin mitenkään. Jos siis joku ostaa 60 000 dollarin skinin, hän maksaa ihan vain siitä, että pääsee kehumaan muille, kuinka hieno skini hänellä on.

Eipä tuokaan silti enää iso raha noissa piireissä ole. CS:n isoissa turnauksissa on tyypillisesti miljoonan dollarin palkintopotti, josta puolet jaetaan voittajajoukkueen viiden pelaajan kesken. Tämä taas on pikkuhiluja verrattuna vielä suositumman Dota 2:n palkintopotteihin. Suomalaisen Lasse Urpalaisen joukkue voitti syksyllä turnauksen, ja palkintorahoista hänelle tuleva henkilökohtainen osuuskin oli n. 2 miljoonaa euroa.

Mutta olihan nyt hiljattain olympialaisetkin, ja nekin ovat kuulemma aika arvostettuja kisoja.

Kai sinäkin maksaisit tästä erosta useamman vuoden palkan?

2. Paavi lahjoitti rauhanmedaljongin Erdoganille

Paavi, islamin tai jonkin muun vastaavan uskonnon ylin auktoriteetti, antoi rauhantunnustuksen Turkin diktaattorikkeelle Erdoganille siinä toivossa, että Erdogan puolestaan kehuisi Paavin toimia muslimien tukemiseksi kristittyjen ja juutalaisten kustannuksella. Öö, hetkinen...

Erdoganin puolestaan odotettiin kiittävän paavi Franciscusta siitä, että tämä vastusti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi.

 Ei kun joo, kyllä siinä noin sanotaan.

Rauhanjohtaja Erdogan reagoi medaljonkiinsa vähän aikaa sitten lähettämällä rauhanpommittajansa rauhoittamaan Syyrian kurdialueet pois kuljeksimasta, koska kurdit ovat niin leppoisaa porukkaa, että niitä on pakko saada lisää vaikka sitten valloittamalla.

Pasifismin nimeen vannovat kurdit ovat vastanneet pistämällä pystyyn rauhanosoituksia Suomessa ja muissa länsimaissa, koska jos protesteja esittäisi Turkissa tai kurdien omilla mailla, olisi vaarana joutua tappelemaan turkkilaisten kanssa, kun taas länsimaissa saa riehua rauhassa.

3. Turun yliopisto palkkasi opiskelijoiden häirintään syyllistyneen amerikkalaisprofessorin

Kalifornialainen tähtitieteilijä lähenteli alaisinaan työskennelleitä opiskelijoita ja sai kenkää. Ymmärrettävästi tämän jälkeen hänen uranäkymänsä olivat heikot, mutta Suomesta hän sai sympatiaa ja sen myötä työtarjouksen.

Tämä vastaavasti herätti Suomen mediassa feministisen raivon, ja ellen väärin muista, professori jätettiin sittenkin palkkaamatta. En kyllä ymmärrä, miksi tämä tapaus herätti niin ankaran vastareaktion. Tuollaisen touhun suvaitseminenhan on ihan linjassa sekä Suomen valtion että feministien periaatteiden kanssa.

Meinaan vaan, että jos laittomat maassaolijat ovat nykyään "paperittomia maahanmuuttajia", eivätkö seksuaalirikollisetkin sitten samalla logiikalla ole vain paperittomia gynekologeja?

4. Pepsi kehittelee sipsejä naisille - toimitusjohtaja: Tavalliset sipsit ovat naisille liian sottaisia ja äänekkäitä

Entäs mitä sitten tapahtuu, kun feministit pääsevät suuryhtiön johtoon? No, he tietysti julistavat, että naiset ovat erilaisia kuin miehet ja että siksi entiset sukupuolineutraalit tuotteet, kuten sipsit, täytyy sukupuolittaa.

Toimitusjohtaja Indra Nooyi hehkutti Freaknomics-nettiradion podcastissa, että yhtiö antaa naisille viimein mahdollisuuden nauttia rasvaisista naksuista samalla tavalla kuin miehetkin. Nooyin mukaan naiset eivät ole kyenneet tähän asti nauttimaan esimerkiksi yhtiön Doritos-sipseistä.

– Useat nuoret miehet sipsejä syödessään nuolevat innoissaan sormiaan, Nooyi kommentoi.

Hänen mukaansa naiset eivät nuole sormiaan sipsien mussutuksen jälkeen.

Olen ollut usein tilaisuuksissa, joissa on paikalla sekä naisia että sipsejä, enkä kyllä muista koskaan kenenkään valittaneen, että haluaisi kyllä syödä, mutta kun niistä lähtee niin kova ääni eikä niitä saa koskematta suuhun. Ihan yhtä mielellään he ovat sipsinsä syöneet kuin miehetkin.

– Naiset eivät rouskuttele sipsejä kovaäänisesti, he eivät nuole sormiaan ja naiset eivät myöskään kaada pussin pohjalta viimeisiä murusia suuhunsa, vaikka he haluaisivat kyllä tehdä niin, Nooyi julisti podcastissa.

Indra, kaada ihan rohkeasti vaan ne murut suuhusi. Viimeiset murut maistuvat parhailta, ja niiden syömisessä on sekin hyvä puoli, että kun suu on täynnä sipsinmurenoita, ei pysty sanomaan mitään niin typerää kuin tuo yllälainattu.

Toimitusjohtajan mukaan sipsit myös mahtuvat helposti käsilaukkuun, sillä hänen mukaansa naiset ihmettelevät jatkuvasti kuinka he saisivat herkkunsa mahdutettua mukaan.

Tosin tähän täytyy suhtautua pienellä varauksella, koska ainakaan jutun kuvituskuvan ilmeen perusteella hän ei näytä olevan tosissaan, vaan vain kokeilee, että kuinka älytön trollaus menee läpi. Pidän myös mahdollisena, että kun uudet naissipsit on saatu lanseerattua ja niiden edistyksellisyyttä kehutaan mediassa, Indra vetää kuminaamarin naamaltaan ja alta paljastuukin valkoinen mies, joka jää virnuillen katsomaan, muuttavatko feministit mielipidettään saman tien, vai huomaavatko he vasta jälkeenpäin, että naissipsit ovat aivan käsittämättömän misogynistinen konsepti.

5. Milleniaalit katsoivat Sean Conneryn Bond-elokuvat ja järkyttyivät näkemästään – naisia vikittelevälle salaiselle agentille täystyrmäys

Isäni opetti minut katsomaan Bond-elokuvia nelivuotiaasta asti, eli heti kun osasin lukea tekstityksiä. Sarjan jokainen osa on siis minulle hyvin tuttu ja rakas. No, Daniel Craigin aikakaudella sarjaa on kehitetty väärään suuntaan, mutta se on vain minun mielipiteeni.

Nykyisissä osissa Bond ei enää vaivaudu vokottelemaan naisia mitenkään, vaan hän vain vetää vaatteet pois ja sitten naidaan. Ennen vanhaanhan Bond hurmasi naisia typerillä vitseillä ja kovalla itsevarmuudella. Oma mielipiteeni on ollut, että yksi nykybondien huonoista puolista on juuri tuo flirttailun ja karisman poisjättö ja korvaaminen suoralla painokairausäksönillä.

Kuulemma olen väärässä. Raiskaushan se on, jos miehen flirttailumetodi perustuu typerille sovinistisille vitseille eikä esim. olemiselle naisen kanssa samaa mieltä keskeisistä intersektionalistisen feminismin teeseistä ja sen jälkeen kysymiselle kohteliaasti, että saanko tarjota soijalatten.

No joo, onhan se totta, että alkuaikojen naishahmot olivat usein sellaisia bimboja, että Bondin toiminta heitä kohtaan voitaisiin luokitella vajaamielisen hyväksikäytöksi muissakin kuin seksijutuissa, joten siinä mielessä närkästyminen on ihan oikeutettua. Sitä vaan ihmettelen, että jos 60-luvun Bondin toiminta aiheuttaa nykynuorissa vastalauseita, millä ihmeen logiikalla nyky-Bondin naisstrategia sitten on hyväksyttävää?

Sitten vielä loppuraskautus:

6. Kaksikko yritti riuhtoa kolmen eri R-kioskin kassakaappia irti auton avulla – hovioikeuden mukaan ei pystytty todistamaan, että nykimisen tarkoituksena oli varastaminen

Tuossahan tulikin jo oleellinen mainittua. Tiivistetäänpä.

1. Murtaudu autokorjaamoon ja varasta pakettiauto.
2. Murtaudu ärrälle ja yritä kiskoa kassakaappi autolla ulos, mutta mokaa homma, koska typeryyttäsi kiinnität vetoremmit puskuriin etkä vetokoukkuun.
3. Murtaudu toiseen autokorjaamoon ja varasta toinen pakettiauto.
4. Murtaudu toiselle ärrälle ja yritä kiskoa kassakaappi ulos, mutta älä onnistu vieläkään.
5. Murtaudu kolmannelle ärrälle, sido remmit tällä kertaa vetokoukkuun ja vie kassakaappi mukanasi.
6. Pyydä oikeudessa lievempää tuomiota, koska 1) et oikeasti meinannut varastaa kassakaappia ja 2) et uskonut, että siellä olisi ollut niin paljoa rahaa.
7. Saa lievempi tuomio, koska se, että murtaudut vuorokauden sisällä kolmelle eri ärrälle repimään niiden kassakaappeja irti, ei riitä todisteeksi siitä, että olisit yrittänyt varastaa kassakaappeja.

En nyt taas tiedä, mitä tästäkään pitäisi sanoa.

Sivistyksen rappiosta ja vähäpukeisista naisista

Twitterin paras puoli on siinä, että sen avulla saa helposti yhteyden kaikkiin muihin palvelun käyttäjiin, jopa muulloin vaikeasti lähestyttäviin julkkiksiin. Linkitin edellisen tekstini sinne ja pistin twiittaukseen suoran viittauksen Maria Petterssonille, jonka kolumnia kirjoitukseni käsitteli, ja siten hänkin pääsi lukemaan feministisestä kirjallisuushaasteestani. Hän ei edes blokannut minua saman tien, kuten olin aluksi pelännyt, vaan päin vastoin uudelleentwiittasi julkaisuni. Arvostukseni häntä kohtaan nousi reippaasti.

Oli miten oli, hänen ansiostaan tekstini sai laajaa näkyvyyttä sellaisissakin piireissä, joissa minuntyyliseni blogistit eivät ole erityisen luettuja ja joissa huumoriani ja estetiikkaani ei arvosteta. Eräskin lukija ilmoitti lopettaneensa tekstini lukemisen alkuunsa tultuaan viehättävän assistenttini Denisen kuvan kohdalle. Omaan Twitter-virtaansa hän ilmeisesti minun innoittamanani laittoi vanhanaikaisemman ja siten hillitymmän vähäpukeisen kuvan Marilyn Monroesta ja esitti kysymyksen:

Onko tällaisten kuvien jakaminen nykyään sopivaa? Onko tämä esimerkki taidevalokuvasta vai esimerkki naisvartalon esineellistämisestä?

Tuo on hyvä kysymys. Mietitäänpä sitä hetki. Tätä kysymystähän ei ole viime aikoina pohdittu vain Twitterissä eikä vain nykyaikaisten mallityttöjen poseerauksiin liittyen, vaan asia nousee merkittäväksi yhteiskunnalliseksi puheenaiheeksi säännöllisesti aikakaudesta toiseen. Otetaan esimerkiksi tällainen taideteos:

Löytyy Vatikaanista ns. isoolta kirkoolta. Alun perin, vuonna 1541, hahmot olivat kuulemma alastomia, mutta niille maalattiin jälkeenpäin pyyhkeet munien peitoksi, koska eihän nyt kirkoista pyhimmässä voi näyttää meininkiä, jota ei näe edes bordelleissa, kuten eräs aikalainenkin Michelangeloa moitti. Sitten on tällainen patsas:

Vuonna 1894 tuota suunniteltiin Bostonin kaupunginkirjaston pihalle, mutta Naisten Kristillisellä Raittiusliitolla oli asiaan painavaa sanottavaa. Ei tuollainen juopunut rietastelu sopinut lainkaan, eikä ainakaan kirjastolle. Ankaran paineen myötä patsas siirrettiin New Yorkiin museoon, ja vasta lähes sata vuotta myöhemmin melu oli laskeutunut sen verran, että Bostonin kirjastokin sai oman kopionsa alkuperäiselle paikalleen.

Streisand-efektin myötä, kun tapaus oli saanut paljon julkisuutta, taiteilija tienasi valtavasti rahaa myymällä kopioita teoksestaan, mutta siinähän nyt ei ole mitään yllättävää.

Tietenkään pelkästään alastomuutta ei ole sensuroitu, vaan tähtäimessä on ollut muitakin ominaisuuksia, jotka on katsottu epäkorrekteiksi, tasa-arvoisimpia kansanryhmiä alentaviksi tai muuten vaan aikakaudelle sopimattomiksi. Esimerkiksi natsit kielsivät taiteen, joka oli juutalaista, kommunistista tai muuten vaan paskaa, eikä taidekriitikkonakaan saanut toimia ilman propagandaministeriön lisenssiä. Esimerkiksi tällainen:

Eihän tuo edes esitä mitään, ja mitä järkeä on taiteessa, joka ei esitä mitään? Kieltoon vaan. Ja kuten Hitlerkin sanoi, jos joku haluaa maalata taivaan vihreäksi ja ruohon siniseksi, sellaisen ääliön sopii kastroida.

Natsien järjestämät rappiotaiteen näyttelyt kuulemma olivat yleensä paljon suositumpia kuin hyväksytyn arjalaisen taiteen näyttelyt. Mistäköhän lie johtunut.

Neuvostoliitossakin oli virallisena taidemuotona "sosialistinen realismi", joka terminä on yhtä mielekäs kuin vaikka natsistinen suvaitsevaisuus tai anarkistinen despotia, mutta jota kuitenkin onnistuttiin soveltamaan melkein 60 vuotta ja jonka myötä taiteilijoiden oli parasta pitää huolta, että heidän teoksensa viestittivät yleisölle aiheesta riippumatta, että työ on niin kivaa, että siitä on aivan turhaa kaiken muun hyvän lisäksi vielä maksaa palkkaakin.

2000-luvulle päästyämme tanskalainen Jyllands Posten -lehti päätti kokeilla, mitä tapahtuu, jos järjestää pilakuvakilpailun profeetta Muhammedista. Kilpailuun osallistui näinkin räväkkää ja edesvastuutonta perseilyä:

Tästä närkästyneinä muslimit pistivät pystyyn rähinöitä ympäri maailmaa. Ihmisiäkin kuoli. Lähinnä kuolleet olivat kiukkuisia muslimeja, jotka olivat tallautuneet hengiltä muiden kiukkuisten muslimien jaloissa, mutta jotenkin se saatiin käännettyä koko Tanskan kansan syyksi. Euroopassa keskusteltiin, onko sananvapaus mennyt liian pitkälle. Monet yksittäiset sanomalehdet julkaisivat kuvia vastustaakseen noussutta sensuurimielialaa, mutta Suomessa yksikään lehti ei siihen lähtenyt mukaan. Kun sitten kansalaisjärjestö Suomen Sisu laittoi kuvat nettisivuilleen, pääministeri Matti Vanhanen riensi pyytämään koko Suomen puolesta anteeksi muslimeilta, vaikka kukaan ei ollut ehtinyt häneltä kysyäkään.

Voidaan toki väitellä, oliko muslimien pillastuminen lapsellista ylireagointia, vai oikeutettua vihaa pyhien arvojen loukkaamisesta, ja voidaan väitellä siitäkin, oliko kuvien sensurointi pelkurimaista omien arvojen hylkäämistä, vai vain tervettä pelisilmää väkivaltaisten kilikallojen kostoiskujen välttämiseksi. Joka tapauksessa sensuurivaatimuksia esitettiin uskonnollisin perustein, ja niihin suostuttiin hihhulien mielistelemiseksi.

Esimerkkejä useista syistä sensuroidusta taiteesta löytyy paljon ihan viime vuosiltakin, mutta ne ovat olleet lähinnä yksittäistapauksia, eivätkä ole saaneet suurta mediahuomiota.

Sitten tuli #MeToo-kampanja, jolla oli kannatettava tavoite: kun kaikki naiset, jotka ovat joutuneet seksuaalisen häirinnän kohteiksi, ilmoittavat asiasta ääneen, ongelman laajuus paljastuu viimein kaikille. Valitettavasti kuitenkin jotkut oman elämänsä judithbutlerit päättivät, että #MeToo on hyvä tekosyy rusikoida maailma omaan ideologiaansa sopivaksi. Niinpä osittain kampanjan painostamana eräs brittiläinen museo päätti "herätellä keskustelua" poistamalla näytiltä seuraavan taideteoksen:

vuonna 1896 valmistunut maalaus poistettiin Manchester Art Gallerysta seinältä, koska taidegalleria haluaa ”haastaa tyypillisen aikakauden fantasian”, jossa alaston naisvartalo esitetään joko passiivisena koristuksena tai sitten femme fatale -tyyppisenä hahmona.

Jaa. Minä kun olin tottunut siihen, että keskustelua herätellään yleensä tuomalla taideteos esille. Poistamalla teos julistetaan vain, että teoksessa oli jotain väärää ja siksi sitä ei saa katsella eikä siitä ole mitään puhuttavaakaan.

On helppoa olla samaa mieltä, että tuonaikainen naiskuva oli huonompi kuin nykyinen, mutta ei sitä "haasteta" piilottamalla aikakauden maalauksia. Piilottamisella julistetaan autoritaarisesti, että nykyinen naiskuva on parempi ja pulinat pois. Lisäksi julistetaan, että koska nykyinen naiskuva on objektiivisesti parempi, ei kellään ole mitään syytä katsella menneiden aikojen hapatuksia. Joku sivistymätön plebeiji voisi vielä saada päähänsä kyseenalaistaa em. julistukset ja haastaa nykyisen naiskuvan.

Suomessakaan tältä ei ole vältytty, vaan Ateneumissa esillepantua Akseli Gallen-Kallelan Aino-tarua, eli tätä:

...on viime aikoina vaadittu piilotettavaksi mm. saatesanoilla "eikö museota yhtään hävetä?" Koska vaatijat eivät tietenkään ole lukeneet Kalevalaa, he jäävät vain jumittamaan kuvaan, jossa vanha irstas käppänä jahtaa nuorta tyttöä, eivätkä tiedä, etteivät Väinämöisen yritykset suinkaan pääty onnellisesti kummankaan kannalta. Tarun opetus onkin hyvin feministishenkisesti se, että kannattaa pysytellä vaan kiltisti omissa kategorioissaan.

Onneksi museon johtaja Susanna Pettersson pysyy suoraselkäisenä ja jättää tuollaiset vaatimukset omaan arvoonsa. Hän summaa koko touhun hienosti:

Taiteen tehtävä on esittää kysymyksiä ja antaa ajattelemisen aihetta. Museoiden tehtävä on toimia esittämisen, puheen ja monimuotoisten tulkintojen areenoina. Ei ole oikeaa tai vääränlaista taidetta. On vain taidetta.

Harvinaisen asiallista puhetta. Mutta millaisen yhteenvedon saamme tästä taidehistoriallisesta oppitunnista?

Huomaamme, että vääränlaisten kuvien kieltäminen niin siveellisyyden loukkaamisen kuin vallitsevan ideologian kanssa ristiriidassa olemisenkin takia on jo vanha keksintö, eivätkä naiskuvasta huolestuneet feministit tai #MeToo-kampanjoijat ole tuoneet tähän muotiin mitään uusia innovaatioita. Perusteet sensuurin vaatimiselle vaihtelevat, mutta periaate pysyy samana: halutaan kieltää muilta se, mikä ei itseä miellytä.

Näköjään oikea kysymys ei olekaan, että onko tällaisten kuvien jakaminen enää nykyään sopivaa, vaan että onko se vieläkään sopivaa. Reaktioista päätellen ei vaikuta olevan.

* * *

Entäs sitten bikinityttöjen postailu blogeihin? Eihän sillä ole mitään tekemistä taiteen kanssa. Vaikka suvaittaisiinkin joidenkin sata vuotta sitten eläneiden kääkkien kiinnostusta teinityttöihin ihan vain sen takia, että ne ovat keksineet maalata perversionsa kankaalle, miten siitä seuraa vaatimus suvaita sitäkin, että silikonilla pumpattuja bimboja tungetaan joka tuutti täyteen?

Kysytäänpä sitä Formula 1 -maailmasta. Siellä on aiemmin ollut tapana käyttää "grid girlejä", eli kauniita ja usein vähäpukeisia naisia moniin niinkin oleellisiin tehtäviin kuin numerokylttien kanniskeluun ja ajajien vieressä hymyilyyn. Eipä ole enää. Sellainen ei johtoportaan mielestä enää sovi "modernin yhteiskunnan sosiaalisiin normeihin".

Napa näkyy, naapurin poijat nauraa.

Eikä siinä mitään. Markkinavoimien lakien mukaan F1-touhukin pyörii, joten jos johtoportaan mielestä vihaiset feministit ovat autourheilulle merkittävämpi kohderyhmä kuin kiimaiset miehet, ilman muuta näin kannattaa tehdä. Mutta mistäs suunnasta suurimmat vastalauseet kuuluvat? Kiimaisilta miehiltäkö, joilta on nyt viety yksi monista tilaisuuksista patriarkaaliseen tuijotusahdisteluun?

Ei, vaan työnsä menettäneiltä tytöiltä. Aihetta Twitterissä käsittelevässä #gridgirl-virrassa ei juuri lopettamispäätöstä puolustavia kommentteja näe. Vastalauseet ovat usein tällaisia:

Come rain or shine we would be there waiting with our boards for our drivers to come round the bend. Why are 'idiots' taking our jobs away? #gridgirl #BTCC fed up of trying to defend myself, it's simple I LOVE my job get over it! #robbers #f1gridgirls

There is a huge discussion on #F1 banning #gridgirls. Being a #gridgirl for several years, I absolutely love it. Many of us who model at these events do it because we love the sport of racing. I have traveled the world and have met the most amazing people doing it.

So the inevitable has happened, F1 gridgirls have been banned. Ridiculous that women who say they are "fighting for women's rights" are saying what others should and shouldn't do, stopping us from doing a job we love and are proud to do. PC gone mad.

Yhdenkään alalla työskentelevän naisen en nähnyt kommentoivan, että onpa tämä päätös hieno juttu, kun vihdoinkin pääsee pois vihaamastaan alistavasta orjatyöstä. Ne harvat kommentit, jotka eivät olleet työnsä menettäviä naisia tukevia ja kannustavia, olivat lähinnä muotoa "hehheh, mahtaa vatuttaa, kun joutuu etsimään oikeaa työtä, jossa ei enää pelkällä ulkonäöllä pärjää".

Bye bye Sophie. now go and get yourself an education rather than standing in the mirror all day taking selfies.

Joo, kyllä minuakin vatuttaisi, jos saisin kenkää ja pitäisi mennä töihin, joissa joutuisin näkemään enemmän vaivaa tienatakseni pienempää palkkaa. Voiko ketään moittia siitä?

Viehättävä ulkonäkö on markkinoitavissa oleva ominaisuus ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa ammattitaito. Sen hankkiminen, kehittäminen ja ylläpitäminen vaativat sekä synnynnäisiä ominaisuuksia että jatkuvaa työtä. Ketään ei siihen pakoteta, vaan päin vastoin kilpailu ja karsinta ovat ankaria.

Sama pätee edellisessä kirjoituksessa esiintyneeseen ja kritiikkiä saaneeseen Denise Milaniin. Monien mielestä kaula-aukon esittely ei varmaankaan ole mikään oikea ammatti, mutta hän tuskin ihan heti lähtisi alaa vaihtamaan moisista puheista, kun ottaa huomioon, että hän on mallintöillä tienannut jo 6 miljoonan dollarin omaisuuden. Pekan Porstuan viehättäväksi assistentiksi ei ihan kuka tahansa pyllistelijä pääsekään, vaan useimmilla täällä vierailevilla naisilla on seitsennumeroiset tienestit. Ja sen haluavat vihaiset feministit viedä heiltä pois.

Porstuan henkilökunnan pitkäaikaisimman jäsenen Candicen ilme, kun hän kuulee, että hänen pitäisi luopua 7 miljoonan dollarin vuosituloistaan ja mennä tienaamaan 20 000 dollaria vuodessa johonkin hikipajaan tasa-arvon ja naisten vapautuksen nimissä.

Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin feministien mielestä naisella piti olla oikeus itse päättää, mitä haluaa kehollaan tehdä. Erityisen kuvaava on alussa mainitsemaani Twitter-keskusteluun osallistuneen henkilön kommentti:

Tuo on aika kesy verrattuna siihen millaisia kuvia ihmiset julkaisevat itsestään esim. Instagramissa. Lienee voimaannuttavaa esineellistää itsensä?

Esineellistäminenhän se onkin päivän sana. Nättejä naisia ei saa katsoa, koska se jotenkin kumoaa heidän sisäisen kauneutensa, tai jotain. Selvä. Itsensä esineellistäminen taas on oikein mielenkiintoinen konsepti. Nainen ei siis saa tehdä mitä haluaa, koska jonkun muun mielestä sellainen ei ole naiselle soveliasta käytöstä.

Tosiaan. Niin kauan kuin kulttuurissa ylipäätään tunnetaan sellainen käsite kuin "itsensä esineellistäminen", naiset eivät ole vapaita. En näe mitään eroa siinä, onko vapautta rajoittamassa joukko irstaita äijiä vai joukko vihaisia feministejä.

No niin. Huhhuh. Tulipas tästä paljon pidempi teksti kuin ajattelin. Yhteenvedon aika. Olemme todenneet, että 1) taiteen sensurointi millä tahansa verukkeella ei ole feminismiä, vaan totalitarismia, ja 2) feministien pyrkimykset deletoida kauniit naiset näkyviltä ei ole naisten vapauttamista, vaan alistamista. Enää jäljellä on yksi kysymys.

Miksi?

Miksi tauluihin pitää maalata nättejä naisia tissit tanassa? Miksi formuloissa pitää olla nättejä naisia numerokylttejä kanniskelemassa? Miksi minun muka pitää postailla tännekin jotain bikinikuvia vaivautumatta edes keksimään sille mitään kunnollista yhteyttä kirjoitusten aiheisiin?

No, ei varsinaisesti pidäkään. Aivan yhtä hyvin tuollainen voidaan lopettaa. Ei sille ole mitään loogisesti pitävää perustetta. Esitän kuitenkin vastakysymyksen.

Miksi naisille on tärkeää, että olohuoneen verhojen värisävy sopii yhteen sohvan kanssa? Miksi naiset postailevat kuvia kauniista maisemista? Miksi naiset laittavat kukkia maljakoihin? Miksi naiset kuluttavat valtavia rahasummia vaatteisiin, joita he käyttävät yhden kerran? Miksi naiset ripustelevat seinille tauluja, jotka eivät esitä mitään ihan vaan sillä perusteella, että seinillä pitää olla tauluja? Miksi naiset keräävät ikkunalaudat täyteen juuri tietynvärisiä kukkia? Miksi naisten kirjahyllyissä on aina vähintään yksi taso varattuna koriste-esineille?

Miksi?

Eihän siinäkään ole hyödystä ja tarpeesta kyse. Kyse on pelkästä estetiikasta. Elinympäristö on viihtyisämpi, kun ympärillä on kauneutta katseltavaksi. Miehet eivät välitä yllälistatuista asioista, koska he eivät yksinkertaisesti kiinnitä tuollaiseen materiaan juuri huomiota. Miehet kiinnittävät huomionsa kauniisiin naisiin ja siksi haluavat ympäröidä itsensä kauniilla naisilla tai ainakin heidän kuvillaan.

Ajatus, että kauneuden havaitseminen, tunnustaminen ja arvostaminen jotenkin vähentäisi arvoa "esineellistämisen" kautta, on täysin mielipuolinen, käsittämätön ja väärä.

Tuleeko minusta vähemmän isänmaallinen ihminen, jos tykkään katsella suomalaisia maisemakuvia?
Käännynkö minä ateistiksi, jos kirkkoon tuodaan liian hienoja alttaritauluja?
Joutaako hyvä kirja saman tien saunansytykkeeksi, jos siitä tehdään näyttävä elokuva?

Ei tietenkään. Eikä minun arvostukseni naisia kohtaan vähene tippaakaan sillä, että arvostan myös heidän fyysisiä piirteitään.