sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Hulluja nuo roomalaiset

No niin, olen vihdoin palannut Suomeen. Menin suoraan Sloveniasta Venetsiaan, missä emäntä liittyi mukaani, ja neljän päivän kanaaliräpiköinnin jälkeen jatkoimme junalla Roomaan. Kun edellisessä kirjoituksessani listasin Slovenian kulttuurin erikoisuuksia Suomeen verrattuna, ajattelin nyt tehdä saman Italiastakin.

Sinänsä Rooma ja varsinkin Venetsia ovat huonoja turistikohteita, koska niissä on niin paljon turisteja. Eihän siltä voi merkittävissä ja ainutkertaisissa historiallisissa kohteissa välttyä, mutta kun alkaa tuntua siltä, että koko kaupunki on nykyään olemassa vain sen takia, että ulkomaalaiset pääsisivät pällistelemään sitä, kuinka on keksitty läiskäistä kaupunki keskelle merta, ja ostelemaan jääkaappimagneetteja ja karnevaalinaamareita, joita myydään identtisinä kopioina keskimäärin sadassa identtisessä matkamuistokojussa per hehtaari.

Mutta niitä kulttuurieroja. Huonoja puolia oli selvästi enemmän kuin Sloveniassa, mutta kai siellä jotain hyvääkin oli. Katsotaanpas:

- Kuulemma Italiassa tykätään lakkoilla. Ajattelin, että se on vain stereotypia, mutta kävikin niin, että kun Italiaan saapuessani jäin linja-autosta Venetsian mantereenpuoleiselle juna-asemalle ja tarkoitus oli jatkaa junalla saarelle, rautatietyöläiset olivat lakossa. En tiedä, onko se kovinkin yleistä vai oliko minulla vain surkea ajoitus, mutta ei tuo kovin hyvää mainosta ollut.

- Muistomerkit siellä osataan tehdä tyylillä. Allaolevassa kuvassa esimerkkinä italialainen ratsastajapatsas, joka saa Helsingin Mannerheim-patsaan näyttämään lähinnä säälittävältä. Toisaalta jos Helsingin keskustaan tehtäisiin nähtävyydet kunnolla, ei sinne juuri muuta enää mahtuisikaan.


- Suomalaiset naiset ovat keskimäärin kauniimpia kuin italialaiset (tai olisivat, jos viitsisivät käydä kuntosalilla vähän useammin). Italialaisille kuitenkin pisteet siitä, että he osaavat vanheta tyylillä, ja usein käykin niin, että joku nainen näyttää takaapäin parikymppiseltä, mutta kun hän kääntyy ympäri, naamasta näkeekin oikeaksi iäksi noin 40v. Suomalaisessa kulttuurissahan arvokas vanheneminen tarkoittaa sen toteamista, että kauneus kuuluu vain nuoruuteen, ja jäljelläolevaa kauneutta kuuluu paremminkin peitellä kuin korostaa, tai muuten on epätoivoinen tai bimbo tai huora tai muuten vaan tekee vääryyttä rupsahtaneemmille sukupuolitovereilleen.

- Kirkkoja on aivan jumalattomasti. Ymmärrän, että ollaan katolilaisessa ja perinteisesti hyvin uskonnollisessa maassa, mutta jos kirkkoja on keskimäärin yksi joka korttelissa, mistä ne edes löytävät tarpeeksi porukkaa saadakseen penkit täyteen?

Klikkaa isommaksi. Kirkot merkitty punaisilla täplillä.

Vähän jäi harmittamaan, etten päässyt jumalanpalvelukseen Pietarinkirkossa. Kolme vuotta sitten pääsin Notre Damessa, ja se oli ihan mielenkiintoista, vaikka olikin pääosin ranskaksi, enkä tajunnut. Ehtoollisella sitten papit vetivät itse kaiken viinin ja jakoivat seurakunnalle pelkkää öylättiä, ja emäntä koki feminististä närkästystä, kun lopuksi papit kehuivat nähneensä joukossa paljon nuoria miehiä ja toivoivat joidenkin heistä päättävän ryhtyä papeiksi.

- Siitä tulikin mieleeni, että pappeja, munkkeja ja varsinkin nunnia näkyi kaduilla paljon, ja katolisilla papeilla on pirun tyylikkäät vaatteet. Tekisi jopa mieleni ruveta katoliseksi papiksi. Ostin jo Vatikaanista jääkaappimagneetin, jossa on paavi facepalmaamassa.

- Alkoholia annostellaan vapaalla kädellä ja mieluumin vähän liikaa kuin liian vähän. Yhtenä iltana kävimme cocktailbaarissa, ja emäntä puhui sujuvaa norjaa jo kahden juoman jälkeen. Itsekin mietin, meniköhän baaritytöllä minun cuba libreni kanssa kola- ja rommihanat sekaisin. Jos siis haluaa harrastaa humalahakuista juomista Italiassa, se kannattaa tehdä drinkeillä, koska kalja on lähes samoissa hinnoissa kuin Suomessa. Sloveniassa sen sijaan kannattaa ryypätä kaljaa, koska siellä se maksaa yleensä 2-3 euroa, kun taas drinkit ovat vähintään samanhintaisia kuin Suomessa.

Hinnastoa Venetsian keskusaukiolla. En tiedä, kuuluuko näihin hintoihin oikeus istua terassilla, koska joskus siitä veloitetaan erikseen.

- Linja-autoissa ei ole kovin kummoisia iskunvaimentimia. Erityisen miellyttäväksi tämän tekee se, että Roomassa useimmat kadut on päällystetty neliökivillä.

- Suomalaiset puhelinmyyjät ja ruuhkaisissa paikoissa norkoilevat hyväntekeväisyysjärjestöjen feissarit eivät enää ole mielestäni lainkaan ärsyttäviä. Roomassa ei saa käveltyä kadulla kahta minuuttia ilman että eteen hyppää joku mutiaani tyrkyttämään ruusuja, huiveja, opastettuja kiertoajeluita, sateenvarjoja, vesipulloja, hattuja, matkamuistoja tai laukkujen kantoapua, tai muuten vaan ollaan koura auki ja rahaa vailla. Eivätkä ne aina edes usko kerrasta, kun sanoo, ettei kiinnosta. Ulkoilmaravintolassa illastaessa saa olla tyytyväinen, jos aterian aikana tulee vain kaksi kertaa joku toistaitoinen hanurinraiskaaja viereen soittelemaan viideksi minuutiksi ja sitten kerjäämään yleisöltään palkkiota.

Emännällä oli toisinaan vaikeuksia lukea kadunnimiä oikein.

- Italialaiseen ruokailukulttuuriin kuuluu, että illallisella syödään kaksi ruokalajia: ensiksi yleensä pastaa tai muuta kevyehköä, ja toisena pihvi tai muu suurempi proteiininlähde. Ihan mukavaa itse asiassa, mutta kun joissain ravintoloissa annoskoko on mitoitettu sen mukaan, että ne yhdessä ovat sopiva annoskoko, kun taas joissain muissa yhdestäkin lautasesta saa vatsansa täyteen. Eikä mistään tiedä etukäteen, kummanlainen mikäkin ravintola on. No, kai sitä voisi kysyä tarjoilijalta, mutta en kehtaa. Ja mikä siinä on, ettei tarjoilijan palkkiota voi automaattisesti sisällyttää laskuun tai peräti maksaa tarjoilijalle kiinteää tunti- tai kuukausipalkkaa, vaan asiakas joutuu joka ravintolassa erikseen ihmettelemään, tarvitseeko siellä jättää tippiä vai ei.

Italialaista pysäköintiä. Oikealla olevan valkoisen pakettiauton kuski sentään laittoi hätävilkut päälle sen merkiksi, että on pysäköinyt risteykseen.

- Ei luulisi, että sämpylöiden tekeminen on kovin vaikeaa. Ei tarvitse kuin ottaa taikinasta sopivankokoinen klöntti ja lätkäistä se pellille. Kuitenkin Venetsiassa ne tehdään kaulitsemalla ja rullaamalla taikina, minkä ansiosta sämpylää on lähes mahdotonta halkaista niin, että sisukset pysyvät paikoillaan. Roomassa ne tehdään jotenkin muuten, mutta niiden sämpylöissä on keskellä standardinmukaisesti halkaisijaltaan 4-senttinen ilmatasku. Jäätelöä italialaiset sentään osaavat tehdä kunnolla.

Älkää kysykö, mitä tässä on käynyt.

Jotkut turistien kanssa päivittäin työskentelevistä paikallisista ovat kyllä taitavia, kun näkevät naamastani jo kaukaa, että olen suomalainen. Sitä sattuu ulkomailla silloin tällöin, mikä on aika jännää ottaen huomioon, että Suomessa minulta joskus kysytään, mistä olen kotoisin, koska kuulemma en näytä suomalaiselta. Ne ulkomaalaiset, jotka eivät ole nähneet riittävästi suomalaisia tunnistaakseen sellaiset, taas luulevat minua venäläiseksi.

No joo. Saa nähdä, mihin ensi kesänä joutuu. Kreikalla on emäntä pelotellut.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Kulttuurieroja

Entiset kommunistimaat ovat jänniä paikkoja. Kun olin lauantaina yksikseni iltakävelyllä Slovenian pääkaupungin Ljubljanan keskustassa, pysähdyin viideksi minuutiksi nojaamaan sillankaiteeseen kirjoittaakseni äidilleni tekstiviestin. Eiköhän sinä aikana joku hipsinyt paikalle huumeita kauppaamaan.

"Excuse me, are you here for the popcorn?"
"For the what?"
"The popcorn."
"...no, I'm just walking around."
"OK, never mind then."

Ljubljanan keskusaukio ei edes ole esim. Helsingin rautatientorin kaltainen teinien ördäyspaikka ja hörhöjen ulkoilmakäymälä, vaan sinne on miellyttävää, rauhallista ja turvallista mennä viettämään aikaa vaikka koko perheen voimin väenpaljoudesta huolimatta viikonloppuiltanakin. Kävimme toki tarkastamassa myös Metelkovon, paikallisen teinien ördäyspaikan ja hörhöjen ulkoilmakäymälän, mutta ei siitä en enempää.

Huomasin vain, että maidemme välillä on paljon pieniä eroja. Jotkut ovat neutraaleja ja erikoisuudessaan söpöjä tapoja tehdä asiat eri tavoin; jotkut ovat hienoja oivalluksia, joiden toivoisin rantautuvan Suomeenkin; ja jotkut pistävät miettimään, että mitä näiden päissä oikein liikkuu ja että kannattaisiko heidän vähän vähentää sitä popkornia. Katsotaanpas:

- Heinää ei kuivata seipäissä, vaan vaakatasoon asetetuilla orsilla.


- Olutta on vain kahta merkkiä ja ne maistuvat tismalleen samalta. Yksi belgialainen tyttö väitti kyllä huomaavansa eron, mutta en usko. Maistuvat ne kuitenkin paremmilta kuin suomalaiset kaljat. Tai no, eihän kalja koskaan hyvää ole, mutta siis niitä pystyy juomaan irvistelemättä.

Ruokakaupasta saa viskikolaa valmiiksi tölkissä.

- Baarien henkilökunta on käsittämättömän luottavaista. Tiskillä toki juomat maksetaan heti, mutta jos terassilla istuessa tilaa tarjoilijalta, lähtiessä tilataan lasku ja maksetaan koko illan juomat lopuksi. Näin siinäkin tapauksessa, että on jo pimeä eikä pöydästä ole lainkaan näköyhteyttä henkilökuntaan, eikä siis kukaan huomaisi mitään, jos siitä livahtaisi maksamatta.

- Liikennevalojen päällä on sekuntilaskuri, joka osoittaa, paljonko aikaa on jäljellä valojen vaihtumiseen. Erityisesti tätä vaadin Suomeenkin.

Tosimiehen ruohonleikkuri.

- Jos asiakaspalvelijalle yrittää puhua sloveenia, seuraa kaksi vaihtoehtoa: joko hän olettaa asiakkaan olevan paikallinen ja vastaa sellaisella puheryöpsäyksellä, ettei siitä ota tolkkua baabelinkalakaan, tai sitten hän huomaa aksentista asiakkaan olevan ulkomaalainen ja vaihtaa välittömästi englantiin. Heille ei tule mieleenkään, että joku ulkomaalainen voisi haluta opetella heidän kieltään ja että sellaiselle tapaukselle kannattaisi puhua kyseistä kieltä hitaasti ja selkeästi. Normaalille turistille tämä on tietysti mukavaa varsinkin Länsi-Euroopan ummikkotarjoilijoihin verrattuna, mutta kieltenopiskelijan kannalta se on hyvin turhauttavaa.

Paikalliset ovat kuitenkin oikein iloisia ja otettuja, jos heidän kanssaan pystyy edes alkeellisesti kommunikoimaan heidän kielellään. Eräälläkin terassilla kävimme tyttöjen kanssa lähes joka ilta, ja jo muutaman kerran jälkeen olimme niin suuren luokan VIP-asiakkaita, että kun saavuimme katsomaan legendaarisesti päättynyttä Saksa-Brasilia-ottelua pelin juuri alkaessa ja kaikki pöydät olivat jo täynnä, tarjoilija muitta mutkitta tyhjensi terassin parhaan pöydän asiakkaista meitä varten. Vähän kyllä nolotti.

- Maanviljelyssä ei ole tyypillisesti yhtä viljelykasvia per pelto, vaan helposti jokainen sarka kasvaa eri kasvia. Maissi, vehnä, heinä ja kaali iloisesti sekaisin kymmenen metrin välein.

Vaikka Slovenia pääsääntöisesti on vuoristoista, koillisosista löytyy kotoisen pohjalaista maisemaa.

- Paikallisten (ja oikeastaan kaikkien muidenkin paitsi venäläisten) mielestä on jotenkin outoa, että kuljen kuurosateisessa 15 asteen säässä t-paidassa. Kaikkein huvittavin oli eräs italialainen tyttö, joka silminnähden hytisi kylmästä college-hupparista ja tuulitakista huolimatta ja jonka täytyi vähän väliä kysellä, että eikö minulla muka tosiaan ole kylmä.

- Kerran olimme paikallisten opastuksella nuotiolla grillaamassa. Koska suomalaisen makkaran vertaaminen slovenialaiseen on vähän kuin vertaisi Terminator 3:a Terminator 2:een, oletin, että grillaisimme paikallista makkaraa. Ei suinkaan. Sloveniassa nuotiolla paistetaan leipää. Kun leivän pinta on saatu ruskeaksi ja koppuraiseksi, siihen hierotaan valkosipulinkynttä. Saa käyttää voimaa, että se kunnolla murskaantuu ja muuttuu tahnaksi leivälle. Lopuksi päälle vedetään paksu kerros sianihraa. Tämä herkku huuhdotaan alas jollain, jonka alkuperästä en ole ihan varma, mutta kyllä siitä prosentteja löytyi. Tytöt eivät saaneet omia juomiaan alas, joten minä jouduin auttamaan.


- Vaihtorahan laskeminen on sloveeneille työlästä ja vastenmielistä, mikä voi olla hyvä tai huono juttu. Joskus voi kassaneiti ruveta mulkoilemaan vihaisesti, ellei asiakas ymmärrä oma-aloitteisesti antaa setelin lisäksi sitä puuttuvaa 24 senttiä, että kassaneiti voisi antaa tasasumman takaisin, tai sitten voi käydä niin, että jos laskun loppusumma on 10,70 € ja maksaa 20 €:n setelillä, tarjoilija lätkäisee pöytään kympin setelin ja se on siinä. Jos sattuu saamaan liikaa vaihtorahaa, asiasta ei kannata vaivautua mainitsemaan, koska kassaneiti vain toteaa viehkeästi hymyillen, että aivan sama.

Paikallinen perinneherkku: kakku, jonka täytteenä on unikonsiemeniä.

- Vanhoja romahtaneita taloja on paljon. On ihan normaalia, että niitä on jopa kaupunkien keskustoissa ihan bussiaseman vieressä tai pääkadun varrella, eikä kukaan tee mitään. Lisäksi omakotitaloja ei aina vaivauduta rappaamaan tai muuten verhoamaan, jolloin maisemassa näkyy silloin tällöin harkoista muurattuja, ikuisesti keskeneräisen näköisiä taloja. Toisaalta puutarhojaan nämä hoitavat suorastaan neuroottisella vimmalla, enkä muista koskaan nähneeni Suomessa yhtä huoliteltuja pihoja.

Slovenia jäi taakse, ja tällä hetkellä olen Italiassa. Eiköhän täältäkin joitain havaintoja kerry, kuten vaikka paikallisten kansallisurheilu, lakkoilu. Nyt emäntä komensi aamupalalle, pitää lopettaa.

Lopuksi: jos joku on miettinyt, millainen vessanpönttö on avaruusaluksessa, niin tuossa se nyt on.