Miesten ja naisten eroista: helppo saanti

Kaikki miehet ja ehkä jotkut naisetkin tietävät, että naisilla on ns. "kaverivyöhyke". Se tarkoittaa, että naiset jaottelevat mukavanluontoiset miehet kahteen ryhmään: niihin, joiden kanssa voisi teoriassa harrastaa jotain seksuaalista; ja niihin, joista tykätään vain kavereina ilman minkäänlaista fyysistä kiinnostusta.

Vyöhykkeiden välillä voi liikkua vain yhteen suuntaan, ja kaverivyöhykkeeltä romanssivyöhykkeelle pääseminen on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Monet miehet ovat saaneet kärsiä kaverivyöhykkeelle joutumisesta jossain elämänsä vaiheessa, ja mitä kauemmin siellä roikkuu elättelemässä toiveita vyöhykkeen vaihdosta, sitä enemmän vain saa kärsiä.

Vähemmän tunnettua on, että miehilläkin on vastaavat vyöhykkeet. Ne tosin ovat päinvastaiset kuin naisilla. Mukavannäköiset naiset voi jakaa kahteen ryhmään: niihin, joiden kanssa voisi teoriassa harkita vakavampiakin suhteita; ja niihin, joista tykätään vain seksuaalisessa mielessä ilman minkäänlaista kiinnostusta mihinkään housut jalassa suoritettavaan yhteistyöhön.

Rautalangasta vääntäen niille feministeille, joiden mielestä "kaverivyöhyke" on vain saamattomien miesten ylläpitämä myytti: kaverivyöhykkeelle jumittuneessa miehessä on kyse samasta ilmiöstä kuin naisessa, joka on vuosikausia salasuhteessa varatun miehen kanssa ja odottaa, että ihan kohta mies jättää vaimonsa ja menee naimisiin hänen kanssaan. Se tilanne vain on niin helppo kuitata toteamalla miehen olevan kusipää, että syvemmät yhteydet jäävät huomaamatta.

(Toki miehilläkin on kaverivyöhyke ja naisilla seksivyöhyke, mutta niillä on paljon vähemmän merkitystä, koska niiltä pystyy yleensä melko pienellä vaivalla halutessaan siirtymään romanssivyöhykkelle. Naisille riittää, että menee salille ja treenaa kropan kuntoon, ja miehille riittää, että lakkaa olemasta rasittava apina.)

No niin, eteenpäin. Tehän tiedätte, mitä ovat "helpot naiset". Naisia, joilta saa seksiä ilman kovinkaan kummoisia soidintansseja. Joo, tuollainen ajattelu on vanhentunutta ja misogyynistä ja junttia. Tiedän. Ei nyt mennä siihen.

Nämä naiset sijoitetaan yleensä seksivyöhykkeelle. He saavat kyllä mielin määrin herraseuraa, mutta heidän kanssaan ei haluta sitoutua. Yksi suurimmista syistä lienee tieto siitä, että jos mies itse saa naisen kellistettyä helposti, se on varmasti vähintään yhtä helppoa kaikille muillekin miehille, eivätkä useimmat miehet halua puolisoa, jonka lapset pitää erikseen testata, ovatko ne omia vai wolttikuskin tekemiä.

Naiset, jotka eivät harrasta asioiden loppuun asti ajattelemista, saattavat kuvitella voivansa saada parhaat palat molemmista vyöhykkeistä. Ajatus menee jotenkin niin, että pidetään nuorena hauskaa, ja neljänkympin lähestyessä pokataan joku rikas ja komea uros ja vaihdetaan rellestys rauhalliseen perhe-elämään.

Todellisuudessahan tuo menee niin, että siinä vaiheessa miehet - varsinkin ne rikkaat ja komeat, joilla on naisten suhteen valinnanvaraa - ovat jo tiputtaneet hänet seksivyöhykkeelle. Hän ei enää saa kahden tai useamman illan suhteita sellaisten miesten kanssa, jotka hänen kriteerinsä täyttäisivät, ja ne yhden illan mittaisetkin harvenevat vuosi vuodelta. Lopulta jäljelle jää teinimäisesti pukeutuva viisikymppinen leidi, joka kiertää arki-iltoina baareissa kiehnäämässä parikymppisten poikien kyljessä ja lähtee valomerkin aikaan yksin kotiin.

Näistä tulee aina paha mieli. Naiset, vaikka ette haluaisi säästää itseänne tällaiselta kohtalolta, säästäkää edes minut sen näkemiseltä.

Asiaan. Koska on olemassa helppoja naisia, arvaatte varmaan, että on vastaavasti helppoja miehiäkin. Helppo mies ei kuitenkaan tarkoita miestä, jolta saa helposti seksiä. Silloinhan kaikki miehet olisivat helppoja, ja koko termi menettäisi merkityksensä. Ei, helppo mies on helpon naisen peilikuva samoin kuin miesten seksivyöhyke on naisten kaverivyöhykkeen peilikuva. Helppo mies on siis mies, joka suostuu mielellään vakavaan suhteeseen sellaisenkin naisen kanssa, jonka moni varovaisempi mies jättäisi parkkipaikalle heti koeajon jälkeen.

Helpot miehet saattavat olla yksinkertaisia, helposti höynäytettäviä tai muuten vain kyvyttömiä pitämään puoliaan, mutta eivät välttämättä. He voivat olla hyvinkin fiksuja, pragmaattisia ja vastuuntuntoisia. Joku saattaa vaikkapa tarkastaa oman viehätysvoimansa ja todeta, että peliteorian mukaisesti on parempi ryhtyä suhteeseen tällaisenkin naisen kanssa kuin pysyä uskollisessa suhteessa pelkän PornHubin kanssa.

Tai voi käydä kuten esimerkkitapauksessamme. Miisa Nuorgam on somepersoona, joka on noussut julkisuuteen lukuisilla meriiteillään, kuten sillä, että hänen seurustelusuhteissaan saa harrastaa seksiä ulkopuolistenkin kanssa. Seurustelukumppanit taas... no, yrittävät sopeutua tilanteeseen.

– En ole koskaan kokenut olevani monogaminen ihminen, Miisa sanoo nyt.

– Muistan jo lukiossa ajatelleeni, että ei minua kiinnosta vakiintua vain yhteen ihmiseen, Miisa jatkaa.

Eetu on lähtökohtaisesti suhtautunut parisuhteisiin perinteisemmin. Ennen Miisan tapaamista hän ei ajatellut, että voisi elää muussa kuin kahden ihmisen suljetussa suhteessa.

Nyt kävi niin, että hauskanpitosuhteesta seurasi yllätysvauva. Nainen halusi perustaa perheen, joten mies oli hankalan paikan edessä. Toisaalta varoitusmerkit olivat nähtävillä, mutta toisaalta kukaan mies ei halua olla se tyyppi, joka tekee vauvoja ja sitten hylkää ne äiteineen oman onnensa nojaan. 

Miisa käsitteli kuviotaan kännykkävideosarjalla, joka jostain käsittämättömästä syystä julkaistiin Yle Areenassa eikä Youtubessa. Aluksi mies kyllä yritti pitää jotain rotia touhussa, mutta alistui lopulta ja totesi, että kokeillaan nyt ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Yleispessimistinä voin kertoa, mitä tuossa tulee tapahtumaan. Jokaisessa tosielämän parisuhteessa nainen saisi enemmän ja helpommin irtoseksiä kuin mies. (Toki joillain miehillä on enemmän kysyntää ja tarjontaa kuin joillain naisilla, mutta eivät ne keskenään seurustele.) Ennen pitkää väistämättä seuraa, että nainen rientää lorttobileissä samalla, kun mies istuu kotona tumputtamassa. Joillekin miehille tämäkin on varmasti OK, mutta jos mies ajattelee jo tässä vaiheessa, että:

– Minä prosessoin tätä ei-monogamista suhdemuotoa edelleen, Eetu sanoo.

...ei se siitä paremmaksi muutu sitten, kun arki alkaa. Kyllä tuollainen pitää lopettaa heti alkuunsa, vaikka kuinka pahaa tekisi, koska myöhemmin se tekee vielä pahempaa.

No niin. Toiveeni sekä miehille että naisille: älkää olko helppoja. Arvostakaa itseänne enemmän ja vaatikaa sen mukaista tasoa.

En tietenkään sano, ettei saa olla helppo. Eihän asia minulle kuulu, ihmisillä on eri toiveet ja mieltymykset, ja kyllä aikuisten ihmisten pitää saada itse tehdä omat valintansa. Sanon, ettei kannata olla helppo. Kun kysynnän kriteerit laskevat, myös tarjonnan taso laskee. Jos te suostutte sänkyyn kaikenmoisten vonkaajien kanssa ja suhteeseen kaikenmoisten "mutkumähaluun"-itkijöiden kanssa, te saatte sillä vain lisää vonkausta ja itkua. Miksi ne skarppaisivat, kun kerran helpommallakin saa?

Ette te sitä halua.

Kännitappelun maaotteluista

Turussa sattui pari viikkoa sitten jännä juttu, kun sekatyöjulkkis Jethro Rostedtin yökerhossa kolmisenkymmentä juhlijaa päätti pistää pystyyn kunnon joukkotappelun. He eivät tyytyneet vain keskinäiseen nyrkkikivaan, vaan puukkojakin heiluteltiin, paikkoja hajotettiin, eikä henkilökuntakaan selvinnyt ehjin nahoin.

Tai siis eihän tuossa ole mitään poikkeuksellista. Näitä pääsee näkemään livenäkin silloin tällöin. No, edellisestä taitaa minulla olla jo pari vuotta, mutta nythän on ollut muutenkin hiljaisempaa.

Jännää oli tässä tapauksessa poliisien reaktio. Ketään ei pidätetty, eikä ruvettu tutkimaan olisiko vaikka joitain lainrikkomuksia päässyt tapahtumaan, koska ei ketään nyt sentään kovin pahasti sattunut. Buranaa ja pepantteenia te tarvitsette ettekä mitään oikeutta.

Komisario Joonas Tikka Lounais-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kertoo, että poliisi ei kirjannut joukkotappelusta yhtään rikosilmoitusta, eikä asiasta aloiteta tutkintaa. Tikan mukaan tappelussa kenellekään ei syntynyt sellaisia vammoja tai vahinkoja, että poliisin pitäisi asiaa selvittää.

Jälkeenpäin tutkinnat sitten aloitettiin, kun tapaus sai julkisuutta ja suuri yleisö alkoi painostaa, mutta onnea vaan osallisten jäljittämiseen enää tässä vaiheessa. Tuskin niiltä mitään henkilötietoja vaivauduttiin ottamaan, jos kerran asenteena oli alusta pitäen "don't ask, don't tell". Kaikkein jännintä oli, että poliisi antoi ymmärtää tämän olleen firman moka:

Poliisi kommentoi tiedotteessaan, että yökerhon järjestyksenvalvonta olisi ollut tilanteeseen nähden ”täysin riittämätöntä”.

Minähän en tiedä, paljonko siellä on portsareita ollut. Voi ollakin, että kustannuksista on pihistelty, ja siellä on ollut yksi narikkatyttö ratkomassa järjestyshäiriöitä sillä oletuksella, että ei täällä ikinä mitään kuitenkaan tapahdu. Jethro tosin on ilmoittanut, että järjestyksenvalvojia on ollut asianmukainen määrä, eikä minulla ole syytä epäillä sitä. Ei se ole oleellista.

Normimiehityksellä pärjätään 95 % ajasta, ja ne loput 5 % tapauksista ovat sellaisia, ettei mikään määrä riittäisi. Silloin soitetaan poliisi avuksi. Viikonloppuöisin poliisit ovat jo valmiiksi partioimassa isojen yökerhojen läheisyydessä, että pääsevät äkkiä paikalle, jos tarvitaan. Näin nämä jutut ovat aina toimineet, eikä asiassa juuri muita realistisia vaihtoehtoja ole. Kolmenkymmenen portsarin pitäminen hälytysvalmiudessa niiden parin vuosittaisen suurtaistelun varalta ei ole tarkoituksenmukaista eikä rahallisesti mahdollista. Poliisin nurinat tästä asiasta ovat käsittämättömiä ja saavat ankean "teidän on tehtävä enemmän kuin oma velvollisuutenne, ettei meidän tarvitsisi tehdä omia töitämme"-soinnin.

Jotkut kommentoijat olettivat heti, että tappelijat olivat maahanmuuttajia, ja että poliisin nihkeä asenne johtuisi siitä, että maahanmuuttajien riehuminen olisi jotenkin arkaluontoinen asia. On paheksuttu sitäkin, ettei media tapansa mukaan ole maininnut riehujien ulkomaalaistaustaa. Siitä päästäänkin kirjoitukseni varsinaiseen asiaan.

Itse en jaksa sellaisesta moittia mediaa. Meinaan vain, että eihän lehdissä korostettu erikseen sitäkään, että tämä tapahtui nimenomaan Suomen Turussa, ei selitetty mitä eroa on yökerholla ja päiväkerholla, eikä kerrottu joukkotappeluihin osallistumisen olevan huono idea. Olisi ihan turhaa tuhlata palstatilaa itsestäänselvien perusasioiden kertaamiseen.

Tällaiset joukkotappelut ovat aina maaotteluita, eikä Suomi ole niissä koskaan edustettuna. Ensinnäkin, näissä on lähtökohtaisesti mukana etninen elementti, vaikka varsinainen alkusyy ei etnisyyksiin liittyisikään. 30 hengen matseja on vaikea saada pystyyn pelkillä kaveriporukoilla, mutta kun puolitutut ja sivulliset huomaavat, että joku omanvärinen on saamassa turpaansa, he liittyvät helposti mukaan.

Mutta miksi suomalaiset eivät osallistu niihin? No, koko ilmiö perustuu vanhaan "kaveria ei jätetä"-periaatteeseen. Kaikki kansat noudattavat sitä, kukin omalla tavallaan. Useimmille se tarkoittaa, että jos kaveri tai heimoveli yrittää tilata turpaansa, sitä täytyy auttaa. Kun tilanne tulee, kaverit ovat nyrkit pystyssä taisteluvalmiudessa aina ja syitä kyselemättä, koska niin se nyt vain menee. Jos yksi kurdi vahingossa läikyttää yhden virolaisen juomaa, siinä on äkkiä kymmenen kaveria molemmin puolin taustatukena, ja sitten mennään. Kuten tässäkin tapauksessa:

Tappelun syy ei ole tiedossa.

– Perussyy on varmaan liikaa ihmisiä, paha mieli ja alkoholi. Sitä, mistä on tullut riitaa, en pysty sanomaan, Tiikka kertoi aiemmin lauantaina.

Niin, ei niihin mitään sen kummempaa tarvita, ja tuskin siinä mitään sen kummempaa on ollutkaan. Jokin älytön pikkujuttu, jonka normaali ihminen ohittaisi olankohautuksella, mutta joka nyt sattui laukaisemaan tavallista pidemmän ketjureaktion.

Suomalaiset taas ymmärtävät periaatteen niin päin, että jos kaveri meinaa tilata turpaansa, se pitää ottaa kiinni ja raahata pois tilanteesta väkisin ja tarvittaessa kovakouraisestikin, koska se, että kaverit painivat tyypin pakettiin, on silti pienempi paha kuin jos hän saisi vihamieliseltä jengiltä sakinhivutusta.

Vuosi sittenhän Helsingissä Kaivohuoneella sattui harvinaislaatuinen joukkotappelu suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä, jos sitä nyt tappeluksi voi sanoa. Suomalaiset yrittivät vetäytyä tilanteesta pois, mutta eivät onnistuneet, koska vastapuoli seurasi perässä. Seurauksena suomalaisnuori potkittiin hengiltä, minkä jälkeen julkisuudessa ihmeteltiin laajasti, että mikäs juttu tämä on ja miten näin pääsi käymään.

Ei, ei siinäkään tapauksessa ollut mitään kummallista. Harvinaisiahan sellaiset ovat, mutta tarkoitan, että tapaus eteni juuri sillä kaavalla, jolla nämä aina menevät ja jonka voitte itsekin päätellä yllä kertomastani. Jatkossa näitä tulee säännöllisesti lisää, kunnes maahanmuuttopolitiikkaan tulee tiettyjä tarvittavia muutoksia, tai kunnes suomalaiset juhlijat alkavat henkisesti ja fyysisesti varautua yllätystappeluihin, joista ei pääse pois muuten kuin tappelemalla paremmin ja isommalla porukalla.

Nämä tapaukset kirvoittavat kansalta ehdotuksia, että kannattaisi olla päästämättä tiettyjä etnisyyksiä sisään, jos ne kerran ovat turvallisuusriski. Virallinen vastaukseni on, että tuollaista vaihtoehtoa ei ole, koska se olisi syrjintää. Siitä tulisi paha mieli monelle syyttömälle ihmiselle, mikä jo itsessään on riittävä syy olla tekemättä niin, mutta lisäksi se on laitonta, ja siitä seuraavat sanktiot mainehaitasta puhumattakaan eivät ole pikkujuttu. Muutenkin viinanmyyntihommissa kannattaa pitää huoli, että pykäliä noudatetaan pilkulleen, koska niitä oikeasti valvotaan, ja jos tarkastaja päättää pistää puljun kiinni, saattaa yrittäjältä loppua toiminta kokonaan.

Epävirallinen vastaukseni taas on, että monissa paikoissa* tehdään jo paljon "ennaltaehkäisevää järjestyksenvalvontaa" juuri tuolla tavalla. Siihen kuitenkin tarvitaan perusteltu syy, kuten liiallinen humalatila, rumat vaatteet, epäluotettavat henkkarit tms. Jos jää syrjinnästä kiinni, sitten ei ole kellään kivaa, paitsi tietysti lehdistöllä. Ikävintä on, että siinä tilanteessa ravintoloitsija saattaa työntää portsarin linja-auton alle ja väittää, että hän ei tiennyt asiasta mitään ja portsari on syrjinyt omin päin - vaikka oikeasti ravintoloitsija olisi nimenomaan määrännyt, että ette sitten päästä tietynvärisiä sisään.

(*En tietenkään tiedä nimeltä yhtään sellaista paikkaa, enkä ole käynyt enkä varsinkaan työskennellyt sellaisissa. Isot pojat vain ovat kertoneet.)

Kuten odottaa sopii,

Asian selvittely jatkuu lupa- ja anniskeluvalvonnan toimin.

Eli riehujilla itsellään ei ole asiassa vastuuta, eikä poliisi sitä halua ottaa, joten katsotaan, jos kaikki saataisiin baarin syyksi. Sillähän ne tappelut saadaan loppumaan, kun laitetaan kiinni kaikki paikat, joissa on mahdollista tapella. Lisäjännyyttä tapahtuneeseen toi ammattiturpaanvetäjä Makwan Amirkhani:

Yleisöä kauhistutti Makwanin täysin suhteeton aggressionpurkaus, minkä takia viestin varsinainen sisältö jäi valitettavan vähälle huomiolle. Minuahan ei tippaakaan haittaa, jos tarjoilijatyttöjä kohtaan töykeästi käyttäytyvät tyypit saavat turpaansa. Viheltäminen tarjoilijan huomion kiinnittämiseksi ei vielä ole kovin paha, mutta viestistä välittyy kuva, ettei se pelkästään siihen jäänyt. Ei tuo minua häiritse.

Mielenkiintoisempaa on tuo huumesyyttely. Kuten sanottu, en usko poliisin nihkeyden johtuvan siitä, että riehujat ovat maahanmuuttajia, koska ainahan ne ovat. En tietenkään syytä enkä epäile ketään mistään, mutta enhän minä väitäkään mistään mitään tietäväni.

Ei kai tässä sitten muuta. Olkaa tarkkoina ulkoillessanne. Toistan jälleen vanhan ohjeeni, että älkää tapelko, mutta lisätään siihen, että aina se ei ole oma valinta, ja silloin tappeluilta - tai ainakin vakavimmilta vaurioilta - säästyy parhaiten varautumalla niihin ennalta. Ruumiillinen treeni kannattaa aina, mutta pitkälle pääsee jo silläkin, kun sisäistää, että vaikka teitä ei saa vetää turpaan, se ei tarkoita, ettei teitä voi vetää turpaan.

Katjan tragedia

Somessa tuli taas vastaan sellainen juuri tietyntyyppinen hyvän pahan mielen artikkeli. En nyt enää löytänyt sitä, joten pistetään sen sijaan tämä vanha klassikko. Sisältö on kumminkin identtinen. Nämä artikkelit ovat suosittuja niin toimittajien kuin yleisönkin piirissä, koska ainoa asia, joka on parempaa kuin hyvä mieli, on hyvä paha mieli, ja nämä artikkelit onnistuvat levittämään sitä tasapuolisesti kaikille. Miehet pääsevät irvailemaan naisille vahingoniloisesti, ja naiset pääsevät kauhistelemaan miesten luuseriutta.

Kyse on siis siitä, kun valkoinen nainen ihmettelee, miksi ei enää saa poikaystävää, kun edellisestä suhteesta on muistona tummaihoinen lapsi. Jos sinä, rakas lukijani, olet sellainen nainen ja sinulla on taipumus pahoittaa mielesi herkästi, nyt voi olla hyvä hetki lopettaa tämän tekstin lukeminen.

Helsinkiläinen 30-vuotias yksinhuoltaja Katja tilittää:

Jo lyhyet yritykseni parisuhdemarkkinoilla ovat päätyneet hyvin nopeaan. Vaikka asioita ei minulle aivan suoraan sanotakaan, niin osaanhan minä nyt laskea, että yksi plus yksi on kaksi.

Syy on se, että minulla on kotona ”väärän värinen” lapsi. Näin minulle eräs rohkaistui sanomaan, muut ovat vain kadonneet hiljaa.

Olen surullinen, että suomalainen mies on näin rajoittunut. Adoptoivathan parit lapsia muista maista. Onko ennakkoluuloisuus ja rasismi meissä niin syvällä, ettemme voi katsoa asioita laatikon ulkopuolelta.

Kuten minulla tapana on, en nytkään ota kantaa siihen, mitä itse tekisin tuollaisen tarjouksen edessä, en anna muille miehille neuvoja, miten heidän tulisi toimia, enkä moralisoi kumpaankaan suuntaan. Jätän johtopäätökset lukijan vastuulle. Kylmä tosiasia kuitenkin on, että jos valkoinen nainen päättää tehdä lapsen mustan miehen kanssa, hän on silloin todennäköisesti elämänsä viimeisessä vakavassa suhteessa, halusi tai ei, ja nyt haluan selittää mielensäpahoittajille, mistä se johtuu.

Ei, kyse ei ole "rasismista" tai lapsen ihonväristä. Ei lapsesta muutenkaan. Eihän se lapsi mihinkään ole voinut vaikuttaa. Kyse on siitä, millaisia valistuneita arvauksia naisen luonteesta voidaan tehdä sen perusteella, että hän tekee lapsia mustien miesten kanssa ja jää sitten yksinhuoltajaksi.

Asiaa voisi verrata siihen, että en kovin herkästi alkaisi seurustella rastatukkaisen naisen kanssa. Kyse ei ole siitä, että rastat itsessään minua häiritsisivät, vaan siitä, että rastoja käyttävä nainen on suurella todennäköisyydellä äärivasemmistolainen hampunpössyttelijä, enkä minä halua sekaantua sellaiseen. Ei, enhän minä voi tietää sitä tutustumatta ihmiseen ensin, mutta - ja nyt seuraa tämän tekstin johtoajatus ja punainen lanka. Koska se on se oleellinen pointti, jonka haluan sinun muistavan tästä tekstistä, toistan sen moneen kertaan ja kirjoitan sen punaisella: Miksi minun kannattaisi ottaa riski? Samalla vaivallahan voisin etsiä naisen, joka ei kanniskele valtavaa varoituskolmiota päänsä päällä.

Toinen esimerkki. Edellisessä kirjoituksessani julkaisin kuvan itsestäni vihtoripaidassa:

Lapuan liikkeen tunnuspaitana vihtoripaidat yhdistetään voimakkaasti fasistiseen vallankumoukselliseen toimintaan, ainakin tietyissä piireissä täällä etelässä. Siitä, että käytän tuollaista paitaa ja vielä ylpeänä esittelen sitä, joku potentiaalinen seurustelukumppani saattaisi vetää johtopäätöksen, että allekirjoittanut olisi fasisti. Johtopäätös olisi tietysti täysin väärä, mutta miksi hänen kannattaisi ottaa riski? Jos haluaa erityisesti välttää fasistien kanssa seurustelua, on ihan järkevää, että ei ihan ensimmäiseksi ala katsella sellaisia jätkiä, jotka poseeraavat somessa fasistipaidoissa.

* * *

Kuten valkoistenkin lasten yksinhuoltajat voivat kertoa, heilläkin on usein vaikeuksia treffimarkkinoilla. Pääsyy on, että monet miehet eivät pidä velvollisuutenaan tai edes oikeutenaan ruveta isäksi jonkun toisen lapsille. Nainen on siis päätynyt elämänvaiheeseen, jossa mies ei halua tulla mukaan. Siinäkään ei ole mitään vikaa. Ei moni nuori jannu ala seurustella itseään kymmeniä vuosia vanhemmankaan naisen kanssa, vaikka tämä olisi muuten kuinka mukava ja sopiva tahansa.

Mutta miksi monet sellaisetkin miehet, jotka kyllä hyväksyisivät valkoisen lapsen äidin, juoksevatkin pakoon tummemman lapsen kohdalla? Koska tumma lapsi antaa useita sellaisia hälytysmerkkejä, joita valkoinen lapsi ei. Muutaman esimerkin mainitakseni:

1. Kuten rastatukat, myös etnisten vähemmistöjen deittailu on vihervasemmistotyttöjen suosiossa, joskin jälkimmäisessä tapauksessa tauti on vielä astetta pahempi. Tällainen nainen saattaa erityisesti etsiä vähemmistöjen seuraa ihan vain mainostaakseen omaa edistyksellisyyttään ja epärasistisuuttaan. Edelleenkään kyse ei ole lapsesta tai naisen seurusteluhistoriasta, vaan siitä, että tällaisen naisen mielipiteet ja maailmankuva tuppaavat olemaan niin vaikeastisulatettavia, että moni mies ei jaksa sellaista kuunnella. Eihän tuo ole välttämättä kovin iso ilmiö, mutta muistetaan, että nyt puhutaan tilanteesta, jossa mies on vasta tavannut naisen ja voisi ihan yhtä hyvin etsiä vielä jonkun muun. Miksi hänen kannattaisi ottaa riski?

2. Suomessa on vielä melko vähän etnisten vähemmistöjen edustajia ja he ovat olleet Suomessa vasta melko vähän aikaa. He ovat siis eksoottisia, ja heistä kiertää positiivisia stereotypioita, jotka saattavat kiinnostaa naista. Hänellä siis saattaa olla fetissi tiettyihin etnisyyksiin. Kantasuomalaismies ei sellaista eksotiikankaipuuta voi täyttää, joten on riski, että nainen kiertää maistelemassa mustaa makkaraa myöhemminkin. Ei tietenkään voi tietää, onko naisella tällaista fetissiä, ja vaikka olisikin, ehkä hän on jo saanut uteliaisuutensa tyydytettyä eikä enää välitä asiasta, mutta miksi miehen kannattaisi ottaa riski?

3. Tiedämme, että jotkut maahanmuuttajamiehet pyrkivät nopeasti perustamaan perheen suomalaisnaisten kanssa saadakseen siitä apua oleskelulupa- tai kansalaisuusasioihinsa, ja kun passi on kourassa, nainen ja mahdolliset lapset eivät sen jälkeen enää miestä näe. Nainen, joka tällaiseen haksahtaa, on - no, miten sen nyt sanoisi nätisti... ääliö. Ilmiö tiedetään ja tunnetaan, joten jos nainen ei osaa edetä järjellä ja varovaisuudella tällaisessa asiassa, mitä muuta hän vielä saattaa saada päähänsä? Toki naisen tilanteessa ei välttämättä ole tästä kyse, mutta miksi mies ottaisi riskin, että päästäisi tällaisen naisen soheltamaan omaankin elämäänsä?

* * *

Kun nyt riskeistä puhutaan, sijoittajapiireissä tiedetään, että korkeat riskit ovat hyväksyttäviä, jos mahdollinen hyötykin on korkea. Vastaavasti jos sijoittaa tuttuun ja turvalliseen, ei todennäköisesti menetä säästöjään, mutta ei sillä tyylillä miljonääriksikään tule. Matalan riskin ja korkean tuoton kohteita löytyy hyvin harvoin, kun taas korkean riskin ja matalan tuoton kohteisiin ei sijoittajia saa houkuteltua.

Koska minulla ei ole noista yllälistatuista riskeistä mitään tilastodataa, oletetaan nyt, että suurin osa tummien lasten yksinhuoltajistakin on fiksuja ja täysijärkisiä, eikä heitä erota valkoisten lasten yksinhuoltajista mikään muu kuin edellisen miehen ihonväri. Alussa mainitulla Katjallakin on vain käynyt kamalan huono tuuri, ja onhan kohtuutonta, että koko yhteiskunta ja miessukupuoli haistattelevat hänelle sen takia.

Entä jos mies varoitusmerkeistä huolimatta ryhtyy suhteeseen tällaisen naisen kanssa, ja käy ilmi, että nainen onkin kaikin puolin täydellinen kumppani? Sehän on oikein kiva juttu kaikille. Olettaen, että sivulliset eivät tee miehestä meemejä, ja kyllähän ne tekevät:

Monille miehille kynnys ryhtyä tuollaiseen suhteeseen hyvänkin naisen kanssa on korkea, koska he eivät halua olla tuo tyyppi. Tarjollahan olisi sellaisiakin naisia, joiden kanssa seurustellessa ei tarvitse katsella sivullisten virnuiluja.

Tumman lapsen äidin kanssa seurustelussa on siis korostunut riski ja madaltunut odotusarvo. Huono diili.

No niin. Valitan, että jouduin kirjoittamaan tällaisen epämiellyttävän tekstin, mutta jonkun tämäkin oli pakko tehdä.

Velanoton alkeiskurssi

Tiedätte varmaan tilanteen, jossa henkilöstä, joka normaalisti vihaa ja vastustaa asiaa X "tutustumatta paskaa"-periaatteella, kuoriutuukin asian X asiantuntija ja innokas puolustaja, jos jokin tietty reunaehto täyttyy.

Esimerkkinä sellaiset vihreät, jotka normaalisti vaativat hiilijalanjäljen pienentämistä, kestävää kehitystä ja degrowthia, ja alkavatkin vaatia maksimaalisen talouskasvun turvaamista heti, kun sillä voidaan perustella vapaata maahanmuuttoa. Tai ne ateistit, jotka innostuvat opettamaan kristityille oikeaoppista raamatuntulkintaa aina, kun joku kristitty sanoo jotain, joka ei olekaan kaikkia ja kaikkea kritiikittömästi syleilevää kumbaijaata. Tai ne oikeistolaiset, jotka kannattavat mahdollisimman kattavia verorahoitteisia hyvinvointipalveluita, kunhan ne hoidetaan yksityisten firmojen kautta, että niiden osakkeita voi sitten ostaa.

Ei liity tekstiin, mutta Amerikassa on hienoja ötököitä. Tämä on kaislakorentoihin kuuluva "dobsonfly".

Entäs mitä tapahtuu silloin, kun valtio ottaa 18,8 miljardia lisää velkaa tilanteessa, jossa budjetti on muutenkin kroonisesti alijäämäinen, ja jotkut alkavat huudella, että tämä on huono juttu? No, vasemmistolta löytyy heti taloustieteen ja finanssimarkkinoiden asiantuntijoita, jotka osaavat huutaa takaisin, että valtionvelka on kuulkaapas eri asia kuin ihmisten velka, ei sitä tarvitse maksaa takaisin:

Paavo Arhinmäki KU:lle: Valtion ei tarvitse maksaa lainojaan pois

Arhinmäen mielestä valtion velkaantumista ei pidä rinnastaa kotitalouksien velkaantumiseen. Hänen mukaansa valtion ei tarvitse maksaa lainojaan pois.

– Eiväthän valtiot koskaan maksa lainojaan pois, ne ottavat uusia lainoja tilalle. Tällä hetkellä Suomi saa lainaa erittäin matalilla ja kiinteillä koroilla, Arhinmäki sanoo.

Puoluetoveri Li Andersson riensi tukemaan Paavoa toteamalla, että velalla pelottelu on populismia. Joku oikeakin talousammattilainen myönsi, että niin no joo, kyllähän asian noinkin voi periaatteessa muotoilla.

Ja joo, niinhän sen voi. Ihmisiltä pankit haluavat rahansa takaisin jollain aikataululla, koska ihminen tienaa rahaa vain muutamana kymmenenä vuonna elämästään, ja jos ihminen kuolee, ennen kuin velka on maksettu, se on pankille vain voi voi. Valtiot taas voivat pitää lainanantajat tyytyväisinä jauhamalla lainanhoitokuluja vuosisadasta toiseen, joten kukaan ei vaadi valtioita pyrkimään velattomuuteen.

Jotenkin vain moni onnistuu kääntämään tämän asian niin päin, että velkaa voi huoletta kasvattaa. Onhan se nyt ihan sama, onko velkaa sata miljardia vai sata tuhatta absurdiljoonaa, jos ei sitä tarvitse maksaa pois.

Olisi kiva joskus kuulla, kun joku tällainen tyyppi selittäisi omin sanoin, mihin mekanismiin tuo perustuu. Yleensä, kun asiasta kysyy, saa vain linkin siihen yhteen taloustieteen nobelistiin, joka joskus huomautti, että valtio pystyy maksamaan velkansa uusilla lainoilla. Legenda on jäänyt sen jälkeen elämään omaa elämäänsä jotenkin tähän malliin:

Paul Krugman: Valtion ei itse asiassa tarvitse päästä velattomaksi, vaan vanhat velat voi maksaa pois uusilla, kunhan pitää huolen, että velkataakka kasvaa hitaammin kuin verokertymä. 

Vasemmisto: Siis ymmärsinkö oikein, että valtionvelkaa ei tarvitse maksaa pois? 

Krugman: Niin no, periaatteessa ei, kunhan tosiaan pitää huolen, että-- 

Vasemmisto: Hei jätkät! Kuulitteko? Valtionvelkaa ei tarvitse maksaa pois!

On toki Suomessakin hienoja ötököitä. Tällaisen kulta- tai kuparikuoriaisen kuvasin kävelylenkillä. Kun näytin kuvan emännälle, hän ei meinannut uskoa, että Suomessa on tällaisiakin.

No niin, käydään tämä nyt sitten läpi, ettei jää vaivaamaan. Ensinnäkin väite "velkaa ei tarvitse maksaa pois" on hyvin, hyvin eri asia kuin "velan voi maksaa pois uusilla lainoilla", vaikka ne syvemmin miettimättä saattaisivatkin kuulostaa käytännössä samalta. Lainataanpa Arhinmäkeä uudestaan:

Tällä hetkellä Suomi saa lainaa erittäin matalilla ja kiinteillä koroilla

Niin. Tällä hetkellä. Vaikka Suomi saakin nyt kohtuullisen halvalla sen 18,8 miljardia, ei ole mitään takeita siitä, että kun se laina erääntyy, Suomi saa lainan uusittua ihan noin vain. Se neuvotellaan silloin erikseen, ja jos silloin vaikuttaa siltä, että Suomen velan kasvu on karannut pahasti talouskasvun tahdista, ei lainaa enää saakaan niin matalilla koroilla. Voi käydä niinkin, että lainaa ei saa enää ollenkaan, jolloin käy niin kuin Kreikalle kymmenisen vuotta sitten. Ei kuulemma ollut kivaa, kun jengi joutui kaatamaan puistojen puut nuotiotarpeiksi palkanmaksun yhtäkkiä loputtua.

Jos velka kasvaa tänä vuonna sen 18 %, kasvaako Suomen talous myös vähintään 18 %? Ei taida.

Valtion velkaantumisesta saattaa kuitenkin tulla uhka, mikäli velkojen korot lähtevät nousuun.

– Ei tarvita kovin suurta muutosta velkaantumisnäkymissä, että esimerkiksi luottokelpoisuusarviot muuttuvat velkamarkkinoilla. Näinhän kävi taannoin esimerkiksi Kreikalle, Islannille, Portugalille ja muille eurokriisimaille. Kriisi syntyi, kun korkotaso lähti yhtäkkiä nousuun. Kreikan uudesta lyhytaikaisesta velasta pyydettin lopulta jopa 800 prosentin lainakorkoja. Eihän mikään maa pysty sellaisesta selviämään.

Mitäs minä yritän tällä tekstillä sanoa? On tosiaan aika merkityksetöntä, onko velkaa 50, 100 vai 150 miljardia, ja kyllä minä ymmärrän, että tällaisessa poikkeustilanteessa, kun tulot tippuvat ja pitää elvyttää, tarvitaan lainarahaa. Ei se velka itsessään ole ongelma. Ongelma on se, että kun budjettia täytyy vuodesta toiseen täydentää miljardeilla lainaeuroilla, eikä poliitikoilla ole kykyä eikä näköjään haluakaan tehdä asialle mitään, rahahanojen sulkeutuminen on vain ajan kysymys. Silloin ei enää kyselläkään, että mistäköhän me mahdollisesti haluaisimme vähän juustohöylätä.

Vasemmistolaiset usein huomauttelevat, että jos ilmastotoimiin olisi ryhdytty jo kymmeniä vuosia sitten, siirtyminen hiilineutraaliuteen olisi sujunut paljon kivuttomammin. Ei olisi tarvetta millekään radikaaleille taloutta romahduttaville äkkikäännöksille. Jännä, että jostain syystä sama logiikka ei kuitenkaan näytä pätevän budjettikuriin.

Yllätyslisäyksenä vielä siskon Pohjanmaalla ottama kuva kiiltomadosta. En harmikseni ole koskaan päässyt näkemään sellaista livenä. En edes tiennyt, että niitä on siellä.

Minähän en varsinaisesti ole taloustieteen nobelisti, vaan paremminkin netissä mölisevä kylähullu, joten ymmärrän, jos joku ei tullut tästä tekstistä vakuuttuneeksi. Heille, jotka edelleen ovat sitä mieltä, että velkaa voi surutta ottaa niin paljon kuin annetaan, koska sitä ei tarvitse maksaa takaisin, kuitenkin haluaisin esittää pari kysymystä:

1. Miksi EU:n pitää kasata talousvaikeuksista kärsiville Etelä-Euroopan maille, kuten Italialle ja Espanjalle, jotain satojen miljardien eurojen tukipakettia, johon Suomenkin pitää osallistua? Miksi ne eivät vain ota lainaa?

2. Miksi meidän pitää maksaa veroja? Miksi emme vain ota lainaa?

Miesselittäminen selitettynä

En tajua, minkä takia kaikki valittavat, että koronakaranteeni on kurjaa. Ei saa lähteä mihinkään eikä voi tehdä mitään, koska asioiden tekeminen vaatii menemistä sinne, missä ovat kaikki muutkin. Onneksi sentään voi istua pöntöllä, kun tuli ostettua kahden vuoden varasto vessapaperia ilman sen kummempaa syytä kuin että kaikki muutkin ostivat.

Todellisuudessa tämä on aivan mahtavaa. Saa oikein luvan kanssa jumittaa kotona useita viikkoja putkeen. Kaupasta saa tilattua ruuat kotiin, eikä tarvitse töissäkään käydä. Ehtii kerrankin nukkua edes kehon tarvitseman minimimäärän, ja päivällä ehtii tehdä jotain järkevää. Ihmiset, jotka valittavat "mökkihöperyydestä", ovat minulle sama asia kuin jos käärmeeni Pörrö yhtäkkiä äityisi valittamaan, kuinka terraarion huono lämpötilabalanssi sotkee sen infrapuna-aistin. Kuulostaa kurjalta, mutta koska kyseessä on täysin eri eliölaji, en osaa samaistua.

Emäntä väitti, että minulla on liikaa vapaa-aikaa, kun askartelin tällaisen.

Taloushan tässä kärsii, niin kansan- kuin henkilökohtainenkin, mutta ei mikään ole ilmaista. Ei enempää koronasta. Onhan se kiva, että kun ihmisillä on vihdoin ihan oikea huolenaihe, heidän ei tarvitse väkisin kehittää huolenaiheita jostain arkikielen sukupuolittuneisuudesta tai muusta älyttömästä, mutta rajansa kaikella. Puhutaan siis tällä kertaa mieluumin vaikka siitä arkikielen sukupuolittuneisuudesta.

Talvella termi "miesselittäminen" tai "setäselittäminen" alkoi saada kunnolla tuulta siipiensä alle. Jopa siinä määrin, että ykkösrivin poliitikot ja toimittajat kyselivät julkisesti, mitä se oikein mahtaakaan tarkoittaa. Varsinkin nuorten naisten mielestä se on suorastaan yhteiskunnallinen ongelma. Itsekin olen termiä käyttänyt omista horinoistani, koska alan jo kilpailla setämiessarjoissa ja tykkään selittää.

Tarkemmin asiaa pohdittuani ymmärsin kuitenkin, että miesselittäminen on eri asia kuin miehen suorittama selittäminen, ja että se itse asiassa on todellinen ongelma. Vaikka setämiehet yleensä kunnioittavat minua yhtenä heistä, jopa minä joudun silloin tällöin töissä väittelyihin, joissa joku asian_tuntia päättää ruveta kouluttamaan minua vankalla yhden työstäni kertovan elokuvan näkeemiseen nojaavalla kokemuksella. Nuorille naiskollegoille tällainen helvetti on päivittäistä.

Tietenkin vain pieni osa keski-ikäisistä miehistä on tällaisia, mutta suuri enemmistö heistä on keski-ikäisiä miehiä.

Äkkipikaisempi saattaisi vetää johtopäätöksen, että keski-ikäisissä ja/tai miehissä on jotain vialla, mutta se on itse asiassa harha. Miesselittäminen ei johdu iästä tai sukupuolesta, vaan keski-ikäiset miehet vain sattuvat olemaan riskiryhmää.

Antakaapas kun selitän. Tarve opettaa muita kumpuaa omasta asiantuntijuuden kokemuksesta. Ihminen, joka tuntee tietävänsä enemmän ja paremmin kuin muut, ihan ymmärrettävästi haluaa opastaa muita. Eihän kukaan tykkää katsella vain vierestä, kun muut hortoilevat ympäriinsä nolaamassa itseään typeryydellään.

Asiantuntijuuden kokemus saattaa olla perusteltua tai sitten ei, mutta se syntyy siitä, että henkilö on saavuttanut elämässään jotain, jota keskivertotallaaja ei yleensä saavuta, kuten esimerkiksi hyvän palkkatason, vakituisen monikymmenvuotisen uran ja/tai johtavan aseman työelämässä. Se ei vielä sinänsä haittaa, mutta silloin tällöin jotkut tulkitsevat erikoistuneen viisautensa johtavan yleiseen viisauteen, jolloin joku kirjallisuustieteen tohtori saattaa ruveta esittämään vahvoja kannanottoja rakennustekniikkaan, tai toisin päin.

Hallitsen suvereenisti myös lehmänhoitoteollisuuden.

Kaikkein pahinta on, jos henkilö on saavuttanut asemansa jollain muulla tavalla kuin asiantuntemuksella, kuten esim. poliittisella aktiivisuudella. Tällöin henkilö saattaa ajatella, että se, että hän on päässyt asemaansa, itsessään tekee hänestä asiantuntijan, eikä hän välttämättä edes koe tarvetta oppia lisää.

Miten tämä liittyy keski-ikäisiin miehiin? Miehet keskimäärin jahtaavat statusta ja arvostusta enemmän kuin naiset, ja vanhat ovat ehtineet tehdä enemmän kuin nuoret. Keski-ikäisillä miehillä siis on keskimäärin enemmän statusta kuin muilla ryhmillä, ei siinä sen kummempaa.

Miesselittäminen ei siis tietenkään ole heidän yksinoikeutensa, vaan miesselittämisessä kunnostautuvat kaikki muutkin. Esimerkiksi annan erään eduskunnan puhdastyylisimmistä miesselittäjistä, Iiris Suomelan:

Tiedän, että nauroin Iirikselle edellisessäkin tekstissäni. En tunne mitään erityistä antipatiaa häntä kohtaan, enkä halua mitenkään "maalittaa" tai muutenkaan ottaa häntä silmätikukseni, mutta mitäs jakelee niin hyviä malliesimerkkejä.

Mutta joo, Iiris on omien sanojensa mukaan jo 20-vuotiaana käynyt "kaikki mahdolliset" talouspolitiikkaa käsittelevät kurssit ja lukenut kirjat. Lisäksi hän on kansanedustaja, johon tehtävään pääseminen on kautta aikain ollut mahdollista vain parhaalle älylliselle eliitille, joten Iiris ei voi olla mikään turha nainen.

Tuo hänen kommenttinsahan ei sisältönsä eikä muotonsa puolesta mitenkään eroa vanhasta kunnon "kuules tyttö kyllä minä tiedän"-aloituksesta.

No mutta entäs sitten? Ei minulla oikeastaan ollut pointtia tässä. Meinasin sanoa, että älkää olko tuollaisia, mutta eihän ihminen itse voi tietää, onko hänen uskonsa omiin taitoihinsa perusteltua vai ei. Tässä voisi höpistä Dunning-Kruger-efektistä tai vahvistusharhasta tai siitä kaverista, joka päätti lähteä "kyllä mä hoidan"-asenteella levittämään Jumalan sanaa saarelle, jonka asukkaista ei tiedetä yhtään mitään, koska ne tappavat kyselemättä kaikki näkemänsä muukalaiset, mutta ääh.

Voitte silti yrittää, te kaikki setämiehet ikään ja sukupuoleen katsomatta. Älkää esimerkiksi esittäkö faktana tietoa, jota ette ensin ole vahvistaneet todeksi vaikkapa alan ammattilaiselta tai Pekan Porstuasta.

Vielä rautalankaa matalapalkkahommista

Twitter on kamalan masentava paikka. Pelkkää natsit sitä ja ilmastonmuutos tätä. Ei jaksa edes kommentoida. Oma mokanihan se tietysti on; itsehän olen laittanut niin paljon vihervasemmistolaisia seurantaan. Pitäisi vain blokata, kuten hekin tekevät.

Toisaalta, ei oikeistolainenkaan Twitter ole tällä hetkellä juuri sen älyllisempää. Sekin on täynnä horinaa siitä, kuinka postilaisten lakko on pelkkää perseilyä, koska kyllähän palkkojen puolittaminen on ihan normimeinikiä ja sitä paitsi itselleenhän he vain vahinkoa tekevät, koska pitäisi vain olla kiitollinen, että ylipäänsä saa käydä töissä.

Nyt ei ollut tarkoitus puhua varsinaisesti Postista. Ei ollut tarkoitus puhua politiikasta ollenkaan, mutta nostan tämän jutun julkaisulistan kärkeen ihan vain siksi, että kerrankin ehtisin edes melkein mukaan ajankohtaiseen puheenaiheeseen. Nyt haluan puhua hiljattaisesta A-studiojaksosta, jossa väittelyssä kohtasivat puoluejohtajat Jussi Halla-aho ja Petteri Orpo.

Eipä siinäkään kovin kiivasta väittelyä päässyt näkemään. Orpon "en oikein ymmärrä tulokulmaa"-änkyttely Halla-ahon "bitch please"-tuijotuksen alla ei ole verrattavissa väittelyyn, vaan paremminkin siihen, kun juna ajaa hirvikolarin:

Aivan ilman yleisön kritiikkiä ei Halla-ahokaan selvinnyt. Häntä on moitittu siitä, että hän nostaa maahanmuuton puheeksi asioissa, joihin maahanmuutolla ei ole suoraa ja selkeää yhteyttä, ja kuten tiedämme, jos asioilla ei ole suoraa ja selkeää yhteyttä, niillä ei ole yhteyttä ollenkaan.

Samalla fiiliksellä juontaja huomautti, että jonkun taloustieteen nobelistin mielestä halpatyövoiman maahantuonti ei vaikuta palkkoja alentavasti, ja vaikka Halla-aho sanoikin sen olevan vain yhden ihmisen mielipide, täytyy sen olla totta, koska sen sanoi taloustieteen nobelisti, siis TALOUSTIETEEN NOBELISTI YMMÄRRÄTTEKÖ.

Juuh. Koska markkinavoimien lait - ml. se, että hinnat tippuvat tarjonnan ylittäessä kysynnän - näyttävät edelleen olevan monille vaikeita hahmottaa, ajattelin nyt selittää tämän kuvion auki uudestaan, vaikka hiljattain tästä puhuin ja olen puhunut joskus ennenkin.

Hei Pekka, ei taulukkopalkkoja korjata sen mukaan, minkäväristä porukkaa on töissä.

Niin. Sopimuksia neuvotellessa minimipalkkoja harvoin lasketaan. Ei kyllä välttämättä merkittävästi korotetakaan; ehkä vain jokin prosentinpuolikas, ettei ostovoima jäisi ihan niin pahasti inflaation jalkoihin. Varsinkin matalapalkka-aloilla sopimus on pettymys molemmille osapuolille: työntekijöille siksi, että pari lisäkymppiä kuussa ei vielä vaikuta elintasoon; ja työnantajille siksi, että ylipäänsä joutuivat parantamaan sopimusta, vaikka edellisenkin sopimuksen jäljiltä oltiin varmoja, että nyt kaikki menevät konkurssiin ja koko ala joudutaan lopettamaan Suomesta mahdottomana.

Molemmat silti suostuvat sopimukseen, koska duunarit yleensä ymmärtävät, ettei heille voi eikä kuulukaan maksaa johtajien palkkoja, mutta he voivat myös yhdessä ja keskusjohtoisesti ilmoittaa, etteivät he huvikseenkaan töissä käy. Molempien osapuolten on pakko pitää toisensa jos ei nyt onnellisina, niin ainakin toimintakykyisinä ja -haluisina.

Kysynnän ja tarjonnan laki pätee silti. Mitä enemmän vapaata työvoimaa on tarjolla, sitä vähemmän painetta työnantajapuolella on kompromisseihin. Vaikka jotkin lait tai muut herrasmiessopimukset estäisivätkin työnantajia toteamassa neuvotteluissa, että alamme jatkossa maksaa puolta pienempää palkkaa, he voivat esim. yksipuolisesti päättää, että taidammepa jatkossa neuvotella sopimukset jonkin kokonaan toisen porukan kanssa. Jos tässä tilanteessa työntekijä protestoi vaihtamalla alaa, nyt saadaan haettua jostain savannilta uusi tilalle sen sijaan, että pitäisi ajaa bisnes alas.

Lisäongelman muodostavat vielä pimeät työmarkkinat. Työntekijöille ei saa maksaa työehtosopimuksessa määrättyä minimiä pienempää palkkaa, vaikka työntekijä ei kuuluisi liittoon tai edes maan kansalaisiin. Siis ei saa. Se ei tarkoita, etteikö voi. Siihen ei tarvita muuta kuin työntekijä, joka suostuu olemaan ilmoittamatta asiasta kenellekään. Köyhemmästä maasta tullut työntekijä saattaa helposti suostua, jos vaihtoehtona on paluu kotimaahan Applen hikipajalle ja markan päiväpalkalle.

Sopimuksissa on edelleen se TES-palkka, ja suomalaiset työnhakijat voivat vapaasti hakea työpaikkoja ilmoittaen palkkatoiveekseen TES-minimin. Ja ihmetellä sitten, miksi ei tule kutsuja työhaastatteluihin.

Mutta Pekka, jotkin työt, kuten vaikka postinlajittelu, luovat niin vähän lisäarvoa, ettei niistä kerta kaikkiaan ole varaa maksaa enempää.

Näihin yleensä kysyn takaisin, että jos jokin työ on niin vähäpätöistä tyhjänhiertämistä, ettei siitä ole varaa maksaa elämiseen riittävää palkkaa, miksi firma sitten ylipäänsä haaskaa rahaa palkkaamalla jengiä tekemään turhaa työtä, jota ilmankin pärjäisi.

"Tällaisesta työstä ei voi maksaa enempää" on vain poliittisesti korrekti tapa sanoa, että "mielestäni tämä työ pitää saada tehdyksi, mutta se piruparka, joka joutuu sen tekemään, ansaitsee elää kurjuudessa".

Mutta Pekka, eikö palkanalennus kuitenkin ole pienempi paha verrattuna siihen, jos firma kaatuu kestämättömään kulurakenteeseen ja työpaikka lähtee kokonaan alta?

On - olettaen, että kuukausipalkka on leikkauksen jälkeenkin vielä kahden tonnin paremmalla puolella.

Työnantajat eivät kilpaile työntekijöistä vain toistensa, vaan myös kansaneläkelaitoksen kanssa. Sekä oikeistolaisilla että vasemmistolaisilla talousteoreetikoilla on usein sellainen älytön harhaluulo, että ihmisillä olisi jokin halu ja tarve tehdä työtä. Että kun vain saadaan järkättyä kaikille jotain puuhaa, jonka verukkeella he voivat poistua kotoaan klo 8:n ja 16:n väliseksi ajaksi, ihmiset ovat onnellisia ja homma toimii. Ihan sama, mitä puuhaa ja millä korvauksella.

Ei. Ihmiset eivät halua työtä, vaan rahaa. Toistaiseksi työnteko on ollut yksi turvallisimmista ja luotettavimmista tavoista saada rahaa, minkä ansiosta se on ollut suosittua, mutta mitä lähemmäs työttömän elintasoa työntekijän elintaso laskee, sitä vähemmän järkeä työnteossa on.

Otetaan esimerkiksi "Postissa työskentelevä Jukka":

Jukka Kososen tuntipalkka on 14,41, ja henkilö- ja tehtäväkohtaiset lisät nostavat sen reiluun 15 euroon tunnissa. Kun työehtosopimus vaihtuu, peruspalkka laskee 10,16 euroon tunnissa ja erikoislisät lähtevät. Työnkuvaan muutos ei vaikuta. PAUn mukaan keskimääräinen palkka on 2 200 euroa, jolloin 30 prosentin lasku tarkoittaa keskimäärin 660 euron kuukausiansion menettämistä.

Keskimääräisen postilaisen palkka olisi siis bruttona 1540 €, eli verojen (n. 14 %) jälkeen 1324 € kuukaudessa. Kelan sivujen tukilaskureilla laskin pikaisesti, että Helsingissä 800 €:n vuokralla yksin asuva työtön voi saada työmarkkinatukea n. 650 € ja asumistukea 412 €, eli yhteensä 1062 €. 1540 €:n palkalla töitä tekevä voi noilla spekseillä saada 129 € asumistukea, mutta työtön voi lisäksi saada harkinnanvaraista toimeentulotukea n. 255 €. Tukien määrä riippuu toki valtavasti monesta muuttujasta, mutta satasen tai parin heilahdukset eivät pointtia muuta.

Matematiikan vastapainoksi minulla on tapana laittaa hyvityksenä kuvia vähäpukeisista naisista, mutta koska vitsi happamoituu, ellei sitä pidä liikkeessä, laitan vaihteeksi vähäpukeisia miehiä. Joku seniili kommari jossain yliopistossa hermostui siitä, että opiskelijat ottivat selfieitä Mannerheimin muotokuvan kanssa, ja hänen vaatimuksestaan moinen rienaus lopetettiin ja koko muotokuva poistettiin seinältä. Koska Mannerheimin kanssa ei siis saa enää ottaa selfieitä, laitan tähän Mannerheimin itsensä ottaman selfien vuodelta 1918.

Takaisin asiaan. Palkkaleikkauksen jälkeen se raha, jonka takia postijukka vääntäytyy joka päivä ylös sängystä ja töihin, ei ole 1540 €, eikä edes 1324 €, vaan se 136 €, joka jää nettopalkan ja tukien erotukseksi. Miksi hän vaivautuisi? Kuinka moni palkkaleikkausten puolustaja tekisi tylsää ruumiillista työtä 0,90 €:n reaalisella tuntituotolla?

Ei varmaan juuri kukaan. Terveessä maailmassa Postin olisi pakko laittaa palkkaleikkaukset jäihin ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että niiden jälkeen postit jäisivät lajittelematta. Tästä päästään takaisin halpatyövoiman maahantuontiin. Hanttihommien teettäjillä on aivan hyvin varaa pudottaa palkkoja, koska ulkomailla on tungokseksi asti porukkaa, jolla on oma intressinsä ottaa Suomesta vastaan mitä tahansa työtä millä tahansa palkalla.

Se intressi on, että kun he ovat aikansa tehneet työtä Suomessa, he pääsevät Suomen sosiaaliturvan piiriin, minkä jälkeen heillä ei ole yhtään sen suurempaa mielenkiintoa raataa sen 136 €:n eteen kuin kantasuomalaisellakaan. Ja miksi olisikaan? Miksi ihmeessä joku gambialainen kokisi sisäsyntyistä tarvetta siivoilla valkolaisten paskoja, jos ei se kiinnosta valkolaisiakaan?

Joo, palkkaleikkauksia voidaan oikeistolaisessa hengessä puolustella monilla tuotantotaloudellisilla ja periaatteellisilla syillä, mutta samalla joudutaan hyväksymään, että se luo automaatin, jonka funktiona on tuottaa ulkomailta mahdollisimman paljon ja mahdollisimman nopeasti porukkaa sosiaalitukien käyttäjiksi. Kai sekin on jollekin ihan OK, jos monikulttuurisuudesta tykkää.

Mutta Pekka, asianhan voi ratkaista niinkin päin, että alennetaan sosiaalitukia niin paljon, että alkaa työnteko taas kiinnostaa.

Onnea vaan tuon ajatuksen markkinoimiseen nykyiselle hallitukselle. Ja ennen kuin sanotte, että ehkä seuraavalle hallitukselle sitten, luulen, ettei tällainen palkkaperseily kovin vahvasti innosta duunareita - joita edelleen on yllättävän paljon - äänestämään ehdokkaita ja puolueita, jotka haluavat alentaa tukia ihan vain päästäkseen alentamaan palkkojakin.

En enää ikinä asioi täällä!

Kun viime tekstissä tuli sivuttua duunarin elämää, jatketaan loppukuukin samalla teemalla. Viime viikon hulvattomin Twitter-kohu saatiin, kun eräs Stockmannin asiakas kommentoi sitä, ettei saanut ostoksilleen muovipussia kaupan päälle, vaikka osti roinaa jopa 600 €:lla. Stockmannin pitäisi olla paremman väen luksuspaikka, joten kyllä tuollaisten perusjuttujen pitäisi sisältyä jo valmiiksi korkeisiin hintoihin.

Muovipusseista pyydetään lisämaksua, koska halutaan yhteiskunnallisena kannanottona saada ihmiset vähentämään turhan muoviroskan tuottamista. Tälle ei ole taloudellisia perusteita (paitsi toki mainostusmielessä), vaan se on periaatepäätös, johon firma on halunnut sitoutua kustannuksista huolimatta. Lisäksi asiasta taitaa olla jopa jokin laki, että muovipusseja ei enää saa jakaa ilmaiseksi, en nyt muista.

Asian voisi toki hoitaa paremminkin kuin myymällä muovia lisämaksusta, kuten jakamalla biohajoavia pusseja, eli ei siinä mitään. On ihan hyvä pointti sekin, että pikkuhilujen pumppaaminen ostosten yhteydessä antaa ikävän maun asiakaskokemukseen, oli muoviroskasta mitä mieltä tahansa. Muutenkin isojen firmojen sitoutuminen yhteiskunnallisesti kantaaottaviin periaatepäätöksiin kuulostaa aina vähän limaiselta, koska kaikki tietävät, että jos ensi vuonna delfiinien tukehduttamisesta muovisilppuun tulisi muotia, samat firmat sitoutuisivat siihen ihan yhtä suurella innolla ja alkaisivat kysellä, että haluatko maksaa 20 senttiä lahjoittaaksesi muovipussin valtameriin.

Muuten asia ei olisi minua kiinnostanut, mutta sitten ketjuun osallistui muutama sankari, joiden mielestä paras tapa vaikuttaa asioihin on itkupotku, ja joiden ohje ketjun aloittajalle oli, että hänen olisi pitänyt järjestää asiasta kohtaus kassatyöntekijän kanssa. Hyväksi keinoksi ehdotettiin mm. ostosten jättämistä kassalle ja marssimista ovet paukkuen ulos.

Twitterissä homma lähti vähän laukalle ja alkuperäistä twiittaajaakin syytettiin tästä melko perusteettomasti, mutta koska monet kommentoijat selvästi uskoivat menetelmän toimivuuteen, ajattelin tänään kirjoittaa siitä, millaisia toimenpiteitä firman kehittämiseksi seuraa, jos asiakas jättää vihaista asiakaspalautetta suoraan kassalla ruohonjuuritason asiakaspalvelijalle:

Ei mitään.

No niin, voitte sulkea tämän ja siirtyä seuraavaan blogitekstiin, tai mitä nyt olittekaan tekemässä. Lukijoiden pyynnöstä laitetaan loppuun kuva Porstuan markkinointipäälliköstä Candicesta, että olisi edes jotain sisältöä:

Ai te haluatte seikkaperäisemmän selostuksen? No olkoon menneeksi. Sanotaan nyt aluksi, että olisihan se kiva, jos homma toimisi niin, että asiallisista asioista voisi huomauttaa kassahenkilölle, kassahenkilö laittaisi pyörät pyörimään firman organisaatiossa, ja pian firman toimintaa olisi korjattu vaaditulla tavalla. Onhan se kohtuutonta, että ensin tuotetaan maksavalle asiakkaalle epätyydyttävä kokemus, ja sen lisäksi hänen täytyy vielä nähdä vaivaa kaivaakseen netistä firman yhteystiedot ja kirjoittaakseen reklamaation. Hyvin ymmärrän, että sapettaa. Lisäksi korostan, että vaikka nyt käytänkin Stockmannin muovipusseja esimerkkinä, kommenttini eivät koske erityisesti tätä tapausta eivätkä mitään tiettyä firmaa, vaan ovat yleisluontoisia ja pätevät kaikissa firmoissa, joissa vain on kassahenkilö suorittamassa asiakaspalvelua liukuhihnatyylisesti.

Asiaan. Kun palaute kohdistetaan kassahenkilöön, sivuutetaan täysin hänen psykologiansa, motiivinsa ja jopa toimenkuvansa. Kerrataanpas muutamia totuuksia.

1. Kassahenkilö vain noudattaa määräyksiä.

Firmasta ja tilanteesta riippuen kassahenkilöllä on mahdollisuus antaa harkinnanvaraista alennusta. Tietysti kassahenkilöllä, joka on palkattu vain mekaanisesti vilauttelemaan viivakoodeja lukijalle, on vähemmän valtuuksia kuin esimiehellä, joka on suuremmassa vastuussa asiakastyytyväisyydestä, mutta silti jonkin 20 sentin kassin saaminen ilmaiseksi isoille ostoksille on täysin kohtuullinen alennuspyyntö.

Tai siis olisi, jos kassi olisi maksullinen vain rahan takia. Jos kassi on maksullinen periaatepäätöksen takia, ilmaisia kasseja jakava kassatäti ei enää anna kohtuullisia alennuksia, vaan rikkoo suoria määräyksiä.

Silloin joustovaraa ei ole, vaikka halua olisikin. Esimies, joka ei puutu ilmaisia kasseja asiakastyytyväisyyssyistä jakavan asiakaspalvelijan toimintaan, on äkkiä entinen esimies, ja asiakaspalvelijalle itselleen on luvassa varoitus ja toisesta kerrasta kenkää.

Tämä on sama juttu kuin jos työläinen olisi autotehtaalla maalaamassa autonkoreja punaisiksi, ja joku autoilija tulisi halliin ilmoittamaan, että punainen on ruma väri ja hän pitää enemmän sinisistä autoista. Maalari voi siihen todeta, että onpas mielenkiintoista, vilpittömästi tai ei. Hän ei voi todeta, että selvä, alanpa maalata näitä sinisiksi.

Firman kannalta tietenkin on kurjaa, jos asiakkaat loukkaantuvat tästä ja firmalta jää sen takia saamatta isot myyntitulot, mutta se on asia, jonka firma on hyväksynyt periaatepäätökseen sitoutuessaan. Tällaiset päätökset eivät läheskään aina ole taloudellisesti järkeviä, mutta koska kaikkia ei voi miellyttää, jossain vaiheessa firman on vain todettava, että "olemme pahoillamme, että olette valinneet olla kuulumatta kohderyhmäämme."

2. Kassahenkilöllä on tuntipalkka.

Kassahenkilön tulotason kannalta on aivan sama, palveleeko hän helppoja vai vaikeita asiakkaita. Hänelle on aivan sama, onko asiakkaita paljon vai vähän. Samoin hänelle on aivan sama, tuoko asiakas taloon 600 euroa vai 20 senttiä.

(Joo, ei pitäisi olla aivan sama, koska nuo vaikuttavat firman pärjäämiseen ja siten työpaikan säilymiseen, mutta nyt en tarkoita laajempia trendejä, vaan päivittäisiä asiakaspalvelutilanteita, joita on jokaista mainittua lajia.)

Koska siis yksittäisen asiakkaan ostopäätökset eivät vaikuta kassahenkilöön mitenkään, häntä on turha uhata sillä, että "sitten en osta mitään" tai "en enää koskaan tule tänne". Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa. Jokainen haluaa maksimoida tuotto/vaiva-suhteensa, ja kun tuotto on vakio, asiakaspalvelijan näkökulmasta hyviä asiakkaita eivät ole ne, jotka kuluttavat paljon rahaa, vaan ne, joiden kanssa homma toimii ilman turhaa vänkäämistä ja ultimaatumeita. Esimerkkinä tämä kommentoija:

Ei, ne ympäröivät asiakkaat eivät nauraneet tilanteelle, eivätkä he nauraneet kanssasi. He nauroivat sinulle.

Kassahenkilöä ei kiinnosta, ostaako tällainen asiakas mitään. Häntä kiinnostaa, että tämä painuu mahdollisimman nopeasti helevettiin siitä micdroppailemasta, että hän pääsee palvelemaan parempia asiakkaita. Yritykselle tuo ei anna mitään "triggereitä", koska tapauksen käsittely jää henkilökunnan kahvihuoneeseen.

3. Oma perse on tärkein.

Jos asiakaspalvelija ajautuu konfliktiin asiakkaan kanssa mistä tahansa syystä, se on aina huono juttu kaikkien kannalta. Tilanteen ratkaisu on asiakaspalvelijan vastuulla, mutta hänelle on usein tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja. Erityisen hankalaa on, jos asiakas vaatii asiaa, jonka firma (tai jopa laki) on erikseen kieltänyt, kuten vaikka ilmaista muovipussia.

Tällaisessa tilanteessa kassahenkilön on parasta toimia pilkulleen määräysten mukaan. Ei jousteta, ei neuvotella, eikä tarjota muuta kuin tonninseteliä. Sillä varmistetaan se, että työnantajan puolelta ei tule sanktioita, tai jos tulee, liiton lakimiehiltä saa apua. Jos vaativaa asiakasta myötäilee liikaa, on vaarana suututtaa pomo ilman takeita siitä, että asiakasta saa siltikään tyytyväiseksi, ja jos silloin tulee sanktioita, se on vain voivoi.

Kassahenkilö itse tietää parhaiten, miten hänen esimiehensä suhtautuu liikaa ajatteleviin ja sääntöjä venyttäviin työntekijöihin, joten tämä on hyvin tapauskohtaista, mutta yleisesti ottaen kassahenkilön ei kannata ottaa riskiä, koska riski kohdistuu häneen itseensä ilman, että hän itse voisi voittaa asiasta mitään.

Firman nettisivuilta löytyy yhteystiedot sellaisiin tyyppeihin, joilla on valtuudet tehdä hyvityksiä ja joiden ei tarvitse murehtia sitä, että koko jono seisoo yhden haastavan asiakkaan takia. Kassahenkilökin varmasti mielellään antaa tarvittavat yhteystiedot, koska sillä hän pääsee jatkamaan varsinaisia töitään ja onhan hän jo turvannut oman selustansa noudattamalla ohjeita.

4. Vertaistuki tappaa rakentavan kritiikin.

Kassahenkilön toimenkuva ei ole kerätä asiakkailta palautetta ja välittää se yhtiön johtoryhmälle. Olisi kiva, jos olisi, mutta ei ole. Sen pitäisi olla, mutta ei ole. Kassahenkilö on palkattu tekemään liukuhihnatyötä minimipalkalla, ja usein firmat valitettavasti palkkaavat asiakaskokemuseksperttejä erikseen sen sijaan, että kouluttaisivat kyseiset taidot ihmisryhmälle, joka on suuri, joka saattaisi vaatia sen myötä suurempaa palkkaa, ja jonka vaihtuvuus firman sisällä on joka tapauksessa nopeaa.

Liukuhihnatyössä on sellainen ominaisuus, että se on henkisesti raskasta johtuen sen tylsän kaavamaisesta luonteesta, mutta silti kaavan murtaminen pysäyttää "flow"n ja ärsyttää entisestään. Jos keskeytys on luonteeltaan positiivinen, kuten tavallista iloisempi ja ystävällisempi asiakas, se voi olla tervetullut tauko, mutta ärtynyt ja valittamaan jäävä asiakas pistää V-käyrän nousemaan silloinkin, vaikka valitus olisi täysin aiheellinen eikä kohdistuisi kassaan itseensä.

Jaksamista pidetään yllä nauramalla tilanteille kollegojen kanssa. Näissä palavereissa ei brainstormata ratkaisuehdotuksia, kuten "pitäisiköhän meidän ehdottaa firman johdolle, että siirtyisimme jakamaan ilmaisia biohajoavia kasseja?" Niissä todetaan, että "taas joku mulkku ulisi kasseista" ja ehdotetaan ratkaisuksi, että ne voisivat tuoda omat muovikassinsa mukanaan, mielellään pään ympäri sidottuina.

Hyvä firma etsii jatkuvasti kehitysideoita ja tapoja parantaa toimintaansa, jolloin sen kannattaa kerätä palautetta henkilökunnaltakin. Mutta koska asiakaspalaute on siinä vaiheessa jo ehtinyt suodattua vertaistuen läpi, firma ei kuule sitä muodossa "ilmaiset biohajoavat pussit olisivat parempaa asiakaspalvelua ja tehokkaampia muoviroskatavoitteessakin" vaan muodossa "aina on joku mulkku ulisemassa muovipusseista". Firman vastuulla on tehdä tästä omat johtopäätöksensä, mutta ymmärtänette, ettei se ole niin tehokasta kuin voisi olla.

5. Firma ei vaihtamalla parane.

Joku saattaa tämän perusteella todeta, että enpä enää ikinä astu jalallani Stockmannille, ja selvitän kaikki paikat, joissa Pekka on ollut töissä, ettei tarvitse käydä niissäkään. Turha vaiva. En tiedä, millaista on olla Stockmannilla töissä, mutta tämä kommentti kertoo aika paljon:

Ei, se ei kerro, että Stockmann on huono työpaikka, eikä että Julialla on asenneongelma. Se kertoo, ettei Stockmann ole sen kummempi firma kuin mikään muukaan. Julia kertoo myös, että:

Uskon tuon oikein hyvin. Kaikki tässä tekstissä kuvailemani on kassahenkilölle lajityypillistä käytöstä. Se ei riipu työpaikasta eikä henkilön luonteesta saati työmoraalista, vaan se kumpuaa ristiriidasta, jossa asiakkailla, työnantajilla ja työntekijöillä on eri käsitykset siitä, mitä he haluavat ja mitä heiltä halutaan. Hyvä asiakaspalvelija ei ole sellainen, johon ylläolevat totuudet eivät päde, vaan sellainen, joka osaa ja jaksaa palvella asiakkaita niistä huolimatta.


No niin. Nyt, kun kaikki kaupoissa asiakkaina käyvät lukijat on saatu raivostettua, kerrataan, mitä tässä kirjoituksessa ei sanottu.

Ei sanottu, että palautetta kassalle antavat asiakkaat olisivat pölvästejä tai väärässä. Se on täysin luontainen toimintamalli. Kassahan siinä on ensimmäisenä ja usein ainoana rajapintana asiakkaan ja firman välissä. Kirjoituksen tarkoitus on ainoastaan huomauttaa, että kassa ei toimi palautekanavana, vaikka kaiken järjen mukaan niin voisi kuvitella.

Ei sanottu, ettei palautetta saisi antaa. Kaikki palaute, vihainenkin, otetaan kiitollisena vastaan. Kassan toimenkuva ei kuitenkaan ole reklamaatioiden käsittely, vaan jonon purkaminen. Kassahenkilöllä ei ole aikaa, pätevyyttä eikä valtuuksia jäädä väittelemään firman politiikasta, ja jos joku asiakas yrittää dominoida kassahenkilön työaikaa väittelyllä, hän saattaa löytää itsensä vartijan tai järjestyksenvalvojan syleilystä.

Ei sanottu, että tämä on oikein ja näin asian pitäisikin olla. On helppo ehdottaa, että firmat kehittäisivät järjestelmiä, joilla henkilökunta voisi välittää asiakaspalautetta firmalle, ja kouluttaisivat kassahenkilöitä itsenäisempien myyntiedustajien suuntaan. Valitettavasti vain kassahenkilö on palkattu suorittamaan mekaanista rutiinia minimipalkalla. Sen asian muuttaminen vaatisi firmalta suuria rahallisia panostuksia ilman, että se kasvattaisi suoria tuottoja samassa suhteessa.

Ei sanottu, että palautteen jättäminen kassalle olisi lähtökohtaisesti vänkäämistä, mussuttamista, riehumista tai muuta noloa. Valitettavasti vain usein, kun kassahenkilö yrittää neuvoa paremman osoitteen palautteelle, asiakas tulkitsee sen laiskuudeksi tai vastuunpakoiluksi, ja provosoituu. Silloin asiallisestikin alkaneet palautetapahtumat saattavat mennä vänkäämiseksi.

Ei sanottu, että asiakaspalvelija on kuningas ja asiakkaan pitää vain nöyrästi ottaa mitä annetaan. Hyvää palvelua saa ja pitää vaatia. Nykyään kaikki paikat kilpailevat palvelulla, joten kaikki firmat ovat kiitollisia, jos mainetta pilaavat huonot asiakaspalvelijat käräytetään ja niille päästään pitämään puhuttelu. Se puhuttelu työntekijän pitää kuitenkin käydä esimiehen eikä asiakkaan kanssa; jos ei mistään muusta syystä, niin siksi, että asiakkaan puhe ohitetaan tietämättömyytenä ja urpoiluna, kun taas esimiestä saatetaan jopa kuunnella.

Ei sanottu, että asiakaspalvelijat ovat asennevammaisia työnvieroksujia ja ihmisvihaajia. Heillä ei silti ole mitään velvollisuutta uhrata itseään tai työpaikkaansa siksi, että jonkun mielestä se olisi hyvää palvelua. Isot pomot voivat upota laivan mukana ja pitää vaikka sapattivuoden miettiessään, minkä firman seuraavaksi soheltaisivat saneerauskuntoon, mutta kympin tuntipalkalla säästöjä ei kerry, vaan uusi työpaikka pitää löytää äkkiä, ja silloin ei saa olla vastarannankiisken mainetta.

Eikä varsinkaan sanottu, että tässä olisi kyse omista mielipiteistäni tai asenteistani. Tämä kirjoitus perustuu laajaan havainnointiin, kanssakäymiseen ja työskentelyyn sellaisten ihmisten kanssa, joita tämä koskettaa. Siksi tässä aiheessa ei oikein ole väittelemistäkään. Tämä ei ole oikein tai väärin, se vain on.

Toimiva palautekanava löytyy netistä firman kotisivuilta. Jos ei muuta, niin jonkun vastuuhenkilön sähköposti. Ei sinne mitään valmista analyysiä tarvitse kirjoittaa, mutta jos viitsii sanoa jostain asiasta kassalle, jaksaa kyllä naputella samat sanat sähköpostiinkin. Olettaen siis, että tavoitteena oikeasti on saada parempaa palvelua, eikä vain päästä huutamaan jollekin parikymppiselle tytölle, joka asemansa puolesta ei saa huutaa takaisin.

Monopolirahaa

Vaikka vastakkainasettelu on viime vuosina hiljalleen hiipinyt takaisin politiikkaan kaikkien muiden kuin kokkesksdp-puolueen ammattipoliitikkojen riemuksi, politiikassa tulee silloin tällöin vastaan asioita, joista sekä oikeisto että vasemmisto ovat riemastuttavan yksimielisiä.

Yksi esimerkki on vanha fraasi "monikulttuurisuus on rikkaus". Kapitalisteille monikulttuurisuus on rahassa mitattava rikkaus, koska neekeriorjuus työvoiman vapaa liikkuvuus tulee halvemmaksi kuin kantaväestön duunarien vaatiman palkkatason maksaminen. Vasemmisto taas saa monikulttuurisuudesta arvokasta rikkautta, kuten kivoja pelihetkiä, ja maksaa siitä mielellään arvotonta rikkautta, kuten rahaa.

Toinen samanlainen on ajatus, että Veikkaus Oy, uhkapelejä tarjoava valtion monopolifirma, on perseestä. Vasemmisto on sitä mieltä, koska Veikkaus vääryydellä ja väkisin riistää köyhiltä heidän viimeiset ruoka- ja vuokrarahansa; oikeisto taas koska monopoli on väärin koska monopoli on väärin koska monopoli on väärin koska monopoli.

Pari viikkoa sitten Veikkaukselta tuli kohua kohun perään. Lopulta se meni jopa aika säälittäväksi väkisinvääntämiseksi, kun otsikoita revittiin siitäkin, että Veikkauksen työntekijät saavat bonuksia hyvistä tuloksista. Joka tapauksessa keskustelu tiivistyi jälleen siihen, että köyhiä ei saa pakottaa väkisin tunkemaan rahojaan markettien aulojen pelikoneisiin, tai ainakin siihen bisnekseen pitäisi päästää sijoittajat osille.

Sinänsä asialla ei ole minulle mitään periaatteellista merkitystä, mutta pari huomiota minulla on. Tasapuolisuuden nimissä yksi oikeistolle ja yksi vasemmistolle.

Ensiksi, Veikkauksesta ei koskaan tule mitään sellaista uutista, jota ei välittömästi ruvettaisi käyttämään perusteena monopolin purkamiselle, riippumatta siitä, liittyykö uutisoitu asia mitenkään monopoliasemaan. Katsokaa kuitenkin ensin tätä:

Veikkauksen jakamat avustukset.

Kaikki peliraha, joka monopolin purkamisen myötä virtaisi luxemburgilaisten sijoittajien ja pietarilaisten mafiosojen taskuihin, olisi pois hyväntekeväisyyskohteilta. Siihen on helppo todeta, että "sitten ne joutuvat pärjäämään vähemmällä", mutta todellisuudessahan se ei menisi niin, vaan katseet kääntyisivät poliitikkoihin, jotka paineen alla ryhtyisivät rahoittamaan noita kohteita veronmaksajan laskuun.

Tuohon vastataan, että "kyllähän yksityiset pelifirmat maksaisivat veroja, joilla sitten voitaisiin rahoittaa samat asiat". Jaa että pelifirmojen tuotot kasvaisivat niin paljon, että ne voisivat maksaa Veikkauksen nettotuloksen verran veroja ja samalla tehdä voittoa kovassa kilpailuympäristössä, mutta samaan aikaan ongelmapelaamisen haitat vähenisivät? Joo ei.

Sitten se toinen huomio. Kaupat ja muut eivät saa mielin määrin pelikoneita ihan vain pyytämällä. Veikkauksella on lupa vain tiettyyn määrään pelikoneita (olisiko ollut noin 20 000 kpl), joten jos johonkin viedään, jostain muualta täytyy ottaa pois. Kaupat siis joutuvat kilpailemaan niistä. Veikkaus ei väkisin tunge niitä mihinkään, eikä joidenkin salaliittoteorioiden vastaisesti niitä ainakaan tarkoituksella viedä nimenomaan köyhien ihmisten alueille. Niitä viedään sinne, missä niillä pelataan eniten. Se on sitten toisen tutkimuksen aihe, miksi köyhät pelaavat negatiivisen odotusarvon tuuripelejä enemmän kuin rikkaat, ja olisiko pelaamisella ja vähävaraisuudella jonkinlainen kausaatiosuhde.

Ainakin matemaattiset perusasiat pitäisi hyväksyä. Jos pelin palautusprosentiksi on ilmoitettu vaikka 90 %, se ei tarkoita, että satasen sijoituksella jää keskimäärin 90 € voitolle, eikä se varsinkaan tarkoita, että pelissä on 90 %:n todennäköisyys voittaa, eikä se tarkoita edes sitä, että koneen ääressä voi seistä koko päivän ja illan päätteeksi ottaa ulos 90 % aloitussummastaan. Se tarkoittaa, että kun on sijoittanut satasen ja pelannut sata kierrosta euron panoksella, jäljellä on 90 €. Jos sen rahan pelaa uudestaan läpi (ja tietenkin pelaa, koska ihmispsykologia ei anna lopettaa 10 % tappiolla), jäljelle jää 81 €, ja niin edelleen.

(Joo, työpaikallani on pelikoneita, ja rahansa hävinneet asiakkaat katsovat toisinaan aiheelliseksi mennä lähimmälle henkilökunnan edustajalle valittamaan, että kone on rikki tai kusettaa. Ei, kyllä se toimii juuri niin kuin sen on ilmoitettukin toimivan.)

Hyväksykää sekin, että kun pistätte rahaa pelikoneeseen, teette lahjoituksen. Saatatte saada jotain takaisin, mutta se ei ole tarkoitus. Jos te annatte Greenpeacen feissarille tilinumeronne, ette te silloinkaan ihmettele, että mitäs kusetusta tämä on, kun joka kuukausi se vain ottaa tililtä rahaa eikä ikinä laita sinne mitään päävoittoa.

Oma näkemykseni? Aikuinen ihminen tunkee omat rahansa ihan mihin itseään huvittaa. Jos joku kokee saavansa rahoilleen vastinetta ja elämäänsä sisältöä kultajaskan rullien pyörimisestä, antaa palaa vaan. Jos ei koe, on omalla vastuulla keksiä jotain muuta tekemistä. Toisaalta politiikassa ei ole mitään väliä sillä, mikä on oikein, vaan vain sillä, mikä toimii, joten hyväksyn senkin näkökulman, että holtiton pelinarkkaus aiheuttaa täysin tarpeetonta kärsimystä. Se pakollinen tunnistautuminen pelikoneisiin olisi ihan OK.


Ei enempää Veikkauksesta. Siirrytään toiseen otsikoissa olleeseen monopolifirmaan, eli Postiin. Valtion firmaan, joka päätti, että duunarit tienaavat niin paljon liikaa, että niiltä voidaan aivan hyvin napsaista palkasta 30-50 % pois. Päätös tehtiin sellaisen kaverin johdolla, joka tienaa duunarin vuosipalkan verran kahdessa viikossa.

Yleisö reagoi kuten arvata saattaa, valtio puuttui peliin, ja tämänhetkinen tilanne taitaa olla, että duunarien palkkoja ei lasketa, mutta johtoportaan palkat otetaan lähempään tarkasteluun. Tässä kohdassa voisi naurahtaa pilkallisesti ja todeta johtoportaalle, että kukaan tuskin olisi kiinnittänyt huomiota heidän turvonneisiin palkkioihinsa, jos he vain olisivat malttaneet olla perseilemättä.

No mutta sitä se on, kun vauhtisokeus iskee. Sekä johtajat että duunarit pyrkivät parantamaan omaa asemaansa kaikin laillisin keinoin, tarvittaessa jopa toisen kustannuksella, ei siinä sen kummempaa. Lähinnä minua kummastuttaa monen sivustaseuraajan aito ihmetys ja järkytys, että eikö muka yrityksen johto saakaan päättää, millaisia palkkoja yrityksessä maksetaan.

Olisihan se kiva, jos saisi. Se vain edellyttäisi sitä, että johto ei käyttäisi valtaansa duunarien talouden romahduttamiseen tiputtamalla heidät mielivaltaisilla ja yksipuolisilla päätöksillä yhteiskuntaluokasta toiseen, vaan duunarit voisivat luottaa siihen, että heitä kohdeltaisiin yrityksen jäseninä eikä pelkkinä kuluerinä.

Se edellyttäisi sitä, että isojen firmojen pomot eivät ilmoittelisi, että syöminen on duunarille ihan turhaa luksusta. Se edellyttäisi sitä, että vasemmistohallituksen ei tarvitsisi pelastella duunareita tällaisilta. Erityisesti se edellyttäisi sitä, että oikeistolaiset eivät komppaisi firmojen pomoja, että ihan oikein ja mitä ne vassarit taas sekoilevat. Ihmettelen, jos demarien kannatus tämän sotkun seurauksena nousee vähemmän kuin prosenttiyksikön verran.

Ehkä omituisin argumentti, jolla duunarien palkkojen polkemista perustellaan, on "kuka tahansa osaa tehdä tuota työtä". Samaa sanottiin jokin aika sitten, kun lastenhoitajat vaativat palkankorotusta. Joo, niin osaa, mutta kuka viitsii? Suomessa ei ole mikään pakko tehdä töitä, jos ei halua, ja mitä lähempänä työläisen elintaso on työttömän elintasoa, sitä vähemmän työnteossa on järkeä.

Ei kyse ole osaamisesta. Kyse on ahkeruudesta ja luotettavuudesta. Jos palkka on huono, avoimiin työpaikkoihin ei saada tarpeeksi hakemuksia, jolloin on pakko ottaa huonoja hakijoita. Sen lisäksi, että he ovat jo lähtökohtaisesti huonoja työntekijöitä, huono palkkataso ei motivoi heitä yrittämäänkään, jolloin esimiehen rooli muuttuu työnjohtajasta rottapaimeneksi. Kyllä sillä vuoropäälliköllä on ihan riittävästi omiakin hommia, ettei tarvitse kuluttaa työaikaa muiden jälkien korjaamiseen.

Jos postilaisten palkka-ale olisi mennyt sellaisenaan läpi, viimeistään talvella olisimme saaneet lukea otsikoita Postia riivaavasta ankarasta työvoimapulasta. Toimitusjohtaja olisi 82 tonnin kuukausipalkallaan liittynyt kuoroon huutamaan, että "monikulttuurisuus on rikkaus", ja vaatimaan, että ulkomaisen työvoiman tarveharkinta on kiireellisesti lopetettava, koska Suomessa ei kerta kaikkiaan ole tarjolla riittävästi osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa pitämään yllä huoltovarmuuden kannalta elintärkeitä postinlajittelupalveluita.

Me oltais tienattu tällä.

Setämiehistä ja tahallaan rumista naisista

Tehän tiedätte, mikä on setämies. Setämies on keski-ikäinen, valkoihoinen, kristitty, hetero- ja cisseksuaalinen, lihaa syövä ja bensalla ajava mieshenkilö. Minä olen suurimmaksi osaksi sellainen, ja luulen, että merkittävä osa teistä lukijoistanikin on sellaisia. Yleensä setämiesten yhteiskunnalliset mielipiteet ovat keskimääräistä konservatiivisempia, mutta näkee heitä välillä vihervasemmistopuolueissakin yrittämässä olla jäämättä muodikkaampien ryhmien varjoon ja saada niiltä huomiota.

Monet ottavat setämies-määritelmän solvauksena, mutta minua se ei haittaa. On näppärää, että meille on nyt keksitty oma sana, ettei tuota määritelmälitaniaa tarvitse toistaa aina meistä puhuttaessa. Edellinen termi, "käppäukko", ei lopulta ottanut tuulta alleen, koska sen merkitys ei aukea kuulijalle niin vaivattomasti, ja termit, jotka täytyy erikseen selittää, eivät yleensä leviä laajempaan käyttöön.

Haukkumasanat kannattaa muutenkin ottaa omiksi eikä ruveta inttämään vastaan. Jos sanan loukkaavuudesta rutisee, se ainoastaan tehostaa sanan loukkaavuutta ja kannustaa sen käyttäjiä käyttämään sitä entistä enemmän. Lisäksi sanan käyttäjät saavat rauhassa esittää omia argumenttejaan ilman vastaväitteitä, kun vastustajat keskittyvät väittelemään siitä, olisiko noin saanut sanoa.

Setämiesten valta-asema yhteiskunnassa on hitaasti heikkenemässä. Suomeen saatiin historiamme tasa-arvoisin hallitus, koska nykyhallituksessamme on vähemmän setämiehiä kuin koskaan ennen. Jätän lukijan mietittäväksi, tarkoittaako se, että viimein on saatu yli satavuotinen pimeyden ja barbarian aikakausi päätökseen, vai että kohta Sipilän ja jopa Kataisen pääministerikausia muistellaan wanhoina hywinä aikoina. En minä siitä jaksa kirjoittaa.

Hallituspuolueidemme nuorilla naispuolisilla aktivisteilla on kaksi poliittista teesiä:

1) Henkilön ikä ja sukupuoli ovat täysin merkityksettömiä, ainoastaan asiasisällöllä on väliä! Myös meillä on painavaa sanottavaa ja meidät pitäisi ottaa vakavasti julkisessa keskustelussa!

2) Voisivatko setämiehet vain jo olla hiljaa? Eivät heidän mielipiteensä kiinnosta ketään, ja he puhuvat muutenkin ihan liikaa!

Varmaan nuo jonkun mielestä voi sovittaa yhteen, ja demokratiassa saa vapaasti päättää, millaisen vartalon haluaa pistää Eduskuntatalon istuntosaliin kaikua vaimentamaan. Tässä vanhojen miesten ja nuorten naisten vastakkainasettelussa ei oikeasti ole kyse siitä, että ryhmillä olisi lähtökohtaisia eroja kyvyissä ja taidoissa.

Ongelma on siinä, että ryhmät kommunikoivat eri tavoilla. Eri sukupolvet yrittävät kyllä keskustella keskenään tärkeistä asioista, mutta koska ne käyttävät täysin eri kieliä, argumentit, jotka oman ryhmän mielestä ovat itsestäänselviä faktoja, ovat vastapuolen käsityksen mukaan pelkkää trollausta.


Asiaan. Tehän tiedätte, mitä on aposematismi. Vaikka ette olisi nimeä kuulleet, tiedätte varmasti ilmiön. Luonnossa eläimillä on kaksi tapaa suojautua saalistajilta: syömäkelpoiset eläimet usein pyrkivät sulautumaan maastoon ja olemaan mahdollisimman huomaamattomia, kun taas myrkylliset tai pahanmakuiset eläimet pyrkivät erottautumaan ympäristöstään mahdollisimman räikein huomiovärein. "Joo, tässä minä olen, ja kantsii kiertää kaukaa!" Aposematismia on tuo jälkimmäinen vaihtoehto.

Nokkelimmat myrkyttömät otukset ovat jopa onnistuneet kehittymään aivan myrkyllisten eläinten näköisiksi siinä toivossa, että saalistajat erehtyisivät ja jättäisivät ne rauhaan. Esimerkiksi harmittomiin kuningaskäärmeisiin kuuluva maitokäärme (yllä) näyttää erehdyttävästi tappavan myrkylliseltä korallikäärmeeltä (alla):

Tarkkaavainen luontoretkeilijä erottaa nämä siitä, että jos käärmeellä on punainen ja musta vierekkäin, sitä tohtii paijata, mutta puna-kelta-yhdistelmää kannattaa välttää. Tosin tämä sääntö toimii vain Pohjois-Amerikassa; Etelä-Amerikassa siihen luottamalla pääsee äkkiä hengestään.

Oma lukunsa on esim. tämä paikallisessa puistossa kuvaamani kaveri, joka ei nuorena päässyt hämähäkkien peruskurssista läpi:

Kurkkuhämähäkit sulautuvat kirkkaanvihreän värinsä ansiosta täydellisesti lehvästöihin, joihin ne virittävät ansaverkkonsa. Sulautuvat siis täydellisesti sillä oletuksella, että eivät valitse puuta, jolla on violetit lehdet.


Ihmisten maailmassa taas on nuoria naisia, jotka harrastavat isoja tatuointeja, naamalävistyksiä ja luonnottomia hiusvärejä. Setämiehet kommentoivat, että on rumaa. Monet ovat jopa verranneet aposematismiin sitä, että nainen värjää tukkansa neonväreillä. Että hätkähdyttävä ja tarkoituksella valtavirtaisista kauneusihanteista poikkeava ulkonäkö olisi merkki henkisestä epätasapainosta tai muusta myrkyllisyydestä.

Arvostelun kohteita se ei haittaa. Aposematismin tarkoitushan ei luonnossakaan ole epäkelvon yksilön merkitseminen, vaan vaarallisten saalistajien karkoittaminen. Nämä naiset ovat oikein iloisia, jos heidän ulkonäkövalintansa karkoittaa heidän peräänsä kuolaavia setämiehiä. Sehän on vain yksi mukava lisäsyy vetää naama täyteen uistimia koko pakin mitalta.

Koska Pekka-setää ärsyttää seurata vierestä keskusteluja, jotka jankkaavat vuosikausia paikoillaan siksi, koska osapuolet eivät ymmärrä tarkoituksia toistensa sanoista, on aika setävääntää setämiesten setäkommentit setärautalangasta.

Kun setämies sanoo, että "olisit paljon nätimpi, jos kasvattaisit pitkät hiukset, että ne peittäisivät tuon päälakeesi tatuoidun peniksistä koostuvan perhosen", se ei tarkoita, että "en enää halua panna sinua, ja se on sinulle suuri menetys".

Se tarkoittaa, että "sinulla on niin huono arvostelukyky, että sinua tuskin voi ottaa vakavasti missään muussakaan asiassa".

Se on tietysti toinen asia, kiinnostaako näitä naisia pätkääkään se, mitä joku setämies pitää vakavastiotettavana, ja pitäisikökään kiinnostaa. Aika harva setämieskään muuttaa tyyliään, jos jossain naistenlehdessä joku tantta sanoo, että valkoisia tennissukkia ei saa käyttää mustien kenkien kanssa. Asia on silti hyvä pitää mielessä, jos poliitikon tai muun vaikuttajan uralle mielivä nuori haluaa saada kannatusta muiltakin kuin toisilta punkkareilta.

Ja miksi asia ilmaistaan ulkonäön kautta? Jaa, en tiedä. Varmaan siksi, koska monet setämiehet olettavat, että kyllähän jokainen nuori nainen haluaa olla mahdollisimman nätti ihan vain nättiyden itsensä takia.

Väärin menee. Feminismin suhteesta kauneuskäsitykseen voisin joskus kirjoittaa ihan oman postauksensa, mutta nyt riittäköön, että ohjeet tyyliin "näin olisit nätimpi" voidaan suomentaa muotoon "näin saisit kilpailuetua kanssasisariisi nähden", eikä sillä saa niissä piireissä vastakaikua.

Ei kai tässä muuta. Nuoret naiset: älkää kuvitelko, että setämiehet arvioivat teitä pelkästään sillä akselilla, haluavatko he teiltä seksiä vai eivät. Ja setämiehet: älkää kuvitelko, että nuoret naiset (tai ketkään muutkaan) reagoisivat positiivisesti negatiivisiin ulkonäkökommentteihin.