Toimittaja, joka unohti, mitä järki tarkoittaa

Jokainen, joka on koskaan kerrostalossa asunut, tietää sen tunteen, kun naapuri alkaa tehdä remonttia seitsemältä lauantaiaamuna. Ensimmäisenä veri kuohahtaa, että kuinka jumalattoman vajaaälyinen sen täytyy olla, mutta sitten tulee ajatelleeksi, että ehkä sillä ei parempaakaan aikaa ole, kyllähän kaikkien pitää joskus jotain vastaavaa tehdä, eikä yhden reiän poraamiseen nyt montaa tuntia voi mennä. Jos taas asiasta tulee jokaviikkoinen ilmiö, rauhallisemmallekin kaverille tulee ennemmin tai myöhemmin pakottava tarve käydä puhumassa vähän järkeä.

Minulle tämä raja tuli vastaan tänä aamuna, kun löysin Hesarin sivuilta heti paraatipaikalta tämän kolumnin. Siinä toimittaja ottaa kantaa kehitysavun ja muun pakolaisten auttamisen puolesta kertomalla tarinan maasta, josta kymmeniä vuosia sitten lähdettiin sankoin joukoin ulkomaille sekä siirtolaisiksi että sotaa pakoon, ja joka sai muilta mailta ja hyväntekeväisyysjärjestöiltä rahallista tukea jälleenrakennukseen. Niille, jotka eivät vielä artikkelia lukeneet, nyt spoilerivaroitus:

Se maa on Suomi.

Näihinhän törmää usein. Perusajatus näissä on, että koska Ruotsi auttoi Suomea, Suomi on velkaa afrikkalaisille. Tuo kirjoitus on hyvä siinä mielessä, että siihen on listattu kaikki yleisimmät argumentit ja vielä laitettu mukaan numeroita laskemista varten. Ajattelin tässä sitten käydä tekstin kohta kohdalta läpi - vaikka useimmat lukijani varmasti tietävätkin jo, mitä aion sanoa - ihan vain esimerkkisuorituksena rautalanganväännöstä. Näin kesäkuukausina lukijamäärät romahtavat muutenkin, joten voi vapaasti hölistä itsestäänselvyyksiä kenenkään huomaamatta. No niin, katsotaanpas:

Syksyllä valtava joukko oli liikkeellä. Kun suurhyökkäys oli kesällä alkanut, valtaisa maa-alue oli täytynyt tyhjentää. Yli 420 000 joutui jättämään kotinsa. Suuri osa kulki satoja kilometrejä jalkaisin, joten mukaan otettiin vain se, mitä jaksettiin kantaa. He eivät palaisi.

Näinhän siinä kävi. Heidät kuitenkin asutettiin omaan maahan, eikä toiselle puolelle planeettaa. Siitäkin huolimatta, että se tuli kalliiksi eivätkä asiat aina sujuneet kitkattomasti, oli se varmasti pakolaisten itsensäkin kannalta paras olemassaolleista vaihtoehdoista. Ei tarvinnut opetella vierasta kieltä eikä vieraita elämäntapoja, ja silleen.

Ensimmäiset kiintiöpakolaiset olivat lähteneet maasta länteen jo viisi vuotta aiemmin. Ensin laivoilla meren yli, sitten rautateitse pohjoista reittiä. Kolme maata oli tarjoutunut ottamaan vastaan noin 80 000 pientä viatonta. Ehkä jotkut pelkäsivät, että heistä tulisi taakka. Ajattelivatkohan, että jäisivät ja veisivät vielä naiset ja työt?

 Toimittaja varmaan tässä puhuu ns. sotalapsista. Katsotaanpas kuvia:

Sotalapsia 1940-luvulta.

Sotalapsia 2010-luvulta.

Kieltämättä pieniä ja viattomia. Tuon yhdenkin ipanan hauis on melkein pienempi kuin minun pääni.

Lähtemisestä oli maassa kokemusta. Jo aiemmin yli 300 000 oli jättänyt laakean maan ja suunnannut toiselle puolelle maapalloa paremman elämän perässä.

Totta. Minultakin lähti esivanhempia Amerikkaan. Isovaarini kuoli siellä töissä kaivoksilla; virallinen tieto oli, että hän jäi kaivoskärryn alle, mutta ilmeisesti todellisuudessa se meni niin, että hän oli esimiehenä niin mulkku tyyppi, että alaiset ampuivat hänet.

Avainsana tässä anekdootissa oli tuo "töissä". Silloin siellä tarvittiin tekijöitä, eikä loikoilusta maksettu. Ennen kuin joku tulee puhumaan kantaväestölle kelpaamattomista paskaduuneista, tässä tekstini siitä, mitä mieltä olen kehitysmaalaisten rekrytoimisesta niihin. Mutta eihän se ole hullu, joka pyytää, vaan se, joka antaa, ja niinpä "suuntaaminen toiselle puolelle maapalloa paremman elämän perässä" voi tarkoittaa aikakaudesta riippuen hyvin eri asioita.

Sitten on pitkä teksti siitä, kuinka Karjalan evakkoja kohdeltiin aikanaan kylmäkiskoisesti, ja siitä kai jotenkin seuraa se, että olemme nykyajan pakolaisille velkaa paremman kohtelun, tai jotain. Sitten raha-asioita:

Maa oli käytännössä kehitysmaa – ja myös kehitysavun kohde vielä vuosia sodan jälkeen. YK:n lastenavun rahasto UNICEF esimerkiksi toimitti lapsille ruokaa, lääkkeitä, säilykkeitä, kenkiä ja maitopulveria vuosien ajan.

Hätäapua saatiin 14,5 miljoonan euron verran. Se oli tuohon aikaan paljon rahaa.

Tukea virtasi myös Yhdysvalloista. Amerikkalaiset järjestöt antoivat Yhdysvaltojen ulkoministeriön kehotuksesta taloudellista apua maan opiskelija- ja muille järjestöille.

Amerikkalaiset ja brittiläiset kveekarit jakoivat satoja tonneja vaatteita ja elintarvikkeita ja auttoivat pohjoisen jälleenrakentamisessa esimerkiksi järjestämällä kansainvälisiä työleirejä.

Kehitysapuakin saatiin, lähinnä eri vapaaehtoisjärjestöiltä. Se on muuten jännä juttu, kuinka suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, että kehitysapu on tärkeää, mutta osa antaa itse omistaan hyväntekeväisyysjärjestöille lahjoituksina sopiviksi katsomiaan summia, kun taas toiset vaativat muita antamaan jonkun muun sopiviksi katsomia summia verovarojen muodossa. Olisikohan tällä jotain yhteyttä muuhunkin poliittiseen suuntautumiseen?

Itse olen kirkon ulkomaanavun kuukausilahjoittaja. Eihän minulla paljoa ole varaa antaa, mutta en silti vaadi, että joku muu jakaa ilmaista rahaa kolmansille osapuolille minun puolestani.

Länsimaissa jotkut varmasti ajattelivat, että itsepä ojanne kaivoitte – sortukaa nyt sitten. Virallisesti kuitenkin katsottiin, että apu maalle oli paras lääke pahaa ideologiaa vastaan.

No joo, valtiotkin auttoivat, mutta ihan omista hyvistä syistään. Oli niiden oma etu, ettei kommunismi leviä yhtään pidemmälle kuin on pakko. Pakolaisten otolla tuppaa olemaan kehitysmaaideologioiden leviämisessä vain päinvastainen vaikutus. Mitä kehitysapuun tulee, senkin kohdentaminen olisi parempi jättää niille vapaaehtoisjärjestöille.

Seuraavaksi päästäänkin kaikkien lempiosuuteen, matematiikkaan:

Ilman Maailmanpankkia ei silti olisi tullut mitään. 27 vuoden aikana maa sai siltä kaiken kaikkiaan 18 kehitysluottoa, joiden yhteismäärä nousi nykyrahassa 2,1 miljardiin euroon.

...mikä tekee vuotta kohti alle kymmenesosan siitä määrästä, mitä Suomi nykyään leikkausten jälkeenkin vuosittain lahjoittaa. Melkoisesti on velka kasvanut korkoa vuosien saatossa.

Toisin kuin myöhemmin aina toisteltiin, aivan kaikkea velkaa ei maksettu takaisin. Ruotsi antoi 14,6 miljoonan euron edestä sotavelkoja anteeksi.

Eihän tuo ole raha eikä mikään. Perimätiedon mukaan yhden turvapaikanhakijan ylläpito maksaa vuodessa 57 000 €, joten tuolla summalla saisi kustannettua vain 256 hakijaa yhden vuoden ajan. Koska kuulemma määrä voidaan huoletta moninkertaistaa ilman merkittäviä kustannuksia, tarvitseeko tuollaisia pikkuhiluja mainitakaan?

Ja kun vuosia kului, monelta unohtui, mitä hätä ja köyhyys oikeasti ovat. He eivät vuorostaan halunneet auttaa muita maita.

Tai sitten he ymmärsivät, että jos suomalaisia on vajaat 5,5 miljoonaa maailmassa, jossa väkeä on yhteensä yli 7 miljardia, se tekee heidän väestöosuudekseen vajaat 0,08 %. Toisin sanoen heiltä loppuvat rahat heti alkuunsa, jos he yrittävät toimia koko maailman sosiaalitoimistona, eikä kehitysmaita auta pätkääkään, jos Suomi taannutetaan takaisin kehitysmaaksi.

En tiedä, ovatko suomalaiset unohtaneet, mitä hätä tarkoittaa. Oleellisempaa onkin, etteivät he ole unohtaneet, mitä käytännön realiteetit tarkoittavat.


Olipas turha kirjoitus. Tuskin tänne löytää kukaan, joka olisi eri mieltä. Olen viime aikoina yrittänyt palailla Facebookiin, mutta sitten pomo otti ja lisäsi minut kavereihinsa, joten en voi näitä sinnekään postailla, etten saa potkuja. Hesarin kommentteihin en ainakaan kehtaa tätä laittaa, koska olen siellä appiukon tunnuksilla. Onpahan nyt kuitenkin kirjoitettu.

Juntti ei tajua

Ihmiset, jotka minut tuntevat, ovat aina olleet vahvasti montaa mieltä älykkyystasostani. Tämä johtuu tavastani ymmärtää ja hahmottaa asioita. Monet asiat ymmärrän nopeasti ja helposti, mikä saa ihmiset luulemaan minua fiksuksi. Jotkin toiset asiat ymmärrän erikoisella tavalla, mikä saa toiset pitämään minua aivan idioottina, kun he vuorostaan eivät ymmärrä minun selitystäni. Sitten on paljon ihan arkielämäänkin liittyviä asioita, joita en saa kaaliini mahtumaan ollenkaan.

Pari tekstiä sitten julkaisin jo yhden feministisen ihmetyksenaiheen, mutta onhan näitä lisääkin. Katsotaanpas muutama:

1. Maksulliset vessat

Tästähän minä tämän kirjoituksen keksinkin. Tämä olisi oikeastaan pitänyt laittaa aikaisempaan kirjoitukseeni, jossa valittelin Helsingin rautatieasemalla kaikkialla läsnäolevaa kerjäämistä ja pummimista, mutta en muistanut, enkä viitsinyt enää lisätä jälkeenkäänpäin. Kaiken muun lisäksi siellä pitää vielä maksaa, että pääsee vessaan.

En ymmärrä. Eiväthän he tee minulle palvelusta tarjoamalla vessaa käyttööni. Minä teen heille palveluksen, kun käytän heidän vessojaan (sen sijaan, että kuseskelisin pitkin seiniä). Ja kun aseman ympäristössä kulkee, voi selvästi hajusta huomata, että läheskään kaikki eivät viitsi maksaa päästäkseen moisen palveluksen tekemään.

Mitäs muuta?

2. Pesäpallon junttistatus

Kävimme viime viikolla Pohjanmaalla ja samalla piipahdimme emännän isoisän luona Alajärvellä. Hän halusi maksaa meidät pesäpallo-otteluun, ja mikäs siinä. En olekaan koskaan käynyt, ja kokemukseni lajista rajoittuvat täysin peruskoulun liikuntatunteihin.

Olin positiivisesti yllättynyt. Urheilu ei kiinnosta minua, mutta jos kiinnostaisi, pesäpalloa voisin ruveta seuraamaan, koska se on taktinen ja suorastaan älyllinen laji. Se vain oli ikävää, että siellä on menty amerikkalaiseen yhdeksän vuoroparin systeemiin. Ainakin koulussa meille opetettiin, että vuoropareja on vain kolme. Sitten vielä tarvittiin yksitoista paria rangaistuslaukauksia, että lopputulos selvisi, ja lopuksi vielä Hyvinkää voitti. Minulle olisi riittänyt puolet lyhyempikin ottelu.

Mutta joo, se asia, mitä en tässä ymmärrä, on se, että miksi ihmeessä pesäpallon kaltaista taktiikkapeliä pidetään junttien pelinä? Varsinkin kun samalla nopeatempoisia kontaktilajeja pidetään täysin salonkikelpoisina ja sivistyneinä.

3. Sisustuksen väriskaalat

Samalla reissulla piipahdimme Keskisen kyläkaupassa. Emäntä mietti koristetyynyjä sänkyyn, mutta en tajunnut hänen värivalintaansa. Jos makuuhuoneessa on siniset verhot, miksi siitä seuraa se, että päiväpeiton on oltava sininen? Ja miksi siitä taas seuraa, että koristetyynyjenkin on oltava sinisiä? Ja miksi kylpyhuoneessa pyyhkeiden pitää olla sinisiä, jos suihkuverhokin on?

Tässä helppokäyttöinen taulukko, jolla väriyhdistelmiä voi suunnitella.

Jos minä saisin sisustaa, käyttäisin lähinnä mustaa, verenpunaista ja pääsiäistipunkeltaista. Päiväpeittona käyttäisin karhuntaljoja, vaikka sänkyni ei koskaan olisikaan pedattu. Seinälle laittaisin ristikkäin olevia miekkoja, enkä mitään abstrakteja maalauksia. Koska olen eläinrakas, hankkisin lisää terraarioita. Valaisimina olisi kristallisia kattokruunuja, sohva olisi nahkapäällysteinen ja verhot sellaista raskasta samettia. Sohvan takana olisi tietenkin korotettu poreallas, josta voisi katsoa TV:tä.

Ehkä on sittenkin parempi antaa emännän sisustaa. Makuni näyttää olevan turhan kallis. Jatketaan seuraavaan aiheeseen, ennen kuin tulee koko kämppä suunniteltua.

4. Islam Suomessa

Laitetaan nyt jotain järkevääkin. Mutta joo, länsimainen kulttuuri on poikkeuksellisen avarakatseinen ja uusiin asioihin suopeasti suhtautuva. Tämä on johtanut ennennäkemättömään tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen, mutta myös siihen, että länsimaissa on paljon porukkaa, joka suhtautuu apaattisesti omaan kulttuuriinsa. Heidän mielestään ulkomaalaisilla on kaikkia hienon eksoottisia tapoja ja perinteitä, kun taas omat vastaavat ovat arkisia ja tylsiä.

Ymmärrän siis, jos joku on sitä mieltä, että olisi kiva saada maahan ulkomaalaisia tuomaan vähän väriä elämään. En ole samaa mieltä, mutta siis tajuan, mistä kiikastaa.

Ymmärrän senkin, jos joku on niin tyhmä, ettei hallitse syy- ja seuraussuhteita. Esim. jos joku katsoo vaikka Piilaaksoa ja huomaa, että se on menestynyt ja monikulttuurinen paikka, ja sitten tyhmyyttään vetää johtopäätöksen, että Piilaakso on menestynyt, koska se on monikulttuurinen, sen sijaan, että tajuaisi Piilaaksossa maksettavan kovaa palkkaa ammattilaisille, mikä houkuttaa porukkaa ympäri maailman. Nimenomaan koulutettua asiantuntijaporukkaa, eikä mitään vuohipaimenia.

Ymmärrän siis, miksi jotkut erehtyvät hinkumaan monikulttuurisuutta. Se, mitä en ymmärrä, on että miksi monikulttuurisuuden hienoimpana ilmentymänä nähdään nimenomaan muslimien saaminen Suomeen? Jos somalin ylläpito maksaa veronmaksajalle 14 000 € vuodessa, asiaa perustellaan sillä, että saksalainen tuottaa 2 000 € plussaa ja onhan se nyt aivan sama, otetaanko somaleja vai saksalaisia, koska molemmat kuitenkin ovat homo sapienseja.

Sitten päästään lukemaan tapauksista, joissa parikymppinen kloppi päättää murhata siskonsa koko perheen tukemana, koska tämä "ei noudattanut perheen kulttuurin ja islamin mukaisia perinteitä", ja kun asiasta ruvetaan puhumaan, "pitää kuitenkin puhua niin, ettei polttomerkitse mitään ryhmää".

Onko se nyt vain niin, että muslimien suvaitseminen on hienompaa kuin saksalaisten suvaitseminen, koska se on vaikeampaa?

5. Naamalävistykset

Laitetaan vielä yksi, koska tällaisissa listoissa 5 on parempi luku kuin 4.

Hyi hitto. Lopettakaa nyt jo.

Aluetukien puolesta

Terveisiä Peräseinäjoelta. En olekaan joulun jälkeen täällä käynyt. Täällä rauhassa onkin mukava huilata; vielä kun tuo naisväki ei olisi sellaista, että koko ajan on pakko olla menossa jossain ja tehdä jotain. Loma on nukkumista varten.

Tästä tulikin mieleeni, ettei vanha TKK-aikojen fuksikurssikaverini hyväksy maaseudun rauhaa, eikä hän ole yksin. Helsingissä on sellainen jännä ilmiö, että aina kun on vaalit, olivat ne sitten kuntavaalit, eduskuntavaalit tai vaikka seurakuntavaalit, aina löytyy tietty ryhmä ehdokkaita, joiden kampanja perustuu iskulauseeseen "Helsingin riisto on lopetettava", riiston tarkoittaessa ns. aluetukia eli sitä, että Helsingissä kerättyjä veroja käytetään Helsingin ulkopuolella.

Tästä onkin pitänyt kirjoittaa jo kauan, joten menköön sitten. Lupasinkin viimeksi politiikkakirjoituksen.

En pääse täällä käsiksi kuva-arkistooni, joten täytyy tyytyä siihen, mitä netistä sattuu löytymään. Vähän kiirekin olisi, joten kuvat eivät välttämättä kovin läheisesti liity aiheeseen.

Ihan ensiksi mainittakoon, että itse maksan veroni Espooseen, joka viimeksi asian tarkistaessani oli väkilukuun suhteutettuna aluetukien suurin maksaja. Ihan vain, ettei kenellekään tulisi mieleen, että yrittäisin tällä kirjoituksella vetää omiin taskuihini päin. Sitten pitää vähän korjata retoriikkaa:

Mutta onko kukaan laskenut, mitä maksaa se, että koko Suomi pidetään väkisin asuttuna verovaroilla?

Tietääkseni mikään laki ei määrää väestön pakkosiirtoja kasvukeskuksista syrjäseuduille, eikä muuttoliikettä Suomen sisällä olla kielletty. Niinpä koko Suomea ei "pidetä väkisin asuttuna", vaan ennemmin pitäisi puhua siitä, kannattaako asuminen pitää mahdollisena koko Suomessa. Linja-ahon vertaus kaksikielisyyteen ja [kehitysmaalaisten] maahanmuuttoon ontuu sikäli, että nuo ovat yksiselitteisesti rasitteita, kun taas aluetuista helsinkiläisetkin saavat rahoilleen vastinetta, mutta siitä lisää lähempänä loppua.

Käydäänpäs muutama kohta yksitellen tuosta tekstistä läpi. Ensin:

on vaikutuksia, joita on vaikea mitata absoluuttisesti: kuinka paljon syrjäkylillä asumisen aiheuttama ahdistus näkyy mielenterveysongelmina ja syrjäytymisenä?

Epäilemättä on porukkaa, joka masentuu virikkeiden ja ihmiskontaktien puutteessa. Yhtä lailla on kuitenkin porukkaa, jota ahdistaa jatkuva hälinä ja ihmisvilinä. Sitä, kummanlaista porukkaa on enemmän, voikin sitten arvioida esim. katsomalla, kumpaan suuntaan tiet ovat juhlapyhien aattoina tukossa.

Syrjäseudulla sijaitseva asunto – olipa se hyväkuntoinen tai ei – on itse asiassa kuin viisi vuotta vanha tietokone: sillä on käyttöarvoa omistajalleen, mutta kun omistaja heittää veivinsä tai haluaisi muuttaa sen rahaksi, sen arvo on pyöreä nolla.

Tämä on ihan totta. Jos rakentaa asuntoja myydäkseen ne, kannattaa rakentaa Espooseen. Jos rakentaa asuakseen, silloin kannattaa rakentaa syrjäseuduille. Rakentaja varmasti osaa ottaa tämän huomioon, ja jos ei osaa, se on ihan oma ongelma. En vain hahmota, miten tämä liittyy aluetukiin. Jos tuet lopetetaan, silloinhan niillä asunnoilla ei ole sitäkään vähää myyntiarvoa kuin nykyään.

Persujen (kyseenalaistetun) laskelman mukaan maahanmuutosta koituu 700 miljoonan euron kustannukset vuodessa. Pelkästään maataloustukia maksetaan vuosittain 3000 miljoonan euron edestä.

Maataloustukia pitää olla, koska elintärkeän tavaran suhteen olisi hyvä olla omavaraisia. Koska Suomi on kaukana kaikesta, tavaran toimittaminen tänne on helppo katkaista, jos joku niin haluaa, eikä silloin ole kivaa olla tuonnista riippuvainen.

Sekin pitää mainita, että suomalaiset elintarvikkeet eivät ole ulkomaisia kalliimpia siksi, että niiden tuottaminen olisi kallista, vaan siksi, koska ruokakauppaketjut tietävät, että suomalaiset ovat valmiita maksamaan ylihintaa suomalaisuudesta. Tuottajat saavat ruoan myyntihinnasta naurettavan pienen osuuden, ja jos sitä saataisiin suurennettua, maataloustukia voitaisiin vastaavasti pienentää.

Mutta joo. Perusongelmahan on Suomen talouden Helsinki-keskeisyys. Useimmat vähänkään isommat firmat toimivat Helsingistä käsin, jolloin ne luovat useimmat työpaikkansa - varsinkin ne korkeapalkkaisimmat - sinne, vaikka keräävätkin tulonsa koko maasta. Samoin valtio kerää verot koko maasta, mutta virastot sun muut hallinnolliset elimet ovat pääsääntöisesti Helsingissä työpaikkoja luomassa. Puhumattakaan nyt kansallisteattereista, -oopperoista, -museoista sun muista.

Näistä syistä rahaa virtaa jatkuvasti syrjäseuduilta kasvukeskuksiin ja muualta Suomesta Helsinkiin enemmän kuin sitä virtaa takaisin. Asiaa voitaisiin tasoittaa joko väkisin tuilla, tai sitten hajauttamalla talous ja hallinto tasaisesti ympäri maata. Kumpi sitten on käytännöllisempää, onkin sitten toisen pähkäilyn aihe.

Mutta miksi sitten syrjäseuduilla pitäisi voida asua? Kyllähän koko Suomen väestö saataisiin asutettua vaikka Helsingin ydinkeskustaan, jos halutaan. Kysehän on vain tarpeeksi korkeiden talojen rakentamisesta. Mitä hyötyä helsinkiläisille on siitä, että Helsinkiin ei muuteta?

Noh, jokainen helsinkiläinen voi omalle kohdalleen miettiä, miten vaikuttaa työpaikan ja asunnon saannin mahdollisuuksiin se, että yhtäkkiä samoille apajille ilmaantuu pari miljoonaa uutta kilpailijaa. Siihen on toki helppo vastata, että uusia asuntoja voidaan aina rakentaa. Niin voidaan, mutta kun ei rakenneta. Koko sen ajan, jonka olen siellä asunut - ja tietääkseni jo vuosikymmeniä sitä ennen - Helsinki on kärsinyt asuntopulasta, jossa tyhjiä asuntoja on hyvin vähän; asunnon saadessaan saa olla tyytyväinen, jos se on edes suurin piirtein oikeankokoinen ja oikealla puolella kaupunkia; ja vuokrien hinnat heiluvat juuri sillä kipurajalla, johon vuokralaisilla on varaa. Lisääntynyt muuttoliike ei ainakaan parantaisi asiaa.

Helsingin infrastruktuurikin on mitoitettu alle miljoonalle asukkaalle. Lisäksi Helsinki on rakennettu aikana, jolloin liikenne koostui hevoskärryistä, ja jännälle paikalle: jos Suomessa olisi vuoria, Helsinki olisi varmaankin rakennettu sellaisen huipulle, mutta nyt ollaan jouduttu tyytymään rikkonaiseen niemenkärkeen. Jos väkimäärä kasvaisi yhtäkkiä nopeasti, olisi liikenne äkkiä tukossa.

Ymmärrän kyllä, että harmittaa maksaa muiden elämisestä, ja muutenkin tulonjaoissa on aina ikävän sosialistinen kalskahdus, mutta asiaa järjellä pohdittuani olen sitä mieltä, että kasvukeskusten asukkaidenkin kannalta tukien maksamisen jatkaminen on paljon pienempi paha.

Helsingissä on jo valmiiksi ihan riittävän ahdasta.

Vilpitön kysymys feministeille esineellistämisestä

Kuten saatoitte jo arvata, jäin viiden viikon kesälomalle juhannuksen jälkeen. Koska heinäkuu on täynnään mökki- ja muita lomareissuja, päivitystahtini on hidastunut, eikä parannusta näy ennen elokuuta. Katsotaan nyt kuitenkin, jos vähän jotain saisi aikaiseksi.

Asiaan. Viime kerralla nimimerkki AT valitteli sitä, ettei tekstini kuvituksessa ollut lainkaan vähäpukeisia naisia, ja havaitsin, että se on aivan totta; kokonaista neljä tekstiä on mennyt konventionaalisemmilla luontokuvilla. Koska sitä saa, mitä tilaa, tässä ensi hätään Porstuan markkinointipäällikkö Candice:

Normaalitilanteessa olisin jättänyt asian tähän ja siirtynyt johonkin toiseen aiheeseen. Vaikkapa ihmettelemään sitä, että kun nyt joukkoraiskaaminen on vihdoin laillistettu Suomessa, ja tämä asia on herättänyt varsinkin sosiaalisesti aktiivisissa nuorissa naisissa valkohehkuista raivoa, niin miksi se sama porukka edelleen inhoaa persuja ja kannattaa vihervasemmistoa, vaikka persut ovat suunnilleen ainoa maininnanarvoinen poliittinen taho, joka oikeasti haluaisi tehdä asialle jotain, kun taas vihervasemmisto mielellään lakaisisi koko asian piiloon, koska se on huonoa mainosta monikulttuurisuudelle?

Tuohonkin saa kommenteissa vastata joku, joka kokee kuuluvansa kyseiseen ryhmään, mutta nyt haluan jatkaa tuosta ylläolevasta kuvasta. Olen nimittäin viime päivinä pitkästä aikaa lueskellut feministien kirjoituksia, minkä seurauksena tietoisuuteni on laajentunut ymmärtämään, että joitain tuollaiset kuvat ärsyttävät. Ne kuulemma "esineellistävät ja alistavat" naisia.

En nyt kehtaa aliarvioida vastaväittäjiäni esittämällä, että kyse olisi vain kateellisten ruikutuksesta, vaikka voihan siinä sitäkin olla. Kyllähän minä periaatteessa ymmärrän senkin, jos jotkut miehet pahoittavat mielensä, kun naiset mylvivät kiimassa joidenkin Hunksien tai Antti Tuiskun keikoilla. Itse asiassa kuulemma miehet närkästyvät paljon helpommin siitä, kun nainen vihjaa mitenkään kiinnittävänsä huomiota ulkonäköön, kuin naiset vastaavassa tilanteessa, mutta antaa naisblogistien kirjoittaa siitä.

Feministinen väite on, että kun mies esim. kuolaa ohi kulkevan naisen persettä, hän "esineellistää". Suomeksi sanottuna hän unohtaa ja ohittaa epäkiinnostavana naisen luonteenpiirteet, taustat, mielipiteet jne. ja kiinnostuu ainoastaan fyysisessä mielessä, jolloin hän painaa naisen alempiarvoiseen asemaan kuin jos hänen tilallaan olisi mies.

Feministisessä diskurssissa naisten ulkonäön ihailu on itse asiassa raiskaus.

Eihän se niin mene. Tuntemattomat miehet eivät ole miesten mielestä kiinnostavia millään tasolla, joten jos mies kiinnostuu naisesta edes fyysisesti, silloinhan hän nimenomaan korottaa tämän miesten yläpuolelle. Se, kaipaavatko naiset tällaista ylistystä, on sitten eri asia, mutta alistamisesta on turha puhua. Eivät kai feministit tosissaan usko, että miehet jättävät toisten miesten perseet kyyläämättä ihan vain veljellisestä kunnioituksesta?

Ymmärrän, että naiset olisivat mieluumin kiinnostavia henkisten ominaisuuksiensa perusteella, mutta eihän niistä voi kiinnostua, ellei niistä tiedä. Satunnaisista vastaantulijoista ei tiedä muuta kuin ulkonäön, eikä sen perusteella voi yleensä vetää johtopäätöksiä luonteesta.

Kadulla huutelu ja viheltely varmasti on naisille ahdistavaa ja soisinkin sen loppuvan sikäli kun sitä tapahtuu (en muista Suomessa nähneeni), joskin uskon, että siitä suurimmasta osasta ovat vastuussa kömpelöt nulikat, jotka eivät vain tiedä, miten naisille puhutaan. Keski-ikäisten äijien tytöttelykommentteja taas on turha tuoda tässä yhteydessä esille, koska ne suhtautuvat ihan yhtä alentuvasti nuoriin miehiinkin.

No joo, on se katutuijotus epäkohteliasta, koska ainahan tuijotus on. Mutta entäs tuo ensimmäinen kuva? Millä lailla koko naissukua alistaa se, että miehet katsovat kuvaa jostain yksittäisestä naisesta, joka on vapaaehtoisesti (ja kohtuullista rahallista korvausta vastaan) mennyt kuvattavaksi?

Kun miehet katsovat tuollaisia kuvia, se ei ole esineellistämistä, vaan ihailua. Se ei ole alistamista, vaan ylistämistä.

Kyllä tätä varmasti lukee joku feministikin. Haluaisin, että joku teistä ihan oikeasti vääntäisi tämän asian minulle rautalangasta, koska en ymmärrä.

Kerta kiellon päälle: sisko kuvasi aksolotlin lomareissullaan Lontoon akvaariossa.

Ensi kerralla sitten taas politiikkaa.