sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Chilien väliaikakatsaus

Kuukausi on kulunut, kun viimeksi kirjoitin chilikokeilustani. Silloin ensimmäiset kukat olivat juuri puhjenneet. Nyt tilanne on edistynyt niin, että uusia kukkia tulee jatkuvalla syötöllä, ja vaikka suurin osa niistä kuihtuu ja putoaa pois, lupaavannäköistä satoakin on tulossa.


Kuten huomaatte, ne ovat kasvaneet valtaviksi. Minulla ei tosin ole aavistustakaan, kuinka suuriksi nuo normaalisti kasvavat, tai minkäkokoisia niiden pitäisi tässä vaiheessa olla. Ruukut ovat vain aivan liian pienet. Olisi kai pitänyt vaihtaa heti itämisen alettua, mutta tässä kukintavaiheessa en enää uskalla. En viitsinyt viedä niitä parvekkeelle kuten aluksi suunnittelin, koska täällä lentelee niin paljon puluja, enkä halua niiden tekevän tuhoja viljelmissäni. Pölytykseen ei mitään ötököitä tarvita, ihan hyvin se onnistuu pumpulipuikollakin.


Kasvamassa on siis neljä habaneroa ja kolme vampirea, mutta yksi habanero on jostain syystä jäänyt bonsaiksi. Multa oli vanhaa ja kuivaa, mikä osaltaan on saattanut vaikuttaa; tuoreeseen multaan istutetut siemenet lähtivät paljon paremmin kasvamaan. Toisaalta samassa ruukussa kasvava lajitoveri on kehittynyt ihan hyvin. Ehkä se vie kaikki ravinteet toiselta tai muuten kuristaa sitä, en tiedä.


Kaikissa kasveissa yhtä vampyyriä ja tuota bonsaita lukuunottamatta on jo paljon kukkia, ja yhdessä habanerossa on jo viisi hyvänkokoista hedelmääkin. Mitään arviota kesän lopullisesta sadosta en osaa sanoa, mutta jos saisi kymmenen kumpaakin sorttia, olisin tyytyväinen. Pelkästä kokeilustahan tässä oli kyse, eikä itsetarkoituksellisesta sadontuotannosta.


Habanerojen kukat ovat tylsän valkoisia, mutta vampyyrichilissä ne ovat kauniin violetteja. Niissä ei vielä ole yhtään hedelmää tulossa, mutta pari selvää alkua jo on.

Heinäkuuksi pitää lähteä Sloveniaan ja Kroatiaan pyörimään muutamaksi viikoksi, ja pitää toivoa, että sisko suostuu vahtimaan näitä sen aikaa. Nyt jo jännittyneenä odotan, millaiseksi nämä poissaollessani kehittyvät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti