Kansallismielisyyden ja natsismin eroista

Itsenäisyyspäivää vietettiin taas. Juhlintamenot jatkuivat muutamana viime vuonna vakiintuneella kaavalla: kansallismieliset järjestävät soihtukulkueen, jonka liepeillä pyörii natseja omassa kulkueessaan, sekä antifasisteja hyökkäilemässä satunnaisesti natsien, soihtukulkueen ja muiden vääränmielisten kimppuun, ja lopulta mediassa valitetaan viikkotolkulla siitä, kuinka tällaiset natsien ja muun äärioikeiston pogromit tuhoavat kaiken sen hyvän, mitä Suomessa on, vaikka eihän sitä juuri ole, koska Suomi on yksi maailman huonoimmista maista kaikessa.

Yksi innovaatio tänä vuonna sentään tehtiin. Keksittiin tuoda joitain bolivialaisia kebabeläimiä 612-kulkueen tielle, että poliisin pitäisi siirtää ne johonkin muualle, ja sitten päästäisiin suureen ääneen ihmettelemään, että miksi poliisi noudattaa lakia, eikä ala omin päin ja fiiliksen mukaan kieltelemään tapahtumia poliittisen oikeaoppisuuden perusteella, koska kyllähän nyt lapset ja alpakat ovat söpömpiä kuin ihmiset, jotka ovat äärivasemmiston kanssa eri mieltä.

Kebabeläin.

Tosiaan, tämänvuotisista pippaloista ei ole mitään sellaista sanottavaa, jota en olisi jo edellisinä vuosina sanonut. Paitsi tietysti se, että niiden 100v-logojen tunkeminen kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin yltää ärsyttävyydessään melkein jo vuoden 1999 millennium-keuhkoamisen tasolle, ja se on jo paljon se.

Mutta joo, äärioikeisto on taas ollut marssilla, ainakin Hesarin mukaan:

612-marssijat kokoontuvat itsenäisyyspäivänä kello 18.30 Töölöntorilla, ja kulkueen päätepiste on Hietaniemen hautausmaalla.

Helsingin Töölöntorille on tulossa itsenäisyyspäivänä samanaikaisesti äärioikeistolaiseksi profiloitunut kokoontuminen ja lastentapahtuma alpakka-aitauksineen. Poliisi ja Helsingin kaupunki pohtivat parhaillaan, mahtuvatko tilaisuudet samaan paikkaan.

612-kulkue ei toki ole itsekseen profiloitunut äärioikeistolaiseksi, vaan sen profiloinnin ovat suorittaneet ihan muut tahot, kuten esim. Hesari itse. Tietysti Hesarin toimittajakunnan ja ilmeisesti kohdeyleisönkin mielestä kaikki paitsi islamofeministinen ekokommunismi on äärioikeistolaisuutta, mutta koska muualla tulin innostuneeksi selittämään kansallismielisyyden ja natsismin eroja, ajattelin, että voisin kirjoittaa asiasta pidemmin tännekin.

Itse en oikein osaa luokitella itseäni oikeistolaiseksi enkä vasemmistolaiseksi, en liberaaliksi enkä konservatiiviksi. Ainoa luokittelu, jonka allekirjoitan, on "kansallismielinen", joten halusin kirjoittaa aiheesta selventääkseni yleisölle, mitä se tarkoittaa. Tällainen kirjoitushan on ihan turha, koska kansallismieliset tietävät nämä jutut jo valmiiksi, ja kansallisvastaiset tahot kuittaavat tällaiset vain surkean natsin surkeaksi selittely- ja saivarteluyritykseksi, mutta onpahan ainakin yritetty.

Antifasistiset tahot mielellään vetävät ronskit yhtäläisyysmerkit kansallismielisyyden ja natsismin välille, mutta todellisuudessa kansallismielisissä piireissä ei yleensä katsella natseja hyvällä. Mieleen tulee ainakin kolme syytä.

1. Natsit ovat kansallismielisten kanssa samoilla linjoilla monista asioista, mutta eri perusteilla ja sellaisella tavalla, että se on hyvin huonoa mainosta ja aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin edistystä. Esimerkiksi monikultturismi on älytöntä paskaa, jota voi vastustaa järkevilläkin argumenteilla liittyen vaikkapa yhteiskunnan pirstaloitumiseen ja segregoitumiseen, lisääntyneisiin sensitiivisyys- ja kulttuurinkohtaamishaasteisiin tai verorahojen tuhlaantumiseen kalliisiin kotouttamistoimenpiteisiin. Ei siihen tarvitse enää tulla puhumaan mistään valkoisen rodun puhtaudesta.

Vastaavasti jos yritetään käydä vakavaa keskustelua yhteisvaluutan ongelmista, ja joku tulee siihen höperehtimään juutalaisten salaliitoista, keskustelun voikin lopettaa siihen paikkaan.

2. Ainakaan Suomen Vastarintaliike ei ole oikeasti kansallismielinen tehdessään yhteistyötä ruotsalaisten kollegoidensa kanssa luodakseen yhteispohjoismaisen natsi-imperiumin. Ennemminkin sellaista voisi pitää maanpetoksellisena toimintana.

Tuo pistääkin miettimään, että mikä ihmeen vietti suomalaisilla on aina pyrkiä liittymään vähemmistöksi johonkin suurempaan. Sata vuotta sitten täällä tapeltiin siitä, pitäisikö Suomesta tehdä Saksan vai Venäjän satelliittivaltio. Hävinneen osapuolen henkiset perilliset haikailivat Neuvostoliiton perään vielä kymmeniä vuosia myöhemmin, ja voittaneen osapuolen henkiset perilliset ovat vielä nykyäänkin innokkaasti tyrkyttämässä päätösvaltaa Suomesta EU:lle.

Sitten se porukka, jonka ainakin luulisi olevan vahvan itsenäisen Suomen kannalla, haluaakin päästä takaisin Suur-Ruotsin itäprovinssiksi. Ei voi käsittää.

3. Nuo edelliset ovat lähinnä pintaa. Syvällisempi ero tulee kansallismielisten ja natsien suhteessa valtioon. Kansallismielisille valtio on olemassa vain valvoakseen kansalaistensa etuja ja oikeuksia. Siitä voidaan toki väitellä, kuinka hyvin se tässä tehtävässään onnistuu, mutta siis se on valtion ainoa olemassaolon oikeutus. Jos Suomi ei aja suomalaisten asiaa, ei sitä tee mikään muukaan taho. Valtio on olemassa ihmistä varten, eikä toisinpäin.

Miksi sitten kansallisvaltio? Miksei kaupunkivaltio, tai Euroopan liittovaltio? No, mitä pienemmiksi valtiot jaetaan, sitä paremmin demokraattinen päätöksenteko toimii, mutta toisaalta sellaisen valtion kansantuote jää niin pieneksi, että sillä ei kovin suuria projekteja toteuteta. Korkeakoulutus ja erikoistunut terveydenhuolto jäisivät harvojen etuoikeuksiksi, jos niitä ylipäänsä edes olisi. Suuressa liittovaltiossa taas budjettia riittää vaikka mihin, mutta demokratia on siellä parhaimmillaankin vain näennäistä. Kansallisvaltio on suhteellisen toimiva kompromissi näiden välillä.

Kansallisvaltiossa on myös muutama etu, joita ei monikansallisessa valtiossa ole:

+ Yhteinen kieli, minkä ansiosta kansalaisten kommunikointi toistensa ja viranomaisten välillä on halpaa ja tehokasta.

+ Yhteisesti jaettu moraalikäsitys, ml. näkemys oikeasta ja väärästä sekä oikeudenmukaisuudesta, minkä ansiosta lainsäädäntötyö on mahdollisimman tehokasta ja kansa kunnioittaa lakeja.

+ Tunne yhteisestä kansasta ja sitä kautta yhteisestä edusta, minkä ansiosta yhteiskunnasta toisaalta puuttuu jatkuva etnisten ryhmien välinen kyräily ja vastakkainasettelu, ja toisaalta niin rikkaat kuin köyhätkin ymmärtävät ihan oikeasti elävänsä samassa yhteiskunnassa, eivätkä sorru nahistelemaan keskenään.

Tähän usein huomautetaan, että kansallisuudet ovat pelkkää fiktiota, jotka perustuvat pelkkiin myytteihin ja yleistyksiin. Satunnaisesti valittu yksilö ei välttämättä sovi muottiin lainkaan, eikä ole muihin yksilöihin yhteydessä mitenkään muuten kuin mielivaltaisen "kansan" kautta.

Niin varmaan, mutta mitä sitten? Ihminen kehittyi juoksemaan alasti savannilla antilooppeja kiinni ja syömään niiden lihan raakana. Kaikki muu on keksittyä. Moderni, järjestäytynyt ja pitkälle erikoistunut yhteiskunta nyt vain ei toimi kivikautisen metsästäjä-keräilijäyhteisön dynamiikan mukaan. Väestöntiheys on suurempi, joten tarvitaan suurempia käsiteyksiköitä. Nykymaailmassa kansa on käyttökelpoinen ja hyödyllinen käsite, joten se on myös todellinen.

Tästä myös seuraa väistämättä periaate, että jokaisella kansalla tulisi olla oma valtionsa, jos se sellaisen demokraattisesti haluaa perustaa. Natsien taipumus valloittaa muita kansoja alaisuuteensa ja sortaa vähemmistöjä ei sovi tämän periaatteen kanssa yhteen mitenkään päin.

Esimerkkinä voisin ottaa Katalonian. Kansallismielisissä piireissä yleinen konsensus on vahvasti sitä mieltä, että Katalonian pitäisi saada itsenäistyä, ja Espanja on yksiselitteinen pahis tässä kuviossa. Espanjan tyyli tukahduttaa separatismi väkivaltaisesti sopii paremmin natsistiseen ajatusmaailmaan.

"Olisiko teillä hetki aikaa puhua johtaja Hit--"
"Tulkaa ihmeessä peremmälle!"

Natsismi, eli kansallissosialismi, on se, mitä saadaan, kun yhdistetään kansallismielisyys ja sosialismi. Johan se sanotaan aatteen nimessäkin. Antifasistit mielellään kiinnittävät huomionsa ainoastaan kansallismielisyysaspektiin, koska he itse ovat yleensä jonkin sortin sosialisteja tai kommunisteja, eivätkä siksi voi edes teoriassa hyväksyä ajatusta, että sosialismissa voisi olla jotain vikaa.

Itse väitän, että natsismin ongelmat johtuvat juuri sosialismiaspektista. En väitä tätä siksi, että olen itse kansallismielinen, vaan siksi, koska sosialismi on aina epäonnistunut ja tuottanut pelkkää kurjuutta ja totalitarismia kaikkialla, missä sitä on kokeiltu, täysin riippumatta siitä, mitä muita aatteita sen kylkeen on ympätty.

Sirkkaleipää ja sirkka-aivoja

Pistin taas tuonne vasempaan laitaan vuosittaisen kävijäkyselyni. Aiemmista vuosista poiketen lisäsin vaihtoehdon niillekin, jotka seuraavat blogiani siitä huolimatta, että ovat kanssani asioista eri mieltä, jos täällä sellaisia nyt sattuisi olemaan.

Ai niin, täytin vahingossa 35 vuotta. Samassa rytäkässä jälkikasvukin täytti vuoden. Mukavaa, kun lapsen, anopin ja itseni syntymäpäivät ovat tasaisin väliajoin kahden viikon sisällä, niin ei pääse unohtumaan.

Kaupassa ostaessani lapsen juhliin koristeita, sain suuren oivalluksen ja tajusin, miksi on erikseen tyttöjen väri (punainen) ja poikien väri (sininen). Tämä johtuu siitä, että kun vanhemmat aina vuoden välein ostelevat servettejä ja kynttilöitä juhlaa varten, mutta edellisvuotisia ei ole vielä käytetty loppuun, olisi liian työlästä muistella, että minkäköhän värisiä ne viimevuotiset olivatkaan. Saattaisi käydä niin, että juhlissa joillain vierailla olisi eriväriset servetit kuin toisilla, ja jostain syystä naisväki pitää tätä ongelmana.

Pitää siis olla vakiovärit. Mielellään kulttuurisella tasolla yhteisesti sovitut, ettei tarvitse omaa päätä vaivata senkään vertaa. Eri sukupuolille toki omansa, ettei tarvitse valittaa siitä, että on tylsää kun on aina samaa.

Tietysti se, että tyttöjen väriksi on valikoitunut juuri punainen ja poikien väriksi sininen, on enemmän tai vähemmän mielivaltaista. Kuulemma vielä joitain satoja vuosia sitten vaaleanpunaistakin pidettiin hyvin maskuliinisena värinä.

Asiaan. Fazer päätti muutama päivä sitten aloittaa "ruokavallankumouksen" tuomalla markkinoille leivän, jonka jauhoihin on lisätty jauhettuja sirkkoja. Ne tuotiin kokeiluluonteisesti myyntiin yhteentoista pääkaupunkiseutulaiseen markettiin, joista yksi sattui olemaan se, josta minä ruokani haen. Arvaatte varmaan, mikä tämän yhtälön ratkaisu oli.

Tuollaista. Ensimmäinen havainto on, että se on erittäin tummaa ja rapeaa. Vaikuttaa ehkä hivenen ylipaistetulta. Kunnolla voita päälle vaan. Koostumus on riittävän jämäkkä, eikä leipä repeile pahemmin, kun siihen runttaa kylmää voita. Maultaan leipä on oikein aromikasta ja hyvää, eikä sittenkään maistu palaneelta, paremminkin hyvin paahtuneelta. Emäntä ei vielä ole uskaltanut maistaa, mutta kyllä tätä voi oikein lämpimästi suositella.

Mainostus toki on vähän yliampuvaa, mutta se on ihan normaalia. Tuoteselosteen tarkempi tarkastelu paljastaa, että eihän leivän painosta ole sirkkoja kuin kolme prosenttia. Ruokavallankumous tämä siis on samassa mielessä kuin poliittinen vallankumous olisi se, että uusi puolue saa vaaleissa eduskuntaan kuusi kansanedustajaa.

Erinomaiseksi proteiininlähteeksikin tätä kehutaan. Proteiinia on tässä 11 grammaa sadassa, kun yleensä leivässä on koostumuksesta riippuen vähän vajaa kymmenen, joten en mitenkään mullistavana tuota eroa pitäisi. Ei leipää muutenkaan pelkän proteiininsaannin nimissä kannata ahnehtia.

Ainahan olemme syöneet leivän mukana sirkkoja, kovakuoriaisia, hämähäkkejä, toukkia, sammakoita, myyriä, supikoiria, fasaaneja ja ties mitä muuta, mikä ei leikkuupuimurin alta pakoon ehdi, mutta nyt sille on nimi. Muistan, kun joskus pienenä olin koulun jälkeen iltapäiväkerhossa, ja välipalaa syödessämme näkkileipäni sisältä kömpi elävä sokeritoukka (tai ehkä luultavammin uunitoukka) pöydälle juoksentelemaan. Innostuimme tietenkin, mutta emme etsinnöistä huolimatta löytäneet lisää.

Kovin eettiseksikään tätä ei voi kehua. Yhteen limppuun on murhattu 70 viatonta luontokappaletta, joten onnistuin yhdellä välipalalla tuhoamaan enemmän elämää, kuin mitä normaalilla sikanautadieetillä ehtisi useassakaan vuodessa.

Hyönteissyöntiä perustellaan lisäksi sillä, että sikanautojen kasvattaminen kuormittaa ilmastoa paljon enemmän kuin sirkkojen kasvattaminen tuotettua proteiinigrammaa kohti. Sitä en sitten tiedä, kuormittaako aitauksesta karannut lehmä ympäristöä enemmän kuin kasvattamosta karannut sirkkaparvi, mutta kyllähän meillä töissäkin ratkaistaan ongelmat tekemällä oletus, että ongelmia ei tule. Sirkkaleipä on siis ympäristöystävällisempi valinta kuin lihaleipä. Sellaista en muista maistaneeni, mutta kumminkin.

Tuollaiset maailmanpelastushaaveet voin ruveta ottamaan tosissani siinä vaiheessa, kun sirkkaproteiinista puristetut pihvit pystyvät kilpailemaan hinta/laatusuhteeltaan oikean lihan kanssa pääasiallisena päivittäisenä proteiininlähteenä; nythän hyönteissyönnissä ollaan vasta napostelu- ja lisukeasteella, eli kuuluu kategoriaan "söpöä, mutta merkityksetöntä".

Eipä näissä hyönteisruoissa olekaan kyse siitä, että oikeasti vaikutettaisiin mihinkään. Tärkeintä on vain se mukava ja lämmin tunne, jonka saa, kun voi kertoa kaikille olevansa edistyksen etulinjassa ja olevansa niin radikaali ja tiedostava, että syö vaikka hyönteisiä pelastaakseen maapallon. Sellaiset tylsät asiat, kuten että tekevätkö afrikkalaiset ja aasialaiset vähemmän lapsia, jos suomalaiset alkavat porukalla syödä sirkkoja, kuuluvat johonkin ihan muuhun insinööritodellisuuteen.

Mutta joo, suosittelen maistamaan. Tämä on hyvää. Kapitalismissa on sellainen hieno juttu, että jos kuka tahansa saa tällaisen idean, sen voi tuotteistaa ja tuoda markkinoille aivan vapaasti, kunhan siihen ei kuole ihmisiä, ja tuotteen menestyminen tai epäonnistuminen on kiinni vain siitä, kiinnostaako kansaa syödä sitä. Kansalaisetkin saavat vapaasti päättää kiinnostuksensa tason kenenkään kieltämättä tai pakottamatta.

Mopanekehrääjän toukat ovat Zimbabwessa suosittu naposteluherkku.

Kaikki eivät välttämättä suhtaudu asiaan noin pragmaattisesti, vaan ideologiset asenteet pomppaavat esiin verkkokeskusteluissa puolin ja toisin. Fazerin Facebook-sivulla käydään mielenkiintoisia keskusteluja aiheesta useassakin langassa, ja melko suuri osa on eritasoisin voimasanoin ryyditettynä tällaista:

Joo en...en tiedä uskallanko mitään Fazeria enää ostaa. Hirvittää jotta saapi seuraavana päivänä tyotteen jo syötyäni lukea, että tuote-erään on vahingossa tehtaalla sekoittunut sirkkaa

Niiden vastapainona on sitten tällaisia:

Ehdottoman hyvä juttu. Hyönteisravinto on eettinen valinta, maapallomme toivo ja alati lisääntyvien nälkäisten vatsojen ravitsija. Jotta tämä pallo on olemassa vielä jatkossakin, niin nyt on aika hyvästellä ennakkoluulot ja tehdä näitä aidosti eettisiä valintoja.

Tietysti mukana on se kolmaskin ryhmä, josta tulee mieleen, että heinäsirkankin keskushermoston kapasiteetti riittää sirinä-äänen tuottamiseen, mutta ei minkään ihmiskommunikaatiossa relevantin informaation välittämiseen, ja joka osallistuu keskusteluun esim. seuraavanlaisilla välihuomautuksilla:

Ötököitä ei kuitenkaan luokitella eläimiksi, se on vissiin jo bilsan tunnilla opetettu...

Lopettakaa nyt jo. Kukaan ei kuole siihen, että leipään laitetaan ötökkäjauhoa. No, jotkut allergikot ehkä saattavat, mutta sama pätee pähkinöihinkin, eikä kukaan boikotoi Fazerin Sinistä siksi, että Fazerilta saa pähkinäsuklaatakin.

Kukaan ei myöskään jää kuolematta siksi, että leipään laitetaan ötökkäjauhoa. Hyönteisproteiinista tuskin tulee millään aikajänteellä merkittävä ravinnonlähde, ja vaikka tulisikin, ei sekään tyhjästä kasva. Ja vaikka kasvaisikin, se ei ratkaise sitä perimmäistä ongelmaa, että syöjiä on liikaa ja lisää tulee.

Ainoa muutos, mikä nyt on tapahtunut, on, että nyt meillä on yksi ruoan raaka-aine lisää. Se on iloinen asia, koska nyt on enemmän, mistä valita. Joku tykkää, joku toinen ei. Itse tykkäsin, ja syön sirkkaleipiä varmaan toistekin. Ei tässä ole mitään sen kummempaa.

Lopuksi todettakoon, että oli siellä Facebook-kommenteissa paljon järkeviäkin kannanottoja. Kaikkein eniten mieltäni lämmitti tämä:

Kuinkahan moni näistä äärivastustajista ja oksennus-emojien laittajista kuuntelis lapsiltaan samanlaista tekstiä kun pitää maistaa jotain uutta ruokaa?

Kirjallisuutta ja natsinlahtausta

Joskus kerroin Counter-Strike-tietokonepelissä myytävistä tarroista, joita voi pelissä liimailla pyssyjensä koristeeksi ja joita pelaajat voivat keskenään ostaa ja myydä oikealla rahalla. Pari päivää sitten otin kolme tarraa, jotka olin muutama vuosi sitten ostanut yhteensä noin 5 €:lla odottamaan arvonnousua, ja myin ne pois n. 62 €:lla. Tienesteilläni ostin toissa viikonloppuna julkaistun Call of Duty -sarjan uusimman pelin, jossa onkin pitkästä aikaa palattu vanhaan kunnon toisen maailmansodan lihamyllyyn. Pelin nimi on, kuten odottaa voisi, Call of Duty: WWII.

Normandian maihinnoususta alkava ja Reinin ylitykseen päättyvä yksinpelikampanja on aivan huikea, ehkä jopa paras tähänastisista (ainakin Black Ops 1:n jälkeen). Juoneltaan se noudattaa perinteistä amerikkalaista toisen maailmansodan elokuvan kaavaa kaikkine mahdollisine kliseineen. Esim. henkilöhahmoissa on edustettuina seuraavat välttämättömyydet:

- Päähenkilönä teksasilainen maalaispoika, joka välillä muistelee, kuinka lapsena isoveli opetti häntä metsästämään.
- Parhaana kaverina juutalainen, joka osaa saksaa ja pystyy puhumaan vangeille ja siviileille.
- Kiva joukkueenjohtaja, joka uhraa itsensä että miehet pääsisivät hengissä pakoon.
- Kusipäinen sotahullu kersantti, joka ei malta odottaa täydennysjoukkoja ja pitää ylempää tulleita käskyjä noudattamisenarvoisina vain, jos käskynä on rynnäköidä vihollisen kimppuun.
- Tummaihoinen tekniikka-aliupseeri, jota aluksi ihmetellään, mutta jota opitaan kunnioittamaan hänen todistettuaan kykynsä taisteluissa.
- Kaunis naisagentti, joka työskentelee Ranskan vastarinnan hyväksi.
- Italialaistaustainen sivuhahmo.
- Latinotaustainen panssarivaunukuski.
- Yliopistonörtti, jonka käyttämät sivistyssanat ärsyttävät muita.
- Harmaaviiksinen eversti, joka osaa pitää inspiroivia puheita.
- Natsiupseeri, joka haluaa puhua englantia harjoituksen vuoksi.

Viime vuosinahan Call of Duty -sarjaa on kritisoitu kovasti siitä, että touhu on mennyt yhä pahemmin scifin puolelle. Juonet ovat sijoittuneet osittain tai kokonaan tulevaisuuteen, aseina ja varusteina on käytetty nykyään vasta konseptiasteella olevia vehkeitä, ja vihollisina on ollut milloin mitäkin yksityisarmeijoita tai Etelä-Amerikan Unionia. Pari kertaa ollaan päästy jopa avaruuteen räiskimään. CoDien pitäisi olla sotapelejä eikä mitään Star Trekkiä, ollaan huudeltu.

Tämän pelin kanssa onkin ilmeisesti todettu, että jos kerran mielikuvituksen käytöstä rutistaan, pistetään sitten kasaan niin kliseinen perusrymistely kuin vain osataan. Aivan mahtava keskisormenojennus valittajille. Juonen kliseisyys ei tietenkään tarkoita, ettei se olisi vahva ja vaikuttava. Muutenkin pelissä on koko ajan tekemisen meininki, eikä tule samaa vaikutelmaa kuin monissa aikaisemmissa osissa, että juostaan rännissä ja välillä napsitaan hernepyssyllä eteen pomppaavia vihuja. Tai siis tulee, mutta ainakin tämä peli osaa peittää sen paremmin kuin monet aikaisemmat osat.

Moninpelikin on pitkästä aikaa siedettävä, vaikka jostain syystä edelleen halutaan pitää kiinni naurettavan pienestä 12 pelaajan maksimimäärästä. Omaksi hahmokseni olen valinnut mulattinaisen, ihan vaan koska se on mahdollista:

Joo, minulla on tuo sama hahmo silloinkin, kun pelaan saksalaisten puolella.

Vähän huonosti näkyy, mutta tuossa keskellä.

No, kehitys kehittyy ja edistys edistyy jne.

Pyssyihinkin saa jo heijastintähtäimiä.

Aika kädetöntä touhua natseilta.

Kuten aina, liekinheitin on pelin hauskin ase.

Kunnorrrähinä.

4/5, suosittelen. Älytön, mutta viihdyttävä. Nyt kovasti toivoisin, että ensi syksynä tekijät päättäisivät repäistä oikein kunnolla ja tehdä vaikka Call of Duty: Cross of Ironin, jossa mentäisiin saksalaisten puolella itärintamalla. Siitä saisi irti oikein kunnon sodan tuntua ja hardcoreilua. Taitaa kuitenkin olla, että tekijöillä ei ole pokkaa tarjota amerikkalaiselle kohdeyleisölle sellaista, ja muutenkin kun sarjan johtoajatuksena on tavannut olla 'Murica fuck yeah, ei sellainen sopisi jatkumoon. Toisaalta, kun nykyään mikään ei tunnu faneille kelpaavan, ei olisi paljoa hävittävääkään.

Natseja vastaan taistelemisesta täytyy näin ohimennen todeta, että enhän suinkaan ole ainoa, joka viime aikoina on siinä kunnostautunut, vaan se on Suomessa kovassa nousussa ihan livenäkin. Tampereelle kokoontui muutama natsi lippujaan heiluttelemaan, mikä puolestaan sai sankarilliset antifasistiset aktivistimme nousemaan vastarintaan ja puolustamaan ihmisoikeuksia mm. heittelemällä poliiseja räjähteillä.

Nöyrästi väitän, että istumalla viikon kotona ammuskelemassa muutamia satoja virtuaalinatseja, sain itse enemmän aikaan natsismin vastustamiseksi, kuin yhteensä kaikki mieltään osoittavat antifasistit, jotka onnistuivat lähinnä viestittämään yleisölle olevansa itse suurempi uhka kuin vastustamansa natsit.

Ei siitä sen enempää. Tämänkertaisen kirjoituksen pääaiheena piti olla Helsingin kirjamessut, joilla pääsin vaihteeksi käymään. Viimeksihän kirjamessuviikonloppu meni synnytyssairaalaan hälytystä odotellessa, joten nyt piti ostella kahden vuoden edestä. Tällaista settiä:

Ensiksi elokuvia:

Bullet in the head. Ohjaajana John Woo, mikä on jo itsessään laadun tae, ja noin asiallinen nimi voi kuulua vain erittäin asialliselle elokuvalle.

Robotic cop. Vähän tuntemattomampi teos, jonka ostin vain nimen takia. Odotan tämän olevan niin huono, että se on oikeastaan hyvä.

Dredd. 90-luvulla Sylvester Stallone tähditti loistavaa Judge Dredd -toimintapläjäystä, joten ostin tämän 2010-luvun uudisversion, jota on kovasti kehuttu, vaikka siinä ei Stallonea olekaan.

Myn bala. Kazakstanilainen historiallinen elokuva, joka tehtiin tilaustyönä juhlistamaan maan 20-vuotista itsenäisyyttä. Ostin päästäkseni tutustumaan alueen historiaan ja kulttuuriin siten kuten paikalliset sen näkevät.

Ylioppilasrykmentti. Eteläkorealainen sotaelokuva, joka on ollut hankintalistallani jo jonkin aikaa. Aasiasta tulee nykyään paljon hyviä sotaelokuvia.

Herkules New Yorkissa. Arnold Schwarzeneggerin ensimmäinen elokuva. Olen iloinen ja suorastaan helpottunut, että pääsen vihdoin paikkaamaan sivistyksestäni sen aukon, jonka tämän elokuvan näkemättömyys on aiheuttanut.

Lopulta tärkeimpänä Babylon 5:n kaikki tuotantokaudet yhdessä nipussa. Vihdoinkin. Kyllähän sen 20 vuotta vanhat tietokonegrafiikat olisivat kovasti uudistamisen tarpeessa, mutta menee se näinkin.

Sitten kevyempää:

Mauri Kunnas - Huhuu, kuka siellä -kurkistuskirja lapselle. Olen aivan varma, että itselläni on pienenä ollut tuo sama, mutta ei kurkistuskirjaversiona. Pienenä rakastin niin kovasti Kunnaksen kirjoja, että täytyy tutustuttaa jälkipolvikin niihin.

Sokal - Ankardo: Kuolema järvellä. Ankardo-albumeja ostin tällä kertaa vain tämän yhden, koska sinne asti päästyäni oli budjettia jo tullut venytettyä vähän liikaa. Rahallista budjettiahan minulla ei kirjamessuille ole, vaan budjetti perustuu sormien kantokestävyyteen. Tällainen parinkymmenen kilon lasti muovipusseissa kannettuna katkaisee vähänkin pidemmällä matkalla inhottavasti verenkierron sormenpäistä.

Ksenofon & Petri Hiltunen: Anabasis, 2. osa: Tuhanten miesten marssi. Loppuosa 3 vuotta sitten ostamalleni Sokrateen oppilaan Ksenofonin silminnäkijäkuvaukselle kreikkalaisten palkkasotilaiden seikkailuista antiikin Persiassa, jossa kaikki vastaantulijat hyökkäilevät kimppuun. Tämä oli tänä vuonna oikeastaan ainoa kirja, jota minulla oli tarkoitus messuilta etsiä.

Tuuli Hypén - Nanna 2. Sarjakuvastrippialbumi tytöstä, joka on puoliksi kettu ja puoliksi helsinkiläinen yliopisto-opiskelija. Ostin, kun ei maksanut kuin 2 euroa, ja on minulla sarjishyllyssä hämärämpiäkin juttuja. Lyhyellä vilkaisulla vaikuttaa yllättävän hyvältä.

Sitten varsinaisia kirjoja:

Arvid Järnefelt - Maaemon lapsia. Tykkäsin Järnefeltin Isänmaasta, joten otin sitten tämänkin, kun ei kovin paksu läpyskä ole.

Antti Tuuri - Ikitie. Tuurin kirjat ovat hyviä varsinkin kirjoitustyyliltään. Tämän ostin lähinnä elokuvatrailerin perusteella, jonka mukaan kirja käsittelee Neuvostoliittoon karkoitetun kommunistin kohtaloa tjsp.

Samassa hyllyssä oli toinenkin kirja, joka kertoi "Lapuan liikkeen synkistä vuosista" ja kommunistien kyydityksistä. En enää muista nimeä enkä kirjailijaa. Olin jo ottamassa kirjaa mukaani, kun muistin, että olen nykyään perheenisä, eikä siihen enää monta vuotta mene, kun jälkikasvu jo lueskelee omin päin kaikkea, mitä käsiinsä saa, eikä siinä vaiheessa ole hyvä pitää hyllyssä mitään epämääräisyyksiä. Voi lapsi saada vielä päähänsä, että kommunistien karkoittamisessa olisi jotain pahaa. Mielestäni se on vain ystävänpalvelus. Jos joku välttämättä haluaa asua kommunistisessa yhteiskunnassa, on sekä hänelle että kaikille muille parempi, että hänet siirretään jo valmiiseen sellaiseen, kuin että hän joutuisi muuttamaan Suomen sellaiseksi.

Asiaan. Alastair Reynolds - Poseidonin lapset. Reynolds-kokoelmani vain kasvaa, koska hänen kirjojaan saa halvalla ja kaverit suosittelevat, että on kovaa scifiä. Tämä on jo viides. Pitäisi varmaan joskus lukeakin niitä.

Veronica Roth - Neljä. Outolintu-sarjan neljäs osa. En itse ole lukenut, mutta emäntä tykkää, ja hänelle tämänkin ostin. Sarja on siis nuorille naisille suunnattua dystopiascifiä vähän Nälkäpelin tyyliin.

Ernest Hemingway - Kuolema iltapäivällä. Kunnon klassikko ja Nobel-voittaja. Hemingwayltä olen aiemmin lukenut vain yhden kirjan, Vanhus ja meri. Armeijakaveri otti sen mukaansa matkalukemiseksi Rovajärvelle mentäessä, ja lukaisin sen junassa muiden nukkuessa. Tykkäsin, vaikka Hemingwayn kirjoitustyyli muistuttaakin viidesluokkalaista. Joskus joku häntä tästä moittikin, ja hän vastasi vain jotain sellaista, että montakos Nobelia sinä sitten olet kirjoituksillasi voittanut.

Reino Lehväslaiho - S/S Bombata. Lehväslaiho tunnetaan sotakirjoistaan, mutta tämä harvinaisuus perustuu hänen kokemuksiinsa merimiehenä.

Sam Eastland - Punatsaarin silmä. En yleensä lue jännäreitä, mutta tämä onkin erikoinen. Amerikkalaisen kirjailijan Stalinin Neuvostoliittoon sijoittuva tarina suomalaistaustaisella päähenkilöllä.

Janet Evanovich - Kuudestilaukeava. Jännäri tämäkin, mutta kun takakannessa luvattiin mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja sen maksoi vain 2 euroa, niin antaa mennä.

Virginia Woolf - Orlando. Kummallista, ettei minua ole vielä laitettu koulussa lukemaan tätä. Feministisen kirjallisuuden klassikko, jossa päähenkilö vaihtelee sukupuoltaan, elää satoja vuosia ja seurustelee kulloistenkin aikakausien merkkihenkilöiden kanssa. Kuulemma terävä ja humoristinen. Ajattelin, että tämän lukeminen olisi talvella sopiva lopetus femistiselle kirjallisuushaasteelleni.

Jan Salminen - Äidinmaa. Kun saan kirjallisuushaasteeni päätökseen, tarvitsen tietenkin kovat vastalääkkeet. Sitä varten ostin tämän feministisen dystopian, jossa akkavalta on ajanut tulevaisuuden Suomen totalitarismiin.

Sergei Lukjanenko - Viimeinen partio ja Uusi partio. Yöpartio-sarjan neljäs ja viides osa, jotka vihdoin on saatu suomeksi kovakantisina. Samalla päivitin ykkösosankin kovakantiseen, kun sen divaripuolelta halvalla sai.

Philip K. Dick - Cantata 140. Tästä minulla ei ollut taustatietoja, enkä taida vieläkään olla lukenut sen takakansitekstiä. Kunhan vain tulee aina napsittua mukaan Dickin kirjoja, joita en ole vielä lukenut.

Kari Hotakainen - Sydänkohtauksia sekä Hannu Luntiala - Viimeiset Viestit. Löysin pöydän, jolla oli suomalaista kirjallisuutta käännettynä kaiken maailman ulkomaankielille. Ostin nämä ulkomaankielisinä ihan vain treenimielessä. Aioin ostaa vain yhden, mutta ystävällinen kauppias antoi toisen kaupan päälle, kun autoin häntä tunnistamaan, millä kielellä eräs hänen kirjoistaan oli kirjoitettu.

Terry Pratchett - Pienet jumalat sekä Herraskaista väkeä. Nämä Kiekkomaailma-jutut ovat ihan hauskoja, vaikka kannattaisikin lukea ne englanniksi.

Lee Child - Tappotahti. Tietysti nuo Pratchettit olivat kolmen kirjan yhteistarjouksessa, eikä niitä ollut kuin kaksi. Piti ottaa jotain kolmanneksi, ja otin sitten tämän rikosjutun, koska sen pääosassa on Jack Reacher, ja minulla on hämärä muistikuva, että senniminen elokuva, jossa on Tom Cruise pääosassa, on ihan asiallinen.

Tuomas Muraja - Sotilaana Afganistanissa. Kokemuksia rauhanturvaajan arjesta. Joo, tuo on se Tuomas Muraja, joka meni kihloihin Rosa Meriläisen kanssa.

J. Pekka Mäkelä - Karsta. Suomalaista scifiä. Se on niin harvinainen ilmiö, että pitää aina ostaa kun näkee. Lisäksi aiemmin Mäkelältä lukemani Alshain vakuutti minut Mäkelän taitavuudesta, vaikka siinä olikin havaittavissa pientä kliseisyyttä, josta amerikkalainen scifi on jo päässyt yli.

Hannu Rajaniemi - Näkymättömät planeetat. Scifinovellikokoelma. En yleensä harrasta novelleja, mutta Rajaniemen kohdalla voin tehdä poikkeuksen. On hänen läpimurtoteoksensa Kvanttivaras sen verran nerokasta työtä.

Vernor Vinge - Rauhansota. Vielä vähän avaruusscifiä.

Lopuksi fantasiasarjan alku Erin Hunter - Soturikissat: Villiin luontoon sekä kissaterapia-stressinpoistovärityskirja. Nämä ostin työkaverille kiitokseksi siitä, että hän otti minulta työvuoron päästääkseni minut messuille. Tykkäsi kovasti.

Sellaista. Pitkästä aikaa kohtuullinen määrä scifiä.

Vasemmistolaisen ympyrän sulkeutumisesta

Joskus kauan sitten Suomessa oli rikkaita ja köyhiä. Rikkaat olivat niin rikkaita, että heidän ei tarvinnut itse vaivautua edes ruokkimaan itseään eikä siivoamaan omia jälkiään, vaan he saattoivat palkata useitakin köyhempiä päätoimisiksi "palvelijoiksi". He asuivat valtavissa kartanoissa, jotka usein toimivat koko kylän keskuksena.

Vastaavasti köyhät olivat niin köyhiä, että he saattoivat aivan konkreettisesti kuolla köyhyyteensä. Karun ja kylmän maan tarjoama elanto ei ollut itsestään selvää, ja jos maasta ei onnistunut elantoa raapimaan, ei sitä kukaan muukaan tullut antamaan. Rikkaan ja köyhän erotti toisistaan jo kaukaa ulkomuodosta, eivätkä he juuri olleet tekemisissä keskenään muuten kuin työsuhteen kautta.

Nykyäänkin on rikkaita ja köyhiä, mutta nykyään se tarkoittaa jotain ihan muuta kuin tuolloin. Pienituloiset kykenevät elämään mukavaa ja ihmisarvoista elämää, kunhan elämänhallinta on suunnilleen kunnossa, ja jopa työttömien perustarpeet täytetään valtion toimesta, ettei heidän tarvitsisi lähteä kadulle kerjuulle. Toisaalta rikkaat on keskiluokkaistettu kovalla verotuksella ja koulutuksen yleistymisellä, ja vaikka heillä onkin enemmän rahaa hienoihin autoihin, taloihin ja etelänmatkoihin kuin köyhemmillä, samassa tungoksessa he kaikki Hulluilla Mielenterveysongelmaisilla Päivillä ryntäilevät. Sekä täysin osattomat että ökyrikkaat ovat enää lähinnä marginaaliin häivytettyjä yksittäistapauksia.

Vasemmistopuolueet, kuten Demarit, Vasemmistoliitto ja Vihreät, mielellään ottavat kunnian siitä, että Suomessa 1) ei ole kerjäläisiä, 2) eikä ökyrikkaita, ja 3) että perusduunarin elämä ei ole sietämätöntä kituuttamista.

Hehän ovat tietysti sitä mieltä, että Suomi on tullut valmiiksi. Enää ei tarvitse muuta kuin pitää kiinni saavutetuista eduista, ehkä hieman vielä silloin tällöin viilaten särmiä pyöreiksi. Ainakin he ovat sitä mieltä, että parempaan suuntaan on menty. Vai mitä?

No eivätpä tietenkään.

Kymmenisen vuotta sitten kaiken edistyksen äiti EU ratkaisi ongelman, jota emme tienneet meillä olleenkaan, kun se avasi Romanian ja Bulgarian köyhälle romanivähemmistölle väylän tulla Suomeen kerjuulle. Taantumuksellisemmat tahot kyselivät, että tarvitseeko sieltä tulla tänne asti ihan vaan pummimaan ja eikö asia olisi ennemminkin lähtömaiden kuin Suomen ongelma, mutta vasemmistomme tiesi paremmin ja otti kerjäläiset riemusta kiljuen vastaan. Asia on edelleen ajankohtainen, kun vihreät poliitikot jaksavat edelleen copypasteilla twitteriinsä, ettei ihminen voi olla laiton eikä köyhyys voi olla rikos.

Seuraava kysymys olikin sitten, että mitä kerjäläisille annetaan. Se, että kaupunki hääti heitä itserakennetuista leireistään, herätti monissa vasemmalle kallistuvissa järjestöissä suurta pahennusta, kuten tästä vanhasta Kansan Uutisten artikkelista voidaan lukea. Sittemmin kerjäläisille ollaan vaadittu kunnilta ja/tai valtiolta hätämajoitusta, peseytymistiloja ja perusterveydenhoitoa.

En kuitenkaan muista kuulleeni minkään merkittävän tahon vaativan Balkanin romanikerjäläisille suomalaista henkilötunnusta, valtion kustantamaa vakituista asuntoa tai sen tasoista sosiaaliturvaa, että se mahdollistaisi suomalaiset standardit täyttävän elintason ilman kerjäämistä. Käytännössä vasemmisto siis vaatii vain, että Balkanin romanien annettaisiin rauhassa tulla Suomeen kerjäämään.

En nyt oikein tiedä, miten tuo pitäisi tulkita. Näyttäisi siltä, että vasemmistolle on itseisarvoisen tärkeää, että Suomessa on kerjäläisiä. Jos kotimaasta ei niitä löydy, on pakko tuoda niitä ulkomailta. Koska perinteisesti vasemmisto on ansioitunut kerjäläisyyden poistamisessa, eikä ulkomaalaisten kerjäläisten haalimisesta ole sille mitään etua, on vaikea keksiä tälle toiminnalle mitään järkeviä motiiveja.

Ökyrikkaiden hankkiminen on hankalampi juttu, koska niiden houkuttelu ulkomailta on korkean verotuksen maassa hankalampaa kuin kerjäläisten houkuttelu. Onneksi kuitenkin ura vasemmistopuolueessa tarjoaa hyviä mahdollisuuksia kovapalkkaisiin tehtäviin, ja vastaavasti vasemmistopuolueet tarjoavat helppoa näkyvyyttä tyypeille, jotka ovat jo kyllästyneet rahan tienaamiseen ja haluavat kokeilla siipiään politiikassa. Esimerkkinä vaikka demari Mikael Jungner, joka jokin aika sitten twiittasi näin:

Sinänsähän on ihan oikein, että isoissa firmoissa korkeissa asemissa olleella tyypillä on enemmän rahaa kuin perusduunarilla, ja kyllä ihminen saa käyttää rahansa ihan mihin haluaa. Työväenpuolueen poliitikolta viisinumeroisten summien heittely heräteostoksiin oman hyvyyden mainostamiseksi vain on aika jännä signaali. Ilmeisesti on niin, että jos ökyrikkaita ei ole, eikä niitä saa tuontitavaranakaan, vasemmiston on ryhdyttävä luomaan niitä itse. Tällekin on hankalaa keksiä mitään järjellistä motiivia.

No niin, nyt päästään vihdoin päivän varsinaiseen aiheeseen, eli kolmoskohtaan. Hiljattain Vasemmistoliiton konkari Anna Kontula teki lakialoitteen työvoiman tarveharkinnan poistamisesta, eli suomeksi sanottuna siitä, että Suomeen pitäisi saada muuttaa EU:n ulkopuoleltakin töitä tekemään siinäkin tapauksessa, että töitä ei ole tarjolla, jolloin tulija ei tulisi niinkään töitä tekemään, vaan lähinnä valittamaan siitä, etteivät suomalaiset anna töitä.

Eräs rakennusalan AY-pamppu on julkisesti vastustanut aloitetta, minkä seurauksena Kontula onkin loukkaantuneena vaatinut käytöstapoja. Keskustelu on siis ollut luonteeltaan seuraavanlainen:

Kontula: "Hei, mitä jos hommattaisiin Suomi täyteen kehitysmaalaisia tekemään teidän työt riisikupin hinnalla?"

AY-pomo:

Kontula: "Nyt vähän käytöstapoja hei!"

Mietitäänpäs nyt hetki. Palkkataso ja muut työehdot ovat tulosta työnantajan ja työntekijöiden välisistä neuvotteluista. Korkeaa koulutusta ja erikoisosaamista vaativilla aloilla työntekijät ovat neuvotteluissa vahvoilla, koska jos työnantaja ei taivu heidän vaatimuksiinsa, he voivat mennä jollekin toiselle, koska työpaikkoja on enemmän kuin työntekijöitä. Kuvittelisin, että tällaisille aloille myös ulkomaalaiset saavat melko helposti työluvan, eli tarveharkinnan poisto ei juuri vaikuttaisi heihin.

Matalapalkka-aloilla, joilla työntekijältä ei juuri vaadita muuta kuin a mind that's weak and a back that's strong, työnantaja voi todeta, että nämä ovat ehdot, ja jos ei työntekijälle kelpaa, varmasti löytyy joku muu, jolle kelpaa. Näillä aloilla työntekijöiden ainoa valtti vahvojen ammattiyhdistysten lisäksi on ollut se, että heitäkään ei ole loputtomasti. Useimmat kouluttautuvat pidemmälle eivätkä tee hanttihommia kuin pari vuotta opiskeluaikoinaan, ja monet saattavat todeta, että palkan ja työttömyystukien välinen ero on kohtuuttoman pieni suhteessa työn vaatimaan vaivannäköön.

Työnantajillehan tuo on hankala tilanne. Onneksi se voidaan ratkaista kahdella tavalla: joko ruvetaan maksamaan hanttihommista sellaista palkkaa, että se alkaa houkuttaa ihmisiä tekemään asiasta työuransa, tai sitten avataan markkinat kolmannen maailman asukkaille, joita kyllä riittää loputtomasti ja joissa lisäksi on suomalaisiin nähden kolme selkeää etua. 1) He eivät välttämättä osaa järjestäytyä ja liittoutua, 2) he ovat tottuneet tekemään kovasti töitä olemattomalla palkalla eivätkä osaa vaatia paljoa, ja 3) vaikka osaisivatkin, heidät on helpompi pakottaa huonoihin ehtoihin, koska heitä painaa jatkuva työttömyydestä seuraava oleskeluluvan lakkaamisen riski.

Tässä 2000-luvun orjuudessa on toki se parannus perinteiseen 1800-luvun orjuuteen nähden, ettei tämä sorra mitään tiettyjä etnisiä ryhmiä, vaan kaikenväristä työväestöä tasapuolisesti, mutta tuskin ihan tähänkään kannattaa pyrkiä.

Erityisen jännää on, että tällaisia aloitteita tulee Vasemmistoliiton suunnasta. Puheenjohtaja Li Anderssonkaan ei kiirehtinyt tuomitsemaan Kontulan aloitetta, vaan pysyttelee puolueettomana ja vain moittii Kontulaan kohdistunutta liian piikikästä arvostelua. Voidaan siis todeta, että vasemmiston mielestä duunarien työehdot ovat liian hyvät ja palkat liian korkeat, joten niitä on syytä pudottaa luomalla halpatyövoimasta keinotekoista ylitarjontaa.

Työn laatukin on usein hintansa mukaista.

Millaisen yhteenvedon voimme tehdä tästä kaikesta? Vasemmisto puhuu mitä puhuu, mutta teoillaan osoittaa kaipaavansa Suomeen kerjäläisyyttä, kerskakapitalismia ja työväestön kurjistumista ilman mitään järkevää syytä.

Johtopäätökseni on, että vasemmistolaiset eivät yksinkertaisesti kykene suhtautumaan luontevasti yhteiskuntaan, jossa mainitut asiat eivät ole merkittävä ongelma. Ehkä he tarvitsevat sorrettuja, joiden puolesta kamppailla, ja jos niitä ei ole, niitä on väkisin luotava. Ehkä vallitsevan tilanteen vastustaminen on niin syvällä heidän koodauksessaan, että heidän on vastustettava vallitsevaa tilannetta silloinkin, kun he ovat itse sen luoneet mieleisekseen. Ehkä heitä ei edes kiinnosta tavoitteiden saavuttaminen, vaan pelkkä taistelu itsessään, ja tavoitteiden saavuttaminen onkin heille itse asiassa huono juttu, koska se tarkoittaa, ettei asian puolesta voi enää taistella.

Heidän on suljettava ympyränsä ja palattava alkutilanteeseen voidakseen tuntea itsensä tarpeellisiksi.

Apua, kulttuurini on varastettu

Usein saamme kuulla, että "suomalaiset" eivät ole mikään todellinen, geneettisesti määriteltävissä oleva kansa. Länsi- ja itäsuomalaiset eroavat toisistaan enemmän kuin englantilaiset ja saksalaiset. Tällehän on historiallinen syy: ruotsalaiset valloittajat eivät viitsineet aikoinaan eritellä heimoja toisistaan, vaan kaikki vastaan tulleet ruotsia osaamattomat barbaarit olivat heille samaa massaa, ja Suomen alueeksi määrittyi ajan mittaan se, minkä ruotsalaiset saivat venäläisiltä itselleen napattua. Niinpä vielä nykyäänkin hämäläiset ja savolaiset lasketaan suomalaisiksi, mutta vaikkapa lyydejä ja vepsäläisiä ei.

Mutta siis, koska Suomessa on useita kotoperäisiä etnisiä ryhmiä, looginen seuraus on, että moni suomalainen kuuluu etniseen vähemmistöön. Kuten minä itsekin eteläpohjalaisena. Koska Suomessa ei tilastoida ihmisiä heimojen mukaan, voimme vain arvailla pohjalaisten todellista määrää, mutta yritetään kumminkin. Etelä-Pohjanmaan maakunnassa asuu 191 232 ihmistä ja Pohjanmaan maakunnassa 180 682, eli yhteensä 371 914. Paljon sieltä on muuttanut porukkaa muualle, mutta sinnekin muutetaan, joten oletetaan nyt, että tuo on edes suuruusluokaltaan lähellä pohjalaisten kokonaismäärää Suomen alueella.

Osuudeksi saadaan 6,75 % Suomen koko väestöstä, mikä on esimerkiksi sama kuin suomenkielisten osuus Ruotsissa ja vähän vähemmän kuin muslimien osuus Ranskassa.

Koska luvussa on mukana myös huomattava määrä ruotsalaisten kolonistien jälkeläisiä, huomaamme, että sen lisäksi, että kuulun etniseen vähemmistöön, kuulun myös alkuperäiskansaan.

Matematiikan vastapainoksi olen luvannut vähäpukeisia naisia.

Pohjalaisille leimallisia kulttuuri-ilmiöitä ovat esimerkiksi:

1) Kommunistien ammuskelu,
2) Punaharmaat salmiakkikuvioiset villapaidat, jotka Jussi-paitoina tunnetaan,
3) Puukkojen kanssa riehuminen.

Tajusin tässä hiljattain, että minun pitäisi olla kovasti järkyttynyt ja vihainen. Ehkä myös täynnä turhautunutta, itkunsekaista raivoa. Identiteetilleni tärkeää kulttuuriani nimittäin hyväksikäytetään ja ryöstetään jatkuvasti kaikenmoisten ulkomaanelävien toimesta.

Olen joskus maininnut pitäväni Talvisota-elokuvasta, joka kertoo kauhavalaisen jalkaväkijoukkueen yrityksistä hillitä Neuvostoliiton invaasiota Taipaleenjoella. Vaikka näyttelijöiden puhuma murre kuulostaakin uskottavalta, tarkempi tarkastelu paljastaa, että sen paremmin elokuvan ohjaaja kuin monet keskeiset näyttelijätkään eivät ole Kauhavalta tai muualtakaan päin Pohjanmaata kotoisin, vaan helsinkiläiset ja espoolaiset ovat elokuvan myötä tehneet härskisti rahaa esittämällä muka-pohjalaisia ammuskelemassa kommunisteja.

Järkyttävää.

Pohjalaiset Duudsonit ja Lauri Tähkä ovat viimeisen noin kymmenen vuoden aikana tuoneet Jussi-paitojen salmiakkikuvion populaarikulttuuriin, minkä seurauksena sitä näkee muuallakin ja muidenkin kuin pohjalaisten päällä. Asia on edennyt jopa niin pitkälle, että näin kerran Jussi-paidan Helsingissä mustaihoisella tyypillä, eikä kukaan häntä estänyt. Vaate- ja muut firmat ovat lanseeranneet monenmoisia tuotteita monenmoisilla etäisesti Jussi-paitaa muistuttavilla salmiakkikuoseilla, eikä sillä edes ole väliä, ovatko kyseiset firmat pohjalaisia, koska globaalilla kapitalismilla ei ole isänmaata.

Hirvittävää.

Viimeinen niitti tuli, kun pari viikkoa sitten alahärmäläisellä yläasteella löydettiin puukko oppilaalta, joka sattui olemaan turvapaikanhakija. Kyseisessä koulussa on viime aikoina ollut väkivaltatilanteita kotoperäisten oppilaiden ja turvapaikanhakijaoppilaiden välillä, mikä sinänsä on ainakin poliisin mielestä oikein hyvä asia, koska kuulemma oppi tekee hyvää terroristillekin. Sen sijaan se, että Pohjanmaalle eksyneet ulkomaalaiset kopioivat pohjalaisia tapoja puukonheiluttelun suhteen, ei ole.

Eikö mikään ole enää pyhää?

Ylläkäsitellyt asiat tunnetaan nimellä "kulttuurinen appropriaatio". Se on sitä, että joku käyttää tai hyödyntää muiden kuin oman kulttuurinsa tuotteita ja ilmiöitä, tai millään lailla osoittaa mielenkiintoa niitä kohtaan. Tällainen touhu on tietenkin erittäin väärin ja tuomittavaa. Erityisesti enemmistön edustajat eivät saa tehdä sitä vähemmistökansoille, koska silloin he veisivät vähemmistöiltä senkin vähän, millä vähemmistöt vielä voivat ylpeillä ja erottua enemmistöstä. Toisaalta vähemmistöjenkään edustajilta ei katsota hyvällä enemmistökulttuurin omimista, koska sellainenhan on selän kääntämistä omalle perinnölle ja ties mitä muuta valkoisen ylivallan edesauttamista.

Tässä vaiheessahan joku järkevä ihminen saattaisi huomauttaa, että kannattaisi olla ennemminkin vain ylpeä, jos oma kulttuuri on niin mielenkiintoinen, että ihmiset ulkomaita myöten tulevat ja toteavat, että "hei, minäkin haluan kokeilla". Se, että joku toiseen kulttuuriin kuuluva yrittää kopioida asioita, ei mitenkään estä kulttuurin syntyperäisiä edustajia toteuttamasta kulttuuriaan tai vie sitä heiltä pois. Tietysti jos matkiminen on tökeröä tai noloa, siitä on asiallista huomauttaa, mutta suurempi paha olisi kumminkin, jos koko kulttuuri unohtuisi ja kuolisi sukupuuttoon.

Sitten taas jonkinlainen muu kuin järkevä taho saattaisi huomauttaa, että:

Kuvittelisimme vuonna 2017 olevan jo selvää, ettei alkuperäiskansakulttuurin hyväksikäyttö ja eksotisoiminen ole hyväksyttävää. Paheksumme syvästi vastuuttomuuttanne, erityisesti sillä missipiireissä kulttuurinen appropriaatio on jo useaan kertaan käyty keskustelu. Montako kertaa näistä itsestäänselvyyksistä on huomautettava, että viesti menee perille? Ilmeisesti ainakin vielä kerran.

Noin on sanonut Suomen Saamelaisnuoret ry. Pari vuotta sitten järjestö sai paljon tukea ärähdettyään siitä, kun joku bimbo meni missikisoihin kekkaloimaan pilailukaupasta ostetussa saamelaispuvussa, ja ilmeisesti mopo lähti siitä vähän keulimaan, koska nyt järjestö katsoi asiakseen lähettää yllälainatun kannanoton Miss Helsinki -kisan järjestäjille kuvasarjasta, jossa finalistit poseeraavat Amerikan alkuperäiskansojen sulkapäähineitä muistuttavat viritykset päässään, esim.:

Oma suosikkini voittajaksi.

Ensimmäisenä tietysti tulee mieleen kysyä, että vaikka intiaanipäähineiden matkiminen todettaisiinkin mauttomaksi ja loukkaavaksi, mitä se Saamelaisnuorille kuuluu? Katsotaanpa heidän kotisivujaan. Siellähän todetaankin näköjään, että:

Saamelaiset ovat Euroopan Unionin alueella asuva ainoa alkuperäiskansaksi tunnustettu kansa.

Ai jaa. Mielestäni jo tekstin alussa todistin, ettei asia ihan noin ole. Tai no, tarkkaan ottaen tuossahan ei sanota, että ainoa alkuperäiskansa, vaan ainoa sellaiseksi virallisesti määritelty. Oli miten oli, tästä loogisesti seuraa kysymys, että mistähän eurooppalaiset sitten ovat tulleet? Avaruudestako? Tietääkseni joissain uusnatsipiireissä kyllä uskotaan ihan vakavissaan, että valkoihoiset ovat tulleet avaruudesta eivätkä siten ole mitään sukua muunvärisille ihmisille, mutta tuskin tuossa ihan sitäkään haetaan, ottaen huomioon, että järjestön puheenjohtaja itsekin on vihreäsilmäinen blondi.

Eurooppalaiset ovat Euroopan alkuperäiskansoja. Kuvittelisin vuonna 2017 olevan jo selvää, ettei tällaisia itsestäänselvyyksiä tarvitsisi enää erikseen sanoa, mutta ilmeisesti ainakin vielä kerran tarvitsee.

Tietysti kuulostaahan "Euroopan ainoa alkuperäiskansa" paremmalta kuin "yksi Euroopan kymmenistä vähemmistökansoista", vaikka ihan jo Brittein saariltakin löytyy useampi porukka, joka saattaisi olla määritelmästä eri mieltä, mutta ei nyt takerruta siihen sen enempää. SSN:n kannanotossa oli siis kyse ihan vaan solidaarisuudesta yhdeltä alkuperäiskansalta toiselle.

Mitäs mieltä Miss Helsinki -kisan puuhahenkilö Martina Aitolehti on asiasta?

”(nauraa) Ei voi olla totta, tämä meni ihan naurettavaksi.”

Kerrankin voin olla Martinan kanssa samaa mieltä. Kun SSN meni kommentoimaan missikisan kuvia Instagrammissa, järjestäjien vastaus oli blokata SSN ja poistaa viestit. Yleensä vastustan ankarasti blokkailua ja deletointia, koska eriävien mielipiteiden hiljentäminen vain tyhmentää, mutta se on ihan ymmärrettävää silloin, kun joku tulee räpättämään jostain niinkin älyttömästä kuin kulttuurinen appropriaatio.

Toivon saamelaisille pelkkää hyvää. Toivon heille mahdollisimman laajaa itsemääräämisoikeutta sekä vahvoja tulevia sukupolvia, jotka tahtovat pitää kulttuurinsa elossa. Siksi minua surettaakin, että saamelaisnuorten etujärjestö näyttää haluavan profiloitua kaikenlaisia intersektionalistisen feminismin aivopieruja nieleväksi ja sylkeväksi uhriutujaporukaksi.

Mitä Saamelaisnuorten sitten pitäisi tehdä? Mitä pitäisi tehdä kenenkään, joka on huolissaan oman kulttuurinsa elinvoimasta, jatkuvuudesta, mediarepresentaatiosta, julkisuuskuvasta tai asemasta valtavirtaisuuksien puristuksessa?

Keskittykää kehittämään ja vaalimaan omaa kulttuurianne. Luokaa sitä lisää taiteen kautta. Pitäkää se arkielämässänne jatkuvasti läsnä esim. vaatetuksessa ja puheenparressa. Ennen kaikkea opettakaa seuraavatkin sukupolvet arvostamaan sitä.

Antakaa muiden tehdä keskenään mitä huvittaa. Jos joku vilpittömästi innostuu kulttuuristanne ja haluaa kopioida siitä jotain, olkaa iloisia ja auttakaa. Se parantaa kulttuurinne asemaa, ei heikennä sitä. Jos joku matkii kulttuurianne typerällä tavalla ja typeristä syistä, antaa matkia. Ei sekään ole teiltä pois. Jos joku pilkkaa, antaa pilkata. Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee.

Älkää kieltäkö muita leikkimästä teidän palikoillanne, vaan rakentakaa niillä itse.

Inhoan Twitteriä jo valmiiksi

No niin, annoin sitten vihdoin periksi. Loin itselleni Twitter-tilin. Kuten aiemmassa Facebook-kokeilussani, tarkoitukseni tällä on vain levittää kirjoituksiani uusille yleisöryhmille, sekä mahdollisesti joskus kommentoida asioita ja keskusteluja, joista ei riitä sanottavaa kokonaiseen blogikirjoitukseen. Nimimerkkini on @PekanPorstua. Kiinnostuneet saavat vapaasti seurata. Tuskin spämmäilen enempää kuin pari kertaa viikossa.

Täällä blogin puolella mikään ei muutu, koska Twitterin rajallisella merkkimäärällä ei saa kuitenkaan sanottua mitään järkevää. Saa nähdä, kestääkö Twitter-urani kauemmin kuin urani Facebookissa, josta minut bannittiin kuukaudessa. Ainakaan Twitterissä ei tietääkseni ole samaa sääntöä, että pitäisi esiintyä omalla nimellä ja että se pitäisi voida vaadittaessa todistaa henkkareita näyttämällä.

Minulla ei Twitteristä olekaan aiempaa kokemusta juuri sen enempää kuin mitä Hesarin artikkeleihin silloin tällöin liitetään. Niinpä ajattelinkin nyt vähän käydä läpi tunnettujen vaikuttajien sivuja ja vähän tutkia, millaiseen seuraan olenkaan liittynyt.

Myös kaikki tämän kirjoituksen kuvat olen löytänyt Twitteristä, lähinnä mainiolta tililtä You Had One Job.

Tiedämmehän, että viime aikoina poliisi on aktivoitunut Twitterissä kommentoimalla ahkerasti yhteiskunnallisia asioita. Välillä kannanotoissa on ollut näkyvinään myös poliittisia kannanottoja, ja jotkut kansalaiset ovat olleet sitä mieltä, ettei sellainen kuulu poliisin ydintoimintoihin. Sen myötä Twitteriin on ilmaantunut monia poliisia satirisoivia, enemmän tai vähemmän humoristisia tilejä, kuten esim. Keijo Kaarisade, Poliisileijona, Artturi Reinikainen sekä Jari Taponen. Viimeksimainitun legendaarisen twiitin mukaan terroristien laittaminen peruskouluun muiden oppilaiden sekaan on hyvä idea, eikä asiaa kannata murehtia, koska:

Koulumme ovat turvallisia. Sen takaa ammattitaitoinen opettajakunta!

...ja fiksut oppilaat.

Enpä tiennytkään, että opettajan ammattitaitoon kuuluu nykyään lähitaistelukoulutus. Ja että lähitaistelu kuuluu myös opettajan valtuuksiin.

Hauskaa. Keitäs muita aktiivisia twitteröijiä tiedän? No, Mikael Jungnerin nimi ainakin takaa jonkinlaisen laadun. Hän sanoo mm. näin:

Jos maailman miljardeista ihmisistä blokkaa somessa tuhat, joutuuko kuplaan vai tuleeko ulos kuplasta?

En tiedä tuosta, mutta ainakin voisi päätellä, että vaikka Mikael varmasti saakin osansa epämääräisten kylähullujen mölinästä, tuskin sellaisia kuitenkaan nelinumeroisia määriä on, ja ehkä hän käyttääkin blokkaamisen kriteereinä jotain ihan muuta kuin asiatonta kettuilua. Kuten vaikka eriävien mielipiteiden esittämistä.

Sitten vaikka Saska Saarikoski. Hänen kolumnejaan on aina ilo lukea. Tulee sellainen mukava tunne, että ehkä jos isäni päättää nyt eläkkeelle jäätyään ruveta kuuluisaksi kirjailijaksi, minustakin voi joskus tulla Hesarin kolumnisti. Twitterissä Saska ei tunnu vieläkään oikein toipuneen siitä todellisuutensa halkeamisesta, jonka aiheutti Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi, mutta aina välillä hän sanoo jotain järkevääkin, kuten vaikka tämä:

ISIS:n terroristien paluu Suomeen estettävä. Keinot on pakko löytää.

Ehdottomasti samaa mieltä. Toisaalta mietityttää, että minkähänlaiset keinot hän edes teoriassa hyväksyisi ja keneltä hän ottaisi vastaan ehdotuksia, kun juuri tuota twiittiä ennen hän oli monta päivää raivonnut Persujen puheenjohtajavalinnasta ja ilakoinut, että "rasistit" potkittiin hallituksesta.

Jatketaan vielä hetki kolumnisteilla. Maria Pettersson on toinen suosikkini. Katsotaanpas mitä sanottavaa hänellä on. Kovin paljoa hän ei ota kantaa, paljon mukavia lomakuvia ja sellaista. No, iloitsee hän Serbian uudesta lesbopääministeristä.

Kehitys kehittyy. Aiempina vuosina #Serbia'n pride-kulkueet on kielletty tai osallistujat hakattu. Nyt kärjessä marssii lesbo pääministeri.

On tuo minunkin mielestäni iloinen uutinen. Meinaan vaan, että kun kerran saadaan valittua korkeaan asemaan nainen ja/tai homoseksuaali, sen jälkeen voidaan taas keskittyä varsinaisiin asiakysymyksiin, eikä enää tarvitse välittää vaatimuksista, että kerrankin pitäisi saada valtaan lesbo ihan vaan tasapuolisuuden nimissä. Enkä tässä ota mitään kantaa kyseisen ministerin pätevyyteen, koska en ole perehtynyt hänen taustoihinsa ja ajamiinsa asioihin, mutta eipä Mariakaan ota kantaa asiaan, vaan hehkuttaa vain lesboutta ja Serbian edistyksellisyyttä.

No joo, mainittujen tyyppien juttuja on hauska lukea, mutta katsotaan nyt mieluumin sellaisia, joilla on ihan oikeasti vaikutusvaltaa. Siis vaikka poliitikkoja. Tarkemmin sanoen puolueiden puheenjohtajia, koska heidänhän kauttaan saa jonkinlaisen kuvan siitä, mikä on millekin puolueelle tärkeää. Ensimmäisenä luonnollisesti pääministeri, Keskustaa johtava Juha Sipilä.

Hänpä ei olekaan kovin aktiivinen twiittailija. Lähinnä viestit ovat yleispoliittista kannustusta, että toivottavasti kaikki menee hyvin. Välissä tietysti muutama tällainen:

Our thoughts are with our American friends today. Remembering victims and their families. #September11 #NeverForget

Sieltähän löytyi se sama copypaste, jonka hän linkittää jokaiseen terroriuutiseen. Pääministerin velvollisuuksiinhan kuuluu kaikenmoisia ikäviä nakkeja, kuten terrori-iskujen julkinen pahoittelu, ja näillähän se tulee näppärästi kuitattua. Sitten Kokoomuksen Petteri Orpo, joka ei kovin paljoa twiittaile, yleensä vain jakaa uutisartikkeleita ja muiden twiittauksia. Taitaa Petteri olla sitä mieltä, että Twitter on vain nykyajan hapatuksia joissa on viran puolesta pakko olla mukana, mutta muuten evvk. No, en voi häntä siitä moittia.

Sitten Sampo Terho, joka myös on periaatteessa hallituspuolueen puheenjohtaja. Vähän samaan tapaan kuin Terminator Salvation on Terminator-sarjan elokuva, mutta kumminkin. Kesäkuun 10. hän twiittasi näin:

Puheenjohtajakisa on ohi, onnittelut Jussille! Nyt yhdessä eteenpäin!

Heh.

Entäs Jussi Halla-aho? Hän on näköjään twiitannut viimeksi vuonna 2011. Paremman puutteessa katsotaan, mitä muut hänestä puhuvat. (Ai jaa, juuri tätä kirjoittaessani hän sitten päätti palata ja aktivoitua 6 vuoden tauon jälkeen. En kyllä jaksa uudelleenkirjoittaa mitään.) Tämän kautta sain tietää, että Jussilta on tilattu MTV3:lle kolumni osana sarjaa, jossa kaikki puoluejohtajat kirjoittavat vuorollaan jotain, ja hän onkin vastannut hyvin täysijärkisellä kirjoituksella siitä, kuinka kaikilla kansoilla pitäisi olla oikeus halutessaan perustaa oma valtio. Asiaa on kommentoitu mm. näin:

@Maikkari Kuinka te kehtaatte? Eikö Halla-aho ole jo näyttönsä antanut? Hänen ottamisensa kolumnistiksi on rasismin hiljaista hyväksyntää.

Perussuomalaisten puheenjohtaja ja europarlamentaarikko Jussi Halla-aho aloittaa MTV Uutisten uutena nettikolumnistina. Hyvästi MTV Uutiset.

Halla-Aho ei luovu fasismista ja haluaa passittaa kaikki eriväriset uuniin. #MTV3 tarjoaa projektiin äänitorven.

muut puoluejohtajat eivät ole kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomittuja rikollisia (ja jatkavat samaa linjaa)

Mikä itteeni hiertää Halla-hon pestissä MTV3 kanavan kolumnistiksi? Ei se että jätkä mielipiteet on lähempänä jihadistia kuin ameebaa ja lähempänä ameebaa kuin allekirjoittanutta. Vapaus, you see. Eri mieltä saa olla ja saa olla jopa julkisesti tyhmä. Mutta jos oma poliittinen agenda ei sisällä mitään muuta kuin itselle kelpaamattomien ihmisryhmien julkista häiriköintyä, onko tämä sananvapautta? Julkisella puhujalla on myös vastuu kuulijaansa kohtaan. Sisältö ei saa olla koktekstiinsa ja esityspaikkaansa sopimatonta. Poliittisten tekstien laaja jakelu on mielestäni paitsi suotavaa myös välttämätöntä. Kuitenkin Halla-aho on usein tehnyt selväksi ettei hän arvosta Suomen lakia (kieltäytyessään poistamaan tekstin joista hän on saanut tuomion) ja sanonut myös eittei arvosta medioita.

Joo, ymmärrän, ettei Halla-ahosta tykätä, ja ymmärrän senkin, että monet ovat hänen kanssaan eri mieltä. Sitä minä vain en ymmärrä, että Suomessa on merkittävä määrä ihmisiä, joiden mielestä heidän inhoamansa poliitikon ei saisi antaa puhua julkisesti mistään asiasta silloinkaan, kun kaikkia muita vastaavassa asemassa olevia poliitikkoja pyydetään vuorollaan puhumaan, ja että samat ääliöt kuvittelevat kirkkain silmin vastustavansa fasismia. Eräskin sankari twiittasi, että:

Halla-Aho kannattaa​ Katalonian itsenäistymistä ja vetoa MORALALISIIN periaatteen.. Mun tekopyhyys mittari räjähtää nyt.

Tekopyhyys tosiaan. Muutenkaan en oikein käsitä näiden tyyppien järjenjuoksua. Ei itselläni ole mitään ongelmaa antaa tilaa väärille mielipiteille ja niiden esittäjille. Jos joku haluaa tehdä itsestään julkisesti pellen, antaa mennä. Ja jos henkilön mielipiteiden mielipuolisuus ei itsestään aukea yleisölle, avoin julkinen keskustelu on vain erinomainen tilaisuus muille osoittaa asia. Jos vaikka jonkun mielestä on väärin, että Halla-aho vaatii Katalonian itsenäisyyttä MTV3:n tuella, siitä vain kirjoittamaan vastinetta, jossa osoitetaan, miksi katalonialaisten itsenäisyys olisi väärin.

Osoittaakseni oman aitopiruuteni (tai mikä nyt onkaan tekopyhyyden vastakohta), annan tässä nyt tilaa ensinnäkin Vihreiden Touko Aallolle. Hän itse twiittailee hyvin vähän ja lähinnä uudelleentwiittaa muiden juttuja, joten poimin tähän jonkun muun kirjoittaman twiitin ihan vain sillä oletuksella, että koska Touko on sen jakanut eteenpäin, hän sitoutuu sen sisältöön aivan kuin se olisi hänen omasta suustaan.

66% veteraaneista hyväksyy Suomen nykyiset pakolaismäärät. Ethän siis perustele rasismiasi "veteraanien perinnöllä".

Olen tuostakin samaa mieltä, paitsi tietysti siltä osalta, että pakolaisten määrän pienentämisen vaatiminen olisi lähtökohtaisesti rasismia. En minä mene tunkemaan veteraanien suuhun väitettä, että he taistelivat suomalaisten eivätkä irakilaisten puolesta, mutta toisaalta ei minua kyllä suoraan sanottuna hirveästi kiinnosta, mitä mieltä he nykyisestä maahanmuuttopolitiikasta ovat. Eivät he ole täällä enää kärsimässä, jos ja kun epäonnistuneen politiikan seuraukset alkavat kasaantua. Isovanhempieni sodat on jo sodittu, seuraavaa ollaan rakentamassa vasta lapsilleni sodittavaksi.

Sitten huomasin yllätyksekseni sympatiseeraavani Vasemmistoliiton Li Anderssonia, joka twiittasi näin:

Yhteiskunnallinen keskustelu. Tältä se liian usein näyttää.

Tuo oli vastaus tällaiseen viestiin:

Kuuleppa tyttö kun talouskasvua ei voi tapahtua ellei tuloerot kasva. Saitko kopin?

Ei enää ihmetytä, että vihervasemmiston kannatus on nousussa, jos oikeistolaisten argumentaatio on tuota tasoa. No, vastataan nyt kunnolla eikä vain irvailla: joo, talouskasvu vaatii tuloeroja, koska muuten kukaan ei viitsisi tehdä mitään, mutta ei se tuloerojen kasvua vaadi. Kyllä firmat pyörisivät entiseen malliin, vaikka johto ei saisikaan miljoonabonuksia samalla, kun suorittavan tason työntekijöiden palkkataso heikkenee entisestään.

Sitten vaikka RKP:n Anna-Maja Henriksson. Katsotaan, löytyisikö häneltä mitään pakkoruotsijuttua... No, tällainen kuva:

Ei tuossa suoraan mainittu ruotsia, vaan puhuttiin kielistä yleisesti, mutta kyllähän sen tietää, mitä tällaisilla tarkoitetaan. Omasta mielestäni vieraiden kielten opettamista ei tarvitse aikaistaa, vaan mieluumin pitäisi käyttää sekin aika oman kielen kunnolliseen oppimiseen. Ei nykynuorisolla ole sitä ongelmaa, etteivät osaisi kommunikoida englanniksi, vaan enemmän häiritsee heidän suomensa taantuminen puolienglantilaiseksi tynkäsuomeksi. Sitten, kun suomi on hallussa, voidaan opetella vieraita kieliä. Vierailla kielillä tarkoitan tässä tietenkin englantia; kaikki muut kielet voidaan huoletta jättää valinnaisiksi aineiksi oman harrastuneisuuden varaan.

Ai niin, Demareiden Antti Rinne vielä. Muistamme vielä hänen taannoisen synnytystalkooskandaalinsa, jonka jälkeen hän twiittasi näin:

Synnytystalkoot ei ollut hyvä sanavalinta eikä tarkoitus ollut loukata ketään. Tarvitsemme Suomeen parempaa perhepolitiikkaa.

Ei, Antti, et nyt rupea pakittamaan. Ne, jotka tuosta nostivat metelin, eivät ole sellaista porukkaa, joka sinua äänestäisi muutenkaan. Ei sinun niitä tarvitse eikä kannatakaan mielistellä. Oli se nolo sananvalinta, mutta ei tällaista asiaa hoideta sanomalla "anteeksi, en minä sitä tarkoittanut, vaan tarkoitin tätä..." vaan sano rohkeasti, että "no niin sanoin, ja jos se ei vielä hitaimmille selvinnyt, tarkoitin tätä..."

Muuten Antti on hyvin hiljainen twiittailija eikä juuri erotu muiden vanhojen valtapuolueiden puheenjohtajista.

Mitäs tästä Twitter-analyysistä jäi käteen? Ainakin huomasin, että se on hyvin huono alusta politiikan seuraamiseen.

Ongelma on se sama, jonka kaikki jo tietävät, eli että viestiin mahtuu vain lause tai kaksi. Siitä seuraa, että esitettyjä väitteitä ei voi mitenkään perustella. Siitä taas seuraa, että kukaan ei edes odota perusteluja. Iskulause tulee esitettyä faktana, mistä tarkastelussani seurasi, että joka ikisen mainitsemani henkilön twiittivirrasta vähintään 80 % kuulosti enemmän tai vähemmän järkevältä ja herätti tunteen, että melkein voisi jopa äänestää kyseistä tyyppiä. Ero on valtava verrattuna siihen, että samojen tyyppien kirjoittamat kolumnimittaiset tekstit ovat alusta loppuun sekopäisen peikon hourailua.

Tätähän politiikka nykyään on. Seurataan omanmielisiä, joilta odotetaan vain moraalinkohotusta eikä mitään perusteluja, ja jätetään erimieliset huomiotta. Blokataan ne vaikka, elleivät ne muuten ymmärrä olla hiljaa. Pyrin omalta osaltani välttämään tätä laittamalla kaikki mainitut vaikuttajat Twitter-tilini seurantaan. Raportoin myöhemmin sitä mukaa, kun he lukevat tämän kirjoituksen ja blokkaavat minut.

Närkästymistalkoot

Nykyäänhän Suomessa kärsitään suurta puutetta ja kurjuutta. Kesäpakkaset tappavat sadon, sudet syövät karjan ja ihmiset joutuvat järsimään puunkuorta henkensä pitimiksi. Suomen kansan ennennäkemätöntä kurjuutta voi hyvin havainnollistaa sillä faktalla, että tänä vuonna Suomessa syntyy saman verran lapsia kuin 1800-luvun puolivälin suurina nälkävuosina, vaikka silloin lapsentekijöitä oli pari miljoonaa vähemmän.

Tästä huolestuneena SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kehoitti suomalaisia "synnytystalkoisiin". Reaktiot vaihtelivat muiden demarien hävetyksestä feministien raivoon, kaiken muun kansan naureskellessa välissä huvittuneesti.

Joo, olisihan Rinteen pitänyt tajuta, etteivät ihmiset suunnittele perhekokoaan poliitikkojen kehoitusten pohjalta. Ei, vaikka kehoittaja olisi Suomen diktaattori, eikä ainakaan jos hän on jonkin auringonlaskun puolueen puheenjohtaja, jonka nimeäkään suurin osa kansasta ei edes muista.

Toisaalta kaikki kommentit ovat olleet lähinnä muotoa "ei jumalauta mikä juntti", eikä Rinteen varsinaiseen asiaan ole oikeastaan vastattu mitenkään. Niinpä ajattelin olla erilainen nuori ja kirjoittaa postauksen Rinteen puolustukseksi. En siksi, että Rinne ja SDP yleisesti herättäisivät minussa mitään sympatiaa, vaan ihan vain siksi, koska väärässäolijoiden vastustaminen epä-älyllisellä, vaahtoturpaisella ja tunnepohjaisella tavalla on vähintään yhtä ärsyttävää kuin väärässäolijat itse.

Koska puheena on vauvojenteko, ajattelin kuvittaa tämän tekstin söpöillä eläinvauvoilla. Tässä siis pohjoisamerikkalaisen Citheronia regalis -perhosen toukkia.

Nythän on niin, että jos Suomi olisi oikeistolainen valtio, poliitikot voisivat pokkana todeta kansalaisille, että tehkääpä ihan rauhassa niin vähän lapsia kuin uskotte tarvitsevanne elättämään teidät sitten kun ette itse enää pysty työtä tekemään. Valtio ei vaadi teiltä kohtuuttomia, mutta ei se ala teitä ruokkimaankaan.

Demarit kuitenkin ovat vasemmistopuolue, joka on erityisen kiinnostunut kattavasta hyvinvointivaltiosta. Sellaisen pyörittäminen vaatii rahaa. Rahan tienaaminen verotettavaksi vaatii työntekijöitä, nyt ja tulevaisuudessa. Niinpä on täysin loogista, että ihminen, joka toivoo tulevienkin sukupolvien pääsevän nauttimaan hyvinvointivaltiosta, toivoo samalla ihmisten tekevän tulevista sukupolvista mahdollisimman suuria ja tuotteliaita, että sellainen olisi mahdollista.

Rinteen vastapainona meillä on Vihreiden onneksi-ei-puheenjohtaja Emma Kari, joka twiittasi asiaan liittyen näin:

On kyllä pakko sanoa, että synnyttäminen ei ole naisen isänmaallinen talkootehtävä suoritettavaksi valtiolle.

Eikä siinä mitään, oikeassahan hän on. Laissa on monenmoisia kansalaisvelvollisuuksia, mutta lasten tekeminen ei niihin kuulu. Oletan, että Emma myös on johdonmukaisesti muiden kaltaistensa libertaarien ja anarkokapitalistien kanssa sitä mieltä, että suomalaisten oikeudetkin ovat sitten sellaisia, että valtio vain kieltäytyy heittämästä ihmisiä vankilaan asioiden tekemisestä, eivätkä sellaisia, että valtion pitäisi olla koko ajan budjetti ojossa auttamassa, ettei ihmisten itse-ekspression toteutuminen vain jäisi rahasta kiinni.

Katsotaanpas, mitä hänestä Wikipediassa kerrotaan. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän on vaatinut kaupunkia järjestämään majoituksen Balkanilta tuleville romanikerjäläisille. Paria vuotta myöhemmin hän on vaatinut kunnallista terveydenhoitoa laittomasti maassa oleskeleville ulkomaalaisille, eli ns. "paperittomille siirtolaisille". Nykyään hänet tunnetaan lähinnä hänen kiihkostaan saada pidettyä Suomessa joka ikinen tänne eksynyt ulkomaalainen, oli heillä jäämiseen edellytyksiä tai ei, mutta Twitter-tilinsä perusteella hän näyttää itse asiassa olevansa enemmän huolissaan koulutukseen kohdistuvista leikkauksista.

En nyt ota kantaa siihen, onko hän oikeassa vai väärässä vaatiessaan lisää valtion rahaa koulutukseen ja ulkomaalaisten kestitsemiseen, mutta sen verran voi silti huomauttaa, että molemmat ovat kallista lystiä.

Nuolimyrkkysammakot kantavat vauvansa selässään sopivaan lammikkoon kasvamaan.

Sitten meillä on demari Liisa Jaakonsaari, joka twiittasi näin:

Ei voi mitään, mutta #synnytystalkoot tuo mieleen kolmannen valtakunnan ja kansallissosialismiin.

Jaakonsaari on europarlamentaarikko, eli hän siis edustaa Suomea ei-niin-kovin-demokraattisessa Euroopan valtiuteen pyrkivässä hallintorakennelmassa, joka mielellään yrittää laajentua itään ja jolla on mielenkiintoisia ambitioita Euroopan kansojen etniseen koostumukseen liittyen.

Ei enempää Jaakonsaaresta, koska en googlettelullakaan saanut oikein selville, millaisia asioita hän kannattaa tai vastustaa. No, hän onkin pidemmän linjan poliitikko, joten hän osaa nämä jutut. Sitten oli demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi, joka kyllä oli kommentoinut asiaa enemmänkin, mutta alussa lainaamaani artikkeliin oli lainattu vain facepalm ja "jukran pujut"-kommentti. Twitterissään hän puhuu mm. tällaista:

Tällaisia synnytystalkoita miekin kannatan! Eespäin.

(Artikkelissa selitetään Rinteen tarkoittaneen synnytystalkoilla sitä, että jos tarjotaan ilmaiset iltapäiväkerhot ja varhaiskasvatus sekä pidennetään oppivelvollisuutta, ehkä vanhemmat innostuvat sen myötä tekemään lisää lapsia.)

Vai talkoisiin huudetaan. Ehkä ennemmin lisää kansainvälistymistä, perhevapaiden uudistus ja päivähoitomaksut alas.

Muuten hän on sitä mieltä, että:

Aktiivinen työvoimapolitiikka, perhevapaat, maahanmuutto, eläkejärjestelmä ja koulutus ovat tärkeitä. Korkea työllisyys on kaiken perusta.

Myös Mikkel haluaa kalliita asioita. Onneksi hän sentään ymmärtää, että ne voidaan saavuttaa vain sillä, että työntekijöitä on riittävästi kustantamaan ne.

Keitäs muita siellä oli? Sanna Marin, jonka mielestä:

#SDP haluaa maksuttoman päivähoidon, uudistaa vanhempainvapaat ja parantaa perheiden toimeentuloa. #Synnytystalkoot on onneton sanavalinta.

Miksi noita risuaitoja pitää nykyään olla joka ikisen sanan edessä? Haistakaa nyt jo p#sk#.

Hämähäkkivauva.

Loppupäätelmän aika. Osa noista vaatimuksista on ihan kohtuullisia. Osa jopa sellaisia, että voin ihan mielelläni maksaa veroja niitä varten. Osa taas on sellaisia, että maksaisin mielelläni veroja rahoittaakseni suuren virtuaalitodellisuuskeskuksen, jonne vaatijat voitaisiin varastoida esittämään vaatimuksiaan tietokonesimulaatioille pois oikeita ihmisiä häiritsemästä. Nyt ei ollut siitä kyse.

Kyse on siitä, että toivoisin kalliita asioita vaativien poliitikkojen (sekä tietysti äänestäjien) ymmärtävän, että vaurautta voidaan jakaa vain sen verran kuin sitä tienataan, ja siinä yhteydessä on ihan kohtuullista esittää toive, että tienaajia olisi vielä tulevaisuudessakin. Oli käytetty sanamuoto miten epämuodikas tahansa, ja vaikka se kuinka loukkaisi hedonistis-individualistista nykyfeministiä.

Tietysti sallin senkin, jos joku poliitikko (tai äänestäjä) on sitä mieltä, ettei halua lapsia. Kuten tuli jo todettua, ei sellaista lakisääteistä velvollisuutta ole, eikä tarvitse ollakaan. Sen verran johdonmukaisuutta kuitenkin toivoisin, että jos joku lapsentekopyynnöistä närkästyy niin kovasti, että pitää oikein julkisesti ottaa asiaan kantaa, on turha enää samaan hengenvetoon vaatia asioita, jotka lankeavat yhä vähälukuisempien tulevien sukupolvien kustannettaviksi.

Lopuksi vielä kissa.