Oli miten oli, hänen ansiostaan tekstini sai laajaa näkyvyyttä sellaisissakin piireissä, joissa minuntyyliseni blogistit eivät ole erityisen luettuja ja joissa huumoriani ja estetiikkaani ei arvosteta. Eräskin lukija ilmoitti lopettaneensa tekstini lukemisen alkuunsa tultuaan viehättävän assistenttini Denisen kuvan kohdalle. Omaan Twitter-virtaansa hän ilmeisesti minun innoittamanani laittoi vanhanaikaisemman ja siten hillitymmän vähäpukeisen kuvan Marilyn Monroesta ja esitti kysymyksen:
Onko tällaisten kuvien jakaminen nykyään sopivaa? Onko tämä esimerkki taidevalokuvasta vai esimerkki naisvartalon esineellistämisestä?Tuo on hyvä kysymys. Mietitäänpä sitä hetki. Tätä kysymystähän ei ole viime aikoina pohdittu vain Twitterissä eikä vain nykyaikaisten mallityttöjen poseerauksiin liittyen, vaan asia nousee merkittäväksi yhteiskunnalliseksi puheenaiheeksi säännöllisesti aikakaudesta toiseen. Otetaan esimerkiksi tällainen taideteos:
Löytyy Vatikaanista ns. isoolta kirkoolta. Alun perin, vuonna 1541, hahmot olivat kuulemma alastomia, mutta niille maalattiin jälkeenpäin pyyhkeet munien peitoksi, koska eihän nyt kirkoista pyhimmässä voi näyttää meininkiä, jota ei näe edes bordelleissa, kuten eräs aikalainenkin Michelangeloa moitti. Sitten on tällainen patsas:
Vuonna 1894 tuota suunniteltiin Bostonin kaupunginkirjaston pihalle, mutta Naisten Kristillisellä Raittiusliitolla oli asiaan painavaa sanottavaa. Ei tuollainen juopunut rietastelu sopinut lainkaan, eikä ainakaan kirjastolle. Ankaran paineen myötä patsas siirrettiin New Yorkiin museoon, ja vasta lähes sata vuotta myöhemmin melu oli laskeutunut sen verran, että Bostonin kirjastokin sai oman kopionsa alkuperäiselle paikalleen.
Streisand-efektin myötä, kun tapaus oli saanut paljon julkisuutta, taiteilija tienasi valtavasti rahaa myymällä kopioita teoksestaan, mutta siinähän nyt ei ole mitään yllättävää.
Tietenkään pelkästään alastomuutta ei ole sensuroitu, vaan tähtäimessä on ollut muitakin ominaisuuksia, jotka on katsottu epäkorrekteiksi, tasa-arvoisimpia kansanryhmiä alentaviksi tai muuten vaan aikakaudelle sopimattomiksi. Esimerkiksi natsit kielsivät taiteen, joka oli juutalaista, kommunistista tai muuten vaan paskaa, eikä taidekriitikkonakaan saanut toimia ilman propagandaministeriön lisenssiä. Esimerkiksi tällainen:
Eihän tuo edes esitä mitään, ja mitä järkeä on taiteessa, joka ei esitä mitään? Kieltoon vaan. Ja kuten Hitlerkin sanoi, jos joku haluaa maalata taivaan vihreäksi ja ruohon siniseksi, sellaisen ääliön sopii kastroida.
Natsien järjestämät rappiotaiteen näyttelyt kuulemma olivat yleensä paljon suositumpia kuin hyväksytyn arjalaisen taiteen näyttelyt. Mistäköhän lie johtunut.
Neuvostoliitossakin oli virallisena taidemuotona "sosialistinen realismi", joka terminä on yhtä mielekäs kuin vaikka natsistinen suvaitsevaisuus tai anarkistinen despotia, mutta jota kuitenkin onnistuttiin soveltamaan melkein 60 vuotta ja jonka myötä taiteilijoiden oli parasta pitää huolta, että heidän teoksensa viestittivät yleisölle aiheesta riippumatta, että työ on niin kivaa, että siitä on aivan turhaa kaiken muun hyvän lisäksi vielä maksaa palkkaakin.
2000-luvulle päästyämme tanskalainen Jyllands Posten -lehti päätti kokeilla, mitä tapahtuu, jos järjestää pilakuvakilpailun profeetta Muhammedista. Kilpailuun osallistui näinkin räväkkää ja edesvastuutonta perseilyä:
Tästä närkästyneinä muslimit pistivät pystyyn rähinöitä ympäri maailmaa. Ihmisiäkin kuoli. Lähinnä kuolleet olivat kiukkuisia muslimeja, jotka olivat tallautuneet hengiltä muiden kiukkuisten muslimien jaloissa, mutta jotenkin se saatiin käännettyä koko Tanskan kansan syyksi. Euroopassa keskusteltiin, onko sananvapaus mennyt liian pitkälle. Monet yksittäiset sanomalehdet julkaisivat kuvia vastustaakseen noussutta sensuurimielialaa, mutta Suomessa yksikään lehti ei siihen lähtenyt mukaan. Kun sitten kansalaisjärjestö Suomen Sisu laittoi kuvat nettisivuilleen, pääministeri Matti Vanhanen riensi pyytämään koko Suomen puolesta anteeksi muslimeilta, vaikka kukaan ei ollut ehtinyt häneltä kysyäkään.
Voidaan toki väitellä, oliko muslimien pillastuminen lapsellista ylireagointia, vai oikeutettua vihaa pyhien arvojen loukkaamisesta, ja voidaan väitellä siitäkin, oliko kuvien sensurointi pelkurimaista omien arvojen hylkäämistä, vai vain tervettä pelisilmää väkivaltaisten kilikallojen kostoiskujen välttämiseksi. Joka tapauksessa sensuurivaatimuksia esitettiin uskonnollisin perustein, ja niihin suostuttiin hihhulien mielistelemiseksi.
Esimerkkejä useista syistä sensuroidusta taiteesta löytyy paljon ihan viime vuosiltakin, mutta ne ovat olleet lähinnä yksittäistapauksia, eivätkä ole saaneet suurta mediahuomiota.
Sitten tuli #MeToo-kampanja, jolla oli kannatettava tavoite: kun kaikki naiset, jotka ovat joutuneet seksuaalisen häirinnän kohteiksi, ilmoittavat asiasta ääneen, ongelman laajuus paljastuu viimein kaikille. Valitettavasti kuitenkin jotkut oman elämänsä judithbutlerit päättivät, että #MeToo on hyvä tekosyy rusikoida maailma omaan ideologiaansa sopivaksi. Niinpä osittain kampanjan painostamana eräs brittiläinen museo päätti "herätellä keskustelua" poistamalla näytiltä seuraavan taideteoksen:
vuonna 1896 valmistunut maalaus poistettiin Manchester Art Gallerysta seinältä, koska taidegalleria haluaa ”haastaa tyypillisen aikakauden fantasian”, jossa alaston naisvartalo esitetään joko passiivisena koristuksena tai sitten femme fatale -tyyppisenä hahmona.Jaa. Minä kun olin tottunut siihen, että keskustelua herätellään yleensä tuomalla taideteos esille. Poistamalla teos julistetaan vain, että teoksessa oli jotain väärää ja siksi sitä ei saa katsella eikä siitä ole mitään puhuttavaakaan.
On helppoa olla samaa mieltä, että tuonaikainen naiskuva oli huonompi kuin nykyinen, mutta ei sitä "haasteta" piilottamalla aikakauden maalauksia. Piilottamisella julistetaan autoritaarisesti, että nykyinen naiskuva on parempi ja pulinat pois. Lisäksi julistetaan, että koska nykyinen naiskuva on objektiivisesti parempi, ei kellään ole mitään syytä katsella menneiden aikojen hapatuksia. Joku sivistymätön plebeiji voisi vielä saada päähänsä kyseenalaistaa em. julistukset ja haastaa nykyisen naiskuvan.
Suomessakaan tältä ei ole vältytty, vaan Ateneumissa esillepantua Akseli Gallen-Kallelan Aino-tarua, eli tätä:
...on viime aikoina vaadittu piilotettavaksi mm. saatesanoilla "eikö museota yhtään hävetä?" Koska vaatijat eivät tietenkään ole lukeneet Kalevalaa, he jäävät vain jumittamaan kuvaan, jossa vanha irstas käppänä jahtaa nuorta tyttöä, eivätkä tiedä, etteivät Väinämöisen yritykset suinkaan pääty onnellisesti kummankaan kannalta. Tarun opetus onkin hyvin feministishenkisesti se, että kannattaa pysytellä vaan kiltisti omissa kategorioissaan.
Onneksi museon johtaja Susanna Pettersson pysyy suoraselkäisenä ja jättää tuollaiset vaatimukset omaan arvoonsa. Hän summaa koko touhun hienosti:
Taiteen tehtävä on esittää kysymyksiä ja antaa ajattelemisen aihetta. Museoiden tehtävä on toimia esittämisen, puheen ja monimuotoisten tulkintojen areenoina. Ei ole oikeaa tai vääränlaista taidetta. On vain taidetta.Harvinaisen asiallista puhetta. Mutta millaisen yhteenvedon saamme tästä taidehistoriallisesta oppitunnista?
Huomaamme, että vääränlaisten kuvien kieltäminen niin siveellisyyden loukkaamisen kuin vallitsevan ideologian kanssa ristiriidassa olemisenkin takia on jo vanha keksintö, eivätkä naiskuvasta huolestuneet feministit tai #MeToo-kampanjoijat ole tuoneet tähän muotiin mitään uusia innovaatioita. Perusteet sensuurin vaatimiselle vaihtelevat, mutta periaate pysyy samana: halutaan kieltää muilta se, mikä ei itseä miellytä.
Näköjään oikea kysymys ei olekaan, että onko tällaisten kuvien jakaminen enää nykyään sopivaa, vaan että onko se vieläkään sopivaa. Reaktioista päätellen ei vaikuta olevan.
* * *
Entäs sitten bikinityttöjen postailu blogeihin? Eihän sillä ole mitään tekemistä taiteen kanssa. Vaikka suvaittaisiinkin joidenkin sata vuotta sitten eläneiden kääkkien kiinnostusta teinityttöihin ihan vain sen takia, että ne ovat keksineet maalata perversionsa kankaalle, miten siitä seuraa vaatimus suvaita sitäkin, että silikonilla pumpattuja bimboja tungetaan joka tuutti täyteen?
Kysytäänpä sitä Formula 1 -maailmasta. Siellä on aiemmin ollut tapana käyttää "grid girlejä", eli kauniita ja usein vähäpukeisia naisia moniin niinkin oleellisiin tehtäviin kuin numerokylttien kanniskeluun ja ajajien vieressä hymyilyyn. Eipä ole enää. Sellainen ei johtoportaan mielestä enää sovi "modernin yhteiskunnan sosiaalisiin normeihin".
Napa näkyy, naapurin poijat nauraa. |
Eikä siinä mitään. Markkinavoimien lakien mukaan F1-touhukin pyörii, joten jos johtoportaan mielestä vihaiset feministit ovat autourheilulle merkittävämpi kohderyhmä kuin kiimaiset miehet, ilman muuta näin kannattaa tehdä. Mutta mistäs suunnasta suurimmat vastalauseet kuuluvat? Kiimaisilta miehiltäkö, joilta on nyt viety yksi monista tilaisuuksista patriarkaaliseen tuijotusahdisteluun?
Ei, vaan työnsä menettäneiltä tytöiltä. Aihetta Twitterissä käsittelevässä #gridgirl-virrassa ei juuri lopettamispäätöstä puolustavia kommentteja näe. Vastalauseet ovat usein tällaisia:
Come rain or shine we would be there waiting with our boards for our drivers to come round the bend. Why are 'idiots' taking our jobs away? #gridgirl #BTCC fed up of trying to defend myself, it's simple I LOVE my job get over it! #robbers #f1gridgirls
There is a huge discussion on #F1 banning #gridgirls. Being a #gridgirl for several years, I absolutely love it. Many of us who model at these events do it because we love the sport of racing. I have traveled the world and have met the most amazing people doing it.
So the inevitable has happened, F1 gridgirls have been banned. Ridiculous that women who say they are "fighting for women's rights" are saying what others should and shouldn't do, stopping us from doing a job we love and are proud to do. PC gone mad.Yhdenkään alalla työskentelevän naisen en nähnyt kommentoivan, että onpa tämä päätös hieno juttu, kun vihdoinkin pääsee pois vihaamastaan alistavasta orjatyöstä. Ne harvat kommentit, jotka eivät olleet työnsä menettäviä naisia tukevia ja kannustavia, olivat lähinnä muotoa "hehheh, mahtaa vatuttaa, kun joutuu etsimään oikeaa työtä, jossa ei enää pelkällä ulkonäöllä pärjää".
Bye bye Sophie. now go and get yourself an education rather than standing in the mirror all day taking selfies.Joo, kyllä minuakin vatuttaisi, jos saisin kenkää ja pitäisi mennä töihin, joissa joutuisin näkemään enemmän vaivaa tienatakseni pienempää palkkaa. Voiko ketään moittia siitä?
Viehättävä ulkonäkö on markkinoitavissa oleva ominaisuus ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa ammattitaito. Sen hankkiminen, kehittäminen ja ylläpitäminen vaativat sekä synnynnäisiä ominaisuuksia että jatkuvaa työtä. Ketään ei siihen pakoteta, vaan päin vastoin kilpailu ja karsinta ovat ankaria.
Sama pätee edellisessä kirjoituksessa esiintyneeseen ja kritiikkiä saaneeseen Denise Milaniin. Monien mielestä kaula-aukon esittely ei varmaankaan ole mikään oikea ammatti, mutta hän tuskin ihan heti lähtisi alaa vaihtamaan moisista puheista, kun ottaa huomioon, että hän on mallintöillä tienannut jo 6 miljoonan dollarin omaisuuden. Pekan Porstuan viehättäväksi assistentiksi ei ihan kuka tahansa pyllistelijä pääsekään, vaan useimmilla täällä vierailevilla naisilla on seitsennumeroiset tienestit. Ja sen haluavat vihaiset feministit viedä heiltä pois.
Porstuan henkilökunnan pitkäaikaisimman jäsenen Candicen ilme, kun hän kuulee, että hänen pitäisi luopua 7 miljoonan dollarin vuosituloistaan ja mennä tienaamaan 20 000 dollaria vuodessa johonkin hikipajaan tasa-arvon ja naisten vapautuksen nimissä. |
Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin feministien mielestä naisella piti olla oikeus itse päättää, mitä haluaa kehollaan tehdä. Erityisen kuvaava on alussa mainitsemaani Twitter-keskusteluun osallistuneen henkilön kommentti:
Tuo on aika kesy verrattuna siihen millaisia kuvia ihmiset julkaisevat itsestään esim. Instagramissa. Lienee voimaannuttavaa esineellistää itsensä?Esineellistäminenhän se onkin päivän sana. Nättejä naisia ei saa katsoa, koska se jotenkin kumoaa heidän sisäisen kauneutensa, tai jotain. Selvä. Itsensä esineellistäminen taas on oikein mielenkiintoinen konsepti. Nainen ei siis saa tehdä mitä haluaa, koska jonkun muun mielestä sellainen ei ole naiselle soveliasta käytöstä.
Tosiaan. Niin kauan kuin kulttuurissa ylipäätään tunnetaan sellainen käsite kuin "itsensä esineellistäminen", naiset eivät ole vapaita. En näe mitään eroa siinä, onko vapautta rajoittamassa joukko irstaita äijiä vai joukko vihaisia feministejä.
No niin. Huhhuh. Tulipas tästä paljon pidempi teksti kuin ajattelin. Yhteenvedon aika. Olemme todenneet, että 1) taiteen sensurointi millä tahansa verukkeella ei ole feminismiä, vaan totalitarismia, ja 2) feministien pyrkimykset deletoida kauniit naiset näkyviltä ei ole naisten vapauttamista, vaan alistamista. Enää jäljellä on yksi kysymys.
Miksi?
Miksi tauluihin pitää maalata nättejä naisia tissit tanassa? Miksi formuloissa pitää olla nättejä naisia numerokylttejä kanniskelemassa? Miksi minun muka pitää postailla tännekin jotain bikinikuvia vaivautumatta edes keksimään sille mitään kunnollista yhteyttä kirjoitusten aiheisiin?
No, ei varsinaisesti pidäkään. Aivan yhtä hyvin tuollainen voidaan lopettaa. Ei sille ole mitään loogisesti pitävää perustetta. Esitän kuitenkin vastakysymyksen.
Miksi naisille on tärkeää, että olohuoneen verhojen värisävy sopii yhteen sohvan kanssa? Miksi naiset postailevat kuvia kauniista maisemista? Miksi naiset laittavat kukkia maljakoihin? Miksi naiset kuluttavat valtavia rahasummia vaatteisiin, joita he käyttävät yhden kerran? Miksi naiset ripustelevat seinille tauluja, jotka eivät esitä mitään ihan vaan sillä perusteella, että seinillä pitää olla tauluja? Miksi naiset keräävät ikkunalaudat täyteen juuri tietynvärisiä kukkia? Miksi naisten kirjahyllyissä on aina vähintään yksi taso varattuna koriste-esineille?
Miksi? |
Eihän siinäkään ole hyödystä ja tarpeesta kyse. Kyse on pelkästä estetiikasta. Elinympäristö on viihtyisämpi, kun ympärillä on kauneutta katseltavaksi. Miehet eivät välitä yllälistatuista asioista, koska he eivät yksinkertaisesti kiinnitä tuollaiseen materiaan juuri huomiota. Miehet kiinnittävät huomionsa kauniisiin naisiin ja siksi haluavat ympäröidä itsensä kauniilla naisilla tai ainakin heidän kuvillaan.
Ajatus, että kauneuden havaitseminen, tunnustaminen ja arvostaminen jotenkin vähentäisi arvoa "esineellistämisen" kautta, on täysin mielipuolinen, käsittämätön ja väärä.
Tuleeko minusta vähemmän isänmaallinen ihminen, jos tykkään katsella suomalaisia maisemakuvia?
Käännynkö minä ateistiksi, jos kirkkoon tuodaan liian hienoja alttaritauluja?
Joutaako hyvä kirja saman tien saunansytykkeeksi, jos siitä tehdään näyttävä elokuva?
Ei tietenkään. Eikä minun arvostukseni naisia kohtaan vähene tippaakaan sillä, että arvostan myös heidän fyysisiä piirteitään.