perjantai 16. elokuuta 2013

Pientä kevennystä

Viime aikoina on tullut kirjoiteltua melko paljon pitkiä vuodatuksia yhteiskunnallisista epäkohdista. Tällainen ei alun perin kuulunut blogini suunniteltuun konseptiin, ja muutenkin uskontoni kieltää ottamasta asioita liian vakavasti. Niinpä ajattelin, että vastapainoksi tällä kertaa otetaan rennosti ja kirjoitellaan vain mukavia asioita. Aloitetaan vaikkapa huumorilla:

Pohojalaasta perhe-elämää.
Emäntä tryykäs tupahan, mihinä isäntä istu kiikkustoolissa Ilikkaa lukemas. Akka oli tohoruksis ja sanoo notta:
- Tuo meirän piika on paksuna!

Isäntä totes rauhallisesti notta:
- Soon piian oma asia.

- Mutta, kussoon kuulemma sullen raskahana, jatkoo emäntä.

- Soon mun asia, jatkoo isäntä rauhallisesti.
Emäntä alakoo itkiä ja kiukuta notta:
- Mä kyllä lähären tästä taloosta!
- No soon sun ikioma asias, sanoo isäntä ja jatkoo sontasiionin (Ilkka-lehti) lukua.

Emäntä lähti vihas kammarin puolellen ja paiskas oven kii. Vähän päästä soli jo leppyny, tuli takaas tupahan ja eherootti isännälle notta:
- Eiköhän panna tuo piika pois meiltä.

Johon isäntä totes notta:
- Eipä tuo tunnu panemalla lähtevän...



Lukijoilta on jälleen tullut porstuaan paljon kysymyksiä. Kyselyissä on havaittavissa tiettyjä trendejä ja toistuvia teemoja, ja poliittiset ja yhteiskunnalliset sekoilut eivät lukeudu niihin. Ilmeisesti on siis päässyt käymään niin, etten ole tarjonnut yleisölleni sitä, mitä se haluaa. Tämä epäkohta on pikimmiten korjattava, joten tänään annetaan suoria vastauksia nuoria mieliä askarruttaneisiin dilemmoihin.

athletic babe
beautiful sport girls

Hälytin personal trainerini Jamien salilta vastaamaan, koska hän on asiantuntija naisurheiluun liittyvissä kysymyksissä:


Vastaus jäi nyt vähän epäselväksi, mutta ei se mitään, niin jäi kysymyskin. Jatketaan.

tulinen trumpetti

Kaveri sai sellaisen Thaimaasta. Paranee antibiooteilla.

Tähän väliin soitetaan vähän musiikkia, Johnny Cashia tietenkin.


Koska tunnen yhteiskunnallisen vastuuni, kertaan tässä lukijoilleni liikennesäännöt. Pohjalaiset tietenkin; muut ovat huonompia, koska ne aiheuttavat tielläliikkujille valheellista turvallisuudentunnetta.


Autoolijoolle:
1§ Jos joku menöö erellä, aja ohitte.
2§ Jos joku yrittää ohitte, niin älä päästä.
3§ Säästä vilikkua.
4§ Ku liikennevalo vaihtuu nokkas erestä vihiriästä keltaaseksi, nin kiihrytä vauhtia. Kyllä sä kerkiät.
5§ Ku jalankulukia tuloo eressä suajatiälle, nii lisää vauhtia. Ei se sitte tuu.
6§ Mutta jos se kumminki tuloo, nii polokaase kaasu pohojaan. Ettei jää kitumahan.
7§ Ku joku hirasteloo erellä ja hakoo vaikka jotaki paikkaa, niin neuvo sille oikia osoote. Elikkä huura ohimennes sivuikkunasta, että; Painu vit**hun!
8§ Oo varovaanen ruuhkaliikentees. Ettei kännykkäs lipsahra korvalta.
9§ Ku joku yrittää sivutiältä ramppia myären isomman tiän liikennevirtaan, niin älä tee sille tilaa. Son joku kohomo.
10§ Jos taharot ajella rauhassa kaupunkilla, niin lähäreppä paanalle vaan silloon, kun kaikki muukkin tapaa liikkua.
11§ Jos jonku auto menöö rikki ja pysähtyy etehes, niin töötötä ja raivua ittekses niin kauan, että saat syränhalavauksen.
12§ Jos haluat päästä nopiaa kaupunkin lävitte, niin hommaa polokupyärä ja aja jalakakäytävällä. Siälä saa päästellä lujaa.

Pyäräälijöölle:
13§ Jos ajat polokupyärällä mumman kumohon, niin verä niska kyyryhyn ja polije pakohon. Kyllä sen joku siitä korjaa.
14§ Pyärääle ykssuuntaasta katua vastavirtahan. Son jännää.

Jalankulukijoolle:
15§ Kun polokupyäräälijä ajaa sivuuttes, niin murijaase sitä kyynärpäällä kylykehen jos kukaan ei oo kattomas.
16§ Viheltele ittekses, kattelet taivahalle ja oo tärkiän näköönen, kun kävelet karun ylitte päin punaasia.


skimpy swimwear

Jälleen hyvä kysymys rakkailta lukijoiltani. Markkinointipäällikköni Candice tuntee uimapuvut. Onko tämä tarpeeksi skimpy?


kalja kalorit

Kaljassa on kaloreita saman verran kuin maidossa, eli 35 kcal / 100 g. Yhdessä kalja-annoksessa (33 cl:n pullossa) on n. 120 kcal. Sen määrän voi polttaa TV:tä katselemalla 1,5 tunnissa, kevyesti hölkäten vartissa, punttisalilla 20 minuutissa tai imettämällä istualtaan tai makuulla 50 minuutissa.

Sitten taas musiikkia.


Tämähän on kivaa, vähän kuin olisi radiossa töissä. Monet miehet ovatkin sanoneet, että minulla olisi radioon hyvin sopiva ääni. Naiset taas kertovat, että minulla on radioon sopivat kasvot.

lingerie picture

Viehättävä assistenttini Katarina saa vastata tähän.


hope solo nude

I hope so too.

komea mies

Hetkinen. Ei tämä ole sellainen blogi.

läskit naiset

Ei tämä ole sellainenkaan blogi. Menkää nyt jo.

pää hajoaa

No vähemmästäkin.


ötököitä jauhoissa

Niistä saa kivasti proteiinia. Jos olet vegaani tai muuten nirso, laita jauhot jääkaappiin. Siellä ötökät eivät pääse käsiksi niihin.

Toivottavasti tällä erää ei ole enää muuta painamassa yleisön mieltä. Lopuksi vielä musiikkitoive.

youtube irwin goodman


2 kommenttia:

  1. Hyvät ajo-ohjeet :D

    VastaaPoista
  2. Heh, joo, oikein highway to Hell -tyyppiset.

    Ovat ne tainneet levitä Pohjanmaalta jo muuallekin. Se on sitä monikulttuurisuutta.

    VastaaPoista