perjantai 2. elokuuta 2013

Pullukoita

Otsikkoa ei pidä eikä saa tulkita niin, että pitäisin lihavista naisista.

Kyseessä on uusi lempimikroruokani: Pullukat aidolla muusilla ja ruskialla kastikkehella.


Typeryyttäni menin hotkaisemaan koko lastin, ennen kuin tuli mieleen ottaa kuva, joten pitää käyttää katalogikuvaa. Noh, lisään paremman kuvan sitten ensi kerralla.

400 grammaa lihapullia, muusia ja kastiketta, ja pari porkkanansiivua. Voisi ajatella, että tuon tylsemmäksi ja tavanomaisemmaksi ei perusruoka voi enää mennä. Voiko se olla hyvää, kun ei siinä ole edes mitään panangia, tikka masalaa, satayta tai muita laksatiiveja?

Salaisuus piilee kastikkeessa. Se on ylivoimaisesti täyteläisimmänmakuista ruskeaa kastiketta, mitä olen maistanut. Kermaista, suolaista ja pippurista. Tuosta viereisestä citymarketista saa tuota myös chilimaustettuna (tai saisi, jos eivät olisi aina loppu), jossa edellämainittuun listaan voi lisätä vielä kohtuullisen tulisuuden. Legendat kertovat, että vielä cheddarversiokin olisi olemassa.

Jos nyt jotain pahaa pitää sanoa, kastiketta on jopa vähän liikaa. Ei meinaa muut täytteet riittää sen imeyttämiseen. Kastikkeen massasta voisi osan korvata vielä pullukalla tai parilla, että 400 g:n annoksella saisi mahan paremmin täyteen.

Harhaanjohtavasta markkinoinnista voisi myös moittia. Valmistaja on Härmän Snackpoint -niminen firma, mutta se on oikeasti Lahdesta, eikä ainakaan kotisivujen mukaan sillä ole mitään tekemistä Härmän kanssa. Toimitusjohtajalla on sentään pohjalainen sukunimi, joten ehkä se selittää.

Oli miten oli, tämä on nykyään osa perusostoslistaani.

No niin, siinä olisi chiliversio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti