Asennemuutos painonhallintaan

Suomessa ihmisten lihavuus on kausiluonteista. Elämä kulkee sykleissä, jolloin välillä treenataan, stressataan ja paastotaan, ja välillä syödään kaikki, mikä ei pakoon ehdi.

Tammikuussa murehditaan joulukiloja. Kun niistä on (ainakin teoriassa) päästy, tulee pääsiäinen, jolloin suklaata ja muita herkkuja ei ole tapana vältellä. Sitten pitää kovalla kiireellä treenata itsensä "rantakuntoon". Kesälomilla kumminkin ihmiset tuppaavat lihomaan, kun mökillä eletään kaljalla ja grillimakkaralla, eikä mitään tarvitse tehdä, joten loppukesästä, juuri näihin aikoihin, pitää karistaa kesäkilot pois. Syksyllä kukaan ei viitsi kiinnittää huomiota kroppaansa, koska kaikki muukin on rumaa, eikä sadetakin alta mitään muotoja kumminkaan erotu. Jos alkutalvesta vähän tuleekin sitten lasketeltua ja hiihdeltyä, kohta on taas joulu, jolloin lihominen on jokaisen tavallisen ihmisen perusvelvollisuus.

Itse en ole ikinä ymmärtänyt, miksi ei saisi pyrkiä ylläpitämään sitä rantakuntoa ympäri vuoden. Kun asenne on se, että timmiä kroppaa tavoitellaan vain kuukauden parin pätkissä, ja niiden välissä kaikki saavutetut tulokset mitätöidään, ei ole mikään ihme, ettei laihdutuksesta tahdo tulla mitään. Haluaisinpa nähdä sen ihmisen, joka ei normaalisti urheile eikä kiinnitä huomiota syömiseensä, mutta pystyy silti kuukaudessa treenaamaan itsensä sellaiseen kuntoon, että näyttää hyvältä uimapuvussa.

Tähän ei pelkkä mehukuuri riitä.

Oli miten oli, nyt on jälleen se aika vuodesta, jolloin mediassa jaellaan neuvoja kesäkilojen karistamiseksi. Ihan hyviä vinkkejä tuolla kai on, ei siinä mitään:

Jutta Gustafsberg lupaa, että laihtuu tehokkaasti, kun muistaa pitää kiinni terveellisestä, proteiinipitoisesta ruokavaliosta ja säännöllisistä ruoka-ajoista.

Ruokavalio kannattaa Gustafsbergin mukaan rakentaa proteiinipitoisten ruokien ympärille. Hän muistuttaa, että vaikka kaikki lähtee ruokavaliosta, tehokas aerobinen liikunta tehostaa ruokavalion vaikutusta.

Iltapäivälehtien niksiartikkeleista poimitut itsestäänselvyydet kuitenkin yleensä jaksavat motivoida lukijoita juuri sen kuukauden tai pari, eivätkä ne riitä pysyvien tulosten saamiseen. Tarvitaan muutos asenteisiin. Siksi listaan nyt asioita, joiden pitäisi olla yhtä lailla itsestäänselvyyksiä kuin sen, että urheilemalla ja vähemmän syömällä laihtuu, mutta joita ihmiset tulevat ajatelleeksi harvemmin. En aio tässä kertoa ruokaohjeita tai treenikalentereita; niitä kyllä löydätte lehdistäkin.

Tämä postaus on tarkoitettu ensisijaisesti niille, jotka yrittävät laihtua, mutta eivät onnistu. Valmiiksi hoikille tässä ei pitäisi olla mitään uutta, ja jos joku ei haluakaan läskeistään eroon, ei asia minulle kuulu. Mutta mistäs keksinkään kirjoittaa tämän tekstin, tuon kesäkiloartikkelin lisäksi? Aikaisemmin käsittelin naisten epätervettä suhtautumista läskiin ja mainitsin kolumnistin, joka oli omissa läskipohdinnoissaan päätynyt jonkinlaisiin lopputuloksiin. Pientä muutosta parempaan on hänellä tapahtunut, mutta silti hän on ymmärtänyt pahasti väärin monta asiaa, ja ajattelin, että asia täytyy käsitellä syvällisemmin. Hän sanoo esimerkiksi:

Ruoka on aina ollut palkinto, siitä kieltäytyminen itsekurin mitta. Mitä enemmän olen yrittänyt laihtua, sitä varmemmin olen lihonut. Oma keho on ollut vihollinen, kelvoton ja kömpelö.

1. Kuten jo viimeksi mainitsin, oma keho ei ole vihollinen. Se on suorituskyvyltään rajallinen, mutta silti pelkkää tahdotonta lihaa. Aivot ovat vihollinen, koska siellä piilee laiskuus ja tekosyyt, joilla perustellaan, miksi juuri nyt ei pysty laihduttamaan. Keho kyllä tottelee, kunhan aivot antavat käskyn.

2. Ruoka ei saa olla palkinto. Jos tekee kovan treenin ja palkitsee itseään herkuilla, tuloksena on nollasummapeli, jossa paino ei laske. Se voi kyllä nousta, kun läski ei lähde, mutta lihakset kasvavat. Usein ihmiset yliarvioivat liikunnan polttaman kalorimäärän. Kilo läskiä sisältää 7 716 kilokaloria, ja kevyellä hölkkäämisellä tuon määrän polttamiseen menee reilusti yli 10 tuntia. Ahkerallakin laihduttajalla menee siis ainakin viikon verran yhden läskikilon kuluttamiseen pelkällä urheilulla.

3. Liikunnasta ei tule mitään, jos veren maku suussa kierretään rinkiä sillä asenteella, että on kaloreita poltettavana. Ei sellaista kukaan jaksa kovin kauaa. Pitää pyrkiä löytämään liikuntamuoto, josta oikeasti pitää, ja jota jaksaa harrastaa muutenkin kuin laihdutukseen liittyvänä pakkopullana. Jos ei kerta kaikkiaan tykkää liikunnasta, voi kokeilla hankkia kuntopyörän, jota voi veivata TV:n ääressä ihan huomaamattaan.

4. Yksi suurimmista virheistä, minkä laihduttajat tekevät, on jahdata tiettyä tavoitepainoa ja sen saavutettuaan todeta, että homma tuli valmiiksi, ja palata takaisin vanhaan rutiiniin. Samaan sarjaan kuuluvat puheet joulukiloista ja rantakunnosta. Sen seurauksena yleensä kilot tulevat takaisin korkojen kera ja homma pitää aloittaa alusta. Läskiäkin täytyy ylläpitää, eli jos juhannuksena on ylipainoa, se ei johdu siitä, että tuli jouluna mässäiltyä, vaan elintavoissa on jotain kroonisesti vialla. Pitää keskittyä korjaamaan elintavat puntarin lukeman tuijottamisen sijasta, niin laihtuminen seuraa perässä.

5. Kolumnistimme jatkaa:

Olen koko aikuisikäni suhtautunut ruokaan sairaalla tavalla. En minä oikeasti ole jaksanut laskea vaikka, syönkö tarpeeksi ja monipuolisesti kasviksia. Sitä kyllä tarkasti, saanko tänään syödä suklaalevyn vai en.

Tarkistin jääkaapissani olevasta Maraboun minttukrokanttisuklaalevystä. Levy sisältää 1080 kcal, yksi pala 38,6 kcal. Laihduttaja saa siis levyllä melkein koko päivän energia-annoksen, mutta yhdestä palasta ei ole niin väliä. Syökää siis suklaata jos välttämättä haluatte, mutta laskekaa sen kulutus paloissa eikä levyissä. Jos pelkäätte, ettei itsehillintä riitä, sitten se on pakko jättää kauppaan tai ostaa vaikka niitä viiden palan Fazer-patukoita. Kiusauksiin ei voi sortua, jos kiusauksen aiheuttajaa ei ole saatavilla. Eikä niitä kasviksiakaan tarvitse niin tarkasti laskea, koska laihduttamisen kannalta tärkeämpää on syötyjen kalorien yhteismäärä, ei niinkään se, mistä ne kalorit saadaan.

205 kcal. Tummassa suklaassa on suklaanhimoa tyydyttävän kaakaon lisäksi paljon antioksidantteja, joista on kaikenlaista terveydellistä hyötyä.

6. Usein ajatellaan, että kyllä keho tietää, paljonko ruokaa se tarvitsee. Jos syö kun on nälkä, silloin ollaan luontaisessa balanssissa. Ei se niin mene. Keho tottuu saamansa ruoan määrään, ja jos vuosikaudet syö liikaa, keho alkaa pitää sitä normaalitilana, ja sopivampaan ruokamäärään siirtyminen aiheuttaa aluksi vajeentunnetta. Jos siis oikeasti haluaa laihtua, on oltava valmis tuntemaan nälkää. On myös muistettava, että iän kertyessä keho tarvitsee vähemmän energiaa kuin ennen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos keski-ikäisenä syö saman verran kuin nuorena, lihoo. Kääntäen, jos haluaa säilyttää nuoruuden solakkuutensa, ruokamääriä täytyy pikkuhiljaa pienentää.

7. Kaikkein tärkein asia: koska universumi ei ole kiva eikä reilu, laihtua ei voi toteamalla, että kyllä minä muuten treenaisin, mutta pesu- ja tiskikone pitää täyttää ja Salkkaritkin alkaa tunnin päästä, ja söisin vähemmän, mutta kun Ritva toi kahvihuoneeseen viinereitä ja kaikki muutkin ottivat. Universumi ei kuuntele tekosyitä, se kunnioittaa vain suoraa toimintaa. Jos aikaa treenaamiselle ei ole, omia rutiineja pitää uudelleenjärjestää, kunnes sitä löytyy.


Jos nuo pitää mielessä, on mahdollisuus, että terveysinnostus kestää nekin välipäivät, jolloin lehdessä ei ole ketään fitness-misua listaamassa vuodenajan käänteentekevimpiä karppireseptejä. Tosin myönnän, etten itsekään ymmärrä ihan kaikkea, sillä kolumnistimme kertoo tietävänsä jo nuo asiat, ja toteaa seuraavaa:

Ja aina joku muistuttaa, että laihtuminen on ihan helppoa. Syö vain vähemmän kuin kuluttaa.

Tämäkin on täysin totta, mutta hyvin monella vääristynyt suhde ruokaan lähtee vääristyneestä suhteesta omaan kehoon eikä mistään itsekurin puutteesta. Epävarmaa ihmistä on helpointa hämätä yltäkylläisyyden keskellä. 

Siksi läskitalkoot pitäisi aloittaa sen häpeän poistamisesta. Siksi tarvitsemme realistisia kuvia kiiltokuvien rinnalle.

Eli siis ajatus menee jotenkin niin, että "en pidä itseäni viehättävänä, koska olen liian lihava. Syönpä siis vähän lisää." Ja se, että mediassa näytettäisiin enemmän lihavaa porukkaa ja julistettaisiin virallisena totuutena lihavien olevan yhtä viehättäviä kuin laihatkin, jotenkin motivoisi porukkaa laihduttamaan? Tämä on varmaan jotain naisten logiikkaa. Tuosta tulikin mieleeni...

8. Ei pidä paikkaansa, että me tavalliset ihmiset synnyimme lihaviksi ja rumiksi, ja nuo mallikaunottaret upeiksi ja laihoiksi. Yhtä lailla hekin joutuvat näkemään vaivaa ulkonäkönsä eteen, ja varmasti joutuvat panostamaan omaan kunto-ohjelmaansa enemmän, kuin normaali perheenäiti siedettävän perustason saavuttamiseen.

Jos nainen ohjeistani huolimatta hairahtuu edellämainittuun ajatteluun, voi aina pyytää jotain miespuolista kaveria personal traineriksi. Koska naisten atleettisuus on hyvin usein miehen sydäntä lähellä, joku varmasti suostuu. Suostuvathan naisetkin miehille makutuomareiksi vaatekauppoihin.

Before-kuvia näkee peilistäkin. Ei motivaatioon niitä tarvita, vaan after-kuvia.