Kirja-arvostelu: Suzanne Collins - Nälkäpeli 2: Vihan liekit

Viimeksi esittelin suurta suosiota sekä kirjana että elokuvana niittäneen Nälkäpelin, ja lupasin seuraavaksi kirjoittaa jatko-osasta. Oli kiireinen viikko, joten en päässytkään lukemaan tätä niin nopeasti kuin suunnittelin, mutta viime yönä en kuitenkaan meinannut saada unta, joten vetäydyin hetkeksi lueskelemaan. Valmista tuli kerralla, ja pääsin nukkumaan puoli seitsemän maissa.

Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin ykkösosa jäi. Onneksi ykkösosan tapahtumat kerrataan oleellisilta osin pätkittäin tarinan edetessä, joten ei haittaa, vaikka sen lukemisesta on jo kauan eikä se ole enää tuoreessa muistissa.

Edellisen nälkäpelin voittajat Katniss ja Peeta ovat rakastettuja sankareita, ja voittajan eläkkeillä ei tarvitse murehtia muusta kuin edessä odottavasta koko maan kattavasta voittojuhlakiertueesta. Pääkaupungin stalinistinen johto kärsi kuitenkin edellisessä osassa nöyryytyksen, jota se ei aio unohtaa, ja kansalaisten keskuudessa kauan noussut kapinahenki uhkaa löytää Katnissista tarvitsemansa kiintopisteen.

Koska hallinto ei voi suoraan murhata kansan suosikkia pahentamatta omaa tilannettaan entisestään, Katniss painostetaan esittämään voittajakiertueella rakastunutta hupakkoa, joka uhmasi hallintoa pelkkää tyhmyyttään, eikä suinkaan lietsoakseen kapinaa. Se ei riitä, joten pääkaupunki joutuu keksimään jotain muuta. Niinpä Katniss lähetetään nälkäpeliin uudestaan, ja tällä kertaa vaarallisempia vastustajia vastaan.

Kirja on sujuvaa ja jännittävää luettavaa, kuten ykkösosakin. Sitä kuitenkin vaivaa trilogioiden kakkososille erittäin tyypillinen ongelma: ykkösosat ovat yleensä yksinään toimivia tarinoita, ja ne laajennetaan trilogioiksi vasta sitten, kun suosio on havaittu. Kolmososa antaa tarinalle eeppisen päätöksen, mutta kakkososa on vain tarinan rakentamista ilman kunnon loppua, joka tekisi siitä yksinään toimivan tarinan.

Katnissin hahmoa ollaan muokattu poispäin siitä kovasta toimintasankarista, jota ihailin ykkösosassa, ja hän viettää aivan liikaa aikaa murehtien mieskuvioitaan. Itse nälkäpeli on jäänyt sivuosaan, mikä on toisaalta ymmärrettävää, koska juonen pitää pyrkiä kehittymään eteenpäin. Jos kiinnostaa vain teinit tappamassa toisiaan, voi lukea Battle Royale -mangoja.

Neljä pistettä viidestä. Tarina on edelleen koukuttava, mutta päähenkilöön on tällä kertaa päässyt lipsahtamaan vähän liikaa estrogeeniä.

Nyt jotain muuta väliin. Kai minä sen viimeisenkin osan saan silti luettua kesän loppuun mennessä.