Vielä parikymmentä vuotta sitten tatuointi olisi ollut tyylikäs. Silloin niissä oli vielä jotain epätavallista, kapinahenkeä. Nykyään, kun jokaisella teinitytöllä alkaa olla vähintään se leppäkerttu olkapäällä tai tribaalikäppyrä perseen päällä, niistä alkaa olla hohto mennyt. Ja ne englanninkieliset tekstit, älkää ainakaan niitä ottako. En ole koskaan nähnyt kokonaisen lauseen mittaista englanninkielistä tatuointia, joka ei olisi näyttänyt kännisen venäläisen tekemältä käännökseltä kielioppivirheiden takia.
Joku polttomerkki tai arpitatuointi olisi kyllä aika hardcore. Siitä muistuukin mieleeni yksi tapaus muutaman vuoden takaa. Olin aamuneljältä pikkuisessa pizzakioskissa töiden jälkeen iltapalalla. Paikalla oli vain minä, yksi keski-ikäinen nainen ja kolme työntekijää, jotka ulkonäöstä päätellen olivat Intiasta tai Lähi-idästä kotoisin.
Yhtäkkiä sisään marssi iso lauma skinheadeja. Maiharit, maastohousut, pilottitakit, ajellut päät ja natsitatuoinnit niskassa, kaikki löytyi. Ajattelin, että tästä taitaa tulla mielenkiintoista. Sen sijaan, että olisivat alkaneet riehumaan, he kysyivät minulta ja em. naiselta, olemmeko ajatelleet ottaa tatuointeja, koska he olivat juuri perustaneet oman liikkeen. Sanoin, ettei tavallinen tatuointi innosta, mutta joku polttomerkki olisi hieno. Seuraavat 20 minuuttia juttelimme sitten arpi- ja polttotatuoinneista, kunnes heidän piti jatkaa matkaa, ja oli mielenkiintoista. Mukavia poikia.
Mutta asiaan. Minkä tatuoinnin ottaisin, jos ottaisin mitään? Ottaisin koko selän kokoisena tämän kuvan:
Krusifiksit ovat hienoja ja perinteikkäitä tatuointiaiheita, ja niillä saa aina katu-uskottavuutta.
Tietysti sisältöä ja merkitystäkin pitää olla. Tällä kuvalla ilmaisisin närkästykseni siitä, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on viime vuosina muuttunut nössökerhoksi, joka tukee ja kannattaa ihan mitä asiaa tahansa ja vaikka kaikkia yhtaikaa täysin riippumatta siitä, mitä Raamatussa asioista sanotaan, ilmeisenä tarkoituksenaan nuoleskella maallistunutta nuorisoa pysymään kirkollisveronmaksajina.
Voi olla niin, että kovan linjan kirkolle ei ole enää niin paljoa kysyntää, ja ennen pitkää sillä tiellä kirkko surkastuisi pieneksi ja merkityksettömäksi lahkoksi krishnojen ja jehovien rinnalle. Toisaalta, mitä virkaa on yhdistyksellä, jonka ainoa tarkoitus on pyrkiä turvaamaan oma olemassaolonsa vaikka sitten omien oppiensa hinnalla?
Eivätkä seurakuntalaiset ole yhtään sen parempia. Vähän väliä käy niin, että joku hihhuli, joka ei edes ole millään lailla kytköksissä ev.lut. kirkkoon, sanoo jotain, joka ei sovi yhteen sekulaarin humanistisen maailmankuvan kanssa, ja protestina tuhannet tapakristityt eroavat kirkosta, koska uskonto on kiva juttu niin kauan, kunhan se ei ole eri mieltä Hesarin kolumnistien kanssa. Tähän kirkko vastaa, ettei ole samaa mieltä em. hihhulin kanssa ja vihkii vaikka joitain homoja lähetyssaarnaajiksi päästäkseen sanomaan olevansa ajan hermolla, ja silloin vuorostaan tuhannet kiihkouskovaiset eroavat.
Kaikkia miellyttämään pyrkivällä politiikallaan kirkko on ajanut itsensä tilanteeseen, jossa se ei miellytä enää ketään. Sen pitäisi muodostaa jonkinlainen selkeä ja yhtenäinen näkemys ja pitää siitä kiinni silläkin uhalla, että joku katsoo parhaaksi etsiä pelastustaan jonkin muun firman seremonioista. Se voi halutessaan perustaa näkemyksensä Vihreiden puolueohjelmaan, jos uskoo sieltä suunnalta löytyvän potentiaalisia uskovaisia, mutta kun nyt kerran on periaatteessa kyse kristinuskosta, itse suosittelisin kokeilemaan Raamattua.
Mistäs me puhuimmekaan? Ai niin, tatuoinneista. Otan tuon ylläolevan, jos voitan lotossa päävoiton, mutta tällainenkin olisi kiva:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti