Kiäli kansaavvälistyy

Aiemmin kirjoitin Hesarin kolumnistista, jonka mielestä Suomi ei ole tarpeeksi kansainvälinen hänen makuunsa, ja on muutenkin noloa, jos emme sulaudu maailmalla massaan. Hän ei suinkaan ole ensimmäinen, joka moisia ajatuksia laukoo, ja tuskin tunnetuinkaan, mutta koska olen huono muistamaan nimiä, käytän tämän kirjoituksen ajan kyseisestä aatesuunnasta termiä 'johannakorhosismi' mainitun kolumnistin mukaan.

Johannakorhosismin keskeinen ajatus on se, että jos jokin asia on mahdollista tehdä kahdella tavalla, ja Suomessa se tehdään toisin kuin muualla, suomalainen tapa on määritelmänmukaisesti huonompi ja väärä.

Vääryydessä on toki aste-eroja, jotka riippuvat siitä, mihin maahan verrataan. Esimerkiksi jos Kiinassa syödään ruokaa puikoilla, se on hienoa ja mielenkiintoista eksotiikkaa, ja haarukalla syöminen on vain tavallista ja tylsää. Haarukoista ei silti ole syytä luopua, koska ei se kiinalaisuus nyt niin hienoa ole, että meidän pitäisi kiinalaisiksi muuttua. Sen sijaan jos italialaisessa ruokakaupassa pussitetaan ostokset ensin ja maksetaan sitten, ja Suomessa maksetaan ensin ja mennään vasta sitten pussittamaan, suomalainen käytäntö on vulgääriä junttiutta, josta pitäisi äkkiä kasvaa eroon. Sillä ei ole väliä, että suomalainen tapa on nopeampi ja kaikkien kannalta sujuvampi, koska kauppiaan homma on järjestää lisää kassoja, jos jonoja kertyy.

Jos Afrikassa pakotetaan lapsia tappamaan toisiaan sisällissodissa ja Suomessa ei, johannakorhosistitkin myöntävät Suomen tavan hoitaa asiat paremmaksi, mutta silti afrikkalainen tapa on jotenkin määrittelemättömästi suomalaisten syytä, ja hävetä pitäisi.

Joskus hekin ovat toki oikeassa.

Asiaan. Törmäsin juutuupissa johannakorhosismin nuoreen nousevaan tähteen, jolla on sanansa sanottavana kielestämme:

Jos olisin ilkeä, voisin huomauttaa, ettei kellään, joka käyttää animepiilareita ja lausuu s-kirjaimet pissismäisesti sihautellen, ole juuri pelimerkkejä moittia ketään junttimaisuudesta. Kuitenkin olen sitä mieltä, ettei argumentin esittäjän toisarvoiset ominaisuudet vaikuta itse argumentin pätevyyteen, joten käsitelläänpäs asiat asioina. Muissa videoissaan hän esittää jopa hyvinkin fiksuja mielipiteitä, joten ei saa antaa olemuksen hämätä.

Fiksun havainnon hän tässäkin tekee: suomenkielen suhde puheen ja kirjoitusasun välillä määrittyy eri tavoin kuin monissa muissa, etenkin länsieurooppalaisissa kielissä. Muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta suomalaiset ovat hyvin tarkkoja siitä, että sanat lausutaan niin kuin ne kirjoitetaan, ja yhtä äännettä vastaa yksi kirjain. Ranskassa ja englannissa sanat lausutaan niin kuin ne lausutaan, ja kirjoitusasu on vähän jotain sinne päin.

Voimme yrittää arvailla, mitä mieltä kiinalainen eurooppalaisten kielten opiskelija olisi näiden vaihtoehtojen paremmuusjärjestyksestä. Siitä huolimatta vika on kuulemma suomalaisissa, jos eivät ymmärrä, että Yves Saint Laurent on oikeasti Iivs Sen Loröö. Ulkomaalaisilla on kuitenkin täysi oikeus kirjoittaa kieltään päin seiniä jos haluavat, ja siihen on suomalaisten aivan turha mennä lässyttämään mistään ortografian foneemiperiaatteesta.

Mikä siis on loppupäätelmä? Ymmärrän kyllä sen näkökulman, että ärsyttää, kun suomalaiset lausuvat vierasperäiset erisnimet väärin. Vika ei kuitenkaan ole Suomen kansan tai kielen junttiudessa, vaan ulkomaisten kielten ala-arvoisissa ja satoja vuosia sitten vanhentuneissa oikeinkirjoitussäännöissä.

Oma havaintoni ja paljon suurempi ärsytyksen aihe on, että suomenkieli on kansainvälistynyt tuossa suhteessa jopa liikaa. Siis siinä mielessä, että ulkomaisia vaikutteita tungetaan sinnekin, minne ne eivät kuulu. Päällimmäisenä tulee mieleen Raha-automaattiyhdistys, eli lyhyemmin RAY. Ainakin pääkaupunkiseutulaisten puheessa se on säännönmukaisesti "rei". Ilmeisesti siis Rahaeutomaatti-ihdistys. Sanokaa sitten mieluumin vaikka "räy", jos ei "ray" taivu suuhun.

Toinen on sitten nämä onnelliset vanhemmat, jotka luulevat olevansa omaperäisiä antaessaan kersalleen jonkin melko tavanomaisen nimen, jossa i tai j on korvatty y:llä, tai k on korvattu c:llä. Ayla, Christa, Eiya, Jennica, Nico, Yasmin ja niin edelleen. Ruotsinkielisille tämä annettakoon tietyissä tapauksissa anteeksi, mutta muut saavat lopettaa tällaisen toiminnan vaikka heti. Jos haluaa välttämättä antaa nimen, joka ei toistu saman korttelin sisällä kymmentä kertaa, voi valita jonkin oikeasti erikoisen, kuten Ebbaleeni, Keesia tai Taikatuuli.

(En tiedä, onko Taikatuuli tytön vai pojan nimi, mutta toivottavasti sitä ei ainakaan pojalle anneta, ettei se saa kovin pahasti turpaansa koulussa.)

Suomiräppäritkin voivat lakata tunkemasta englanninkielisiä sanoja sinne tänne lyriikkaansa. Jos ei osaa tehdä toimivia ja järkeviä loppusointuja valitsemallaan kielellä, on se sen merkki, ettei ole lahjoja siihen hommaan, ja kannattaisi harkita alanvaihtoa.