Välimerellistä ruokakulttuuria

No niin, olen palannut Suomeen, ja voin sanoa syöneeni hyvin. Ulkomailla ravintolassa käydessä pitää aina tilata jotain paikallista harvinaisuutta, tai edes jotain, mitä ei tule ikinä kotona syötyä. Jos meinaa tilata jotain spagettia, voi aivan yhtä hyvin pysyä kotona. Tietysti eksoottisilla ruuilla voi saada mahansa sekaisin, mutta sekin kuuluu olennaisesti kokonaisvaltaiseen lomamatkaelämykseen.

Katsotaanpas mieleenpainuneimmat tapaukset:

Ensimmäisenä on tyypillinen balkanilainen pikaruoka, pleskavica. Se on ikään kuin hampurilaisen ja pitaleivän välimuoto, eikä varmasti jätä nälkäiseksi. Isoon versioon kuului 300 gramman jauhelihapihvi, ja koska kokki teki pihvin itse juuri ennen paistamista, lisämaksua vastaan hän tunki sen vielä täyteen pekonia ja juustoa.

Seuraavaksi maukas kymmenen euron vasikanlihapihvi. Sen lisukkeena tuli minulle uusia tuttavuuksia, gnoccheja. Kroaatit kirjoittavat sen muodossa 'njoki', joten se varmaan lausutaan noin. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä 'gnocchi' sananmukaisesti tarkoittaa, mutta täytyy sanoa, että foneettisesti se on erittäin osuva nimitys. Jos minä olisin tuotekehittelystä vastaava ammattikokki, ja minulle annettaisiin tehtäväksi kehittää mikä tahansa ruokalaji, jolle tulisi nimeksi 'gnocchi', lopputulos olisi juuri tuollaisia muhjuisia pastaklimppejä. Oikein hyviä ne ovat.

Sitten mustekalaa. Mustekala on yllättävän monipuolinen raaka-aine; olen syönyt sitä jo muutamiakin kertoja, mutta koskaan en ole kahta kertaa saanut sitä samalla tavalla valmistettuna. Tällä kertaa tuli pikkukalmareista pätkittyjä uppopaistettuja rinkuloita. Varsinkin lonkeropalat olivat hyviä.

Kotorin vanhassakaupungissa Montenegron puolella oli kahvila, jota matkaopas suositteli erityisesti kakkujen takia, joten piti kokeilla. Olihan se elämys. En olekaan ennen nähnyt kermakakkua, jota pitää leikata pihviveitsellä.

Kalaravintolassa tarjottiin haifilettä merileväkastikkeessa. Kun kysyin tarjoilijalta, minkä lajin hai on kyseessä, hän vastasi vain, että hai, merihai. Nuori kloppi varmaan ensimmäistä viikkoa töissä. En taida syödä haita toiste, ei se ollut niin hyvää. Kitkerä sivumaku. Tuo läjä merilevää oli kuitenkin yllättävän maukasta.

Se hyvä puoli tässä kokeilussa sentään oli, että nyt voin vihdoin mennä mereen uimaan. Jos hai syö minut, se on silloin tasapeli, ja sen voin hyväksyä.

Lopuksi kunnon T-luupihvi. Paksuutta 5 senttiä.