Kirja-arvostelu: Sebastian Junger - Sota

Aikaisemmin valittelin, että sotakirjoja nimettäessä ei käytetä kovinkaan paljoa mielikuvitusta. Sebastian Junger päätti näyttää minulle reteästi keskisormea ja antaa omalle kirjalleen nimeksi lyhyesti ja ytimekkäästi Sota.

Otin tämän kirjan matka- ja rantalukemiseksi lomalle, mutta se oli vähän turhan lyhyt. Nyt pitää yrittää lentokentältä metsästää jotain luettavaa paluumatkalle. Ostin kyllä sloveeninkielisen käännöksen Arto Paasilinnan Hurmaavasta Joukkoitsemurhasta, mutta en ihan vielä lue sitä sujuvasti, ja lentokoneessa on sen verran vähän kyynärpäätilaa, etten jaksa siellä ruveta säheltämään sanakirjojen kanssa.

Junger ei ole fiktiokirjailija, vaan reportteri, joka ihan oikeasti vietti yli vuoden Korengalin laaksossa, Afganistanin vaarallisimmassa loukossa amerikkalaisten sotilaiden kanssa. Kirja perustuu dokumenttimaisella tarkkuudella tositapahtumiin, mutta silti se on sujuvaa ja jännittävää luettavaa kuin paraskin romaani.

Junger kuvaa sotilaiden arkea jatkuvan tulituksen alla ja heidän railakkaita rituaalejaan tylsyyden ja paineiden vähentämiseksi. Turpaan annetaan niin kavereille kuin upseereillekin kunnioituksen ja arvostuksen osoituksena, ja eräs hyvin suosittu jäynä on napata kaveri takaapäin kuristusotteeseen, kunnes häneltä lähtee taju. Pari kuukautta sitten hämmästyin nähdessäni lehdessä artikkelin, jonka mukaan jopa 20% Afganistanista palanneista veteraaneista kärsii jonkinasteisesta aivovauriosta, mutta enää en ihmettele.

Taisteluihin joudutaan vähän väliä. Silloin tällöin kokemattomat upseerit tapattavat miehiään lähettämällä partioita avomaastoon päivänvalossa, mutta yleensä taistelu on sitä, että yhden kukkulan laelta tulitetaan toiselle, kunnes ilmatuki saapuu siivoamaan jäljellejääneet viholliset.

Kirjan parasta antia ovat kuitenkin kohdat, joissa Junger analysoi sotilaiden mielenliikkeitä. Motiivit ja käyttäytymismallit käydään läpi selvänä tarkoituksena opettaa siviililukijalle, että sotilaat eivät ole verenjanoisia hulluja, jotka tuntevat olevansa elossa vain saadessaan murhata ihmisiä, vaan ihan asiallista porukkaa, johon rankat kokemukset vaikuttavat syvästi.

Viisi pistettä viidestä. Suomalainen media on epäonnistunut täysin Afganistanin sodan kuvaamisessa, mutta tämä kirja täyttää aukot.