Turista terrorista

Noilla sanoilla paikallinen kerjäläinen minua manasi, kun esitin, etten ymmärtänyt häntä ja väitin puhuvani huonosti sloveenia liueten samanaikaisesti paikalta.

Tosiaan, olen tällä hetkellä Sloveniassa kielikurssilla. Ensimmäisen varsinaisen koulupäivän luennot ovat nyt takana, ja kirjoittelen odotellessani iltaohjelman alkamista. Teatteriin pitäisi mennä. Valitettavasti kiireet saattavat hidastaa blogini päivitystahtia, ja päivitykset tulevat olemaan Slovenia-painotteisia, mutta viimeistään elokuussa palataan normaaliin päiväjärjestykseen.

Ljubljanan vanhaa keskustaa.

Hostelli on sama kuin viime vuonna ja muutenkin melkein kaikki on vanhalla paikallaan, joten kaikki on jo valmiiksi tuttua, ja olen saanut opastaa uusia kuinka homma toimii ja missä mikäkin on kaupungilla. Vastaanottovirkailijatkin niin hostellilla kuin kurssilla riemastuivat heti nähdessään minut, joten tein silloin näköjään lähtemättömän vaikutuksen. Valitettavasti viime vuoden kavereista ei tällä kertaa tullut paikalle enää kuin yksi, vaikka silloin kaikki niin kovasti lupailivatkin.

Tämä on neljäs päiväni täällä, mutta kurssi alkoi virallisesti vasta eilen ja opiskelu alkoi toden teolla tänään. On siis ollut hyvin aikaa kierrellä ja norkoilla kaupungilla. Ensimmäisenä piti tietysti etsiä ravintola, josta saa slovenialaista makkaraa. Allaoleva annos (olutta mukaanlukematta) maksoi 5,50€. Mitään suomalaistyylisiä leivonnaisia nuo eivät ole, vaan kuori on tungettu äärimmilleen täyteen pelkkää lihaa ja puolen sentin paksuisia rasvakokkareita. Kuoren alla on kuplia, joista purskahtaa sulaa rasvaa kun niitä tökkää haarukalla.

Jo pelkkä makkara on hyvä syy tulla Sloveniaan.

Kaikki keskeiset nähtävyydet on taas pitänyt käydä läpi, ja tietysti ensimmäisenä kaupungin keskellä kukkulan päällä oleva linna.

Viehättävät seuralaiseni: vasemmalla ukrainalainen Anna, oikealla puolalainen Julia.

Pistivät minut keskitason ryhmään. Viimeksi kun olin alkeistasolla, ei tullut läksyjä tai muutakaan aikaavievää koulutyötä luentojen lisäksi, mutta nyt täällä joutuu oikeasti tekemäänkin jotain, eikä kännäämiselle omaehtoiselle paikalliskulttuuriin tutustumiselle jää läheskään yhtä paljoa aikaa.

Lisää maisemia linnantornista.

Tosiaan, nyt pitää lähteä teatteriin. Pelasin äsken hostellin edessä koripalloa ensimmäistä kertaa yläasteen jälkeen, ja nyt on vetelä olo. Oikeasti pelasimme vain saadaksemme tekosyyn ottaa paidat pois tyttöjen edessä, mutta he eivät tulleetkaan katsomaan, eikä tuollainen pyrähtelyurheilu oikein sovi minulle.