Zboczeniec

No niin, kielikurssi on rämmitty kunnialla läpi. Matka jatkuu tästä Kroatiaan, mutta linja-auto lähtee vasta illalla, ja siihen asti pitäisi keksiä tekemistä. Melkein kaikki muut ovat jo lähteneet tai ovat tekemässä lähtöä. On sentään kiva, että vihdoinkin yli viikon jälkeen ehtii bloggaamaan.

Reissu meni odotusten mukaisesti. Vietin jo viime vuonna paljon vapaa-ajastani puolalaisten porukoissa, ja olin suunnitellut opettelevani puolankieltä ennen tänne tuloani, mutta oli niin paljon muutakin opiskeltavaa, etten ehtinyt. Olisi pitänyt, koska nytkin päädyin roikkumaan puolalaisten mukana. Kielikylpy oli sen verran tehokas, että nyt ymmärrän puolankielisestä keskustelusta n. 20 %, ja toisen viidenneksen pystyn päättelemään asiayhteydestä. En vielä voi ottaa osaa keskusteluun, mutta suurimman osan ajasta tiedän sentään, mistä puhutaan.

Piknikillä. Vasemmalta lukien Weronika, Daria, Michal ja Ola.

 

Nuo olivat lukeneet jostain kirjasta tuosta Ljubljanan kaupunginosasta, jossa asuvat kaikki bosniakit ja albaanit ja muut Jugoslavian köyhemmistä paikoista tulleet maahanmuuttajat. Siellä on melko vaarallista, ja päivittäin hostellimme ohi ajaakin ambulansseja pillit huutaen sinnepäin. Pakkohan siellä oli sitten käydä. Otimme vähän viiniä ja naposteltavaa, ja etsimme joenrannalta rauhaisan istuskelupaikan. Löysin vielä joenpohjasta pari avaamatonta kaljatölkkiä, ja ihan hyvin ne olivat säilyneet. Paikallinen voimalaitos oli heti yläpuolella, mutta se ei näyttänyt vaivaavan luontoa; kaloja, kurkia ja jopa majavia pyöri melkein jaloissa.

Bubr puolaksi.

Tytöt olivat muuten sitä mieltä, että olen liian vakava. En muka hymyile tarpeeksi. Yritin selittää, ettei suomalaiseen kulttuuriin kuulu tyhjälle virnuilu, ja muutenkin ylenpalttinen tunteilu on akkojen hommaa. Hymyilen jos on hymyilemisen aihetta. No mutta ainahan ulkomaalaiset ovat vähän outoja.

Puolalaisilla on mielenkiintoinen musiikkityyli, "disco polo". Se on niin huonoa, että se on oikeastaan aivan mahtavaa. Esimerkki:

Puolalaisissa on vain se huono puoli, että siellä on halukkaita sloveeninopiskelijoita paljon enemmän kuin niille on tarjolla stipendejä. Se tarkoittaa, että käytännössä stipendiä ei anneta samalle tyypille kahta kertaa, joten ensi vuonna en tapaa vanhoja kavereita, vaan joudun tutustumaan uusiin.

Viime vuonna jäin ikävästi pois matkasta, kun muut lähtivät merenrannalle, mutta tänä vuonna ehdin mukaan. Piran on hieno kaupunki palmuineen, kasinoineen ja valtavine taloineen, mutta niiden uimarannassa ei ole paljoa lastenlapsille kertomista. Se koostuu pääasiassa metrisistä teräväsärmäisistä kivenlohkareista, mutta yhteen kohtaan oli sentään valettu betonista suuri tasanne loikoilua ja uimassakäymistä varten. Aurinkoa saa ottaa yläosattomissa, mutta kun auringonpalvojien keski-ikä huitelee yli neljässäkymmenessä, se ei ole niin kivaa kuin miltä kuulostaa.

Piranin keskusaukio ja loput tytöt: Julia, Irena ja Kamila. Vähän huono kuva, mutta ehkä he eivät haluakaan tulla tunnistetuiksi.

Valokuvia on kyllä enemmänkin, mutta postailen niitä myöhemmin Suomeen palattuani. Tällä miniläppärillä on niin tympeää käsitellä kuvia. Samasta syystä teksti saattaa vaikuttaa tajunnanvirtamaiselta, koska ilman hiirtä editointi menee rasittavaksi nysväykseksi tällä postimerkin kokoisella kosketusalustalla.

Ensi vuotta varten käyn kyllä ehdottomasti jonkinlaisen puolan alkeiskurssin.