Vasemmistolaisen ympyrän sulkeutumisesta

Joskus kauan sitten Suomessa oli rikkaita ja köyhiä. Rikkaat olivat niin rikkaita, että heidän ei tarvinnut itse vaivautua edes ruokkimaan itseään eikä siivoamaan omia jälkiään, vaan he saattoivat palkata useitakin köyhempiä päätoimisiksi "palvelijoiksi". He asuivat valtavissa kartanoissa, jotka usein toimivat koko kylän keskuksena.

Vastaavasti köyhät olivat niin köyhiä, että he saattoivat aivan konkreettisesti kuolla köyhyyteensä. Karun ja kylmän maan tarjoama elanto ei ollut itsestään selvää, ja jos maasta ei onnistunut elantoa raapimaan, ei sitä kukaan muukaan tullut antamaan. Rikkaan ja köyhän erotti toisistaan jo kaukaa ulkomuodosta, eivätkä he juuri olleet tekemisissä keskenään muuten kuin työsuhteen kautta.

Nykyäänkin on rikkaita ja köyhiä, mutta nykyään se tarkoittaa jotain ihan muuta kuin tuolloin. Pienituloiset kykenevät elämään mukavaa ja ihmisarvoista elämää, kunhan elämänhallinta on suunnilleen kunnossa, ja jopa työttömien perustarpeet täytetään valtion toimesta, ettei heidän tarvitsisi lähteä kadulle kerjuulle. Toisaalta rikkaat on keskiluokkaistettu kovalla verotuksella ja koulutuksen yleistymisellä, ja vaikka heillä onkin enemmän rahaa hienoihin autoihin, taloihin ja etelänmatkoihin kuin köyhemmillä, samassa tungoksessa he kaikki Hulluilla Mielenterveysongelmaisilla Päivillä ryntäilevät. Sekä täysin osattomat että ökyrikkaat ovat enää lähinnä marginaaliin häivytettyjä yksittäistapauksia.

Vasemmistopuolueet, kuten Demarit, Vasemmistoliitto ja Vihreät, mielellään ottavat kunnian siitä, että Suomessa 1) ei ole kerjäläisiä, 2) eikä ökyrikkaita, ja 3) että perusduunarin elämä ei ole sietämätöntä kituuttamista.

Hehän ovat tietysti sitä mieltä, että Suomi on tullut valmiiksi. Enää ei tarvitse muuta kuin pitää kiinni saavutetuista eduista, ehkä hieman vielä silloin tällöin viilaten särmiä pyöreiksi. Ainakin he ovat sitä mieltä, että parempaan suuntaan on menty. Vai mitä?

No eivätpä tietenkään.

Kymmenisen vuotta sitten kaiken edistyksen äiti EU ratkaisi ongelman, jota emme tienneet meillä olleenkaan, kun se avasi Romanian ja Bulgarian köyhälle romanivähemmistölle väylän tulla Suomeen kerjuulle. Taantumuksellisemmat tahot kyselivät, että tarvitseeko sieltä tulla tänne asti ihan vaan pummimaan ja eikö asia olisi ennemminkin lähtömaiden kuin Suomen ongelma, mutta vasemmistomme tiesi paremmin ja otti kerjäläiset riemusta kiljuen vastaan. Asia on edelleen ajankohtainen, kun vihreät poliitikot jaksavat edelleen copypasteilla twitteriinsä, ettei ihminen voi olla laiton eikä köyhyys voi olla rikos.

Seuraava kysymys olikin sitten, että mitä kerjäläisille annetaan. Se, että kaupunki hääti heitä itserakennetuista leireistään, herätti monissa vasemmalle kallistuvissa järjestöissä suurta pahennusta, kuten tästä vanhasta Kansan Uutisten artikkelista voidaan lukea. Sittemmin kerjäläisille ollaan vaadittu kunnilta ja/tai valtiolta hätämajoitusta, peseytymistiloja ja perusterveydenhoitoa.

En kuitenkaan muista kuulleeni minkään merkittävän tahon vaativan Balkanin romanikerjäläisille suomalaista henkilötunnusta, valtion kustantamaa vakituista asuntoa tai sen tasoista sosiaaliturvaa, että se mahdollistaisi suomalaiset standardit täyttävän elintason ilman kerjäämistä. Käytännössä vasemmisto siis vaatii vain, että Balkanin romanien annettaisiin rauhassa tulla Suomeen kerjäämään.

En nyt oikein tiedä, miten tuo pitäisi tulkita. Näyttäisi siltä, että vasemmistolle on itseisarvoisen tärkeää, että Suomessa on kerjäläisiä. Jos kotimaasta ei niitä löydy, on pakko tuoda niitä ulkomailta. Koska perinteisesti vasemmisto on ansioitunut kerjäläisyyden poistamisessa, eikä ulkomaalaisten kerjäläisten haalimisesta ole sille mitään etua, on vaikea keksiä tälle toiminnalle mitään järkeviä motiiveja.

Ökyrikkaiden hankkiminen on hankalampi juttu, koska niiden houkuttelu ulkomailta on korkean verotuksen maassa hankalampaa kuin kerjäläisten houkuttelu. Onneksi kuitenkin ura vasemmistopuolueessa tarjoaa hyviä mahdollisuuksia kovapalkkaisiin tehtäviin, ja vastaavasti vasemmistopuolueet tarjoavat helppoa näkyvyyttä tyypeille, jotka ovat jo kyllästyneet rahan tienaamiseen ja haluavat kokeilla siipiään politiikassa. Esimerkkinä vaikka demari Mikael Jungner, joka jokin aika sitten twiittasi näin:

Sinänsähän on ihan oikein, että isoissa firmoissa korkeissa asemissa olleella tyypillä on enemmän rahaa kuin perusduunarilla, ja kyllä ihminen saa käyttää rahansa ihan mihin haluaa. Työväenpuolueen poliitikolta viisinumeroisten summien heittely heräteostoksiin oman hyvyyden mainostamiseksi vain on aika jännä signaali. Ilmeisesti on niin, että jos ökyrikkaita ei ole, eikä niitä saa tuontitavaranakaan, vasemmiston on ryhdyttävä luomaan niitä itse. Tällekin on hankalaa keksiä mitään järjellistä motiivia.

No niin, nyt päästään vihdoin päivän varsinaiseen aiheeseen, eli kolmoskohtaan. Hiljattain Vasemmistoliiton konkari Anna Kontula teki lakialoitteen työvoiman tarveharkinnan poistamisesta, eli suomeksi sanottuna siitä, että Suomeen pitäisi saada muuttaa EU:n ulkopuoleltakin töitä tekemään siinäkin tapauksessa, että töitä ei ole tarjolla, jolloin tulija ei tulisi niinkään töitä tekemään, vaan lähinnä valittamaan siitä, etteivät suomalaiset anna töitä.

Eräs rakennusalan AY-pamppu on julkisesti vastustanut aloitetta, minkä seurauksena Kontula onkin loukkaantuneena vaatinut käytöstapoja. Keskustelu on siis ollut luonteeltaan seuraavanlainen:

Kontula: "Hei, mitä jos hommattaisiin Suomi täyteen kehitysmaalaisia tekemään teidän työt riisikupin hinnalla?"

AY-pomo:

Kontula: "Nyt vähän käytöstapoja hei!"

Mietitäänpäs nyt hetki. Palkkataso ja muut työehdot ovat tulosta työnantajan ja työntekijöiden välisistä neuvotteluista. Korkeaa koulutusta ja erikoisosaamista vaativilla aloilla työntekijät ovat neuvotteluissa vahvoilla, koska jos työnantaja ei taivu heidän vaatimuksiinsa, he voivat mennä jollekin toiselle, koska työpaikkoja on enemmän kuin työntekijöitä. Kuvittelisin, että tällaisille aloille myös ulkomaalaiset saavat melko helposti työluvan, eli tarveharkinnan poisto ei juuri vaikuttaisi heihin.

Matalapalkka-aloilla, joilla työntekijältä ei juuri vaadita muuta kuin a mind that's weak and a back that's strong, työnantaja voi todeta, että nämä ovat ehdot, ja jos ei työntekijälle kelpaa, varmasti löytyy joku muu, jolle kelpaa. Näillä aloilla työntekijöiden ainoa valtti vahvojen ammattiyhdistysten lisäksi on ollut se, että heitäkään ei ole loputtomasti. Useimmat kouluttautuvat pidemmälle eivätkä tee hanttihommia kuin pari vuotta opiskeluaikoinaan, ja monet saattavat todeta, että palkan ja työttömyystukien välinen ero on kohtuuttoman pieni suhteessa työn vaatimaan vaivannäköön.

Työnantajillehan tuo on hankala tilanne. Onneksi se voidaan ratkaista kahdella tavalla: joko ruvetaan maksamaan hanttihommista sellaista palkkaa, että se alkaa houkuttaa ihmisiä tekemään asiasta työuransa, tai sitten avataan markkinat kolmannen maailman asukkaille, joita kyllä riittää loputtomasti ja joissa lisäksi on suomalaisiin nähden kolme selkeää etua. 1) He eivät välttämättä osaa järjestäytyä ja liittoutua, 2) he ovat tottuneet tekemään kovasti töitä olemattomalla palkalla eivätkä osaa vaatia paljoa, ja 3) vaikka osaisivatkin, heidät on helpompi pakottaa huonoihin ehtoihin, koska heitä painaa jatkuva työttömyydestä seuraava oleskeluluvan lakkaamisen riski.

Tässä 2000-luvun orjuudessa on toki se parannus perinteiseen 1800-luvun orjuuteen nähden, ettei tämä sorra mitään tiettyjä etnisiä ryhmiä, vaan kaikenväristä työväestöä tasapuolisesti, mutta tuskin ihan tähänkään kannattaa pyrkiä.

Erityisen jännää on, että tällaisia aloitteita tulee Vasemmistoliiton suunnasta. Puheenjohtaja Li Anderssonkaan ei kiirehtinyt tuomitsemaan Kontulan aloitetta, vaan pysyttelee puolueettomana ja vain moittii Kontulaan kohdistunutta liian piikikästä arvostelua. Voidaan siis todeta, että vasemmiston mielestä duunarien työehdot ovat liian hyvät ja palkat liian korkeat, joten niitä on syytä pudottaa luomalla halpatyövoimasta keinotekoista ylitarjontaa.

Työn laatukin on usein hintansa mukaista.

Millaisen yhteenvedon voimme tehdä tästä kaikesta? Vasemmisto puhuu mitä puhuu, mutta teoillaan osoittaa kaipaavansa Suomeen kerjäläisyyttä, kerskakapitalismia ja työväestön kurjistumista ilman mitään järkevää syytä.

Johtopäätökseni on, että vasemmistolaiset eivät yksinkertaisesti kykene suhtautumaan luontevasti yhteiskuntaan, jossa mainitut asiat eivät ole merkittävä ongelma. Ehkä he tarvitsevat sorrettuja, joiden puolesta kamppailla, ja jos niitä ei ole, niitä on väkisin luotava. Ehkä vallitsevan tilanteen vastustaminen on niin syvällä heidän koodauksessaan, että heidän on vastustettava vallitsevaa tilannetta silloinkin, kun he ovat itse sen luoneet mieleisekseen. Ehkä heitä ei edes kiinnosta tavoitteiden saavuttaminen, vaan pelkkä taistelu itsessään, ja tavoitteiden saavuttaminen onkin heille itse asiassa huono juttu, koska se tarkoittaa, ettei asian puolesta voi enää taistella.

Heidän on suljettava ympyränsä ja palattava alkutilanteeseen voidakseen tuntea itsensä tarpeellisiksi.