tiistai 18. helmikuuta 2020

Hallituksia ja joululahjoja

Tehän tiedätte, mikä on hallitus. Hallitus on avo- tai avioliitossa elävä nainen. Yleensä hän on noin kolmikymppinen - siis sen ikäinen, että hän itse ei enää jaksa kulkea kaljakuppiloissa kavereidensa kanssa istumassa iltaa vähän väliä, mutta hänen miehensä vielä jaksaisi. Yleisin käyttöyhteys sanalle 'hallitus' onkin se, että kun kaverit soittavat miehelle ja pyytävät kaljalle tai muihin poikien leikkeihin, ja emäntä käyttää asiaan veto-oikeuttaan, mies saattaa vastata, että tällä kertaa hallitus ei myönnä lupaa.

Asiaa voi käyttää sosiaalisesti hyväksyttävänä tekosyynä silloinkin, kun ei vain huvita lähteä. Jos kaljallelähtemättömyyttä yrittää perustella millä tahansa muulla syyllä, voi joutua vastailemaan jatkokysymyksiin, kuten "eiku ihan yhdelle vaan" tai "voithan sinä nukkua päivällä töissäkin", mutta jokainen mies pahimpia rappiosinkkuja lukuunottamatta ymmärtää hallituksen esittämien välikysymysten ongelman, eikä jää inttämään.


Joululahjan valitseminen hallitukselle voi olla hankalaa.

Eikä. Mitäs minä sekoilen. Se on tehty niin helpoksi kuin mikään vain voi olla. Olen minä joskus onnistuneitakin valintoja tehnyt, mutta usein itse valittuihin lahjoihin saa vastaukseksi vain "vanhakin toimii vielä ihan hyvin", "väärän värinen" tai "eikö mikään ole enää pyhää". Niinpä meillä on jo vuosia ollut tapana, että emäntä antaa tarkat ohjeet, mitä hän haluaa.

Yleensä se ei edes ole mitään kallista tai hankalasti löydettävää. Kalliimmat lahjat hän hankkii itse itselleen, kuten tänä vuonna 55-tuumaisen television. Minä vastaavasti hemmottelin itseäni ostamalla 4K-remasteroidun blu-ray-version Talvisota-elokuvasta. Talvisodan alkamisen 80-vuotispäivän kunniaksi se esitettiin Helsingissä jossain elokuvateatterissakin, mutta harmikseni kuulin asiasta liian myöhään, etten ehtinyt katsomaan. No, laatua se on tämäkin.


Myös valtioilla on omat hallituksensa, ja joskus ne saattavat koostua noin kolmikymppisistä naisista, kuten esim. tällä hetkellä Suomessa. Suomen hallitus onkin kunnostautunut joululahjojen jakamisessa nuorille naisille. Esimerkiksi heti joulun alla:

1. Marin oppositiolle välikysymys­keskustelussa: ”Eikö teitä hävetä?”

Al-Holin leirillä, jolla kurdit pitävät vankeina ISIS-taistelijoita ja heidän erityisavustajiaan, on joitain ihmisiä, joilla on jostain syystä Suomen kansalaisuus, ja heistä osa on naisia ja lapsia. Koska rikollinen on aina uhri, naiset ja lapset varsinkin ovat patriarkaalisessa sortomaailmassa määritelmällisesti uhreja ja kulttuurieroja pitää muutenkin ymmärtää, hallitus tuntee suurta sympatiaa heitä kohtaan ja tahtoo auttaa heitä. Koska asia ei edistynyt politiikan ja diplomatian keinoin, vastaava ministeri Pekka Haavisto yritti salaisesti painostaa alaistaan virkamiestä tuomaan ISIS-lapsia laittomasti maahan tietäen hyvin, että virkamies voi joutua siitä vankilaan, ja kun virkamies ei suostunut, siivosi tämän pois tieltä jarruttamasta hyvää utopiaa.

Haavisto ei ole nuori eikä nainen, mutta koska hän nauttii virheiltä suojatun alfauroksen asemaa, nuoret naiset eivät suostu heittämään häntä linja-auton* alle.

(*En sano, että "bussin alle", kuten sanonta kuuluu. Linja-auto on julkinen liikenneväline. Bussi on se, jolla gannedaan osdogsed ruogagaubasda.)

Oppositio esitti välikysymyksen, että mitäs vattua. Sen sijaan, että hallitus olisi päättäväisesti puuttunut demokratian- ja lainvastaiseen toimintaan, se kysyi pääministerin suulla, että "eikö teitä hävetä". Ajatelkaa lapsia, jos osaatte, jumalattomat.

Ei, ei hävetä. Ministeri, joka runnoo salassa laittomasti läpi asioita, koska hän tietää, etteivät ne menisi läpi demokraattisessa prosessissa, ei kuulu vapaan länsimaan poliittiselle kentälle. Ihan sama, mistä asioista on kyse.

Lasten tuomista on puolusteltu sillä, etteivät pienet lapset tajua mistään mitään eivätkä ole syyllistyneet mihinkään, joten on kohtuutonta rangaista heitä jättämällä heidät leirille heitteille. Tässä pitää ymmärtää, että rangaistus on eri asia kuin varotoimi. Nyt koronaviruspaniikin aikana laivoilta, joiden matkustajilla on epäilty koronavirustartuntoja, ei monessa paikassa päästetä matkustajia maihin, vaan he joutuvat istumaan laivassa viikkokausia karanteenissa. Onko se, että he ovat syyllistyneet nousemaan samaan laivaan taudinkantajien kanssa, niin vakava rikos, että siitä ansaitsee viikkojen vankeustuomion?

Eihän se mikään rikos ole, ja vaikka olisikin, heidät tuomittaisiin syyttömiksi, koska eivät he sitä tahallaan ja tietoisesti ole tehneet. Siitä huolimatta he ovat turvallisuusriski, ihan samoin kuin vääräuskoisten mestaamiseen kasvatetut lapset, vaikka hekään eivät sitä valintaa ole itse tehneet.

Monet ovat tämän myötä riemuinneet/harmitelleet, että tämä tapaus romutti Haaviston haaveet presidenttiydestä. Eikä romuttanut. Suurin osa kansasta ei enää muista tätä tapausta neljän vuoden päästä, ja ne, jotka muistavat, eivät äänestäisi häntä muutenkaan, tai ovat sitä mieltä, ettei hän tehnyt mitään väärää. Haavisto on edelleen ennakkosuosikki seuraavissa vaaleissa.

Mitäs muuta? No hintoja ainakin pitää korottaa, että ihmiset vähentäisivät hiilenpolttoa:

2. Asiakirja paljastaa – tässä virallinen syy siihen, miksi hallitus korottaa polttoaineveroa reippaasti

Suomen nuorin kansanedustaja kommentoi korotusta joulun alla seuraavasti:


Olen minä indeksikorotuksiin ennenkin törmännyt, lähinnä palkoissa ja vuokrissa. Nyt ensimmäistä kertaa kuulen, että niitä käytetään veroprosenteissakin, ja vielä niin, että hallituspuolueen kansanedustaja suoraan ilmoittaa korotuksen syyksi sen, ettei vain olisi liian halpaa.

Sitten jouluna vielä naureskeltiin sille, että hallituksen tehokkain työllistämistoimi näyttää olevan:

3. Ohi jopa Rinteestä: Marinin hallituksella on 82 poliittista avustajaa – monelle maksetaan 10 000 €/kk

Niin no, ainahan ne palkkaavat kavereitaan "avustajiksi", ei siinä ole mitään uutta. Mutta että juuri se porukka, jonka toivottiin pistävän stoppi hyvävelikähminnälle, tekeekin uuden ennätyksen?

Kuten kaikki hyvät joululahjat, tämäkin on lahja, joka jatkaa antamistaan. Tammikuussa saunottiin:

4. Hallituksen naisviisikko kokoontui saunaan jo viime viikolla – kolme ministeriä uskaltautui hyiseen veteen
– Sauna on perinteisesti paikka missä suomalaiset tekevät päätöksiä. Nyt kun viisi naista on johdossa, voimme mennä yhdessä saunaan ja tehdä siellä päätöksiä, Marin sanoi haastattelussa.
Politiikka on ennen ollut rikki, koska siellä vain miehet ovat saunassa istuessaan tehneet keskenään kaikki päätökset. Nyt politiikka on korjattu, koska nyt sitä tekevät naiset. Myöhemmin Marin selitteli, että se oli läppä vaan hei. OK, mutta entäs sitten samoihin aikoihin tapahtunut:

5. Vihreät sivuuttaa supon päällikön Antti Pelttarin härskillä poliittisella virkanimityksellä – Ohisalo esittää Kirsi Pimiää sisäministeriön kansliapäälliköksi

Sekään ei ole mitenkään maan tavasta poikkeavaa, että ministerit nimittävät puoluetovereitaan tärkeisiin virkoihin pätevämpien hakijoiden ohi. Nolommaksi tilanne muuttuu, kun katsotaan, mitä mieltä köyhyystutkija Ohisalo oli vuonna 2016, kun hänellä ei vielä ollut poliittista valtaa:
Köyhyystutkija, oppositiopuolue vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo on huolissaan ”kaverikapitalismista” Suomessa. 
Poliittiset virkanimitykset on yksi ongelma. Sitten toisaalta yritysten hallituksissa nähdään, miten valta tässä maassa kasautuu. Meillä on paljon tunnettuja hallitusammattilaisia, joiden nimet pyörivät monessa firmassa. Heillä on usein kytköksiä myös toisiinsa, saatetaan pelailla kavereille bonuksia ja muuta tällaista. Tältä asia helposti näyttää ulospäin, Ohisalo sanoo Uudelle Suomelle.
Jepjep. Yhteenvedon aika. Moni oli innoissaan uudesta naishallituksesta, koska oltiin kyllästytty vanhojen äijien hyvävelikerhoihin ja luultiin, että tällainen hallitus saisi aikaan jonkinlaista "drain the swamp":ia ja saisi purettua kultapossuverkostoja. Näköjään kuitenkin nuorille naispoliitikoillemme ongelma ei ollutkaan hyvävelikerhot sinänsä, vaan vain se, ettei heitä päästetty niihin.

Nyt päästetään, ja sen kunniaksi sikaillaankin kaikkien menetettyjen vuosien edestä. Hallituksen joululahja Suomen nuorille naisille on se viesti, että ihan samanlaisia setämiehiä he ovat kuin kaikki muutkin. Vähän kokemattomampia ja idealistisempia vain.


Jokainen toki tietää, ettei tämä päde kaikkiin ja että nuorten naisten hallitus voisi teoriassa toimiakin, mutta kun hutiprosentti on toistaiseksi 100, ensi kerralla yrittäminen on taas pykälän verran vaikeampaa.

Niin että kiitos nyt tästäkin vähästä. Laitetaan loppuun vielä tuoretta Ohisaloa:

6. Sisäministeri Maria Ohisalo kritisoi Euroopan unionin turvapaikkapolitiikkaa: "Se on aika hävettävää"

Häpeä mainittu taas. Meillä on vuorotellen hallituksia, jotka lapioivat veronmaksajien rahaa kavereilleen täysin häpeilemättä, ja hallituksia, jotka lapiovat veronmaksajien rahaa ulkomaille, koska hävettäisi liikaa olla lapioimatta. Eikö tähän nyt tosiaan mitään keskitietä löydy?

4 kommenttia:

  1. Ihminen ei ole täysi sika noin keskimäärin, mutta ei hän mikään enkelikään ole. Ja vaikka olisikin enkeli, niin minä muistuttaisin itseäni siitä, miten Supernatural-sarjassa oli kuvattu enkeleiden mielenlaatua. Näin siis politiikassakin.

    VastaaPoista
  2. Hienoa että Pekka on palannut keikkatauoltaan ja havainnot ovat yhtä osuvia kuin ennenkin. Tuo huomio Iiris-rukasta on kyllä hyvä ja Iiriksen lausuma antaa oikeastaan verottajalle täsmäaseen. Kas tuolla logiikalla veroa voi nostaa vuosittain / puolivuosittain ihan rutiininomaisesti.

    Mitä tulee tuohon huulipunahallitukseen ja sen hyväsiskokerhoon ja muuhunkin touhuun niin ei voi välttyä vaikutelmalta että siellä eletään jonkunlaista koston ja vauhtisokeuden sekoitusta joka sekoittaa pään. Eli ”Nyt, lopultakin nyt me voidaan [kirkkovene] tehdä ihan mitä meitä huvittaa. Ja mehän [kirkkovene] tehdään.”

    VastaaPoista
  3. Lahja 1:
    Tottapa hyvä ulkoministerimme Peppu Haavisto kuuluu Älykkäiden Nuorten Naisten iloiseen noitapiiriin vähintäänkin hangaroundina;
    eiväthän sellaiset seikat kuin sukupuoli ja ikä ole muuta kuin vapaasti päätettävisä olevia suureita?

    Lahja 2:
    Pekka, Pekka, moninaisista sinä huolehdit! Katso; Iiris Rukka on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois. Valitettavasti.

    Lahja 3:
    En panisi lainkaan pahakseni, jos nuo kaikki "avustajat" olisivat oikeasti erityisosaamisalojensa avustajia. Jos olisivat, ja jos olisin Euroopan omistaja ja sitä rataa...

    Lahja 4:
    Se nyt on vaan sellaista parempaa, tai ainakin erilaista saunomista, sanoisi saunaseuralainen soma Li Lystikäs.

    Lahja 5:
    Ei suinkaan kai nykyisestä heppatyttöhallituksesta iloittu missään vaiheessa muualla kuin hippivihreiden, vasemmistotyttöjen ja demarityttöjen yliopistollisessa keskuudessa?

    Pelkäänpä pahoin, että sielläkin jo ehkä mietitään, missä vaiheessa täytyy lopettaa tämän vajaan 6 000 tonnin yhdistetyn matkustaja- ja tavarajunan päin romahtanutta siltaa kohti täyttä vauhtia ajaminen.

    Useimmat uskonevat, että kyllä se persvakoveturisetämies tulee pysäyttämään junan, vaikka hänet heitettiinkin kyydistä riekkuvan tyttönaurun saattelemana.
    Pahasti pelkään, että jotkut haluavat ajaa junan sillasta alas.
    Pahiten pelkään, ettei suurin osa veturin ohjaamossa tajua vähääkään, että joskus pitäisi pysähtyä.

    Lahja 6:
    Meitä suomalaisia on helppo hallita häpeällä. Käsi pystyyn jokainen, joka ei koskaan lapsena kuullut vanhemmaltaan kuinka tätä taas kerrankin sai hävetä oikein silmät päästään?

    Sama ongelma on saksalaisilla:
    ei tarvitse kuin yskähtää "hithlr", niin saksalaiset ovat pöydän alla pyytelemässä anteeksi. Metkaa on, etteivät japanilaiset tunne läheskään samanlaista orjailun tarvetta:

    https://keskustelu.pakkotoisto.com/threads/elokuva-arvostelut.7467/page-644#post-5679782

    Tämä ja Yasakunin temppeli ynnä muuta;
    totisesti saisimme ottaa oppia japanilaisista.

    Vaikka heillä on kasvojen menettämisen häpeäkulttuuri, ei se näköjään koske tällaisia asioita.

    VastaaPoista
  4. Hyvää toukokuuta, Tom, Ykä ja Qroquius, ja kiitos kommenteistanne.

    Tom: Totta, mutta tällaiset hallitukset ovat hyvä esimerkki siitä, miten käy, kun valittujen poliitikkojen tulokulma ei ole "me olemme hyviä", vaan "nuo toiset ovat vielä pahempia".

    Ykä: Niinpä, ja tälle hallitukselle veronkiristykset eivät ole mikään moraalinen tai periaatteellinen, vaan vain käytännön ongelma. Ja saattaa olla niinkin, että ne alitajuisesti tietävät, että uutta mahdollisuutta ei tämän jälkeen yhtä helposti saada, mikä sekin kannustaa ottamaan ilon irti kun vielä ehtii.

    Qroquius: Lahja 1: Totta, ja se osaltaan vahvistaa yleisemminkin tekemääni huomiota, että feministinaiset eivät luokittele homomiehiä miehiksi lainkaan, ja siksi kohtelevat ja arvioivat heitä täysin eri kriteereillä.

    3: Joo, mutta eikös joku kymppitonnipalkkalainen hiljattain kertonut googlettaneensa nimityksensä jälkeen, että mitä sellainen itse asiassa tekee.

    5: Olen silloin tällöin tuttavapiirissäni kuullut kommentteja myönteisistä odotuksista. No joo, monet niistä alkoivat "jos nyt jotain positiivista on pakko keksiä..." mutta silti. Itsehän olen aina ollut vakuuttunut, että vihervasemmisto on aina olettanut kannatuksensa maksimirajaksi jotain 20 %, minkä turvin he ovat voineet vaatia mitä huvittaa ilman pelkoa siitä, että oikeasti joutuisivat itse miettimään käytännön ratkaisuja vaatimustensa toteuttamiseen. Sen seurauksena ne ovat nyt ihan hukassa, ja ministerit välillä esittävät hallitukselle vaatimuksia aivan kuin olisivat vielä oppositiokansanedustajia.

    6: Perhana, pitääkin muistaa tuo elokuva. Aasiasta tulee nykyään paljon kovia sotaelokuvia. Mutta joo, tämän hallituksen ongelma ei ole niinkään se, että se yrittäisi hallita suomalaisia häpeällä, vaan se, että heidät itsensä on kasvatettu tottelemaan häpeää. Se on tavallaan vielä pahempi.

    VastaaPoista