Rästiin jääneitä arvosteluja

Viimeksi, kun kirjoitin kirja-arvostelun, minulta kysyttiin, miten voi olla, että kaikki viime aikoina arvostelemani kirjat ovat olleet joko oikein tai melko hyviä. Että jätänkö huonot mainitsematta, vai mitä.

Hyvin harvoin kohdalleni osuu oikeasti huonoja kirjoja, mutta osittain kyse on kyllä siitä, että joistain kirjoista ei keksi mitään järkevää sanottavaa. Ehkä suurempi syy on kuitenkin se, että minähän luen aika paljon, niin itsekseni kuin koulun kirjallisuustiedekursseja varten. Alkukuukausina, kun julkaisin muutenkin uuden tekstin joka toinen päivä, ei haitannut arvostella kaikki lukemani kirjat, mutta nykyisellä päivitystahdillani se tarkoittaisi, että tästä tulisi voittopuolisesti kirjallisuusblogi, enkä minä sitäkään halua.

On kuitenkin aivan totta, että kaikki kirjat ansaitsevat tulla mainituiksi, joten uusi vuosi on hyvä aloittaa käymällä lyhyesti läpi ne kirjat, jotka viime vuonna jäivät ilman omaa postausta.

Aiheeseen on vaikea keksiä järkevää kuvaa, mutta jotain kuvitusta on pakko olla, että saa sen sitten hienosti näkymään tuohon sivupalkkiin, joten tässä nyt sitten on Porstuan markkinointipäällikkö Candice ylläpitämässä julkaisujeni visuaalista laatua.

No niin:

Tim powers - Paheiden palatsi. Tämä on taas niitä, jotka luin lukioikäisenä ja joita olen sen jälkeen etsinyt kaikkialta. Eletään Los Angelesin raunioissa tulevaisuudessa, jossa ydinsota tms. on taannuttanut sivilisaation. Sekopäinen uskonnollinen kultti käännyttää nuoria ja vie ne tukikohtaansa, josta kukaan ei koskaan palaa. Päähenkilö kuuluu ammattikuntaan, joka omaisten maksamia palkkioita vastaan pelastaa käännytettyjä ennen kuin heidät ehditään viedä pois. Päähenkilö saa tehtävän, jota kukaan ei ole koskaan (ainakaan onnistuneesti) yrittänyt: soluttautua tukikohtaan, pelastaa vanha rakastettunsa ja kohdata kultin johtaja. 4/5, miinuspiste vain siitä, että avaruusolentojen lisääminen tarinaan juonenkäänteenä on aivan perseestä.

Aino Kallas - Sudenmorsian. Jollain tunnistamattomalla murteella kirjoitettu runollinen pienoisromaani 1600-luvulla eläneestä virolaisnaisesta, joka muuttuu ihmissudeksi ja hylkää perheensä sekä muun ihmiselämänsä elääkseen sutena metsissä muiden pirunsikiöiden kanssa. 3,5/5, jännää kielenkäyttöä, mutta jää vähän turhan lyhyeksi.

Volter Kilpi - Bathseba. Rohkea tulkinta Raamatun kuningas Davidin rakkaudesta jonkun parvekkeelta bongaamansa naisen kanssa. 2/5. Kieli on oikein taitavaa ja runollista, mutta kun kirjan juoni mahtuisi kymmeneen sivuun ja loput 124 sivua ovat rakkaudentunnustusten hokemista, ei tästä jää käteen oikein mitään.

Pentti Haanpää - Noitaympyrä. 30-luvun aikalaiskuvaus tukkijätkästä, joka kohoaa esimiesasemaan nokkeluudellaan, mutta saa potkut kieltäytymällä olemasta kapitalistinen riistäjä, ja erakoituu vuodeksi Lapin metsiin, kunnes päättää lopuksi loikata Neuvostoliittoon. Tämä jäi aikanaan julkaisematta, koska Lapuan liikkeen aikoina ei sopinut julistaa vasemmistoaatteita, mutta 50-luvulla julkaisu jo onnistui. 3/5, plussaa mielenkiintoisesta aikalaiskuvauksesta, miinusta kommunistisesta propagandasta.

Minna Canth - Työmiehen vaimo. Näytelmiä ei kuuluisi lukea kirjamuodossa, mutta tulipahan nyt luettua. Silloin, kun feministeillä vielä oli järkevää sanottavaa, tämä oli kova juttu. Päähenkilö on nuori nainen, joka menee naimisiin kaikkien hyvänä pitämän miehen kanssa. Vallitsevien lakien mukaan naisen omaisuus menee miehen käyttöön, eikä mene kauaa, kun mies ryyppää kaikki naisen rahat niin, ettei edes vastasyntyneelle lapselle voi ostaa ruokaa, kun kalja on tärkeämpää. 3/5, vähän turhan yksioikoinen ja valmiiksipureskeltu juoni. Sanomaltaan tämä oli omana aikanaan tärkeä, mutta nyt se on jo vanhentunut.

J. L. Runeberg - Vänrikki Stoolin tarinat. Sankarirunoja Suomen sodasta. Vaikka en yleensä runoja tapaakaan lukea, tästä tykkään. 5/5.

Esa Sirén - Kannaksen kostajat. Kannaksella asemasodan aikana pari ansioitunutta sotapoikaa pääsee mukaan erikoisosastoon, joka hiippailee pimeän turvin vihollisen tukikohdassa nappaamassa vankeja ja räjäyttelemässä paikkoja. 4/5. Sirén on onnistunut oikein hienosti hollywoodisoimaan jatkosodan. Jännitystä ja toimintaa piisaa. Syvällisyyttä ei niinkään, mutta ei sellaiseen ole pyrkimystäkään.

Esa Sirén - Rukajärven korpisissit. En muista. Varmaan jotain samanlaista kuin tuossa aiemmassakin. 4/5.

Clifford D. Simak - Väliasema. Amerikan sisällissodan veteraani asuu yksin talossa, jonka sisällä aika ei kulje. Hän huolehtii avaruusolioiden teleporttiverkoston solmukohdasta, saa niiltä mielenkiintoisia tuliaisia ympäri galaksia ja käy niiden kanssa syvällisiä keskusteluja. Samalla valtion agentit kiinnostuvat yli satavuotiaasta kaverista, joka on edelleen nuoruuden voimissaan. 5/5.

Clifford D. Simak - City. Novellikokoelma, jonka johdannossa tietoisuuden saavuttaneet koirat tarinoivat leirinuotiolla myyttisistä "ihmisistä", jotka muinoin asuttivat Maapalloa. Novellit käsittelevät yhden suvun historiaa lähitulevaisuudesta tuhansien vuosien päähän, ja samalla käydään vaiheittain läpi ihmiskunnan kehitystä siihen asti, kunnes ihmiset pääsevät muuttamaan Maasta pois. Myöskin 5/5.

Max Brooks - World War Z. Kuten kirjoihin pohjautuvilla elokuvilla on usein tapana, tähän perustuva Brad Pittin elokuvakaan ei juuri liittynyt kirjan juoneen. Kirjassa zombiapokalypsi on jo päättymässä, muutamia viimeisiä enää metsästellään. Päähenkilö on toimittaja tjsp., joka kiertää ympäri maailmaa haastattelemassa selviytyjiä ja yrittämässä selvittää zombiviruksen alkulähdettä. 5/5, mielenkiintoinen uusi ote suosittuun zombi-ideaan.

Stephen King - Running man. 70- ja 80-lukujen vaihteessa King oli jo hyvin suosittu, ja hän päätti kokeilla, vieläkö hän pystyisi saavuttamaan saman suosion, jos aloittaisi tyhjästä. Niinpä hän loi Richard Bachman -valepersoonan ja ehti kirjoittaa sillä nimellä 4 kirjaa, ennen kuin jäi kiinni. Tämä oli niistä viimeinen. Kirja kuuluu ns. Battle Royale -genreen, eli tulevaisuudessa luokkaerot ovat kärjistyneet siihen pisteeseen, että on olemassa kilpailuja, joissa rupusakki taistelee kuolemaan asti ja joita sitten näytetään kansalle suurena viihteenä. Tässä tapauksessa päähenkilö pakenee virkavaltaa ja saalistajia tienaten satasen jokaisesta tunnista, jonka onnistuu pysymään hengissä. Pääpalkinnon voittaa selviämällä kokonaisen kuukauden, mutta kukaan ei ole koskaan siinä onnistunut. 3/5. Tällaiset ovat aina jänniä ja olihan tämäkin toiminnantäyteinen, mutta juoni oli aika kömpelö ja epäuskottava. Bachman-kirjoista toinen, The Long Walk, kuuluu samaan genreen ja onnistuu mielestäni paremmin. Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä elokuva tästä kirjasta on myös aivan mahtava, huolimatta siitä, ettei sillä juuri ole yhtymäkohtia kirjan tarinaan (tai ehkä juuri siksi).

Sam Bradbury - Killzone: Ascendancy. En tiedä, onko kirjoittaja sukua scifimestari Ray Bradburylle. Kirja kuitenkin perustuu Killzone 3 -räiskintäpeliin, jota en ole pelannut, koska sitä ei olla katsottu tarpeelliseksi julkaista PC:lle, vaan pelkälle pleikkarille. Päähenkilö on scifisodassa, jossa ihmiset sotivat mutantteja vastaan. Hänen ryhmänsä on juuri saanut tapettua mutanttien johtajan, mutta nyt ryhmä on jumissa mutanttien kotiplaneetalla, ja pakoon pitäisi päästä. 4/5. Paljon räjähdyksiä ja muuta kivaa toimintaa. Räiskintäpeleihin perustuvissa kirjoissa vain tapaa aina olla se perusongelma, että toiminta on aika tasapaksua ja suoraviivaista. Se, mikä peleissä on jännää, ei vain käänny kunnolla kirjamuotoon.

Hugues Douriaux - Kalliohin paholaisen palvojat. Mutanttinainen näkee vahingossa saatananpalvojien rituaalin ja joutuu tappolistalle. Koska saatananpalvojat ovat hyvin verkostoituneita ja heitä on kaikkialla, korkeissakin asemissa, hän on suuressa vaarassa ja joutuu paetessaan matkustamaan planeetalta toiselle. Tehdään selväksi, että saatananpalvojat ovat scifimaailman vastine natseille, joiden lopullinen tavoite on tuhota kaikki rodullisesti epäpuhtaat. 2/5. Eurooppalaisessa scifissä on se ikävä puoli, että se on täynnä kliseitä, joista amerikkalainen scifi on jo kasvanut ulos. Arvosana olisi korkeampi, jos jossain kohdassa ennen viimeistä sivua oltaisiin mainittu, että kyseessä on sarjan ensimmäinen osa. Mistähän ne kuvittelevat minun löytävän jatko-osan, kun tämänkin parikymmentä vuotta vanhan kirjan löysin sattumalta divarista?

Aldous Huxley - Tajunnan ovet & Taivas ja helvetti. Kaksi novellia, joissa kirjoittaja vetää huumeita ja selostaa sitten kokemuksiaan. Kun takakannessa mainostettiin kirjaa "psykedeelisen vallankumouksen merkkiteoksena", odotin jotain muuta kuin taidehistoriallista luentoa ja namedroppingia. 1/5. Tylsää.

Hugh Howey - Siirros. Siilo-sarjan kakkososa, jossa pääosassa ovat ne tyypit, jotka siilojärjestelmän rakensivat ja jotka pitävät sitä yllä. Tarkastellaan siilojen yhteiskuntaa ja tapahtumia ulkopuolelta ja selitetään paljon, mutta säästetään paljon loppuosaakin varten. 5/5.

Arvid Järnefelt - Isänmaa. Realismin aikakaudella 1800-luvun lopulla kirjoitettu kriittinen teos kaupungistumisesta ja teollistumisesta. Maalla eletään rauhallisessa idyllissä, kunnes paikkakunnalle rakennetaan saha. Hyvä palkka houkuttelee maatalojen rengit sinne töihin, ja he rappeutuvat henkisesti. Uusi koulu houkuttaa fiksut lapset opiskelemaan, eikä maatiloille enää löydy kunnon työvoimaa. Myös päähenkilö, ison talon poika, osoittaa älykkyyttä, joten hänet lähetetään opiskelemaan Helsinkiin. Hän ei löydä paikkaansa kaupungissa, koska hänen juurensa ovat maalla, mutta ei myöskään pärjää maalla, koska hänellä ei ole enää yhteistä maalaisten kanssa. 4/5.

Stanisław Lem - Futurologinen kongressi. Yksi lempikirjoistani. Lemin vakiosankari, astronautti Ijon Tichy, herää syväjäädytyksestä tulevaisuudessa, jossa kaikki ihmisten ongelmat on ratkaistu. Kaikki elävät yltäkylläisyydessä, eikä asioiden eteen tarvitse raataa. Pikkuhiljaa hän alkaa huomata, ettei kaikki olekaan niin, vaan ihmisten aisteja hämätään kaikkialla läsnäolevilla kemikaaleilla. Kun harhat kasaantuvat harhojen päälle, ei hän voi tietää, mikä on todellisuutta. 5/5. Ainoa syy, miksi tämä ylipäänsä mahtuu arvosteluasteikolle, on, ettei se ole kuin 145 sivua pitkä. Ei harmita edes, että jouduin divarissa maksamaan kärsineestä ja vanhasta niteestä 35 €.

Arto Paasilinna - Hurmaava joukkoitsemurha. Pari elämäänsä kyllästynyttä äijää kohtaa toisensa itsemurha-aikeissa ja ystävystyy. Aikansa pohdittuaan he päättävät ottaa lehti-ilmoituksella yhteyttä kaikkiin muihinkin Suomessa itsemurhaa hautoviin, kerätä porukan kasaan ja päättää päivänsä yhteisenä projektina. Sekalainen seurue reissaa linja-autolla ympäri Suomea ja Eurooppaa, kunnes he huomaavat sittenkin pitävänsä elämästä. Tämä tuli keväällä koulussa vähän turhankin tutuksi, kun jouduin lukemaan sen useammalla kielellä, mutta annetaan silti arvosanaksi 5/5.


Noh, eipä näitä nyt niin paljoa ollutkaan. Alle parikymmentä, ja niistäkin iso osa kasautui koulun lukukausiin. Pari novellikokoelmaa jätin kyllä pois, koska en kerta kaikkiaan muistanut niistä enää mitään, ja voi olla, että muutenkin olen jotain unohtanut. Uuden vuoden aloitin mielenkiintoisesti tutustumalla Jarkko "Mannerheim oli terroristi" Tontin tuotantoon, mutta siitä lisää seuraavassa kirja-arvostelussa.