torstai 7. tammikuuta 2016

Rästiin jääneitä arvosteluja

Viimeksi, kun kirjoitin kirja-arvostelun, minulta kysyttiin, miten voi olla, että kaikki viime aikoina arvostelemani kirjat ovat olleet joko oikein tai melko hyviä. Että jätänkö huonot mainitsematta, vai mitä.

Hyvin harvoin kohdalleni osuu oikeasti huonoja kirjoja, mutta osittain kyse on kyllä siitä, että joistain kirjoista ei keksi mitään järkevää sanottavaa. Ehkä suurempi syy on kuitenkin se, että minähän luen aika paljon, niin itsekseni kuin koulun kirjallisuustiedekursseja varten. Alkukuukausina, kun julkaisin muutenkin uuden tekstin joka toinen päivä, ei haitannut arvostella kaikki lukemani kirjat, mutta nykyisellä päivitystahdillani se tarkoittaisi, että tästä tulisi voittopuolisesti kirjallisuusblogi, enkä minä sitäkään halua.

On kuitenkin aivan totta, että kaikki kirjat ansaitsevat tulla mainituiksi, joten uusi vuosi on hyvä aloittaa käymällä lyhyesti läpi ne kirjat, jotka viime vuonna jäivät ilman omaa postausta.

Aiheeseen on vaikea keksiä järkevää kuvaa, mutta jotain kuvitusta on pakko olla, että saa sen sitten hienosti näkymään tuohon sivupalkkiin, joten tässä nyt sitten on Porstuan markkinointipäällikkö Candice ylläpitämässä julkaisujeni visuaalista laatua.

No niin:

Tim powers - Paheiden palatsi. Tämä on taas niitä, jotka luin lukioikäisenä ja joita olen sen jälkeen etsinyt kaikkialta. Eletään Los Angelesin raunioissa tulevaisuudessa, jossa ydinsota tms. on taannuttanut sivilisaation. Sekopäinen uskonnollinen kultti käännyttää nuoria ja vie ne tukikohtaansa, josta kukaan ei koskaan palaa. Päähenkilö kuuluu ammattikuntaan, joka omaisten maksamia palkkioita vastaan pelastaa käännytettyjä ennen kuin heidät ehditään viedä pois. Päähenkilö saa tehtävän, jota kukaan ei ole koskaan (ainakaan onnistuneesti) yrittänyt: soluttautua tukikohtaan, pelastaa vanha rakastettunsa ja kohdata kultin johtaja. 4/5, miinuspiste vain siitä, että avaruusolentojen lisääminen tarinaan juonenkäänteenä on aivan perseestä.

Aino Kallas - Sudenmorsian. Jollain tunnistamattomalla murteella kirjoitettu runollinen pienoisromaani 1600-luvulla eläneestä virolaisnaisesta, joka muuttuu ihmissudeksi ja hylkää perheensä sekä muun ihmiselämänsä elääkseen sutena metsissä muiden pirunsikiöiden kanssa. 3,5/5, jännää kielenkäyttöä, mutta jää vähän turhan lyhyeksi.

Volter Kilpi - Bathseba. Rohkea tulkinta Raamatun kuningas Davidin rakkaudesta jonkun parvekkeelta bongaamansa naisen kanssa. 2/5. Kieli on oikein taitavaa ja runollista, mutta kun kirjan juoni mahtuisi kymmeneen sivuun ja loput 124 sivua ovat rakkaudentunnustusten hokemista, ei tästä jää käteen oikein mitään.

Pentti Haanpää - Noitaympyrä. 30-luvun aikalaiskuvaus tukkijätkästä, joka kohoaa esimiesasemaan nokkeluudellaan, mutta saa potkut kieltäytymällä olemasta kapitalistinen riistäjä, ja erakoituu vuodeksi Lapin metsiin, kunnes päättää lopuksi loikata Neuvostoliittoon. Tämä jäi aikanaan julkaisematta, koska Lapuan liikkeen aikoina ei sopinut julistaa vasemmistoaatteita, mutta 50-luvulla julkaisu jo onnistui. 3/5, plussaa mielenkiintoisesta aikalaiskuvauksesta, miinusta kommunistisesta propagandasta.

Minna Canth - Työmiehen vaimo. Näytelmiä ei kuuluisi lukea kirjamuodossa, mutta tulipahan nyt luettua. Silloin, kun feministeillä vielä oli järkevää sanottavaa, tämä oli kova juttu. Päähenkilö on nuori nainen, joka menee naimisiin kaikkien hyvänä pitämän miehen kanssa. Vallitsevien lakien mukaan naisen omaisuus menee miehen käyttöön, eikä mene kauaa, kun mies ryyppää kaikki naisen rahat niin, ettei edes vastasyntyneelle lapselle voi ostaa ruokaa, kun kalja on tärkeämpää. 3/5, vähän turhan yksioikoinen ja valmiiksipureskeltu juoni. Sanomaltaan tämä oli omana aikanaan tärkeä, mutta nyt se on jo vanhentunut.

J. L. Runeberg - Vänrikki Stoolin tarinat. Sankarirunoja Suomen sodasta. Vaikka en yleensä runoja tapaakaan lukea, tästä tykkään. 5/5.

Esa Sirén - Kannaksen kostajat. Kannaksella asemasodan aikana pari ansioitunutta sotapoikaa pääsee mukaan erikoisosastoon, joka hiippailee pimeän turvin vihollisen tukikohdassa nappaamassa vankeja ja räjäyttelemässä paikkoja. 4/5. Sirén on onnistunut oikein hienosti hollywoodisoimaan jatkosodan. Jännitystä ja toimintaa piisaa. Syvällisyyttä ei niinkään, mutta ei sellaiseen ole pyrkimystäkään.

Esa Sirén - Rukajärven korpisissit. En muista. Varmaan jotain samanlaista kuin tuossa aiemmassakin. 4/5.

Clifford D. Simak - Väliasema. Amerikan sisällissodan veteraani asuu yksin talossa, jonka sisällä aika ei kulje. Hän huolehtii avaruusolioiden teleporttiverkoston solmukohdasta, saa niiltä mielenkiintoisia tuliaisia ympäri galaksia ja käy niiden kanssa syvällisiä keskusteluja. Samalla valtion agentit kiinnostuvat yli satavuotiaasta kaverista, joka on edelleen nuoruuden voimissaan. 5/5.

Clifford D. Simak - City. Novellikokoelma, jonka johdannossa tietoisuuden saavuttaneet koirat tarinoivat leirinuotiolla myyttisistä "ihmisistä", jotka muinoin asuttivat Maapalloa. Novellit käsittelevät yhden suvun historiaa lähitulevaisuudesta tuhansien vuosien päähän, ja samalla käydään vaiheittain läpi ihmiskunnan kehitystä siihen asti, kunnes ihmiset pääsevät muuttamaan Maasta pois. Myöskin 5/5.

Max Brooks - World War Z. Kuten kirjoihin pohjautuvilla elokuvilla on usein tapana, tähän perustuva Brad Pittin elokuvakaan ei juuri liittynyt kirjan juoneen. Kirjassa zombiapokalypsi on jo päättymässä, muutamia viimeisiä enää metsästellään. Päähenkilö on toimittaja tjsp., joka kiertää ympäri maailmaa haastattelemassa selviytyjiä ja yrittämässä selvittää zombiviruksen alkulähdettä. 5/5, mielenkiintoinen uusi ote suosittuun zombi-ideaan.

Stephen King - Running man. 70- ja 80-lukujen vaihteessa King oli jo hyvin suosittu, ja hän päätti kokeilla, vieläkö hän pystyisi saavuttamaan saman suosion, jos aloittaisi tyhjästä. Niinpä hän loi Richard Bachman -valepersoonan ja ehti kirjoittaa sillä nimellä 4 kirjaa, ennen kuin jäi kiinni. Tämä oli niistä viimeinen. Kirja kuuluu ns. Battle Royale -genreen, eli tulevaisuudessa luokkaerot ovat kärjistyneet siihen pisteeseen, että on olemassa kilpailuja, joissa rupusakki taistelee kuolemaan asti ja joita sitten näytetään kansalle suurena viihteenä. Tässä tapauksessa päähenkilö pakenee virkavaltaa ja saalistajia tienaten satasen jokaisesta tunnista, jonka onnistuu pysymään hengissä. Pääpalkinnon voittaa selviämällä kokonaisen kuukauden, mutta kukaan ei ole koskaan siinä onnistunut. 3/5. Tällaiset ovat aina jänniä ja olihan tämäkin toiminnantäyteinen, mutta juoni oli aika kömpelö ja epäuskottava. Bachman-kirjoista toinen, The Long Walk, kuuluu samaan genreen ja onnistuu mielestäni paremmin. Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä elokuva tästä kirjasta on myös aivan mahtava, huolimatta siitä, ettei sillä juuri ole yhtymäkohtia kirjan tarinaan (tai ehkä juuri siksi).

Sam Bradbury - Killzone: Ascendancy. En tiedä, onko kirjoittaja sukua scifimestari Ray Bradburylle. Kirja kuitenkin perustuu Killzone 3 -räiskintäpeliin, jota en ole pelannut, koska sitä ei olla katsottu tarpeelliseksi julkaista PC:lle, vaan pelkälle pleikkarille. Päähenkilö on scifisodassa, jossa ihmiset sotivat mutantteja vastaan. Hänen ryhmänsä on juuri saanut tapettua mutanttien johtajan, mutta nyt ryhmä on jumissa mutanttien kotiplaneetalla, ja pakoon pitäisi päästä. 4/5. Paljon räjähdyksiä ja muuta kivaa toimintaa. Räiskintäpeleihin perustuvissa kirjoissa vain tapaa aina olla se perusongelma, että toiminta on aika tasapaksua ja suoraviivaista. Se, mikä peleissä on jännää, ei vain käänny kunnolla kirjamuotoon.

Hugues Douriaux - Kalliohin paholaisen palvojat. Mutanttinainen näkee vahingossa saatananpalvojien rituaalin ja joutuu tappolistalle. Koska saatananpalvojat ovat hyvin verkostoituneita ja heitä on kaikkialla, korkeissakin asemissa, hän on suuressa vaarassa ja joutuu paetessaan matkustamaan planeetalta toiselle. Tehdään selväksi, että saatananpalvojat ovat scifimaailman vastine natseille, joiden lopullinen tavoite on tuhota kaikki rodullisesti epäpuhtaat. 2/5. Eurooppalaisessa scifissä on se ikävä puoli, että se on täynnä kliseitä, joista amerikkalainen scifi on jo kasvanut ulos. Arvosana olisi korkeampi, jos jossain kohdassa ennen viimeistä sivua oltaisiin mainittu, että kyseessä on sarjan ensimmäinen osa. Mistähän ne kuvittelevat minun löytävän jatko-osan, kun tämänkin parikymmentä vuotta vanhan kirjan löysin sattumalta divarista?

Aldous Huxley - Tajunnan ovet & Taivas ja helvetti. Kaksi novellia, joissa kirjoittaja vetää huumeita ja selostaa sitten kokemuksiaan. Kun takakannessa mainostettiin kirjaa "psykedeelisen vallankumouksen merkkiteoksena", odotin jotain muuta kuin taidehistoriallista luentoa ja namedroppingia. 1/5. Tylsää.

Hugh Howey - Siirros. Siilo-sarjan kakkososa, jossa pääosassa ovat ne tyypit, jotka siilojärjestelmän rakensivat ja jotka pitävät sitä yllä. Tarkastellaan siilojen yhteiskuntaa ja tapahtumia ulkopuolelta ja selitetään paljon, mutta säästetään paljon loppuosaakin varten. 5/5.

Arvid Järnefelt - Isänmaa. Realismin aikakaudella 1800-luvun lopulla kirjoitettu kriittinen teos kaupungistumisesta ja teollistumisesta. Maalla eletään rauhallisessa idyllissä, kunnes paikkakunnalle rakennetaan saha. Hyvä palkka houkuttelee maatalojen rengit sinne töihin, ja he rappeutuvat henkisesti. Uusi koulu houkuttaa fiksut lapset opiskelemaan, eikä maatiloille enää löydy kunnon työvoimaa. Myös päähenkilö, ison talon poika, osoittaa älykkyyttä, joten hänet lähetetään opiskelemaan Helsinkiin. Hän ei löydä paikkaansa kaupungissa, koska hänen juurensa ovat maalla, mutta ei myöskään pärjää maalla, koska hänellä ei ole enää yhteistä maalaisten kanssa. 4/5.

Stanisław Lem - Futurologinen kongressi. Yksi lempikirjoistani. Lemin vakiosankari, astronautti Ijon Tichy, herää syväjäädytyksestä tulevaisuudessa, jossa kaikki ihmisten ongelmat on ratkaistu. Kaikki elävät yltäkylläisyydessä, eikä asioiden eteen tarvitse raataa. Pikkuhiljaa hän alkaa huomata, ettei kaikki olekaan niin, vaan ihmisten aisteja hämätään kaikkialla läsnäolevilla kemikaaleilla. Kun harhat kasaantuvat harhojen päälle, ei hän voi tietää, mikä on todellisuutta. 5/5. Ainoa syy, miksi tämä ylipäänsä mahtuu arvosteluasteikolle, on, ettei se ole kuin 145 sivua pitkä. Ei harmita edes, että jouduin divarissa maksamaan kärsineestä ja vanhasta niteestä 35 €.

Arto Paasilinna - Hurmaava joukkoitsemurha. Pari elämäänsä kyllästynyttä äijää kohtaa toisensa itsemurha-aikeissa ja ystävystyy. Aikansa pohdittuaan he päättävät ottaa lehti-ilmoituksella yhteyttä kaikkiin muihinkin Suomessa itsemurhaa hautoviin, kerätä porukan kasaan ja päättää päivänsä yhteisenä projektina. Sekalainen seurue reissaa linja-autolla ympäri Suomea ja Eurooppaa, kunnes he huomaavat sittenkin pitävänsä elämästä. Tämä tuli keväällä koulussa vähän turhankin tutuksi, kun jouduin lukemaan sen useammalla kielellä, mutta annetaan silti arvosanaksi 5/5.


Noh, eipä näitä nyt niin paljoa ollutkaan. Alle parikymmentä, ja niistäkin iso osa kasautui koulun lukukausiin. Pari novellikokoelmaa jätin kyllä pois, koska en kerta kaikkiaan muistanut niistä enää mitään, ja voi olla, että muutenkin olen jotain unohtanut. Uuden vuoden aloitin mielenkiintoisesti tutustumalla Jarkko "Mannerheim oli terroristi" Tontin tuotantoon, mutta siitä lisää seuraavassa kirja-arvostelussa.

9 kommenttia:

  1. Kyllähän tästä jotain ideoita sain kirjallisuudenlukemisharrastukseeni. Kiitos.

    25 vuotta sitten luin kuitenkin n. kymmenen kertaa enemmän kirjallisuutta kuin nykyään.

    Sääli, etten ole omassa blogissani useinkaan jaksanut esitellä itse lukemaani.

    ...Ja 'Futurologinen kongressi' oli minustakin oikein kiva.

    VastaaPoista
  2. Iltaa, Tom, ja kiitos kommentista.

    Toivottavasti sinäkin innostut kirjoittamaan enemmän lukemastasi. Ja vaikka lukemaankin enemmän. Vaikka ei varsinaisesti kirjallisuusblogia pitäisikään, on se silti hyvää vaihtelua ja lisätäytettä.

    VastaaPoista
  3. Tuskin innostun lukemaan enemmän, koska se vaatisi sen, että kävisin kirjastossa ihmisten ilmoilla useammin, ja sen, että lukisin muuallakin kuin vessassa. Ja toiseksi, nettisisältöjä tulee luettua melko paljon ja tulevaisuudessa yhä enemmän myös englanninkielisiä nettisisältöjä. Olen nimittäin huomannut, että pääni toimii nykyään aikaisempaa paremmin englanninkielisen tekstin kanssa.

    Katsoin omasta blogistani, ja olen näköjään arvostellut siinä neljä kirjaa näiden vuosien aikana, ja kirjoittanut isomman tai vielä isomman tekstin kahdesta arvostamastani kirjailijasta.

    Ehkä saan tänä vuonna kirjoitettua jotain järkevää ainakin yhdestä lukemastani kirjasta...

    ...Lopetin juuri kesken toiseen kirjaan James Ellroyn Lloyd Hopkins -trilogian lukemisen, koska en pidä sen päähenkilöstä. Lainasin kirjastosta tilalle Bernard Cornwellin historiallisen romaanin Azincourt.

    VastaaPoista
  4. Huomenta taas. Luepa joku englanninkielinen kirja. Huomaat, että sen myötä pään toiminta tehostuu englanninkielisten tekstien kanssa huomattavasti. Kannattaa tosin ostaa kirja omaksi, koska sen lukemiseen voi kokemattomalta mennä enemmän aikaa kuin se kuukausi, joksi ajaksi kirjastosta kirjoja yleensä saa.

    Itse pyrin siihen, että vaikka en pitäisikään kirjasta, luen sen silti loppuun, koska eihän siitä ikinä tiedä, vaikka lopussa paljastuisikin jotain, joka pelastaa teoksen.

    Ainoa kirja, jota muistaakseni en ole saanut luettua loppuun, on Taru sormusten herrasta. Kaksi kertaa olen yrittänyt lukea sitä; ensimmäisellä kerralla sain luettua sata sivua, toisella kerralla pääsin ykkösosan loppuun. En tiedä, mikä siinä niin kaihertaa. Pitäisi kai koettaa kolmannen kerran.

    VastaaPoista
  5. En tiedä, jaksanko nyt lukea englanninkielistä kirjaa. Ehkä luen Spectatoria tai Washington Postia.

    Pääkaupunkiseudun kirjastoista saa kirjat yleensä lainattua useamman kerran peräjälkeen. Yhden kerran rajoitus koskee vain senhetkisiä bestseller-kirjoja.

    Jätin Ellroyn kolmen kirjan sarjan kesken suurin piirtein sen keskivaiheilla. En koe sen olevan kovin suurta syntiä.

    Luin itse Tarun sormusten herrasta loppuun. Vasta pari vuotta sitten olen tainnut lukea sen. Minusta se oli ihan miellyttävä, vaikka muuten en fantasiagenreä ole hirveästi arvostanutkaan.

    VastaaPoista
  6. Pakko laittaa vielä jotain tähän jatkoksi.

    Kaveri laittoi minulle juuri pitkän englanninkielisen dokumentin sähköpostitse. Sen aihe kuuluu 'Teutoburg Forest AD 9 The Destruction of Varus and His Legions'. Ajattelin lukea.

    Olin muuten lukenut myöskin melko pitkän englanninkielisen dokumentin Kolmannesta orjasodasta nettisivuillani julkaisemaani Spartacus-artikkeliani varten.

    VastaaPoista
  7. Iltaa taas. Periaatteessahan lainat saa toki uusia, mutta siinä on aina se riski, että joku onkin varannut kirjan, eikä uusiminen onnistukaan.

    Artikkelien ja dokumenttien lukeminen toimii sekin, mutta silti suosittelisin lukemaan kaunokirjallisuutta, jos kielitaidon kohentaminen kiinnostaa. Tämä johtuu siitä, että niissä kieli tuppaa olemaan monipuolisempaa ja vivahteikkaampaa, jolloin ne kehittävät sanavarastoa ja ilmaisutaitoa paljon tehokkaammin.

    VastaaPoista
  8. Tuo riski ei ole minun kohdallani kovin usein toteutunut.

    Juu, olet oikeassa kaunokirjallisuudesta. Kunhan olen päässyt uusimmista lukurupeamistani eroon, mikä tapahtuu viimeistään syksyllä, ajattelin lukea Starship Troopersin, koska sitä ei ole suomennettu. Toinen kirja, jota olen ajatellut, on Graham Greene'in 'Monsignor Quixote'. Olin pienempänä katsonut siihen perustuvan elokuvan, jossa pääosaa esitti Alec Guinness. Luin myös sitten suomeksi kirjan, johon elokuva perustui. Yritin lukea myös alkuteoksen, mutta se meni liian vaikeaksi. Nykyään englanninkielentaitoni lienee paljon korkeammalla tasolla.

    Julkaisen muuten maanantaina referaattini The Washington Postin eräästä rasismia koskevasta artikkelista blogissani.

    VastaaPoista
  9. Iltaa taas. Starship Troopersia suosittelen kyllä ehdottomasti, kuten olen jo tainnut muutaman kerran ennenkin sanoa.

    Vähän samaa vikaa on itsellänikin, että parikymppisenä tuli luettua muutama englanninkielinen kirja, jotka tuntuivat vähän hankalilta tajuta, ja pitäisi lukea uudestaan nyt paremmalla kielitaidolla, jos niistä saisi irti enemmän.

    VastaaPoista