maanantai 7. marraskuuta 2016

Pekka v2.0

Olinpas sitten melkein koko viikon sairaalassa. Vaikka olenkin parhaani mukaan yrittänyt välttää asian mainostamista täällä, tarkkanäköinen lukijani 1kautta17 onnistui sen lukemaan rivien välistä jo kesällä:
Jaa-a. Tulkitsenko tuosta nyt niin, että perheenlisäystä on tulossa?
Silloin sanoin, etten puhu asiasta ennen kuin se on valmis, ja nyt se sitten on. Tyttö tuli. Mietin, että osuukohan samalle päivälle kuin blogistikollegallani Vuoden siivoojalla, mutta ei aivan. Onnitteluni hänellekin tämän kautta.

Synnytys tapahtui niin nopeasti, että kätilöitäkin nauratti. Illalla mentiin sairaalaan, ja siellä alkutarkastusta tehdessä kysäisin, että kauankohan tässä vielä menee. Kätilö tuumasi, että sellainen 20 tuntia olisi aika normaalia. Anopille laitoin viestin, että tuskin sen vuorokauden puolella vielä tulee valmista. Niin varmaan, kaksi tuntia myöhemmin vauva oli jo syntynyt.

Itse kehuskelin, ettei yhtä synnytystä nyt koko yötä ehdi tuhertamaan, mutta todellisuudessa asia taisikin olla niin, että emäntä vain on niin rauhallinen tyyppi, ettei ala hermoilla, vaan menee sairaalaankin vasta siinä vaiheessa, kun sen aika on. Ei kai minun kanssani yhtään vähemmästä hysterisoituva nainen pystyisi olemaankaan.

Noh, sairaalassa menikin sitten useampi päivä, ja mikäs siinä olikaan ollessa, kun saimme perhehuoneen, jossa saimme kaikki asua. Eipä siinä juuri kotiaskareille energiaa olisi ollutkaan, kun jatkuvassa huudossa emäntä sai unta noin tunnin vuorokaudessa. Itse sain nukuttua vähän enemmän sen takia, ettei vauva suostunut millään rauhoittumaan minun sylissäni, mutta puolen tunnin pätkissä minäkin jouduin lepoani metsästämään.

Huvituin huomatessani, että kun vastasyntynyt vauva haparoi olemattomalla motoriikallaan rintaa suuhunsa, käsien liikkeet muistuttavat erehdyttävästi räppärien ja muiden pikkurikollista elämäntapaa ihannoivien katupoikien harrastamia käsimerkkejä:


Olen myös vihdoin lopullisesti varmistunut siitä, että armoton ketutus on ihmiskunnan luontaistila. Tämän näkee vastasyntyneen kasvoilta. Nälkää, pelkoa, märkiä vaippoja ja kaikenlaista epämukavuutta se osaa ilmaista välittömästi syntymästä lähtien monipuolisin ja vivahteikkain, täydellisesti kehittynein asianmukaisin kasvonilmein. Hymyily sen sijaan täytyy erikseen opetella, ja vasta nyt viikon jälkeen alkaa ensimmäisiä varovaisia harjoitusyrityksiä sellaisesta näkyä. Eikä niistäkään voi tietää, ovatko ne oikeasti tarkoitettuja sellaisiksi, vai onko kyse vain satunnaisista poskennytkähdyksistä, jotka innokkaat vanhemmat tulkitsevat virheellisesti.

Vaikka lapsen luonteesta ei vielä kovin paljoa voikaan tietää, on jo havaittu kaksi asiaa, joissa se selkeästi tulee minuun: 1) se piereskelee paljon, ja 2) sen luontainen unirytmi on sellainen, että se mieluiten nukkuu päivät ja valvoo yöt. Saa nähdä, mitä lisää siitä jatkossa paljastuu.

Netistä löysin tällaisen kuvan, johon kovasti samaistun:


Miksipä tuo ei tytönkin kanssa voisi noin mennä.

Lopuksi, vaikka tämä onkin näin epäpoliittinen aihe, en voi vastustaa kiusausta sotkea sitäkin vähän tähän mukaan.

Meinaan vaan, että oletteko huomanneet, että kaikenlaisten modernien humanististen ideologioiden kannattajat ovat uusiutumaton luonnonvara? Niissä piireissä lapsia tehdään yleensä hyvin vähän, jos ollenkaan. Perusteluja on vaikka kuinka paljon:

- "Maailma on niin kamala paikka, ettei ole oikein tehdä tänne lisää ihmisiä kärsimään,"
- "Jos kaikki kuluttaisivat luonnonvaroja samaa tahtia kuin suomalaiset, tarvitsisimme kolme maapalloa,"
- "Liikakansoittuminen on tulevaisuuden pahin uhka ihmiskunnalle,"
- "Maahanmuutto on paljon tehokkaampi ja taloudellisempi tapa ylläpitää riittävää väkilukua,"
- "En suostu lisääntymiselläni tukemaan valtiota, jossa on ydinvoimaloita / aseteollisuutta / turkistarhoja / tuloeroja / yhtään mitään, mistä en tykkää,"
- "Valkoihoiset ovat perseestä ja joutavatkin kuolla sukupuuttoon,"
- "En ole täydellinen ihminen, joten geenini eivät ansaitse jatkaa eteenpäin,"
- "Vanhemmuus on patriarkaalinen sortokonstruktio,"
- "Lapsista on liikaa vaivaa ja vastuuta, mieluumin matkustelen ja biletän,"

...ja niin edelleen. Heille tahdon sanoa, että onneksi olkoon. Niin innokkaasti kuin te oppejanne propagoittekin omana elinaikananne, teette silti parhaanne sen eteen, että seuraava sukupolvi koostuisi mahdollisimman suureksi osaksi minunkaltaisistani junteista.

23 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon.

    Itselläni on kaksi poikaa, ensimmäisen kanssa meinasi mennä köpelöksi kun hänellä oli liian kiire maailmaan (n. 1 kuukausi) ja hän vietti elämänsä ensimmäiset pari viikkoa keskoskaapissa. Toinen poika syntyi hänkin keisarinleikkauksella, mutta ajallaan. Hänen kanssaan me saatoimme luoda läheisemmän suhteen, aloittaen ensikylvystä. Vähän harmittaa, ettei tyttöjä ole mahtunut mukaan, mutta ehkä se on geeneissä, minulla kun ei ole kuin veljiä ja pojanpoikia, veljentyttäriäkin vain yksi. Tai sattumaa, kuka tietää?

    Toivotaan, että nämä huuhaata tyrkyttävät eivät koskaan lisäänny. Ei heitä kukaan jää kaipaamaan.

    VastaaPoista
  2. Kuin myös täältä: onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  3. Suuret onnittelut jälkikasvun johdosta! On se mukavaa kun tolkulliset ihmiset lisääntyvät. Antaa toivoa.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut koko perheelle!
    Lisää suomalaisia, mikäs sen parempi. Näin useampikertaisella kokemuksella muutamia neuvoja positiiviseen ajatteluun:
    1. Ei tarvitse huolehtia vapaa-ajan ongelmista: ei vapaa-aikaa, ei ongelmia.
    2. Vanhempien unen laatu paranee; normaali ihminen nukkuu vain kerran yössä, pienen lapsen vanhemmat useita kertoja. (Ja siinä vaiheessa kun nuorimmainen alkaa nukkua yönsä, isän eturauhanen on jo siinä kunnossa että kahdesti yössä tarkoittaa vessakeikkoja.)
    3. Äidinmaito on niin hyvää ravintoa, että rintaa on aina mukava imeä, vaikkei sieltä mitään tulisikaan.
    4. Jos löydät vintiöstä on/off -nappulan, niin pistä helkutin äkkiä asiasta tietoa blogiin. Olettaen että se toimii myös vähän vanhemmillakin vintiöillä.

    VastaaPoista
  5. Seuraavakin sukupolvi on näköjään junttiuteen tuomittu, onneksi. Onnea!

    VastaaPoista
  6. Parhaat onnittelut. Lapset ovat parasta maailmassa. Koeta nauttia myös tuosta yövalvolmisesta, se ei kestä yleensä vuosikausia,joten se loppuu aikanaan.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut perheenlisäyksen johdosta. Muutos on melkoinen ja laadultaan ehdottomasti myönteinen. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä.

    Miksipä tuo ei tytönkin kanssa voisi noin mennä..
    Kyllähän se voi. Juuri tätä kirjottaessani Reijo 2.0(myöskin tyttö) tuli pyytämään minua vetämään sormestaan tunnetuin seurauksin:)

    VastaaPoista
  8. Miekin onnittelen. Sanotaan notta ratamatkat ja marathon on takana.

    Nyt alkoi noin 20-vuotinen ultrajuoksu-osuus. :D

    VastaaPoista
  9. Lämpimimmät onnittelut sinne Porstuaan täältä hotellin respasta!

    VastaaPoista
  10. Porstuan uusi rääpäle :D Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  11. Onneksi olkoon!

    Ruukimatruunasta tuli seitsemännen (7) kerran täti muutama viikko sitten, ja ruukinmatruuna itse on lopettanut ehkäisyn iltatähti mielessä.

    Lapsissa on tulevaisuutemme. Lapsettomat tuhoavat itse tulevaisuutensa.

    VastaaPoista
  12. Huomenta, ja kiitos kaikille onnitteluista. Mukavaa, että täältäkin saa näin paljon kannustusta.

    Turkkulaanen: En tiedä, voiko sukupuolijakauma olla perinnöllistä. Huomasin muuten jännän jutun: odottavilta vanhemmiltahan usein kysytään, haluaisivatko he mieluumin tytön vai pojan, ja he sitten aina vastaavat, ettei ole väliä, kunhan on terve. Luulin aina, että tuo on vain klisee, jota sanotaan, koska niin kuuluu sanoa, mutta ei. Se menee juuri noin. Enkä minä vieläkään osaisi sanoa, kumpi on parempi, koska molemmissa on omat etunsa ja hankaluutensa.

    Jaska: Tuo imeminenhän olikin se ongelma, minkä takia jouduttiin olemaan sairaalassa yliaikaa. Kun ei meinannut tulla. Pari päivää oli vuorotellen imemistä ja nälästä huutamista. No, nyt menee jo paremmin. Enköhän minä tuon on/off-nappulankin keksi. Laitan sen sitten samaan postaukseen ympyrän neliöimisen ja ikiliikkujan kanssa.

    Cosiddetto: Enpä tiedä, itse en koskaan sopeutunut ns. normaaliin päivärytmiin. No joo, kyllähän minä kahdentoista vuoden ajan nousin seitsemältä ja menin nukkumaan ennen puoltayötä koulun takia, mutta ei sitä oikein sopeutumiseksi voi sanoa, kun meni aina puoleenpäivään ennen kuin alkoi tajuta mistään mitään, ja illalla piti aina pyöriä sängyssä pari tuntia valveilla ennen kuin uni tuli. Mutta saapa nähdä.

    Matruuna: Onnea yritykseen. Toivottavasti myös tulee terve, iltatähdistä kun ei ole niin varmuutta.

    Vapaaehtoisesti lapsettomilla on tyypillisesti sellainen ideologia, jossa yksi ihminen ei ole toista kummempi, eivätkä he itse ole kuitenkaan tulevaisuutta näkemässä, joten heitä ei kiinnosta, onko tulevaisuuden ihmisillä heidän geenejään vai ei. Kyllähän nykyään on liikkeellä monia muitakin luonnonvastaisia ajatusrakennelmia, mutta tästä olisi erityisen mielenkiintoista tutkia, miten tällainen on päässyt leviämään näin laajalle.

    VastaaPoista
  13. Onnittelut Porstuaan! Kuten juutalaiset sanovat: מזל טוב eli Mazel tov!

    VastaaPoista
  14. Onnittelut täältä myös! :D t: Lone

    VastaaPoista
  15. Erehdyin lukemaan tämän kovin myöhään. Onneksi olkoon!

    Entinen kaverini, josta käytän nimimerkkiä Vitus Pullo, aikoinaan ollessaan syntymässä oli harannut kaikin voimin vastaan. Hän ei olisi halunnut syntyä! Sellaista hän sanoi muistavansa.

    Muistan kuinka pieni veljentyttäreni aikoinaan tajusi, että hänellä on jalat.

    Mitä tulee kirjoituksen loppukaneettiin, niin jos jotkut kokevat, ettei heillä ole oikeutta lisääntyä, niin mikä minä olen ottamaan heiltä tätä oikeutta pois.

    En itse usko sukupuolijakauman voivan olla ihmisellä perinnöllistä, mutta kaksosten määrä kuulemma on. Ahvenanmaalla on tehty kaksosia perinteisesti enemmän kuin manner-Suomessa.

    Ranskalaiset osaavat kuulemma sen taidon, että lapsi on öisin hiljaisempi.

    VastaaPoista
  16. Iltaa, Vieras, Lone ja Tom, ja kiitos teillekin onnitteluista.

    Meillä onneksi synnytys sujui jos ei nyt kivuttomasti, niin ainakin nopeasti. Ei välttämättä mene kuin jokunen vuosi, kunnes emäntä päättää haluta seuraavan. Tai no, onko se nyt sitten hyvä vai huono juttu, jää nähtäväksi.

    Toki oikeuksiin kuuluu myös oikeuksista luopuminen, joten ei maailma siihen kaadu, jos joku päättääkin olla lisääntymättä. Tai siis kaatuu, mutta ei ihan lähitulevaisuudessa.

    Tuo vauvan yöhiljentämisen taito onkin yksi niistä asioista, jotka olisi kiva tietää näin kolmelta aamuyöstä.

    VastaaPoista
  17. Ikävä kyllä en nyt muista, mistä olin lukenut siitä.

    VastaaPoista
  18. Tuossa osoitteessa esitetään videon kera yksi metodi:

    www.iltasanomat.fi/perhe/art-2000001045262.html

    Vaikuttaa epäilyttävän helpolta, mutta sen parempi, jos se toimii oikeasti.

    VastaaPoista
  19. Iltaa, Tom ja Qroquius, ja kiitos lisäyksestä. Kokeilen tuota seuraavan kerran, kun muu ei auta. Toistaiseksi on tehonnut melko hyvin se, että painan vauvan rintaa vasten ja hyräilen Vaasan marssia. Jostain syystä se toimii paremmin kuin Porilaisten marssi.

    VastaaPoista
  20. Onnittelut ja osanotot sopivassa suhteessa teidän talouteenne. Oma perusteluni hankkeeseen lähtemiseen: Entäs jos vain keskinkertaiset lisääntyvät.

    26.10. oli meillä ensparkasu.

    VastaaPoista
  21. Huomenta, Vuoden siivooja, ja kiitos kommentista ja onneksi olkoon taas.

    26.10. oli meillä laskettu aika, mutta neljällä päivällä meni pitkäksi. Tuo on oikein hyvä perustelu, ja se olikin keskeisenä teemana tuossa toisessa lastenhankintapostauksessani.

    VastaaPoista