Vankilassa ei olekaan kivaa

Suomessa on helppoa ja mukavaa olla aktivisti. Asioista saa olla mitä mieltä haluaa, ja mielipiteensä saa jopa ilmaista, kunhan kukaan ei pahoita siitä mieltään. Luontoa saa suojella, ja homojen ja heteroiden ja kaikkien muidenkin puolesta voi marssia ilman pelkoa linnareissusta. Korkeintaan joku saattaa nauraa, mutta mitäs pienistä. Jos haluaa turpaansa poliisilta, täytyy lyödä itse ensin, ja siinäkin tapauksessa käydään jälkeenpäin läpi kaikki mahdolliset rekonstruktiot, vektorilaskelmat ja puhejudo-oppaat siinä toivossa, että saataisiin väkivaltainen poliisi viralta.

Venäjällä on kurjaa olla aktivisti. Valtio päättää, mitä mieltä asioista saa olla, ja väärää mieltä olevat hiljennetään, joskus kivuliaastikin. Äänekkäimmät riekkujat siivotaan pois kaduilta vankilaan, ja jos on epäonnekseen sattunut saamaan poliittista valtaa ja yhteiskunnallista vakavastiotettavuutta, voi jopa päästä hengestään. Ennen vanhaan oikeat mielipiteet sentään pystyi suurin piirtein päättelemään puolueohjelmasta, mutta nykyään mennään paremminkin fiilispohjalta.

Sattuneesta syystä venäläiset aktivistit ovat ihan oikeita aktivisteja, kun taas suomalainen aktivismi on paremminkin ompelukerhojen kaltaista virkistystoimintaa. Tätä suomalaiset aktivistit eivät aina täysin hahmota, vaan olettavat, että jos suomalainen sosiaalitäti hymyilee äidillisesti aktivistin töhertäessä hampunkuvaa sähkökaapin kylkeen, niin kyllä venäläinen miliisikin varmaan.

Tai sitten voi käydä näin.

Tästä saatiin taas näyte, kun eräs suomineito yritti Greenpeacen riveissä vallata venäläisen öljynporauslautan. Yllätyksekseen hän löysi itsensä rynnäkkökiväärin väärästä päästä ja pian sen jälkeen putkasta vastailemasta merirosvoussyytteisiin. 15 vuoden kakkua ollaan lupailtu, ja nyt ihmetellään, miten sellainen voi olla mahdollista.

- He eivät odottaneet joutuvansa sellaisiin olosuhteisiin rauhanomaisen mielenosoituksensa takia demokraattisessa valtiossa (linkki)

En nyt halua ottaa kantaa Greenpeacen aatteisiin, tavoitteisiin tai metodeihin. Joku voi olla sitä mieltä, että hyvien asioiden puolesta kovat otteet ovat sallittuja, mutta sitten pitäisi varautua siihen, että vastapuoli ihan oikeasti pistää kovan kovaa vastaan.

- Syytteitä luetaan naisille ja miehille, joiden ainoa rikos on se, että heillä on omatunto. Tämä on hyökkäys rauhanomaisen mielenosoittamisen perusperiaatteita vastaan. Aktivistien väittäminen merirosvoiksi on absurdia, sanoi Greenpeace Internationalin pääsihteeri Kumi Naidoo. (linkki)

Nimensä puolesta tuo tyyppi sopisi paremminkin seksivalistuskampanjan mannekiiniksi. Anteeksi, ei saisi nauraa. Minkäs sitä ihminen nimelleen voi.

Takaisin asiaan. Venäjäkin jatkaa totutulla absurdistisella linjallaan. Toisaalta ymmärrän heitä, koska varmasti ottaa päähän, kun sinänsä harmittomia hippejä saa olla koko ajan ravistelemassa torneista, mutta että 15 vuotta?

Volgan varrella on ennenkin opetettu rosvoilemaan.

Eiväthän ne oikeasti noita tuomitse 15 vuoden siperiaopetukseen. Kyllä Venäjälläkin sentään jonkinlainen tolkku on. Omien kansalaisten kohdalla ehkä voisi, mutta kun noissa aktivisteissa on porukkaa vähän joka puolelta, niin ei ole hyvä veto suututtaa toistakymmentä maata kerralla. Homma menee näin: uhkaillaan kovimmalla mahdollisella tuomiolla niin pitkälle kuin mahdollista, mutta lopuksi kuitenkin annetaan lievä tuomio ilman merkittävää vankeusaikaa. Vaihtoehtoisesti annetaan ankara tuomio ja armahdus heti perään. Tavoitteena on vain säikytellä Greenpeacen tyyppejä, etteivät olisi jatkuvasti hyppimässä silmille.

En minä tuosta halunnut puhua. Minua ei oikeastaan kiinnosta Sini Saarelan kohtalo, koska itsepähän hän on soppansa keittänyt. En minäkään ajele päin punaisia ja selittele sitten, etten voinut arvata, että siinä saattaa tulla kolari. Se, mikä minulle enemmän aiheuttaa ryppyjä otsalle, on aktivistipiirien syvä järkytys siitä, että venäläisen vankilan olot eivät vastaa pohjoismaisten vihervasemmistolaisten standardeja.

Järjestön mukaan muun muassa puhdasta juomavettä on liian vähän, eikä ulkoilemaan pääse kuin silloin tällöin.

Pitkät kuljetusmatkat vankilasta Murmanskiin oikeuteen tehdään autoissa joissa ei ole lämmitystä eikä matkan aikana pääse vessaan.

Useat tupakoimattomat aktivistit valittivat Paikatshevalle joutuvansa jakamaan sellinsä ketjupolttajien kanssa. He syyttävät sellitovereitaan myös tavaroidensa näpistelystä.

Mitä хуйta, ettekö te tiedä, että chardonnay tulisi tarjoilla jäähdytettynä? Olemmeko me jotain eläimiä? 

Lisäksi osa aktivisteista näkee nälkää, koska he eivät voi aatteellisista syistä syödä vankilaruokaa.

Suomalaisesta Sini Saarelasta Paikatsheva mainitsi AFP:lle, että vankilaviranomaiset ovat kieltäytyneet toimittamasta hänelle hänen pyytämiään vitamiineja. Saarela on vegaani, eikä vankilan tarjoama ruoka sovellu hänelle.

Vegaanius ei tarkkaan ottaen tarkoita, etteikö voisi syödä lihaa, vaan ettei suostu syömään lihaa. On siis väärin väittää, että vankilan tarjoama ruoka ei sovellu Sinille. Voi tietysti olla, että perkuujätemuhennoksesta menee tottumattomalla maha sekaisin, mutta olettaisin, ettei aktivisti ole suostunut maistamaankaan. Mikään pakko hänen ei siis ole nähdä nälkää, vaan kyseessä on oma valinta, eikä sellaisesta mielestäni tarvitsisi uutisoida. Ei minunkaan äitiäni kukaan tullut syyttämään nälässäpidosta, kun hän tarjosi minulle pinaattikeittoa, jota en voi syödä sellaisesta aatteellisesta syystä, että se on hirveää myrkkyä. Joka tapauksessa ei voi kuin ihailla, kuinka paljon munaa voi tytöllä olla, kun toteaa venäläisen vankilan vartijalle, että "en suostu syömään tuota, tuo minulle multivitaa."

Suomen aktivistit aatteeseen katsomatta: tiedän, että teillä on kova hinku olla kiinalaisten, itäeurooppalaisten ja eteläamerikkalaisten esikuvienne veroisia. Te ette kuitenkaan ole. Oikea aktivisti ottaa toistuvasti turpaansa, menettää kaiken omaisuutensa, viruu kymmeniä vuosia vankilassa ja kuolee hitaasti ja tuskallisesti aatteensa puolesta, eikä ala vinkumaan mistään tupakansavusta, vessatauoista tai vitamiineista.