Aikaisemmin luin ydinsodanjälkeiseen Moskovaan sijoittuvan fantasiakirjan Metro 2033, ja siitä tuli saman tien yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani. Aloin sitten miettiä, että onkohan moderni venäläinen fantasiakirjallisuus yleisestikin ottaen yhtä hyvää?
Pisti sitten silmääni tällainen. Hyvän ja pahan välinen ikuinen kamppailu jatkuu nykypäivän Moskovassa, jossa velhot, vampyyrit sun muut möröt seikkailevat tavallisen kansan mitään asiasta tietämättä. Muutaman kerran pystyin olemaan ostamatta tätä, koska olisi muutakin luettavaa jonossa, mutta tiesihän sen, että pakko oli kokeilla.
Kirjan alkuasetelman mukaan on niin, että osalla ihmisistä on synnynnäisiä taikavoimia. Kun he ennemmin tai myöhemmin voimansa havaitsevat, he leimautuvat joko hyvän tai pahan, valon tai pimeyden kätyreiksi riippuen siitä, ohjaako heidän toimintaansa hyväsydämisyys vai itsekkyys.
Aikaisemmin hyvä ja paha sotivat keskenään verisesti, kunnes molemmat puolet yhdessä totesivat, ettei siitä tule valmista koskaan. Ylätason komentajat solmivat aselevon ja yksityiskohtaisen sopimuksen siitä, millaisia taikoja on lupa tehdä ilman, että rauhan takaava tasapaino horjuu. Sopimuksen noudattamista valvomaan perustettiin yö- ja päiväpartiot, eräänlaiset yliluonnollisen maailman poliisivoimat. Luonnollisesti molemmat puolet yrittävät venyttää sääntöjä aina tilaisuuden tullen omia tarkoitusperiään ajaakseen.
Kirjan päähenkilö on Anton, nuori hyvien puolen velho, joka totuttelee uuteen toimenkuvaansa yöpartion kenttäagenttina. Itse asiassa kirja koostuu kolmesta pienoisromaanista, joissa on samat henkilöt, mutta jotka tarinallisesti liittyvät vain löyhästi yhteen. Ensimmäisessä osassa Anton yrittää suojella vampyyrien kohteekseen ottamaa pientä velhopoikaa samalla, kun etsii ympäri kaupunkia nuorta naista, jonka yllä on niin voimakas kirous, että se uhkaa monien viattomien sivullisten henkeä. Kakkososassa hän jahtaa sarjamurhaajaa, joka vaarantaa aselevon tappamalla pahan kätyreitä, ja kolmosessa ryypiskellään mökillä samalla, kun pomo suunnittelee uutta maailmanjärjestystä. Natsien ja kommunistien kanssa hyvien suunnitelmat eivät menneet aivan putkeen, mutta ehkä kolmannella yrittämällä.
Yö- ja päiväpartiolaiset tuovat erehdyttävästi mieleen Star Warsin Jedi- ja Sith-ritarit. Joku voisi syyttää plagioinnista, mutta toisaalta eikös sitä sanota, että kaikki hyvä on jo moneen kertaan keksitty. Jos kyseessä olisikin tavallinen fantasiaseikkailu, jossa puhtoiset valon palvelijat taistelevat urhoollisesti kurjia pimeyden roistoja vastaan, tämä tuskin olisi saavuttanut kummoista mainetta. Tämän kirjan erinomaisuus piilee nimittäin siinä, että puhdasta hyvää tai pahaa ei ole. Pienellä hyvällä teolla voi olla kauaskantoiset pahat seuraukset, ja joskus pitää tehdä vähän pahaa saavuttaakseen jotain hyvää. Moraali taipuu molemmin puolin hyvin pitkälle tavoitteita jahdatessa, eikä aina ole edes selvää, kuka on hyvä ja kuka paha. Seuraa mielenkiintoista filosofointia.
Viisi pistettä viidestä. Trilogiamainen rakenne on miellyttävä lukea, koska lyhyet tarinat etenevät vauhdilla. Kirjan maailma ja henkilöt ovat paljon mielenkiintoisempia kuin fantasiakirjallisuudessa yleensä, johtuen tuoreesta asennoitumisesta hyvään ja pahaan, jossa mustavalkoinen jaottelu on korvattu vaihtelevalla hämäryydellä.
Samaan sarjaan kuuluu myös kirja Päiväpartio, jossa asiat käydään läpi pahojen näkökulmasta. Voi kuitenkin mennä hetki ennen kuin saan sen luettavakseni, koska pokkaria ei vielä ainakaan näyttänyt olevan saatavilla. En minä kovakantisesta rupea maksamaan kolminkertaista hintaa, jos pokkarinkin saa pienellä odottamisella.
En ole lukenut tuota kirjaa. Mutta olen katsonut kirjoista tehdyt Nightwatch- ja Daywatch-elokuvat. Ihan mielenkiintoisia pläjäyksiä, sillai hyvin venäläisellä asenteella tehtyjä, mitkä erottavat sen perinteisestä amerikkalaisesta scifistä.
VastaaPoistaOletko itse nähnyt nuo elokuvat, ja ovatko ne mielestäsi onnistuneet suhteessa kirjaan?Kun esimerkiksi Stephen Kingin tiiliskivikirjoja on perin vaikeaa siirtää onnistuneeksi elokuvaksi.
Luin ko pläjäyksen ekan kerran englanniksi joskus 2006. Olen lukenut nyt kaikki ilmestyneet. Kovasti olen tykännyt Antonin Geserin ja Zavulonin edesottamuksista. Pistin jopa omat tenavani lukemaan nämä. Joko Noiturit on luettu?
VastaaPoistaIltaa, ja kiitos kommenteistanne. Ihmettelevä, tervetuloa kommentoimaan.
VastaaPoistaTämä kirja oli ihan ensimmäinen kontaktini Yövartio-sarjan maailmaan. En edes tiennyt, että siitä on tehty elokuvia. Venäläistä elokuvataidetta en muutenkaan kovin hyvin tunne; 9. komppania on kyllä DVD-hyllyssä, ja tykkään. Ehkä tuota voisi jostain torrenteista metsästää.
Yövartio on melko paksu kirja, ja oma mielipiteeni on, että yli 300-sivuisesta kirjasta ei oikein saa tehtyä elokuvaa niin, että se olisi hyvä ja samalla uskollinen alkuteokselle. Mutta kuten mainitsin, kirja koostuu kolmesta episodista, jotka ovat sen verran kompakteja paketteja, että varmasti toimisivat elokuvasovituksina erikseen jaettuna. Tai minisarjana. Jos ne kaikki yrittäisi sovittaa yhteen elokuvaan, luultavasti lopputulos olisi liian sekava.
Geser ja Zavulon ovat kyllä mahtavia hahmoja, oikeastaan parhaat tuossa kirjassa. Noiturit eivät ole vielä tulleet vastaan, mutta googletin asiaa, ja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kiitos vinkistä. Helsingissä on kirjamessut taas kahden viikon päästä; yritän silloin pitää tuon mielessä.
Nyt onkin Metro 2034 työn alla.