Porstuassa kylässä 2: Petroskoin Tiltu

Koska Porstuan edellinen vierashaastattelu osoittautui suosituksi, ajattelin kokeilla tätä blogistiikan oppi-isältäni Yrjöperskeleeltä plagioimaani tekstiformaattia toisenkin kerran. Koska edellinen vieras oli täysin fiktiivinen hahmo 1920-luvun kauhukirjallisuudesta, tuskin pahastutte siitäkään, että tämänkertainen vieras on todellinen henkilö, joka on käyty hakemassa haastateltavaksi aikakoneella menneestä ajasta ja paikasta.

Tarkemmin sanottuna Neuvostoliitosta joulukuulta 1939:

Toivottakaamme siis tervetulleeksi journalisti ja ihmisoikeusaktivisti Petroskoin Tiltu.

- Spasiiba, toveri.

Rouva Tiltu... tai siis, onko se etu- vai sukunimesi?

- Voit sanoa minua ihan vain Tiltuksi, mutta oikea nimenihän on Saimi Virtanen. Tiltu on pelkkä lempinimi, jonka te valkobandiitit olette antaneet jossain vanhassa laulussa esiintyneen huorahtavan naisen mukaan minulle ja kollegoilleni. Meitä Tiltujahan on muitakin, Leningradissa ja Moskovassa jne. Useimmat meistä ovat ihan suomalaisia, mutta Suomesta pois potkittuja kommunisteja.

Selvä. Kerrotko meille, mikä sitten on "Tiltu"? Mitä te teette?

- No nyt kun Suomen ja Neuvostoliiton välillä on tämä, eh... pienimuotoinen rajaselkkaus, me lähetämme signaalia suomalaisille sotilaille tarkoitettujen radiolähetysten taajuuksilla ja puhumme niiden päälle. Levitämme Neuvostoliiton propagandaa, misinformaatiota ja epätietoisuutta, ja olemme muutenkin niin rasittavia räähkiä, että jo pelkkä äänemme kuuleminen saa ihmiset tappelemaan keskenään ihan vain ärtymystä purkaakseen.

Pienimuotoinen rajaselkkaus? Tarkoitatko siis sitä, kun Neuvostoliiton Puna-armeija ylitti rajan 21 divisioonan voimin viikko sitten, on jo miehittänyt Suomussalmen ja useita muita rajapitäjiä koko rajan matkalta, ja etenee Karjalankannaksella kohti suomalaisten pääpuolustusasemia?

- Juuri sitä, ja se eteneekin aivan liian hitaasti teidän valkobandiittien oikeudettomien viivytystaistelujenne takia. Vaadinkin, että sellainen peli lopetetaan alkuunsa ja neuvostojoukoille taataan vapaa ja turvallinen pääsy Suomeen.

Eikös sodassa perinteisesti ole ollut niin, että suvereenilla valtiolla on oikeus torjua itseensä kohdistuvat hyökkäykset?

- Missä ihmeen sodassa? Mitkä hyökkäykset? Neuvostoliitto ei ole julistanut Suomelle sotaa, joten valtiomme eivät ole sodassa. Sen sijaan ehdoton puolueettomuuslinja, johon Suomi on sitoutunut, vaatii, ettei Suomi saa eikä voi osallistua sotatoimiin Neuvostoliittoa tai muutakaan suurvaltaa vastaan. Sen lisäksi kansainväliset sopimukset, kuten Suomen ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus, jo itsessään kieltävät Suomea eskaloimasta tätä rajaselkkausta sodaksi.

Neuvostoliittohan irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen vastoin kaikkia omia kansainvälisiä sitoumuksiaan kaksi päivää Mainilan laukausten jälkeen, jotka se lavasti saadakseen perusteen hyökkäykselle, eli kaksi päivää ennen hyökkäyksen alkua.

- Vain omalta osaltaan. Suomi ei käsittääkseni ole siitä irtisanoutunut, eikä sopimustekstin mukaan voikaan ennen vuotta 1945. Ei vääryyttä voi oikaista toisella vääryydellä.

Mutta eikö tässä muuttuneessa tilanteessa voida katsoa, että nämä sopimukset eivät enää--

- Ei mitään muttia! Kansainväliset sopimukset ovat tältä osin ehdottoman yksiselitteisiä! Sitä paitsi jos te yritätte rajoittaa Puna-armeijan oikeutta liikkumiseen, te väistämättä asemoitte itsenne natsien puolelle. Täytyykö minun muistuttaa, että Natsi-Saksa vasta pari kuukautta sitten hyökkäsi oikeudettomasti Puolaan jokin kämäisesti lavastettu pommi-isku tekosyynään ja miehitti siitä ne osat, joita me emme ehtineet omalla humanitäärisellä operaatiollamme miehit-- siis suojella? Sen myötä panette itsenne alttiiksi myös Ison-Britannian ja Ranskan pakotteille.

Itse asiassa länsiliittoutuneet ovat alustavasti puhuneet, että ne auttaisivat Suomea lähettämällä aseita, tarvikkeita ja ehkä jopa joukkoja Suomen avuksi Puna-armeijaa vastaan.

- Etkö sinä tajua, että juuri sitä Stalin ja hänen kätyrinsä Otto Wille Kuusinen haluavat? Te pelaatte suoraan heidän pussiinsa!

Anteeksi kuinka?

- No siis kun, äh... Tehän - siis Suomi ja muut niin sanotut länsimaat - väitätte olevanne vapaita demokratioita, ettekö vain? Mikä se sellainen vapaa demokratia on, jossa suvaitaan vain tiettyihin ahtaisiin muotteihin pakotetut ajatukset ja ihmiset? Stalinistinen diktatuuri on hieno aate, melkein kuin pohjoismainen sosialidemokratia, eikä sitä ole mitään syytä pelätä. Jos te ette päästä Puna-armeijan hienoja ihmisiä maahanne, koko ideanne ja kaikki arvonne lakkaavat olemasta, ja niiden myötä myös valtionne ja kansanne olemassaolon oikeutus.

Tuo on aika erikoinen tulkinta ja siitä voidaan olla monta mieltä, mutta miten se liittyy Staliniin ja Kuusiseen?

- Sittenhän he voivat osoitella teitä sormella. Ja kertoa Neuvostoliiton urhoollisille ja korkeamoraalisille kansalaisille, millaisia heikkoja ja arkoja luusereita te olette. Ja muutenkin lällätellä. Tuollainen älytön militaristinen retoriikka vain aiheuttaa eripuraa ja hajaannusta sekä osoittaa heikkoutenne. Sen sijaan teidän pitäisi osoittaa vahvuutenne julistamalla yhtenä miehenä, että te ette pelkää haasteita eikä varsinkaan muutaman neuvostodivisioonan majoittaminen ole mitään, mistä ette pystyisi selviytymään.

Tähän siis pitäisi taipua siksi, että lällättelijät eivät pitäisi meitä raukkiksina ja lopettaisivat lällättelyn? Eikö jo päiväkodissa opetettu, ettei--

- Päiväkodissa puhuttiin vain kalliolta hyppimisestä ja sellaisesta, ei mistään tosielämän aikuisten haasteista. Siis ihan oikeasti nyt jumalauta. Kuinka nössöä porukkaa siellä Suomessa oikein on? Heti ollaan vetelät housuissa ulvomassa jostain "sodasta" ja "hyökkäyksestä" kun vähän rajalla piippalakkeja vilahtelee. Jos Puna-armeijan uljaat sankarit joskus oikeasti tulisivat Suomeen hyökkäystarkoituksessa, miten meinasitte tappaa heidät? Nauruun vai?

Ettekös te lällättele meille sisäpropagandassanne joka tapauksessa? Miksi tämän pitäisi aiheuttaa meillä yhtään sen enempää toimenpiteitä? 

- Niin no en minä tiedä, mutta mitä te oikein niin hysteerisinä pelkureina kammoksutte? Eihän sinne kovin paljoa ole tulossa. Vain 450 000 sotilasta. Suomessa on 3,8 miljoonaa asukasta. Ei tuollainen pikkumäärä näkyisi noin isossa maassa yhtään mitenkään. Lisäksi on muistettava, että he kaikki ovat terveitä nuoria miehiä, ja venäläiset ovat tunnetusti ahkeria työntekijöitä, joten mieti, kuinka huiman piristysruiskeen taloutenne heistä saisi! Tai no tottakai Puna-armeijassa on myös jonkin verran naisia ja lapsia, joten ette voi väittää, että he kaikki olisivat pelkkiä raavaita miehiä. Sitä paitsi jos tämä ei riitä, Stalin voi lähettää Suomeen sotilaita vaikka kymmeniä miljoonia. Meillä kyllä riittää väkeä, eikä heidän henkensä ole uljaalle johtajallemme minkään arvoinen.

Niin siis oliko sieltä nyt tulossa ne 450 000, vai kymmeniä miljoonia?

- Niin paljon kuin tarvitaan. Eiku... Lopullinen määrähän riippuu tietysti siitä, että... Tai siis... Äh. Minä olen pelkkä propagandisti, en ole oikea nainen vastaamaan tällaisiin. Sovitaanko, että suostutte vain päästämään neuvostojoukot maahanne, niin teille kyllä myöhemmin määritellään kohtuullinen ja oikeudenmukainen määrä isommissa pöydissä?

Olisiko suomalaisilla sananvaltaa niissä isommissa pöydissä?

- Ei tietenkään! Eihän siinä päätettäisi suomalaisten asioista, vaan vain Suomeen tulevien neuvostojoukkojen asioista.

Aha. Sitten se on varmaan juuri niin. Ehkä kuitenkin vielä käyn laittamassa ylipäällikölle viestin, että vastarintaa kannattaa jatkaa, samalla reissulla kun käyn kyyditsemässä sinut takaisin vuoteen 1939.

- Mutta ette te voi! Tuo on suorastaan kylmäävää! Eikö teitä fasisteja lainkaan kiinnosta ihmis--

No niin, aikamme alkaakin olla jo loppu. Kiitos käynnistä, Saimi Virtanen alias Petroskoin Tiltu. Mielestäni tämä oli ihan onnistunut ja avartava haastattelu, vaikka emme päässeetkään yhteis- tai muuhunkaan ymmärrykseen.

- Entäs se IPA-olut, joka minulle luvattiin palkkioksi haastattelusta?

Se järjestyy kyllä. Valitettavasti aikamatkustuksen lainalaisuudet eivät salli alkoholijuomien viemistä pois anniskeluajankohdasta, mutta tässä on sinulle drinkkilippu Kuusisen Klubille.

* * *

Inspiraatiosta haastattelun tekemiseen kiitän seuraavia sosiaalisessa mediassa vastaantulleita innokkaita isänmaanpuolustajia ja kymmeniä muita heidän kaltaisiaan. Klikkaa kuva isommaksi.

Miesten ja naisten eroista: helppo saanti

Kaikki miehet ja ehkä jotkut naisetkin tietävät, että naisilla on ns. "kaverivyöhyke". Se tarkoittaa, että naiset jaottelevat mukavanluontoiset miehet kahteen ryhmään: niihin, joiden kanssa voisi teoriassa harrastaa jotain seksuaalista; ja niihin, joista tykätään vain kavereina ilman minkäänlaista fyysistä kiinnostusta.

Vyöhykkeiden välillä voi liikkua vain yhteen suuntaan, ja kaverivyöhykkeeltä romanssivyöhykkeelle pääseminen on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Monet miehet ovat saaneet kärsiä kaverivyöhykkeelle joutumisesta jossain elämänsä vaiheessa, ja mitä kauemmin siellä roikkuu elättelemässä toiveita vyöhykkeen vaihdosta, sitä enemmän vain saa kärsiä.

Vähemmän tunnettua on, että miehilläkin on vastaavat vyöhykkeet. Ne tosin ovat päinvastaiset kuin naisilla. Mukavannäköiset naiset voi jakaa kahteen ryhmään: niihin, joiden kanssa voisi teoriassa harkita vakavampiakin suhteita; ja niihin, joista tykätään vain seksuaalisessa mielessä ilman minkäänlaista kiinnostusta mihinkään housut jalassa suoritettavaan yhteistyöhön.

Rautalangasta vääntäen niille feministeille, joiden mielestä "kaverivyöhyke" on vain saamattomien miesten ylläpitämä myytti: kaverivyöhykkeelle jumittuneessa miehessä on kyse samasta ilmiöstä kuin naisessa, joka on vuosikausia salasuhteessa varatun miehen kanssa ja odottaa, että ihan kohta mies jättää vaimonsa ja menee naimisiin hänen kanssaan. Se tilanne vain on niin helppo kuitata toteamalla miehen olevan kusipää, että syvemmät yhteydet jäävät huomaamatta.

(Toki miehilläkin on kaverivyöhyke ja naisilla seksivyöhyke, mutta niillä on paljon vähemmän merkitystä, koska niiltä pystyy yleensä melko pienellä vaivalla halutessaan siirtymään romanssivyöhykkelle. Naisille riittää, että menee salille ja treenaa kropan kuntoon, ja miehille riittää, että lakkaa olemasta rasittava apina.)

No niin, eteenpäin. Tehän tiedätte, mitä ovat "helpot naiset". Naisia, joilta saa seksiä ilman kovinkaan kummoisia soidintansseja. Joo, tuollainen ajattelu on vanhentunutta ja misogyynistä ja junttia. Tiedän. Ei nyt mennä siihen.

Nämä naiset sijoitetaan yleensä seksivyöhykkeelle. He saavat kyllä mielin määrin herraseuraa, mutta heidän kanssaan ei haluta sitoutua. Yksi suurimmista syistä lienee tieto siitä, että jos mies itse saa naisen kellistettyä helposti, se on varmasti vähintään yhtä helppoa kaikille muillekin miehille, eivätkä useimmat miehet halua puolisoa, jonka lapset pitää erikseen testata, ovatko ne omia vai wolttikuskin tekemiä.

Naiset, jotka eivät harrasta asioiden loppuun asti ajattelemista, saattavat kuvitella voivansa saada parhaat palat molemmista vyöhykkeistä. Ajatus menee jotenkin niin, että pidetään nuorena hauskaa, ja neljänkympin lähestyessä pokataan joku rikas ja komea uros ja vaihdetaan rellestys rauhalliseen perhe-elämään.

Todellisuudessahan tuo menee niin, että siinä vaiheessa miehet - varsinkin ne rikkaat ja komeat, joilla on naisten suhteen valinnanvaraa - ovat jo tiputtaneet hänet seksivyöhykkeelle. Hän ei enää saa kahden tai useamman illan suhteita sellaisten miesten kanssa, jotka hänen kriteerinsä täyttäisivät, ja ne yhden illan mittaisetkin harvenevat vuosi vuodelta. Lopulta jäljelle jää teinimäisesti pukeutuva viisikymppinen leidi, joka kiertää arki-iltoina baareissa kiehnäämässä parikymppisten poikien kyljessä ja lähtee valomerkin aikaan yksin kotiin.

Näistä tulee aina paha mieli. Naiset, vaikka ette haluaisi säästää itseänne tällaiselta kohtalolta, säästäkää edes minut sen näkemiseltä.

Asiaan. Koska on olemassa helppoja naisia, arvaatte varmaan, että on vastaavasti helppoja miehiäkin. Helppo mies ei kuitenkaan tarkoita miestä, jolta saa helposti seksiä. Silloinhan kaikki miehet olisivat helppoja, ja koko termi menettäisi merkityksensä. Ei, helppo mies on helpon naisen peilikuva samoin kuin miesten seksivyöhyke on naisten kaverivyöhykkeen peilikuva. Helppo mies on siis mies, joka suostuu mielellään vakavaan suhteeseen sellaisenkin naisen kanssa, jonka moni varovaisempi mies jättäisi parkkipaikalle heti koeajon jälkeen.

Helpot miehet saattavat olla yksinkertaisia, helposti höynäytettäviä tai muuten vain kyvyttömiä pitämään puoliaan, mutta eivät välttämättä. He voivat olla hyvinkin fiksuja, pragmaattisia ja vastuuntuntoisia. Joku saattaa vaikkapa tarkastaa oman viehätysvoimansa ja todeta, että peliteorian mukaisesti on parempi ryhtyä suhteeseen tällaisenkin naisen kanssa kuin pysyä uskollisessa suhteessa pelkän PornHubin kanssa.

Tai voi käydä kuten esimerkkitapauksessamme. Miisa Nuorgam on somepersoona, joka on noussut julkisuuteen lukuisilla meriiteillään, kuten sillä, että hänen seurustelusuhteissaan saa harrastaa seksiä ulkopuolistenkin kanssa. Seurustelukumppanit taas... no, yrittävät sopeutua tilanteeseen.

– En ole koskaan kokenut olevani monogaminen ihminen, Miisa sanoo nyt.

– Muistan jo lukiossa ajatelleeni, että ei minua kiinnosta vakiintua vain yhteen ihmiseen, Miisa jatkaa.

Eetu on lähtökohtaisesti suhtautunut parisuhteisiin perinteisemmin. Ennen Miisan tapaamista hän ei ajatellut, että voisi elää muussa kuin kahden ihmisen suljetussa suhteessa.

Nyt kävi niin, että hauskanpitosuhteesta seurasi yllätysvauva. Nainen halusi perustaa perheen, joten mies oli hankalan paikan edessä. Toisaalta varoitusmerkit olivat nähtävillä, mutta toisaalta kukaan mies ei halua olla se tyyppi, joka tekee vauvoja ja sitten hylkää ne äiteineen oman onnensa nojaan. 

Miisa käsitteli kuviotaan kännykkävideosarjalla, joka jostain käsittämättömästä syystä julkaistiin Yle Areenassa eikä Youtubessa. Aluksi mies kyllä yritti pitää jotain rotia touhussa, mutta alistui lopulta ja totesi, että kokeillaan nyt ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Yleispessimistinä voin kertoa, mitä tuossa tulee tapahtumaan. Jokaisessa tosielämän parisuhteessa nainen saisi enemmän ja helpommin irtoseksiä kuin mies. (Toki joillain miehillä on enemmän kysyntää ja tarjontaa kuin joillain naisilla, mutta eivät ne keskenään seurustele.) Ennen pitkää väistämättä seuraa, että nainen rientää lorttobileissä samalla, kun mies istuu kotona tumputtamassa. Joillekin miehille tämäkin on varmasti OK, mutta jos mies ajattelee jo tässä vaiheessa, että:

– Minä prosessoin tätä ei-monogamista suhdemuotoa edelleen, Eetu sanoo.

...ei se siitä paremmaksi muutu sitten, kun arki alkaa. Kyllä tuollainen pitää lopettaa heti alkuunsa, vaikka kuinka pahaa tekisi, koska myöhemmin se tekee vielä pahempaa.

No niin. Toiveeni sekä miehille että naisille: älkää olko helppoja. Arvostakaa itseänne enemmän ja vaatikaa sen mukaista tasoa.

En tietenkään sano, ettei saa olla helppo. Eihän asia minulle kuulu, ihmisillä on eri toiveet ja mieltymykset, ja kyllä aikuisten ihmisten pitää saada itse tehdä omat valintansa. Sanon, ettei kannata olla helppo. Kun kysynnän kriteerit laskevat, myös tarjonnan taso laskee. Jos te suostutte sänkyyn kaikenmoisten vonkaajien kanssa ja suhteeseen kaikenmoisten "mutkumähaluun"-itkijöiden kanssa, te saatte sillä vain lisää vonkausta ja itkua. Miksi ne skarppaisivat, kun kerran helpommallakin saa?

Ette te sitä halua.

Olen kyllä yrittänyt, mutta kasvisruoka on pahaa

Minä kannatan kovasti luonnonsuojelua. Lajikato on vakava juttu, ja vaikka ilmastonmuutos ei aiheuttaisikaan koko ihmissivilisaation romahdusta, kuten usein uhkaillaan, paikallisetkin ääri-ilmiöt ja biomien muutokset aiheuttavat juttuja, joista kukaan ei tykkää.

Kannatan sitäkin, että ilmastonmuutosta vastaan tehdään merkittäviä tekoja ja muutoksia. Tosin Suomessa voisi vähän himmailla tahtia, koska Suomessa helpot keinot on jo käytetty, ja voisimme odottaa muun maailman saavan meidät kiinni, ennen kuin alamme repiä elämän taloudellisia edellytyksiä alas siirtyäksemme niihin vaikeisiin keinoihin. Periaatteessa siis olen sitä mieltä, että ilmastoaktivistit ovat hyvällä asialla, mutta sehän ei tarkoita, että tykkäisin heistä, että olisin heidän kanssaan useinkaan samaa mieltä, tai etteivät he olisi aivan jumalattoman noloja.

Ilmastoaktivistithan usein toitottavat, että meidän on tehtävä suuria uhrauksia, että edes pysyisimme hengissä. Eikä siinä mitään, mutta kun heissä on eräs alakategoria, joka ei ole ihan hahmottanut, että se uhraaminen ei tapahdu millään alttarilla, vaikka heidän touhussaan uskonnollisia elementtejä onkin, vaan pitäisi ihan oikeasti luopua kivoista asioista arkielämässä. Sitten saamme lukea heidän kolumnejaan siitä, kuinka päästörajoitukset koskevat muita ihmisiä kaikilta osin, mutta heitä itseään vain niiltä osin, kuin se ei häiritse heitä liikaa, koska mun pää nyt vaan ei kestä jos en pääse Thaikkuihin vähintään pari kertaa vuodessa.

Tuoreimpana esimerkkinä Ylen kolumnisti Laura Friman, jonka mielestä ilmasto on niin tärkeä asia, että lentomatkailua pitäisi rajoittaa, paitsi että ei voi, koska Suomessa on ihan mälsää:

Laura Frimanin kolumni: Olen kyllä yrittänyt, mutta Suomi on hirvittävä matkailumaa

Itse teen ulkomaanreissuja lentokoneella kerran muutamassa vuodessa, joten jos luopuisin lentämisestä kokonaan, menetys ei olisi minulle kovin merkittävä. Sen sijaan minulla on toki muita ilmastoa kuormittavia paheita. Koska ilmastoaktivismin näkökulmasta on OK, että Laura kirjoittaa omia saastuttavia intohimojaan puolustavan kolumnin, on varmaan myös OK, että minä tässä kopioin Lauran tekstin sellaisenaan, vaihtaen vain matkailun tilalle jotain, mistä minä tykkään.

Katsotaanpas:

Olen kyllä yrittänyt, mutta kasvisruoka on pahaa

En tiedä, kumpaa vihaan enemmän - ilmastokriisiä vai koronavirusta. Tai mitä minä höpisen, totta kai tiedän. Koronavirus on antanut minulle loistavan tekosyyn istua neljän seinän sisällä jo puolitoista vuotta putkeen ja jopa olla töistä lomautettuna pitkiä aikoja. Ilmastokriisi - tai siis ilmastoaktivistit - sen sijaan on aikeissa viedä minulta suurimman rakkauteni, liharuuat. Enkä saa mitään tilalle. Ei, en halua kuulla, että vegaaniset lihankorvikkeet ovat "ihan yhtä maukkaita ja ravitsevia".

Nykyään, kun joku mainitseekin termin "kasvispohjainen", suolistoni alkaa kehittää selittämättömiä kananmunanhajuisia pieruja.

On aika sanoa se ääneen: kasvisruoka on hirvittävän makuista.

Olen kyllä yrittänyt. Ostan kaupasta kokeilumielessä tasaisin väliajoin vegetuotteita. Siemen-, kaura-,  soija- ja hernepohjaisia lihapullia, kebabia, kananugetteja ja kermaa. Se on aina iso virhe. Touhun piti olla terveellistä ja kevyttä.

Epäselväksi jäi, pitikö keveyden liittyä siihen, että kun kirpeät siemenet rouskuvat hampaiden välissä jotain etäisesti lihapullaa muistuttavaa talipalloa järsiessä, kalorit jäävät vähäisiksi, kun pakettia ei pysty syömään loppuun asti; vai siihen, kun kaurakerma saa keitot ja kastikkeet muistuttamaan koostumukseltaan keitettyä räkää, jolloin sekin jää lautaselle. 

Tämä on toistunut jokaisella kasvispohjaisella lihankaltaisella tuotteella, joka kerta. Elämänhaluni on niitä syödessä ennätyksellisen matala.

Ilmastonmuutoksen torjunnan ja veganismin edistämisen nimissä ihmiset suostutellaan ostamaan loukkaavan huonoa ruokaa.

Tänä kesänä en enää suostunut kokeilemaan mitään kummallista. Sen sijaan annoin puolisolleni vapaat kädet tilata kaupasta kotiinkuljetuksella jotain järkevää, ja vaikka hän on vielä innokkaampi luonnonsuojelija kuin minä, hän suostuu tinkimään ruoan laadusta vielä vähemmän kuin minä.

Se on toiminut ihan hyvin.

Mikä niissä vegetuotteissa sitten mättää? Vaikka tämä: koska hiilijalanjäljen pienentäminen on suurta muotia, ja ihmiset ovat muutenkin siirtymässä kasvispainotteisempaan ruokavalioon, kysyntää on enemmän määrälle kuin laadulle.

Suomalaissa kaupoissa myydään hirveää kauramaitoa ja etupäässä huonoja lihankorvikkeita.

Suomalaiset vegetuotteet ovat kunnianhimottomia, koska ihmiset vaihtavat vegetuotteisiin huonosta laadusta huolimatta. Harva protestoi vaihtamalla takaisin lihaan, tai ainakaan ei metelöi siitä somessa. Niinpä tuotekehitykseen ei tarvitse panostaa, ja makujen ja rakenteen suunnittelussa tunnutaan konsultoitavan vain toisia vegaaneja, jotka eivät enää muista, millaista oikea liha on.

Tietenkin liioittelen. Eivät kaikki veganisoidut tuotteet ole hirveitä. Kaupoista saa ainakin kahta syömäkelpoista tuotetta: Oatlyn kauramaitoa ja Muu-kananugetinkorvikkeita.

Sosiaalisen kuplani vegeruokakokeilut ovat mukailleet sentilleen samoja kohteita. Livenä tunnen vain vähän vegaaneja, mutta seuraan Twitterissä paljon vihervasemmistolaisia, joten vastaan tulee vähän väliä uusia kokeilusuosituksia.

Poikkeuksetta somevegaanit hehkuttavat näitä tuotteita erinomaisen herkullisina, mutta itse en saa niitä alas millään. Pakko syödä jotain muuta.

Luin toissa kesänä Vanhan Testamentin, ja siinä kerrottiin kuinka kokonaisia härkiä ja muita elikoita valmistettiin polttouhreiksi. Yritin markkinoida asiaa puolisolleni, vaikka ehdotukseni kuulosti sekä epätoivoiselta että psykedeeliseltä. Eihän meillä edes ole varaa kokonaiseen härkään, eikä uhrialttarimme ole niin iso, että siinä mahtuisi grillaamaan kokonaisen härän. Puolisoni pyysi erityislupaa tilata pizzat.

Tämä kiteyttää markettien vegeruokatarjonnan. Palamaan päässyt ja pelkällä miedolla sinapilla voideltu lenkkimakkarakin on mukavampi vaihtoehto kuin mikä tahansa palamaan päässeen lenkkimakkaran muotoon puristettu lötkö, jossa vielä vuonna 2021 käytetään raaka-aineita, joita on viimeksi käytetty ihmisravinnoksi 1800-luvun suurina nälkävuosina.

Olennaisinta kuitenkin on, että vaikka vegaaniset lihankorvikkeet olisivat maukkaampia (eivät ole), terveellisempiä (eivät ole) tai halvempia (eivät ole) kuin liha, lihan ja vegetuotteiden vertailu on hedelmätöntä.

Vöner ei ole kebabia, eikä sen kuulukaan olla.

Kun haikailen ystävieni kanssa kunnon sisäfilepihviä, hengähdämme usein abstraktisti: "Kun se rakennekin!"

Tällä ei viitata mihinkään makuaromeihin, vaan siihen tunteeseen, kun puristaa hampaidensa väliin mitä tahansa lihaa, ja suuhun purskahtaa mehukkaiden lihassäikeiden väleistä kuumaa rasvaa ja kudosnestettä. Nautaa, hirveä, possua. Kanakin riittää.

En tiedä, vahvistavatko biologit teoriaa, mutta lihansyöjät tietävät, että ei vain eri eläinlajit, vaan jopa saman eläimen eri kohdista otetut lihanpalat, tuntuvat suussa ihan erilaiselta.

Tuo aistimus saa aivot surahtamaan kuin pienen oikosulun verran. Polvet ovat mennä vatkuliksi. Ruumiiseeni sulautuu toista olentoa, ja samassa sen ansiosta olen itsekin vähän joku muu.

Yhtäkkiä kaupan lihatiski on suuri seikkailu. Avartaaksenne ymmärrystänne lisää, voitte mennä käymään vaikka Seinäjoella. Siellä osataan tehdä pinaattilätyistäkin herkullisia - mikä ei ole aivan pieni saavutus - hukuttamalla ne jauhelihakastikkeeseen.

Tiedän, että sukupolveni kuuluisi tavoitella ekologisempaa tapaa tutustuttaa omat lapseni maailmaan ja erilaisiin makuihin ja proteiininlähteisiin. Mutta kun en halua.

Tahdon tarjota heille tismalleen saman – sittenkin, vaikka tiedän, että tämä uppiniskainen ”mutta kun minä haluan!” -mantra on ilmastoraporttien madonlukujen juurisyy.

Jos ajattelen vain meitä hyvin toimeentulevia, voin myös toitottaa, miten lihatuotteita saa puolestani hinnoitella uusiksi.

Voin maksaa maltaita ja mille vain mariaohisalolle kompensaatiot päälle. Valtaosa ihmisistä ei. Juuri se on masentavinta.

Lihansyönnin lopullinen karkaaminen ylemmän keskiluokan ja äveriäiden käsiin on ällöttävä ajatus. Melkein yhtä ällöttävä kuin nyhtökaura.

* * *

No niin, vihreät. Miten on? Sovitaanko, että minä en vattuille teille lomasuunnitelmistanne, jos te ette vattuile minulle ruokavaliostani?

Kännitappelun maaotteluista

Turussa sattui pari viikkoa sitten jännä juttu, kun sekatyöjulkkis Jethro Rostedtin yökerhossa kolmisenkymmentä juhlijaa päätti pistää pystyyn kunnon joukkotappelun. He eivät tyytyneet vain keskinäiseen nyrkkikivaan, vaan puukkojakin heiluteltiin, paikkoja hajotettiin, eikä henkilökuntakaan selvinnyt ehjin nahoin.

Tai siis eihän tuossa ole mitään poikkeuksellista. Näitä pääsee näkemään livenäkin silloin tällöin. No, edellisestä taitaa minulla olla jo pari vuotta, mutta nythän on ollut muutenkin hiljaisempaa.

Jännää oli tässä tapauksessa poliisien reaktio. Ketään ei pidätetty, eikä ruvettu tutkimaan olisiko vaikka joitain lainrikkomuksia päässyt tapahtumaan, koska ei ketään nyt sentään kovin pahasti sattunut. Buranaa ja pepantteenia te tarvitsette ettekä mitään oikeutta.

Komisario Joonas Tikka Lounais-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kertoo, että poliisi ei kirjannut joukkotappelusta yhtään rikosilmoitusta, eikä asiasta aloiteta tutkintaa. Tikan mukaan tappelussa kenellekään ei syntynyt sellaisia vammoja tai vahinkoja, että poliisin pitäisi asiaa selvittää.

Jälkeenpäin tutkinnat sitten aloitettiin, kun tapaus sai julkisuutta ja suuri yleisö alkoi painostaa, mutta onnea vaan osallisten jäljittämiseen enää tässä vaiheessa. Tuskin niiltä mitään henkilötietoja vaivauduttiin ottamaan, jos kerran asenteena oli alusta pitäen "don't ask, don't tell". Kaikkein jännintä oli, että poliisi antoi ymmärtää tämän olleen firman moka:

Poliisi kommentoi tiedotteessaan, että yökerhon järjestyksenvalvonta olisi ollut tilanteeseen nähden ”täysin riittämätöntä”.

Minähän en tiedä, paljonko siellä on portsareita ollut. Voi ollakin, että kustannuksista on pihistelty, ja siellä on ollut yksi narikkatyttö ratkomassa järjestyshäiriöitä sillä oletuksella, että ei täällä ikinä mitään kuitenkaan tapahdu. Jethro tosin on ilmoittanut, että järjestyksenvalvojia on ollut asianmukainen määrä, eikä minulla ole syytä epäillä sitä. Ei se ole oleellista.

Normimiehityksellä pärjätään 95 % ajasta, ja ne loput 5 % tapauksista ovat sellaisia, ettei mikään määrä riittäisi. Silloin soitetaan poliisi avuksi. Viikonloppuöisin poliisit ovat jo valmiiksi partioimassa isojen yökerhojen läheisyydessä, että pääsevät äkkiä paikalle, jos tarvitaan. Näin nämä jutut ovat aina toimineet, eikä asiassa juuri muita realistisia vaihtoehtoja ole. Kolmenkymmenen portsarin pitäminen hälytysvalmiudessa niiden parin vuosittaisen suurtaistelun varalta ei ole tarkoituksenmukaista eikä rahallisesti mahdollista. Poliisin nurinat tästä asiasta ovat käsittämättömiä ja saavat ankean "teidän on tehtävä enemmän kuin oma velvollisuutenne, ettei meidän tarvitsisi tehdä omia töitämme"-soinnin.

Jotkut kommentoijat olettivat heti, että tappelijat olivat maahanmuuttajia, ja että poliisin nihkeä asenne johtuisi siitä, että maahanmuuttajien riehuminen olisi jotenkin arkaluontoinen asia. On paheksuttu sitäkin, ettei media tapansa mukaan ole maininnut riehujien ulkomaalaistaustaa. Siitä päästäänkin kirjoitukseni varsinaiseen asiaan.

Itse en jaksa sellaisesta moittia mediaa. Meinaan vain, että eihän lehdissä korostettu erikseen sitäkään, että tämä tapahtui nimenomaan Suomen Turussa, ei selitetty mitä eroa on yökerholla ja päiväkerholla, eikä kerrottu joukkotappeluihin osallistumisen olevan huono idea. Olisi ihan turhaa tuhlata palstatilaa itsestäänselvien perusasioiden kertaamiseen.

Tällaiset joukkotappelut ovat aina maaotteluita, eikä Suomi ole niissä koskaan edustettuna. Ensinnäkin, näissä on lähtökohtaisesti mukana etninen elementti, vaikka varsinainen alkusyy ei etnisyyksiin liittyisikään. 30 hengen matseja on vaikea saada pystyyn pelkillä kaveriporukoilla, mutta kun puolitutut ja sivulliset huomaavat, että joku omanvärinen on saamassa turpaansa, he liittyvät helposti mukaan.

Mutta miksi suomalaiset eivät osallistu niihin? No, koko ilmiö perustuu vanhaan "kaveria ei jätetä"-periaatteeseen. Kaikki kansat noudattavat sitä, kukin omalla tavallaan. Useimmille se tarkoittaa, että jos kaveri tai heimoveli yrittää tilata turpaansa, sitä täytyy auttaa. Kun tilanne tulee, kaverit ovat nyrkit pystyssä taisteluvalmiudessa aina ja syitä kyselemättä, koska niin se nyt vain menee. Jos yksi kurdi vahingossa läikyttää yhden virolaisen juomaa, siinä on äkkiä kymmenen kaveria molemmin puolin taustatukena, ja sitten mennään. Kuten tässäkin tapauksessa:

Tappelun syy ei ole tiedossa.

– Perussyy on varmaan liikaa ihmisiä, paha mieli ja alkoholi. Sitä, mistä on tullut riitaa, en pysty sanomaan, Tiikka kertoi aiemmin lauantaina.

Niin, ei niihin mitään sen kummempaa tarvita, ja tuskin siinä mitään sen kummempaa on ollutkaan. Jokin älytön pikkujuttu, jonka normaali ihminen ohittaisi olankohautuksella, mutta joka nyt sattui laukaisemaan tavallista pidemmän ketjureaktion.

Suomalaiset taas ymmärtävät periaatteen niin päin, että jos kaveri meinaa tilata turpaansa, se pitää ottaa kiinni ja raahata pois tilanteesta väkisin ja tarvittaessa kovakouraisestikin, koska se, että kaverit painivat tyypin pakettiin, on silti pienempi paha kuin jos hän saisi vihamieliseltä jengiltä sakinhivutusta.

Vuosi sittenhän Helsingissä Kaivohuoneella sattui harvinaislaatuinen joukkotappelu suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä, jos sitä nyt tappeluksi voi sanoa. Suomalaiset yrittivät vetäytyä tilanteesta pois, mutta eivät onnistuneet, koska vastapuoli seurasi perässä. Seurauksena suomalaisnuori potkittiin hengiltä, minkä jälkeen julkisuudessa ihmeteltiin laajasti, että mikäs juttu tämä on ja miten näin pääsi käymään.

Ei, ei siinäkään tapauksessa ollut mitään kummallista. Harvinaisiahan sellaiset ovat, mutta tarkoitan, että tapaus eteni juuri sillä kaavalla, jolla nämä aina menevät ja jonka voitte itsekin päätellä yllä kertomastani. Jatkossa näitä tulee säännöllisesti lisää, kunnes maahanmuuttopolitiikkaan tulee tiettyjä tarvittavia muutoksia, tai kunnes suomalaiset juhlijat alkavat henkisesti ja fyysisesti varautua yllätystappeluihin, joista ei pääse pois muuten kuin tappelemalla paremmin ja isommalla porukalla.

Nämä tapaukset kirvoittavat kansalta ehdotuksia, että kannattaisi olla päästämättä tiettyjä etnisyyksiä sisään, jos ne kerran ovat turvallisuusriski. Virallinen vastaukseni on, että tuollaista vaihtoehtoa ei ole, koska se olisi syrjintää. Siitä tulisi paha mieli monelle syyttömälle ihmiselle, mikä jo itsessään on riittävä syy olla tekemättä niin, mutta lisäksi se on laitonta, ja siitä seuraavat sanktiot mainehaitasta puhumattakaan eivät ole pikkujuttu. Muutenkin viinanmyyntihommissa kannattaa pitää huoli, että pykäliä noudatetaan pilkulleen, koska niitä oikeasti valvotaan, ja jos tarkastaja päättää pistää puljun kiinni, saattaa yrittäjältä loppua toiminta kokonaan.

Epävirallinen vastaukseni taas on, että monissa paikoissa* tehdään jo paljon "ennaltaehkäisevää järjestyksenvalvontaa" juuri tuolla tavalla. Siihen kuitenkin tarvitaan perusteltu syy, kuten liiallinen humalatila, rumat vaatteet, epäluotettavat henkkarit tms. Jos jää syrjinnästä kiinni, sitten ei ole kellään kivaa, paitsi tietysti lehdistöllä. Ikävintä on, että siinä tilanteessa ravintoloitsija saattaa työntää portsarin linja-auton alle ja väittää, että hän ei tiennyt asiasta mitään ja portsari on syrjinyt omin päin - vaikka oikeasti ravintoloitsija olisi nimenomaan määrännyt, että ette sitten päästä tietynvärisiä sisään.

(*En tietenkään tiedä nimeltä yhtään sellaista paikkaa, enkä ole käynyt enkä varsinkaan työskennellyt sellaisissa. Isot pojat vain ovat kertoneet.)

Kuten odottaa sopii,

Asian selvittely jatkuu lupa- ja anniskeluvalvonnan toimin.

Eli riehujilla itsellään ei ole asiassa vastuuta, eikä poliisi sitä halua ottaa, joten katsotaan, jos kaikki saataisiin baarin syyksi. Sillähän ne tappelut saadaan loppumaan, kun laitetaan kiinni kaikki paikat, joissa on mahdollista tapella. Lisäjännyyttä tapahtuneeseen toi ammattiturpaanvetäjä Makwan Amirkhani:

Yleisöä kauhistutti Makwanin täysin suhteeton aggressionpurkaus, minkä takia viestin varsinainen sisältö jäi valitettavan vähälle huomiolle. Minuahan ei tippaakaan haittaa, jos tarjoilijatyttöjä kohtaan töykeästi käyttäytyvät tyypit saavat turpaansa. Viheltäminen tarjoilijan huomion kiinnittämiseksi ei vielä ole kovin paha, mutta viestistä välittyy kuva, ettei se pelkästään siihen jäänyt. Ei tuo minua häiritse.

Mielenkiintoisempaa on tuo huumesyyttely. Kuten sanottu, en usko poliisin nihkeyden johtuvan siitä, että riehujat ovat maahanmuuttajia, koska ainahan ne ovat. En tietenkään syytä enkä epäile ketään mistään, mutta enhän minä väitäkään mistään mitään tietäväni.

Ei kai tässä sitten muuta. Olkaa tarkkoina ulkoillessanne. Toistan jälleen vanhan ohjeeni, että älkää tapelko, mutta lisätään siihen, että aina se ei ole oma valinta, ja silloin tappeluilta - tai ainakin vakavimmilta vaurioilta - säästyy parhaiten varautumalla niihin ennalta. Ruumiillinen treeni kannattaa aina, mutta pitkälle pääsee jo silläkin, kun sisäistää, että vaikka teitä ei saa vetää turpaan, se ei tarkoita, ettei teitä voi vetää turpaan.

Katjan tragedia

Somessa tuli taas vastaan sellainen juuri tietyntyyppinen hyvän pahan mielen artikkeli. En nyt enää löytänyt sitä, joten pistetään sen sijaan tämä vanha klassikko. Sisältö on kumminkin identtinen. Nämä artikkelit ovat suosittuja niin toimittajien kuin yleisönkin piirissä, koska ainoa asia, joka on parempaa kuin hyvä mieli, on hyvä paha mieli, ja nämä artikkelit onnistuvat levittämään sitä tasapuolisesti kaikille. Miehet pääsevät irvailemaan naisille vahingoniloisesti, ja naiset pääsevät kauhistelemaan miesten luuseriutta.

Kyse on siis siitä, kun valkoinen nainen ihmettelee, miksi ei enää saa poikaystävää, kun edellisestä suhteesta on muistona tummaihoinen lapsi. Jos sinä, rakas lukijani, olet sellainen nainen ja sinulla on taipumus pahoittaa mielesi herkästi, nyt voi olla hyvä hetki lopettaa tämän tekstin lukeminen.

Helsinkiläinen 30-vuotias yksinhuoltaja Katja tilittää:

Jo lyhyet yritykseni parisuhdemarkkinoilla ovat päätyneet hyvin nopeaan. Vaikka asioita ei minulle aivan suoraan sanotakaan, niin osaanhan minä nyt laskea, että yksi plus yksi on kaksi.

Syy on se, että minulla on kotona ”väärän värinen” lapsi. Näin minulle eräs rohkaistui sanomaan, muut ovat vain kadonneet hiljaa.

Olen surullinen, että suomalainen mies on näin rajoittunut. Adoptoivathan parit lapsia muista maista. Onko ennakkoluuloisuus ja rasismi meissä niin syvällä, ettemme voi katsoa asioita laatikon ulkopuolelta.

Kuten minulla tapana on, en nytkään ota kantaa siihen, mitä itse tekisin tuollaisen tarjouksen edessä, en anna muille miehille neuvoja, miten heidän tulisi toimia, enkä moralisoi kumpaankaan suuntaan. Jätän johtopäätökset lukijan vastuulle. Kylmä tosiasia kuitenkin on, että jos valkoinen nainen päättää tehdä lapsen mustan miehen kanssa, hän on silloin todennäköisesti elämänsä viimeisessä vakavassa suhteessa, halusi tai ei, ja nyt haluan selittää mielensäpahoittajille, mistä se johtuu.

Ei, kyse ei ole "rasismista" tai lapsen ihonväristä. Ei lapsesta muutenkaan. Eihän se lapsi mihinkään ole voinut vaikuttaa. Kyse on siitä, millaisia valistuneita arvauksia naisen luonteesta voidaan tehdä sen perusteella, että hän tekee lapsia mustien miesten kanssa ja jää sitten yksinhuoltajaksi.

Asiaa voisi verrata siihen, että en kovin herkästi alkaisi seurustella rastatukkaisen naisen kanssa. Kyse ei ole siitä, että rastat itsessään minua häiritsisivät, vaan siitä, että rastoja käyttävä nainen on suurella todennäköisyydellä äärivasemmistolainen hampunpössyttelijä, enkä minä halua sekaantua sellaiseen. Ei, enhän minä voi tietää sitä tutustumatta ihmiseen ensin, mutta - ja nyt seuraa tämän tekstin johtoajatus ja punainen lanka. Koska se on se oleellinen pointti, jonka haluan sinun muistavan tästä tekstistä, toistan sen moneen kertaan ja kirjoitan sen punaisella: Miksi minun kannattaisi ottaa riski? Samalla vaivallahan voisin etsiä naisen, joka ei kanniskele valtavaa varoituskolmiota päänsä päällä.

Toinen esimerkki. Edellisessä kirjoituksessani julkaisin kuvan itsestäni vihtoripaidassa:

Lapuan liikkeen tunnuspaitana vihtoripaidat yhdistetään voimakkaasti fasistiseen vallankumoukselliseen toimintaan, ainakin tietyissä piireissä täällä etelässä. Siitä, että käytän tuollaista paitaa ja vielä ylpeänä esittelen sitä, joku potentiaalinen seurustelukumppani saattaisi vetää johtopäätöksen, että allekirjoittanut olisi fasisti. Johtopäätös olisi tietysti täysin väärä, mutta miksi hänen kannattaisi ottaa riski? Jos haluaa erityisesti välttää fasistien kanssa seurustelua, on ihan järkevää, että ei ihan ensimmäiseksi ala katsella sellaisia jätkiä, jotka poseeraavat somessa fasistipaidoissa.

* * *

Kuten valkoistenkin lasten yksinhuoltajat voivat kertoa, heilläkin on usein vaikeuksia treffimarkkinoilla. Pääsyy on, että monet miehet eivät pidä velvollisuutenaan tai edes oikeutenaan ruveta isäksi jonkun toisen lapsille. Nainen on siis päätynyt elämänvaiheeseen, jossa mies ei halua tulla mukaan. Siinäkään ei ole mitään vikaa. Ei moni nuori jannu ala seurustella itseään kymmeniä vuosia vanhemmankaan naisen kanssa, vaikka tämä olisi muuten kuinka mukava ja sopiva tahansa.

Mutta miksi monet sellaisetkin miehet, jotka kyllä hyväksyisivät valkoisen lapsen äidin, juoksevatkin pakoon tummemman lapsen kohdalla? Koska tumma lapsi antaa useita sellaisia hälytysmerkkejä, joita valkoinen lapsi ei. Muutaman esimerkin mainitakseni:

1. Kuten rastatukat, myös etnisten vähemmistöjen deittailu on vihervasemmistotyttöjen suosiossa, joskin jälkimmäisessä tapauksessa tauti on vielä astetta pahempi. Tällainen nainen saattaa erityisesti etsiä vähemmistöjen seuraa ihan vain mainostaakseen omaa edistyksellisyyttään ja epärasistisuuttaan. Edelleenkään kyse ei ole lapsesta tai naisen seurusteluhistoriasta, vaan siitä, että tällaisen naisen mielipiteet ja maailmankuva tuppaavat olemaan niin vaikeastisulatettavia, että moni mies ei jaksa sellaista kuunnella. Eihän tuo ole välttämättä kovin iso ilmiö, mutta muistetaan, että nyt puhutaan tilanteesta, jossa mies on vasta tavannut naisen ja voisi ihan yhtä hyvin etsiä vielä jonkun muun. Miksi hänen kannattaisi ottaa riski?

2. Suomessa on vielä melko vähän etnisten vähemmistöjen edustajia ja he ovat olleet Suomessa vasta melko vähän aikaa. He ovat siis eksoottisia, ja heistä kiertää positiivisia stereotypioita, jotka saattavat kiinnostaa naista. Hänellä siis saattaa olla fetissi tiettyihin etnisyyksiin. Kantasuomalaismies ei sellaista eksotiikankaipuuta voi täyttää, joten on riski, että nainen kiertää maistelemassa mustaa makkaraa myöhemminkin. Ei tietenkään voi tietää, onko naisella tällaista fetissiä, ja vaikka olisikin, ehkä hän on jo saanut uteliaisuutensa tyydytettyä eikä enää välitä asiasta, mutta miksi miehen kannattaisi ottaa riski?

3. Tiedämme, että jotkut maahanmuuttajamiehet pyrkivät nopeasti perustamaan perheen suomalaisnaisten kanssa saadakseen siitä apua oleskelulupa- tai kansalaisuusasioihinsa, ja kun passi on kourassa, nainen ja mahdolliset lapset eivät sen jälkeen enää miestä näe. Nainen, joka tällaiseen haksahtaa, on - no, miten sen nyt sanoisi nätisti... ääliö. Ilmiö tiedetään ja tunnetaan, joten jos nainen ei osaa edetä järjellä ja varovaisuudella tällaisessa asiassa, mitä muuta hän vielä saattaa saada päähänsä? Toki naisen tilanteessa ei välttämättä ole tästä kyse, mutta miksi mies ottaisi riskin, että päästäisi tällaisen naisen soheltamaan omaankin elämäänsä?

* * *

Kun nyt riskeistä puhutaan, sijoittajapiireissä tiedetään, että korkeat riskit ovat hyväksyttäviä, jos mahdollinen hyötykin on korkea. Vastaavasti jos sijoittaa tuttuun ja turvalliseen, ei todennäköisesti menetä säästöjään, mutta ei sillä tyylillä miljonääriksikään tule. Matalan riskin ja korkean tuoton kohteita löytyy hyvin harvoin, kun taas korkean riskin ja matalan tuoton kohteisiin ei sijoittajia saa houkuteltua.

Koska minulla ei ole noista yllälistatuista riskeistä mitään tilastodataa, oletetaan nyt, että suurin osa tummien lasten yksinhuoltajistakin on fiksuja ja täysijärkisiä, eikä heitä erota valkoisten lasten yksinhuoltajista mikään muu kuin edellisen miehen ihonväri. Alussa mainitulla Katjallakin on vain käynyt kamalan huono tuuri, ja onhan kohtuutonta, että koko yhteiskunta ja miessukupuoli haistattelevat hänelle sen takia.

Entä jos mies varoitusmerkeistä huolimatta ryhtyy suhteeseen tällaisen naisen kanssa, ja käy ilmi, että nainen onkin kaikin puolin täydellinen kumppani? Sehän on oikein kiva juttu kaikille. Olettaen, että sivulliset eivät tee miehestä meemejä, ja kyllähän ne tekevät:

Monille miehille kynnys ryhtyä tuollaiseen suhteeseen hyvänkin naisen kanssa on korkea, koska he eivät halua olla tuo tyyppi. Tarjollahan olisi sellaisiakin naisia, joiden kanssa seurustellessa ei tarvitse katsella sivullisten virnuiluja.

Tumman lapsen äidin kanssa seurustelussa on siis korostunut riski ja madaltunut odotusarvo. Huono diili.

No niin. Valitan, että jouduin kirjoittamaan tällaisen epämiellyttävän tekstin, mutta jonkun tämäkin oli pakko tehdä.

Fasismia joululahjaksi

Oli joulu. Tämän vuoden merkittävimmäksi itselahjaksi valitsimme uuden tietokoneen, koska edellinen oli jo 7 vuotta vanha. Kyllähän silläkin pystyi vielä uusinta Call of Dutyä pelaamaan, mutta ei maksimigrafiikoilla. Nyt pystyy napsimaan päitä ja näyttämään samalla hyvältä.

Tai siis emäntähän sitä pääasiassa pelaa. Hänelle aion ostaa lahjaksi tutustumiskäynnin pistooliradalle, mutta sitä pitää katsoa sitten, kun koronatilanne vähän helpottaa.

Itseäni hemmottelin tänä vuonna vain maltillisesti. Ostin yhden pelin uudelle koneelle sekä villapaidan. Mutta ennen kuin käsitellään niitä tarkemmin, palautetaan mieleen eräs perusasia, joka on ollut Porstuassa esillä muutaman kerran aiemminkin: Streisand-efekti.

Homma siis toimii niin, että aina, kun jokin asia halutaan kieltää ja kieltoa ruvetaan julkisuudessa vaatimaan, asia saa paljon enemmän näkyvyyttä ja tavoittaa paljon suuremman yleisön kuin mihin se ikinä olisi muuten pystynyt. Tai no, ei tarvita edes kieltovaatimuksia, pelkkä moraalipaheksunta riittää. Suuresta yleisöstä löytyy aina paljon porukkaa, jonka mielestä paheksujat närkästyvät ihan turhasta ja jotka ovat valmiita jopa maksamaan rahaa hyvästä tuotteesta tai ihan vain paheksujia trollatakseen. Maailmassa on monta miljonääriä, jotka saavat kiittää omaisuudestaan sitä, että kukkahatut ovat päättäneet ruveta ulisemaan heidän muuten tavanomaisesta tuotteestaan, ja ilmiötä on mahdollista myös hyödyntää tietoisesti.

No niin. Ensimmäinen itselleni ostama joululahja oli Elmo's Kangaroo of the Damned. Pari 16-vuotiasta kaverusta päätti tehdä tietsikkapelin, pistää sen myyntiin ja katsoa mitä tapahtuu. Nykyäänhän pelien tekeminen ja julkaiseminen myyntiin on tehty niin helpoksi kuin se vain voi olla. On olemassa pelinteko-ohjelmia, joilla pystyy saamaan aikaan kohtalaisia supermarioita jopa ilman mitään koodaustaitoa. Linkitetyssä Ylen artikkelissa toimittaja on vähän pihalla siitä, kuinka pelien julkaisu toimii:

Remu Kalliola, 16, esittelee ylpeänä tietokonepeliä, jonka hän ja hänen kaverinsa Akseli Tikkala, 16, tekivät yhdessä. Reilu kuukausi sitten valmistunut peli pääsi yllättäen yhden maailman suurimman pelinjakelupalvelun Steamin valikoimaan.

Steam on amerikkalainen PC-pelien jakelualusta, jossa on kymmeniä tuhansia pelejä ladattavissa. Pelin voi saada alustalle julkaistuksi, jos peli täyttää tietyt standardit ja pelintekijä maksaa määrätyn patenttisumman.

Itse asiassa nykyään Steamiin voi kuka tahansa pistää myyntiin ihan mitä ryönää tahansa, kunhan maksaa sadan dollarin nimellisen lisenssimaksun. Steam tienaa rahansa ottamalla pelien myynneistä muhkean provikkasiivun, joten Steamin näkökulmasta määrä on laatua. Se satasen maksukin on otettu käyttöön vain pitämään poissa kaikkein onnettomimmat rahastusräpellykset ja suoranaiset huijaukset. Vain laiton sisältö sensuroidaan. 

Ostin tämän 2,39 €:n hintaisen pelin siksi, koska se vaikutti hintaansa nähden hauskalta, ja tietysti siksi, koska haluan tukea ja kannustaa näitä poikia kehittämään harrastustaan. Mutta miksi ja miten ylipäänsä kuulin tämän pelin olemassaolosta?

No, Elmo on sombreropäinen meksikolainen, joka yön pimeydessä loikkaa kengurun selässä rajamuurin yli USA:han. Viranomaiset ottavat hänet kiinni ja karkoittavat hänet Venäjälle, mutta Australian kohdalla ilkeästi virnuilevat aboriginaalit heittävät keihäällä häntä kuljettavan lentokoneen alas. Rytäkässä hänen lemmikkikengurunsa katoaa, ja se on etsittävä. Matkallaan Elmo lahtaa vastaantulevat aboriginaalit haulikolla.

Ymmärtänette, että tahot, joita muutenkaan ei pelaaminen kiinnosta, olivat sitä mieltä, ettei tällaisia rasistipelejä tarvitse kukaan muukaan. Puhuttiin kovaan ääneen, että tällaisista peleistä ei saisi kovaan ääneen puhua.

Itse sanon vain, että kiitos vinkistä.

Suoritetaanpa pelille nyt virallinen arvostelu, kun tuli puheeksi. Kuten kaikki tiedämme, miehen huumorintaju saavuttaa huippupisteensä juuri siinä 16 ikävuoden tietämillä, ja siitä eteenpäin vitsailussa on kyse enää vain rappeutumisen hidastamisesta ja väistämättömän "ei nykyään enää osata tehdä komiikkaa, pelkille alapääjutuille vain naureskellaan"-vaiheen epätoivoisesta siirtämisestä vuosi kerrallaan myöhemmäksi.

Sama elämäniloinen huumori kaikuu tästäkin teoksesta. Ei turhia kumarrella, ei mietitä syvällisiä, ei esitetä yhteiskunnallisia kannanottoja. Heitetään vain typeriä läppiä ja nauretaan niille, koska ne ovat niin huonoja, että ovat oikein hyviä.

Ulkoisesti pelissä on vahva "tein itse ja säästin"-leima. Kuten kuvastakin näkyy, grafiikat on huitaistu kasaan Paintilla muutamassa minuutissa. Se ei kuitenkaan haittaa, vaan on osa pelin viehätystä. Aloittelevilla harrastelijoilla ei ole aikaa eikä osaamista tehdä ammattilaistasoisia grafiikoita, mutta pelimarkkinoilla siihen ei voi vedota, vaan amatöörimäinen räpellys tuomitaan sellaiseksi armotta. Niinpä ratkaisu onkin, ettei edes yritetä kilpailla visuaalisuudella, vaan keskitytään sisältöön ja pelattavuuteen, ja näytetään Paintilla keskaria grafiikkasaivartelijoille.

Pelattavuudeltaan tämä on raivostuttavan turhauttava. Tätäkin tarkoitan hyvässä mielessä. Peli on hyvin nopeatempoinen, ja sen lisäksi, että hyppyjen pitää osua juuri oikeaan kohtaan ja ne pitää ajoittaa täydellisesti, pitää osata ampua haulikolla alaspäin juuri oikeaan aikaan, että saa hypyille juuri oikean määrän lisävauhtia. Virheistä rangaistaan välittömästi, mutta onneksi peliin pääsee heti takaisin ilman turhia välianimaatioita, eikä latauspaikalta ole yleensä kovin montaa sekuntia pidempi matka kuolinpaikalle.

Arvosanaksi annan 4/5. Tämäkin on vain oma subjektiivinen mielipiteeni, joka perustuu siihen, että kärsivällisyyteni ei yleensä riitä peleihin, joissa pitää hiertää samaa kohtaa kymmeniä kertoja ihan vain siksi, kun en osaa. Toisaalta monen muun pelin kohdalla olisin jo luovuttanut, mutta asiallisen juonen takia jatkan yrittämistä tämän parissa. Eihän tämä mikään Call of Duty ole, mutta tämä ansaitsee korkeat pisteet jo silläkin, että tekijät ovat osanneet tunnistaa vahvuutensa ja sen myötä saaneet pienillä resursseilla aikan teoksen, joka on enemmän kuin niiden summa.

* * *

No niin. Toiseksi lahjaksi ostin villapaidan. Tällaisen. Seinäjoella kävi niin, että eräs persu julkaisi itsestään somessa tällaisen kuvan:

Tällainen kuvahan on erittäin vaarallinen ja pahennusta herättävä, koska jos katsotte tarkasti, huomaatte paidan kuvion olevan tuttu Lapuan liikkeestä. Lapuan liike sai alkunsa vuonna 1929 vastareaktiona kommunistien riehunnalle ja saavutti kommunisminvastaisella aktivismillaan suuren suosion. Järjestön tunnetuin aktivismin muoto oli vetää kommunisteja turpaan ja viedä heidät väkisin Neuvostoliiton puolelle.

Valitettavasti järjestö kuitenkin luisui nopeasti italialaistyyliseen fasismiin menettäen samalla kannatustaan. Kun se yritti vallankumousta Mäntsälän kapinassa vuonna 1932, homma oli jo lässähtänyt sen verran pahoin, että lopulta kapina oli vain sitä, että muutama sata kapinoitsijaa meni metsään ryypiskelemään, kunnes presidentti Svinhufvud sanoi, että älkää nyt hei jätkät viitsikö. Lopulta järjestö kiellettiin järjestön itsensä vaatiman ja kommunisteja vastaan tarkoitetun suojelulain perusteella.

Nykyään suhtautuminen liikkeeseen ja sen tunnusväreihin vaihtelee. Pohjanmaalla tällainen paita kuuluu kulttuuriperintöön eikä herätä juuri närkästystä, kun taas Helsingin vasemmistopiireissä se kiihottaa ulvontaa kuin mikäkin hakaristikaapu.

(Jos nyt kuitenkin ihan rehellisiä ollaan, eivät nykyajan vihervasemmistolaiset vihaa Lapuan liikettä siksi, että se vastusti kommunismia, eikä edes siksi, että se oli fasistinen. Eiväthän he samaistu Neuvostoliiton rautasaapaskommunisteihin, ja liikkeen luonnollinen näivettyminen osoitti, ettei fasismi missään vaiheessa nauttinut merkittävää kannatusta Suomessa. Ei, he vihaavat Lapuan liikettä siksi, että liike osoitti kiistattomasti, että ei-toivottujen henkilöiden poistaminen maasta on vain lakitekninen ongelma, ei mikään käytännön ongelma.)

Mutta oli miten oli, ulinan käytyä sietämättömäksi koin kansalaisvelvollisuudekseni ostaa tällaisen paidan:

Allekirjoittanut nauttimassa teemaan soveltuvasta kevyestä iltalukemisesta.

Aika moni muukin oli tullut samaan tulokseen, koska linkkaamassani housukauppa.com:ssa lähes kaikki koot loppuivat nopeasti. Myös kohun aloittanut persupoliitikko Piia Kattelus-Kilpeläinen pisti pystyyn oman näitä paitoja myyvän verkkokauppansa niin nopeasti, ettei voi välttyä ajatukselta, että hän järjesti kohun tarkoituksella lyödäkseen kunnolla rahoiksi. Niin minä ainakin olisin tehnyt. Internetin sosiaalisen oikeuden soturien ulina on niin ennalta-arvattavaa ja helposti manipuloitavaa.

Loppuun vielä disclaimer, että Pekan Porstuassa ei tueta fasismia, kuten ei minkään muunkaan tyyppistä totalitarismia. Vaikka joku ehkä voikin keksiä sotilasjunttahallituksista joitain yksittäisiä hyviä puolia, kukaan ei oikeasti halua elää sellaisen johtamassa valtiossa. Sen sijaan jos joku uskoo, että vääränväriset villapaidat ovat vakavastiotettava uhka suomalaiselle yhteiskuntarauhalle ja -järjestykselle, mutta samaan aikaan on sitä mieltä, että ISIS-terroristien tuominen maahan veronmaksajien rahoilla on ihan jees, sellaisen henkilön trollaaminen millä tahansa laillisella keinolla on suotavaa ja toivottavaa.

Maailman pelottavin eläin

Ai niin joo. Marraskuun täytekirjoitus meinasi aivan unohtua. No, tehdään se nyt. Täytin 38 vuotta. Mutta miksi vasta viime vuonna sain tietää, että syntymäpäiväni on samalla Pyhän Homobonuksen päivä? Miksi tällaisia oleellisia tietoja ei opeteta koulussa?

Isot pojat ovat kertoneet, että joissain seksitarvikekaupoissa saa tietyistä tuotteista alennusta Pyhän Homobonuksen päivänä.

Ei saisi nauraa. "Homobonus" tarkoittaa hyvää ihmistä, ja pyhimykseksi hänet julistettiin hänen työstään kotikaupunkinsa köyhien hyväksi. Hän oli menestynyt liikemies, joka uskoi, että Jumala antoi hänen menestyä, että hän voisi paremmin auttaa huonompiosaisia. Kaikki kunnia hänelle. Eihän se hänen kunniaansa himmennä, että 800 vuotta myöhemmin jossain parin tuhannen kilometrin päässä jotain junttia hihityttää.

Muinaisista merkkihenkilöistä samaistun kuitenkin ehkä eniten kreikkalaiseen filosofi Khrysippokseen:

En ole tarkemmin perehtynyt hänen ajatuksiinsa, mutta perimätiedon mukaan hän kuoli nauruun, kun hän juotti aasille viiniä ja sitten seurasi vierestä sen humalaista toikkarointia. Epäilemättä minunkin kohtaloni tulee olemaan jotain tuonsuuntaista.

Asiaan. Jo aikojen alusta asti ihmiskunta on väitellyt siitä, kummat ovat kaikkein pelottavimpia eläimiä: käärmeet vai hämähäkit.

Ja siis tosiaan nyt puhutaan vain maailman pelottavimmasta eläimestä, ei maailman pelottavimmasta puolueesta, jossa sarjassa Suomen edustusjoukkue Vihreät on oikein tosissaan päättänyt ruveta urheilemaan. Ensinnäkin vihreä sisäministeri Maria Ohisalo, joka keksi ehdottaa laittomasti maassa oleville "palomuuria", eli järjestelmää, jolla he voisivat hoitaa asioitaan viranomaisten kanssa ilman riskiä kiinnijäämisestä ja kotiin palauttamisesta.

Sivustahuutelijat ovat puolustaneet ideaa sillä, että se ehkäisee "varjoyhteiskunnan" syntymistä, eli sitä, että nämä tyypit jäävät Suomeen elämään rikoksilla ja pimeällä työllä ilman mitään toivoa yhteiskunnallisesta noususta tai normaalista elämästä.

Juuei. Tällaiset palomuurit vain kiihdyttävät varjoyhteiskunnan syntymistä. Vaikka laittomat maassaolijat pääsisivätkin viranomaispalvelujen piiriin, ei heidän laittomuusstatuksensa siitä mihinkään muuttuisi, vaan kaikissa muissa suhteissa he eläisivät edelleen yhteiskunnan ulkopuolella. Kun lisäksi kotimaihin leviäisi tieto, että Suomessa voi laitonkin maassaolija elää ihan hyvin, se kannustaisi lisää porukkaa yrittämään. Todettaisiin, että turvapaikka nyt vain on sellainen muodollisuus, ei siihen välttämättä tarvita myönteistä päätöstä.

Toisena esimerkkinä vihreä ulkoministeri Pekka Haavisto, jonka kohdalla perustuslakivaliokunta totesi, että hän syyllistyi rikokseen raivatessaan tieltään virkamiehen, joka ei suostunut salakuljettamaan Suomeen terroristeja laittomin keinoin, mutta että rikos oli sen verran lievä, ettei nyt sentään ministerismiestä sellaisista pikkujutuista viitsi kuumotella. Sen myötä eduskunta äänesti siitä, nauttiiko Haavisto edelleen eduskunnan luottamusta.

Ei siinä muuta, mutta kun Haavisto äänesti itse oman luottamuksensa puolesta. Ja ilmeisesti Vihreissä tätä pidetään ihan normimeininkinä, koska en ainakaan itse havainnut, että asiaa olisi kyseenalaistettu puolueen omista riveistä. Itse muistan vielä ajan, jolloin vihervasemmiston mielestä "enemmistön diktatuuri" oli huono juttu ja lakeihin haluttiin kirjattavan tiettyjä rajoituksia, etteivät vallanpitäjät voi enemmistöpäätöksillä runnoa läpi omia moraalikoodejaan. Niin se maailma muuttuu.

Sinänsähän se, että eduskunnalta vielä luottoa riitti, ei ollut yllätys, joten ei siitä sen enempää. Keskustalta jotkut odottivat ihmejärkiintymistä, mutta voitte unohtaa sellaiset haaveet. Pokerinpelaajilla on oma termi tilanteelle, jossa pelaaja tietää jo häviävänsä jaon, mutta maksaa silti kaikki korotukset kiltisti, koska on jo tunkenut pottiin niin paljon rahaa, ettei kerta kaikkiaan ole varaa luovuttaa enää siinä vaiheessa. En muista, mikä se termi on, mutta Keskusta on siinä pisteessä. Se puolue on jo niin paljon miinuksella, ettei sillä ole varaa luovuttaa nyt, vaan katkeraan loppuun asti mennään, vaikka kuinka pahaa tekee, ja toivotaan ihmettä.

Ääh. Miten tämä liittyy käärmeisiin ja hämähäkkeihin? Ei mitenkään. Unohtakaa tuo. Yritetään uudestaan. Jo aikojen alusta asti ihmiskunta on väitellyt siitä, kummat ovat maailman pelottavimpia eläimiä: käärmeet vai hämähäkit.

Enää ei tarvitse miettiä. Tietooni on tullut, että vuonna 2006 löydettiin Iranista otus, jossa noiden parhaat puolet yhdistyvät:

Samaan tapaan kuin kalkkarokäärmeet ovat kehittäneet häntänsä päähän helistimen, tämä kyykäärmeiden heimoon kuuluva kaveri on kehittänyt häntänsä päähän mokkulan, joka etäisesti muistuttaa suurta hämähäkkiä. Saalistaessaan se heiluttaa häntäänsä tavalla, joka muistuttaa hämähäkin juoksentelua, ja odottaa, että joku petolintu syöksyy yrittämään napata sen.

Aika hieno.