torstai 27. lokakuuta 2016

Pekka lukee lehteä 20: Tyttöjä ja poikia

"Lait on tehty rikottaviksi," sanotaan. Toisaalta tyypit, jotka tuota tapaavat sanoa, ovat suurelta osin samoja kuin he, jotka googlettelevat hakusanoilla "asunnon vuokraus jos luottotiedot menneet" ja "poliisi väki valta rikos ilmoitus".

Yleensähän tuossa on puhe ns. ihmisen laeista, joiden rikkominen on paljon helpompaa kuin esim. nopeimman lakien, termodynamiikan lakien ja muiden ns. luonnonlakien rikkominen. Todelliset katujen kingit osaavat ja uskaltavat kuitenkin rikkoa niitäkin mennen tullen.

Otetaan vaikka esimerkiksi Opetushallitus, joka rohkeasti linjasi, ettei tytöillä ja pojilla ole enää niin merkittäviä eroja, että olisi tarpeen vaivautua määrittelemään ketään tytöksi tai pojaksi:

1: IL: Opetushallitus: Pojat eivät ole poikia ja tytöt tyttöjä - ensi vuonna kouluissa saa puhutella vain nimillä

Ongelmana on sukupuolen ylikorostaminen ja stereotypioiden vahvistaminen, koska teorian mukaanhan sukupuolilla ei mitään eroja ole, vaan kaikki erot ovat opittuja, ja nimenomaan koulussa eikä kotona opittuja. Hauskin yksityiskohta oli tämä:
Vieraissa kielissä tulisi opetella "sukupuolen moninaisuudelle tilaa antavia persoonapronomineja sekä sukupuolineutraaleja ja naisten siviilisäätyä määrittelemättömiä puhuttelusanoja".
Sukupuolen moninaisuudelle tilaa antavista persoonapronomineista kirjoitinkin jo viime talvena. Voin kuvitella brittien ja jenkkien ilmeet, kun nykypäivän lapset menevät aikuistuttuaan turisteina ulkomaille ja vakavissaan kyselevät rutiininomaisesti keskustelun alussa kaikilta, että haluavatko nämä käytettävän itsestään sanaa he, she, xe, thon vai ney.


Tämähän herätti heti melkoista keskustelua, minkä johdosta seurasikin nopeasti tarkennus, ettei tuota nyt niin vakavasti tarvitse ottaa, suositushan se vaan on. Ei velvoita mihinkään. Totta kai Opetushallituksessakin ymmärretään, että vaikka opettajiksi yliopistoista valmistuvat nuoret ovatkin innokkaita päästessään vihdoin soveltamaan yliopistomaailmasta imemiään edistyksellisiä vaikutteita käytännössä ja tartuttamaan niitä seuraavallekin sukupolvelle, 90 % opettajista on kuitenkin vanhempaa ja vanhoihin käytäntöihin kangistunutta polvea, joka on tottunut ohittamaan tuollaiset suositukset olankohautuksella, ja ne uudetkin opettajat oppivat viimeistään vuoden tai parin yrittämisen jälkeen, että edistyksellisempi ajattelu tarttuu vain niihin, joita sellainen kiinnostaa, ja lapsia pääsääntöisesti ei kiinnosta.

Itse ohjeistuksesta minulla ei ole tuon enempää sanottavaa. Tämähän, kuten moni muukin vastaava, kuuluu kategoriaan "merkitään vastaanotetuksi, ei aiheuta toimenpiteitä". Enemmän haluaisin puhua tapauksen nostattamista kriittisistä reaktioista. Monet kommentoijat ovat lyöneet faktoja tiskiin ja osoittaneet, kuinka sukupuolten välillä on suuriakin biologisia eroja. Jotkut ovat tuon lisäksi tai sijasta pohtineet salaliittoteorioita, kuinka marxilaiset pyrkivät romuttamaan yhteiskunnan mädättämällä sen perusarvot. Teille minun on sanottava, että olette molemmat väärässä.

Sukupuolten määrittelystäkin kirjoitin jo alkuvuodesta, mutta lyhyesti muistutettakoon, että punavihreässä teoretisoinnissa sukupuolella ei ole mitään tekemistä biologian kanssa, vaan kyse on ainoastaan henkilön omasta minäkuvasta. Siksi kaikenlainen puhe sukupuolten eriävistä biologisista ominaisuuksista on kuin tuuleen huutaisi. He eivät pidä sitä edes minkäänlaisena vasta-argumenttina. He vain kummastelevat aivan vilpittömästi, että mitä ihmettä tuo alkaa horista jostain biologiasta, kun yritetään käydä keskustelua ihmisten identiteettikokemuksista.

Myöskään mitään salaliittoa ei ole. Nämä tyypit ovat ihan tosissaan sitä mieltä, että perinteinen tyttöihin ja poikiin perustuva sukupuolikäsitys on virheellinen ja sortava. He tarkoittavat pelkkää hyvää, kun pyrkivät korvaamaan omasta mielestään vanhentuneen näkemyksen paremmalla. Siksi myös kaikenlainen puhe mädättämisestä ja uussosialismista kaikuu kuuroille korville.

Nämä asiat on tärkeää ymmärtää, että voi rakentaa minkäänlaisia järjellisiä vasta-argumentteja. Nykyisellään tämä väittely ei eroa mitenkään siitä, että joku yrittää perustella, miksi laajamittainen maahanmuutto kehitysmaista on huono idea, ja saa palautteena vain perusteluja sille, miksi on väärin olla rasisti ja fasisti.

Eipä tässä muuten mitään, mutta tästä tuli hauskasti mieleen eräs toinen uutinen parin kuukauden takaa:

2: MTV3: Oppikirjan esimerkki ihmetyttää: Jenni Haukio sosiaalista ja taloudellista asemaa tavoitteleva nainen?

Lukion psykologian oppikirjassa tunnustetaan, että joidenkin mielestä sukupuolten välillä on vielä eroja, ja kerrotaan, että joidenkin väitteiden mukaan naiset kiinnostuisivat miehistä, joilla on rahaa ja valtaa. Asiaa havainnollistamaan oltiin valittu kuva onnellisesta pariskunnasta, jonka jäsenistä toinen on kaunis runoilijatyttö ja toinen on naista kolmisenkymmentä vuotta vanhempi Suomen tasavallan presidentti.

Tuollainen.

Kuvan yläpuolisessa tekstissä spekuloidaan, että miehiä puolestaan mahdollisesti vetäisi naisessa puoleensa "tietynlainen rasvan jakautuminen kehossa (vyötärön ja lantion suhde 0,67-0,80), hyvä lihaskunto ja terhakka..." en tiedä mikä, koska kuvan rajaus jättää tekstin pahaan cliffhangeriin.

Mitenköhän opetushallitus reagoi siihen, että Suomen lukioissa opetetaan tällaista? Kysymyksen nosti julkisuuteen keskustalainen kansanedustaja Mika Lintilä, joka argumentoi seuraavasti:
Tämä on lukion psykologian kirjasta vuonna 2016, ihan huikeeta.
Twitterissä on hyvin rajallisesti kirjoitustilaa, joten siellä riittää argumentiksi kulloisenkin vuosiluvun mainitseminen. Onhan tieteen kehitys nykyään niin huimaa, että ihmisten genetiikan ja perusvaistojenkin voidaan odottaa muuttuvan vähintään vuosittain. Jos sukupuolineutraalia avioliittoa perusteltiin aikoinaan mm. sillä, että oli jo vuosi 2015, ja vuonna 2016 pidetään outona sitä, että miehillä ja naisilla on erilaisia kiinnostuksenkohteita, ehkä vuonna 2017 päästään jo ihmettelemään sitä, että joillain ihmisillä on vielä penis ja joillain vagina sen sijaan, että kaikilla olisi samanlainen EU-standardoitu virtsaventtiili.

Vuonna 2018 vaaditaankin sitten jo Siemensin valmistamien virtsaventtiilien kieltämistä, koska firman nimi aiheuttaa patriarkaalis-fallistisia mielleyhtymiä, jotka... no joo, ei nyt venytetä vitsiä liian pitkälle, vaan palataan asiaan.

Kirjan kustantajan edustaja kommentoi asiaa näin:
– Kirjassa on tuotu tekstissä selkeästi esiin evoluutiopsykologiaa kohtaan esitetty kritiikki ja kuvan tarkoitus on herättää opetustilanteessa kriittistä keskustelua evoluutiopsykologian teoriasta.
Eli ei mitään hätää, kaikki voivat rauhoittua. Kirjassa ei suinkaan opeteta, että noin olisi, vaan että noinkin jotkut uskovat, eivätkä välttämättä ole oikeassa.

Ehkä Lintilä ei tarkoittanutkaan tuota, vaan vain sitä, että on epäkunnioittavaa käyttää presidenttiä tällaisessa yhteydessä. Kalenteriin perustuvassa argumentoinnissa kun ei välttämättä tiedä, mitä sillä ajetaan takaa. Noh... joo. Niinpä kai. Toisaalta onhan jo vuosi 2016, Kekkosen ajoista on jo kauan, eikä presidenttiys tai muut vastaavat instituutiot enää nauti samaa arvostusta kuin ennen vanhaan.

Kerrataanpas:

1. Sukupuolten välillä ei ole oleellisia eroja,
2. Naiset eivät kiinnitä huomiota miehissä niihin ominaisuuksiin, joihin on ennen uskottu, vaan johonkin tarkemmin määrittelemättömään, kuten esim. sisäiseen komeuteen,
Looginen johtopäätös 3. Miehetkään eivät kiinnitä huomiota naisissa niihin ominaisuuksiin, joihin on ennen uskottu, vaan samoihin asioihin kuin naisetkin. Tai ainakaan he eivät saisi, koska muuten käytäntö ei vastaa teoriaa ja on siis väärässä. Tästä päästäänkin kirjoituksen seuraavaan osaan:

3: Nyt: Nyt villitsevät #merenneitoreidet, koska hyvä olo on tärkeämpi kuin reisivako – tästä on kyse

Jokin aika sitten nuoret naiset pitivät naisellisen kauneuden ihanteena reisivakoa. Sellaisen saa aikaan, kun kroppa on niin timmissä kunnossa, että reidet eivät kosketa toisiaan, kun nilkat ovat yhdessä. Tältä se näyttää:


Kieltämättä aika epäreilu vaatimus, kun ottaa huomioon, ettei tuollainen edes ole luuston rakenteen puolesta fyysisesti mahdollista kuin n. 5 %:lle naisista, ja heiltäkin se vaatii sellaista treeniä, että varmasti tietää treenanneensa.

Niinpä nyt sitten keksittiin merenneitoreidet, että saadaan hyvä mieli niillekin, jotka eivät tuohon pysty.
Mutta nyt aina uudestaan paluun tekevälle #thighgap-trendille on syntynyt todellinen vastavoima: #mermaidthighs eli merenneitoreidet juhlivat kaikkia niitä, joiden reidet koskettavat toisiaan: Onnittelut, olet yhden askeleen lähempänä merenneitoa!
Kuka olikaan se todellinen voittaja?
Ovathan kaikki naiset jo valmiiksi puoliksi merenneitoja, joten en tiedä, onko ero reisien rakenteessa kovin merkittävä tuossa mielessä, mutta miten vain. Hyvä idea sinänsä, mutta kuten arvata saattaa, sille kävi kuten näille aina käy, eli se meni lihavuuden ja velttouden glorifioinniksi.

Nytin toimittaja jalosti ideaa vielä siitäkin eteenpäin ja ryhtyi psykologisoimaan Disneyn Pieni merenneito -elokuvaa. Kyseinen elokuva tehtiin aikana, jolloin siskoni oli Disney-piirrettyjen parhaassa kohderyhmässä, joten minäkin osaan sen lähestulkoon ulkoa. Se on oikein hyvä, lukuunottamatta järkyttävää suomennosta, mutta senkin voi antaa anteeksi, koska dubbausten kääntäminen on kaikkein vaikein kääntämisen laji. Kun repliikin kesto on määritelty sekunnin murto-osien tarkkuudella, saattaa joutua turvautumaan mielenkiintoisiin lauserakenteisiin, että saa tarvittavan tunne- ja asiasisällön mahtumaan siihen.

Toimittaja kertaa lukijoille:
Kuten moni muistaa, Ariel on merenvaltias Tritonin nuorin tytär H.C. Andersenin klassikkosatuun perustuvassa animaatioelokuvassa Pieni merenneito (1989). Ariel on tavattoman laiha ja pukeutuu pelkkiin simpukoihin – ei mikään voimauttavin esikuva tytöille, siis.
Kun Ariel rakastuu ihmiseen nimeltä Erik, hän menee merennoita Ursulan lankaan ja vaihtaa äänensä kävelykykyyn.
Dramaattisessa kohtauksessa Arielin kaunis pyrstö repeytyy pitkiksi sääriksi.
 Sitten toimittaja päättää kirjoituksensa oleelliseen kysymykseen:
Se tuntui jo pieneltä ihan epäreilulta:
Miksi Arielin pitää muuttua, jotta hän saisi elämänsä rakkauden?
Hyvä kysymys. Itse esitän vielä paremman: Miksi Ariel välttämättä haluaa ihmisprinssin, eli koko tunnetun maailman vaikeimmin saatavilla olevan miehen? Varmasti hänellä olisi kotipuolessa ottajia, eikä edes mistään huonoimmasta päästä, merten kuninkaan suosikkitytär kun on. Ei tarvitsisi muuttua tai luopua mistään.

Käänteinen merenneito.

No, sydän haluaa mitä haluaa, eikä se meille kuulu. Uusi kysymys: Miksi toimittaja antaa ymmärtää, että Arielin (ja naisten yleensäkin) tulisi saada haluamansa miehet ilman omia uhrauksia tai vaivannäköä?

Siitä voidaan tietysti väitellä, mikä on sopiva rasvaprosentti naiselle ja kuinka terhakka minkäkin pitää olla jne., mutta toimittajan olisi hyvä hyväksyä, että miehilläkin on oikeus kriteereihin, eikä tämä muutu millään voimauttamisella, nettimeemeillä tai sukupuolikasvatuksella. Ei se ole mikään sisäisen rumuuden merkki, ettei kelpuuta ihan jokaista vastaantulijaa. Eikä sellaisen vaatiminen ainakaan ole merkki sisäisestä kauneudesta.


Eiköhän tämä nyt riitä tältä erää. Laitoin taas tuonne vasempaan yläkulmaan vuosittaisen lukijamääräkyselyn, jolla yritän vähän tutkia, kuinka lukijamääräni on vuosien saatossa kehittynyt. Toivottavasti te kaikki vastaatte, olitte sitten monivuotisia faneja, uusia tuttavuuksia tai vain satunnaisia paikallehortoilijoita.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Menneen kesän uutiskatsaus

No niin. Nyt, kun T-paitakelejä ei varmaankaan ole jäljellä enää kuin pari viikkoa, voisin oikeastaan vihdoinkin...

Niin joo, tuo onkin jännä juttu. Nyt kun katselee kadulla muita, kaikki kulkevat jo toppatakeissa paksut karvahuput kaulalla ja pipot silmillä, kun itse olen vain tyytyväinen, että vihdoin voi kävellä ulkoilmassa T-paidassa niin, ettei se kastu hiestä läpi kymmenessä minuutissa. Ymmärtäisin tällaisen eron, jos olisin kotoisin jostain Inarista tai Verhojanskista, mutta Seinäjoki kuitenkin on Suomen eteläisimmässä neljänneksessä tai ainakin kolmanneksessa, joten ei eron näihin etelärannikon alkuasukkaisiin luulisi olevan niin silmiinpistävä.

Mitäs olinkaan sanomassa? Niin siis, voisin oikeastaan vihdoinkin käydä läpi menneen kesän pääuutisaiheita. Se on hyvä näin jälkeenpäin, kun on tullut vähän perspektiiviä.

Minä en koskaan laiskottele, minä vain odottelen perspektiiviä.

Niitä oli ainakin Brexit (mikä on aivan jumalattoman rasittava sana, mutta käytetään nyt sitä, kun en jaksa joka välissä kirjoittaa "Ison-Britannian eroaminen EU:sta"), Turkin vallankaappausyritys ja Rion olympialaiset. Olkoot nuo jälkimmäiset vaikka sitten Turitys ja, öö... Rimpialaiset, tai jotain.

Brexit: Niin pitkää perspektiiviä ei olla vielä taidettu saada, että tiedettäisiin varmuudella, ymmärtääkö EU vinkin, ottaa tosissaan ne syyt, jotka brittejä eroon johdattivat, ja muuttaa politiikkaansa sen mukaan, ettei muiden maiden äänestäjien tarvitsisi jatkossa murehtia samoja asioita; vai toteaako se vain, että hyvä, että tuosta vastarannan kiiskestä päästiin, että päästään kunnolla vauhtiin.

Uutisointi Brexitistä oli suorastaan kauniin yksimielistä. Tiivistetysti voitiin todeta, että:

1: Brexit on Lopun Alku,
2: Suomalaisilla on vielä valta muuttaa äänestyksen tulos, kunhan heidät vain saadaan ymmärtämään se moittimalla brittejä tarpeeksi,
3: Varsinkin täytyy pitää huoli siitä, etteivät suomalaiset vain saa päähänsä mitään vastaavaa.

Asiaa tehostettiin haastattelemalla mm. idiootteja, jotka olivat äänestäneet Brexitin puolesta ja sitten hätääntyneet, etteivät pääsekään jatkossa Ranskaan lomailemaan; sekä Brexitiä vastaan äänestäneitä yliopistoissa opiskelevia kaupunkilaisnuoria, jotka muistuttivat kaikin puolin hyvin läheisesti suomalaisia kollegoitaan.

Eipä tuossa kyllä mitään maininnanarvoista ole. Se, mikä minua eniten huvitti silloin ja vieläkin, on se, kuinka peloteltiin myös välittömällä pörssiromahduksella ja maailmanlaajuisella lamalla. Kaikki käskivät myydä osakkeet äkkiä pois, kun niillä vielä jotain arvoa oli. Timo Soini taisi olla ainoa, joka ei tähän hysteriaan liittynyt, vaan naureskellen kehotti rauhoittumaan.

Ja kuinkas sitten kävikään? Tässä on kurssikehitys vuoden ajalta parilta omistamaltani osakkeelta. Brexit-äänestystulospäivän romahdus on ympyröity punaisella:



Sellainen katastrofi. Saa nähdä, miten käy sitten, kun ero tulee valmiiksi, mutta enpä usko, että siihenkään vielä maailma kaatuu.

Mutta joo, suomalaiset federalistit ja muut EU-fanit voisivat vaikka pitää turpansa kiinni. Voi olla, että brittien elintaso nousee tämän myötä, tai sitten laskee, mutta oli miten oli, se on brittien oma asia ja oma valinta. Kolonialismia, imperialismia ja kaikenlaisia muita valloitussotia on viimeisten muutaman vuosisadan aikana perusteltu sillä, että valloitetuksi tuleminen on vain hyvä juttu kohdemaalle, koska eivät ne alikehittyneet villi-ihmiset itse osaa asioitaan hoitaa, vaan tarvitsevat valaistunutta johdatusta ulkopuolelta.

1800-luku meni jo, eikä sitä takaisin kaivata.

Jatketaan. Sitten oli se Turitys. Turkissa joidenkin menneiden vuosisatojen tai -tuhansien perään haikaillaan, joten maa onkin viime vuosina luisunut presidentti Erdoganin johdolla suhteellisen maallistuneesta demokratiasta kohti islamilaista diktatuuria. Niinpä armeija päätti, ettei se näin voi mennä, ja yritti syrjäyttää Erdoganin. Yritys epäonnistui ja kansa riemuitsi.

Länsimaissa yleisesti ottaen ollaan järkytytty ja paheksuttu Erdoganin toimia, ja nekin, jotka ovat Erdogania puolustaneet, ovat tehneet sen lähinnä siitä periaatteesta, että yleisesti ottaen vaaleilla valittu hallinto on kivempi juttu kuin sotilasvallankaappauksella valtaan noussut hallinto. Minä itse sen sijaan olen oikein tyytyväinen, ettei Turitys onnistunut.

En tietenkään väitä, että lisääntynyt islamisaatio Turkissa tai ylipäänsä missään olisi toivottava asia, mutta realistisesti miettien, mitkä tässä olivat vaihtoehdot? Itse keksin kaksi:

1) Kaappaus epäonnistuu, minkä seurauksena maa saa rauhassa vajota teokratiaan.
2) Kaappaus onnistuu, minkä seurauksena Erdoganin kannattajat nousevat vuorostaan kapinaan, mikä johtaa syyrialaistyyliseen sisällissotaan, joka kestää vuosia ja pistää kansat vaeltamaan, ja jonka jälkeen maa kuitenkin vajoaa teokratiaan.

Turkissa on väestöä yli neljä ja puoli kertaa enemmän kuin Syyriassa, ja pakolaisille yksi hankala kauttakulkumaa vähemmän. Kun siihen vielä lisää parempaa sosiaaliturvaa elämää kaipaavat kurdit, armenialaiset ja uzbeekit, jotka haluavat päästä Eurooppaan turkkilaispakolaista esittämällä, voidaan miettiä, että olikohan se viime syksyn pakolaisaalto sittenkään vielä niin kovin suuri.

Tässä on taas sama juttu kuin Brexitissä. Jos kansa haluaa islamisaatiota, kuten nyt näyttää Turkissa haluavan, siihen on turha ulkopuolisten mennä höpisemään, että väärin äänestetty. Demokratiassa on se vika, ettei se aina välttämättä anna mukavia tuloksia, mutta jos asiaa menee sörkkimään, lopputulos on helposti vielä huonompi. Turkin mahdollisesta islamisaatiosta ei loppukädessä päätä hallinto, kuka siellä nyt sitten sattuukaan olemaan, vaan kansa.

Presidentti Mugabe tuntee demokratian salat, eikä ole huvittunut.

Lopuksi vielä jotain Rimpialaisista. Suomella meni niin kuin nyt viime vuosina on mennyt, eli aika huonosti, kun tuli vain yhden mitalin. Voimme lohduttautua sillä, että Zimbabwella meni vielä huonommin: he eivät saaneet ainuttakaan.

Sivuhuomautuksena pitää ihmetellä, että miksi aina yritetään lohduttaa huomauttamalla, että jollain muulla menee vielä huonommin? Eivät ne omat kärsimykset siitä mihinkään lievene, ja aikamoinen kusipää pitää olla, että saa jotain perverssiä hyvää mieltä ja lohtua muiden kärsimyksestä.

Asiaan. Idolini Robert Mugabe ei ollut vaikuttunut kansansa atleettisista ansioista, ja kommentoi asiaa näin:
– Olemme tuhlanneet valtion rahoja näihin rottiin, joita kutsumme urheilijoiksi,
– Jos meidän täytyisi lähettää ihmisiä Brasiliaan vain laulamaan kansallislauluamme ja heiluttamaan lippuamme, olisimme lähettäneet kauniita tyttöjä ja komeita poikia Zimbabwen yliopistosta edustamaan meitä.
– Tilanne on sama, kuin jos impotentti mies olisi naimisissa viiden naisen kanssa. Mitä hyötyä siitä on?
Hahahahhaa

Ja vielä:
Mugaben mukaan olympiajoukkueeseen kulutetut rahat olisi voinut käyttää esimerkiksi koulujen rakentamiseen.
Niin. Suomea jossain vaiheessa verrattiin samankokoiseen Tanskaan, joka sai huomattavasti enemmän mitaleita. Tehtiin huomio, että Suomessa urheilijoiden tukemiseen käytetyt resurssit on hajautettu laajalle joukolle, jolloin ne, joilla olisi oikeasti potentiaalia päästä huipulle, eivät pääse, koska heidän tarvitsemansa apu tuhlataan harrastelijoihin. Tanskassa taas panostetaan vain parhaimpiin, jolloin tavoitteeseen eli palkintopalleille päästään.

Nyt sitten oleellinen kysymys: kuka vielä muistaa, montako mitalia Suomi (tai Tanska) sai edellisissä olympialaisissa? Vielä oleellisempi kysymys: mitä väliä sillä on?

Sillä, että urheilua tuetaan laajasti ja saadaan ihmiset harrastamaan liikuntaa, on ihan oikeaa hyötyä kansanterveyttä ajatellen. Sillä, että meillä olisi muutama ihminen, jotka ammatikseen hankkisivat mitaleita arvokisoista, ei saataisi muuta kuin epämääräistä hyvää mieltä ja ylemmyydentunnetta vuodeksi tai pariksi kerrallaan.

Suosittelenkin Suomelle, että jatketaan panostamista sinne pyramidin alatasoille. Suomalaisille suosittelen, että lakataan stressaamasta mitalimäärästä. Zimbabwelle suosittelen, että käytetään jatkossa tosiaan vähäiset rahat niiden koulujen rakentamiseen.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Tutustukaa blogi-isäntäänne 2: Suomalaisia kysymyksiä

Blogger päätti sitten omin päin poistaa linkkilistani tuosta oikeasta reunasta. Toivottavasti muistin kaikki, kun rakensin sen uudestaan. Lisäsin pari uuttakin.

Mutta joo, viime aikoina onkin taas tullut kirjoiteltua vakavista aiheista. Aiheista, joista kaikki muutkin puhuvat ja vielä julkisuudessa. Eihän sellaista jaksa. Niinpä ajattelin pitkästä aikaa olla omaperäinen ja puhua ihan vaan itsestäni.

Seurailen epäsäännöllisesti muutamaa Tumblr-blogia. Kyseisen blogialustan julkaisumuoto poikkeaa huomattavasti Bloggerista siten, että siinä, missä Blogger on suunniteltu pitkille esseemuotoisille päivityksille, Tumblr soveltuu paremmin lyhyihin nopeisiin päivityksiin ja blogistien väliseen dialogiin ja muiden päivitysten levittämiseen. Tumblria voisikin kuvailla Bloggerin ja Twitterin välimuodoksi.

Siellä kiertää silloin tällöin kysymyslistoja, jotka blogistit julkaisevat, ja lukijat voivat sitten laittaa kommenttina numeron kysymyksiin, joihin he haluavat blogistin vastaavan. Kerran tällaiseen listaan jo vastasinkin vuosi sitten, kun kyseltiin musiikkiin liittyviä mieltymyksiä. Nyt on sitten vuorossa enemmän tai vähemmän etäisesti suomalaiseen elämänmenoon liittyviä kysymyksiä. Katsotaanpas:

1. Oletko ikinä käynyt lätkämatsissa?

Tästä olen tainnut pariin kertaan kertoa ennenkin, mutta olenhan minä. Se tapahtui noin 20 vuotta sitten, kun olimme yläasteella saaneet koulusta vapaaliput Seinäjoen Kiekon peliin. En muista, ketä vastaan he pelasivat, olisikohan ollut Rovaniemeä tai Kuopiota. Toisen puoliajan jälkeen Seinäjoki johti 2-1 ja oli hyvä meininki. Kaverit kyllästyivät tässä vaiheessa ja päättivät lähteä kotiin, mutta itse olin sitä mieltä, että kun nyt tänne asti on vaivauduttu, niin katsotaan sitten loppuun asti. Lopulta Seinäjoki sitten hävisi 8-2.

Sen jälkeen en olekaan käynyt matseissa, koska vaikka minua jostain kumman syystä kiinnostaisikin värjötellä jäähallissa puolitoista tuntia, ei se kuitenkaan niin suurta riemua ole, että jaksaisin Seinäjoelle asti ihan vain sen takia lähteä.

Kun nyt tuli jääkiekosta puhe, emäntä osti Anttilan loppuunmyynnistä NHL 16 -pelin X-boxille. Siinä on niin hyvät grafiikat, että välillä tuntuu ihan siltä kuin katsoisi lätkää TV:stä, ja koko ajan taustalla puhuvien selostajien pulinaa on ilo kuunnella, koska se toimii saumattomasti ja kuvaa pelin kulkua tarkasti ja järkevästi. Peliä varten on nauhoitettu oikeiden NHL-selostajien puhetta ties kuinka monta sataa tuntia.

Parastahan pelissä on se, ettei se rajoitu vain NHL:ään, vaan mukana on maajoukkueita sekä monen pienemmän maan kansalliset liigat, myös Suomen. Kerran pelasimme niin, että minä olin Tappara ja emäntä HIFK, ja minä voitin 8-2. Se taisikin olla ainoa matsi, jonka tähän mennessä olen voittanut. Ja samat NHL-juontajat kehuvat jenkkienglanniksi, kuinka TamPheere pieksee HellSinkhiä.

KHL pelistä jostain syystä puuttuu, ja emäntä kiroaakin, kun ei pääse pelaamaan Jokereilla.

2. Tykkäätkö salmiakista?

Kovasti, ja mitä vahvempaa, sen parempi.

Joskus ostin Poppamiehen salmiakkikarkkeja, jotka ovatkin sitten niin tulisia, että luulisi riittävän kenen tahansa makuun. Olin vain kovasti pettynyt, koska niiden tulisuus ei perustu salmiakkiin, vaan chiliuutteeseen, joka ei ole sama asia.

Salmiakki on hyvää oikeastaan kaikissa muodoissaan, vaikka ulkomaalaiset eivät sitä aina tajua. Suurta huviahan on juottaa ulkomaalaisille salmiakkikossua ja katsoa heidän reaktioitaan. Sellaisen mielenkiintoisen havainnon olen kyllä tehnyt, että puolalaiset ovat aivan hulluina siihen.

Puolalaiset ovat muutenkin aivan huippuporukkaa. Edellisestä kirjoituksestani tulikin mieleen, kun joskus he kysyivät minulta, millaisia puolalaisvitsejä Suomessa kerrotaan. He ovat tottuneet siihen, etä kaikki pilkkaavat heitä, ja olivat iloisia ja suorastaan kiitollisia, kun kerroin, ettei meillä juuri ole puolalaisvitsejä, venäläis- ja ruotsalaisvitsejä vain. Yhden kyllä keksin pitkän miettimisen jälkeen:
Kylmän sodan aikana, kun USA:lla ja Neuvostoliitolla oli omat avaruusohjelmansa ja kilpajuoksu avaruuteen oli kuumimmillaan, myös Puola päätti osallistua ja perustaa oman avaruusohjelmansa. He onnistuivatkin kehittämään oman raketin ja laukaisivat sen matkaan. Laukaisu sujui hienosti ja raketti kohosi sadan metrin korkeuteen ongelmitta, mutta sitten siitä loppui hiili.
Oli heidän mielestään hyvin hauska.

3. Urheiletko? Jos kyllä, mikä laji?

En, ellei Counter-Strikeä lasketa. Kuntoilen ja treenaan paljonkin, mutta urheilu kilpailumielessä ei ole koskaan kiinnostanut. Minulla kun ei satu olemaan juuri minkäänlaista kilpailuviettiä.

Onhan voittaminen toki kivaa, mutta ei niin kivaa, että se maksaisi kaiken sen vaivan, mitä urheilussa voittamiseen vaaditaan. Jos kuitenkin urheilisin ja minulta joskus menisi olympiakulta, maailmanmestaruus tai muu vastaava sivu suun, en koskaan näyttäisi tältä:


Minähän menisin vastustajien luo naureskellen, että olipas hyvä matsi, mennään kaljalle suihkun jälkeen, minä tarjoan ja Artjuhinille tarjoan kaksi, kun niittasi minut laitaa vasten niin hyvin, että vieläkin särkee.

Tällä asenteella tuskin päästäisiin piiritasolta ylöspäin, vaikka muuten olisi kuinka lahjakas tahansa.

4. Kuinka usein saunot?

Pari kertaa viikossa. Yleensä kerran emännän kanssa viikonloppuna, ja toinen kerta on sitten spontaanisti arkena päivällä, jos istuskelen yksin kotona eikä ole parempaakaan tekemistä.

Saunominen on kyllä mahtavaa. En voi käsittää, miksi sitä ei olla saatu markkinoitua ulkomaille. Vähän sama juttu kuin astiankuivauskaappien kanssa: suorastaan startrekmaisen ylivertaista teknologiaa, jota ei kuitenkaan vaan oteta muualla käyttöön, koska nyblkjoinolgnaa. Toisaalta onhan se hauska tunne, kun nettipeleissä sanoo uusille tuttavuuksille, että sori, nyt pitää mennä, kun sauna on valmis, ja sitten ne kyselevät ihan vakavissaan, että olenko joku miljardööri vai miten minä elän jossain ökykartanossa, jossa on oikein oma saunakin.

5. Oletko aamuihminen?

Niin, minähän olen viimeiset 8 vuotta tehnyt töissä pelkkää yövuoroa. Työni on lähes kaikilla kriteereillä arvioiden ihan perseestä, mutta se etu siinä on, että sitä voi tehdä yöllä. Juuri se onkin se oleellinen kriteeri, jolla olen työpaikkani valinnut.

6. Mielipide suomitumblrista

Yhteenveto Suomitumblrista:


Mutta ei siitä sen enempää, koska emme ole nyt Tumblrissa vaan Bloggerissa. Suomibloggerissa vaikuttaa olevan mukavasti variaatiota sekä vahvat ja fiksut yhteisöt. Edelleen olisi toki kiva, että asioista eri tavoin ajattelevat kävisivät enemmän lukemassa ja kommentoimassa toistensa blogeja, eivätkä vain pyörisi samanmielisten joukoissa. Haluan vihervasureita väittelykumppaneiksi.

7. Fazerin suklaa vai pandan lakritsa?

Minä syön paljon kaikkea makeaa, mutta jos valita täytyy, kyllä se on suklaa.

Edellisen tekstini kommenteissa vakiolukijani Cheek on paskaa muistutti, että sana "suklaa" on itse asiassa lainasana nahuatlista, atsteekkien kielestä. Samoin kuin "tomaatti" ja perunan vierasperäinen lempinimi "potaatti". Aika jännää.

8. Lempi suomalainen biisi

Onkohan tuo kysymys kieliopillisesti aivan oikein? No mutta kumminkin:


9. Silmien ja hiusten väri

Vihreänruskeat ja keskiruskeat.

10. Oletko koskaan kattonut salkkareita?

Joo, silloin, kun se alkoi. Tuskin minä muuten olisin ruvennut, mutta lukiossa satuttiin juuri silloin käsittelemään saippuaoopperoita äidinkielessä (älkää kysykö miksi), ja käskettiin katsoa jotain.

Olisinkohan vajaan vuoden verran ehtinyt katsoa. Sitten lähdin armeijaan, TV:n katselu keskeytyi vuodeksi, enkä enää koskaan tullut palanneeksi sarjan pariin.

11. Mihin maihin olet uskaltanut rakkaasta kotimaasta lähteä?

Muistellaanpas. Kerran olen käynyt Uumajan satamassa ja kerran Tallinnassa, mutta ne eivät ole ns. varsinaisia ulkomaita. Kerran olen käynyt Ranskassa, kerran Maltalla, kerran Egyptissä, kaksi kertaa Italiassa ja kolme kertaa Sloveniassa. Yksi noista Slovenian reissuista venähti sitten niin, että samalla tuli vietettyä viikko Kroatiassa. Sillä reissulla tuli myös pysähdyttyä jäätelöllä siinä kohdassa, jossa Bosnian raja tekee sellaisen pienen koukkauksen, että sekin maa saa vähän rantaviivaa; ja päiväretkellä Montenegrossa, jossa meille tultiinkin joka käänteessä puhumaan venäjää. Saattoi johtua ulkonäöstä, tai sitten siitä, että siellä vaan käy niin paljon venäläisiä, että se on järkevä oletuskieli.

Ensi kesänä serkku menee naimisiin Espanjassa, joten sinne silloin.

12. Onko sulla koskaan ollut suomalaisia idoleita/sankareita keitä olisit ihaillut suunnattomasti?

Eipä oikeastaan, eikä kyllä ulkomaalaisiakaan. En ole sellainen fanittajaluonne. Jos nyt jonkinlainen idoli pitäisi nimetä, olisi se kai Arnold Schwarzenegger. Tyyppi päätti teinipoikana ruveta maailman parhaaksi kehonrakentajaksi, ja voitti Mr. Universe- ja Mr. Olympia-tittelit useita kertoja. Sitten hän päätti muuttaa Amerikkaan, ruveta maailman kuuluisimmaksi filmitähdeksi ja mennä naimisiin Kennedyiden suvun jäsenen kanssa, ja niin vain nuokin onnistuivat. Sitten hän päätti ruveta osavaltionsa kuvernööriksi, eikä siinäkään mitään ongelmaa ollut. Amerikan presidentiksi asti hän ei vielä ole päässyt, mutta sekin johtuu ainoastaan siitä, että Amerikan perustuslain mukaan presidentin pitää olla syntyperäinen amerikkalainen.

Ei tule mieleen vastaavia suomalaisia. No, Simo Häyhä oli aika kova.

13. Mitä tekisit jos voittaisit lotossa?

Ihan ensimmäinen refleksini olisi soittaa pomolle, että tämä poika jää tästä sekunnista lähtien eläkkeelle. Seuraavaksi ryhtyisin katselemaan myynti-ilmoituksia mukavan syrjäisistä maalaiskartanoista. Emännälle saattaisin muistaa mainita voitosta siinä vaiheessa, kun nimet ovat kauppasopimuksessa.

14. Oletko käynyt Ahvenanmaalla?

En, valitettavasti. Kiinnostaisi kyllä käydä. Siellä on kangaskäärmeitä ja apolloperhosia.

15. Lempi grilli ruoka

Grillatut yhdys sanat, sekä tietysti:


tiistai 20. syyskuuta 2016

Epäkorrektin huumorin puolesta

Joillekin lukijoilleni on saattanut blogini historian aikana muodostua kuva, että olen kamala äärioikeistolainen kansallissosialisti ja muu rasisti. Juurihan viimeksi vastustin lähi-itäläisten kansainvaellusta Eurooppaan ja pari tekstiä sitten musliminaisten säkittämistä sellaisissakin paikoissa, jonne mennään nimenomaan olemaan vähissä vaatteissa. Ja mihin kaikkiin muihin kauheuksiin sitä onkaan tullut syyllistyttyä tässä vuosien varrella.

Uskokaa tai älkää, minäkin toivoisin, että ihmisiä voitaisiin arvostella ja arvioida omien henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella, eikä vain osana pärstästä pääteltyä viiteryhmäänsä. Tuollaiseen maailmaan tuskin koskaan päästään, mutta vastakkainasettelua voi lievittää monilla keinoilla. Itse asiassa tiukan maahanmuuttopolitiikan vaatiminen on osa sitä: niin kauan, kun maahanmuuttopolitiikassa ei oteta huomioon tulijoiden työllistymisnäkymiä ja kokonaiset kansanryhmät saavat elantonsa sossusta, kyseisten ryhmien asiallisetkin tyypit saavat kärsiä sossupummin maineesta, kun taas jos maahan päästettäisiin vain ihmisiä, joilla on jo työpaikka tiedossa tai ainakin realistiset mahdollisuudet sellaisen saamiseen, maahanmuuton kalleudesta puhuminen jäisi vain kuulapäiden marginaaliseksi mölinäksi.

Vastaavasti jos rikoksiin syyllistyneet tulijat palautettaisiin kotiinsa tai vaikka tehtaalle varaosiksi purettaviksi, ei tarvitsisi ihmetellä sitäkään, että nuoret naiset vaihtavat kadun toiselle puolelle, kun vastaan kävelee tietynvärisiä poikia.

Etnistä diversiteettiä ei muutenkaan kannata päästää liian suureksi, koska jos merkittävänkokoisia viiteryhmiä pääsee muodostumaan, niiden välille tulee väistämättä vastakkainasettelua, ja sitten päästäänkin Amerikan meininkiin, jossa meuhkataan jatkuvasti valkoisten etuoikeuksista ja joudutaan vakavasti miettimään, miten eri ryhmistä saataisiin tasa-arvoisia. Sen sijaan maassa, jossa kaikilla on samat etuoikeudet, ei mitään etuoikeuksia olekaan.

Mutta joo, kulttuurista, uskonnosta ja sen sellaisesta voi huomautella, koska ne eivät ole mitään synnyinominaisuuksia, vaan jokainen voi vapaasti valita, seuraako primitiivisiä kehitysmaalaisia tapoja, vai objektiivisesti parempia länsimaalaisia. Sivullisille huutelu ihonväristä ja muista geneettisistä ominaisuuksista on kuitenkin noloa ja turhaa, ja soisinkin sellaisen loppuvan.

Parta-agamatkin ovat suloisia kaikenvärisinä.

Kun nyt tämä pakollinen ja virallinen "en ole rasisti, mutta"-osuus on saatu pois alta, päästään itse asiaan.

Minulla on aika roisi huumorintaju. Vitseissäni seikkailee pedofiilejä ja muita pervoja, kansan- ja muita murhia, sekä tietysti neekereitä. Tässä muutama mielestäni oikein hyvä vitsi:
Mitä Michael Jackson tekee koulun ruokalassa?
Etsii jotain pientä suuhunpantavaa.

Miten saadaan 50 juutalaista mahtumaan kuplavolkkariin?
Kaksi eteen, kolme taakse ja loput tuhkakuppiin.

Ruletin peluu on vähän kuin nyrkkeilyvedonlyönti. Aina kannattaa panostaa mustalle.
Pyrin säästämään parhaat juttuni tuttaville, jotka tietävät, etten ole täysi mielipuoli, vaan osaavat suhtautua niihin huumorina. Joskus heilläkin toki tulee raja vastaan, mikä onkin oikeastaan syy, miksi tätä kirjoitan.

Aika pitkälti vitsieni laatu johtuu siitä, että rajoja rikkova ja shokeeraava huumori nyt vain on hauskempaa kuin poliittisesti korrekti ja disney-standardoitu koko perheen huumori. Nauru kestää kauemmin, jos nauraja joutuu samalla miettimään, että saakohan tälle edes nauraa. Rasistisille ja muuten etnisesti epäkorrekteille vitseille minulla on toki lisäksi syvällisempi yhteiskunnallinen perustelu, jonka kerron nyt tässä teillekin. Neekeri-sanan käytöstä yleisesti ottaen puhuin jo talvella, joten ei siitä sen enempää.

Nythän on niin, että kaikelle pitää saada nauraa. Kaikesta pitää saada vääntää vitsiä. En tokikaan tarkoita tällä ihmisyksilöiden itsetarkoituksellista loukkaamista, vaan yksilötason yläpuolella olevaa yhteiskunnallista keskusteluilmapiiriä.

Jos vitsinvääntö joistain aiheista - kuten vaikka ihonväristä - kielletään, siitä seuraa, että asioista tulee tabuja. Vitsien kieltäjät saattavat kuvitella, että kiellosta seuraa, ettei kukaan sitten haluakaan vääntää asiasta vitsiä ja ihmisten mielissä normalisoituu se fakta, että ihmisiä on erivärisiä. Kun asiasta ei puhuta, ei siihen kiinnitetä huomiotakaan. Todellisuudessa käy juuri päinvastoin: rajoittamalla ihonväristä puhumista annetaan ymmärtää, että erivärisyydessä on jotain, josta ei saa puhua. Jotain epämääräisen epänormaalia, salattavaa ja kiellettyä. Jotain, joka erottaa tietynväriset toisenvärisistä.

Meillähän on vitsejä blondeista, turkulaisista, ruotsinkielisistä ja vaikka mistä, eivätkä heidän edustajansa raivoa medioissa ja vaadi hiljaisuutta. Jos he niin tekisivät, heillehän naurettaisiin vain entistä enemmän. Samalla tavallahan nuo ovat epäkorrekteja kuin rasistisetkin vitsit. Vain tietynlaisten epäkorrektien vitsien kieltämispyrkimys kertoo, että kieltäjän mielestä vitsin kohderyhmä ei kykene käsittelemään asiaa yhtä kypsästi ja rauhallisesti kuin muut pilkatut ryhmät, vaan se tarvitsee erityissuojelua.

"Rasistiset vitsit sortavat jo valmiiksi sorrettua väestönosaa!" vastaa kieltäjä. Niin no, kaipa kyseistä väestönosaa voikin sanoa sorretuksi, jos sen puolustajat pitävät sitä laumana avuttomia ja vähäjärkisiä pikkulapsia. Jos halutaan, että joskus tulevaisuudessa ihonvärillä oikeasti ei ole väliä, silloin värieroihin on suhtauduttava samoin kuin muihinkin eroihin, niin hyvässä kuin pahassakin. Neekerivitsit eivät vähennä tasa-arvoa, vaan ne lisäävät sitä tuomalla neekerit samalle viivalle blondien, turkulaisten, savolaisten, lappalaisten, ruotsalaisten, mustalaisten, pohjalaisten, maalaisten, helsinkiläisten, anoppien, poliisien ja monien muiden Suomesta löytyvien stereotyyppiryhmien rinnalle.

Jatkuvan ihonväriin perustuvan erityissuojelun vaatimisen väistämättömänä loogisena seurauksena on Amerikasta tuttu Black Lives Matter -liike, joka ei periaatteiltaan ja toimintatavoiltaan juuri poikkea 30-luvun Saksan juutalaistenpotkijoista. He mielellään osoittavat mieltään mustien kansalaisten puolesta heitä ammuskelevia poliiseja vastaan, mikä sinänsä on ideana ihan OK.

Käytännön toteutus taas on ihan muuta; edellisen kerran, kun kuulin heidän pistäneen pystyyn isomman mielenosoituksen, aiheena oli taas poliisin ampuma musta mies, mutta kokonaan jätettiin huomiotta, että 1) ammuttu oli aseistautunut ja etsintäkuulutettu rikollinen ja että 2) myös ampunut poliisi oli musta.

On turha yrittää väittää ajavansa tasa-arvoa tai taistelevansa rasismia vastaan, jos ihan suoraan sanotaan, että juuri ihonväri on se juttu, johon pitää keskittyä ja jolla on väliä. Ainakin on turha kuvitella, että rasismista koskaan päästäisiin eroon tuolla tavalla. Tai sillä tavalla, että koko ajan stressataan, mitä saa sanoa, ettei vain tulisi sanoneeksi mitään sellaista, mistä joku sanoo, ettei noin olisi saanut sanoa.


Vielä vähän erivärisiä otuksia. Harmittaa, kun paikallisessa eläinkaupassa oli vihdoin myynnissä aksolotli. Vein emännän katsomaan sitä oikein livenä, mutta hankintalupaa ei silti hellinnyt, vaikka ainakin omasta mielestäni se oli livenä vielä paljon suloisempi kuin kuvissa. Kuulemma akvaarion hoidossa on liikaa vaivaa.

Ehkä sitten joskus, kun meillä on lapsia, saan manipuloitua heidät ruinaamaan aksolotleja, jolloin voittoni on oleva täydellinen.

Eipä tässä muuta, paitsi että kun nyt aihe oli tällainen, laitan loppukevennykseksi lempparini rasistisista vitseistä, jos tämä nyt sellaiseksi voidaan määritellä:
Oltiin koulussa ensimmäisen luokan äidinkielen tunnilla. Välitunti oli juuri päättynyt, ja opettaja kyseli lapsilta, mitä he välitunnilla tekivät.
"Ville, mitäs sinä teit?" Opettaja kysyi.
"Leikin pihalla hiekkalaatikolla," pikku Ville vastasi.
"Sepä hienoa," opettaja sanoi. "Tule liitutaululle. Saat piparin, jos osaat kirjoittaa 'piha'."
Ville meni luokan eteen, kirjoitti sanan itsevarmasti oikein, sai piparin ja palasi paikalleen.
"Entäs sinä, Maija?" Opettaja kysyi toiselta oppilaalta. "Mitä sinä teit välitunnilla?"
"Leikin Villen kanssa hiekkalaatikolla," Maija vastasi.
"Voi kuinka mukavaa," opettaja hymyili. "Tule liitutaululle. Saat piparin, jos osaat kirjoittaa 'hiekka'."
Maija meni luokan eteen kirjoittamaan. Hetken hän joutui miettimään, onko siinä i vai j, ja yksi vai kaksi k:ta, mutta oikein se meni, ja hän palasi pulpettiin pipariaan imeskellen.
"Entäs sinä, Muhammed?" Opettaja kysyi seuraavalta oppilaalta. "Mitenkäs sinun välituntisi meni?"
"Halusin leikkiä Villen ja Maijan kanssa hiekkalaatikolla," poika vaikersi, "mutta he heittelivät minua kivillä ja käskivät painua takaisin Afrikkaan."
"Voi ei," opettaja kauhistui. "Tuo kuulostaa pahasti etniseltä diskriminaatiolta. Tule tänne. Saat piparin, jos osaat kirjoittaa taululle 'etninen diskriminaatio'."

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Autismitestini tulokset

Nykyajan yläasteikäisillä on tapana haukkua toisiaan autisteiksi. Välillä vaikuttaa siltä, että se on jopa korvaamassa suomalaisten ikiaikaisen suosikkisolvauksen "homo". En tiedä, johtuisiko se kaikkialla näkyvästä homohypetyksestä, että vanha sana alkaa menettää vaikuttavuuttaan. Jotain hyötyä siitäkin. Mutta joo, en muuten pyöri yläasteikäisten seurassa, mutta Counter-Strikeä, tuota käytännön venäjän opetusohjelmaa, käyttäessä välillä niihin törmää, vaikka sen ikäraja periaatteessa onkin 18.

Teinpäs sitten netissä autismitestin. Testissä on 50 kysymystä, joissa keskitytään lähinnä siihen, kuinka aktiivinen ja hyvä on sosiaalisissa tilanteissa ja paljonko kiinnittää huomiota asioiden yksityiskohtiin. Sain tulokseksi 25 pistettä. Tulossivun mukaan 0-25 on normaalin haarukka, joten hilkulla oli, mutta kun seuraavan kerran joku heliumkirppu tulee haukkumaan autistiksi, voin viileän rauhallisesti vastata, että ihan tutkitusti en olekaan, ähäkutti.

Toisaalta aika raakaa, että aivovamma- ja/tai mielisairausdiagnoosi on noin pienestä kiinni ihan vain siksi, koska en jaksa ihmisten seuraa kuin pieninä annoksina. Haista paska, nettitesti.

Nyt tietysti autistilasten vanhemmat ja muut asian aktivistit närkästyneinä huomauttavat, ettei autismi ole aivovamma, mielisairaus eikä varsinkaan mikään haukkumisenaihe, mutta kyllä kai siinä jotain pahaa täytyy olla. Tämä ei ole minun oma mielipiteeni, vaan sen on meille kertonut viisaampi ja valaistuneempi Jari Tervo.

Fiilikseni kun luen Tervon haastatteluja.

Onneksi autistit eivät sentään ole yksin, vaan itseni kaltaisista yksilöpoikkeamista huolimatta olemme kaikki kansana autisteja:
Suomalaiset ovat autistinen kansa, ja sen takia meidän on muita vaikeampaa ottaa vastaan muualta tulleita.
Tämä selittää sen, että suomalaiset alkavat vaatia rajoja kiinni jo muutamasta kymmenestä tuhannesta pakolaisesta, vaikka missään muussa Euroopan maassa moninkertaisetkaan määrät eivät aiheuta muuta kuin olankohautuksia. No, paitsi Unkarissa ja Slovakiassa ja Makedoniassa ja mitä niitä nyt oli, mutta siis niin kuin oikeassa, varsinaisessa Länsi-Euroopassa eivät aiheuta. No Tanskassa ehkä ja Itävallassa, mutta kyllähän Suomesta saadaan länsimaiden ainoa, viimeinen tai huonoin maa ihan missä asiassa tahansa, kunhan vaan länsimaat määritellään sopivasti rajaten.

Sekään ei asiaa selitä, että suomalaiset haluaisivat välttää muiden maiden virheet ja ongelmat, kun taas muualla ongelmat ovat jo sen verran normimeininkiä, että muutama tuhat tulijaa lisää ei asiaa hetkauta suuntaan tai toiseen.

Toki Tervo sanoo, että eihän autismissa siis mitään väärää ole:
Sinänsä, autistisuuskaan ei ole mikään sairaus, joka pitäisi parantaa, vaan yhdenlainen ominaisuus, hän huomauttaa. Eikä nyt ole tarkoitus leimata autistisia ihmisiä mitenkään.
Tuo onkin tärkeä lisäys, etteivät autistit loukkaannu, kun vedellään viivoja autismin ja rasismin välille.
Ensi viikolla ilmestyy Tervon inkeriläisistä kertova historiallinen romaani Matriarkka, ja Tervo on pannut yhden romaanihenkilöistään tekemään tämän saman havainnon ja väitteen suomalaisista.
Niin, mainitaan nyt tässä välissä, että artikkelin ja ylipäänsä Tervon läsnäoloilmoittautumisen tarkoitus on mainostaa hänen uutta kirjaansa. Nähtäväksi jää, kuinka tehokas markkinointikikka on haukkua kohdeyleisöä autisteiksi ja rasisteiksi.
Tervo kertoo myös vuosikymmenten takaisesta kohtaamisestaan nyt jo kuolleen venäläis-ranskalaisen kirjailijan Vladimir Volkoffin kanssa.
”Muutamassa päivässä hän teki Suomessa havainnon, että suomalaiset, toisin kuin useimmat ihmiset maailmassa, siirtyvät kauemmas, kun joku tulee fyysisesti lähemmäs halutessaan jutella. Hän kertoi, että vain joidenkin eristyksissä elävien Pohjois-Amerikan intiaanikansojen ihmiset käyttäytyvät samoin.”

Vielä yksi huomio: voiko missään muualla kuin Suomessa ihmiset olla yhdessä hiljaa useita sekunteja ilman, että se alkaa tuntua kiusalliselta. Olemme Tervon kanssa hiljaa hetken Otavan kokoushuoneessa, ja toteamme, että tämä on meille aivan luonnollista.
Suomalaiset eivät puhu ellei ole pakko, ja silloinkin he puhuvat niin hiljaa, etteivät muut kuule. Jos olisin rasisti, toteaisin, että juuri tämä on se ominaisuus, joka tekee suomalaisista maailman parhaan kansan.


Valitettavasti tuo on vain stereotypia. Eivät suomalaiset oikeasti ole juuri sen vähäpuheisempia kuin muutkaan kansat. Vähemmän meteliä heistä kyllä lähtee, paitsi jääkiekon MM-kisojen yhteydessä, mutta onneksi nekin ovat vain kerran vuodessa. Ehdottaisin sellaista, että kun mietitään, annetaanko jollekin ulkomaalaiselle kansalaisuus, oleskelulupa, pakolaisstatus tms., apuna käytettäisiin myös desibelimittaria.
Tämä suomalaisen kulttuurin sisäänpäinkääntyneisyys selittää Tervon mielestä jossain määrin suomalaisten rasismia, jota hän on viime aikoina vastustanut äänekkäästi, tunnettuun suorasukaiseen tapaansa, esimerkiksi näin:
”Rasistit ovat valittaneet, että vastaanottokeskukset lisäävät rikollisuutta. Se on aivan totta. Ne lisäävät kotoperäisen paskasakin rikollisuutta.” Tämä on ote runsas vuosi sitten Ylen verkkosivuilla julkaistusta kolumnista, joka oli otsikoitu ”Valkoinen roskaväki”. Se herätti paljon kritiikkiäkin.
Viime aikoina onkin ollut joukkorähinöitä vastaanottokeskusten tuntumassa. Minä en tiedä, mistä ne ovat saaneet alkunsa. Voi olla, että turvapaikanhakijat ovat ensin yrittäneet väkivalloin vallata elintilaa kantaväestöltä, jolloin kantaväestö on lähtenyt kostoretkelle, tai voi olla niinkin, että noilla paikkakunnilla asuu porukkaa, joka lähtee vetämään erivärisiä kalloon, kun ei parempaakaan tekemistä keksi. Minä en tiedä, mutta ei minua oikeastaan kiinnostakaan.

Jos meillä on ryhmä Å, jonka kotiseudulle yhtäkkiä ilmestyy ryhmä Ж, eivätkä ryhmät tule keskenään toimeen, silloin on ryhmän Ж väistyttävä, aivan riippumatta siitä, miksi ne eivät tule toimeen. Tämä siksi, koska ryhmä Å oli paikalla ensin, jolloin se saa päättää, kuka sinne saa tulla. Tämä pätee niin pienessä mittakaavassa kuin valtiotasollakin.

Valtionkin luulisi ottavan asian huomioon pakolaisia sijoitellessaan. Jos yksi kunta ei halua ottaa, ehkä jokin toinen haluaa. Jos mikään ei halua, voidaan miettiä, että onkohan asialle jokin muukin syy kuin rasismi ja että voitaisiinko asialle tehdä muutakin kuin vain todeta, että rasismi lähtee lapsesta hakkaamalla.
”Minähän en sano suomalaisia valkoiseksi roskaväeksi, vaan sanon rasisteja valkoiseksi roskaväeksi. Ja teen sen mielelläni.”
Muistan, kun lukion filosofian ykköskurssilla heti ensimmäisellä tunnilla käsittelimme loogisia päätelmiä. Esimerkiksi, jos perhoset ovat hyönteisiä, ja muurahaiset ovat hyönteisiä, tästä ei voida päätellä, että perhoset olisivat muurahaisia. Sen sijaan jos perhoset ovat hyönteisiä, ja hyönteiset ovat selkärangattomia, tästä voidaan kyllä päätellä, että perhoset ovat selkärangattomia.

Tervo on sitä mieltä, että jos suomalaiset ovat rasisteja, ja hän mielellään solvaa rasisteja, tästä ei voida päätellä, että hän mielellään solvaa suomalaisia. Nyt ei mennyt logiikka putkeen. Nelonen ja hylätyn kokeen uusinta sitten jouluviikolla.


Tervon mielestä on erityisen typerää sanoa, että autetaan muita sitten, kun meillä on asiat hyvin. ”Koska muka asiat olisivat kaikkien mielestä Suomessa hyvin?”
Tuossa hän sentään on oikeassa. Varmasti vaikka taloustilanne olisi mikä tahansa, aina löytyy niitä, joiden mielestä parantamisen varaa on. Kyllä nyt sellaisen nyrkkisäännön voi ainakin määrittää, että jos valtio joutuu ottamaan miljarditolkulla velkaa pelkkien perusjuttujen pyörittämiseen, silloin asiat eivät ole kovin hyvin.
Se, että Suomessakin on ongelmia, ei estä sitä, että velvollisuutemme on auttaa hädänalaisia, hän sanoo. Täysin vapaata liikkuvuutta hänkään ei kannata, mutta vähimmäisvaatimus olisi kansainvälisten sopimusten noudattaminen.
Ai kuten sen sopimuksen, että turvapaikkaa kuuluu hakea ensimmäisestä kohdalle osuneesta turvallisesta maasta, jolloin joka ikinen Ruotsin kautta Suomeen saapunut turvapaikanhakija pitää palauttaa saman tien Ruotsiin?

Tervo olisi voinut määritellä, mikä sopimus jää noudattamatta, jos turvapaikka jätetään antamatta sellaiselle hakijalle, joka ei täytä kansainvälisissä sopimuksissa määriteltyjä pakolaisen kriteereitä. Ei sillä että kovin jännittyneenä odottaisin vastausta, koska ennenkin noihin mystisiin sopimuksiin on viitattu, eikä niitä koskaan olla sen tarkemmin nimetty.

Senkin olisi Tervo voinut sanoa, että jos hänenkään mielestään Suomeen ei kuulu ottaa kaikkia halukkaita, mikä sitten olisi sopiva määrä. Onko olemassa jokin määrä, jonka ylittyessä Tervokin lähtee marssimaan rajojen sulkemisen puolesta? Aivan sama, onhan tästä huomauteltu ennenkin. Jatketaan eteenpäin.
”Minusta oli merkillistä, että fiksut ja koulutetut suomalaiset tuntevat juutalaisten kansanmurhan, armenialaisten kansanmurhan, Ruandan kansanmurhan ja jopa meneillään olevan Darfurin kansanmurhan, mutta inkeriläisten kansanmurha on että vai niin, vai sellainenkin on.”
Tuo johtunee siitä, että muut mainitut ovat erillistapauksia, kun taas inkeriläisten kansanmurha oli muutaman kymmenen tuhannen hengen pieni yksityiskohta Neuvostoliiton puhdistuksissa, joissa tapettiin niin etnisyyden kuin monien muidenkin syiden verukkeella miljoonia, ellei jopa kymmeniä miljoonia. Sinänsä olen kyllä samaa mieltä, ettei Neuvostoliiton julmuuksista pidetä riittävästi meteliä.
Miksi me emme ole kutsuneet heitä suomalaisiksi, Tervo pohtii.
”Ehkä suomalaiset halusivat, että asioita ei sotketa, mutta samalla paitsi se kansa, myös ne traagiset tapahtumat etäännytettiin. Ne eivät ole meidän heimollemme tapahtuneita asioita.”
Tai sitten otettiin huomioon poliittiset realiteetit, eikä haluttu kuumotella Neuvostoliittoa yhtään enempää kuin oli tarpeen. Ihan ymmärrettävää, koska vastaus olisi helposti ollut, että "No niin pääsi käymään, ja entäs sitten? Jos ei tuo vikinä lopu, niin me tulemme ja hoidamme loppuun mitä kesken jäi."


Inkeriläiset liittyvät sikäli asiaan, että inkeriläiset 90-luvun "paluumuuttajat" ovat Tervon mukaan ihan sama asia kuin nykyiset pakolaiset, ja onhan se nyt ihan sama, tuleeko tänne muuttajien mukana KGB:n vai Isiksen agentteja.
”Neuvostoliiton turvallisuuselimet ja tiedustelupalvelu ovat olleet täysin unessa, ellei sieltä ole tullut reipas määrä ihmisiä, jotka ovat niin sanotusti nukkujia, ja kun he ovat normaalin elämänmenon aikana päässeet asemaan, josta voi olla hyötyä Venäjälle, niin heitä käytetään tietysti.”
Samoin on Tervon mukaan aivan päivänselvää, että Lähi-idästä on Suomeen tullut myös Isisin miehiä. Viime vuonna Suomeen tuli yli 30 000 turvapaikanhakijaa, paljon esimerkiksi Irakista.
Periaatteessa minä ymmärrän niitä, jotka väittävät, ettei tänne mitään terroristeja voi tulla, koska pakolaisethan nimenomaan pakenevat terroristeja. Typerä tuo väite on kuin mikä, mutta ymmärrettävä. Sen sijaan väite, että terroristitkin ovat tervetulleita, jos kerran muutkin, noudattaa taas jotain ihan omaa logiikkaansa.
Hänestä on käsittämätöntä, että Suomessa jaksetaan olla tyrmistyneitä siitä, että jos turvapaikanhakijoita todella tulee Riihimäen kaupungin verran, heidän joukossaan on myös joku, joka lyö toista turpaan.
En minä siitä ole tyrmistynyt. Aivan varmasti siellä on sellaista porukkaa, varsinkin kun vertaa suomalaisiin, jotka ovat kansainvälisesti vertaillen suorastaan pasifistisen väkivallattomia. Olen tyrmistynyt vain siitä, että sellaisia tyyppejä ei pistetä suoraan paluupostiin, vaan heidän hakemuksensa käsittely jatkuu aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Ja ihmisiä pitää auttaa.
Nyt vain on niin, että pakolaisvirran loppusijoituspaikkana toimiminen ei ole ihmisten auttamista. Se on vain hyvän mielen ostamista. Jos oikeasti halutaan auttaa, silloin on puututtava pakolaisuuden syihin. Jos esimerkiksi Isis aiheuttaa pakolaisuutta, silloin Isis on tuhottava. Toki pakolaisiakin saa auttaa, mutta ei niitä nyt jumankauta Suomeen asti tarvitse rahdata sitä tarkoitusta varten.
”Nyt olisi hyvä hetki suomalaisten ja eurooppalaisten näyttää, että me todella kannamme sitä humanismin perintöä. Suomalaisilla varsinkin olisi hyvä hetki. Nyt ei ole sunnuntai, eikä tämä ole kirkko, mutta nyt olisi hyvä hetki osoittaa, että lähimmäistä rakastetaan.”
Tervon suhtautumisen kristinuskoon muistamme siitä Uutisvuoto-jaksosta, jossa hän mielenosoituksellisesti heitteli Raamattua, mutta ei nyt muistella menneitä. Olen samaa mieltä, että olisi hyvä hetki osoittaa, että lähimmäistä rakastetaan. Mutta mikä on siihen oikea tapa?

Antaa elatus jokaiselle, joka keksii tulla tänne sitä pyytämään? Vai jättää jälkipolville maa ilman etnistä luokkajakoa, ylikuormituksen alle sortuvaa sosiaalijärjestelmää ja terrorismin jatkuvaa pelkoa?


Hän sanoo jo toistamiseen, ettei itse ole mikään hyvä ihminen, lähimainkaan. Mutta rasismista hän ei aio vaieta vastedeskään.
Olen perehtynyt Tervon kirjalliseen tuotantoon paljon vähemmän kuin tällaisen kirjallisuuden sivuaineopiskelijan kuuluisi. Oltiin hänen kannanotoistaan mitä mieltä tahansa, hänhän on silti yksi merkittävimmistä suomalaisista nykykirjailijoista. Silloin kauan sitten kun hänen tuotantoaan viimeksi luin, panin merkille, että hänen hahmonsa ovat järjestään tyhmiä ja/tai kusipäitä. En ollut ainoa saman havainnon tehnyt, vaan hyvin pian sen jälkeen häneltä kysyttiinkin jossain haastattelussa, miksi näin on. Hän vastasi, että hän ei kirjoita mukavista ihmisistä, vaan aidoista ihmisistä.

En tiedä, miksi Tervon maailmankuvassa ihmiset ovat keskimäärin idiootteja ja mulkkuja, mutta ehkä se selittää jotain hänen kannanotoistaan.

torstai 8. syyskuuta 2016

Kymmenen parasta elokuvaa

Katsoin tuossa hiljattain romanttisen komedian. Tai no hiljattain ja hiljattain, on siitä varmaan jo vuosi tai pari. Oli miten oli, sen juoni meni jotenkin näin: tyttö ja poika tapasivat ja ihastuivat. Aluksi heidän soidinmenojaan tarkasteltiin ja tunnettiin myötäonnea heidän puolestaan. Poika oli komea, hauska ja charmantti; tyttö oli kaunis, älykäs ja itsenäinen.

Jossain vaiheessa tytölle tarjottiin aivan upeaa työpaikkaa toiselta puolelta mannerta tai planeettaa. Koska poika ei kuitenkaan olisi päässyt muuttamaan tytön mukana, ja tyttö oli niin rakastunut, ettei voinut luopua pojasta, hän kieltäytyi tarjotusta paikasta.

Sitten sattui jokin pieni yksittäinen väärinkäsitys tai muu kömmähdys, joka romutti suhteen saman tien. Tyttö päätti vihaisena ja pettyneenä sittenkin ottaa työpaikan, ja onnistui päivän varoitusajalla hankkiutumaan eroon kämpästään ja irtaimistostaan sekä järjestämään majoituksen kohdekaupungista. Samalla poika etsi tyttöä kaikkialta ja kyseli tämän kavereilta apua. He vastasivat, että "voit vielä tavoittaa hänet, jos pidät kiirettä."

Juuri, kun tyttö oli astumassa lentokoneeseen, poika sai hänet hengästyneenä juosten kiinni, selitti asioiden oikean laidan ja vakuutteli rakkauttaan. Hymyiltiin, itkettiin, aplodeerattiin. Tyttö päätti sittenkin jäädä, ja pari eli onnellisena yhdessä elämänsä loppuun saakka.

Tunnistaakohan kukaan, mistä elokuvasta on kyse? Varmaan useimmilla on ainakin jokin ehdotus mielessä, koska minähän tuossa juuri tein yhteenvedon joka ikisestä romanttisesta komediasta, joka koskaan on tehty tai tullaan tekemään.

Tämä elokuva julkaistaan uudestaan vähintään kerran vuodessa uusilla näyttelijöillä ja eri miljöihin sijoitettuna. Jokainen iteraatio on kansainvälinen yleisömenestys ja naiset kautta maailman huokailevat, kuinka ihanan romanttinen se on. Samaan aikaan miehet kiroavat sitä, että joutuvat menemään naistensa kanssa katsomaan sitä, vaikka viereisessä salissa olisi menossa uusi Bond, joka toki sekin noudattaa omaa peruskaavaansa, mutta jossa ainakin olisi räjähdyksiä.


Sitten joku päättää tehdä listan 2000-luvun sadasta parhaasta elokuvasta, ja suomalaiset alan asiantuntijat vattuuntuvat huomatessaan listan olevan pahasti Hollywood-painotteinen. Mitenkäs tässä nyt näin?

No, osittain suomalaisten elokuva-ammattilaisten katkeruus amerikkalaisia kollegoitaan kohtaan johtuu varmasti siitä, että menestyneen amerikkalaisen elokuvan ohjaaja voi elokuvan tuotoilla ostaa itselleen oman lentokoneen, kun taas menestyneen suomalaisen elokuvan ohjaaja voi elokuvansa tuotoilla ostaa pullakahvit, mutta ei nyt mennä siihen.

Muutama teksti sitten tuli kommenteissa puheeksi taiteen ja viihteen välinen suhde. Väitin, että viihdyttävyys on taiteelle ensisijaisen tärkeää. Perustelin tätä sillä, että jos vaikkapa elokuva olisi taiteellisesti kuinka loistava tahansa, ihmiset eivät jaksaisi katsoa sitä, ellei se olisi myös viihdyttävä. Jos ihmisiä ei kiinnostaisi katsoa sitä, se vaipuisi unohduksiin, jolloin sen taiteelliset ansiot menisivät aivan harakoille. Tästä voidaan johtaa, että taiteen on toimittava viihteenä voidakseen toimia taiteena, kun taas viihteen ei ole pakko toimia taiteena voidakseen toimia viihteenä.

Tämä liittyy asiaan sikäli, että amerikkalaiset elokuvat nyt vaan ovat parempia kuin muut. Toki hyviä elokuvia on tehty muuallakin, ja suurin osa amerikkalaisesta(kin) elokuvasta on mieleenpainumatonta sontaa, mutta siis keskimäärin. Tämä johtuu siitä, että muualla elokuvantekoa pidetään taiteena, kun taas amerikassa se on tiedettä.

Muualla keskitytään pelkkään sisältöön, eli juoneen, kantaaottavaan viestiin ja sen sellaiseen. Amerikassa ollaan ymmärretty, että kokonaisvaltainen elokuvaelämys ei riipu pelkästään tuosta, vaan suuri merkitys on myös äänimaailmalla, toiminnan sekunnintarkalla jaksotuksella, visuaalisella näyttävyydellä ja monella muulla pieneltä vaikuttavalla yksityiskohdalla. Tästä seuraa, että muualla tehty elokuva on hyvä lähinnä sattumalta, kun taas amerikassa osataan säännönmukaisesti saada ihan millaisesta paskasta tahansa aikaan jotain, jota kestää paremman tekemisen puutteessa katsoa. Noh, 2000-luvun puolella erot ovat alkaneet pikkuhiljaa tasoittua, mutta se johtuu lähinnä siitä, että Amerikan ulkopuolella ollaan ruvettu ottamaan amerikkalaisesta elokuvasta yhä enemmän mallia.

Ei enää tarvitse ihmetellä sitäkään, miksi kaikki romanttiset komediat ovat samanlaisia. Eikä sitä, miksi kauhuelokuvat ovat täynnä kirkuvia 25-vuotiaan näköisiä teinejä, jotka tykkäävät mennä yksin pimeisiin paikkoihin; tai sitä, kun toimintasankarin täytyy kostaa perheensä kuolema ampumalla tusinoittain nimettömiä pahiksia sadan metrin päästä lonkalta tarkoilla sarjoilla konepistoolilla, jonka lippaaseen mahtuu viisinumeroinen määrä luoteja. Kun ollaan löydetty jokin peruskaava, joka jostain syystä tökkii ihmisten aivoratoja toivotulla tavalla, totta kai sitä käytetään.

Mutta siis joo, kun tämä tiedepuoli on kunnossa, voidaan todeta, ettei sen kummempaa sisältöä tarvitakaan. Tuotetaan kansalle viihdettä, jolla saa nopeasti rahat pois, ja sitten tekeleen voikin unohtaa ja ruveta puuhaamaan seuraavaa samanlaista. Tai sitten voidaan panostaa sisältöönkin, jolloin käy niin, että elokuva, jossa sekä sisältö että tiedepuoli ovat kunnossa, on huomattavasti parempi kuin elokuva, jossa keskitytään vain sisältöön ja todetaan kaiken maailman tietokonegrafiikan ja orkesterimusiikin olevan junttien sirkushuvia.

Tietysti osansa on silläkin, että Amerikassa budjetit ovat suurempia. Tämähän ei sinänsä vaikuta käsikirjoituksen tai ohjaustyön laatuun oleellisesti, mutta se laajentaa huomattavasti aiheskaalaa, jonka puitteissa elokuvia voidaan tehdä.

Tuskin onnistuisi tämäkään suomalaisilla elokuva-apurahoilla.

Eipä siitä sen enempää. Katsotaanpas tuota listaa. Hesari oli näyttänyt vain kymmenen parasta:

1. Mulholland Drive (2001)
2. In the Mood for Love (2000)
3. There Will Be Blood (2007)
4. Henkien kätkemä (Spirited Away, 2001)
5. Boyhood (2014)
6. Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind, 2004)
7. The Tree of Life (2011)
8. 1+2 (Yi Yi: A One and a Two, 2000)
9. Nader ja Simin: Ero (A Separation, 2011)
10. Menetetty maa (No Country for Old Men, 2007)

Ykköstä ovatkin kaikki kehuneet, mutta en ole vielä päässyt näkemään. Sama pätee kolmoseen, kiinnostaisi kovasti. Nelonen on aivan loistava, ja japanilaiset osaavatkin tehdä hienoja piirrettyjä. Jos länsimaisen elokuvan peruskaavat alkavat kyllästyttää, Japanista löytää aina jotain varmasti omaperäistä.

Vitosen kohdalla täytyy nostaa hattua sille, että sitä kuvattiin 11 vuotta päähenkilön kasvun mukaan. Nuoren pojan kasvutarina aiheena sen sijaan ei oikein innosta. Olen itsekin joskus kasvanut nuoresta pojasta, eikä se nyt niin ihmeellistä ollut. Kutonen minulla on DVD:llä, joskaan en ole katsonut sitä moneen vuoteen. Ihan OK muistaakseni, vaikka ei ihan mindfuck-genren terävintä kärkeä.

Sitten tuo kymmenen. Kamalin ja pitkäveteisin elokuva, jonka olen pitkään aikaan nähnyt. Harvoin käy niin, että jo ennen puoltaväliä kaikki ajatukset keskittyvät siihen, että miksei tämä jo lopu. Henkilöhahmot olisivat varmaan ihan hyviä, mutta se ei käy mistään ilmi, koska ne eivät oikeastaan tee mitään. Enkä ymmärrä, miksi ne palkkasivat loistavan Xavier Bardemin esittämään sitä tappajaa, vaikka Arte Biennale -jakkara olisi suoriutunut roolista yhtä kunniakkaasti, eikä sillä olisi ollut hintaa kuin 743 €. Toivoin, että Tommy Lee Jones pelastaisi elokuvasta edes osan läsnäolollaan, mutta eihän hänellä ollut ruutuaikaa kuin se pari sekuntia, mikä tarvittiin kuuluisan "implied facepalm"-kuvan ottamiseen. Potentiaaliahan olisi tarinassa ollut vaikka mihin, joten ostin alkuperäisen kirjaversion, jos se olisi parempi.


No niin, sitten postauksen varsinaiseen asiaan. Kun kerran muutkin, teen nyt minäkin listan parhaista elokuvista. En keksi sataa, joten listaan kymmenen, enkä rajoita sitä vuosituhannen mukaan. Mitään selkeää mitta-asteikkoa ei ole, joten listalle voi päästä niin taiteellisilla kuin viihteellisilläkin ansioilla.

1. Terminator 2. Legendaarinen alkuasetelma, hyvä juoni sekä Schwarzenegger. Sarjan se osa, jossa suosio oli jo taattu, eli budjetissa ei tarvinnut pihistellä, mutta jossa taustatarina oli vielä selkeä ja koherentti, eikä sarjan omaa logiikkaa oltu ruvettu sörkkimään ihan vain sen takia, että saataisiin vanheneva Arnold mukaan.

Mielenkiintoinen knoppitieto: sarjan ykkösosassa Schwarzenegger palkattiin aluksi Kyle Reesen rooliin eli hyvikseksi, mutta kun hän luki käsikirjoituksen, hän päättikin, että hän haluaa ehdottomasti olla Terminaattori. Terminaattorin rooli oltiin sitä ennen nakitettu O.J. Simpsonille.

2. Expendables 2. Tässä ei sitten ole mitään taiteellista tai syvempää merkitystä. Vain kaikki parhaat näyttelijät ja kunnon toimintaa. Ykkösosa vielä yritti olla jollain tapaa vakavastiotettava elokuva, mutta kakkososassa ollaan vain lyöty 150 miljoonaa dollaria tiskiin ja katsottu, kuinka paljon hauskaa sillä rahalla voi pitää.

3. Fifth Element. Tulevaisuuden Die Hard, jossa Bruce Willis saattaa nättiä punapäätä planeetalta toiselle. Paljon räjähdyksiä ja rumia avaruusmörköjä. Erityisesti tässä viehättää se tarkkuus ja syvyys, jolla tulevaisuuden yhteiskunta on rakennettu ja saatu sovitettua toimintaelokuvan suoraviivaisiin puitteisiin. Onhan tämä kliseinen ja monin paikoin suorastaan naurettavan kömpelö, mutta jotenkin se onnistuu olemaan sitä riemastuttavan hyvällä tavalla. Tämän voisi oikeastaan jo luokitella taide-elokuvaksi.

4. Inception. Leonardo DiCaprio tunkeutuu ihmisten uniin ja varastaa heidän alitajunnastaan salaisuuksia. Nyt hän saa uudeksi tehtäväkseen sijoittaa kohteen päähän ajatus unien kautta. Räiskintää monitasoisessa unimaailmassa, joka ei tottele todellisuuden lakeja. Tämä elokuva osoittaa, että psykologinen jännitys ja näyttävä toiminta sopivat oikein hyvin samaan elokuvaan.

5. Butterfly Effect. Ashton Kutcher huomaa, että hänellä on kyky muuttaa menneisyyttä muistojensa kautta. Hän yrittää korjata vanhoja virheitään siinä toivossa, että tulevaisuus muuttuisi paremmaksi, mutta aina, kun hän jotain muuttaa, asiat menevätkin vain pahempaan suuntaan. Upean ahdistava tunnelma jatkuu läpi koko elokuvan. Mindfuckia parhaimmillaan.


6. Talvisota. Listan kiintiösuomalainen, mutta myös paras koskaan tehty sotaelokuva. Ei mitään ylevää juonta, jossa käydään pelastamassa sotilas etulinjasta, ettei perheen viimeinenkin poika kuolisi. Ei mitään filosofista pohdiskelua sodan oikeutuksesta, merkityksestä tai vaikutuksesta. Vain likaisia, väsyneitä ja epätoivoisia miehiä torjumassa ylivoimaista vihollista. Tämä olisi listalla ylempänä, mutta elokuvaversio on tehty sarjaversiosta tylysti pätkimällä, ja paikka paikoin pätkintä on johtanut selittämättömiin hyppäyksiin ja mainintoihin kohtauksista, joita ei ole mukana. Myös Antti Tuurin alkuperäistä kirjaa voi lämpimästi suositella.

7. Die hard 2. Oikeastaan koko sarja, mutta jos nyt yksi suosikki pitää valita, se on tuo kakkonen, koska siinä on synkin ja jännittävin tunnelma. Liittyyköhän asiaan se, että se on sarjan ainoa Renny Harlinin ohjaama osa? Sarjan varsinainen toiminta on aika geneeristä, ja suurimmaksi osaksi sarjan viehätys perustuukin John McClanen jäyhään ja konstailemattomaan hahmoon. Hyvin kuvaava on pieni dialoginpätkä, jonka John käy poikansa kanssa vitososassa:

John: Need a hug?
Poika: We're not a hugging family.
John: Damn straight!

8. Starship Troopers. Hardcorea scifisotaa avaruusötököitä vastaan Robert Heinleinin kirjan pohjalta, samalla hupaisaa piiloironiaa militarismia ja totalitarismia kohtaan.

9. Serenity. Kun Joss Whedonin erinomainen länkkärityylinen avaruusseikkailusarja Firefly lopetettiin tylysti alkuunsa, hän päätti viedä projektin kunnialla loppuun tekemällä sarjan pohjalta elokuvan. Elokuva on kaunis, vauhdikas, jännittävä, omaperäinen ja hardcore, mutta kuten Whedonin tuotannossa yleensäkin, kirkkaiten loistaa nerokas dialogi.

10. Life of Brian. Tämä Monty Python -klassikko on hulvaton parodia Jeesuksen elämästä ja monen tunnetun sketsin alkuperä. Nuori nasaretilaismies liittyy roomalaismiehitystä vastustavaan järjestöön ja tulee vahingossa hurmoksellisen uskonlahkon profeetaksi. Lopussa jopa ristiinnaulitseminen onnistutaan esittämään ikimuistoisen hymyilyttävässä valossa.


Vielä kunniamaininta sellaiselle suomalaiselle merkkiteokselle kuin Star Wreck: In the Pirkinning. Tämä Star Trek -parodia on harrastelijavoimin olemattomalla budjetilla kasattu, mutta silti näyttävä ja mieleenpainuva huumoripläjäys. Jos tuon meinaa katsoa, kannattaa katsoa ensin aiemmat osat, jotka kyllä löytyvät Youtubesta, koska vaikka tämä onkin ensimmäinen ihan myyntitarkoituksella tehty osa, on se sarjassaan jo kuudes.


Sellaista. Joku voisi kritisoida listaani siitä, että sitä ei juuri vaivaa realismi tai muukaan sellainen arkitodellisuus, jolla olisi merkitystä normaalien ihmisten jokapäiväisessä elämässä. No ei niin. Sellaista näkee ihan tarpeeksi luonnossakin. Jos sellainen kiinnostaa, kannattaa laittaa ruutu kiinni ja mennä kokemaan sitä ihan livenä. Minun nähdäkseni yksi viihteen tarkoituksista on nimenomaan laajentaa kokemuspiiriä asioihin, joita ei muuten voi nähdä.

Tämähän ei tietenkään tarkoita, etteikö niissä voisi käsitellä ihmisten arkiongelmia tai polttavia yhteiskunnallisia aiheita. Tuollaiset asiat kun ovat sen verran universaaleja, että ne voidaan sijoittaa oikeastaan mihin ympäristöön tahansa.

torstai 1. syyskuuta 2016

Vähäpukeiset naiset rannalla

On aika tavallista, että länsimaista, kuten Suomesta, matkustetaan lomalle Brasiliaan. Brasiliassahan paras tapa viettää loma on maata rannalla ottamassa aurinkoa, koska niin huumesotien taistelukenttinä toimivissa kaupungeissa kuin myrkyllisten käärmeiden, hämähäkkien ja perhosentoukkien täyteisissä viidakoissa on odotettavissaoleva elinaika noin kymmenen sekuntia.

Lonomia obliqua, brasilialaisen perhosen toukka, jonka piikit ovat tappavan myrkyllisiä.

Sitten siellä örvelletään illat kännissä ja päivällä saadaan ihosyöpä, mutta se on normaalia meininkiä. Siihen osataan suhtautua rationaalisesti. Paikalliset törmäävät ilmiöön miljoonia kertoja vuodessa, joten se ei aiheuta ihmetystä. Joskus sitten käykin niin päin, että brasilialainen tulee turistiksi Suomen uimarannoille, mikä on sekä luonnon- että järjenvastaista ja aiheuttaa kulttuurishokkeja sekä järkyttyneisyyttä puolin ja toisin.

Brasilialaisnainen oli kuullut, että Helsingissä on nudistiranta, ja päätti kokeilla, kun Brasiliassa niitä ei saa olla. Artikkelissa ei ole kuvaa, mutta annetaan vahvasti ymmärtää, että hän oli muutamaa pykälää vetävämmän näköinen kuin ne harvat naiset, joita Suomen nudistirannoilla on totuttu näkemään.

Irstaat setämiehet piirittivät naisen salamannopeasti ja yrittivät tehdä lähempää tuttavuutta. Nainen sai tarpeekseen ja livisti vartissa. Miehet eivät onneksi enää seuranneet, vaan tyytyivät runkuttelemaan keskenään. Mikäpäs siellä olikaan jätkäporukalla munia hinkata, kun ei paikassa ketään muuta naista ollut häiritsemässä tai häiriintymässä. Asia ei kuitenkaan jäänyt tähän, vaan soitettiin hätäkeskukseen ja tehtiin rikosilmoitus.

Ei asiassa muuten mitään, mutta eniten itseäni ihmetyttää poliisin kommentointi asiaan:
Loretan mukaan hänen kanssaan asioinut poliisi kummasteli, miten nainen oli päätynyt rannalle. ”Hän kysyi monta kertaa, enkö ymmärtänyt paikan olevan nudisteille ja huomautti, ettei nuorten ja kauniiden naisten ole normaalia mennä sinne”, Loreta kertoo.
Aha, selvä. Itse olen ymmärtänyt niin, että nudistit ovat tyyppejä, jotka tykkäävät olla alasti, ja vastaavasti nudistirannat ovat paikkoja, joihin mennään olemaan alasti. Nudismin koko pointin pitäisi olla siinä, että alastomuus ei ole lähtökohtaisesti seksuaalista ja epäsopivaa, vaan ihmisten luontainen normaalitila. En siis oikein ymmärrä, mitä naiselta on poliisin mielestä jäänyt ymmärtämättä. Vähintään rannan tuntumassa olisi hyvä olla jokin varoituskyltti, että nudisti on määritelmän mukaan häiriintynyt peräkammarinpoika, joka ei ole tottunut näkemään nättejä naisia ja jota ei kannata mennä sellaisilla härnäämään, jos kerran asia noin on niin selvästi, että poliisinkin mielestä on asiallista viisastella siitä asiakkaille.

Sitten Ranskaan, jossa suhtautuminen on päinvastaista. Siellä on nyt kielletty burkinit muutamalta uimarannalta. Burkini siis on islamilaisten siveyssääntöjen mukainen uimapuku, joka näyttää tältä:


Nyt feministit ovat järkyttyneitä. Eivät siksi, että länsimaisessa nykyaikaisessa yhteiskunnassa jotkut katsovat tarpeelliseksi pukeutua noin uimarannalle, vaan päin vastoin siksi, että tuollainen pukeutuminen kielletään. Kertoo jotain patriarkaatin vallasta, että vähäpukeisuudesta tehdään lakisääteistä, tai jotain.
The Mayor of Cannes and the extremist secularism in parts of France and Europe are, in this instance, the other side of the coin to Saudi Arabia, Iran or, dare I say it, Daesh in Raqqa, where enforcement and regulation of women’s clothing and bodies is mandated by men acting in the name of the state.
Eli kun länsimaat kieltävät naisten uskontoperusteisen säkittämisen, se on ihan sama juttu kuin se, kun vanhoilliset muslimiyhteiskunnat kieltävät uskontosyillä paljaan pinnan näyttämisen. Molemmissahan on kyse vain siitä, että miehet päättävät, mitä naiset saavat päälleen laittaa.
The greatest causalities [sic] of Isis have been Muslims, and the banning of the burkini illustrates the extent to which France’s fundamentalist secularism is singling out the most visible and vulnerable group in society for blame.
Eli muslimit ovat Isiksen suurimpia uhreja. No joo, muslimialueillahan ne eniten riehuvat, ja asialliset muslimit kärsivät varmasti siitä, että heidät yhdistetään terroristeihin. Mutta että burkinikielto osoittaisi sen laajuuden, jolla Ranskan äärisekularismi erottelee kaikkein näkyvimmän ja haavoittuvaisimman vähemmistön muusta väestöstä?

Burkinikiellon tarkoitus on nimenomaan se, että sillä saadaan kyseisestä vähemmistöstä vähemmän näkyvä ja sitä kautta vähemmän haavoittuvainen. Jos vähemmistö ei vapaaehtoisesti halua luopua pronssikautisista asenteistaan ja käytännöistään, jotka estävät sen kehittymisen länsimaalaisilta vaadittavalle tasolle tai ylipäänsä millekään sellaiselle tasolle, jota voisi vakavalla naamalla sanoa sivistykseksi, on ihan ymmärrettävää, että valtio tekee päätöksen vähemmistön puolesta. Oli se sitten "äärisekularismia" tai ei.

Burkinien saatavuus ei tarkoita sitä, että musliminaiset olisivat vapaampia tekemään asioita. Se tarkoittaa vain, että nyt heitä voidaan alistaa useammassa paikassa.

Artikkelin kirjoittanut feministi on itsekin huivia käyttävä muslimi, ja toteaa vielä, että:
Choosing to conflate a cultural and religiously inspired mode of bathing attire – which women choose to wear to make them feel safe from the sexual gaze of society while partaking in a very ordinary pastime – with a terrorist group is a convenient “othering” of fellow citizens in times of national crisis.
Eli siis kulttuurisen ja uskonnon inspiroiman uima-asun - jota naiset päättävät käyttää ollakseen turvassa yhteiskunnan seksuaaliselta tuijotukselta tehdessään jotain ihan arkipäiväistä - yhdistäminen terrorismiin on näppärää kansalaistovereiden "toiseuttamista" kansallisen kriisin aikana. Selvä.

Tuosta muslimiystäviemme toiseuttamisesta voimme puhua joskus muulloin. Tänäänhän teemamme on vain vähäpukeiset naiset rannalla. Niinpä haluankin kiinnittää huomion tuohon "yhteiskunnan seksuaaliseen tuijotukseen".


Ymmärrän kyllä, mitä feministit ajavat takaa. Kaikki eivät tykkää, että aina ihmisten ilmoilla liikkuessaan saa tuntea kymmenien tuntemattomien miesten silmät perseessään. Joku saattaa ihan oikeasti haluta pukeutua peittävästi, ja ymmärrän sen. Kuten alussa mainitsemani brasilialaisnaisen tapaus osoittaa, joskus siihen on ihan hyvä syynsäkin.

Nyt vain on niin, että se, mitä yhteiskunnassa pidetään liian paljastavana, sopivana tai liian peittävänä pukeutumisena, ei ole vakio. Monissa Lähi-idän paikoissa nainen voi joutua pahoihin ongelmiin - jos ei lain, niin ainakin ahdistelevien miesten taholta - pukeutuessaan tavalla, jota Suomessa pidetään siveellisenä. Vastaavasti vaikkapa Itä-Euroopassa, jossa naiset ottavat kauneuden ja seksuaalisen viehätyksen paljon vakavammin kuin Suomessa, taas on aivan normaalia nähdä kaduilla naisia, jotka pistäisivät suomalaisen terassibongailijan yskimään kaljat rinnuksilleen välittömästi.

Naiset voivat saada paskaa niskaansa pukeutumalla joko liian paljastavasti tai liian peittävästi, mutta yleisesti ottaen liian paljastavalla pukeutumisella saa pahempia ongelmia kuin liian peittävällä. Poliisi sakottaa ja kaiken maailman pervot lähtevät perään. Liian peittävästi pukeutuvalle vain lähinnä naureskellaan yläasteella. Burkinit ovat tässä säännössä poikkeus, mutta siinä kyse ei ole niinkään liian peittävän vaatekappaleen vastustamisesta, vaan liian peittävää vaatekappaletta vaativan ideologian vastustamisesta.

Mitenkäs sopiva pukeutuminen sitten määritellään? No, miehethän sen päättävät, kuten yllä lainaamani feministi sanoi. Eivät kuitenkaan itsekseen diktatorisesti, vaan sen perusteella, miten naiset yleisesti pukeutuvat.

Yksittäisiä viheltelijöitä ja puskarunkkareita löytyy tietenkin jokaisesta yhteiskunnasta, mutta yleisesti ottaen paljaat polvet, navat ja olkapäät eivät herätä huomiota Suomessa. Se johtuu siitä, että suomalainen katukuva on niitä täynnä. Maailmalla on paikkoja, joissa niillä saa paljonkin epätoivottua huomiota, koska niissä ollaan totuttu, että naiset ovat verhottuja päästä varpaisiin. On ihan ymmärrettävää, että sellaisessa yhteiskunnassa nainen saattaa halutakin pukeutua peittävästi, kun vaihtoehdot ovat mitä ovat.

Alussa mainitsemani brassinainenkin olisi välttynyt ikävältä kohtaamiselta, jos suomalaisessa nudismiskenessä pyörisi enemmän naisia. Tapauksen poliisia lainatakseni, jos olisi normaalia, että nuoret ja kauniit naiset menevät nudistirannoille, sellainen nähtävyys ei enää herättäisi kenenkään huomiota.

Edellisen perusteella totean, että sopiva pukeutuminen naiselle on se, mitä miehet ovat tottuneet näkemään.

Joillekin rakkaille feministilukijoilleni saattaa tulla ensimmäisenä mieleen ruveta huutamaan minulle noin räikeän sovinistisesta lausahduksesta, mutta silloin heidän energiansa kohdistuu väärään suuntaan. Enhän minä sille mitään voi, että miehet kiinnittävät huomiota vetävännäköisiin naisiin ja pyrkivät lähentelemään sellaisia naisia, jotka he jollain epäoleellisella perusteella arvioivat helpoiksi kaadoiksi.

Jos feministit ovat oikeasti huolissaan "yhteiskunnan seksuaalisesta tuijotuksesta" ja naisten vapaudesta päättää, mitä päälleen laittavat, heidän pitäisi pyrkiä normalisoimaan vähäpukeisuutta. Juuri se, mikä on hyväksyttävä minimivaatetus, määrittää sen skaalan, jonka puitteissa naiset voivat pukeutua. Tietysti naisilla pitää olla oikeus pukeutua peittävästikin niin halutessaan, mutta mitä enemmän yhteiskunnassa on peittävästi puettuja naisia, sitä enemmän joutuvat paljastavasti pukeutuneet naiset kärsimään sellaiseen tottumattomien miesten huomiosta.

Laitetaan loppuun vähän asiaan täysin liittymätöntä musiikkia. Sabatonilta tuli uusi levy, joka onkin aika kova:



Ai hitto. Toivottavasti tästä tekstistä ei tullut kenellekään sellaista kuvaa, että mitenkään selittelisin, puolustaisin tai hyväksyisin satunnaisten ohikulkijoiden lähentelyä tai muuta peräänhuutelua. En kyllä itse muista Suomessa nähneeni, mutta olen kuullut, että sellaistakin tapahtuu. Jumalattoman noloa touhua. Jos harrastatte sellaista, lopettakaa heti.