torstai 8. syyskuuta 2016

Kymmenen parasta elokuvaa

Katsoin tuossa hiljattain romanttisen komedian. Tai no hiljattain ja hiljattain, on siitä varmaan jo vuosi tai pari. Oli miten oli, sen juoni meni jotenkin näin: tyttö ja poika tapasivat ja ihastuivat. Aluksi heidän soidinmenojaan tarkasteltiin ja tunnettiin myötäonnea heidän puolestaan. Poika oli komea, hauska ja charmantti; tyttö oli kaunis, älykäs ja itsenäinen.

Jossain vaiheessa tytölle tarjottiin aivan upeaa työpaikkaa toiselta puolelta mannerta tai planeettaa. Koska poika ei kuitenkaan olisi päässyt muuttamaan tytön mukana, ja tyttö oli niin rakastunut, ettei voinut luopua pojasta, hän kieltäytyi tarjotusta paikasta.

Sitten sattui jokin pieni yksittäinen väärinkäsitys tai muu kömmähdys, joka romutti suhteen saman tien. Tyttö päätti vihaisena ja pettyneenä sittenkin ottaa työpaikan, ja onnistui päivän varoitusajalla hankkiutumaan eroon kämpästään ja irtaimistostaan sekä järjestämään majoituksen kohdekaupungista. Samalla poika etsi tyttöä kaikkialta ja kyseli tämän kavereilta apua. He vastasivat, että "voit vielä tavoittaa hänet, jos pidät kiirettä."

Juuri, kun tyttö oli astumassa lentokoneeseen, poika sai hänet hengästyneenä juosten kiinni, selitti asioiden oikean laidan ja vakuutteli rakkauttaan. Hymyiltiin, itkettiin, aplodeerattiin. Tyttö päätti sittenkin jäädä, ja pari eli onnellisena yhdessä elämänsä loppuun saakka.

Tunnistaakohan kukaan, mistä elokuvasta on kyse? Varmaan useimmilla on ainakin jokin ehdotus mielessä, koska minähän tuossa juuri tein yhteenvedon joka ikisestä romanttisesta komediasta, joka koskaan on tehty tai tullaan tekemään.

Tämä elokuva julkaistaan uudestaan vähintään kerran vuodessa uusilla näyttelijöillä ja eri miljöihin sijoitettuna. Jokainen iteraatio on kansainvälinen yleisömenestys ja naiset kautta maailman huokailevat, kuinka ihanan romanttinen se on. Samaan aikaan miehet kiroavat sitä, että joutuvat menemään naistensa kanssa katsomaan sitä, vaikka viereisessä salissa olisi menossa uusi Bond, joka toki sekin noudattaa omaa peruskaavaansa, mutta jossa ainakin olisi räjähdyksiä.


Sitten joku päättää tehdä listan 2000-luvun sadasta parhaasta elokuvasta, ja suomalaiset alan asiantuntijat vattuuntuvat huomatessaan listan olevan pahasti Hollywood-painotteinen. Mitenkäs tässä nyt näin?

No, osittain suomalaisten elokuva-ammattilaisten katkeruus amerikkalaisia kollegoitaan kohtaan johtuu varmasti siitä, että menestyneen amerikkalaisen elokuvan ohjaaja voi elokuvan tuotoilla ostaa itselleen oman lentokoneen, kun taas menestyneen suomalaisen elokuvan ohjaaja voi elokuvansa tuotoilla ostaa pullakahvit, mutta ei nyt mennä siihen.

Muutama teksti sitten tuli kommenteissa puheeksi taiteen ja viihteen välinen suhde. Väitin, että viihdyttävyys on taiteelle ensisijaisen tärkeää. Perustelin tätä sillä, että jos vaikkapa elokuva olisi taiteellisesti kuinka loistava tahansa, ihmiset eivät jaksaisi katsoa sitä, ellei se olisi myös viihdyttävä. Jos ihmisiä ei kiinnostaisi katsoa sitä, se vaipuisi unohduksiin, jolloin sen taiteelliset ansiot menisivät aivan harakoille. Tästä voidaan johtaa, että taiteen on toimittava viihteenä voidakseen toimia taiteena, kun taas viihteen ei ole pakko toimia taiteena voidakseen toimia viihteenä.

Tämä liittyy asiaan sikäli, että amerikkalaiset elokuvat nyt vaan ovat parempia kuin muut. Toki hyviä elokuvia on tehty muuallakin, ja suurin osa amerikkalaisesta(kin) elokuvasta on mieleenpainumatonta sontaa, mutta siis keskimäärin. Tämä johtuu siitä, että muualla elokuvantekoa pidetään taiteena, kun taas amerikassa se on tiedettä.

Muualla keskitytään pelkkään sisältöön, eli juoneen, kantaaottavaan viestiin ja sen sellaiseen. Amerikassa ollaan ymmärretty, että kokonaisvaltainen elokuvaelämys ei riipu pelkästään tuosta, vaan suuri merkitys on myös äänimaailmalla, toiminnan sekunnintarkalla jaksotuksella, visuaalisella näyttävyydellä ja monella muulla pieneltä vaikuttavalla yksityiskohdalla. Tästä seuraa, että muualla tehty elokuva on hyvä lähinnä sattumalta, kun taas amerikassa osataan säännönmukaisesti saada ihan millaisesta paskasta tahansa aikaan jotain, jota kestää paremman tekemisen puutteessa katsoa. Noh, 2000-luvun puolella erot ovat alkaneet pikkuhiljaa tasoittua, mutta se johtuu lähinnä siitä, että Amerikan ulkopuolella ollaan ruvettu ottamaan amerikkalaisesta elokuvasta yhä enemmän mallia.

Ei enää tarvitse ihmetellä sitäkään, miksi kaikki romanttiset komediat ovat samanlaisia. Eikä sitä, miksi kauhuelokuvat ovat täynnä kirkuvia 25-vuotiaan näköisiä teinejä, jotka tykkäävät mennä yksin pimeisiin paikkoihin; tai sitä, kun toimintasankarin täytyy kostaa perheensä kuolema ampumalla tusinoittain nimettömiä pahiksia sadan metrin päästä lonkalta tarkoilla sarjoilla konepistoolilla, jonka lippaaseen mahtuu viisinumeroinen määrä luoteja. Kun ollaan löydetty jokin peruskaava, joka jostain syystä tökkii ihmisten aivoratoja toivotulla tavalla, totta kai sitä käytetään.

Mutta siis joo, kun tämä tiedepuoli on kunnossa, voidaan todeta, ettei sen kummempaa sisältöä tarvitakaan. Tuotetaan kansalle viihdettä, jolla saa nopeasti rahat pois, ja sitten tekeleen voikin unohtaa ja ruveta puuhaamaan seuraavaa samanlaista. Tai sitten voidaan panostaa sisältöönkin, jolloin käy niin, että elokuva, jossa sekä sisältö että tiedepuoli ovat kunnossa, on huomattavasti parempi kuin elokuva, jossa keskitytään vain sisältöön ja todetaan kaiken maailman tietokonegrafiikan ja orkesterimusiikin olevan junttien sirkushuvia.

Tietysti osansa on silläkin, että Amerikassa budjetit ovat suurempia. Tämähän ei sinänsä vaikuta käsikirjoituksen tai ohjaustyön laatuun oleellisesti, mutta se laajentaa huomattavasti aiheskaalaa, jonka puitteissa elokuvia voidaan tehdä.

Tuskin onnistuisi tämäkään suomalaisilla elokuva-apurahoilla.

Eipä siitä sen enempää. Katsotaanpas tuota listaa. Hesari oli näyttänyt vain kymmenen parasta:

1. Mulholland Drive (2001)
2. In the Mood for Love (2000)
3. There Will Be Blood (2007)
4. Henkien kätkemä (Spirited Away, 2001)
5. Boyhood (2014)
6. Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind, 2004)
7. The Tree of Life (2011)
8. 1+2 (Yi Yi: A One and a Two, 2000)
9. Nader ja Simin: Ero (A Separation, 2011)
10. Menetetty maa (No Country for Old Men, 2007)

Ykköstä ovatkin kaikki kehuneet, mutta en ole vielä päässyt näkemään. Sama pätee kolmoseen, kiinnostaisi kovasti. Nelonen on aivan loistava, ja japanilaiset osaavatkin tehdä hienoja piirrettyjä. Jos länsimaisen elokuvan peruskaavat alkavat kyllästyttää, Japanista löytää aina jotain varmasti omaperäistä.

Vitosen kohdalla täytyy nostaa hattua sille, että sitä kuvattiin 11 vuotta päähenkilön kasvun mukaan. Nuoren pojan kasvutarina aiheena sen sijaan ei oikein innosta. Olen itsekin joskus kasvanut nuoresta pojasta, eikä se nyt niin ihmeellistä ollut. Kutonen minulla on DVD:llä, joskaan en ole katsonut sitä moneen vuoteen. Ihan OK muistaakseni, vaikka ei ihan mindfuck-genren terävintä kärkeä.

Sitten tuo kymmenen. Kamalin ja pitkäveteisin elokuva, jonka olen pitkään aikaan nähnyt. Harvoin käy niin, että jo ennen puoltaväliä kaikki ajatukset keskittyvät siihen, että miksei tämä jo lopu. Henkilöhahmot olisivat varmaan ihan hyviä, mutta se ei käy mistään ilmi, koska ne eivät oikeastaan tee mitään. Enkä ymmärrä, miksi ne palkkasivat loistavan Xavier Bardemin esittämään sitä tappajaa, vaikka Arte Biennale -jakkara olisi suoriutunut roolista yhtä kunniakkaasti, eikä sillä olisi ollut hintaa kuin 743 €. Toivoin, että Tommy Lee Jones pelastaisi elokuvasta edes osan läsnäolollaan, mutta eihän hänellä ollut ruutuaikaa kuin se pari sekuntia, mikä tarvittiin kuuluisan "implied facepalm"-kuvan ottamiseen. Potentiaaliahan olisi tarinassa ollut vaikka mihin, joten ostin alkuperäisen kirjaversion, jos se olisi parempi.


No niin, sitten postauksen varsinaiseen asiaan. Kun kerran muutkin, teen nyt minäkin listan parhaista elokuvista. En keksi sataa, joten listaan kymmenen, enkä rajoita sitä vuosituhannen mukaan. Mitään selkeää mitta-asteikkoa ei ole, joten listalle voi päästä niin taiteellisilla kuin viihteellisilläkin ansioilla.

1. Terminator 2. Legendaarinen alkuasetelma, hyvä juoni sekä Schwarzenegger. Sarjan se osa, jossa suosio oli jo taattu, eli budjetissa ei tarvinnut pihistellä, mutta jossa taustatarina oli vielä selkeä ja koherentti, eikä sarjan omaa logiikkaa oltu ruvettu sörkkimään ihan vain sen takia, että saataisiin vanheneva Arnold mukaan.

Mielenkiintoinen knoppitieto: sarjan ykkösosassa Schwarzenegger palkattiin aluksi Kyle Reesen rooliin eli hyvikseksi, mutta kun hän luki käsikirjoituksen, hän päättikin, että hän haluaa ehdottomasti olla Terminaattori. Terminaattorin rooli oltiin sitä ennen nakitettu O.J. Simpsonille.

2. Expendables 2. Tässä ei sitten ole mitään taiteellista tai syvempää merkitystä. Vain kaikki parhaat näyttelijät ja kunnon toimintaa. Ykkösosa vielä yritti olla jollain tapaa vakavastiotettava elokuva, mutta kakkososassa ollaan vain lyöty 150 miljoonaa dollaria tiskiin ja katsottu, kuinka paljon hauskaa sillä rahalla voi pitää.

3. Fifth Element. Tulevaisuuden Die Hard, jossa Bruce Willis saattaa nättiä punapäätä planeetalta toiselle. Paljon räjähdyksiä ja rumia avaruusmörköjä. Erityisesti tässä viehättää se tarkkuus ja syvyys, jolla tulevaisuuden yhteiskunta on rakennettu ja saatu sovitettua toimintaelokuvan suoraviivaisiin puitteisiin. Onhan tämä kliseinen ja monin paikoin suorastaan naurettavan kömpelö, mutta jotenkin se onnistuu olemaan sitä riemastuttavan hyvällä tavalla. Tämän voisi oikeastaan jo luokitella taide-elokuvaksi.

4. Inception. Leonardo DiCaprio tunkeutuu ihmisten uniin ja varastaa heidän alitajunnastaan salaisuuksia. Nyt hän saa uudeksi tehtäväkseen sijoittaa kohteen päähän ajatus unien kautta. Räiskintää monitasoisessa unimaailmassa, joka ei tottele todellisuuden lakeja. Tämä elokuva osoittaa, että psykologinen jännitys ja näyttävä toiminta sopivat oikein hyvin samaan elokuvaan.

5. Butterfly Effect. Ashton Kutcher huomaa, että hänellä on kyky muuttaa menneisyyttä muistojensa kautta. Hän yrittää korjata vanhoja virheitään siinä toivossa, että tulevaisuus muuttuisi paremmaksi, mutta aina, kun hän jotain muuttaa, asiat menevätkin vain pahempaan suuntaan. Upean ahdistava tunnelma jatkuu läpi koko elokuvan. Mindfuckia parhaimmillaan.


6. Talvisota. Listan kiintiösuomalainen, mutta myös paras koskaan tehty sotaelokuva. Ei mitään ylevää juonta, jossa käydään pelastamassa sotilas etulinjasta, ettei perheen viimeinenkin poika kuolisi. Ei mitään filosofista pohdiskelua sodan oikeutuksesta, merkityksestä tai vaikutuksesta. Vain likaisia, väsyneitä ja epätoivoisia miehiä torjumassa ylivoimaista vihollista. Tämä olisi listalla ylempänä, mutta elokuvaversio on tehty sarjaversiosta tylysti pätkimällä, ja paikka paikoin pätkintä on johtanut selittämättömiin hyppäyksiin ja mainintoihin kohtauksista, joita ei ole mukana. Myös Antti Tuurin alkuperäistä kirjaa voi lämpimästi suositella.

7. Die hard 2. Oikeastaan koko sarja, mutta jos nyt yksi suosikki pitää valita, se on tuo kakkonen, koska siinä on synkin ja jännittävin tunnelma. Liittyyköhän asiaan se, että se on sarjan ainoa Renny Harlinin ohjaama osa? Sarjan varsinainen toiminta on aika geneeristä, ja suurimmaksi osaksi sarjan viehätys perustuukin John McClanen jäyhään ja konstailemattomaan hahmoon. Hyvin kuvaava on pieni dialoginpätkä, jonka John käy poikansa kanssa vitososassa:

John: Need a hug?
Poika: We're not a hugging family.
John: Damn straight!

8. Starship Troopers. Hardcorea scifisotaa avaruusötököitä vastaan Robert Heinleinin kirjan pohjalta, samalla hupaisaa piiloironiaa militarismia ja totalitarismia kohtaan.

9. Serenity. Kun Joss Whedonin erinomainen länkkärityylinen avaruusseikkailusarja Firefly lopetettiin tylysti alkuunsa, hän päätti viedä projektin kunnialla loppuun tekemällä sarjan pohjalta elokuvan. Elokuva on kaunis, vauhdikas, jännittävä, omaperäinen ja hardcore, mutta kuten Whedonin tuotannossa yleensäkin, kirkkaiten loistaa nerokas dialogi.

10. Life of Brian. Tämä Monty Python -klassikko on hulvaton parodia Jeesuksen elämästä ja monen tunnetun sketsin alkuperä. Nuori nasaretilaismies liittyy roomalaismiehitystä vastustavaan järjestöön ja tulee vahingossa hurmoksellisen uskonlahkon profeetaksi. Lopussa jopa ristiinnaulitseminen onnistutaan esittämään ikimuistoisen hymyilyttävässä valossa.


Vielä kunniamaininta sellaiselle suomalaiselle merkkiteokselle kuin Star Wreck: In the Pirkinning. Tämä Star Trek -parodia on harrastelijavoimin olemattomalla budjetilla kasattu, mutta silti näyttävä ja mieleenpainuva huumoripläjäys. Jos tuon meinaa katsoa, kannattaa katsoa ensin aiemmat osat, jotka kyllä löytyvät Youtubesta, koska vaikka tämä onkin ensimmäinen ihan myyntitarkoituksella tehty osa, on se sarjassaan jo kuudes.


Sellaista. Joku voisi kritisoida listaani siitä, että sitä ei juuri vaivaa realismi tai muukaan sellainen arkitodellisuus, jolla olisi merkitystä normaalien ihmisten jokapäiväisessä elämässä. No ei niin. Sellaista näkee ihan tarpeeksi luonnossakin. Jos sellainen kiinnostaa, kannattaa laittaa ruutu kiinni ja mennä kokemaan sitä ihan livenä. Minun nähdäkseni yksi viihteen tarkoituksista on nimenomaan laajentaa kokemuspiiriä asioihin, joita ei muuten voi nähdä.

Tämähän ei tietenkään tarkoita, etteikö niissä voisi käsitellä ihmisten arkiongelmia tai polttavia yhteiskunnallisia aiheita. Tuollaiset asiat kun ovat sen verran universaaleja, että ne voidaan sijoittaa oikeastaan mihin ympäristöön tahansa.

16 kommenttia:

  1. Joo, tätä mä olen miettynyt aika rankasti: Amerikkalaisten tapa roudata sotamiesraianit kotirintamalle, jotta viimeinen veljessarjan jäsen ei kuolisi on tietysti ylevää, mutta mitä asiasta päättävät sanoivat sille perheelle, joka menetti ainoan poikansa tai ainoan lapsensa? Toi on tavallaan niin dorkaa, että siihen pystyy vain jenkki.

    Ai niin oli mulla asiaakin. Koska internet, niin http://www.imfdb.org/wiki/Ruger_Mini-14 eli tietokanta, mistä löytyvät useimmat viihdeteollisuudessa käytetyt reikärauat ja mutkat. Kulttuuriteko. Rugerin valitsin, koska yhdessä Dolf Lunkreen -rainassa oli itselle tuntemattomattoma näköinen vehje. Tuolta se selvisi.

    VastaaPoista
  2. Muista olen samaa mieltä, paitsi kahta joita en ole vielä nähnyt ja erityisen VOIMAKKAASTI olen eri mieltä leffasta Starship Troopers.

    Ehkä minun ongelmani on se, että olin lukenut sen kirjan, parikin kertaa, jonka nimi on pöllitty tuolle elokuvalle (Starship Troopers sekin). Ei kai elokuvassa mitään erityistä vikaa ole, se vain jättää pois kaiken kirjassa merkittävän sanoman jonka Heinlein halusi sanoa. Ja visuaalisella puolella... hohhoijaa. Budjetti ei varmaan ole riittänyt ottamaan mukaan "M.I. Powered suits". Kaikki taistelukohtaukset olisi tullut tehdä CGI:llä. Nähdä Starship troopers sotilaat tavallisissa uniformuissa oli todellinen kärsimys, sanoakseni sen diplomaattisesti.

    VastaaPoista
  3. Hyvä lista, voisi parilla muutoksella olla oma listani, Inceptionia en ole nähnyt, ja saattaisin heittää listalle hörhökomediasuosikkini Super Troopersin.

    Muuten elokuvista puheen ollen, kannattaa katsoa youtubesta Honest Trailers-videoita. Ne asettaa suosikkielokuvasi täysin uudenlaiseen valoon. :)

    Terveisin VH

    VastaaPoista
  4. Iltaa Porstuaan.
    Omassa listassa Maa on menetetty menee kylläkin Top 3 : seen.
    http://www.narkissos-esseet.net/mccarthy.html

    Terv Taikaviitta

    VastaaPoista
  5. Ihan hyvä leffalista, tosin itse lisäisin ainakin elokuvat Goodfellas ja Scarface. Life of Brian on kyllä suorastaan hulvaton, mutta ei Holy Grail ole mielestäni yhtään huonompi. Sen muistan, kun pikkupoikana näin Terminator kakkosen ensimmäistä kertaa. Silloin ajattelin, että kyseessä on maailman paras elokuva eikä parempaa koskaan tule. Vaan kestääpä sitä katsoa tässäkin iässä. Ja kyllähän se niin on, että Arska on aivan saatanan kova jätkä.

    Asiasta toiseen, et silloin löytänyt Naurunappulasta viimeviikkoista sarjakuvaani. Johtui siitä, että se(ja moni muu sinne postaamani sarjis) oli laitettu +18v sisällönsuodatuslistalle. Kun ottaa se suodatuksen pois, niin johan löytyy.

    VastaaPoista
  6. Itse olen vieläkin sitä mieltä että Suomen kaikkien aikojen paras sotaelokuva on Mikko Niskasen tekemä Sissit. Se sotaelokuva, jota en ole vieläkään nähnyt, mutta jonka haluaisin nähdä on saksalaisen Wolfgang Ottin mahtavasta merisotakirjasta ”Hait ja pienet kalat” tehty leffa joka on tehty joskus 1950-luvulla.

    Mutta kun leffoista tässä puhutaan, niin kysynpä Pekan mielipidettä. Malttaakohan elokuvateollisuus olla tekemättä Tolkienin Silmarillionista uutta elokuvatrilogiaa? Johan ne tekivät ne sekä Sormusten Herrasta että Hobitista. Sormusten Herra oli suht ok, mutta Hobittia suosittelen lähinnä niille, jotka nimenomaan eivät ole lukeneet kyseistä kirjaa. Itse uskon, että Silmarillion on jo suunnitelmissa.

    VastaaPoista
  7. Huomenta, Cheek-fani, Turkkulaanen, VH, Taikaviitta ja Reijo, ja kiitoksia kommenteistanne.

    Cheek: Joo, sotaelokuva on se genre, jossa amerikkalaiset eivät pärjää muulle maailmalle. Saavathan ne kovalla rahalla aikaan näyttäviä taistelukohtauksia, mutta kun juonessa on aina pakko olla jotain tuollaista ylevää. Tai sitten jos tehdään elokuva, jonka pointti on siinä, että sota on pelkkää kärsimystä, sitten sitä alleviivataan joka toisessa repliikissä.

    Tuo linkki onkin aika mahtava. Minua vaivasi kovasti Commandossa, kun Schwarzenegger räiskii kylmän sodan aikaisessa elokuvassa neukkuvalmisteisella RPK-konekiväärillä, ja piti heti ensimmäisenä tarkistaa, että oliko se tosiaan niin. Perhana, sehän olikin suomalainen Valmetin vehje!

    Turkkulaanen: Olisi pitänytkin mainita, että elokuvaa ei saa verrata kirjaan, jos haluaa nauttia siitä. Toisaalta kirjan uskollinen kääntäminen elokuvaksi on yleensä mahdotonta, jolloin jää kaksi vaihtoehtoa: tehdään onneton torso, jonka jaksotus ja dialogi eivät toimi ja josta puuttuu paljon oleellista, tai sitten luovutaan kirjaan suhtaudutaan paremminkin ohjenuorana kuin käsikirjoituksena ja tehdään jotain aivan erilaista.

    Visuaalisesta puolesta täytyy sanoa, että onhan tuolla jo ikää melkein 20 vuotta, ja 90-luvun standardeilla se kyllä oli oikein kaunis. Itse tykkäsin kyllä elokuvan ratkaisusta korvata scifihaarniskat perusjalkaväkikamalla, koska siinä sitä tuhoa ja toimintaa pääsee näkemään paljon enemmän. Kirjassahan yksi haarniskamies kattoi muistaakseni useiden neliökilometrien alueen. Tämä on taas niitä juttuja, että se, mikä toimii kirjassa, ei välttämättä toimi elokuvassa.

    VH: Painanpa Super Troopersin mieleen. Katsoin muutamat Honest Trailersit, olivat ihan mahtavia. Varsinkin Die Hardin osalta. Sitä nekään eivät osanneet pilkata.

    Taikaviitta: Olenhan minä lukenut paljonkin arvosteluita ja esseitä, joissa perustellaan, miksi tuo on hyvä elokuva. Paljon symboliikkaa, taiteellisuutta, piilomerkityksiä jne. Se ei silti kumoa sitä, että elokuvana se ei vain toimi. Toiminta on jaksotettu huonosti ja täydellinen hiljaisuus puuduttaa. Tämä muistuttaakin toteutukseltaan eurooppalaista elokuvaa, josta tekstissä valitin. Sisältöön on panostettu, ja sitten vaan todettu, että toiminta on taiteen vastakohta tai jotain. En suinkaan kiistä elokuvan taiteellisia ansioita, mutta uskon, että ellei tämä olisi amerikkalainen ja nimenomaan Coenin veljesten ohjaama, Hesarin kriitikko tutkisi nyt tuota BBC:n listaa ja ihmettelisi, miksi tämä loistava elokuva puuttuu sieltä kokonaan.

    Reijo: Scarface on ihan jees. Erityisesti sen musiikkeja täytyy kehua. No, 80-luvun elokuvamusiikki on kokonaisuudessaan aivan huikeaa. Goodfellasia en ole nähnyt kuin pätkittäin, mutta kai pitäisi. Mietin kauan, laittaisinko listaan Life of Brianin vai Holy Grailin, koska sekin on hulvaton ja huumoriltaan oikeastaan jopa Briania nerokkaampi, mutta päädyin silti Brianiin, koska se pysyy koherenttina koko tarinan ajan, kun taas Grailin loppu vähän ärsyttää. Ja joo, Arska on edelleen kova. Ihan uskottavasti esittää Terminaattoria vielä nykyisissäkin elokuvissa.

    Itse asiassa pari päivää sitten katsoin uudestaan, ja löysin sen sarjiksen. (Pistetäänpä muillekin lukijoille linkki, mistä puhutaan.) En missään välissä ollut sörkkinyt suodattimia. En tiedä voikokaan niitä sörkkiä, jos ei ole kirjautuneena sisään, enkä jaksa tehdä sinne tunnuksia.

    Erityisesti tykkään sen yhden tyypin logiikasta: "Jos asiakas katsoo tarvitsevansa moninaisuusasiantuntijuutta, kai se sitä sitten tarvitseekin, eli antaa mennä vaan koko rahalla." Niin no, voi kai sen noinkin nähdä. Ja jännä aggressio sillä toisella, "olet luuseri, jos tämä ei mielestäsi ole hyvä juttu".

    VastaaPoista
  8. Huomenta vielä Ykällekin, ja kiitos kommentista.

    Katsoin Sissit, kun viimeksi sitä suosittelit, ja se olikin hyvä. Sen aikakauden sotaelokuvissa vain on se huono puoli, että taistelukohtaukset eivät ole nykyelokuviin tottuneen silmään ollenkaan riittäviä. Muutenhan suomalaiset ovat sotaelokuvien saralla maailman huippua ja varsinkin parempia kuin amerikkalaiset. Viime vuosina tosin Aasiasta on tullut paljon kovaa kilpailua. Erityisesti suosittelen sellaista korealaista kuin Kunnian Kentät, joka kertoo sen tyypin tositarinan, joka taisteli ensin Japanin, sitten Neuvostoliiton ja lopuksi Natsi-Saksan riveissä.

    Odotan suurella jännityksellä uutta Tuntematonta sotilasta. Nähdäkseni on kolme vaihtoehtoa.

    1) Käy kuten elokuvan Tali-Ihantala 1944 kanssa, eli se on teknisesti hieno ja historiallisesti pätevä, mutta jostain syystä jotenkin lopputulos muistuttaa enemmän dokumenttiohjelmaa kuin sotaelokuvaa.

    2) Käy Mustat Mannerheimit, eli elokuva tungetaan täyteen ns. edistyksellistä kantaaottavuutta.

    3) Elokuva tehdään niin kuin pitääkin, eli vanhan ajan meiningillä ja nykyaikaisilla tehosteilla.

    Toivon kolmosta, mutta ei voi tässä vaiheessa tietää. Tuota Haita ja pieniä kaloja pitää ruveta metsästämään kirjana divareista. Kirjamessut ovat taas tulossa, sieltä löytää jos jostain.

    Ja joo, aivan varmasti Silmarillionkin pitää vielä filmille saada. Kun ne kerran ovat saaneet pyörät pyörimään, eivät ne lopeta niin kauan kuin suinkin on vielä materiaalia kuvaamatta.

    VastaaPoista
  9. Pahus kun en heti huomannut tätä merkintää. Ja sitten kun huomasin, niin en jaksanut heti lukea kokonaan läpi. On ollut väsynyt viikko kyllä muutenkin.

    Mutta rakastamassani 'Myytinmurtajat'-sarjassakin näkyy se, että kun on budjettia, niin voi ostella kaikkea kivaa, minkä avulla tehdä ohjelmaa. Ja Yhdysvallat on jo itsessään kammottavan isokokoinen markkina-alue ohjelmalle 300 miljoonine asukkaineen. Lisäksi ne mokomat ovat onnistuneet myymään sarjan miljoonaan maahan, minkä avulla budjetti on lisääntynyt lisää.


    In the Pirkinning on täynnä huonoja näyttelijöitä. Mutta onhan se merkkitapaus. Ja kun se on sekä Babylon 5:n että Star Trekin parodia, sarjojen, joista molemmista olen pitänyt (varsinkin B5:stä). Mutta en ole (vielä) katsonut aiempia osia.

    Vuosia sitten eräs tuttuni käytti minusta nimitystä Tom DiNozzo harrastamieni populaarikulttuuriviittausten vuoksi. Nimi DiNozzo viittaa NCIS-sarjan vanhempaan agenttiin. Mutta en minä osaisi tehdä kymmenen listaa parhaista elokuvista.

    VastaaPoista
  10. Hyvä bloggaus näistä elokuvista, heitän oman top 10 listan ja koitan laittaa myös joitain perusteluja.

    1. Psyko, A. Hitchcockin klassikko ja vaikka mustavalkoinen niin jännitävyys on aivan omaa luokkaansa, varsinkin se kellarin loppukohtaus.

    2. Snatch, timanttiryöstökomedia höystettynä härskillä mustalla huumorilla, osa sanoituksista olisi nykyään mielensäpahoittajille liikaa, esim. juutalaisista, tummista miehistä ja venäläisistä tehdään armotonta pilaa. Brad Pitt mustalaisena jonka puheesta ei saanut sitten mitään selvää.

    3. Fear and Loathing in Las Vegas, perustuu Hunter S. Thompsonin samannimiseen huumehöyryiseen kirjaan 60-70-lukujen taitteesta, gonzo-journalismin isä. Paras kohtaus lienee se, kun hän ja hänen asianajajansa nuuhkailevat eetteriä USA:n lipusta ja koittavast sitten päästä sisään Circus-kasinoon. Ihme ettei hän kuollut noihin kamoihin tosielämässä vaan piti itse ottaa ase ja....

    4. Scarface, kuten Reijokin otti tämän omiin suosikkeihinsa. Kuvaa huumebusineksen raadollista puolta ja kuinka siinä lopulta käy jopa isolle pomolle. Voi sitä kokaiinin määrää Arpinaaman pöydällä siinä loppukohtauksessa. Elokuvassa esiintyy kiitettävästi f-sanoja.

    5. Terminator 1, tästä jäi elämään se kuolematon Arnoldin repliikki "I'll be back". Jonka jälkeen rysäytti pick-upilla poliisiaseman pääovista sisään ja aloitti järjestelmällisen ammuskelun.

    6. Rambo 1, punaniskasheriffi kohtelee Vietnamin sodan sankaria kaltoin ja sitten alkaa tapahtumaan. Lopussa menee sheriffin-toimisto remonttiin.

    7. Full Metal Jacket, kuvaa raadollisimmillaan merijalkaväen koulutusta. R. Lee Ermey koulutuskersanttina ja hänen värikäs kielenkäyttönsä. Here you are equally worthless, ja antaa tummalle kaverille uudeksi nimeksi Snowball, kysyen mieheltä häiritseekö se? No, Sir, no! Priceless! Tai se Private Pyle, joka sekoaa koulutuksen kuluessa ja kauniiksi lopuksi ampuu kessun ja itsensä.

    8. Talvisota, vähän samat perustelut kuin sinulla Pekka. Näyttää karulla tavalla Davidin ja Goljatin välistä taistelua.

    9. Kellopeliappelsiini, soveltuu erittäin hyvin nykyaikaan kun mediassa hömpötetään multikultin ihanuudesta suurelle yleisölle eli propagandaa. Elokuvassahan ultraväkivaltaisesta miehestä aivopestään vankilassa itseänsä puolustamaton kaveri, joka saa sitten lopuksi turpiinsa entisiltä jengikavereiltansa.

    10. Yksi lensi yli käenpesän, tähän on saatu hyvin upotettua mielisairaiden ihmisten elämästä parantolassa. Parasta antia oli Jack Nicholsonin roolisuoritus ja sitten se intiaani joka teeskenteli mykkää. Kun Jack antaa hänelle purkan ja mies kiittää, niin siinä lensi kunnon huutonaurut. Intiaani-mies oli ollut vuosikaudet puhumatta, niin muut luulivat että hän on mykkä ja muutenkin pihalla. Lopussa mies tappaa tyynyllä tukehdettumalla Jackin, jolle oli tehty lobotomia. Ei muuten ihme että psykiatreista ja MT-hoitajista voi joskus tulla potilaita entiseen työpaikkaansa, on se sen verran ankea ja haastava työympäristö.

    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  11. Tässä hyviä pätkiä e.m. elokuvista

    Snatch & pikey caravan, tuossa hyvä näyte siitä Brad Pittin siansaksa englannista.

    Replica vs. Desert Eagle, Vinnie Jones oli kovaotteinen toppari Englannin valioliigassa ja hän löysi itsellensä uuden alanvaltauksen, hän sopii kuin nakutettu kyyniseksi ammattitappajaksi. Kepeät mullat myös Dennis Farinalle, hän teki loistavan osan arroganttina amerikkalaisena, myös toi Boris the Bullet Dodger (laittomien aseiden diileri) AK-47 kourassa on hassunhauska hahmo. Vaikeasti tapettava mies sanoisin!

    Tässä sitten sen Full Metal Jacketin kersantin tervetuloa toivotukset alokkaille. "I bet you can suck a golf ball through a garden hose", ei onnistu pokan pitäminen tällä kertaa! Tästä jäi erityisesti mieleen nämä marssilaulut eli USMC cadence, eskimon p*llu on kuuleman mukaan kylmä, tämä vetää suupielet pakostakin kohti korvia! Kovat hommat vaativat raa'an huumorintajun.

    Sitten siihen Thompsonin (Johnny Depp) seikkailuihin jenkkien uhkapelimekka Las Vegasissa, muistin väärin tuon eetterikohtauksen se olikin Bazooko circus eikä mikään kasino. Hyvin näyttää menevän toi eetteri hattuun.

    Tämä olikin se paras kohtaus kylpyhuone ja White Rabbit-biisi, Thompsonin asianajaja on "hieman" nauttinut LSD:tä ja meno on sen mukaista. "Heitä se v-tun kasettimankka tänne kylpyammeeseen siinä kohtaa kun se valkoinen jänis puree itseltänsä pään poikki", tälle huutonaurut!

    Thompson vetää kunnon annokset jotain ihmisen munuaisesta eritettyä kamaa, adrenochrome. Vaikutukset ovat ainakin psykedeeliset lievästi sanottuna.

    Muutenkin toi leffa meni niin, että jompi kumpi sekoilee kunnolla ja toinen koittaa pitää tilannetta hallussa, sitten osat vaihtuvat. Mutta opettavainen leffa noiden tajunnanlaajentajien suhteen. Ei sitä kertaa etteikö Thompsonilla olisi ollut tuon leffan aikana rööki huulessa!

    Listalta jäi vielä pois Michael Douglasin loistosuoritus elokuvassa Falling Down (Rankka päivä), siinä mies ihan puolivahingossa kerää itsellensä kunnon asearsenaalin samoillessaan pitkin LA:n katuja. Kokoelma alkaa pesismailasta ja päättyy LAW-80 sinkoon!

    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  12. Huomenta, Tom ja Soomepois, ja kiitos kommenteistanne.

    Tom: Joo, tutustuin Myytinmurtajiin jo kauan ennen kuin ne tulivat suomeen, latasin netistä Amerikan Discovery Channelilta ripattuja jaksoja. Silloin ne vain askartelivat kahdestaan. Huomaa kyllä budjetin kasvaneen niistä ajoista, vaikka eivät ne vieläkään ihan miljoonia temppuihinsa käytä.

    Star Wreckissä on pari ammattinäyttelijää, mutta muuten koko homma on faniporukan toteuttama, joten näyttelijätyö on väkisinkin aika huonoa. Oikeastaan se jopa kuuluu asiaan osana faniparodioiden viehätystä.

    Soomepois: Psykoa, Snatchia ja Käenpesää en noista ole nähnyt, tosin Snatch on ollut toivelistalla kauan. Fear and Loathing oli aika hauska, mutta muistaakseni siinä ei juuri sitten muuta ollutkaan kuin sitä huumesekoilua.

    Terminator 1 on legendaarinen, mutta toimintaelokuvien kulta-aika oli vasta 90-luvulla, eikä ykkönen ihan yllä kakkosen tasolle. Budjettierokin näkyy: kakkosen budjetti oli 102 miljoonaa, ykkösen vain 6,4 miljoonaa.

    Rambo 1:kin on legendaarinen, mutta jatko-osia ei voi edes verrata siihen, koska nehän ovat ihan eri genreä. Nelonen oli toiminnallisesti kovin, mutta ykkönen on lähimpänä päästä tälle listalle sisällöllään.

    Full Metal Jacket unohtuikin ihan kokonaan. Olisi pitänyt laittaa tälle listalle. Noh, jos joskus teen listan parhaista sotaelokuvista, se on varmaan kolmen kärjessä. R. Lee Ermey on solvauksineen ihan paras. Legendan mukaan Kubrick ei aluksi halunnut ottaa häntä osaan, jolloin hän teki videon, jossa hän suolsi tajunnanvirtana solvauksia alokkaille sujuvasti ja häiriintymättä 15 minuutin ajan samalla kun avustajat heittelivät häntä appelsiineilla ja tennispalloilla.

    Snowball-juttu oli muuten priceless, mutta siinä häiritsi, että eihän Snowball ollut mikään kunnon neekeri, enemmänkin jonkin meksikaanon näköinen.

    Kellopeliappelsiinikin on hyvä, mutta siinä ärsyttää, kun kirjan alkuperäinen loppu on muutettu ihan turhaan. Elokuvassahan päähenkilö murtautuu aivopesustaan ja annetaan ymmärtää, että hän palaa heti vanhoihin touhuihinsa. Kirjassa taas (jos nyt oikein muistan) hän kasvaa ulos jengipelleilystä aikuistumisen myötä. Myös elokuvassa viljelty 70-lukulainen moderni taide häiritsee.

    Falling Down täytyykin painaa mieleen. Huomasin muuten imdb:stä, että samaan kategoriaan sijoittuvasta klassikosta Death Wish on tulossa uudisversio, pääosassa Bruce Willis.

    VastaaPoista
  13. Life of Brian. Hankala pistää paremmaksi.

    VastaaPoista
  14. Huomenta vielä Vuoden Siivoojallekin, ja kiitos kommentista.

    Niinpä. Kun nyt tuli tämä Monty Python puheeksi, pistin Holy Grailin tilauslistalle. Emäntä on sitä mieltä, ettei nykyään pitäisi enää tilata DVD:itä, kun on kaiken maailman Netflixiä ja muita pilvipalveluita, mutta en minä sellaisiin osaa luottaa.

    VastaaPoista
  15. Aika erinäköisen listan tekisin, mutta Terminator 2:sta on oltava samaa mieltä. Siinä on kenties paras toimintaelokuva koskaan (muuten pidän ykösosasta enemmän atmosfäärinsä vuoksi). Se oli vielä aikaa, kun jatko-osat olivat sopivasti edellistä kaavaa toistavia sekä innovatiivisia. Ne olivat ikään kuin ensimmäinen elokuva potenssiin kaksi.

    Jumaleisön, ei tällaisia stuntteja paljoa enää näe:

    https://www.youtube.com/watch?v=AgWiF-0MT_I

    VastaaPoista
  16. Huomenta vielä Korpillekin, ja kiitos kommentista.

    Onhan niitä hienoja stuntteja välillä vieläkin, kuten vaikka se uuden Mission Impossiblen kohta, jossa Tom Cruise ihan oikeasti roikkuu lentoon lähtevän lentokoneen kyljessä. Mutta joo, tuolloin arvostettiin vielä reilua räiskintää, eikä taisteluun tarvittu mitään nykytanssin koreografioita. En tiedä, onko nykyään tullut jokin CGI-toimintaähky, vai miksi tuntuu, että nykyisissä toimintaelokuvissa meno on niin yliampuvaa, että se on suorastaan tylsää.

    Sekin pitää mainita, että ennen vanhaan jatko-osat nimettiin kunnolla. On Terminator 2 ja Terminator 3, joilla on toki omat alaotsikkonsa, mutta yleisesti ne tunnetaan vaan kakkosena ja kolmosena. Noiden jälkeen on tullut Terminator Salvation ja Terminator Genisys. Tällainen pitkän linjan fani vielä pärjää noiden kanssa, mutta uusille katsojille on tekemistä pitää kirjaa, montako niitä elokuvia nyt olikaan ja mitkä on tullut katsottua ja missähän järjestyksessä ne kannattaisi katsoa.

    Tämä on myös pääasiallinen syy, miksi en ole yrittänytkään katsoa mitään Harry Potter -elokuvia. Niitäkin on lähemmäs kymmenen, ja kaikkien nimi on jotain Asskebabin kivi ja Viisasten varjelukset ja haistakaa nyt jo paska.

    VastaaPoista