Pekka lukee lehteä 19: Logiikkaharjoituksia

Perhana kun nykyään on kiire. Kaiken maailman deadlineja ja työvuoroja niin, ettei sen vertaa meinaa ehtiä hiljentyä ja rauhoittua, että voisi seurata uutisia, puhumattakaan siitä, että niitä voisi kommentoida täällä.

Näköjään sama ongelma riivaa monia muitakin. Nyt, kun vähän katselin uutisia, huomasin, että kiireen ja lukuisten vastuidensa stressaamat ihmiset joutuvat reagoimaan asioihin niin nopeasti ja niin pienellä huomiolla, että heiltä jää välillä selkeitä ja suorastaan oleellisia päätelmiä tekemättä. Käydäänpäs tässä muutama läpi.

1. Someraivo repesi – Pia Lambergin rohkea onnittelukuva kuohuttaa: ”Entä jos Mr. Finland lähettelisi lukiolaistytöille kuvia?”

Suomi voitti nuorten jääkiekon maailmanmestaruuden. Hieno juttu. Koska jääkiekkoilijat ja missit tuntevat geneettisesti vetoa toisiinsa, joku entinen missi oli heti onnittelemassa ja vaistojensa ohjaamana päätti liittää onnitteluviestiinsä kuvan itsestään alusvaatteissa.

Tuollainen.

Normaalistihan tässä ei olisi mitään epätavallista, mutta nyt ongelma on siinä, että 17-vuotias kloppi on virallisesti vielä lapsi, jolloin tällainen on sairasta pedofiliaa, minkä lisäksi tämän irstaan puuman viattomat uhrit saavat tällaisesta peruuttamattomia psyykkisiä traumoja, koska ikärajoihin vakavasti suhtautuvassa Suomessa ei ole mahdollista, että 17-vuotiaat pojat olisivat siihen ikään mennessä nähneet kuvia naisten navoista ja reisistä. Ai niin, seksin suhteen ikäraja on 16 eikä 18, mutta ei nyt takerruta yksityiskohtiin.

Kohun keskiössä on kysymys, että jos tällainen on ihan jees, olisiko vastaavasti hyväksyttävää, jos joku komea mies lähettelisi kalsarikuvia menestyneelle tyttöjoukkueelle. Jotkut miespuoliset koomikot ja toimittajat ja sen sellaiset ovat intoutuneet ottamaan itsestään kuvia samassa hengessä ja jakelemaan omia onnentoivotuksiaan pikkuleijonille.

Onkohan Suomessa muuten joku laki, että päästäkseen julkisuuteen miehen on oltava lihava ja karvainen? Antaa kaikkien kukkien kukkia ja silleen, mutta ei kai nyt kukaan sellaisesta halua kuvia nähdä. Katsotaan silti nuo kuvat:

Ali Jahangiri: lihava ja karvainen, joten näyttää kaiken ylpeänä.
Tommi Manninen: lihava, mutta vain naamasta karvainen, joten on valinnut asennon, jossa vain naama näkyy kunnolla.
Arttu Wiskari: lihava ja karvaton, mutta haluaa olla karvainen, joten kasvattaa naamaansa epämääräistä haituvaa.

Mutta joo, varmaan kansa reagoisi vielä raivokkaammin, jos Mr. Finland lähettelisi herutuskuvia teinitytöille. Vain yksi ryhmä luultavasti ei siitä pahastuisi, nimittäin kuvat vastaanottavat tytöt.

Ja joo, onhan missin kuvienlähettely tyylitöntä, mutta ei siitä syystä, kuin nyt meuhkataan. Kyseessähän on vain entisen missin muistutus ihmisille, että hänkin on vielä täällä, ja yritys lisätä omaa julkisuuttaan nakuilulla.

Sitten toinen someraivojuttu vähäpukeisesta naisesta:

2. Susanna Penttilä ei lannistunut pakarakritiikistä – poseeraa erittäin paljastavissa minisortseissa

Taas on kuvia, joissa näkyy vähän pakaran alareunaa.

Kaunottaren aiemman päivityksen perusteella hän on joutunut vastaanottamaan myös kritiikkiä paljastavista kuvistaan. Nainen ei kuitenkaan lannistu kritiikistä, vaan selvästi jatkaa asukuvien jakamista entiseen malliin.

Kuvatekstissä Penttilä toi esiin sen, että hänen jotkut kuvansa ovat saattaneet aiheuttaa mielipahaa niiden katselijoille.

Nyt vain mietityttää, että mikähän niissä kuvissa aiheutti mielipahaa? Artikkelissa ei kerrota. Liian hyvät pakarat? Toinen viettää tuhottomasti aikaa salilla ja näkee vaivaa kehonsa eteen, ja sitten tullaan urputtamaan, että ei saisi, koska siitä tulee paha mieli niille, jotka eivät viitsi. Tai ainakin pitäisi pitää jotain säkkiä päällään, ettei muiden tarvitse kadehtia. Taas jotain kommunismia tämäkin.

Miettikää nyt itsekin. Otetaan kuviteltu tilanne, että naapurillasi menee paremmin kuin sinulla jossain asiassa, aivan sama missä. Vaihtoehtoja omalle suhtautumisellesi on kolme:

1) Ota mallia ja pyri samaan. Vaikka et aivan samaan suoritukseen pystyisikään, tilanteesi silti paranee ainakin jonkin verran.
2) Totea, että se on hänen asiansa, eikä kuulu sinulle.
3) Suutu hänelle ja vaadi, että hän lopettaa pärjäämisen.

Ei tämäkään nyt niin suurta järkeilykykyä vaadi.

3. Poliisi laski: Näin paljon Björn Wahlroosin tuloilla voisi rapsahtaa sakkoa ylinopeudesta

No niin, suurista sakoista kitisevä miljonääri. Taas vaihteeksi.

Wahlroos kertoi Hjallikselle pitävänsä nykyäänkin nopeista autoista ja ajavansa joskus vähän liian lujaa. Mutta Suomessa hän ei aja. Hän sanoi kuitenkin ajavansa paljon autoa Ranskassa ja Ruotsissa.

– Suomessahan mä en voi ajaa autoa tällä sakotushommalla, että täällä jotkut muut ajaa mua. Sakot ovat aivan absurdeja, eikö totta?

Björnillä on vaikea valinta:

1) Maksaa suuria sakkoja,
2) Olla kokonaan ajamatta.

Ilmeisesti se, että ajaisi nopeusrajoitusten mukaan, ei ole lainkaan varteenotettava vaihtoehto.

Ensiksi täytyy huomauttaa, että vaikka 212 000 euroa onkin suuri summa, asia pitää suhteuttaa. Olen melko varma, että jos Björn tienaa nettona miljoonan kuukaudessa, 212 000 euron sakko vaikuttaa hänen kauppakassinsa sisältöön paljon vähemmän kuin se 276 euron sakko, jonka minä saisin samasta rikoksesta, vaikuttaisi minun elämiseeni.

Vaikka tätä sakotussysteemiä vastustettaisiin ja pidettäisiin absurdina, yksi asia täytyy myöntää: sehän toimii. Björn ei riko nopeusrajoituksia Suomessa. Tehtävä suoritettu. Luuletteko, että parin sadan euron kiinteät sakkosummat saisivat tehokkaasti Björnin suostuteltua olemaan kaahailematta? Jos ette luule, mitä toimivaa vaihtoehtoa ehdottaisitte tilalle?

Yllähän hän suoraan ilmoittaa boikotoivansa autoilua Suomessa, koska ei saa rikkoa sääntöjä ilman tuntuvia sanktioita. Menee taas siihen lasten ja vanhempien kasvatusaiheeseen, josta viimeksi puhuin.

Mutku emmä haluu!

4. Utahin osavaltio julisti pornon vaaraksi kansanterveydelle

Utah julisti tiistaina ensimmäisenä Yhdysvaltalain osavaltiona pornon kansanterveydelliseksi kriisiksi.

Utahin kuvernöörin Gary Herbertin tiistaina allekirjoittamalla julistuksella ei kuitenkaan ole suoria käytännön vaikutuksia, sillä se ei esimerkiksi kiellä pornoa tai edes rajoita sen jakelua.

Utah tunnetaan ehkä parhaiten siitä, että siellä asuu paljon mormoneja ja osavaltion väki on vahvan uskonnollisuutensa vuoksi myös hyvin konservatiivista. Toinen asia, mistä Utah tunnetaan, on se, että siellä on väkilukuun suhteutettuna USA:n eniten maksullisten pornosivustojen jäsenyyksiä.

Julistus listaa useita pornon kielteisiä vaikutuksia. Sen mukaan myös usein lapset ja nuoret saavat sukupuolivalistuksensa pornosta.

Toisaalta...

In lieu of sex-ed, most of Utah’s schools continue to offer abstinence-only programs and prohibit public school teachers from encouraging contraceptives, which could be why chlamydia was the most frequently reported communicable disease in Utah in 2011. Two-thirds of those cases were among 15 to 24 year olds.

Elikkä paikallisissa kouluissa opetetaan, että seksiä ei tule harrastaa muuten kuin lisääntymistarkoituksessa, eivätkä opettajat saa kannustaa käyttämään kondomeja. Sitten ihmetellään, kun klamydia on alueen yleisin tartuntatauti.

Ymmärrän, että paikalliset päättäjät ovat huolissaan kansalaistensa pornoriippuvuudesta, mutta ehkä kansanterveyttä ajatellen huomio kannattaisi kohdistaa johonkin ihan muuhun.

Lopuksi eräs selkeä ja looginen huomio, joka on itseltäni välttynyt huomaamasta jo parikymmentä vuotta:

5. Pro-Migration Newspaper: Lion King’s Simba Is ‘Fascist’, Anti-Migrant Propaganda

Disneyn Leijonakuningas-elokuva on siis fasistista ja maahanmuuttajavastaista propagandaa, kertoo Aftonbladetin kolumnisti. Siskoni oli juuri Leijonakuninkaan kohdeikäryhmässä elokuvan ilmestyessä, joten minäkin olen nähnyt sen moneen kertaan hänen katsoessaan sitä videolta, mutta täytyy myöntää, että tuo näkökulma ei koskaan tullut mieleeni.

Erityisen jännää on, että elokuvan tekijät ovat kertoneet ottaneensa pääpahis Scariin mallia Hitleristä, ja elokuvassa onkin mm. tällaista grafiikkaa:

Tästä huolimatta vasemmistolaiseksi itsensä luokitteleva kolumnisti toteaa, että heikkona, epämuodostuneena ja feminiinisenä kuvattu Scar on marxilaisen johtajan allegoria, kun taas vahva päähenkilö Simba on perinteisen maskuliinisena enemmän oikeistopopulistien makuun.

Tiedänhän minä, että marxistien mielestä fasistit ovat syypäitä kaikkiin maailman vääryyksiin, ja fasismia on kaikki muu paitsi marxismi, mutta jos vasemmistolaisella toimittajalla itsellään on mielikuva, että vasemmistolaiset ovat luihuja ja akkamaisia, ei kai siitä sentään voi fasisteja syyttää.

Toisaalta, jos amerikkalaista elokuvaa ryhtyy tulkitsemaan eurooppalaisten ideologioiden kautta, lopputulos on väistämättä jotain jännää. Sitä kyllä sopii odottaa erityisesti ruotsalaisilta poliittisilta aktivisteilta, koska tunnetusti heidän mielestään Ruotsi on maailman merkityksellisin osa ja ruotsalaiset tietävät parhaiten.

Myös elokuvan juoni on avoimen natsistinen. Marxilaisjohtaja tuo maahan laumoittain hyeenoita eli ahneita ja laiskoja maahanmuuttajia, joita kantaväestö joutuu elättämään. Maa kurjistuu ja leijonaväestö nälkiintyy, kun hyeenat syövät kaiken. Lopulta, kun enää hyeenoitakaan ei voida elättää, ne kapinoivat ja tappavat Scarin.

Ei hitto, tuossahan on järkeä. Kyllähän tuo on ihan selkeää maahanmuuttovastaista propagandaa, aivan kuten toimittaja väittää. Se vaatii vielä vähän sulattelemista, että totalitaristisen diktaattorin vastustaminen on fasismia, mutta kuten jo yllä mainitsin, kaikki paitsi marxismi on fasismia.

"Vastalääkkeeksi" toimittaja ehdottaa, että hyeenalaumassa pitäisi olla pentuja mukana. Ei ole kuulemma sattumaa, että ne ovat kaikki aikuisia. Kai ajatus on se, että jos loismaisia pahiksia inhimillistää enemmän, loismaisuutta on helpompi sietää, tai jotain. Ja niinhän se on, että jos on jokin asia, mitä Ruotsissa ei vielä näe tarpeeksi, se on maahanmuuttajalapset.

Leijonakuningas onkin jopa parempi elokuva kuin muistin. Harmi, kun Disney-piirrettyjä ei näytetä televisiossa.

Lasten ja keski-ikäisten kasvatuksesta

Selailin pitkästä aikaa uutisia, ja vastaani tuli artikkeli, jossa fitness-urheilija Mari Valosaari...

...kertoi saaneensa blogissaan ankaraa kritiikkiä lastenkasvatusmetodeistaan. Lapsi oli parkunut ja kiukutellut, kun ei ollut saanut rusinoita aterioiden välisenä aikana, ja tokihan moisesta käytöksestä pitää rangaista. Kuten otsikossakin sanotaan, "pitää olla kova kuri."

Minkähänlaista julmaa sadismia Mari oli harjoittanut tytärtään kohtaan? Jos kansan pöyristyminen on ollut niin merkittävää, että siitä saa revittyä otsikoita, vähintäänkin on varmaan annettu piiskaa kuoritulla imurinpiuhalla, jossa on vielä virrat päällä.

No ei. Ipana vain ei saanut viikkoon rusinoita. Ei kuulemma sen jälkeen ole itkupotkinut samasta aiheesta.

Ja tämän kansa sitten tuomitsee liian ankaraksi? Kyllähän lapsen pitää saada kaikki heti, koska itsekin on aina saatu ja lapsen pitää oppia saamaan vaatimalla tahtonsa läpi ja ei lapsen henkinen kehitys voi olla parista rusinasta kiinni ja Afrikan lapsilla ei ole rusinoita ollenkaan ja haistakaa nyt jo paska. Mari jatkaa:

Valosaaren mielestä osa nykyvanhemmista kasvattaa lapsiaan liian lepsusti.

– Jos ollaan leikkipaikoilla ja siellä joku lapsi lyö toista lasta tai rikkoo jotain, niin vanhemmat saattavat olla vain, että: ”Äläpä nyt.”

Valosaaren mielestä tilanteisiin pitää puuttua. Sopivina keinoina hän pitää muun muassa puhuttelua tai jäähylle laittoa. Tärkeintä on, että lapsi ymmärtää tehneensä väärin.

Joo, näitä näkee välillä. Kersat riehuvat kuin puna-armeija Berliinissä, ja äiti vain hokee, että "shh, shh..." niin hiljaa, etteivät lapset huomaakaan. Pistäkää se jälkikasvunne kuriin. Aivan sama, laitatteko te ne "jäähylle" vai painatteko ne rannelukolla tonttiin, mutta muistakaa, että perseily jatkuu, kunnes joku laittaa sen loppumaan. Se joku voitte olla te, tai sitten se voi olla lapsenne tuleva sellitoveri.

Ennen wanhaan sai tukistaakin.

Reiluuden nimissä on sanottava, ettei nykynuoriso (siis kuitenkin 18+v.) niin pahaa ole, mitä vanhempien puheista voisi luulla. Itse asiassa kun olen ollut asiakaspalvelutehtävissä monenlaisissa paikoissa, olen havainnut, että nuorison suosimissa paikoissa on paljon miellyttävämpää olla töissä kuin vanhemman väen paikoissa.

Nuoret saattavat kyllä näyttää ryhdittömiltä liian isoine vaatteineen, epämääräisiin suuntiin sojottavine lippiksineen ja kännykän räpläyksestä korppikotkamaiselle mutkalle taipuneine niskoineen. Oikeasti he ovat silti asiallisia tyyppejä, jotka kunnioittavat niitä, jotka vastaavasti kohtelevat heitä kunnioituksella.

Oikeastaan ainoa ongelma nuorissa on ns. apinalaumaefekti. Yksittäinen nuori mies on fiksu ja asiallinen. Kaksikin nuorta miestä ovat fiksuja ja asiallisia. Sitten, kun heitä on kolme, porukasta alkaa jo lähteä ääntä. Mitä enemmän mukaan liittyy porukkaa, sitä meluisemmiksi ja typerämmiksi he käyvät. Tämä johtuu siitä, että apinalaumassa jokainen yksilö pyrkii alfaurokseksi, eli siksi suurimmaksi, kauneimmaksi ja vahvimmaksi yksilöksi, joka saa kaikkien muiden huomion ja ihailun. Tähän asemaan päästäkseen jokainen yksilö pyrkii olemaan kaikkein äänekkäin ja tekemään kaikkein huomiotaherättävimmät tempaukset.

Mutta joo, rakastan nuorisoa asiakkaina. Tämä johtuu siitä, että he uskovat, kun heille jotain sanoo. Vaikka he saattavatkin joskus riehaantua vähän liikaa, meno rauhoittuu heti, kun vähän ärähtää. Jos heidän kanssaan tulee erimielisyyttä jostain asiasta, heidän kanssaan voi keskustella, eivätkä he vain huuda omaa näkökulmaansa, ja he jopa hyväksyvät sen mahdollisuuden, että ovat itse väärässä. Sanotaan vaikka niin, että he ovat vastaanottavaisia uudelle informaatiolle, eivätkä he ole vielä päättäneet, kuinka maailma heidän mielestään toimii.

Voipa joskus käydä jopa niinkin, että minä olen tehnyt virheen. Tai siis en minä henkilökohtaisesti, mutta joku samassa asemassa oleva kollegani. Nuoret toteavat, että ei se mitään, sellaista sattuu. Ei se niin vakavaa ole. Vaikka mielet tulisivatkin pahoitetuiksi, seuraavaan kertaan mennessä asia on jo unohdettu, eikä sitä muistella pahalla, vaikka vähän saatetaankin vitsailla. Vanhempi väki on paljon herkempää vaatimaan ja odottamaan täydellistä suoritusta, ja he kärkkäästi tekevät asian selväksi, elleivät sellaista saa.

Jos työntekijä tekee virheen, kyllähän siitä on ihan asiallista huomauttaa ja laittaa palautetta eteenpäin. Varsinkin asiakaspalveluhommissa on tärkeää, että tohelot ja mulkut saadaan karsittua pois, koska sellaiset pilaavat firman maineen ja sitä kautta tuloskehityksen. Asiakaspalvelijat myös ovat paikalla asiakkaita varten eikä toisinpäin, joten ei valittamisessa sinänsä mitään väärää ole.

Nyt vain on muutamia asioita, jotka toivoisin rakkaiden keski-ikäisten asiakkaideni muistavan tämän asian suhteen. Kuukausi sitten vähän sivusin jo aihetta, mutta jostain syystä tätä on juuri nyt harvinaisen paljon liikkeellä.

1. Tämä ei ole viimeinen päiväni tässä firmassa. Teoriassa on mahdollista, että teen jotain niin kamalaa, että ansaitsen potkut siltä seisomalta, mutta käytännössä luultavasti asia on oikeasti paljon vähäpätöisempi, tai sitten se, mitä sinä pidät virheenä ja henkilökohtaisena kunnianloukkauksena, onkin oikeasti standardikäytäntö. Jos siis teet valituksen pomolleni, on kaksi vaihtoehtoa: joko nauramme asialle yhdessä, tai sitten pomo sanoo, että "älä tee noin enää", johon vastaan, että "OK", ja asia on sillä kuitattu.

2. En usko, että olet pomoni paras kaveri, varsinkaan jos joudut kysymään minulta hänen puhelinnumeroaan. En varsinkaan usko, että sinä itse olet edustamani firman "johtokunnan puheenjohtaja".

3. Minun ei tarvitse kertoa sinulle sukunimeäni. Itse asiassa jo se, että vihaisesti tivaat sitä minulta, kertoo minulle, ettei sinulla ole kaikki muumit laaksossa, ja siinä tapauksessa en varmasti kerro sitä, vaikka onnistuisit järjestämään paikalle poliisipartion, joka lukee minulle manuaalistaan että kyllä periaatteessa pitäisi. (Todellisuudessahan tuossa tilanteessa kävisi vain niin, että poliisit löisivät sinulle sakot heidän aikansa haaskaamisesta.) Etunimeni riittää vallan mainiosti valituksen tekemiseen, mutta henkilökohtaiseen vainoamiseen tarvitset enemmän tietoja. Kumpaakohan luulet, että minä uskon sinun suunnittelevan, jos sukunimeni tietäminen on sinulle ehdottoman tärkeää?

4. Minuun ei tee vaikutusta se, että olet firman X myyntipäällikkö ja järjestön Y puheenjohtaja. Suomessa on tasa-arvo, joten viimeisiä viikkorahojaan laskeskelevan abiturientin asiakastyytyväisyys on minulle ihan yhtä tärkeää kuin sinunkin. Jos sinun asiakastyytyväisyytesi taas jollain tapaa riippuu em. abiturientin asiakastyytyväisyyden huomiottajättämisestä (tykkäät vaikka etuilla jonoissa tms.), saat ihan vapaasti vaihtaa firmaa käytettävissä olevista rahavaroistasi riippumatta.

5. En kauhistu uhkauksestasi "en enää koskaan tule tänne!" Tuntipalkka nääs. Sano mieluumin, että huomenna nähdään uudestaan. Se on paljon pelottavampaa. Saman tien voit myös jättää sanomatta, etten koskaan tule työskentelemään sinun alaisuudessasi. Ihan hyvä vaan.

6. En ole aivokuollut, eikä ole suurin osa kollegoistanikaan. Negatiivinenkin palaute käsitellään asiallisesti, mutta riittää, kun asian selittää kerran. Ei tarvitse toistaa tapahtumaselostusta viittä kertaa, että ymmärtäisin. Ei myöskään tarvitse varmistaa palautteen perillemenoa selostamalla sitä viittä kertaa erikseen joka ikiselle työntekijälle. Itse asiassa yleensä käy niin, että ensimmäisellä kerralla valitus kuulostaa järkevältä, mutta mitä useammin sen toistaa, sitä varmemmaksi tulen siitä, että valittaja on vain niin kännissä, ettei tajua mistään mitään eikä siis voi olla oikeassa. Sano asiasi kerran sille tyypille, joka eniten näyttää päälliköltä, ja laita aamulla sähköpostia firman kotisivuilta löytyvään osoitteeseen, ja asia on sillä selvä.

7. Ihan joka asian ratkaisemiseen ei tarvita omistajan päätöstä eikä kameratallenteiden tutkimista. Varsinkaan, jos virhe on jo tunnustettu ja pyritty sovittelemaan sitä ennalta ohjeistetuin keinoin.

8. Jos työntekijä sählää, ei se huutamalla ja haukkumalla sen paremmaksi opi. Huudon jälkeen se on yhtä amatööri kuin ennenkin, mutta lisäksi vielä hermostunut, ja paniikissa virheitä tulee tehtyä vielä enemmän. Itse asiassa äkäisiksi ja vaativiksi tunnettujen asiakkaiden läsnäollessa virheitä sattuu tavallista enemmän, koska työntekijät ovat jo tilanteeseen mennessään valmiiksi jännittyneitä. Tämähän ei sinänsä ole asiakkaan ongelma, mutta se on hyvä pitää mielessä, jos tarkoituksena on oikeasti saada hyvää palvelua, eikä vain päästä nöyryyttämään parikymppisiä harjoittelijatyttöjä.

9. Minulla ei ole huumorintajua. En minä siitä mieltäni pahoita, jos sanot minua pojaksi, mutta siinä vaiheessa, kun alat vaikkapa kysellä naistyöntekijöiden hintoja, on turha kysellä perään, miksi olet lentänyt pihalle. Enhän minäkään tule sinun työpaikallesi vattuilemaan.

Ja kaikkein tärkeimpänä:

10. Vaikka oletkin vanhempi, se ei tarkoita, että olisit viisaampi, varsinkaan asiassa, jota minä teen työkseni. Jos olet kanssani eri mieltä, olet todennäköisesti väärässä. Lopeta se inttäminen. Lähetä se sähköposti, jos vielä kotiin päästyäsi olet sitä mieltä, että sinua on kohdeltu väärin, mutta jos jatkat asiasi toistoa vielä sen jälkeen, kun olen jo pariin kertaan perusteellisesti selittänyt, miksi olet väärässä, haaskaat vain molempien aikaa.

Tosiaan, tasoa saa vaatia, puoliaan saa pitää ja oikeuksiaan saa perätä, mutta se on myös mahdollista tehdä saattamatta itseään samalla naurunalaiseksi. Riittää, kun vain seuraa noita ohjeita.

Mitenköhän tämä liittyy lapsuusajan kurinpitoon? Luulisin, että tuota ikäryhmää on pienenä vedelty turpiin oikealta ja vasemmalta, ja silti ei ole oppi mennyt perille. Onkohan se, että pienenä ollaan opetettu kunnioittamaan auktoriteetteja, jotenkin yhteydessä siihen, että sitten vanhana kuvitellaan itse olevansa auktoriteetteja?

Toisaalta parikymppisetkin taitavat vielä olla sitä ikäpolvea, jolle on vielä saanut opettaa, miltä kuri tuntuu. Ehkä nekin vanhemmiten kasvavat kieroon ja alkavat isotella, ja sitten, kun nykyiset yläastelaiset aikuistuvat, päästään uuteen harmonian aikaan, jossa kaikki ovat kavereita keskenään.

Jotenkin minä vaan epäilen sitäkin. Nykyään törmää välillä 13-vuotiaisiin kirppuihin, jotka uhoavat hakkaavansa pariksi viikoksi sairaalaan. Ihmettelisin, että millä lihaksilla, mutta täytyyhän sen onnistua, kun TV:ssäkin vain vähän korkeammassa painoluokassa pyörivät tytöt hakkaavat rutiininomaisesti tajuttomiksi isojakin äijäporukoita kerralla. Muutenkin, helppohan se on hakkailla, kun on pienestä pitäen kasvanut tietäen, ettei kukaan kuitenkaan saa lyödä takaisin. Se hyvä puoli vanhemmassa väessä on, että he harvemmin uhkaavat vetää turpaan, ainakaan miespuolisia työntekijöitä.

Miten tätä nyt sitten pitäisi tulkita? Keksin kaksi vaihtoehtoa.

Vaihtoehto 1: Meillä on vanha, kuriin perustuva kasvatusmetodi, jolla saadaan aikaan ihmisiä, jotka luulevat, että ikä tuo auktoriteettia; ja uusi, vapaaseen rusinansaatavuuteen perustuva kasvatusmetodi, jolla saadaan aikaan ihmisiä, jotka luulevat, että iän puute tuo auktoriteettia. Valitse siinä nyt sitten.

Vaihtoehto 2: Ihmisen henkilökohtainen auktoriteettikokemus kasvaa aina iän myötä, ja kotikasvatuksella voidaan vaikuttaa vain sen lähtötasoon. Sittenpä onkin riemukasta, kun ne tämän päivän 13-vuotiaat ovat viisikymppisiä. Onneksi itse olen silloin jo eläkkeellä.

Itse veikkaan vaihtoehtoa 2. Mutta joo, pistäkää se jälkikasvunne kuriin. Ei siinä mitään ainakaan häviä. Ja pitäkää itse mielessä, että ikä ei tuo auktoriteettia, vaan asiaosaaminen. Sitäkään ei pidä tulkita niin, että jos olet maailmanluokan ammattilainen asiassa A, se tekisi sinusta pätevän kouluttamaan ihmisiä asiassa Ж.

Sivistyksen rappio

Eräs Counter-Strike-aseveljeni täytti edellisenä viikonloppuna 30 v. No, itse asiassa hän täytti jo pari viikkoa sitten ja juhli jo silloin, mutta koska en itse päässyt silloin paikalle, piti pitää nyt uudet juhlat, että minäkin pääsen. Vietin siis edellisen viikonlopun sekavissa ja riehakkaissa tunnelmissa Tampereella.

Jännä juttu muuten, kuinka paljon synttäreitä tuossa maaliskuun lopulla oli. Työporukassani melkein puolella oli silloin, ja Facebook muistutteli joka ikinen päivä ainakin yksistä, usein kaksistakin synttäreistä. Facebookissa on ominaisuus, jossa kaikkien kavereiden synttärit saa näkymään taulukossa kuukausittain jaoteltuina, ja vaikka ympäri vuoden löytyy ruuhkaisempia ja hiljaisempia kuukausia, maaliskuussa synttäreitä on kaksi kertaa enemmän kuin missään muussa kuussa.

Kertoo kai jotain tämän kansan juhannusperinteistä.

Mutta asiaan. Kohtaamisen teemakappale oli tämä:



Illan, tai siis iltojen, toimintasuunnitelma oli seuraava:

1. Rullakebab,
2. Kaliaa,
3. Counter-Strikeä,
4. Lisää kaliaa,
5. Karaokebaariin,
6. Lisää kebabia,
7. Lisää Counter-Strikeä,
8. Aamusauna joskus neljältä iltapäivällä.

Karaokessa suunnittelimme laulavamme ainakin tämän:

Aluksi meitä oli neljä: minä, synttärisankari, eräs nuorempi aseveljemme ja iranilainen vaihto-oppilas, jonka synttärisankari tunsi koulustaan.

Iranilainen varustautui iltaan kolmella kaljatölkillä, joista yhden hän säästi seuraavalle päivälle. Tapahtuma taisi olla hänelle muutenkin kulttuurishokkitäyteinen. Ensimmäinen asia, minkä hän oppi, oli että suomalainen huumori on erittäin, öh... penispitoista. Esimerkiksi, käytössämme oli seuraavanlainen pullonavaaja:

Selitin että: "This is very good thing. Look: here is bottle opener, here is can opener, here is knife, here is saw, and the circle in the corner is for measuring the thickness of penis."

Ensimmäisillä kerroilla häntä nauratti kovasti, mutta kun samantasoista huumoria oli melkeinpä joka toisessa lauseessa, häntä taisi pikku hiljaa ruveta hirvittämään, että ovatkohan nuo kristityt ihan oikeasti noin rappeutuneita?

Kuuntelimme taas musiikkia. Joku muisti seuraavan kiinalaisen kappaleen:

Tästä etenimme tutkimaan, miten delfiinit harrastavat itsetyydytystä:



Tuo musiikki on kyllä ihan mahtava ja sopii teemaan. Oli miten oli, mursut pärjäävät ilman päättömiä kalojakin:



Tässä vaiheessa iranilaisvahvistuksemme alkoi jo olla melko järkyttynyt, ja viimeinen niitti tuli, kun aloimme soittaa siveysrappiollista musiikkia, kuten tätä:



Saimme hänet lopulta palaamaan TV:n ääreen, kun laitoimme vastapainoksi soimaan tämän:

Tuo video on myös Pekan Porstuan virallisella suositus- ja soittolistalla, koska Porstuan markkinointipäällikkö Candice esiintyy siinä suuressa roolissa.

Laitetaan nyt varmuuden vuoksi vielä toinenkin naiskauneusvideo. Ei tästä muuten mitään tule.

Sitten lähdettiin etsimään karaokebaaria. Valikoimaa rajoitti se, että kolmas jäsenemme oli vasta parikymppinen, jos sitäkään, mutta onneksi läheltä löytyi pienehkö tarpeisiimme sopiva kuppila. No, Tampereella kaikki on lähellä.

Se onkin muuten jännä, kuinka Helsingissä asuessa käsitykset etäisyyksistä muuttuvat. Aikoinani kun aloitin nykyiset työni ja asuin Otaniemen teekkarikylässä, tapanani oli kävellä aina öisin töiden jälkeen kotiin. Ajattelin, että eihän se paljoa ole, 6-7 kilometriä. Kotiin pääsee jo aamuviideksi. Emännän luokse oli matkaa parikymmentä kilometriä ja junallakin sinne meni matkatessa yli tunti. Sitten huvikseni vertailin etäisyyksiä netin karttapalveluissa, ja huomasin, että työmatkani oli yhtä pitkä kuin Nurmon keskustasta Seinäjoen ABC:lle, jonka näköetäisyydellä asuin ennen etelään muuttoani. Ei olisi nulikkana tullut mieleenkään lähteä tallustamaan Nurmosta kotiin, varsinkaan päivittäisenä rutiinina.

Mutta joo, Sepalus auki ei löytynyt paikan suppealta soittolistalta, joten päädyimme laulamaan tämän ekaluokkalaisesta asti suosikkeihini kuuluneen kappaleen:

Suppeasta soittolistastaan, pienestä koostaan ja lähiöpubiulkoasustaan huolimatta paikka oli yllättävän tasokas, koska sieltä sai Laphroaig-viskiä ja vieläpä harvinaisen halvalla.

Seuraavaksi sitten lauloimme tämän:

Päälläni tietysti oli jussipaita, kuten minulla baariin mennessä yleensä tapana on sääolosuhteiden vaatiessa muuta kuin T-paitaa. Pitäisikin hommata jussi-T-paita, jos sellaisen vain jostain löytäisi. Onhan niitä kaikenlaisia Duudson-fanituotteita ja muita salmiakkikuviopaitoja, mutta sellaisen aidonvärisen löytäminen on hankalampaa.

Paikka meni aikaisin kiinni, joten jouduimme palaamaan tukikohtaan kesken illan. Koska meitä oli neljä ja tietokoneita vain kaksi, jouduimme virittämään toisen koneista televisioon, että vuorotellen toiset saavat pelata ja toiset sitten katsoa räiskintää isolta näytöltä. Aamulla huomasimme, että volyymi oli säädetty 40:een, kun normaali katseluäänenvoimakkuus on n. 15.

Että terveisiä naapureille vaan.

Aamulla iranilaisvahvistus ei enää jaksanut, vaan lähti kotiinsa. Nuorempi aseveljemme sai äkillisen sairauskohtauksen ja joutui myös poistumaan, joten seuraavana iltana oltiin vain kahdestaan. Toisaalta onhan se luonnollista, että taistelun edetessä osaston vahvuus pienenee.

Pääsimme nyt vähän vanhempien ihmisten paikkoihin. Yleisistä luuloista poiketen se ei kuitenkaan tarkoita, että paikka olisi tasokkaampi, vaan vain että se on kalliimpi. Sen lisäksi, että keski-ikäisillä on yleensä enemmän rahaa kuin teineillä, heillä on usein myös jännä tarve esitellä kaikille näköetäisyydellä oleville tuntemattomille, että meikäpoijalla kyllä on millä mällätä jumalauta. Mikäs siinä silloin on hinnoitellessa.

Myönnetään, että musiikki oli parempaa, eikä tarvinnut kuunnella mitään Cheekiä tai JVG:tä. Olihan siellä livebändi, mutta on silti aika raakaa peliä, että rahaa on mennyt jo 18 € ennen kuin pääsee edes tiskille asti. Hyvää musiikkia:

Blackjack-pöytäkin löytyi. Menin siihen 30 €:n alkusijoituksella. Aluksi peli meni vähän pieleen, kun nousin nopeasti noin 70 €:een, mutta kyllä ne onneksi sitten kaikki lopulta hupenivat pois. Tuntuu jotenkin intuitiivisesti luonnonvastaiselta voittaa noista.

Luonnonvastaisuuksista puheen ollen, seuraava baari olikin jännä. Karaokebaari sekin, mutta selvästi isompi ja korkeatasoisempi kuin edellisiltainen. Synttärisankari suositteli sitä, koska oli vähän aikaa sitten laulanut siellä tämän:



Jono oli jo täynnä, joten sinä iltana emme päässeet laulamaan, mutta ei se mitään. Emme me niin suurelle yleisölle olisi uskaltaneetkaan, varsinkaan kun siellä oli oikeasti kovatasoisia laulajia.

Siinä sitten pöytää etsiskellessämme joku ystävällinen herra kommentoi ohi kulkiessaan jompaa kumpaa meistä, että "tosi komee". Pöydästä katselimme tanssilattian meininkiä, ja huomasimme siellä ainakin yhden jätkäparin suutelevan kiihkeästi tanssiessaan. Vähän sivummalla huomasimme kahdestaan istuvia naisia, jotka hius- ja muusta tyylistä päätellen eivät olleet siellä ainakaan miehiä iskemässä. Kun vessan lattialta löytyi käytetty kondomi, totesimme, että ehkä on aika vaihtaa taas baaria.

Ei sillä, että minulla olisi mitään homoja vastaan, mutta olisivat ne edes voineet drinkin tarjota. Olisi kai pitänyt ottaa jussipaita pois ja kuljeskella hihattomassa.

Viimeisestä paikasta ei sitten ole kummempaa raportoitavaa. Paikka oli täynnä, joten jouduimme istumaan röyhkeästi toisten pöytiin. Siinä sitten ystävystyimme joidenkin taiteilijoiden ja neekereiden kanssa, kunnes valojen kirkastuminen kertoi, että oli tullut aika lähteä metsästämään kebabeläimiä.

On hienoa, kuinka paljon ystäviä Tampereen kaduilla saa viikonloppuyönä, kun vain huutaa että "Tappara!" Itsehän en seuraa pesäpalloa lainkaan, mutta on mukavaa huomata ihmisten kotiseuturakkaus.

Ja jännää. Eihän urheilujoukkueilla ole ammattilaistasolla juuri muuta yhteyttä kotikaupunkiinsa kuin stadionin sijainti. Suomessa nyt vielä ehkä on jonkin verran tamperelaispelaajia tamperelaisjoukkueessa, mutta jos ajatellaan vaikka Englannin jalkapalloliigaa, siellä joukkueen omistaa joku saudisheikki ja pelaajat ovat Norsunluurannikolta ja Bosniasta, ja sitten fanit tappelevat verissä päin että kyllä Arsenal on parempi kuin Chelsea koska minä olen syntynyt tällä puolella Thamesia ja sinä sillä puolella.

Kaikkea sitä joutuukin pieni ihminen tässä maailmassa todistamaan.

En edes keksi, mitä musiikkia tähän yhteyteen laittaisin soimaan. Vaihdetaan aihetta. Eilen kävin kylässä erään työkaverini luona, joka on innokas hifi-harrastaja. Hän sitten soitti meille vinyyliltä Finlandia-hymniä, kunnes naapuri tuli valittamaan, että viiden tunnin päästä on herätys, nyt jumalauta jotain rajaa tuolle kansallistunteen nostatukselle.

Oi, nouse, Suomi, nosta korkealle,

Pääs' seppelöimä suurten muistojen.

Oi, nouse, Suomi, näytit maailmalle,

Sa että karkoitit orjuuden,

Ja ettet taipunut sa sorron alle,

On aamus' alkanut, synnyinmaa.

Olimme yhtä mieltä siitä, että tuon pitäisi olla Suomen kansallishymni.

Je m'en bats les couilles

On joitain asioita, jotka toistuvat vuosittain tai muuten vaan säännöllisesti, mutta joista joka kerralla revitään suuria otsikoita aivan kuin ne tapahtuisivat ensimmäistä kertaa. Tunnetuin esimerkki on vanha klassikko "talvi yllätti autoilijat", ja juhannuksen hukkumiskuolemista kertovat artikkelit kuuluvat osittain samaan kategoriaan. Viime aikoina uudeksi klassikkoaseman haastajaksi on ilmaantunut "terrorismi järkytti eurooppalaiset".

Jälleen kerran yllätyimme ja järkytyimme, kun Brysselissä räjäyteltiin pommeja Allahin nimissä ilman mitään yhteyttä islamiin. Itse iskuista en jaksa sanoa mitään, koska kaikki poliittisesta suuntauksesta riippumatta osasivat aavistaa tämän olevan tulossa, ja kuten todettiin eräässä suomalaisen elokuvataiteen kirkkaimmista helmistä: "kyllähän sodassa ihmisiä kuolee." Mielenkiintoisempaa onkin käydä läpi median ja muutenkin eurooppalaisten reaktioita asiaan.

Aloitetaan kuulemalla erään belgialaisen kadunhenkilön tuntoja:

Eli kymmenien ihmisten räjäyttäminen ei ole yhtä paha asia kuin räjäyttämisestä suuttuminen. Selvä.

Ymmärrän kyllä, mitä tällaiset tyypit ajavat takaa. Heidän pointtinsa on, etteivät kaikki muslimit ole vastuussa yksittäisten terroristien teoista, ja siksi islamin demonisointi, maahanmuuton rajoittamisen vaatiminen ja muu nuivailu on väärin kohdistettua vihaa.

Onko se nyt ihan noinkaan? Useimmat natsit 30- ja 40-luvuilla eivät henkilökohtaisesti tappaneet tai pahoinpidelleet ainuttakaan vähemmistöläistä. Holokaustista eivät edes tienneet muut kuin harvat ja valitut ennen kuin sota loppui ja voittajavaltiot ryhtyivät valistamaan saksalaisia siitä, mille olivatkaan menneet antamaan äänensä. Jos olisivat tienneet, varmasti monet olisivat olleet sitä mieltä, että kai juutalaiskysymys voitaisiin ratkaista pehmeämmilläkin keinoilla. Useimmat natsit olivat vain tavallisia ihmisiä, jotka vilpittömin mielin tukivat järjestelmää, jonka uskoivat tuovan vauraimman ja mukavimman mahdollisen tulevaisuuden maalleen.

Se ei kuitenkaan kumoa sitä, että he kannattivat totalitaristista murhaideologiaa, joka ei olisi koskaan saanut aikaiseksi mitään ilman kansan hiljaista tukea. Useimmat natsit eivät olleet henkilökohtaisesti syyllisiä Holokaustiin, mutta he saivat aikaan ilmapiirin, jossa Holokausti oli mahdollinen. Useimmat muslimitkaan eivät ole syyllisiä Brysselin iskuihin, mutta iskut eivät olisi onnistuneet niin todennäköisesti, elleivät tekijät olisi voineet rauhassa piileskellä ja varustautua Belgian muslimilähiöissä uskonveljiensä hiljaisella tuella.

Seuraavaksi meitä muistutetaan siitä, että terroristit itse asiassa tappavat enemmän muslimeja kuin eurooppalaisia. Samalla viikolla Afrikassa ja Lähi-idässä sattui kymmenen iskua, joista kukaan ei ole kuullutkaan, kun kaikkien huomio keskittyi Brysseliin. Pointti näissä uutisissa on, ettei terrorismissa voi olla kyse uskonnosta, jos muslimit räjäyttelevät muslimialueilla.

Näissä väitteissä kivasti unohdetaan, etteivät kaikki Lähi-idän asukit ole yhtenäistä muslimimassaa, vaan kyllä sielläkin on monikulttuuria. Shiiat ja sunnit pitävät toisiaan kerettiläisinä, jesidejä saatananpalvojina ja juutalaisia ja kristittyjä muuten vaan sikakoirina. Lisäksi usein isketään valtion kohteita, kuten poliisia ja armeijaa, vastaan, sillä seisoohan maallinen hallinto islamilaisen kalifaatin tiellä.

Sori vaan, en ole kovin vakuuttunut uskonnollisen motiivin puuttumisesta.

Toinen syy, miksi tällaiset uutiset otetaan puheeksi, on, että tuntisin syyllisyyttä rasismistani, kun välitän enemmän eurooppalaisista kuin lähi-itäläisistä uhreista.

Ei kyse ole niinkään siitä, etten välittäisi, vaan että lähemmäs tulevat iskut huolestuttavat enemmän. En tunne ketään, joka olisi ollut Lähi-idässä hengenvaarassa, mutta yksi kaverini oli Brysselin metrossa kolmen pysäkin päässä metropommin räjähtäessä. Sitten, kun Suomessa paukkuu, se kiinnostaa minua varmasti enemmän kuin jossain kaukana Belgiassa tehdyt iskut. Jos tämä on jonkun mielestä rasismia, ei kiinnosta.

Sekin on jännä, että jos eurooppalaiset ja muualla tehdyt iskut asetetaan tällä tavalla vastakkain, eihän sillä vihjata, että meidän pitäisi ottaa muualla tehdyt vakavammin, vaan että otamme eurooppalaiset iskut liian vakavasti. Pitäisi asettaa kontekstiin. Muuallakin tapahtuu, miksei siis meillä. Ei ilmeisesti pitäisi kiinnostaa.

Sitten Suomeen. Kirjailijat ovat lähtökohtaisesti fiksuja ja sivistyneitä ihmisiä, joten jos halutaan kuulla jotain fiksua, on ihan järkevää kysyä kirjailijoilta. Hesari kysyi varmuuden vuoksi kuudelta kirjailijalta, että kuoliko Euroopan idea nyt ja onko liikkumisen ja uskonnon vapaus nyt mennyttä. Ensin on Virpi Hämeen-Anttila, jonka puoliso Jaakko onkin jo tullut tutuksi islamjuttujen yhteydessä.

Ajatukset liikkuivat Euroopassa vilkkaasti kauan ennen EU:ta. Ja miten terrori-isku uhkaisi uskonnon vapautta? Vika on ennemminkin siinä, että osa ihmisistä pitää kaikkia uskonnon ilmentymiä uhkana.

En suinkaan pidä kaikkia uskonnon ilmentymiä uhkana, vaan päin vastoin kannustan ihmisiä uskonnollisuuteen. Nimen omaan tyypilliseen suomalaiseen tapaluterilaisuuteen. Ateistien lapsilla on ikävä taipumus kääntyä kaiken maailman hihhulikultteihin, sikäli kun ateistit ylipäänsä lapsia tekevät. Kun lapsi oppii, että hänellä on uskonto, mutta että sitä ei tarvitse ottaa turhan vakavasti, sellaiselta vältytään.

Mutta joo, kyllä mielestäni ihmisten räjäyttely on uhkaava uskonnon ilmentymä.

Sitten Leena Parkkinen, jonka tuotantoa en valitettavasti tunne:

Terrorismi Euroopassa ei ole mikään uusi asia. Kamalia asioita on tapahtunut aina. Uutta on tämä vastakkainasettelu ja se että on olemassa ryhmiä, kuten populistit ja maahanmuuttokriitikot, jotka ovat ensimmäisinä ratsastamassa uhrien verellä. Enemmän kuin kulkeminen Pariisin metrossa tai Brysselin lentokentällä minua pelottaa rasismin arkipäiväistyminen. Rasismi ja vieraiden asioiden pelko vaarantaa ajatuksen yhteisestä Euroopasta. Sen sijaan että keskittyisimme vaalimaan kulttuurista rikkauttamme, oppimaan muilta ja auttamaan tänne tulevia, jäämme kyräilemään nurkkiin. Toivon että näennäisen turvallisuuden nimissä emme lähde tuhoamaan ajatusta vapaasta liikkuvuudesta ja monikulttuurisesta Euroopasta.

Monikulttuurisuus hyvä, rasismi paha, terrorismi EVVK. Ilmeisesti Parkkinen säästää kaikki omaperäiset ajatukset kirjalliseen tuotantoonsa.

Seuraavaksi Jari Tervo. Hänet tuntien luulisi tulevan mielenkiintoista tekstiä:

Isis on valtion kokoinen painajainen, jolla on pääsy Euroopan sydämeen. Se riemuitsee jokaisesta kaltoin kohdellusta turvapaikanhakijasta. Silloin todistamme Isisin mielestä olevamme juuri sellaisia kuin se on väittänyt: jokaisen muslimin vihollisia.

Eli siis standardiargumentti "emme saa rajoittaa maahanmuuttoa, koska juuri sitä Isis haluaa!" No joo, varmaan pitää paikkansa, että lisääntynyt muslimivastainen liikehdintä saa Euroopassa jo olevat muslimit närkästymään, mutta mitkä tässä ovat vaihtoehdot? Joko pystytämme raja-aitoja ja rajoitamme pakolaisten pääsyä Eurooppaan, jolloin täällä jo olevat oikeauskoiset saattavat radikalisoitua, tai sitten päästämme kaikki halukkaat sisään, jolloin kukaan ei tiedä, mitä porukkaa miljoonien tulijoiden seassa tulee.

Jos ja kun noista pitää valita, sanoisin, että pienempää porukkaa on helpompi pitää silmällä.

Eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka.

Sitten Jarkko Tontti, listan ainoa jäsen, jonka tiedän lukevan tätä blogia.

Tekijät olivat Belgian kansalaisia. Rajavalvonta ei olisi heitä pysäyttänyt.

Kyllä olisi. Se tuli vain sukupolven verran liian myöhässä.

Tulijoiden kontrollointi tosiaan auttaa terrorismin ehkäisyssä vain rajallisesti, koska maltillisten ja hyvin integroituvienkaan tulijoiden lapsista ei voi tietää, mitä ne saavat päähänsä. Siksi ei riitäkään, että vahditaan vain laatua, vaan myös määrää. Brysselin ja monen muun eurooppalaisen kaupungin ongelma on, että muslimiyhteisö on kasvanut niin suureksi, ettei sitä enää voi integroida. Yhtäältä yhteisön sisältä tuleva integroitumattomuuspaine on voimakkaampi kuin ulkoa tuleva integroitumispaine, ja toisaalta suuressa omanmaalaisessaan yhteisössä voi aivan hyvin elää ilman mitään kontakteja valtaväestöön, jolloin integroitumiselle ei ole mitään tarvetta.

Uskontojen suhteen johdonmukainen ratkaisu on sekularismi eli se, että ei ole valtionkirkkoja vaan julkinen valta suhtautuu kaikkiin maailmankatsomuksiin tasa-arvoisesti. Kotoutuminen ja yhteiselo helpottuvat, kun ihmiset tuntevat, että heidän uskontonsa tai muu maailmankatsomuksensa on tasavertaisessa asemassa muiden kanssa. Olennaista on se, että kaikkien uskontojen ja maailmankatsomusten edustajien pitää noudattaa samoja, kaikille yhteisiä lakeja.

Kieltämättä hienosti muotoiltu niin, ettei vahingossakaan leimata tai syyllistetä mitään tiettyä ryhmää. Kyllähän niin kristityt, buddhalaiset, shintolaiset, krishnat ja pastafaritkin ovat tasan yhtä kärkkäitä räjäyttämään itsensä väkijoukossa, jos sattuvat olemaan vähemmistönä asuinmaassaan. Tästä todistaa hyvin mm. se, kuinka kristityt itsemurhapommittajat ovat Saudi-Arabiassa päivittäinen riesa ja vakava turvallisuusuhka.

Ei mutta vakavasti puhuen, miten tämä teoria sopii yhteen sen aiemmin tehdyn havainnon kanssa, että suurin osa terrori-iskuista tapahtuu muslimienemmistöisissä maissa?

Seuraavaksi ääneen päästetään Antti Tuuri:

Jokaisen pitäisi kuitenkin ymmärtää, että ainoa keino terrorismia vastaan Euroopassa on syrjinnän poistaminen, tuloerojen pienentäminen ja yleinen oikeudenmukaisuus.

Jännä kuinka persaukiset suomalaiset eivät kuitenkaan ole intoutuneet pommittelemaan, vaikka täällä on varmasti aivan riittävästi syrjäydytty jo kymmeniä vuosia. Olen lukenut useita Tuurin kirjoja, mutta en arvannutkaan, että hänkin kuuluu tähän kommariporukkaan, jolle ongelmat eivät ole niinkään ongelmia, vaan paremminkin tilaisuuksia päästä horisemaan ideologiastaan.

Mutta joo, annetaan terroristeille kaikkea kivaa ilmaiseksi, niin ehkä ne sitten eivät enää tee iskuja. Lopuksi Hannu Väisänen:

Vaarallisempaa kuin Isis Euroopan yhtenäisyyden kannalta on useiden Euroopan Unionin jäsenmaiden hivuttautuminen populismin ja suoranaisen fasismin muotoihin. Se mitä nyt tapahtuu Unkarissa, Puolassa, Tanskassa, Sloveniassa ja tietysti myös Suomessa, huolittelee Isiksen ja kumppaneiden keskeneräiseksi jättämän käsityön.

Poliittiset päätökset, joissa oman kansan etu asetetaan abstraktien eurooppalaisten arvojen edelle, on siis fasismia. Pelkästään se, että kansan keskuudesta kuuluu sellaisia vaatimuksia, on fasismiin hivuttautumista. Selvä. Onneksi terrori-isku tapahtui, että Todellinen Vihollinen saatiin paljastettua.

Tehdäänpä pieni yhteenveto. Tiedämme nyt fiksumpiemme kertomana, että:

- Uskonnolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, tai jos on, ongelma on uskonnollisuudessa ylipäänsä, eikä missään tietyssä uskonnossa.
- Jos pitää valita, pommit ovat pienempi paha kuin rasismi.
- Raja-aitoja ei saa pystyttää, koska ne eivät toimi, tai siis toimivat, mutta eivät ole kivoja.
- Terrorismi loppuu, kunhan paha kapitalismi saadaan loppumaan, koska vanhempani opettivat minullekin pienenä, että jos ei saa kaikkea haluamaansa, kannattaa räjäyttää itsensä väkijoukossa.
- On vähän kiusallista, että ihmisiä kuolee näissä iskuissa, mutta ei se kuitenkaan ole niin paha juttu kuin fasismi, jota taas on kaikki paitsi valtionrajojen täydellinen poistaminen.

Vielä yksi uutinen ulkomaan mediasta. Brysselissä oli tarkoitus järjestää iskun jälkimainingeissa "marssi pelkoa vastaan", jossa oltaisiin osoitettu rauhanomaisesti mieltä ja osoitettu, että "belgialaiset kieltäytyvät pelkäämästä ja ovat yhtenäisiä". Harmi vaan, että marssi peruttiin turvallisuushuolien takia.

Kaipa tuokin jonkinlaisen viestin lähettää.

Mutta joo, mitä tästä pitkästä analyysistä jäi käteen? Blogistikollegani Ruukinmatruuna tykkää näissä terrorismiuutisissa lopettaa kirjoituksensa Ranskan kansallislaulusta lainattuun lausahdukseen:

Aux armes, citoyens! Formez vos bataillons!

Jotain tuossa kai puhutaan aseista ja pataljoonista. Sanoivat stereotypiat ranskalaisten sotakyvykkyydestä mitä tahansa, heillä on kyllä kaikkein hardcorein kansallishymni. Mikä muu kansa laulaa vihollistensa naisten ja lasten kurkkujen leikkaamisesta?

Nyt tuo ei kuitenkaan käy laatuun. Ei tuollaista nyky-Euroopassa sovi julistaa. Paremmin eurooppalaisten suhtautumista terrorismiin kuvaa toinen ranskankielinen lausahdus, jonka ylempänä mainittu Brysselissä asuva kaverini minulle opetti:

Je m'en bats les couilles!

Eli että kiinnostaa kuin kilo paskaa. Ei aiheuta toimenpiteitä. On tässä muitakin murheita. Huomiota ne vaan haluavat, ja kyllä ne menevät pois, jos niille ei anna sitä. Eikä meitä teidän siviilit kiinnosta, niitä nyt on muutenkin joka paikka täynnä.

Turpaanoton välttämättömyydestä sivistyneessä yhteiskunnassa

Monilla ihmisillä on käsitys, että asiakas on aina oikeassa ja että hyvän asiakaspalvelijan luota asiakkaat poistuvat aina tyytyväisinä; silloinkin, kun heillä on ollut epätavallisia ja vaikeasti toteutettavia tarpeita. Säännöistä pitäisi joustaa, alennusta pitäisi antaa ja pitäisi hymyillä kohteliaasti silloinkin, kun asiakas on rasittava ja typerä mulkku, koska asiakashan kumminkin maksaa asiakaspalvelijan palkan. Jos tämä ei onnistu, on asiakaspalvelijan syytä vaihtaa alaa.

Näille ihmisille on tyypillistä, että heillä ei ole juuri kokemusta humalaisten kanssa asioimisesta, ja jos heillä sattuukin olemaan jotain asiakaspalvelukokemusta, se on jostain nukketeatterin kahvilasta, jossa asiakaskunta on mukavaa ja säyseää; tai sitten jonkin erikoisalan firmasta, jonka asiakkaatkin ovat alan ammattilaisia.

Enkä minä tiedä, ehkä se joillain aloilla onkin oikeasti tuollaista. Meillä asiakaspalvelun pimeällä puolella taas opitaan hyvin nopeasti, että asiakkailla on silloin tällöin vaatimuksia ja odotuksia, joihin suostuminen olisi kohtuutonta, esimiehen määräysten ja sovittujen käytäntöjen vastaista, tai suorastaan laitonta. Useimmat asiakkaat ymmärtävät tämän eivätkä jää inttämään, mutta jotkut ottavat henkilökohtaisena loukkauksena ja kettuiluna sen, jos he ovat väärässä tai jos asiat eivät menekään täysin heidän mielensä mukaan.

Jotkut humalaiset ja/tai matalalla älykkyysosamäärällä siunatut tapaukset saattavat tällaisessa tapauksessa ryhtyä peräämään oikeuksiaan hyvinkin ponnekkaasti, eivätkä he ymmärrä, ettei riehuminen ja haistattelu ainakaan paranna palvelun tasoa.

Noh, kävipä jokin aika sitten niin, että sain asiakkaakseni juuri tällaisen herrasmiehen. Menemättä yksityiskohtiin kerrottakoon, että hän alkoi haistatella minulle asiasta, jolle en voinut mitään, ja koska työporukassamme yhteinen sovittu käytäntö on, että tällaisessa tapauksessa asiakkaan palvelu päättyy siltä illalta siihen, pyysin häntä poistumaan. Hän ei hyväksynyt tätä, vaan alkoi heitellä tavaroita ja huutaa, ja kun en vieläkään osoittanut alistumisen merkkejä, hän päätti vetää minua turpaan.

Oli jännä huomata, että vaikka en harrastakaan minkäänlaista macho-uhoamista ja pärstästä näytän lähinnä harmittomalta pikkupojalta, minulla on silti työporukassa jonkinlainen maine. Osa työkavereista oli sitä mieltä, että oli onni onnettomuudessa, että se tyyppi valitsi kohteekseen minut eikä ketään muuta, koska joku saattaisi saada tuollaisesta vaikka mitä psyykkisiä traumoja, mutta he tietävät, että minä en niin vähästä hätkähdä; ja loput kauhistelivat, että eikö sillä tyypillä ollut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, kun juuri minun kimppuuni kävi, ja että hänellä kävi pirunmoisen hyvä tuuri, kun toinen työkaveri oli välittömästi välissä taltuttamassa hänet pippurisumutteella, etten minä ehtinyt lyödä takaisin.

No mutta sattuuhan näitä, eikä siinä kuinkaan käynyt. Kun lyöntitekniikka on kuin 20-luvun elokuvista ja ainoa treeni on omien läskien kanniskelu, ei lyöntiin saa niin paljoa voimaa, että sillä saisi pidettyä edes kakaroita nuhteessa. Asia ei sinänsä olisi maininnanarvoinen, mutta sattui sopivasti käymään niin, että samalla viikolla tuli erään anarkistin kanssa puheeksi se, kuinka tulevaisuuden anarkistisessa utopiassa pidetään järjestystä yllä. Anarkistit ehdottavat mm. että:

Vankila ei paranna ketään! Vaihtoehtona ainakin sovittelu, konfliktinratkaisu, feministien prosessit, joissa tuetaan uhria & vaaditaan tekijää muuttamaan käytöstä...

ja

Poliisin tilalla on aseettomia konfliktinratkaisuryhmiä...

Huomasin, että kokemuksellanihan onkin yhteiskunnallista merkitystä. Mietitäänpäs asiaa vähän tarkemmin.

Anarkistit ovat sinänsä oikeassa, että tuollainen olisi mukavaa ja tehokasta, jos yhteiskunta koostuisi pelkästään järkevistä ihmisistä, joilla on kohtuullisia toiveita ja joiden ristiriidat johtuvat vain siitä, että he joskus epähuomiossa unohtavat ottaa muut ihmiset huomioon. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole.

Ensinnäkin, konfliktiin ei vallitsevan käsityksen vastaisesti tarvita kahta riitelevää osapuolta, vaan aivan hyvin riittää, että yksi osapuoli aloittaa konfliktin viatonta sivullista vastaan ihan vain kusipäisyyttään. Tällaista riitelyn erikoismuotoa kutsutaan kiusaamiseksi. Vastaavasti valtiotasolla sotaan ei tarvita kahta sotivaa osapuolta, vaan riittää, että toinen osapuoli sotii. Tällaista sodankäynnin erikoismuotoa kutsutaan kansanmurhaksi.

Miten ratkaistaan sovittelulla ja kompromisseilla tilanne, jossa osapuoli A:n vaatimusten minkäänlainen huomioonottaminen rikkoisi osapuoli B:n ihmisoikeuksia, ja jossa osapuoli B:llä ei ole muita vaatimuksia kuin saada olla rauhassa?

Toinen ongelma tulee sitten siinä, että miten vaaditaan yhtään mitään tyypiltä, jota eivät feministien prosessit kiinnosta, jos vankiloita ei ole eikä pakkokeinoja käytetä? Kyllähän nykyisessäkin järjestelmässä vaaditaan tekijää muuttamaan käytöstä. Vankila ja muut pakkokeinot ovat sitten niitä varten, jotka eivät vaatimuksista huolimatta siihen suostu.

Mitäs tekemistä tällä on asiakaspalvelun kanssa?

Jokaisessa omaa etuaan ajattelevassa firmassa pomo on ensimmäisenä vaatimassa, että silmille hyppivistä asiakkaista hankkiudutaan välittömästi eroon. Tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen on henkilökunnan työhyvinvointi. Tähän on helppo tulla lässyttämään, että ammatinvalintakysymys ja kyllä pitää vähän pystyä sietämään, mutta kun tyytymättömät työntekijät tosiaan vaihtavat paikkaa tai koko alaa, firma voi joutua uusimaan henkilöstönsä muutaman kuukauden välein, eivätkä amatöörit työntekijät ehdi silloin edes oppia hommiaan kunnolla, ennen kuin lähtevät pois. Tehottomista työntekijöistä koituvat kustannukset ja tulonmenetykset ovat paljon suurempia kuin se parin kaljatuopin hinta, joka menetetään, kun ei ihan jokaista pidetä väkisin sisällä.

Toinen syy on se, että on asiakkaidenkin viihtyvyyden ja turvallisuuden kannalta hyvä, että paikassa edellytetään hyvää käytöstä eikä asiasta neuvotella. Ei kukaan halua käydä paikassa, jolla on maine aggressiivisten örveltäjien räkälänä.

Varsinkin tämä jälkimmäinen syy on sellainen, että sillä on laajempaakin yhteiskunnallista merkitystä, joka anarkistienkin tulisi ottaa huomioon. Suomen yökerhoissa ei juuri ole eroja. Sama musiikki niissä pauhaa, samaa viinaa niistä saa ja samoja anniskelulakeja niiden on noudatettava. Ne vähät erot, joita on ja joissa ei ole kyse sisustustyyleistä, tulevat asiakaskunnan laadusta. Räkälöissä viinaa kaadetaan kaikille, joilta löytyy vitonen taskusta, kun taas tasokkaissa paikoissa asiakkailtakin vaaditaan tasoa. Tietysti tässä saatetaan joskus käyttää kyseenalaisia keinoja ja se voi aiheuttaa pahaa mieltä poistetuissa, ja voipa joskus jopa käydä niin, että poistaja on väärässä ja poistettava tulee poistetuksi ilman omaa syytään, mutta sille ei nyt voi mitään.

Sama pätee yhteiskuntaan laajemminkin. Yhteiskunnan sivistystaso riippuu yksinomaan sen jäsenten käytöksestä, ja siksi jos halutaan pitää tasoa yllä, öykkäröintiä ei saa palkita. Ihmisillä on tapana testata rajojaan, joten jos öykkäröinti sallitaan, öykkäröinnistä tulee nopeasti normi, ja rajojen venytys jatkuu siitä seuraavalle tasolle. Jos öykkäröintiin vastataan sovittelulla, dialogilla ja kompromisseilla, pidemmällä tähtäimellä asiat kehittyvät siihen, että röyhkeimmät ottavat mitä haluavat, ja muut saavat luvan sopeutua.

Öykkärit itse pitävät vaatimuksiaan oikeutettuina ja katsovat vain seisovansa miehekkäästi niiden takana, joten he saattavat hermostua, jos heille kertoo, ettei asia ole ihan niin. Siinä saattaa joskus tulla turpaan, mutta sillekään ei nyt voi mitään.

Pekka lukee lehteä 18: Bannivasaraa

No niin. Kuten jotkut lukijani ovat jo huomanneet, Pekan Porstua on poistunut Facebookista. Tarkemmin sanoen, käyttäjätilini on jäädytetty siihen asti, kunnes lähetän niille kopion kuvallisesta henkilötodistuksesta, jolla osoitan, että etunimeni on Pekan ja sukunimeni on Porstua.

Vähän päälle kuukausi sitä riemua kesti. Olihan tämä toki odotettavissakin. En sitten tiedä, saiko FB-stasi minut oma-aloitteisesti nalkkiin, vai kävikö joku kanssani eri mieltä ollut lukija narauttamassa minut.

Toivottavasti edes joitain uusia lukijoita tavoitin lyhyen kokeiluni aikana. Onneksi en kuitenkaan ole yksin, vaan epäkorrektien ihmisten ja asioiden ei anneta riekkua muuallakaan päin maailmaa. Esimerkiksi nyt vaikka tämä:

1. Nyheter Idag: The Swedish flag was banned at elementary school by the principal

Ruotsissa jossain koulussa kävi niin, että joku nulikka pukeutui naamiaisasuun, johon kuului Ruotsin lipun värein maalattu naama ja lelupyssy. Mielet tulivat pahoitetuiksi, tai ainakin olisivat voineet tulla. Vastaisuudessa sellaista riskiä ei oteta:

The students at the Swedish elementary school Söndrumsskolan got a public message from the school principal saying that all use of the swedish flag is prohibited. – We want to make sure the students do not offend anyone using the flag, principal Hans Åkerman told Nyheter Idag.

Jatkossa lippua saa pitää esillä vain virallisina liputuspäivinä ja vaihto-oppilasjuttujen yhteydessä. Rehtorin mukaan lipun käyttäminen "väärällä tavalla" saattaisi loukata oppilaita, ja vaikka kukaan ei olekaan kertonut loukkaantuneensa, eikä syyllinenkään ole myöntänyt olleensa pahoissa aikeissa, halutaan silti pelata varman päälle.

Sosiaalisessa mediassa ollaan mietitty, onko tässä ajateltu nimen omaan muslimioppilaiden tunteita, mutta artikkelin mukaan sellaisesta ei ole kyse. Ihan vaan ylipäänsä ulkomaalaiset saattavat loukkaantua, jos jostain huomaavat, etteivät olekaan kotimaassaan.

When asked about this, principal Åkerlund explained that ‘students with foreign background could get offended if they see someone wearing a Swedish flag, especially together with a toy gun’.

Olisi hienoa nähdä, millaiset reaktiot saisi aikaan amerikkalainen rehtori tai ihan kuka tahansa, joka menisi julkisesti ehdottamaan, että se jenkkipunaniskojen lipunheiluttelu saa luvan loppua, etteivät meksikolaiset loukkaannu.

Oli miten oli, koska Ruotsin lippu on saanut bannia Ruotsissa, katson yhteiskunnalliseksi velvollisuudekseni antaa sen liehua vapaasti täällä:

Jatketaan. Zimbabwessa ei kysellä typeriä:

2. HS: Vedänkö turpaan? – Mugabe uhkasi lyödä 92-vuotiaan presidentin seuraajasta kyselevää

Robert Mugabe, Zimbabwen jumalkuningas ja mulle-ei-vattuilla-ismin ideologinen isä, on kova jätkä. Tuntemani 90-vuotiaat eivät pysy edes omilla jaloillaan, saati että uhoaisivat vetävänsä ketään tai mitään turpaan, mutta tämä sen kun porskuttaa.

”Haluatko että lyön sinut maahan jotta tajuat, että minä olen tässä edelleen”, Mugabe, 92, tiuskaisi tv-toimittajalle, joka kysyi presidentin mahdollisesta seuraajasta.

”Miksi haluat minulle seuraajan”, Mugabe tivasi haastattelijalta brittilehti Guardianin mukaan.

Itse asiassa toivoisin, että Mugabesta tulisi Suomenkin diktaattori. Verrataanpa häntä Suomen nykyhallintoon.

Mugabe:

1) Ymmärtää taloudesta saman verran kuin lahna polkupyörästä? Kyllä.
2) Takavarikoi valkoisten omaisuuden ja jakaa sen mustille? Kyllä.
3) On kova jätkä, joka ei lässytä eikä kuuntele lässytystä? Kyllä.

Suomen nykyhallinto:

1) Ymmärtää taloudesta saman verran kuin lahna polkupyörästä? Kyllä.
2) Takavarikoi valkoisten omaisuuden ja jakaa sen mustille? Kyllä.
3) Koostuu kovista jätkistä, jotka eivät lässytä eivätkä kuuntele lässytystä? Ei.

Kuten huomaamme, Mugabe on objektiivisesti parempi johtaja ja valtiomies kuin he, jotka Suomea hallitsevat. Lisäksi kun muistamme, että hän on 92-vuotiaanakin tuollaisessa vedossa, hän saattaa aivan hyvin olla historian ensimmäinen ikuinen hallitsija.

Lopuksi urheilua. Jotain nättiä tyttöä uhkaa kilpailukielto:

3. IL: Sokkiuutinen: Maria Sharapova kärähti dopingista!

Se, että urheilija kärähtää dopingista, on suunnilleen yhtä shokeeraava uutinen kuin se, että talvi yllättää autoilijat. Kaikkihan nuo jotain mömmöjä vetävät. Muistan, kun 2000-luvun alussa opiskelin TKK:lla ja Suomeen tuli yleisurheilun MM-kisat. Teekkarikylä tyhjennettiin opiskelijoista, että saatiin maailmanluokan urheilutähdet asutettua heidän solukämppiinsä. Itse en silloin asunut Otaniemessä, mutta kaveri kyllä kertoi, että takaisin muuttaessa oli kiva siivoilla huoneesta tyhjiä ruiskuja roskiin.

Osa mömmöistä on laillisia ja osa laittomia, ja lailliset saattavat satunnaisesti muuttua laittomiksi. Tähänhän Mariankin homma kaatui:

-En läpäissyt testiä, ja otan täyden vastuun. Olen ottanut lääkettä viimeiset kymmenen vuotta. 1. tammikuuta se kiellettiin, mutta en tiennyt sitä, venäläistähti kertoi tiedotustilaisuudessaan.

Sinänsähän en näe eroa siinä, parannetaanko suoritusta sallituilla vai kielletyillä aineilla. Kielletyt ovat varmaan tehokkaampia, mutta kyllä ne kreatiinit ja kofeiinipirtelöt ja mitä niitä nyt on, tekevät sallittuinakin selvän eron pelkällä kaurapuurolla ponnistavaan tyyppiin. Muistetaan vielä, että huipputasolla urheilussa ei enää ole kyse siitä, että katsotaan, mihin pystytään, vaan siitä, että elämäntehtäväksi on otettu yksittäisen suorituksen hiominen joitain sadasosia paremmaksi kaikin tieteen mahdollistamin keinoin.

Niinpä ehdotankin, että urheilussa otettaisiin käyttöön vähimmäisraja dopingille. Jos ei kusi sulata kuppia, piikille vaan ja uusi yritys. Loppuisi se jatkuva stressaaminen ja jeesustelu kielletyistä aineista, eikä tarvitsisi käyttää palstatilaa uusiin shokkikärähdyksiin joka ikinen päivä. Testaamisen ei sitten tarvitsisi olla enää niin kovin tarkkaakaan, koska ne, jotka eivät pääsisi läpi, tuskin olisivat kamppailemassa kärkisijoista muutenkaan.

Samalla myös päästäisiin lähemmäs sitä maksimirajaa, johon ihmiskeho oikeasti pystyy, ilman mitään keinotekoisia ja kaksinaismoralistisia rajoituksia, että kreatiini on OK mutta härkähain testosteroni ei ole.

Oli miten oli, jos Marian urheilu-ura loppuu tähän, hänelle on aina paikka auki Porstuassa viehättävänä assistenttina.

Sukupuolten lukumäärästä

Kun nyt olen kirjoittanut pari feministisesti edistyksellistä tekstiä, jatketaan vielä kerran samalla linjalla. Ensi kerralla sitten taas jotain muuta.

Perussuomalaiset nuoret polkaisivat pystyyn kampanjan, jossa vastustetaan nykyistä muotia, jossa sukupuolten olemassaolo kyseenalaistetaan tai niitä keksitään fiiliksen mukaan lisää. Heidän mukaansa:

Luokittelu kahteen erilaiseen sukupuoleen on hyvin selkeä ja määrittyy suoraan geeneistämme. Kaikki meistä ovat yksilöitä, mutta viimeistään perimä kertoo, kumpaa sukupuolta olemme. Saamme isältä joko Y- tai X-kromosomin sekä äidiltä X-kromosomin. Näitä XY- tai XX-rakennuspalikoitaan ei kukaan ihminen voi kieltää eikä muuttaa, vaikka leikkauttaisi ulkoista olemustaan plastiikkakirurgian avulla millaiseksi tahansa.

Aika selkeää sinänsä. Monet lukijat varmasti komppaavat, että tarvitseeko tuotakaan erikseen sanoa ja katsokaa jumalauta vaikka jalkojenne väliin ja tarkistakaa, jos olette epävarmoja sukupuolestanne.

Samalla kuitenkin ps-nuorten kannanottoa on levitetty edistyksellisempien ihmisten piireissä pilkkanaurun säestämänä ilman yritystäkään esittää mitään vastaväitteitä. Asenne on ollut se, että väite on niin itsestäänselvän mielipuolinen, ettei siihen tarvitse edes sanoa mitään. Vähän sama kuin jos joku vakavissaan väittäisi, että ihmisellä on kolme silmää; ei siihenkään kukaan viitsisi kaivella anatomian oppikirjoja ja kuluttaa aikaansa tieteellisesti ja loogisesti pätevän vasta-argumentin rakentamiseen.

Minkäänlaista keskustelua aiheesta ei synny, ja potentiaalisen väittelyn osapuoletkin vain katselevat toisiaan miettien, että pitäisikö noille soittaa poliisi vai ambulanssi. Kun nyt sivullisen mielestä tässä ei varmaankaan ole mitään tolkkua, ajattelin nyt selittää, mistä on kyse.

Ongelma on siinä, että molemmat ovat oikeassa omassa kontekstissaan. Ps-nuoret lähtevät siitä perusoletuksesta, että sukupuoli on nimen omaan biologinen ja geneettinen ominaisuus, ja kaikenlaiset poikkeamat stereotyypistä ovat vain varianssia kahden pääkategorian sisällä.

Sukupuolivähemmistöjen edustajat ja puolestapuhujat taas perustavat oman ajattelunsa sille, että sukupuoli määräytyy vain ja ainoastaan henkilön oman päänsisäisen sukupuolikokemuksen mukaan, eikä biologialla ole asian kanssa mitään tekemistä. On lähinnä vain hyvää tuuria, jos on sattunut syntymässä saamaan oman sukupuolensa sukuelimet.

Tämä selittää myös sen, miksi noissa piireissä pidetään suoranaisena ihmisoikeusrikoksena sitä, ettei virallista sukupuoltaan voi muuttaa pelkällä ilmoituksella, koska onhan se nyt väärin, että valtio tulee pelkän ulkonäön perusteella kertomaan ihmisille, mitä sukupuolta heidän kuuluu esittää. Heillä on selvästi vaikeuksia ymmärtää, että viralliset dokumentit ovat tunnistusvälineitä eivätkä mitään identiteettimanifesteja. Ajatus on, että jos passissa lukee että M, vaikka tyypillä on hame ja tissit, kunnollisen tullimiehen tehtävä on syleillä diversiteettiä eikä epäillä, että nyt ollaan väärillä papereilla liikenteessä.

Nykyaikaisella miehellä on vaikeaa, koska esim. Porstuan henkilöstöpäällikkö Katarinaa viehättäväksi kehuessaan ei voi enää tietää, onko se heteroseksuaalinen kannanotto, vai ilmoittautuuko sillä tietämättään homoksi.

Mutta eihän se ole mikään ihme, ettei väittelyä sukupuolten määrästä saada päätökseen tai edes alkuun, kun väittelijät eivät edes ymmärrä olevansa eri mieltä siitä, mitä sukupuoli ylipäänsä on. Kyllähän ihmisellä onkin kolme silmää: vasen silmä, oikea silmä ja perssilmä. Yhtä hyvin voisi myös väittää, että vain perssilmä on silmä ja ne päässä olevat valkoiset pallot ovat vain näköelimiä, ja silloin väite, että silmiä on vain yksi, pitäisi paikkansa kyseisen määritelmän puitteissa. Eri asia sitten onkin, onko tämäntyyppisen erimielisyyden vallitessa mitään järkeä väitellä.

Mikäs sitten on oma näkökantani asiaan?

Persujen jaottelussa, jossa on miehet, jotka ovat tällaisia, ja naiset, jotka ovat tuollaisia, on se ongelma, etteivät kaikki nyt vaan sovi siihen muottiin. Sellaisia ihmisiä on varmasti vähemmän kuin seksuaalivähemmistöt haluaisivat antaa ymmärtää, mutta toisaalta ps-nuorten lisäys fyysisesti interseksuaalisten puolesta on myös riittämätön. Jos muottiin sopimattomille ihmisille julistaa, että "kyllä sinäkin olet oikeasti tällainen, kunhan vain hyväksyt itsesi", sillä ei saada aikaan mitään muuta kuin mielenterveysongelmia.

Seksuaaliaktivistit taas ottavat koko jutun aivan liian tosissaan ja kirjaimellisesti. Jos joku mies ei satukaan tykkäämään tisseistä ja jääkiekosta, ei se vielä tarkoita, että hän olisi oikeasti nainen tai jotain epämääräistä kolmatta sukupuolta. Hän on vain mies, jonka yksilölliset mieltymykset sattuvat poikkeamaan monien muiden miesten yksilöllisistä mieltymyksistä. Joltain oikealta transseksuaalilta joskus kuulin, että useimmat itseään transseksuaaleina pitävistä eivät oikeasti ole transseksuaaleja, vaan he vain luulevat olevansa, koska eivät vastaa oman sukupuolensa stereotyyppiä.

Jos tässä nyt pitää puoli valita, kyllä persunuoret ovat oikeammassa. Ei tasa-arvon tavoittelu tai sukupuoliroolien kyseenalaistaminen sitä vaadi, että kiistetään selvät biologiset erot, ja vaikka ihmisten identiteeteissä ja kokemuksissa on eroja, ei se tarkoita, että jokaiselle maailman ihmiselle pitää keksiä oma sukupuolensa ja suuntaumuksensa. Jokaisen suhtautuminen omaan ja vastakkaiseen sukupuoleen on yksilöllinen, mutta vähemmistöjä sanotaan vähemmistöiksi ihan syystä.

Mutta joo, henkilökohtaisesti minulle on aivan sama, keskustellaanko jatkossa sukupuolista ps-nuorten vai heidän vastustajiensa määritelmän mukaan, mutta koittakaa nyt edes jompi kumpi valita, että asia pääsee etenemään, eikä tarvitse kärsiä perusasioiden jankkauksesta tämän enempää.

Olikohan minulla vielä jotain järkevää sanottavaa? Ei jaksa miettiä, menen nukkumaan. Loppuun kuitenkin laitan musiikkia, joka ei mitenkään liity puheenaolevaan asiaan, mutta on sentään paljon viihdyttävämpää: