Je m'en bats les couilles

On joitain asioita, jotka toistuvat vuosittain tai muuten vaan säännöllisesti, mutta joista joka kerralla revitään suuria otsikoita aivan kuin ne tapahtuisivat ensimmäistä kertaa. Tunnetuin esimerkki on vanha klassikko "talvi yllätti autoilijat", ja juhannuksen hukkumiskuolemista kertovat artikkelit kuuluvat osittain samaan kategoriaan. Viime aikoina uudeksi klassikkoaseman haastajaksi on ilmaantunut "terrorismi järkytti eurooppalaiset".

Jälleen kerran yllätyimme ja järkytyimme, kun Brysselissä räjäyteltiin pommeja Allahin nimissä ilman mitään yhteyttä islamiin. Itse iskuista en jaksa sanoa mitään, koska kaikki poliittisesta suuntauksesta riippumatta osasivat aavistaa tämän olevan tulossa, ja kuten todettiin eräässä suomalaisen elokuvataiteen kirkkaimmista helmistä: "kyllähän sodassa ihmisiä kuolee." Mielenkiintoisempaa onkin käydä läpi median ja muutenkin eurooppalaisten reaktioita asiaan.

Aloitetaan kuulemalla erään belgialaisen kadunhenkilön tuntoja:

Eli kymmenien ihmisten räjäyttäminen ei ole yhtä paha asia kuin räjäyttämisestä suuttuminen. Selvä.

Ymmärrän kyllä, mitä tällaiset tyypit ajavat takaa. Heidän pointtinsa on, etteivät kaikki muslimit ole vastuussa yksittäisten terroristien teoista, ja siksi islamin demonisointi, maahanmuuton rajoittamisen vaatiminen ja muu nuivailu on väärin kohdistettua vihaa.

Onko se nyt ihan noinkaan? Useimmat natsit 30- ja 40-luvuilla eivät henkilökohtaisesti tappaneet tai pahoinpidelleet ainuttakaan vähemmistöläistä. Holokaustista eivät edes tienneet muut kuin harvat ja valitut ennen kuin sota loppui ja voittajavaltiot ryhtyivät valistamaan saksalaisia siitä, mille olivatkaan menneet antamaan äänensä. Jos olisivat tienneet, varmasti monet olisivat olleet sitä mieltä, että kai juutalaiskysymys voitaisiin ratkaista pehmeämmilläkin keinoilla. Useimmat natsit olivat vain tavallisia ihmisiä, jotka vilpittömin mielin tukivat järjestelmää, jonka uskoivat tuovan vauraimman ja mukavimman mahdollisen tulevaisuuden maalleen.

Se ei kuitenkaan kumoa sitä, että he kannattivat totalitaristista murhaideologiaa, joka ei olisi koskaan saanut aikaiseksi mitään ilman kansan hiljaista tukea. Useimmat natsit eivät olleet henkilökohtaisesti syyllisiä Holokaustiin, mutta he saivat aikaan ilmapiirin, jossa Holokausti oli mahdollinen. Useimmat muslimitkaan eivät ole syyllisiä Brysselin iskuihin, mutta iskut eivät olisi onnistuneet niin todennäköisesti, elleivät tekijät olisi voineet rauhassa piileskellä ja varustautua Belgian muslimilähiöissä uskonveljiensä hiljaisella tuella.

Seuraavaksi meitä muistutetaan siitä, että terroristit itse asiassa tappavat enemmän muslimeja kuin eurooppalaisia. Samalla viikolla Afrikassa ja Lähi-idässä sattui kymmenen iskua, joista kukaan ei ole kuullutkaan, kun kaikkien huomio keskittyi Brysseliin. Pointti näissä uutisissa on, ettei terrorismissa voi olla kyse uskonnosta, jos muslimit räjäyttelevät muslimialueilla.

Näissä väitteissä kivasti unohdetaan, etteivät kaikki Lähi-idän asukit ole yhtenäistä muslimimassaa, vaan kyllä sielläkin on monikulttuuria. Shiiat ja sunnit pitävät toisiaan kerettiläisinä, jesidejä saatananpalvojina ja juutalaisia ja kristittyjä muuten vaan sikakoirina. Lisäksi usein isketään valtion kohteita, kuten poliisia ja armeijaa, vastaan, sillä seisoohan maallinen hallinto islamilaisen kalifaatin tiellä.

Sori vaan, en ole kovin vakuuttunut uskonnollisen motiivin puuttumisesta.

Toinen syy, miksi tällaiset uutiset otetaan puheeksi, on, että tuntisin syyllisyyttä rasismistani, kun välitän enemmän eurooppalaisista kuin lähi-itäläisistä uhreista.

Ei kyse ole niinkään siitä, etten välittäisi, vaan että lähemmäs tulevat iskut huolestuttavat enemmän. En tunne ketään, joka olisi ollut Lähi-idässä hengenvaarassa, mutta yksi kaverini oli Brysselin metrossa kolmen pysäkin päässä metropommin räjähtäessä. Sitten, kun Suomessa paukkuu, se kiinnostaa minua varmasti enemmän kuin jossain kaukana Belgiassa tehdyt iskut. Jos tämä on jonkun mielestä rasismia, ei kiinnosta.

Sekin on jännä, että jos eurooppalaiset ja muualla tehdyt iskut asetetaan tällä tavalla vastakkain, eihän sillä vihjata, että meidän pitäisi ottaa muualla tehdyt vakavammin, vaan että otamme eurooppalaiset iskut liian vakavasti. Pitäisi asettaa kontekstiin. Muuallakin tapahtuu, miksei siis meillä. Ei ilmeisesti pitäisi kiinnostaa.

Sitten Suomeen. Kirjailijat ovat lähtökohtaisesti fiksuja ja sivistyneitä ihmisiä, joten jos halutaan kuulla jotain fiksua, on ihan järkevää kysyä kirjailijoilta. Hesari kysyi varmuuden vuoksi kuudelta kirjailijalta, että kuoliko Euroopan idea nyt ja onko liikkumisen ja uskonnon vapaus nyt mennyttä. Ensin on Virpi Hämeen-Anttila, jonka puoliso Jaakko onkin jo tullut tutuksi islamjuttujen yhteydessä.

Ajatukset liikkuivat Euroopassa vilkkaasti kauan ennen EU:ta. Ja miten terrori-isku uhkaisi uskonnon vapautta? Vika on ennemminkin siinä, että osa ihmisistä pitää kaikkia uskonnon ilmentymiä uhkana.

En suinkaan pidä kaikkia uskonnon ilmentymiä uhkana, vaan päin vastoin kannustan ihmisiä uskonnollisuuteen. Nimen omaan tyypilliseen suomalaiseen tapaluterilaisuuteen. Ateistien lapsilla on ikävä taipumus kääntyä kaiken maailman hihhulikultteihin, sikäli kun ateistit ylipäänsä lapsia tekevät. Kun lapsi oppii, että hänellä on uskonto, mutta että sitä ei tarvitse ottaa turhan vakavasti, sellaiselta vältytään.

Mutta joo, kyllä mielestäni ihmisten räjäyttely on uhkaava uskonnon ilmentymä.

Sitten Leena Parkkinen, jonka tuotantoa en valitettavasti tunne:

Terrorismi Euroopassa ei ole mikään uusi asia. Kamalia asioita on tapahtunut aina. Uutta on tämä vastakkainasettelu ja se että on olemassa ryhmiä, kuten populistit ja maahanmuuttokriitikot, jotka ovat ensimmäisinä ratsastamassa uhrien verellä. Enemmän kuin kulkeminen Pariisin metrossa tai Brysselin lentokentällä minua pelottaa rasismin arkipäiväistyminen. Rasismi ja vieraiden asioiden pelko vaarantaa ajatuksen yhteisestä Euroopasta. Sen sijaan että keskittyisimme vaalimaan kulttuurista rikkauttamme, oppimaan muilta ja auttamaan tänne tulevia, jäämme kyräilemään nurkkiin. Toivon että näennäisen turvallisuuden nimissä emme lähde tuhoamaan ajatusta vapaasta liikkuvuudesta ja monikulttuurisesta Euroopasta.

Monikulttuurisuus hyvä, rasismi paha, terrorismi EVVK. Ilmeisesti Parkkinen säästää kaikki omaperäiset ajatukset kirjalliseen tuotantoonsa.

Seuraavaksi Jari Tervo. Hänet tuntien luulisi tulevan mielenkiintoista tekstiä:

Isis on valtion kokoinen painajainen, jolla on pääsy Euroopan sydämeen. Se riemuitsee jokaisesta kaltoin kohdellusta turvapaikanhakijasta. Silloin todistamme Isisin mielestä olevamme juuri sellaisia kuin se on väittänyt: jokaisen muslimin vihollisia.

Eli siis standardiargumentti "emme saa rajoittaa maahanmuuttoa, koska juuri sitä Isis haluaa!" No joo, varmaan pitää paikkansa, että lisääntynyt muslimivastainen liikehdintä saa Euroopassa jo olevat muslimit närkästymään, mutta mitkä tässä ovat vaihtoehdot? Joko pystytämme raja-aitoja ja rajoitamme pakolaisten pääsyä Eurooppaan, jolloin täällä jo olevat oikeauskoiset saattavat radikalisoitua, tai sitten päästämme kaikki halukkaat sisään, jolloin kukaan ei tiedä, mitä porukkaa miljoonien tulijoiden seassa tulee.

Jos ja kun noista pitää valita, sanoisin, että pienempää porukkaa on helpompi pitää silmällä.

Eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka.

Sitten Jarkko Tontti, listan ainoa jäsen, jonka tiedän lukevan tätä blogia.

Tekijät olivat Belgian kansalaisia. Rajavalvonta ei olisi heitä pysäyttänyt.

Kyllä olisi. Se tuli vain sukupolven verran liian myöhässä.

Tulijoiden kontrollointi tosiaan auttaa terrorismin ehkäisyssä vain rajallisesti, koska maltillisten ja hyvin integroituvienkaan tulijoiden lapsista ei voi tietää, mitä ne saavat päähänsä. Siksi ei riitäkään, että vahditaan vain laatua, vaan myös määrää. Brysselin ja monen muun eurooppalaisen kaupungin ongelma on, että muslimiyhteisö on kasvanut niin suureksi, ettei sitä enää voi integroida. Yhtäältä yhteisön sisältä tuleva integroitumattomuuspaine on voimakkaampi kuin ulkoa tuleva integroitumispaine, ja toisaalta suuressa omanmaalaisessaan yhteisössä voi aivan hyvin elää ilman mitään kontakteja valtaväestöön, jolloin integroitumiselle ei ole mitään tarvetta.

Uskontojen suhteen johdonmukainen ratkaisu on sekularismi eli se, että ei ole valtionkirkkoja vaan julkinen valta suhtautuu kaikkiin maailmankatsomuksiin tasa-arvoisesti. Kotoutuminen ja yhteiselo helpottuvat, kun ihmiset tuntevat, että heidän uskontonsa tai muu maailmankatsomuksensa on tasavertaisessa asemassa muiden kanssa. Olennaista on se, että kaikkien uskontojen ja maailmankatsomusten edustajien pitää noudattaa samoja, kaikille yhteisiä lakeja.

Kieltämättä hienosti muotoiltu niin, ettei vahingossakaan leimata tai syyllistetä mitään tiettyä ryhmää. Kyllähän niin kristityt, buddhalaiset, shintolaiset, krishnat ja pastafaritkin ovat tasan yhtä kärkkäitä räjäyttämään itsensä väkijoukossa, jos sattuvat olemaan vähemmistönä asuinmaassaan. Tästä todistaa hyvin mm. se, kuinka kristityt itsemurhapommittajat ovat Saudi-Arabiassa päivittäinen riesa ja vakava turvallisuusuhka.

Ei mutta vakavasti puhuen, miten tämä teoria sopii yhteen sen aiemmin tehdyn havainnon kanssa, että suurin osa terrori-iskuista tapahtuu muslimienemmistöisissä maissa?

Seuraavaksi ääneen päästetään Antti Tuuri:

Jokaisen pitäisi kuitenkin ymmärtää, että ainoa keino terrorismia vastaan Euroopassa on syrjinnän poistaminen, tuloerojen pienentäminen ja yleinen oikeudenmukaisuus.

Jännä kuinka persaukiset suomalaiset eivät kuitenkaan ole intoutuneet pommittelemaan, vaikka täällä on varmasti aivan riittävästi syrjäydytty jo kymmeniä vuosia. Olen lukenut useita Tuurin kirjoja, mutta en arvannutkaan, että hänkin kuuluu tähän kommariporukkaan, jolle ongelmat eivät ole niinkään ongelmia, vaan paremminkin tilaisuuksia päästä horisemaan ideologiastaan.

Mutta joo, annetaan terroristeille kaikkea kivaa ilmaiseksi, niin ehkä ne sitten eivät enää tee iskuja. Lopuksi Hannu Väisänen:

Vaarallisempaa kuin Isis Euroopan yhtenäisyyden kannalta on useiden Euroopan Unionin jäsenmaiden hivuttautuminen populismin ja suoranaisen fasismin muotoihin. Se mitä nyt tapahtuu Unkarissa, Puolassa, Tanskassa, Sloveniassa ja tietysti myös Suomessa, huolittelee Isiksen ja kumppaneiden keskeneräiseksi jättämän käsityön.

Poliittiset päätökset, joissa oman kansan etu asetetaan abstraktien eurooppalaisten arvojen edelle, on siis fasismia. Pelkästään se, että kansan keskuudesta kuuluu sellaisia vaatimuksia, on fasismiin hivuttautumista. Selvä. Onneksi terrori-isku tapahtui, että Todellinen Vihollinen saatiin paljastettua.

Tehdäänpä pieni yhteenveto. Tiedämme nyt fiksumpiemme kertomana, että:

- Uskonnolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, tai jos on, ongelma on uskonnollisuudessa ylipäänsä, eikä missään tietyssä uskonnossa.
- Jos pitää valita, pommit ovat pienempi paha kuin rasismi.
- Raja-aitoja ei saa pystyttää, koska ne eivät toimi, tai siis toimivat, mutta eivät ole kivoja.
- Terrorismi loppuu, kunhan paha kapitalismi saadaan loppumaan, koska vanhempani opettivat minullekin pienenä, että jos ei saa kaikkea haluamaansa, kannattaa räjäyttää itsensä väkijoukossa.
- On vähän kiusallista, että ihmisiä kuolee näissä iskuissa, mutta ei se kuitenkaan ole niin paha juttu kuin fasismi, jota taas on kaikki paitsi valtionrajojen täydellinen poistaminen.

Vielä yksi uutinen ulkomaan mediasta. Brysselissä oli tarkoitus järjestää iskun jälkimainingeissa "marssi pelkoa vastaan", jossa oltaisiin osoitettu rauhanomaisesti mieltä ja osoitettu, että "belgialaiset kieltäytyvät pelkäämästä ja ovat yhtenäisiä". Harmi vaan, että marssi peruttiin turvallisuushuolien takia.

Kaipa tuokin jonkinlaisen viestin lähettää.

Mutta joo, mitä tästä pitkästä analyysistä jäi käteen? Blogistikollegani Ruukinmatruuna tykkää näissä terrorismiuutisissa lopettaa kirjoituksensa Ranskan kansallislaulusta lainattuun lausahdukseen:

Aux armes, citoyens! Formez vos bataillons!

Jotain tuossa kai puhutaan aseista ja pataljoonista. Sanoivat stereotypiat ranskalaisten sotakyvykkyydestä mitä tahansa, heillä on kyllä kaikkein hardcorein kansallishymni. Mikä muu kansa laulaa vihollistensa naisten ja lasten kurkkujen leikkaamisesta?

Nyt tuo ei kuitenkaan käy laatuun. Ei tuollaista nyky-Euroopassa sovi julistaa. Paremmin eurooppalaisten suhtautumista terrorismiin kuvaa toinen ranskankielinen lausahdus, jonka ylempänä mainittu Brysselissä asuva kaverini minulle opetti:

Je m'en bats les couilles!

Eli että kiinnostaa kuin kilo paskaa. Ei aiheuta toimenpiteitä. On tässä muitakin murheita. Huomiota ne vaan haluavat, ja kyllä ne menevät pois, jos niille ei anna sitä. Eikä meitä teidän siviilit kiinnosta, niitä nyt on muutenkin joka paikka täynnä.