Lasten ja keski-ikäisten kasvatuksesta

Selailin pitkästä aikaa uutisia, ja vastaani tuli artikkeli, jossa fitness-urheilija Mari Valosaari...

...kertoi saaneensa blogissaan ankaraa kritiikkiä lastenkasvatusmetodeistaan. Lapsi oli parkunut ja kiukutellut, kun ei ollut saanut rusinoita aterioiden välisenä aikana, ja tokihan moisesta käytöksestä pitää rangaista. Kuten otsikossakin sanotaan, "pitää olla kova kuri."

Minkähänlaista julmaa sadismia Mari oli harjoittanut tytärtään kohtaan? Jos kansan pöyristyminen on ollut niin merkittävää, että siitä saa revittyä otsikoita, vähintäänkin on varmaan annettu piiskaa kuoritulla imurinpiuhalla, jossa on vielä virrat päällä.

No ei. Ipana vain ei saanut viikkoon rusinoita. Ei kuulemma sen jälkeen ole itkupotkinut samasta aiheesta.

Ja tämän kansa sitten tuomitsee liian ankaraksi? Kyllähän lapsen pitää saada kaikki heti, koska itsekin on aina saatu ja lapsen pitää oppia saamaan vaatimalla tahtonsa läpi ja ei lapsen henkinen kehitys voi olla parista rusinasta kiinni ja Afrikan lapsilla ei ole rusinoita ollenkaan ja haistakaa nyt jo paska. Mari jatkaa:

Valosaaren mielestä osa nykyvanhemmista kasvattaa lapsiaan liian lepsusti.

– Jos ollaan leikkipaikoilla ja siellä joku lapsi lyö toista lasta tai rikkoo jotain, niin vanhemmat saattavat olla vain, että: ”Äläpä nyt.”

Valosaaren mielestä tilanteisiin pitää puuttua. Sopivina keinoina hän pitää muun muassa puhuttelua tai jäähylle laittoa. Tärkeintä on, että lapsi ymmärtää tehneensä väärin.

Joo, näitä näkee välillä. Kersat riehuvat kuin puna-armeija Berliinissä, ja äiti vain hokee, että "shh, shh..." niin hiljaa, etteivät lapset huomaakaan. Pistäkää se jälkikasvunne kuriin. Aivan sama, laitatteko te ne "jäähylle" vai painatteko ne rannelukolla tonttiin, mutta muistakaa, että perseily jatkuu, kunnes joku laittaa sen loppumaan. Se joku voitte olla te, tai sitten se voi olla lapsenne tuleva sellitoveri.

Ennen wanhaan sai tukistaakin.

Reiluuden nimissä on sanottava, ettei nykynuoriso (siis kuitenkin 18+v.) niin pahaa ole, mitä vanhempien puheista voisi luulla. Itse asiassa kun olen ollut asiakaspalvelutehtävissä monenlaisissa paikoissa, olen havainnut, että nuorison suosimissa paikoissa on paljon miellyttävämpää olla töissä kuin vanhemman väen paikoissa.

Nuoret saattavat kyllä näyttää ryhdittömiltä liian isoine vaatteineen, epämääräisiin suuntiin sojottavine lippiksineen ja kännykän räpläyksestä korppikotkamaiselle mutkalle taipuneine niskoineen. Oikeasti he ovat silti asiallisia tyyppejä, jotka kunnioittavat niitä, jotka vastaavasti kohtelevat heitä kunnioituksella.

Oikeastaan ainoa ongelma nuorissa on ns. apinalaumaefekti. Yksittäinen nuori mies on fiksu ja asiallinen. Kaksikin nuorta miestä ovat fiksuja ja asiallisia. Sitten, kun heitä on kolme, porukasta alkaa jo lähteä ääntä. Mitä enemmän mukaan liittyy porukkaa, sitä meluisemmiksi ja typerämmiksi he käyvät. Tämä johtuu siitä, että apinalaumassa jokainen yksilö pyrkii alfaurokseksi, eli siksi suurimmaksi, kauneimmaksi ja vahvimmaksi yksilöksi, joka saa kaikkien muiden huomion ja ihailun. Tähän asemaan päästäkseen jokainen yksilö pyrkii olemaan kaikkein äänekkäin ja tekemään kaikkein huomiotaherättävimmät tempaukset.

Mutta joo, rakastan nuorisoa asiakkaina. Tämä johtuu siitä, että he uskovat, kun heille jotain sanoo. Vaikka he saattavatkin joskus riehaantua vähän liikaa, meno rauhoittuu heti, kun vähän ärähtää. Jos heidän kanssaan tulee erimielisyyttä jostain asiasta, heidän kanssaan voi keskustella, eivätkä he vain huuda omaa näkökulmaansa, ja he jopa hyväksyvät sen mahdollisuuden, että ovat itse väärässä. Sanotaan vaikka niin, että he ovat vastaanottavaisia uudelle informaatiolle, eivätkä he ole vielä päättäneet, kuinka maailma heidän mielestään toimii.

Voipa joskus käydä jopa niinkin, että minä olen tehnyt virheen. Tai siis en minä henkilökohtaisesti, mutta joku samassa asemassa oleva kollegani. Nuoret toteavat, että ei se mitään, sellaista sattuu. Ei se niin vakavaa ole. Vaikka mielet tulisivatkin pahoitetuiksi, seuraavaan kertaan mennessä asia on jo unohdettu, eikä sitä muistella pahalla, vaikka vähän saatetaankin vitsailla. Vanhempi väki on paljon herkempää vaatimaan ja odottamaan täydellistä suoritusta, ja he kärkkäästi tekevät asian selväksi, elleivät sellaista saa.

Jos työntekijä tekee virheen, kyllähän siitä on ihan asiallista huomauttaa ja laittaa palautetta eteenpäin. Varsinkin asiakaspalveluhommissa on tärkeää, että tohelot ja mulkut saadaan karsittua pois, koska sellaiset pilaavat firman maineen ja sitä kautta tuloskehityksen. Asiakaspalvelijat myös ovat paikalla asiakkaita varten eikä toisinpäin, joten ei valittamisessa sinänsä mitään väärää ole.

Nyt vain on muutamia asioita, jotka toivoisin rakkaiden keski-ikäisten asiakkaideni muistavan tämän asian suhteen. Kuukausi sitten vähän sivusin jo aihetta, mutta jostain syystä tätä on juuri nyt harvinaisen paljon liikkeellä.

1. Tämä ei ole viimeinen päiväni tässä firmassa. Teoriassa on mahdollista, että teen jotain niin kamalaa, että ansaitsen potkut siltä seisomalta, mutta käytännössä luultavasti asia on oikeasti paljon vähäpätöisempi, tai sitten se, mitä sinä pidät virheenä ja henkilökohtaisena kunnianloukkauksena, onkin oikeasti standardikäytäntö. Jos siis teet valituksen pomolleni, on kaksi vaihtoehtoa: joko nauramme asialle yhdessä, tai sitten pomo sanoo, että "älä tee noin enää", johon vastaan, että "OK", ja asia on sillä kuitattu.

2. En usko, että olet pomoni paras kaveri, varsinkaan jos joudut kysymään minulta hänen puhelinnumeroaan. En varsinkaan usko, että sinä itse olet edustamani firman "johtokunnan puheenjohtaja".

3. Minun ei tarvitse kertoa sinulle sukunimeäni. Itse asiassa jo se, että vihaisesti tivaat sitä minulta, kertoo minulle, ettei sinulla ole kaikki muumit laaksossa, ja siinä tapauksessa en varmasti kerro sitä, vaikka onnistuisit järjestämään paikalle poliisipartion, joka lukee minulle manuaalistaan että kyllä periaatteessa pitäisi. (Todellisuudessahan tuossa tilanteessa kävisi vain niin, että poliisit löisivät sinulle sakot heidän aikansa haaskaamisesta.) Etunimeni riittää vallan mainiosti valituksen tekemiseen, mutta henkilökohtaiseen vainoamiseen tarvitset enemmän tietoja. Kumpaakohan luulet, että minä uskon sinun suunnittelevan, jos sukunimeni tietäminen on sinulle ehdottoman tärkeää?

4. Minuun ei tee vaikutusta se, että olet firman X myyntipäällikkö ja järjestön Y puheenjohtaja. Suomessa on tasa-arvo, joten viimeisiä viikkorahojaan laskeskelevan abiturientin asiakastyytyväisyys on minulle ihan yhtä tärkeää kuin sinunkin. Jos sinun asiakastyytyväisyytesi taas jollain tapaa riippuu em. abiturientin asiakastyytyväisyyden huomiottajättämisestä (tykkäät vaikka etuilla jonoissa tms.), saat ihan vapaasti vaihtaa firmaa käytettävissä olevista rahavaroistasi riippumatta.

5. En kauhistu uhkauksestasi "en enää koskaan tule tänne!" Tuntipalkka nääs. Sano mieluumin, että huomenna nähdään uudestaan. Se on paljon pelottavampaa. Saman tien voit myös jättää sanomatta, etten koskaan tule työskentelemään sinun alaisuudessasi. Ihan hyvä vaan.

6. En ole aivokuollut, eikä ole suurin osa kollegoistanikaan. Negatiivinenkin palaute käsitellään asiallisesti, mutta riittää, kun asian selittää kerran. Ei tarvitse toistaa tapahtumaselostusta viittä kertaa, että ymmärtäisin. Ei myöskään tarvitse varmistaa palautteen perillemenoa selostamalla sitä viittä kertaa erikseen joka ikiselle työntekijälle. Itse asiassa yleensä käy niin, että ensimmäisellä kerralla valitus kuulostaa järkevältä, mutta mitä useammin sen toistaa, sitä varmemmaksi tulen siitä, että valittaja on vain niin kännissä, ettei tajua mistään mitään eikä siis voi olla oikeassa. Sano asiasi kerran sille tyypille, joka eniten näyttää päälliköltä, ja laita aamulla sähköpostia firman kotisivuilta löytyvään osoitteeseen, ja asia on sillä selvä.

7. Ihan joka asian ratkaisemiseen ei tarvita omistajan päätöstä eikä kameratallenteiden tutkimista. Varsinkaan, jos virhe on jo tunnustettu ja pyritty sovittelemaan sitä ennalta ohjeistetuin keinoin.

8. Jos työntekijä sählää, ei se huutamalla ja haukkumalla sen paremmaksi opi. Huudon jälkeen se on yhtä amatööri kuin ennenkin, mutta lisäksi vielä hermostunut, ja paniikissa virheitä tulee tehtyä vielä enemmän. Itse asiassa äkäisiksi ja vaativiksi tunnettujen asiakkaiden läsnäollessa virheitä sattuu tavallista enemmän, koska työntekijät ovat jo tilanteeseen mennessään valmiiksi jännittyneitä. Tämähän ei sinänsä ole asiakkaan ongelma, mutta se on hyvä pitää mielessä, jos tarkoituksena on oikeasti saada hyvää palvelua, eikä vain päästä nöyryyttämään parikymppisiä harjoittelijatyttöjä.

9. Minulla ei ole huumorintajua. En minä siitä mieltäni pahoita, jos sanot minua pojaksi, mutta siinä vaiheessa, kun alat vaikkapa kysellä naistyöntekijöiden hintoja, on turha kysellä perään, miksi olet lentänyt pihalle. Enhän minäkään tule sinun työpaikallesi vattuilemaan.

Ja kaikkein tärkeimpänä:

10. Vaikka oletkin vanhempi, se ei tarkoita, että olisit viisaampi, varsinkaan asiassa, jota minä teen työkseni. Jos olet kanssani eri mieltä, olet todennäköisesti väärässä. Lopeta se inttäminen. Lähetä se sähköposti, jos vielä kotiin päästyäsi olet sitä mieltä, että sinua on kohdeltu väärin, mutta jos jatkat asiasi toistoa vielä sen jälkeen, kun olen jo pariin kertaan perusteellisesti selittänyt, miksi olet väärässä, haaskaat vain molempien aikaa.

Tosiaan, tasoa saa vaatia, puoliaan saa pitää ja oikeuksiaan saa perätä, mutta se on myös mahdollista tehdä saattamatta itseään samalla naurunalaiseksi. Riittää, kun vain seuraa noita ohjeita.

Mitenköhän tämä liittyy lapsuusajan kurinpitoon? Luulisin, että tuota ikäryhmää on pienenä vedelty turpiin oikealta ja vasemmalta, ja silti ei ole oppi mennyt perille. Onkohan se, että pienenä ollaan opetettu kunnioittamaan auktoriteetteja, jotenkin yhteydessä siihen, että sitten vanhana kuvitellaan itse olevansa auktoriteetteja?

Toisaalta parikymppisetkin taitavat vielä olla sitä ikäpolvea, jolle on vielä saanut opettaa, miltä kuri tuntuu. Ehkä nekin vanhemmiten kasvavat kieroon ja alkavat isotella, ja sitten, kun nykyiset yläastelaiset aikuistuvat, päästään uuteen harmonian aikaan, jossa kaikki ovat kavereita keskenään.

Jotenkin minä vaan epäilen sitäkin. Nykyään törmää välillä 13-vuotiaisiin kirppuihin, jotka uhoavat hakkaavansa pariksi viikoksi sairaalaan. Ihmettelisin, että millä lihaksilla, mutta täytyyhän sen onnistua, kun TV:ssäkin vain vähän korkeammassa painoluokassa pyörivät tytöt hakkaavat rutiininomaisesti tajuttomiksi isojakin äijäporukoita kerralla. Muutenkin, helppohan se on hakkailla, kun on pienestä pitäen kasvanut tietäen, ettei kukaan kuitenkaan saa lyödä takaisin. Se hyvä puoli vanhemmassa väessä on, että he harvemmin uhkaavat vetää turpaan, ainakaan miespuolisia työntekijöitä.

Miten tätä nyt sitten pitäisi tulkita? Keksin kaksi vaihtoehtoa.

Vaihtoehto 1: Meillä on vanha, kuriin perustuva kasvatusmetodi, jolla saadaan aikaan ihmisiä, jotka luulevat, että ikä tuo auktoriteettia; ja uusi, vapaaseen rusinansaatavuuteen perustuva kasvatusmetodi, jolla saadaan aikaan ihmisiä, jotka luulevat, että iän puute tuo auktoriteettia. Valitse siinä nyt sitten.

Vaihtoehto 2: Ihmisen henkilökohtainen auktoriteettikokemus kasvaa aina iän myötä, ja kotikasvatuksella voidaan vaikuttaa vain sen lähtötasoon. Sittenpä onkin riemukasta, kun ne tämän päivän 13-vuotiaat ovat viisikymppisiä. Onneksi itse olen silloin jo eläkkeellä.

Itse veikkaan vaihtoehtoa 2. Mutta joo, pistäkää se jälkikasvunne kuriin. Ei siinä mitään ainakaan häviä. Ja pitäkää itse mielessä, että ikä ei tuo auktoriteettia, vaan asiaosaaminen. Sitäkään ei pidä tulkita niin, että jos olet maailmanluokan ammattilainen asiassa A, se tekisi sinusta pätevän kouluttamaan ihmisiä asiassa Ж.