perjantai 25. marraskuuta 2016

Feministinen kirjallisuushaaste

Viime aikoina on kirjojen lukeminen jäänyt vähemmälle. Lähinnä tulee luettua ennen nukkumaanmenoa, enkä silloinkaan yleensä jaksa lukea kuin korkeintaan kymmenen sivua. Myös jokavuotinen kirjamessusaalispostauskin jäi tänä vuonna tekemättä, kun messujen aikaan piti olla jatkuvassa lähtövalmiudessa sairaalaan.

Lueskelen paljon kaikenlaista. Toki joitain genrejä enemmän ja joitain vähemmän. Scifistä ja historiallisista kirjoista tykkään, ja Sven Hasselin sotakirjat ovat aivan huikeita. Toisaalta pidän rennosta räiskinnästä, tapahtui se sitten jonkin maailmansodan juoksuhaudoissa tai jollain vieraalla planeetalla. Toisaalta taas pidän täysin vieraista ympäristöistä ja aikakausista, koska sellainen haastaa älyä ja mielikuvitusta paljon enemmän kuin mikään sellainen, jonka voi kuka tahansa havainnoida ja kokea arjessaan. Synkkä psykologinen jännitys sekä kaikenlainen todellisuuden kyseenalaistaminen uppoavat myös.

Tästähän voidaan päätellä, että ns. romanttinen kirjallisuus ei minua kiehdo. Lukeminen siitä, kun nainen pohdiskelee tunteitaan ja miettii, valitsisiko sen pojan, jolla on söpöt suklaasilmät, vai sen, jolla on timmit vatsalihakset, ei täytä sen paremmin leppoisan toiminnan kuin älyllisen stimulaationkaan kriteereitä. Toisaalta en minä kovin usein jokajouluisia hittidekkareitakaan lue. Ne saattaisivat toki jossain määrin olla kiinnostavia, mutta kun TV:stä tulee monta murhamysteerisarjaa joka päivä, sellaiseen tulee ähky. Ei jaksa, ei huvita.

Ehkä juuri todellisuusrajoitteisesta kirjallisuusmaustani johtuu, että yksi lempikolumnisteistani on Maria Pettersson. Kirjallisuudesta on hyvä puhua näin isäinpäivän ja joulun aikana, koska juuri silloin kirjojen myynti on huipussaan, ja niinpä Pettersson ottaakin puheeksi erään merkittävän yhteiskunnallisen epäkohdan sivaltamalla raflaavasti, että "Mies, joka ei lue naisten kirjoittamia kirjoja, ei ole sivistynyt".


Useimmat miehet vastaavat, että he lukevat itseään kiinnostavia kirjoja, eikä kirjoittajan sukupuolella ole väliä. Siitä huolimatta havaitaan, että käytännössä kaksi kolmasosaa miehistä ei lainkaan lue naisten kirjoittamia kirjoja. Linkitetystä tutkimuksesta kyllä huomataan, että 40 % naisistakaan ei lue molempien sukupuolten kirjoittamia kirjoja, mutta eihän "ei nuo muutkaan" ole mikään peruste millekään, joten turha siihen on puuttua.

Itsekin pidän itsestäänselvyytenä, etten valikoi lukemisiani sukupuolen tai minkään muunkaan kirjoittajan henkilökohtaisen ominaisuuden mukaan, mutta kun nyt asia tuli puheeksi, aloin miettiä tarkemmin. Ihan totta, viimeksi luin naisen kirjoittaman kirjan joskus alkuvuodesta, ja senkin siksi, koska se oli kirjallisuuskurssilla pakollista luettavaa. Tutkiakseni asiaa tarkemmin, laskin omistamani kaunokirjalliset teokset ja niiden sukupuolijakauman:

Kirjoja yhteensä: 417
Naisten kirjoittamia: 62 (14,9 %)
Miesten kirjoittamia: 355 (85,1 %)

Laskuissa naisten kirjoittamiksi laskettiin myös teokset useammalta kirjoittajalta, joista ainakin yksi oli nainen, sekä novellikokoelmat, joissa oli mukana vähintään yksi naisen kirjoittama novelli. Jos olisin laskenut vain yhden kirjoittajan teokset, naisten osuus olisi vielä jonkin verran pienempi.

Ai mutta hitto. Eihän tämä vielä mitään kerro. Hyllyssähän ovat sekaisin minun ja emännän kirjat. Lasketaanpa uudestaan.

Emännän kirjat: 68
Naisten kirjoittamia: 38 (55,9 %)
Miesten kirjoittamia: 30 (44,1 %)

Minun kirjani: 349
Naisten kirjoittamia: 24 (6,9 %)
Miesten kirjoittamia 325 (93,1 %)

Perhana, enhän minä tosiaankaan juuri lue naisten kirjoittamaa kirjallisuutta. Kiitos, Pettersson, tämän epäkohdan julkituomisesta. Mutta mistä tämä voisi johtua? Pohditaan yhdessä Petterssonin kanssa.
Äidinkielentunnilla koko Suomalais-venäläisen koulun 6B-luokan piti lukea sama kirja.

En muista kirjasta juuri mitään, mutta perustelun muistan hyvin. ”Kirjan pitää kiinnostaa kaikkia, eivätkä pojat, no, sillä tavalla välttämättä tykkää naisten kirjoittamista kirjoista.”
Heh. Tämähän ei ole vain tyttöjen ongelma. Itse suosittelisin, että koulussa luettaisiin enemmän vanhoja suomalaisia klassikoita. Perusteluja on monta: 1) ne ovat taitavasti kirjoitettuja, minkä luulisi olevan äidinkielen opetuksen kannalta tärkeää; 2) ne auttaisivat tuntemaan ja arvostamaan suomalaista kulttuuria; sekä ehkä tärkeimpänä 3) ne ovat oikeasti mielenkiintoisia, hauskoja ja viihdyttäviä. Minun aikananihan kirjat valittiin sen mukaan, minkä keski-ikäiset opettajat luulivat esiteinejä kiinnostavan, jolloin luettavaksi valikoitui modernia nuortenkirjallisuutta, joka oli sekä kirjallisen että sisällöllisen laatunsa puolesta melko paskaa. Lopputuloksena kukaan ei sitten lukenutkaan muita kirjoja kuin ne, jotka oli koulun takia pakko, enkä muista tässä asiassa olleen mitään sukupuolieroja.

Seuraavaksi naiskirjailija ihmettelee, miksi miehet eivät lue hänen naistenkirjojaan, vaikka ne naisten mielestä ovat kovinkin jänniä:
"Joka ainoan kirjan olen signeerannut naiselle", kirjoittaa palkittu ja kiitetty yhdysvaltalaiskirjailija Robin Black, nainen. Miehet ostavat kyllä hänen Life Drawing -romaaniaan, Black kertoo, mutta ainoastaan lahjaksi vaimoilleen ja äideilleen.
”Kirjaani kuvailtiin arvioissa jännittäväksi, tiukaksi ja brutaaliksi”, hän kirjoittaa ja kuvailee huvittuneena kauhistuneita miehiä, joille ehdottaa kirjansa lukemista. ”Kirjoittamaani kirjaa luonnehditaan adjektiiveilla, jotka tämä seksistinen yhteiskunta liittää miehisyyteen, eivätkä miehet siltikään kiinnostu kirjasta – vain koska sen on kirjoittanut nainen... Se on masentavaa.”
Black on tietysti onnellinen, että hänen kirjaansa ostetaan, lukipa sen mies tai vaimo. Mutta miksi kummassa miehille ei tule edes mieleen lukea sitä?
Kieltämättä kiehtovia adjektiiveja, mutta katsotaanpas tarkemmin kirjan kuvausta:
honest and moving story of married life--its betrayals, intimacies, and secrets.
Useimpien miesten, jotka tuollaisen kuvauksen kuulevat, ensireaktio on "onks pakko jos ei haluu?" Eipä silti, olen minä ennenkin yllättynyt positiivisesti, kun minut on laitettu lukemaan kirja, jonka teema ei ole minua kiinnostanut. Silti on turha rutista, etteivät miehet kiinnostu naistenkirjallisuudesta. Yhtä hyvin minäkin voisin tivata, joko Pettersson on lukenut Halo-alieninammuskelupelisarjan viralliset kirjaversiot, joista itse nautin hyvin paljon, ja jos ei, niin miksi ei.

Ensin lähes kaikki kieltävät, että sukupuolella olisi mitään merkitystä kirjan valinnassa. Se ei tietenkään ole totta – jos sukupuolella kerran ei ole väliä, miten on mahdollista, että lukupinoon osuu ”sattumalta” uudelleen ja uudelleen vain yhtä sukupuolta?
Seuraavaksi he sanovat, että aihe ratkaisee, ja että naiset eivät kirjoita heidän lempiaiheestaan (sota, scifi, fantasia, luonnontieteet, urheilu jne). Se ei myöskään ole totta – naiset kirjoittavat kaikista noista aiheista. Ja mikäli ne todella ovat miesten lempiaiheita, luulisi heidän haluavan tarkastella niitä monelta kantilta, myös naiskirjoittajan näkökulmasta.
Onhan niitä. Ongelma vain on, että niitä pitää erikseen etsiä. Pitää googlettaa suosituksia ja tilata Amazonista. Innokkaalle kirjallisuudenharrastajalle tämä ei ole ongelma, jos tavoitteena on nimenomaan tutustua naisten kirjoittamiin kirjoihin. Jos sen sijaan menee kirjakauppaan tarkoituksenaan vain ostaa jotain mielenkiintoista, hyllyssä on helposti 10-20 miehen kirjoittamaa kirjaa jokaista naisen kirjoittamaa kohti. Silloin odotusarvo on, että lukija lukee 10-20 miehen kirjoittamaa kirjaa jokaista naisen kirjoittamaa kohti, ellei ole jotain erityistä syytä suosia naisia.

Yllättäen Pettersson tekee saman havainnon itsestään:
Sitten tajusin olevani ihan yhtä urpo.
Olen lukenut tänä vuonna 85 kirjaa, siis vajaa kaksi kirjaa viikossa. Laskin, kuinka monen kirjailijan ihonväri on eri kuin omani. Vain neljän. Neljän! Säälittävää.
Entä kuinka monen uskonto on muu kuin kristitty tai ateisti? Arvelen, että kahden. Moniko kirjailijoista kuuluu sukupuolivähemmistöön? Tietääkseni ei yksikään.
Niin. Länsimaissa enemmistö kirjailijoista on valkoisia ja kristittyjä tai ateisteja. Muunkinlaisia on, mutta satunnaisotannalla niitä osuu kohdalle paljon vähemmän. Sukupuolivähemmistöydestä ei tietenkään tiedä, ellei kirjailija erikseen asiaa korosta, mikä yleensä käytännössä tarkoittaa, että kirja käsittelee sukupuolivähemmistöyttä, mikä taas saattaa merkittävästi vaikuttaa lukupäätökseen.

Jonkun mielestä tuossa saattaisi olla jo riittävästi mietittävää, mutta Pettersson vie asian loogiseen päätepisteeseensä:
Ensi vuonna lupaan lukea ainakin afrikkalaisen, aasialaisen, eteläamerikkalaisen ja australialaisen kirjailijan kirjan. Kirjan, jonka on kirjoittanut muunsukupuolinen. Kirjan, jonka on kirjoittanut seksuaalivähemmistöön kuuluva. Muslimin, hindun, juutalaisen ja buddhalaisen kirjailijan kirjan. Venäläisen, ruotsalaisen, norjalaisen ja virolaisen kirjailijan kirjan, ja kirjan, jonka on kirjoittanut vammainen saamelainen, romani ja suomenruotsalainen.

Joku saattaisi huomauttaa, ettei tuossa ole mitään järkeä. Tässähän on kaksi vaihtoehtoa, eli:

a) Eri taustoista tulevilla ihmisillä on erilaiset kirjoitustavat ja näkökulmat, jolloin on ihan perusteltua valita lempparinsa, eli jos valkoinen kristitty mies kokee samaistuvansa parhaiten muiden valkoisten kristittyjen miesten teksteihin, ei kenelläkään ole mitään kitisemistä siitä, että hän lukee vain sellaisia tekstejä,

b) Eri taustoista tulevilla ihmisillä ei ole eroa ilmaisunsa laadussa tai sisällössä, jolloin on aivan sama, kenen kirjoja lukee, vaikka sitten niiden valkoisten kristittyjen miesten.

Mutta eihän tässä ole kyse siitä, vaan mahdollisuuden antamisesta muillekin. Siispä, koska olen yllytyshullu ja tapaan ryhtyä kaikenlaisiin älyvapaisiin projekteihin ihan vaan koska nobody calls me chicken, tartun minäkin haasteeseen. En kyllä jaksa kirjakaupan hyllyn ääressä googletella kännykällä jokaista kirjoittajaa ihan vain varmistaakseni, että he ovat erivärisiä kuin minä, enkä aio kuluttaa aikaani sen selvittämiseen, onko vammaisia saamelaiskirjailijoita olemassakaan, ja ovatko he kirjoittaneet minua kiinnostavia kirjoja.

Aloitetaan siis kevyesti. Lupaan täten, että vuonna 2017 luen ainoastaan naisten kirjoittamia kirjoja. Haasteen jälkeen raportoin sitten kokemuksistani tänne. Kirjallisuuden sivuaineopiskelijanahan olen tottunut lukemaan kaikenlaisia kirjoja, joita muut käskevät minun lukea, sekä löytämään niistä merkityksiä, joita niissä ei ole. Sellaisen force majeure -varauksen teen kuitenkin, että jos opintoni jatkuvat syksyllä ja minun pitää ottaa kirjallisuuskursseja, lopetan haasteen elokuun loppuun, koska kursseilla lukutahti on niin kova, ettei pakollisiakaan läksyjä aina ehdi.

En myöskään aio laajentaa kirjallisuusvalikoimaani draamaan, romantiikkaan tai ylipäänsä mihinkään sellaiseen kirjallisuuteen, jonka kansikuvituksissa tyypillinen elementti on miehen paljas vatsalihaksisto. Luen naisten sotaa ja scifiä, koska minulle luvattiin, että sitäkin on riittämiin, ja arvioin sitä sitten samoilla kriteereillä kuin miestenkin vastaavia. No, tuon Life drawingin voin lukea, jos se vastaan tulee. Jos luettava loppuu kesken - vaikka en uskokaan niin käyvän - katson haasteen suoritetuksi ja Petterssonin väitteet osoitetuksi vääriksi.

16 kommenttia:

  1. Itse luen kirjoja laidasta laitaan, eikä kirjoittajan sukupuoli ole mikään valintakriteeri. Eihän se ole eksoottisten kielialueiden kirjoittajien nimistä edes aina pääteltävissä. Mutta kirjan lukemisen katkaisee välittömästi ja yleensä lopullisesti mikä hyvänsä läpi tunkeva tendenssi, erityisesti feminismi. Olen myös koko lailla konservatiivi: jos aiemmin lukemani teos oli kutakuinkin paskaa, niin kyseiseltä tekijältä en ota uutta kirjaa edes käteeni.

    VastaaPoista
  2. Aloita Hanna Reitschin kirjalla "Lentäminen - elämäni" :-)

    VastaaPoista
  3. Kyllä on naiskirjailijoilla synkkää. Jos haluaa että myös miehet lukevat naisen kirjoittamia kirjoja, kannattaa tsekkailla aihevinkkejä vaikkapa Agatha Christieltä ja Patricia Cornwelliltä. Näiden ansiosta väitän itse lukeneeni mies- ja naiskirjailijoiden teoksia likimain 60/40-suhteella.

    Sattuneesta syystä kovin monet naiset eivät ole kirjoittaneet esimerkiksi toisen maailmansodan sissi- ja tetsauskokemuksista. Hirmu mielikuvituksettomia ovat kun eivät osaa asettua tuollaiseen asemaan.

    VastaaPoista
  4. Ei nyt tule mieleen naiskirjailijoita kuin Ursula LeGuin. En ole koskaan kiinnittänyt huomiota siihen mikä kirjailijan sukupuoli tai ihonväri on. Se kun ei saatana kiinnosta niin paskaakaan. Luen vain hyviä kirjoja, ja suunnilleen samoilla preferensseillä kuin blogaajakin. Alkaa kohta vituttamaan tämä sukupuoli ja ihonväri vinkuna niin paljon että ryhdyn oikeasti ottamaan selvää kirjailijasta, ja jos hän ei ole valkoinen hetero mies, en koske kirjaan pitkällä tikullakaan.

    VastaaPoista
  5. Iltaa, Olavi, Matruuna, Ghettomaksaja ja Thorvald, ja kiitos kommenteistanne.

    Olavi: Noista minunkin kirjoistani viisi oli sellaisia, että piti googlettaa tekijä, kun en muuten tiennyt. Oli nimikirjaimilla esiintyjää, vieraskulttuurista ja sitten sellaisia, joiden nimi oli sen verran sukupuolineutraali, ettei voinut olla varma.

    Ja joo, pidetään kaunokirjallisuus kaunokirjallisuutena ja pamfletit sitten erikseen. Ideologian julistaminen ärsyttää ideologiasta riippumatta; silloinkin, jos olen sen kanssa samaa mieltä. Itse usein annan kirjailijoille uusia mahdollisuuksia, vaikka lukemani kirjat olisivatkin huonoja, ainakin jos kirjailija yleisesti ottaen on tunnettu ja arvostettu. Ei kyllä kannattaisi, koska harvemmin mieleni sen seurauksena muuttuu.

    Matruuna: Kuljen kirjakaupan suunnalla seuraavan kerran parin viikon päästä, jolloin ajattelin käydä vähän tutkimassa nykykirjallisuustarjonnan sukupuolijakaumaa ja hakemassa kunnon starttipaketin. Katson, jos tuo löytyisi sieltä.

    Ghettomaksaja: Luin minäkin heiltä joitain kirjoja nuorempana, mutta kuten sanoin, dekkareihin tartun harvemmin, kirjoittajan sukupuolesta riippumatta. Tuli tästä mieleen, että kuinkakohan suuri prosentti tuosta naisia lukevasta kolmanneksesta on sellaisia, jotka sanovat lukevansa naisia vain siksi, koska heillä on joku yksittäinen naissuosikki tai ovat lukeneet jonkin yksittäisen naisen kirjoittaman sarjan. Vaikka Harry Potterit tai Nälkäpelit tai mitä niitä nyt on. Kumma, ettei Petterssonille tullut mieleen pohtia tätä, koska sen myötähän naiskirjailijoiden syrjintä olisi näyttänyt vielä räikeämmältä.

    Pitääkin haastaa Pettersson ja kumppanit vastaavasti lukemaan kunnon testosteronikirjallisuutta ihan vain, koska jos minä suostun hänen haasteeseensa, saan kai minäkin toivoa jotain. Kirjoitankin aiheesta lisää sitten parin viikon päästä, kun kirjakauppareissun olen tehnyt.

    Thorvald: Ursula LeGuin on, ja kuulemma Doris Lessing on toinen, joskaan häneltä en ole lukenut kuin yhden kirjan. Itse asiassa en ajatellut keskittyä tässä haasteessa tunnettuihin klassikoihin, vaan uudempaan ja modernimpaan tuotantoon.

    Nykyään feminismissä on laajemminkin se ongelma, että kitisemällä epäoleellisuuksista ja karsinoimalla ihmisiä tarpeettomasti ollaan ruvettu karkoittamaan tasa-arvoa kannattavia järki-ihmisiä, ja feminismi on muuttunut rakentavasta kansanliikkeestä raivo-oksentelevaksi hörhöporukaksi, josta on vain haittaa tasa-arvopyrkimyksille. Järkevät feministit toki näkevät tämän, mutta koska heitä on niissä piireissä vain pienenevä vähemmistö, enemmistö ohjaa toimintaa suuntaan, jossa hörhöilyn aiheuttamia ongelmia pyritään korjaamaan lisäämällä hörhöilyä. Saa nähdä, mitä siitä vielä tuleekaan.

    Mutta katsotaan nyt, mitä tästä haasteesta tulee. Onhan minulla ennakkoluuloja, mutta ei vielä puhuta niistä.

    VastaaPoista
  6. Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan on olemassa ainakin yksi oikeasti hyvä naisen kirjoittama, toiseen maailmansotaan sijoittuva sotaromaani: Tiina Korhosen "Rautasaappaiden kaiku. Osasto Weinert suursodassa" (WSOY 1990).

    Tätä SS-Wiking-divisioonan suomalaispataljoonaan kuuluvan yksikön sotataipaleesta kertovaa kirjaa suositteli isävainaa (joka oli silloin vielä elossa) kuullakseen mielipiteeni. Luettuani ja kehuttuani hän totesi samaa: kaikinpuolin käsittämättömän loistava sotaromaani naisen kirjoittamaksi - jos kirjoittaja on oikeasti nainen...

    Korhonen taidettiin mainita opuksen yhteydessä kapiaisen tyttäreksi, joten uskotaan nyt, että hän sen on kirjoittanut. Joka tapauksessa kirja on paras - ja ainoa - lukemani naisen kirjoittama sotaromaani.

    VastaaPoista
  7. Suosittelen naispuolisen mustaihoisen somalipakolaisen, entisen muslimin, nykyisen ateistin A. H. Alin kirjoittamaa kirjaa "Harhaoppinen", joka on juuri ilmestynyt suomeksi. Kirja on mielenkiintoisempi kuin otsikko antaa ymmärtää. http://www.lue.fi/verkkokauppa/tuote/kirjat/harhaoppinen-islam-tarvitsee-uskonpuhdistusta/

    VastaaPoista
  8. Itse en rajoittaisi lukemista kiintiöajattelulla, se nyt on joka tapauksessa syöpää. Vaikka toisaalta on positiivista aina tutustua uudenlaisiin kirjoihin, mitä muuten ei tulisi luettua.

    Tuo Life Drawing kuulosti aivan kauhealta, miehenä itse haluaisin, että ihmissuhteissa olisi mahdollisimman vähän draamaa ja en juuri pidä sellaisesta lukemisesta.

    Jos Ruotsin suurvalta-ajan historia kiinnostaa, niin Mirkka Lappalainen on ihan pätevä. Fantasiapuolella mieleen tulee Margaret Weis ja Dragonlance-sarja. Ei todellakaan Tolkienin tasoa, mutta nuorena poikana viihdyin fantasiahyllyn lähellä, ja ihan viihdyttäviä heikkouksistaan huolimatta.

    VastaaPoista
  9. Iltaa, Qroquius, sinä toinen ja nantti, ja kiitoksia kommenteistanne.

    Qroquius: Laitan tuonkin ostoslistalle. Uskon kyllä, että naisen nimellä sotakirjoja kirjoittava tyyppi oikeasti on nainen, koska ei mies mitään voittaisi esiintymällä naispuolisena sotakirjailijana. Päin vastoin. Miespuoliset romanssikirjailijat kyllä käsittääkseni usein esiintyvät naisina, että naislukijat tykkäisivät enemmän.

    Yksi naisen kirjoittama sotaromaani minulla on jo odottamassa, Leena Landerin Käsky. Sisällissotaan sijoittuva psykologinen trilleri kuulostaa hyvältä, mutta toisaalta se, että päähenkilö on punaisten puolella, ei niinkään.

    Sinä toinen: Jahas, joo. Käsittääkseni hän onkin asiallinen tyyppi. Pidetään tuotakin teosta silmällä.

    Nantti: Kiintiöajattelu on perseestä, mutta tähän haasteeseen lähden silti ihan vain siksi, ettei Pettersson ja kumppanit pääsisi sanomaan, ettei ollut pokkaa, tai kuittaamaan vastaväitteitäni pelkkänä ennakkoluuloisena änkyröintinä.

    Joo, en kuvauksen perusteella lainkaan ihmettele, miksi miehet eivät Life Drawingia lue. Ihmissuhdedraama on minunkin mielestäni aiheena ehkä kaikkein vastenmielisin, mutta se ei sinänsä tarkoita, etteikö siitä voisi kirjoittaa hardcorella ja kiinnostavalla tavalla.

    Weisiä ajattelinkin lukea, kun häntä sattui emännän mukana muutama kirja tulemaan, joskaan ei Dragonlancea. Ei edes haittaa, ettei voi verrata Tolkieniin, koska hänestä en koskaan olekaan innostunut. Sormusten herran olen pari kertaa aloittanut, mutta aina on kesken jäänyt. Fantasia on kivaa, mutta en ajatellut paria kirjaa enempää siihen tässä haasteessa panostaa, koska käsittääkseni siinä naiset eivät ole niin pahasti aliedustettuina kuin sodassa ja scifissä.

    VastaaPoista
  10. Olen yrittänyt keksiä naispuolisia kirjailijoita, joiden tuotannosta voisin pitää. Agatha Christieltä olen lukenut ainakin Kymmenen pientä neekeripoikaa. Olen lukenut myös tähtitieteilijä Leena Tähtisen tietopohjaisen kirjan Kuolleiden kanssa kassajonossa. Äskettäin luin mainion tietoteoksen Matkaopas keskiajan Suomeen, johon oli tehnyt kuvituksen nainen. Aikoinaan luin Temple Grandinin omaelämäpohjaisen teoksen 'Minun tarinani : ulos autismista'.

    Yritin joskus lukea Ursula K. Le Guinin jonkin kirjan, mutta en pitänyt.

    Koko elämäni pituisen tilaston perusteella enimmäkseen minun on vaikea ruveta pitämään naispuolisten kirjailijoiden kirjoittamista kirjoista. Mutta halua siihen siis olisi ollut. Culpa mea! Minun pitää ilmeisesti repiä nyt vaatteeni ja sirotella päälleni tuhkaa.

    Mutta, toisaalta, ehkä ei sittenkään. Eikö nykytotuus sano, että sukupuolia on lukemattomia, joten mikä oikeus kellään on loukkaantua erityisesti siitä, että miehet eivät useinkaan lue ainakaan paljoa naispuolisten kirjailijoiden tuotoksia?...

    Luen aina silloin tällöin populaaritieteellisiä teoksia. Historia kiinnostaa myös kovasti. Pidän myös tieteiskirjallisuudesta. Lisäksi olen lukenut vanhan kaverini Jukka Piipposen melkein koko tähänastisen tuotannon. Piipponen kirjoittaa tosielämäpohjaista romaanimuotoista kirjallisuutta sotiemme lentäjistä.

    Yksi poikkeama Piipposella on yleisestä linjastaan. Hänen kolmanneksi viimeisin kirjansa Operaatio Aarteenkaivaja kertoo saksalaisesta sääasemasta Barentsinmerellä. "Aarteenkaivaja" on saksaksi Schatzgräber. aiheesta on ollut juttua viime aikoina uutisissa. Paitsi ei asiaa käsittelevästä Piipposen kirjasta.

    Fantasiagenrestä en enimmäkseen pidä. Olen silti lukenut Tarun sormusten herrasta, ja pitänyt siitä. Ehkä joskus tutustun Lovecraftin Cthulhu-mytologiajuttuihin. Yksi kaverini oli aikoinaan arvostanut sitä lajia.

    Olen sen verran monta kertaa polttanut näppejäni naispuolisten kirjailijoiden teoksissa, etten erityisesti hingu lukea sellaisia enää, ellei kyse ole tietokirjasta tai jostain, jota uskottava taho on suositellut kivalla tavalla.

    Joka tapauksessa kirjallisuuden lukemisessakin kiintiöajattelu on syvältä.

    Päätin nyt laittaa lukulistalle Qroquius Kadin suositteleman Rautasaappaiden kaiun.

    PS Onko tämä Pettersson lukenut ainoatakaan natsin tai uusnatsin kirjoittamaa kirjaa? Olisi hauska tietää. Kun kerran aikoo lukea musliminkin kirjoittaman kirjan.

    VastaaPoista
  11. Kun valkoinen heteromies on kaiken pahan alku ja juuri, niin eiköhän esitetä näille edistyksellisille valkoinen mies-haaste: ei saa käyttää vm:n kehittämää tekniikkaa esimerkiksi viikkoon. Ottaisivatko vastaan? Mitäs niitä nyt onkaan? Olisiko vesijohto, viemäri, sisävessa, siideri ja kännykkä noin ensi alkuun. Tuleeko muuta mieleen?

    Saman haasteen kevyempi muoto voi olla, ettei saa kuluttaa vm:n luomaa viihdettä ja kulttuuria vuoteen. Eli saippusarjat, facebook ja instagram taitaisivat jäädä väliin. Mitäs muuta?

    Mietin kanssa, miten olen kirjahyllyni kirjat valinnut. Perusteena ei ole ollut sukupuoli, vaan oma kiinnostus. Minkä sille voi, että naiset kirjoittavat vähän sotahistoriasta ja agenteista. Vaimollani on naisten kirjoittamia kirjoja, joita olen lukenut, viimeksi Anna Leena Härkösen Kaikki oikein, joka oli ihan kiva tarina lottovoittajasta, tosin tarinan mies oli aika ressukka.

    VastaaPoista
  12. Tajusin juuri, että onhan minulla lukulistalla Maijastina Kahloksen kirja Rooman viimeiset päivät. Hänkin on nainen.

    VastaaPoista
  13. Huomenta vielä, Tom ja Antti, ja kiitos kommenteistanne.

    Tom: Itse asiassahan edistyksellisimmät tahot syyttävät valtamediaa persujen myötäilystä ja konservatisvismista ihan yhtä voimakkaasti ja vakavissaan kuin konservatiivisemmat tahot syyttävät sitä punavihermädätyksestä. Tässäkin sen huomaa: Pettersson puhuu naisten kirjottamista kirjoista, kun pitäisi puhua muiden kuin mieheksi itsensä määrittelevien miesten kirjoittamista kirjoista. Pettersson ei ole lainkaan niin edistyksellinen kuin luulee olevansa.

    Toisaalta tuon myötähän pelkkien mieskirjailijoiden suosiminen menee vielä entistä pahemmin syrjiväksi. Jos sukupuolia on vain kaksi, silloin syrjitään vain puolta kaikista kategorioista, mutta jos suositaan vain yhtä vaihtoehtoa monista, silloin vaihtoehtojen lähestyessä ääretöntä, syrjinnän määrä lähenee sataa prosenttia.

    Lovecraftia olen lukenut paljon, mutta hän ei ole välttämättä kaikkien makuun. Hänen kirjoitustyylinsä on aika raskaslukuista, minkä lisäksi monia saattaa ärsyttää se, ettei hänen novelleissaan ole yleensä varsinaista loppuratkaisua, ei ainakaan onnellista.

    Natsin kirjoittamia kirjoja minäkään en tietääkseni ole lukenut. En edes sitä kuuluisinta.

    Antti: Tuo tekniikkahaaste olisi ehkä vähän turhan paha ainakin näin talvella, koska en usko, että esimerkkisi riittäisivät alkuunkaan. Pitäisi muuttaa metsään asumaan.

    Tuota minäkin olen ihmetellyt, että miesten kirjoja voidaan kyllä vastustaa, mutta samalla katsotaan miesten tuottamia ja ohjaamia TV-ohjelmia ja elokuvia. Onko kyse siitä, että ne ovat melkein naisten tekemiä, kun valtavassa tekoporukassa väistämättä on joitain naisiakin, vai vain siitä, että niiden boikotoiminen on vähemmän tärkeää, kun niiden tekijöiden nimet ovat vähemmän esillä?

    VastaaPoista
  14. En muista koskaan pohtineeni kirjailijoiden ominaisuuksia, joiden teoksia olen lukenut. Luultavasti sukupuolijakauma on miespainotteinen mainituista syistä. Lähimenneisyyden lukemistosta tulee kuitenkin mieleen ainakin yksi, oikein mainio, naisen kirjoittama kirja, joten heitänpä suosituksen: Jonathan Strange & herra Norrel.

    VastaaPoista
  15. Minulle tuli pieni ajatusvirhe, kun rajasin naisten kirjoittamat kirjat pelkästään kaunokirjallisuuteen. Viimeisin naisen kirjoittama lukemani kirja oli Wendy Lowerin "Hitlerin raivottaret" (Atena 2014), tai oikeammin sen viime vuonna ilmestynyt pokkariversio jota yritin juuri löytää onnistumatta, mutta jossain täällä asunnossani se on, pitää etsiä paremmalla ajalla.

    Tämä Kolmannen valtakunnan terrorihallinnon palveluksessa toimineiden ja väkivaltaisuuksiin itsekin syyllistyneiden natsinaisten edesottamuksista kertova teos lienee parasta ollakin naisen kirjoittama. Muussa tapauksessa Maria Petterssonista saattaisi sukeutua omanlaisensa raivotar, joka rrraivoaisi miten taas on todistettu miten kaikki miehet sorrrtavat kaikkia naisia kirjoittamalla tällaisenkin kirjan!

    VastaaPoista
  16. Iltaa vielä teillekin, sinä yksi ja Qroquius, ja kiitos kommenteistanne.

    Minäkään en yleensä muista lukemieni kirjojen tekijöiden ominaisuuksia, ellei niissä ole jotain erityistä muistettavaa. Siksi minä olinkin niin kovin yllättynyt, kun huomasin, etten omista juurikaan naiskirjailjoiden teoksia.

    Käsittääkseni naiset olivatkin natseista raivokkaimpia, ja Hitler oli aikanaan ihan vakavastikin puhuen maailman tavoitelluin poikamies.

    Pistän nuokin seurantaan. Pitää näköjään kirjakauppaan mennessäni tehdä paperille lista mukaan, kun näitä onkin jo niin, etten enää ulkoa voi kaikkia muistaa.

    VastaaPoista