Pekka kokkaa 9: Sisäfilee kantarellikastikkeella

Törmäsin kesällä tällaiseen sivustoon, jonne ihmiset voivat laittaa myyntiin itse tekemiään kirjoja, kursseja, oppaita ja muuta vastaavaa materiaalia: gumroad.com. Vaikuttaa helpolta rahalta. Aloin miettiä, että mitäköhän sellaista minä osaisin, minkä voisin tuotteistaa ja myydä apua tarvitseville ihmisille. Totesin, että sellaisia asioita on niin paljon, että niiden pelkkä ajatteleminenkin hengästyttää.

Siispä vaihdoin taktiikkaa ja mietin asioita, joita en ainakaan osaa tippaakaan. Siitä lähti liikkeelle idea, että kirjoitanpa keittokirjan. Se on vasta alkutekijöissään, eikä siitä ole vielä sen enempää sanottavaa, mutta laitan sen tuonne myyntiin kunhan valmistuu. Aluksi vain PDF:nä suomeksi ja englanniksi; paperiversiota voi harkita riippuen kirjan saamasta vastaanotosta.

Oli miten oli, sen kunniaksi laitetaan pitkästä aikaa ruokapostaus. Joskus minulta toivottiin vaihteeksi jotain äijämäisempää ruokaa kuin pelkkiä leivonnaisia, joten tämänkertainen ruokani on rasvaista ja yksinkertaista, kuten kunnon äijänkin kuuluu olla.

Osa 1: sisäfilee. Tarvikkeet:

Naudan sisäfilettä

Voita

Suolaa

Joo, ei siihen muuta tarvitse. Pippuria voi laittaa, jos haluaa, mutta lehmä on maukasta sellaisenaankin, ja kastikekin on vielä tulossa.

Tuossa on lihaa reilut 200 grammaa, ja se maksoi 12 €. Onhan sisäfile sen verran kallista, ettei sitä viitsi joka päivä syödä, mutta toisaalta jos silloin tällöin käy töiden jälkeen kollegojen kanssa oluella, niitä 8 €:n tuoppeja tulee kiskottua vieläyksivieläyksivieläyksi-menetelmällä paljon suuremman rahan edestä kyseenalaistamatta mitään, ja tuntia myöhemmin olo on ihan yhtä huono - ellei huonompikin - kuin ennen juomista. Meinaan vain, että kyllä rahaa tulee lykättyä typerämpäänkin kuin hyvään ruokaan.

Eipä siinä muuta kuin pannu kuumaksi ja kunnon klimppi voita sulamaan. Oikeasta voimäärästä ei kannata stressata, kunhan se riittää sulaneena peittämään koko pannun pinnan. Annetaan sen kuumentua rauhassa, eikä hätäillä lihan kanssa. Laitetaan samalla uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Älä ala hätäillä lihan kanssa vielä siinäkään vaiheessa, kun voi kiehuu ja räiskähtelee. Kun voi alkaa pannulla muuttua ruskeammaksi, pannu on riittävän kuuma, ja lihat voi laittaa paistumaan. Paistetaan joka puolelta muutaman minuutin ajan, että saadaan se kauttaaltaan ruskeaksi. Suolauksen voi hoitaa oikeastaan missä vaiheessa tahansa. Jotkut suolaavat lihan ennen paistamista, että maku leviää tasaisemmin, mutta voi sen jättää kokonaan suolaamattakin ja lisätä syödessä tarpeen mukaan.

Paketin mukaan liha on "takuumurea", joten en ala ihmettelemään, miten sen saisi mureutettua. Kuulemma parasta on pitää se yön yli paksussa suolassa, jolloin suola turvottaa ja rikkoo solurakenteet, ja jotkut Tyynenmeren alkuasukasheimot käyttävät suolan sijasta kiivimehua, mutta kumpaakaan en ole kokeillut.

Tässä ei ole tarkoitus vielä varsinaisesti kypsentää lihaa, vaan vain käräyttää sen pinnat umpeen, etteivät kaikki nesteet karkaa. Kun liha on ruskistettu, laitetaan se vuokaan ja uuniin, jonka pitäisi tässä vaiheessa olla jo lämmennyt.

Osa 2: kantarellikastike. Tarvikkeet:

Kantarelleja

Voita

Kermaa

Anoppi vei minut heinäkuussa mökillä sienestämään. Se ei ollut ensimmäinen kertani sienessä, mutta se oli ensimmäinen kerta kun löysin enemmän kuin kaksi sientä. Oikein kivaa puuhaa. Tämänkertaisen lastin anoppi toi meille ihan vain minua varten.

Joo, tuo kuulostaa siltä, että siinä on omat riskinsä, mutta YOLO.

Oli miten oli, ota pannu, jolla juuri paistoit lihat. Sen pitäisi näyttää suurin piirtein tällaiselta:

Siinä pitäisi olla kunnon kerros mustanruskeaa liejua, josta osa on palanut kiinni pannun reunoihin. Siinä lilluu mustaa töhnää, joka toivottavasti on vain palanutta lihaa. Pelkästään tuon katsomisesta saa silmäsyövän. Parasta, mitä tuolle voi tehdä, on lukita se tiiviiseen säiliöön, haudata se peruskallioon ja juoda käsidesiä, kunnes on unohtanut sen olemassaolon.

Joo. Niinpä me käytämmekin sen sienikastikkeemme pohjana. Laita pannu takaisin liedelle sellaisenaan ja kippaa sienet sekaan. Tuo näyttää aivan liian suurelta sieniannokselta yhdelle ihmiselle, mutta älkää antako sen hämätä. Sienet ovat lähes pelkkää vettä ja ilmaa, joten ne kutistuvat paistettaessa murto-osaan tilavuudestaan. Samalla ne imevät herkullisia pihviliemiä itseensä. Sienet voi toki paistaa puhtaallakin pannulla voita käyttäen, jos pihviliemiä ei ole saatavilla.

Tietääkseni sieninä voi käyttää yhtä hyvin muitakin kuin kantarelleja. Joitain joutuu kypsentämään kauemmin, mutta periaatteessa sama resepti toimii.

Huomautan kuitenkin, että jos meinaat mennä metsään poimimaan omat sienesi, HANKI KUNNON TUNNISTUSOPAS. Älkää perseilkö mitään "Pekan blogin sienet olivat keltaisia, ja nämäkin ovat keltaisia, joten syödäänpä nämä". Ei. En ota vastuuta, jos vietät loppuelämäsi verta piereskellen tai pyörätuolissa hallusinoiden.

Huomaa tilavuusero lyhyen paiston jälkeen. Alemmassa kuvassa sienet ovatkin saaneet jo kaiken paistoliemen imettyä. Laitoin varmuuden vuoksi vielä vähän voita lisää.

Sitten kaadetaankin kermaa. Kahden desin purkista voi laittaa vaikkapa kolmasosan verran.

Tai no en tiedä, näyttää aika laihalta. Laitetaankin kaksi kolmasosaa.

Ääh. Tämä on hankalaa. Ihan sama, pistä koko purkki vaan ja haihduta ylimääräinen kosteus pois pannulla.

Ai niin perhana, meillähän oli se lihakin uunissa. Nyt on mennyt kymmenisen minuuttia, joten voi olla hyvä hetki tarkistaa, mitä sille kuuluu. On makuasia, kuinka kypsäksi sen haluaa, mutta naudanliha voi mennä kuivaksi ja sitkeäksi, jos sitä kypsentää liikaa. Se on parasta jättää keskeltä punertavaksi.

Tämä ehti olla 13 minuuttia. Ehkä ihan hivenen liikaa, mutta ihan riittävän hyvä tästä tuli.

Sitten vain liha lautaselle, sienet päälle ja nauttimaan.

Eihän tuo kaunista ole, mutta ei sitä ole katseltavaksi tehtykään. Jos ostaa sienet torimyyjältä, annokselle tulee kokonaishinnaksi parisen kymppiä, mikä on toki paljon yhdestä ateriasta, mutta laatu vastaa täysin ravintolaruokaa. No, rucolaa tuossa ei ole päällä, mutta sivuun te vain siirtäisitte sen joka tapauksessa.

Lopuksi vielä Sienestäjien Virsi, olkaa hyvät. Alkaa kohdasta 1:42:

Velanoton alkeiskurssi

Tiedätte varmaan tilanteen, jossa henkilöstä, joka normaalisti vihaa ja vastustaa asiaa X "tutustumatta paskaa"-periaatteella, kuoriutuukin asian X asiantuntija ja innokas puolustaja, jos jokin tietty reunaehto täyttyy.

Esimerkkinä sellaiset vihreät, jotka normaalisti vaativat hiilijalanjäljen pienentämistä, kestävää kehitystä ja degrowthia, ja alkavatkin vaatia maksimaalisen talouskasvun turvaamista heti, kun sillä voidaan perustella vapaata maahanmuuttoa. Tai ne ateistit, jotka innostuvat opettamaan kristityille oikeaoppista raamatuntulkintaa aina, kun joku kristitty sanoo jotain, joka ei olekaan kaikkia ja kaikkea kritiikittömästi syleilevää kumbaijaata. Tai ne oikeistolaiset, jotka kannattavat mahdollisimman kattavia verorahoitteisia hyvinvointipalveluita, kunhan ne hoidetaan yksityisten firmojen kautta, että niiden osakkeita voi sitten ostaa.

Ei liity tekstiin, mutta Amerikassa on hienoja ötököitä. Tämä on kaislakorentoihin kuuluva "dobsonfly".

Entäs mitä tapahtuu silloin, kun valtio ottaa 18,8 miljardia lisää velkaa tilanteessa, jossa budjetti on muutenkin kroonisesti alijäämäinen, ja jotkut alkavat huudella, että tämä on huono juttu? No, vasemmistolta löytyy heti taloustieteen ja finanssimarkkinoiden asiantuntijoita, jotka osaavat huutaa takaisin, että valtionvelka on kuulkaapas eri asia kuin ihmisten velka, ei sitä tarvitse maksaa takaisin:

Paavo Arhinmäki KU:lle: Valtion ei tarvitse maksaa lainojaan pois

Arhinmäen mielestä valtion velkaantumista ei pidä rinnastaa kotitalouksien velkaantumiseen. Hänen mukaansa valtion ei tarvitse maksaa lainojaan pois.

– Eiväthän valtiot koskaan maksa lainojaan pois, ne ottavat uusia lainoja tilalle. Tällä hetkellä Suomi saa lainaa erittäin matalilla ja kiinteillä koroilla, Arhinmäki sanoo.

Puoluetoveri Li Andersson riensi tukemaan Paavoa toteamalla, että velalla pelottelu on populismia. Joku oikeakin talousammattilainen myönsi, että niin no joo, kyllähän asian noinkin voi periaatteessa muotoilla.

Ja joo, niinhän sen voi. Ihmisiltä pankit haluavat rahansa takaisin jollain aikataululla, koska ihminen tienaa rahaa vain muutamana kymmenenä vuonna elämästään, ja jos ihminen kuolee, ennen kuin velka on maksettu, se on pankille vain voi voi. Valtiot taas voivat pitää lainanantajat tyytyväisinä jauhamalla lainanhoitokuluja vuosisadasta toiseen, joten kukaan ei vaadi valtioita pyrkimään velattomuuteen.

Jotenkin vain moni onnistuu kääntämään tämän asian niin päin, että velkaa voi huoletta kasvattaa. Onhan se nyt ihan sama, onko velkaa sata miljardia vai sata tuhatta absurdiljoonaa, jos ei sitä tarvitse maksaa pois.

Olisi kiva joskus kuulla, kun joku tällainen tyyppi selittäisi omin sanoin, mihin mekanismiin tuo perustuu. Yleensä, kun asiasta kysyy, saa vain linkin siihen yhteen taloustieteen nobelistiin, joka joskus huomautti, että valtio pystyy maksamaan velkansa uusilla lainoilla. Legenda on jäänyt sen jälkeen elämään omaa elämäänsä jotenkin tähän malliin:

Paul Krugman: Valtion ei itse asiassa tarvitse päästä velattomaksi, vaan vanhat velat voi maksaa pois uusilla, kunhan pitää huolen, että velkataakka kasvaa hitaammin kuin verokertymä. 

Vasemmisto: Siis ymmärsinkö oikein, että valtionvelkaa ei tarvitse maksaa pois? 

Krugman: Niin no, periaatteessa ei, kunhan tosiaan pitää huolen, että-- 

Vasemmisto: Hei jätkät! Kuulitteko? Valtionvelkaa ei tarvitse maksaa pois!

On toki Suomessakin hienoja ötököitä. Tällaisen kulta- tai kuparikuoriaisen kuvasin kävelylenkillä. Kun näytin kuvan emännälle, hän ei meinannut uskoa, että Suomessa on tällaisiakin.

No niin, käydään tämä nyt sitten läpi, ettei jää vaivaamaan. Ensinnäkin väite "velkaa ei tarvitse maksaa pois" on hyvin, hyvin eri asia kuin "velan voi maksaa pois uusilla lainoilla", vaikka ne syvemmin miettimättä saattaisivatkin kuulostaa käytännössä samalta. Lainataanpa Arhinmäkeä uudestaan:

Tällä hetkellä Suomi saa lainaa erittäin matalilla ja kiinteillä koroilla

Niin. Tällä hetkellä. Vaikka Suomi saakin nyt kohtuullisen halvalla sen 18,8 miljardia, ei ole mitään takeita siitä, että kun se laina erääntyy, Suomi saa lainan uusittua ihan noin vain. Se neuvotellaan silloin erikseen, ja jos silloin vaikuttaa siltä, että Suomen velan kasvu on karannut pahasti talouskasvun tahdista, ei lainaa enää saakaan niin matalilla koroilla. Voi käydä niinkin, että lainaa ei saa enää ollenkaan, jolloin käy niin kuin Kreikalle kymmenisen vuotta sitten. Ei kuulemma ollut kivaa, kun jengi joutui kaatamaan puistojen puut nuotiotarpeiksi palkanmaksun yhtäkkiä loputtua.

Jos velka kasvaa tänä vuonna sen 18 %, kasvaako Suomen talous myös vähintään 18 %? Ei taida.

Valtion velkaantumisesta saattaa kuitenkin tulla uhka, mikäli velkojen korot lähtevät nousuun.

– Ei tarvita kovin suurta muutosta velkaantumisnäkymissä, että esimerkiksi luottokelpoisuusarviot muuttuvat velkamarkkinoilla. Näinhän kävi taannoin esimerkiksi Kreikalle, Islannille, Portugalille ja muille eurokriisimaille. Kriisi syntyi, kun korkotaso lähti yhtäkkiä nousuun. Kreikan uudesta lyhytaikaisesta velasta pyydettin lopulta jopa 800 prosentin lainakorkoja. Eihän mikään maa pysty sellaisesta selviämään.

Mitäs minä yritän tällä tekstillä sanoa? On tosiaan aika merkityksetöntä, onko velkaa 50, 100 vai 150 miljardia, ja kyllä minä ymmärrän, että tällaisessa poikkeustilanteessa, kun tulot tippuvat ja pitää elvyttää, tarvitaan lainarahaa. Ei se velka itsessään ole ongelma. Ongelma on se, että kun budjettia täytyy vuodesta toiseen täydentää miljardeilla lainaeuroilla, eikä poliitikoilla ole kykyä eikä näköjään haluakaan tehdä asialle mitään, rahahanojen sulkeutuminen on vain ajan kysymys. Silloin ei enää kyselläkään, että mistäköhän me mahdollisesti haluaisimme vähän juustohöylätä.

Vasemmistolaiset usein huomauttelevat, että jos ilmastotoimiin olisi ryhdytty jo kymmeniä vuosia sitten, siirtyminen hiilineutraaliuteen olisi sujunut paljon kivuttomammin. Ei olisi tarvetta millekään radikaaleille taloutta romahduttaville äkkikäännöksille. Jännä, että jostain syystä sama logiikka ei kuitenkaan näytä pätevän budjettikuriin.

Yllätyslisäyksenä vielä siskon Pohjanmaalla ottama kuva kiiltomadosta. En harmikseni ole koskaan päässyt näkemään sellaista livenä. En edes tiennyt, että niitä on siellä.

Minähän en varsinaisesti ole taloustieteen nobelisti, vaan paremminkin netissä mölisevä kylähullu, joten ymmärrän, jos joku ei tullut tästä tekstistä vakuuttuneeksi. Heille, jotka edelleen ovat sitä mieltä, että velkaa voi surutta ottaa niin paljon kuin annetaan, koska sitä ei tarvitse maksaa takaisin, kuitenkin haluaisin esittää pari kysymystä:

1. Miksi EU:n pitää kasata talousvaikeuksista kärsiville Etelä-Euroopan maille, kuten Italialle ja Espanjalle, jotain satojen miljardien eurojen tukipakettia, johon Suomenkin pitää osallistua? Miksi ne eivät vain ota lainaa?

2. Miksi meidän pitää maksaa veroja? Miksi emme vain ota lainaa?

Miesselittäminen selitettynä

En tajua, minkä takia kaikki valittavat, että koronakaranteeni on kurjaa. Ei saa lähteä mihinkään eikä voi tehdä mitään, koska asioiden tekeminen vaatii menemistä sinne, missä ovat kaikki muutkin. Onneksi sentään voi istua pöntöllä, kun tuli ostettua kahden vuoden varasto vessapaperia ilman sen kummempaa syytä kuin että kaikki muutkin ostivat.

Todellisuudessa tämä on aivan mahtavaa. Saa oikein luvan kanssa jumittaa kotona useita viikkoja putkeen. Kaupasta saa tilattua ruuat kotiin, eikä tarvitse töissäkään käydä. Ehtii kerrankin nukkua edes kehon tarvitseman minimimäärän, ja päivällä ehtii tehdä jotain järkevää. Ihmiset, jotka valittavat "mökkihöperyydestä", ovat minulle sama asia kuin jos käärmeeni Pörrö yhtäkkiä äityisi valittamaan, kuinka terraarion huono lämpötilabalanssi sotkee sen infrapuna-aistin. Kuulostaa kurjalta, mutta koska kyseessä on täysin eri eliölaji, en osaa samaistua.

Emäntä väitti, että minulla on liikaa vapaa-aikaa, kun askartelin tällaisen.

Taloushan tässä kärsii, niin kansan- kuin henkilökohtainenkin, mutta ei mikään ole ilmaista. Ei enempää koronasta. Onhan se kiva, että kun ihmisillä on vihdoin ihan oikea huolenaihe, heidän ei tarvitse väkisin kehittää huolenaiheita jostain arkikielen sukupuolittuneisuudesta tai muusta älyttömästä, mutta rajansa kaikella. Puhutaan siis tällä kertaa mieluumin vaikka siitä arkikielen sukupuolittuneisuudesta.

Talvella termi "miesselittäminen" tai "setäselittäminen" alkoi saada kunnolla tuulta siipiensä alle. Jopa siinä määrin, että ykkösrivin poliitikot ja toimittajat kyselivät julkisesti, mitä se oikein mahtaakaan tarkoittaa. Varsinkin nuorten naisten mielestä se on suorastaan yhteiskunnallinen ongelma. Itsekin olen termiä käyttänyt omista horinoistani, koska alan jo kilpailla setämiessarjoissa ja tykkään selittää.

Tarkemmin asiaa pohdittuani ymmärsin kuitenkin, että miesselittäminen on eri asia kuin miehen suorittama selittäminen, ja että se itse asiassa on todellinen ongelma. Vaikka setämiehet yleensä kunnioittavat minua yhtenä heistä, jopa minä joudun silloin tällöin töissä väittelyihin, joissa joku asian_tuntia päättää ruveta kouluttamaan minua vankalla yhden työstäni kertovan elokuvan näkeemiseen nojaavalla kokemuksella. Nuorille naiskollegoille tällainen helvetti on päivittäistä.

Tietenkin vain pieni osa keski-ikäisistä miehistä on tällaisia, mutta suuri enemmistö heistä on keski-ikäisiä miehiä.

Äkkipikaisempi saattaisi vetää johtopäätöksen, että keski-ikäisissä ja/tai miehissä on jotain vialla, mutta se on itse asiassa harha. Miesselittäminen ei johdu iästä tai sukupuolesta, vaan keski-ikäiset miehet vain sattuvat olemaan riskiryhmää.

Antakaapas kun selitän. Tarve opettaa muita kumpuaa omasta asiantuntijuuden kokemuksesta. Ihminen, joka tuntee tietävänsä enemmän ja paremmin kuin muut, ihan ymmärrettävästi haluaa opastaa muita. Eihän kukaan tykkää katsella vain vierestä, kun muut hortoilevat ympäriinsä nolaamassa itseään typeryydellään.

Asiantuntijuuden kokemus saattaa olla perusteltua tai sitten ei, mutta se syntyy siitä, että henkilö on saavuttanut elämässään jotain, jota keskivertotallaaja ei yleensä saavuta, kuten esimerkiksi hyvän palkkatason, vakituisen monikymmenvuotisen uran ja/tai johtavan aseman työelämässä. Se ei vielä sinänsä haittaa, mutta silloin tällöin jotkut tulkitsevat erikoistuneen viisautensa johtavan yleiseen viisauteen, jolloin joku kirjallisuustieteen tohtori saattaa ruveta esittämään vahvoja kannanottoja rakennustekniikkaan, tai toisin päin.

Hallitsen suvereenisti myös lehmänhoitoteollisuuden.

Kaikkein pahinta on, jos henkilö on saavuttanut asemansa jollain muulla tavalla kuin asiantuntemuksella, kuten esim. poliittisella aktiivisuudella. Tällöin henkilö saattaa ajatella, että se, että hän on päässyt asemaansa, itsessään tekee hänestä asiantuntijan, eikä hän välttämättä edes koe tarvetta oppia lisää.

Miten tämä liittyy keski-ikäisiin miehiin? Miehet keskimäärin jahtaavat statusta ja arvostusta enemmän kuin naiset, ja vanhat ovat ehtineet tehdä enemmän kuin nuoret. Keski-ikäisillä miehillä siis on keskimäärin enemmän statusta kuin muilla ryhmillä, ei siinä sen kummempaa.

Miesselittäminen ei siis tietenkään ole heidän yksinoikeutensa, vaan miesselittämisessä kunnostautuvat kaikki muutkin. Esimerkiksi annan erään eduskunnan puhdastyylisimmistä miesselittäjistä, Iiris Suomelan:

Tiedän, että nauroin Iirikselle edellisessäkin tekstissäni. En tunne mitään erityistä antipatiaa häntä kohtaan, enkä halua mitenkään "maalittaa" tai muutenkaan ottaa häntä silmätikukseni, mutta mitäs jakelee niin hyviä malliesimerkkejä.

Mutta joo, Iiris on omien sanojensa mukaan jo 20-vuotiaana käynyt "kaikki mahdolliset" talouspolitiikkaa käsittelevät kurssit ja lukenut kirjat. Lisäksi hän on kansanedustaja, johon tehtävään pääseminen on kautta aikain ollut mahdollista vain parhaalle älylliselle eliitille, joten Iiris ei voi olla mikään turha nainen.

Tuo hänen kommenttinsahan ei sisältönsä eikä muotonsa puolesta mitenkään eroa vanhasta kunnon "kuules tyttö kyllä minä tiedän"-aloituksesta.

No mutta entäs sitten? Ei minulla oikeastaan ollut pointtia tässä. Meinasin sanoa, että älkää olko tuollaisia, mutta eihän ihminen itse voi tietää, onko hänen uskonsa omiin taitoihinsa perusteltua vai ei. Tässä voisi höpistä Dunning-Kruger-efektistä tai vahvistusharhasta tai siitä kaverista, joka päätti lähteä "kyllä mä hoidan"-asenteella levittämään Jumalan sanaa saarelle, jonka asukkaista ei tiedetä yhtään mitään, koska ne tappavat kyselemättä kaikki näkemänsä muukalaiset, mutta ääh.

Voitte silti yrittää, te kaikki setämiehet ikään ja sukupuoleen katsomatta. Älkää esimerkiksi esittäkö faktana tietoa, jota ette ensin ole vahvistaneet todeksi vaikkapa alan ammattilaiselta tai Pekan Porstuasta.

Hallituksia ja joululahjoja

Tehän tiedätte, mikä on hallitus. Hallitus on avo- tai avioliitossa elävä nainen. Yleensä hän on noin kolmikymppinen - siis sen ikäinen, että hän itse ei enää jaksa kulkea kaljakuppiloissa kavereidensa kanssa istumassa iltaa vähän väliä, mutta hänen miehensä vielä jaksaisi. Yleisin käyttöyhteys sanalle 'hallitus' onkin se, että kun kaverit soittavat miehelle ja pyytävät kaljalle tai muihin poikien leikkeihin, ja emäntä käyttää asiaan veto-oikeuttaan, mies saattaa vastata, että tällä kertaa hallitus ei myönnä lupaa.

Asiaa voi käyttää sosiaalisesti hyväksyttävänä tekosyynä silloinkin, kun ei vain huvita lähteä. Jos kaljallelähtemättömyyttä yrittää perustella millä tahansa muulla syyllä, voi joutua vastailemaan jatkokysymyksiin, kuten "eiku ihan yhdelle vaan" tai "voithan sinä nukkua päivällä töissäkin", mutta jokainen mies pahimpia rappiosinkkuja lukuunottamatta ymmärtää hallituksen esittämien välikysymysten ongelman, eikä jää inttämään.

Joululahjan valitseminen hallitukselle voi olla hankalaa.

Eikä. Mitäs minä sekoilen. Se on tehty niin helpoksi kuin mikään vain voi olla. Olen minä joskus onnistuneitakin valintoja tehnyt, mutta usein itse valittuihin lahjoihin saa vastaukseksi vain "vanhakin toimii vielä ihan hyvin", "väärän värinen" tai "eikö mikään ole enää pyhää". Niinpä meillä on jo vuosia ollut tapana, että emäntä antaa tarkat ohjeet, mitä hän haluaa.

Yleensä se ei edes ole mitään kallista tai hankalasti löydettävää. Kalliimmat lahjat hän hankkii itse itselleen, kuten tänä vuonna 55-tuumaisen television. Minä vastaavasti hemmottelin itseäni ostamalla 4K-remasteroidun blu-ray-version Talvisota-elokuvasta. Talvisodan alkamisen 80-vuotispäivän kunniaksi se esitettiin Helsingissä jossain elokuvateatterissakin, mutta harmikseni kuulin asiasta liian myöhään, etten ehtinyt katsomaan. No, laatua se on tämäkin.

Myös valtioilla on omat hallituksensa, ja joskus ne saattavat koostua noin kolmikymppisistä naisista, kuten esim. tällä hetkellä Suomessa. Suomen hallitus onkin kunnostautunut joululahjojen jakamisessa nuorille naisille. Esimerkiksi heti joulun alla:

1. Marin oppositiolle välikysymys­keskustelussa: ”Eikö teitä hävetä?”

Al-Holin leirillä, jolla kurdit pitävät vankeina ISIS-taistelijoita ja heidän erityisavustajiaan, on joitain ihmisiä, joilla on jostain syystä Suomen kansalaisuus, ja heistä osa on naisia ja lapsia. Koska rikollinen on aina uhri, naiset ja lapset varsinkin ovat patriarkaalisessa sortomaailmassa määritelmällisesti uhreja ja kulttuurieroja pitää muutenkin ymmärtää, hallitus tuntee suurta sympatiaa heitä kohtaan ja tahtoo auttaa heitä. Koska asia ei edistynyt politiikan ja diplomatian keinoin, vastaava ministeri Pekka Haavisto yritti salaisesti painostaa alaistaan virkamiestä tuomaan ISIS-lapsia laittomasti maahan tietäen hyvin, että virkamies voi joutua siitä vankilaan, ja kun virkamies ei suostunut, siivosi tämän pois tieltä jarruttamasta hyvää utopiaa.

Haavisto ei ole nuori eikä nainen, mutta koska hän nauttii virheiltä suojatun alfauroksen asemaa, nuoret naiset eivät suostu heittämään häntä linja-auton* alle.

(*En sano, että "bussin alle", kuten sanonta kuuluu. Linja-auto on julkinen liikenneväline. Bussi on se, jolla gannedaan osdogsed ruogagaubasda.)

Oppositio esitti välikysymyksen, että mitäs vattua. Sen sijaan, että hallitus olisi päättäväisesti puuttunut demokratian- ja lainvastaiseen toimintaan, se kysyi pääministerin suulla, että "eikö teitä hävetä". Ajatelkaa lapsia, jos osaatte, jumalattomat.

Ei, ei hävetä. Ministeri, joka runnoo salassa laittomasti läpi asioita, koska hän tietää, etteivät ne menisi läpi demokraattisessa prosessissa, ei kuulu vapaan länsimaan poliittiselle kentälle. Ihan sama, mistä asioista on kyse.

Lasten tuomista on puolusteltu sillä, etteivät pienet lapset tajua mistään mitään eivätkä ole syyllistyneet mihinkään, joten on kohtuutonta rangaista heitä jättämällä heidät leirille heitteille. Tässä pitää ymmärtää, että rangaistus on eri asia kuin varotoimi. Nyt koronaviruspaniikin aikana laivoilta, joiden matkustajilla on epäilty koronavirustartuntoja, ei monessa paikassa päästetä matkustajia maihin, vaan he joutuvat istumaan laivassa viikkokausia karanteenissa. Onko se, että he ovat syyllistyneet nousemaan samaan laivaan taudinkantajien kanssa, niin vakava rikos, että siitä ansaitsee viikkojen vankeustuomion?

Eihän se mikään rikos ole, ja vaikka olisikin, heidät tuomittaisiin syyttömiksi, koska eivät he sitä tahallaan ja tietoisesti ole tehneet. Siitä huolimatta he ovat turvallisuusriski, ihan samoin kuin vääräuskoisten mestaamiseen kasvatetut lapset, vaikka hekään eivät sitä valintaa ole itse tehneet.

Monet ovat tämän myötä riemuinneet/harmitelleet, että tämä tapaus romutti Haaviston haaveet presidenttiydestä. Eikä romuttanut. Suurin osa kansasta ei enää muista tätä tapausta neljän vuoden päästä, ja ne, jotka muistavat, eivät äänestäisi häntä muutenkaan, tai ovat sitä mieltä, ettei hän tehnyt mitään väärää. Haavisto on edelleen ennakkosuosikki seuraavissa vaaleissa.

Mitäs muuta? No hintoja ainakin pitää korottaa, että ihmiset vähentäisivät hiilenpolttoa:

2. Asiakirja paljastaa – tässä virallinen syy siihen, miksi hallitus korottaa polttoaineveroa reippaasti

Suomen nuorin kansanedustaja kommentoi korotusta joulun alla seuraavasti:

Olen minä indeksikorotuksiin ennenkin törmännyt, lähinnä palkoissa ja vuokrissa. Nyt ensimmäistä kertaa kuulen, että niitä käytetään veroprosenteissakin, ja vielä niin, että hallituspuolueen kansanedustaja suoraan ilmoittaa korotuksen syyksi sen, ettei vain olisi liian halpaa.

Sitten jouluna vielä naureskeltiin sille, että hallituksen tehokkain työllistämistoimi näyttää olevan:

3. Ohi jopa Rinteestä: Marinin hallituksella on 82 poliittista avustajaa – monelle maksetaan 10 000 €/kk

Niin no, ainahan ne palkkaavat kavereitaan "avustajiksi", ei siinä ole mitään uutta. Mutta että juuri se porukka, jonka toivottiin pistävän stoppi hyvävelikähminnälle, tekeekin uuden ennätyksen?

Kuten kaikki hyvät joululahjat, tämäkin on lahja, joka jatkaa antamistaan. Tammikuussa saunottiin:

4. Hallituksen naisviisikko kokoontui saunaan jo viime viikolla – kolme ministeriä uskaltautui hyiseen veteen

– Sauna on perinteisesti paikka missä suomalaiset tekevät päätöksiä. Nyt kun viisi naista on johdossa, voimme mennä yhdessä saunaan ja tehdä siellä päätöksiä, Marin sanoi haastattelussa.

Politiikka on ennen ollut rikki, koska siellä vain miehet ovat saunassa istuessaan tehneet keskenään kaikki päätökset. Nyt politiikka on korjattu, koska nyt sitä tekevät naiset. Myöhemmin Marin selitteli, että se oli läppä vaan hei. OK, mutta entäs sitten samoihin aikoihin tapahtunut:

5. Vihreät sivuuttaa supon päällikön Antti Pelttarin härskillä poliittisella virkanimityksellä – Ohisalo esittää Kirsi Pimiää sisäministeriön kansliapäälliköksi

Sekään ei ole mitenkään maan tavasta poikkeavaa, että ministerit nimittävät puoluetovereitaan tärkeisiin virkoihin pätevämpien hakijoiden ohi. Nolommaksi tilanne muuttuu, kun katsotaan, mitä mieltä köyhyystutkija Ohisalo oli vuonna 2016, kun hänellä ei vielä ollut poliittista valtaa:

Köyhyystutkija, oppositiopuolue vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo on huolissaan ”kaverikapitalismista” Suomessa. 

–Poliittiset virkanimitykset on yksi ongelma. Sitten toisaalta yritysten hallituksissa nähdään, miten valta tässä maassa kasautuu. Meillä on paljon tunnettuja hallitusammattilaisia, joiden nimet pyörivät monessa firmassa. Heillä on usein kytköksiä myös toisiinsa, saatetaan pelailla kavereille bonuksia ja muuta tällaista. Tältä asia helposti näyttää ulospäin, Ohisalo sanoo Uudelle Suomelle.

Jepjep. Yhteenvedon aika. Moni oli innoissaan uudesta naishallituksesta, koska oltiin kyllästytty vanhojen äijien hyvävelikerhoihin ja luultiin, että tällainen hallitus saisi aikaan jonkinlaista "drain the swamp":ia ja saisi purettua kultapossuverkostoja. Näköjään kuitenkin nuorille naispoliitikoillemme ongelma ei ollutkaan hyvävelikerhot sinänsä, vaan vain se, ettei heitä päästetty niihin.

Nyt päästetään, ja sen kunniaksi sikaillaankin kaikkien menetettyjen vuosien edestä. Hallituksen joululahja Suomen nuorille naisille on se viesti, että ihan samanlaisia setämiehiä he ovat kuin kaikki muutkin. Vähän kokemattomampia ja idealistisempia vain.

Jokainen toki tietää, ettei tämä päde kaikkiin ja että nuorten naisten hallitus voisi teoriassa toimiakin, mutta kun hutiprosentti on toistaiseksi 100, ensi kerralla yrittäminen on taas pykälän verran vaikeampaa.

Niin että kiitos nyt tästäkin vähästä. Laitetaan loppuun vielä tuoretta Ohisaloa:

6. Sisäministeri Maria Ohisalo kritisoi Euroopan unionin turvapaikkapolitiikkaa: "Se on aika hävettävää"

Häpeä mainittu taas. Meillä on vuorotellen hallituksia, jotka lapioivat veronmaksajien rahaa kavereilleen täysin häpeilemättä, ja hallituksia, jotka lapiovat veronmaksajien rahaa ulkomaille, koska hävettäisi liikaa olla lapioimatta. Eikö tähän nyt tosiaan mitään keskitietä löydy?

Vielä rautalankaa matalapalkkahommista

Twitter on kamalan masentava paikka. Pelkkää natsit sitä ja ilmastonmuutos tätä. Ei jaksa edes kommentoida. Oma mokanihan se tietysti on; itsehän olen laittanut niin paljon vihervasemmistolaisia seurantaan. Pitäisi vain blokata, kuten hekin tekevät.

Toisaalta, ei oikeistolainenkaan Twitter ole tällä hetkellä juuri sen älyllisempää. Sekin on täynnä horinaa siitä, kuinka postilaisten lakko on pelkkää perseilyä, koska kyllähän palkkojen puolittaminen on ihan normimeinikiä ja sitä paitsi itselleenhän he vain vahinkoa tekevät, koska pitäisi vain olla kiitollinen, että ylipäänsä saa käydä töissä.

Nyt ei ollut tarkoitus puhua varsinaisesti Postista. Ei ollut tarkoitus puhua politiikasta ollenkaan, mutta nostan tämän jutun julkaisulistan kärkeen ihan vain siksi, että kerrankin ehtisin edes melkein mukaan ajankohtaiseen puheenaiheeseen. Nyt haluan puhua hiljattaisesta A-studiojaksosta, jossa väittelyssä kohtasivat puoluejohtajat Jussi Halla-aho ja Petteri Orpo.

Eipä siinäkään kovin kiivasta väittelyä päässyt näkemään. Orpon "en oikein ymmärrä tulokulmaa"-änkyttely Halla-ahon "bitch please"-tuijotuksen alla ei ole verrattavissa väittelyyn, vaan paremminkin siihen, kun juna ajaa hirvikolarin:

Aivan ilman yleisön kritiikkiä ei Halla-ahokaan selvinnyt. Häntä on moitittu siitä, että hän nostaa maahanmuuton puheeksi asioissa, joihin maahanmuutolla ei ole suoraa ja selkeää yhteyttä, ja kuten tiedämme, jos asioilla ei ole suoraa ja selkeää yhteyttä, niillä ei ole yhteyttä ollenkaan.

Samalla fiiliksellä juontaja huomautti, että jonkun taloustieteen nobelistin mielestä halpatyövoiman maahantuonti ei vaikuta palkkoja alentavasti, ja vaikka Halla-aho sanoikin sen olevan vain yhden ihmisen mielipide, täytyy sen olla totta, koska sen sanoi taloustieteen nobelisti, siis TALOUSTIETEEN NOBELISTI YMMÄRRÄTTEKÖ.

Juuh. Koska markkinavoimien lait - ml. se, että hinnat tippuvat tarjonnan ylittäessä kysynnän - näyttävät edelleen olevan monille vaikeita hahmottaa, ajattelin nyt selittää tämän kuvion auki uudestaan, vaikka hiljattain tästä puhuin ja olen puhunut joskus ennenkin.

Hei Pekka, ei taulukkopalkkoja korjata sen mukaan, minkäväristä porukkaa on töissä.

Niin. Sopimuksia neuvotellessa minimipalkkoja harvoin lasketaan. Ei kyllä välttämättä merkittävästi korotetakaan; ehkä vain jokin prosentinpuolikas, ettei ostovoima jäisi ihan niin pahasti inflaation jalkoihin. Varsinkin matalapalkka-aloilla sopimus on pettymys molemmille osapuolille: työntekijöille siksi, että pari lisäkymppiä kuussa ei vielä vaikuta elintasoon; ja työnantajille siksi, että ylipäänsä joutuivat parantamaan sopimusta, vaikka edellisenkin sopimuksen jäljiltä oltiin varmoja, että nyt kaikki menevät konkurssiin ja koko ala joudutaan lopettamaan Suomesta mahdottomana.

Molemmat silti suostuvat sopimukseen, koska duunarit yleensä ymmärtävät, ettei heille voi eikä kuulukaan maksaa johtajien palkkoja, mutta he voivat myös yhdessä ja keskusjohtoisesti ilmoittaa, etteivät he huvikseenkaan töissä käy. Molempien osapuolten on pakko pitää toisensa jos ei nyt onnellisina, niin ainakin toimintakykyisinä ja -haluisina.

Kysynnän ja tarjonnan laki pätee silti. Mitä enemmän vapaata työvoimaa on tarjolla, sitä vähemmän painetta työnantajapuolella on kompromisseihin. Vaikka jotkin lait tai muut herrasmiessopimukset estäisivätkin työnantajia toteamassa neuvotteluissa, että alamme jatkossa maksaa puolta pienempää palkkaa, he voivat esim. yksipuolisesti päättää, että taidammepa jatkossa neuvotella sopimukset jonkin kokonaan toisen porukan kanssa. Jos tässä tilanteessa työntekijä protestoi vaihtamalla alaa, nyt saadaan haettua jostain savannilta uusi tilalle sen sijaan, että pitäisi ajaa bisnes alas.

Lisäongelman muodostavat vielä pimeät työmarkkinat. Työntekijöille ei saa maksaa työehtosopimuksessa määrättyä minimiä pienempää palkkaa, vaikka työntekijä ei kuuluisi liittoon tai edes maan kansalaisiin. Siis ei saa. Se ei tarkoita, etteikö voi. Siihen ei tarvita muuta kuin työntekijä, joka suostuu olemaan ilmoittamatta asiasta kenellekään. Köyhemmästä maasta tullut työntekijä saattaa helposti suostua, jos vaihtoehtona on paluu kotimaahan Applen hikipajalle ja markan päiväpalkalle.

Sopimuksissa on edelleen se TES-palkka, ja suomalaiset työnhakijat voivat vapaasti hakea työpaikkoja ilmoittaen palkkatoiveekseen TES-minimin. Ja ihmetellä sitten, miksi ei tule kutsuja työhaastatteluihin.

Mutta Pekka, jotkin työt, kuten vaikka postinlajittelu, luovat niin vähän lisäarvoa, ettei niistä kerta kaikkiaan ole varaa maksaa enempää.

Näihin yleensä kysyn takaisin, että jos jokin työ on niin vähäpätöistä tyhjänhiertämistä, ettei siitä ole varaa maksaa elämiseen riittävää palkkaa, miksi firma sitten ylipäänsä haaskaa rahaa palkkaamalla jengiä tekemään turhaa työtä, jota ilmankin pärjäisi.

"Tällaisesta työstä ei voi maksaa enempää" on vain poliittisesti korrekti tapa sanoa, että "mielestäni tämä työ pitää saada tehdyksi, mutta se piruparka, joka joutuu sen tekemään, ansaitsee elää kurjuudessa".

Mutta Pekka, eikö palkanalennus kuitenkin ole pienempi paha verrattuna siihen, jos firma kaatuu kestämättömään kulurakenteeseen ja työpaikka lähtee kokonaan alta?

On - olettaen, että kuukausipalkka on leikkauksen jälkeenkin vielä kahden tonnin paremmalla puolella.

Työnantajat eivät kilpaile työntekijöistä vain toistensa, vaan myös kansaneläkelaitoksen kanssa. Sekä oikeistolaisilla että vasemmistolaisilla talousteoreetikoilla on usein sellainen älytön harhaluulo, että ihmisillä olisi jokin halu ja tarve tehdä työtä. Että kun vain saadaan järkättyä kaikille jotain puuhaa, jonka verukkeella he voivat poistua kotoaan klo 8:n ja 16:n väliseksi ajaksi, ihmiset ovat onnellisia ja homma toimii. Ihan sama, mitä puuhaa ja millä korvauksella.

Ei. Ihmiset eivät halua työtä, vaan rahaa. Toistaiseksi työnteko on ollut yksi turvallisimmista ja luotettavimmista tavoista saada rahaa, minkä ansiosta se on ollut suosittua, mutta mitä lähemmäs työttömän elintasoa työntekijän elintaso laskee, sitä vähemmän järkeä työnteossa on.

Otetaan esimerkiksi "Postissa työskentelevä Jukka":

Jukka Kososen tuntipalkka on 14,41, ja henkilö- ja tehtäväkohtaiset lisät nostavat sen reiluun 15 euroon tunnissa. Kun työehtosopimus vaihtuu, peruspalkka laskee 10,16 euroon tunnissa ja erikoislisät lähtevät. Työnkuvaan muutos ei vaikuta. PAUn mukaan keskimääräinen palkka on 2 200 euroa, jolloin 30 prosentin lasku tarkoittaa keskimäärin 660 euron kuukausiansion menettämistä.

Keskimääräisen postilaisen palkka olisi siis bruttona 1540 €, eli verojen (n. 14 %) jälkeen 1324 € kuukaudessa. Kelan sivujen tukilaskureilla laskin pikaisesti, että Helsingissä 800 €:n vuokralla yksin asuva työtön voi saada työmarkkinatukea n. 650 € ja asumistukea 412 €, eli yhteensä 1062 €. 1540 €:n palkalla töitä tekevä voi noilla spekseillä saada 129 € asumistukea, mutta työtön voi lisäksi saada harkinnanvaraista toimeentulotukea n. 255 €. Tukien määrä riippuu toki valtavasti monesta muuttujasta, mutta satasen tai parin heilahdukset eivät pointtia muuta.

Matematiikan vastapainoksi minulla on tapana laittaa hyvityksenä kuvia vähäpukeisista naisista, mutta koska vitsi happamoituu, ellei sitä pidä liikkeessä, laitan vaihteeksi vähäpukeisia miehiä. Joku seniili kommari jossain yliopistossa hermostui siitä, että opiskelijat ottivat selfieitä Mannerheimin muotokuvan kanssa, ja hänen vaatimuksestaan moinen rienaus lopetettiin ja koko muotokuva poistettiin seinältä. Koska Mannerheimin kanssa ei siis saa enää ottaa selfieitä, laitan tähän Mannerheimin itsensä ottaman selfien vuodelta 1918.

Takaisin asiaan. Palkkaleikkauksen jälkeen se raha, jonka takia postijukka vääntäytyy joka päivä ylös sängystä ja töihin, ei ole 1540 €, eikä edes 1324 €, vaan se 136 €, joka jää nettopalkan ja tukien erotukseksi. Miksi hän vaivautuisi? Kuinka moni palkkaleikkausten puolustaja tekisi tylsää ruumiillista työtä 0,90 €:n reaalisella tuntituotolla?

Ei varmaan juuri kukaan. Terveessä maailmassa Postin olisi pakko laittaa palkkaleikkaukset jäihin ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että niiden jälkeen postit jäisivät lajittelematta. Tästä päästään takaisin halpatyövoiman maahantuontiin. Hanttihommien teettäjillä on aivan hyvin varaa pudottaa palkkoja, koska ulkomailla on tungokseksi asti porukkaa, jolla on oma intressinsä ottaa Suomesta vastaan mitä tahansa työtä millä tahansa palkalla.

Se intressi on, että kun he ovat aikansa tehneet työtä Suomessa, he pääsevät Suomen sosiaaliturvan piiriin, minkä jälkeen heillä ei ole yhtään sen suurempaa mielenkiintoa raataa sen 136 €:n eteen kuin kantasuomalaisellakaan. Ja miksi olisikaan? Miksi ihmeessä joku gambialainen kokisi sisäsyntyistä tarvetta siivoilla valkolaisten paskoja, jos ei se kiinnosta valkolaisiakaan?

Joo, palkkaleikkauksia voidaan oikeistolaisessa hengessä puolustella monilla tuotantotaloudellisilla ja periaatteellisilla syillä, mutta samalla joudutaan hyväksymään, että se luo automaatin, jonka funktiona on tuottaa ulkomailta mahdollisimman paljon ja mahdollisimman nopeasti porukkaa sosiaalitukien käyttäjiksi. Kai sekin on jollekin ihan OK, jos monikulttuurisuudesta tykkää.

Mutta Pekka, asianhan voi ratkaista niinkin päin, että alennetaan sosiaalitukia niin paljon, että alkaa työnteko taas kiinnostaa.

Onnea vaan tuon ajatuksen markkinoimiseen nykyiselle hallitukselle. Ja ennen kuin sanotte, että ehkä seuraavalle hallitukselle sitten, luulen, ettei tällainen palkkaperseily kovin vahvasti innosta duunareita - joita edelleen on yllättävän paljon - äänestämään ehdokkaita ja puolueita, jotka haluavat alentaa tukia ihan vain päästäkseen alentamaan palkkojakin.

En enää ikinä asioi täällä!

Kun viime tekstissä tuli sivuttua duunarin elämää, jatketaan loppukuukin samalla teemalla. Viime viikon hulvattomin Twitter-kohu saatiin, kun eräs Stockmannin asiakas kommentoi sitä, ettei saanut ostoksilleen muovipussia kaupan päälle, vaikka osti roinaa jopa 600 €:lla. Stockmannin pitäisi olla paremman väen luksuspaikka, joten kyllä tuollaisten perusjuttujen pitäisi sisältyä jo valmiiksi korkeisiin hintoihin.

Muovipusseista pyydetään lisämaksua, koska halutaan yhteiskunnallisena kannanottona saada ihmiset vähentämään turhan muoviroskan tuottamista. Tälle ei ole taloudellisia perusteita (paitsi toki mainostusmielessä), vaan se on periaatepäätös, johon firma on halunnut sitoutua kustannuksista huolimatta. Lisäksi asiasta taitaa olla jopa jokin laki, että muovipusseja ei enää saa jakaa ilmaiseksi, en nyt muista.

Asian voisi toki hoitaa paremminkin kuin myymällä muovia lisämaksusta, kuten jakamalla biohajoavia pusseja, eli ei siinä mitään. On ihan hyvä pointti sekin, että pikkuhilujen pumppaaminen ostosten yhteydessä antaa ikävän maun asiakaskokemukseen, oli muoviroskasta mitä mieltä tahansa. Muutenkin isojen firmojen sitoutuminen yhteiskunnallisesti kantaaottaviin periaatepäätöksiin kuulostaa aina vähän limaiselta, koska kaikki tietävät, että jos ensi vuonna delfiinien tukehduttamisesta muovisilppuun tulisi muotia, samat firmat sitoutuisivat siihen ihan yhtä suurella innolla ja alkaisivat kysellä, että haluatko maksaa 20 senttiä lahjoittaaksesi muovipussin valtameriin.

Muuten asia ei olisi minua kiinnostanut, mutta sitten ketjuun osallistui muutama sankari, joiden mielestä paras tapa vaikuttaa asioihin on itkupotku, ja joiden ohje ketjun aloittajalle oli, että hänen olisi pitänyt järjestää asiasta kohtaus kassatyöntekijän kanssa. Hyväksi keinoksi ehdotettiin mm. ostosten jättämistä kassalle ja marssimista ovet paukkuen ulos.

Twitterissä homma lähti vähän laukalle ja alkuperäistä twiittaajaakin syytettiin tästä melko perusteettomasti, mutta koska monet kommentoijat selvästi uskoivat menetelmän toimivuuteen, ajattelin tänään kirjoittaa siitä, millaisia toimenpiteitä firman kehittämiseksi seuraa, jos asiakas jättää vihaista asiakaspalautetta suoraan kassalla ruohonjuuritason asiakaspalvelijalle:

Ei mitään.

No niin, voitte sulkea tämän ja siirtyä seuraavaan blogitekstiin, tai mitä nyt olittekaan tekemässä. Lukijoiden pyynnöstä laitetaan loppuun kuva Porstuan markkinointipäälliköstä Candicesta, että olisi edes jotain sisältöä:

Ai te haluatte seikkaperäisemmän selostuksen? No olkoon menneeksi. Sanotaan nyt aluksi, että olisihan se kiva, jos homma toimisi niin, että asiallisista asioista voisi huomauttaa kassahenkilölle, kassahenkilö laittaisi pyörät pyörimään firman organisaatiossa, ja pian firman toimintaa olisi korjattu vaaditulla tavalla. Onhan se kohtuutonta, että ensin tuotetaan maksavalle asiakkaalle epätyydyttävä kokemus, ja sen lisäksi hänen täytyy vielä nähdä vaivaa kaivaakseen netistä firman yhteystiedot ja kirjoittaakseen reklamaation. Hyvin ymmärrän, että sapettaa. Lisäksi korostan, että vaikka nyt käytänkin Stockmannin muovipusseja esimerkkinä, kommenttini eivät koske erityisesti tätä tapausta eivätkä mitään tiettyä firmaa, vaan ovat yleisluontoisia ja pätevät kaikissa firmoissa, joissa vain on kassahenkilö suorittamassa asiakaspalvelua liukuhihnatyylisesti.

Asiaan. Kun palaute kohdistetaan kassahenkilöön, sivuutetaan täysin hänen psykologiansa, motiivinsa ja jopa toimenkuvansa. Kerrataanpas muutamia totuuksia.

1. Kassahenkilö vain noudattaa määräyksiä.

Firmasta ja tilanteesta riippuen kassahenkilöllä on mahdollisuus antaa harkinnanvaraista alennusta. Tietysti kassahenkilöllä, joka on palkattu vain mekaanisesti vilauttelemaan viivakoodeja lukijalle, on vähemmän valtuuksia kuin esimiehellä, joka on suuremmassa vastuussa asiakastyytyväisyydestä, mutta silti jonkin 20 sentin kassin saaminen ilmaiseksi isoille ostoksille on täysin kohtuullinen alennuspyyntö.

Tai siis olisi, jos kassi olisi maksullinen vain rahan takia. Jos kassi on maksullinen periaatepäätöksen takia, ilmaisia kasseja jakava kassatäti ei enää anna kohtuullisia alennuksia, vaan rikkoo suoria määräyksiä.

Silloin joustovaraa ei ole, vaikka halua olisikin. Esimies, joka ei puutu ilmaisia kasseja asiakastyytyväisyyssyistä jakavan asiakaspalvelijan toimintaan, on äkkiä entinen esimies, ja asiakaspalvelijalle itselleen on luvassa varoitus ja toisesta kerrasta kenkää.

Tämä on sama juttu kuin jos työläinen olisi autotehtaalla maalaamassa autonkoreja punaisiksi, ja joku autoilija tulisi halliin ilmoittamaan, että punainen on ruma väri ja hän pitää enemmän sinisistä autoista. Maalari voi siihen todeta, että onpas mielenkiintoista, vilpittömästi tai ei. Hän ei voi todeta, että selvä, alanpa maalata näitä sinisiksi.

Firman kannalta tietenkin on kurjaa, jos asiakkaat loukkaantuvat tästä ja firmalta jää sen takia saamatta isot myyntitulot, mutta se on asia, jonka firma on hyväksynyt periaatepäätökseen sitoutuessaan. Tällaiset päätökset eivät läheskään aina ole taloudellisesti järkeviä, mutta koska kaikkia ei voi miellyttää, jossain vaiheessa firman on vain todettava, että "olemme pahoillamme, että olette valinneet olla kuulumatta kohderyhmäämme."

2. Kassahenkilöllä on tuntipalkka.

Kassahenkilön tulotason kannalta on aivan sama, palveleeko hän helppoja vai vaikeita asiakkaita. Hänelle on aivan sama, onko asiakkaita paljon vai vähän. Samoin hänelle on aivan sama, tuoko asiakas taloon 600 euroa vai 20 senttiä.

(Joo, ei pitäisi olla aivan sama, koska nuo vaikuttavat firman pärjäämiseen ja siten työpaikan säilymiseen, mutta nyt en tarkoita laajempia trendejä, vaan päivittäisiä asiakaspalvelutilanteita, joita on jokaista mainittua lajia.)

Koska siis yksittäisen asiakkaan ostopäätökset eivät vaikuta kassahenkilöön mitenkään, häntä on turha uhata sillä, että "sitten en osta mitään" tai "en enää koskaan tule tänne". Häntä ei voisi vähempää kiinnostaa. Jokainen haluaa maksimoida tuotto/vaiva-suhteensa, ja kun tuotto on vakio, asiakaspalvelijan näkökulmasta hyviä asiakkaita eivät ole ne, jotka kuluttavat paljon rahaa, vaan ne, joiden kanssa homma toimii ilman turhaa vänkäämistä ja ultimaatumeita. Esimerkkinä tämä kommentoija:

Ei, ne ympäröivät asiakkaat eivät nauraneet tilanteelle, eivätkä he nauraneet kanssasi. He nauroivat sinulle.

Kassahenkilöä ei kiinnosta, ostaako tällainen asiakas mitään. Häntä kiinnostaa, että tämä painuu mahdollisimman nopeasti helevettiin siitä micdroppailemasta, että hän pääsee palvelemaan parempia asiakkaita. Yritykselle tuo ei anna mitään "triggereitä", koska tapauksen käsittely jää henkilökunnan kahvihuoneeseen.

3. Oma perse on tärkein.

Jos asiakaspalvelija ajautuu konfliktiin asiakkaan kanssa mistä tahansa syystä, se on aina huono juttu kaikkien kannalta. Tilanteen ratkaisu on asiakaspalvelijan vastuulla, mutta hänelle on usein tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja. Erityisen hankalaa on, jos asiakas vaatii asiaa, jonka firma (tai jopa laki) on erikseen kieltänyt, kuten vaikka ilmaista muovipussia.

Tällaisessa tilanteessa kassahenkilön on parasta toimia pilkulleen määräysten mukaan. Ei jousteta, ei neuvotella, eikä tarjota muuta kuin tonninseteliä. Sillä varmistetaan se, että työnantajan puolelta ei tule sanktioita, tai jos tulee, liiton lakimiehiltä saa apua. Jos vaativaa asiakasta myötäilee liikaa, on vaarana suututtaa pomo ilman takeita siitä, että asiakasta saa siltikään tyytyväiseksi, ja jos silloin tulee sanktioita, se on vain voivoi.

Kassahenkilö itse tietää parhaiten, miten hänen esimiehensä suhtautuu liikaa ajatteleviin ja sääntöjä venyttäviin työntekijöihin, joten tämä on hyvin tapauskohtaista, mutta yleisesti ottaen kassahenkilön ei kannata ottaa riskiä, koska riski kohdistuu häneen itseensä ilman, että hän itse voisi voittaa asiasta mitään.

Firman nettisivuilta löytyy yhteystiedot sellaisiin tyyppeihin, joilla on valtuudet tehdä hyvityksiä ja joiden ei tarvitse murehtia sitä, että koko jono seisoo yhden haastavan asiakkaan takia. Kassahenkilökin varmasti mielellään antaa tarvittavat yhteystiedot, koska sillä hän pääsee jatkamaan varsinaisia töitään ja onhan hän jo turvannut oman selustansa noudattamalla ohjeita.

4. Vertaistuki tappaa rakentavan kritiikin.

Kassahenkilön toimenkuva ei ole kerätä asiakkailta palautetta ja välittää se yhtiön johtoryhmälle. Olisi kiva, jos olisi, mutta ei ole. Sen pitäisi olla, mutta ei ole. Kassahenkilö on palkattu tekemään liukuhihnatyötä minimipalkalla, ja usein firmat valitettavasti palkkaavat asiakaskokemuseksperttejä erikseen sen sijaan, että kouluttaisivat kyseiset taidot ihmisryhmälle, joka on suuri, joka saattaisi vaatia sen myötä suurempaa palkkaa, ja jonka vaihtuvuus firman sisällä on joka tapauksessa nopeaa.

Liukuhihnatyössä on sellainen ominaisuus, että se on henkisesti raskasta johtuen sen tylsän kaavamaisesta luonteesta, mutta silti kaavan murtaminen pysäyttää "flow"n ja ärsyttää entisestään. Jos keskeytys on luonteeltaan positiivinen, kuten tavallista iloisempi ja ystävällisempi asiakas, se voi olla tervetullut tauko, mutta ärtynyt ja valittamaan jäävä asiakas pistää V-käyrän nousemaan silloinkin, vaikka valitus olisi täysin aiheellinen eikä kohdistuisi kassaan itseensä.

Jaksamista pidetään yllä nauramalla tilanteille kollegojen kanssa. Näissä palavereissa ei brainstormata ratkaisuehdotuksia, kuten "pitäisiköhän meidän ehdottaa firman johdolle, että siirtyisimme jakamaan ilmaisia biohajoavia kasseja?" Niissä todetaan, että "taas joku mulkku ulisi kasseista" ja ehdotetaan ratkaisuksi, että ne voisivat tuoda omat muovikassinsa mukanaan, mielellään pään ympäri sidottuina.

Hyvä firma etsii jatkuvasti kehitysideoita ja tapoja parantaa toimintaansa, jolloin sen kannattaa kerätä palautetta henkilökunnaltakin. Mutta koska asiakaspalaute on siinä vaiheessa jo ehtinyt suodattua vertaistuen läpi, firma ei kuule sitä muodossa "ilmaiset biohajoavat pussit olisivat parempaa asiakaspalvelua ja tehokkaampia muoviroskatavoitteessakin" vaan muodossa "aina on joku mulkku ulisemassa muovipusseista". Firman vastuulla on tehdä tästä omat johtopäätöksensä, mutta ymmärtänette, ettei se ole niin tehokasta kuin voisi olla.

5. Firma ei vaihtamalla parane.

Joku saattaa tämän perusteella todeta, että enpä enää ikinä astu jalallani Stockmannille, ja selvitän kaikki paikat, joissa Pekka on ollut töissä, ettei tarvitse käydä niissäkään. Turha vaiva. En tiedä, millaista on olla Stockmannilla töissä, mutta tämä kommentti kertoo aika paljon:

Ei, se ei kerro, että Stockmann on huono työpaikka, eikä että Julialla on asenneongelma. Se kertoo, ettei Stockmann ole sen kummempi firma kuin mikään muukaan. Julia kertoo myös, että:

Uskon tuon oikein hyvin. Kaikki tässä tekstissä kuvailemani on kassahenkilölle lajityypillistä käytöstä. Se ei riipu työpaikasta eikä henkilön luonteesta saati työmoraalista, vaan se kumpuaa ristiriidasta, jossa asiakkailla, työnantajilla ja työntekijöillä on eri käsitykset siitä, mitä he haluavat ja mitä heiltä halutaan. Hyvä asiakaspalvelija ei ole sellainen, johon ylläolevat totuudet eivät päde, vaan sellainen, joka osaa ja jaksaa palvella asiakkaita niistä huolimatta.


No niin. Nyt, kun kaikki kaupoissa asiakkaina käyvät lukijat on saatu raivostettua, kerrataan, mitä tässä kirjoituksessa ei sanottu.

Ei sanottu, että palautetta kassalle antavat asiakkaat olisivat pölvästejä tai väärässä. Se on täysin luontainen toimintamalli. Kassahan siinä on ensimmäisenä ja usein ainoana rajapintana asiakkaan ja firman välissä. Kirjoituksen tarkoitus on ainoastaan huomauttaa, että kassa ei toimi palautekanavana, vaikka kaiken järjen mukaan niin voisi kuvitella.

Ei sanottu, ettei palautetta saisi antaa. Kaikki palaute, vihainenkin, otetaan kiitollisena vastaan. Kassan toimenkuva ei kuitenkaan ole reklamaatioiden käsittely, vaan jonon purkaminen. Kassahenkilöllä ei ole aikaa, pätevyyttä eikä valtuuksia jäädä väittelemään firman politiikasta, ja jos joku asiakas yrittää dominoida kassahenkilön työaikaa väittelyllä, hän saattaa löytää itsensä vartijan tai järjestyksenvalvojan syleilystä.

Ei sanottu, että tämä on oikein ja näin asian pitäisikin olla. On helppo ehdottaa, että firmat kehittäisivät järjestelmiä, joilla henkilökunta voisi välittää asiakaspalautetta firmalle, ja kouluttaisivat kassahenkilöitä itsenäisempien myyntiedustajien suuntaan. Valitettavasti vain kassahenkilö on palkattu suorittamaan mekaanista rutiinia minimipalkalla. Sen asian muuttaminen vaatisi firmalta suuria rahallisia panostuksia ilman, että se kasvattaisi suoria tuottoja samassa suhteessa.

Ei sanottu, että palautteen jättäminen kassalle olisi lähtökohtaisesti vänkäämistä, mussuttamista, riehumista tai muuta noloa. Valitettavasti vain usein, kun kassahenkilö yrittää neuvoa paremman osoitteen palautteelle, asiakas tulkitsee sen laiskuudeksi tai vastuunpakoiluksi, ja provosoituu. Silloin asiallisestikin alkaneet palautetapahtumat saattavat mennä vänkäämiseksi.

Ei sanottu, että asiakaspalvelija on kuningas ja asiakkaan pitää vain nöyrästi ottaa mitä annetaan. Hyvää palvelua saa ja pitää vaatia. Nykyään kaikki paikat kilpailevat palvelulla, joten kaikki firmat ovat kiitollisia, jos mainetta pilaavat huonot asiakaspalvelijat käräytetään ja niille päästään pitämään puhuttelu. Se puhuttelu työntekijän pitää kuitenkin käydä esimiehen eikä asiakkaan kanssa; jos ei mistään muusta syystä, niin siksi, että asiakkaan puhe ohitetaan tietämättömyytenä ja urpoiluna, kun taas esimiestä saatetaan jopa kuunnella.

Ei sanottu, että asiakaspalvelijat ovat asennevammaisia työnvieroksujia ja ihmisvihaajia. Heillä ei silti ole mitään velvollisuutta uhrata itseään tai työpaikkaansa siksi, että jonkun mielestä se olisi hyvää palvelua. Isot pomot voivat upota laivan mukana ja pitää vaikka sapattivuoden miettiessään, minkä firman seuraavaksi soheltaisivat saneerauskuntoon, mutta kympin tuntipalkalla säästöjä ei kerry, vaan uusi työpaikka pitää löytää äkkiä, ja silloin ei saa olla vastarannankiisken mainetta.

Eikä varsinkaan sanottu, että tässä olisi kyse omista mielipiteistäni tai asenteistani. Tämä kirjoitus perustuu laajaan havainnointiin, kanssakäymiseen ja työskentelyyn sellaisten ihmisten kanssa, joita tämä koskettaa. Siksi tässä aiheessa ei oikein ole väittelemistäkään. Tämä ei ole oikein tai väärin, se vain on.

Toimiva palautekanava löytyy netistä firman kotisivuilta. Jos ei muuta, niin jonkun vastuuhenkilön sähköposti. Ei sinne mitään valmista analyysiä tarvitse kirjoittaa, mutta jos viitsii sanoa jostain asiasta kassalle, jaksaa kyllä naputella samat sanat sähköpostiinkin. Olettaen siis, että tavoitteena oikeasti on saada parempaa palvelua, eikä vain päästä huutamaan jollekin parikymppiselle tytölle, joka asemansa puolesta ei saa huutaa takaisin.

Monopolirahaa

Vaikka vastakkainasettelu on viime vuosina hiljalleen hiipinyt takaisin politiikkaan kaikkien muiden kuin kokkesksdp-puolueen ammattipoliitikkojen riemuksi, politiikassa tulee silloin tällöin vastaan asioita, joista sekä oikeisto että vasemmisto ovat riemastuttavan yksimielisiä.

Yksi esimerkki on vanha fraasi "monikulttuurisuus on rikkaus". Kapitalisteille monikulttuurisuus on rahassa mitattava rikkaus, koska neekeriorjuus työvoiman vapaa liikkuvuus tulee halvemmaksi kuin kantaväestön duunarien vaatiman palkkatason maksaminen. Vasemmisto taas saa monikulttuurisuudesta arvokasta rikkautta, kuten kivoja pelihetkiä, ja maksaa siitä mielellään arvotonta rikkautta, kuten rahaa.

Toinen samanlainen on ajatus, että Veikkaus Oy, uhkapelejä tarjoava valtion monopolifirma, on perseestä. Vasemmisto on sitä mieltä, koska Veikkaus vääryydellä ja väkisin riistää köyhiltä heidän viimeiset ruoka- ja vuokrarahansa; oikeisto taas koska monopoli on väärin koska monopoli on väärin koska monopoli on väärin koska monopoli.

Pari viikkoa sitten Veikkaukselta tuli kohua kohun perään. Lopulta se meni jopa aika säälittäväksi väkisinvääntämiseksi, kun otsikoita revittiin siitäkin, että Veikkauksen työntekijät saavat bonuksia hyvistä tuloksista. Joka tapauksessa keskustelu tiivistyi jälleen siihen, että köyhiä ei saa pakottaa väkisin tunkemaan rahojaan markettien aulojen pelikoneisiin, tai ainakin siihen bisnekseen pitäisi päästää sijoittajat osille.

Sinänsä asialla ei ole minulle mitään periaatteellista merkitystä, mutta pari huomiota minulla on. Tasapuolisuuden nimissä yksi oikeistolle ja yksi vasemmistolle.

Ensiksi, Veikkauksesta ei koskaan tule mitään sellaista uutista, jota ei välittömästi ruvettaisi käyttämään perusteena monopolin purkamiselle, riippumatta siitä, liittyykö uutisoitu asia mitenkään monopoliasemaan. Katsokaa kuitenkin ensin tätä:

Veikkauksen jakamat avustukset.

Kaikki peliraha, joka monopolin purkamisen myötä virtaisi luxemburgilaisten sijoittajien ja pietarilaisten mafiosojen taskuihin, olisi pois hyväntekeväisyyskohteilta. Siihen on helppo todeta, että "sitten ne joutuvat pärjäämään vähemmällä", mutta todellisuudessahan se ei menisi niin, vaan katseet kääntyisivät poliitikkoihin, jotka paineen alla ryhtyisivät rahoittamaan noita kohteita veronmaksajan laskuun.

Tuohon vastataan, että "kyllähän yksityiset pelifirmat maksaisivat veroja, joilla sitten voitaisiin rahoittaa samat asiat". Jaa että pelifirmojen tuotot kasvaisivat niin paljon, että ne voisivat maksaa Veikkauksen nettotuloksen verran veroja ja samalla tehdä voittoa kovassa kilpailuympäristössä, mutta samaan aikaan ongelmapelaamisen haitat vähenisivät? Joo ei.

Sitten se toinen huomio. Kaupat ja muut eivät saa mielin määrin pelikoneita ihan vain pyytämällä. Veikkauksella on lupa vain tiettyyn määrään pelikoneita (olisiko ollut noin 20 000 kpl), joten jos johonkin viedään, jostain muualta täytyy ottaa pois. Kaupat siis joutuvat kilpailemaan niistä. Veikkaus ei väkisin tunge niitä mihinkään, eikä joidenkin salaliittoteorioiden vastaisesti niitä ainakaan tarkoituksella viedä nimenomaan köyhien ihmisten alueille. Niitä viedään sinne, missä niillä pelataan eniten. Se on sitten toisen tutkimuksen aihe, miksi köyhät pelaavat negatiivisen odotusarvon tuuripelejä enemmän kuin rikkaat, ja olisiko pelaamisella ja vähävaraisuudella jonkinlainen kausaatiosuhde.

Ainakin matemaattiset perusasiat pitäisi hyväksyä. Jos pelin palautusprosentiksi on ilmoitettu vaikka 90 %, se ei tarkoita, että satasen sijoituksella jää keskimäärin 90 € voitolle, eikä se varsinkaan tarkoita, että pelissä on 90 %:n todennäköisyys voittaa, eikä se tarkoita edes sitä, että koneen ääressä voi seistä koko päivän ja illan päätteeksi ottaa ulos 90 % aloitussummastaan. Se tarkoittaa, että kun on sijoittanut satasen ja pelannut sata kierrosta euron panoksella, jäljellä on 90 €. Jos sen rahan pelaa uudestaan läpi (ja tietenkin pelaa, koska ihmispsykologia ei anna lopettaa 10 % tappiolla), jäljelle jää 81 €, ja niin edelleen.

(Joo, työpaikallani on pelikoneita, ja rahansa hävinneet asiakkaat katsovat toisinaan aiheelliseksi mennä lähimmälle henkilökunnan edustajalle valittamaan, että kone on rikki tai kusettaa. Ei, kyllä se toimii juuri niin kuin sen on ilmoitettukin toimivan.)

Hyväksykää sekin, että kun pistätte rahaa pelikoneeseen, teette lahjoituksen. Saatatte saada jotain takaisin, mutta se ei ole tarkoitus. Jos te annatte Greenpeacen feissarille tilinumeronne, ette te silloinkaan ihmettele, että mitäs kusetusta tämä on, kun joka kuukausi se vain ottaa tililtä rahaa eikä ikinä laita sinne mitään päävoittoa.

Oma näkemykseni? Aikuinen ihminen tunkee omat rahansa ihan mihin itseään huvittaa. Jos joku kokee saavansa rahoilleen vastinetta ja elämäänsä sisältöä kultajaskan rullien pyörimisestä, antaa palaa vaan. Jos ei koe, on omalla vastuulla keksiä jotain muuta tekemistä. Toisaalta politiikassa ei ole mitään väliä sillä, mikä on oikein, vaan vain sillä, mikä toimii, joten hyväksyn senkin näkökulman, että holtiton pelinarkkaus aiheuttaa täysin tarpeetonta kärsimystä. Se pakollinen tunnistautuminen pelikoneisiin olisi ihan OK.


Ei enempää Veikkauksesta. Siirrytään toiseen otsikoissa olleeseen monopolifirmaan, eli Postiin. Valtion firmaan, joka päätti, että duunarit tienaavat niin paljon liikaa, että niiltä voidaan aivan hyvin napsaista palkasta 30-50 % pois. Päätös tehtiin sellaisen kaverin johdolla, joka tienaa duunarin vuosipalkan verran kahdessa viikossa.

Yleisö reagoi kuten arvata saattaa, valtio puuttui peliin, ja tämänhetkinen tilanne taitaa olla, että duunarien palkkoja ei lasketa, mutta johtoportaan palkat otetaan lähempään tarkasteluun. Tässä kohdassa voisi naurahtaa pilkallisesti ja todeta johtoportaalle, että kukaan tuskin olisi kiinnittänyt huomiota heidän turvonneisiin palkkioihinsa, jos he vain olisivat malttaneet olla perseilemättä.

No mutta sitä se on, kun vauhtisokeus iskee. Sekä johtajat että duunarit pyrkivät parantamaan omaa asemaansa kaikin laillisin keinoin, tarvittaessa jopa toisen kustannuksella, ei siinä sen kummempaa. Lähinnä minua kummastuttaa monen sivustaseuraajan aito ihmetys ja järkytys, että eikö muka yrityksen johto saakaan päättää, millaisia palkkoja yrityksessä maksetaan.

Olisihan se kiva, jos saisi. Se vain edellyttäisi sitä, että johto ei käyttäisi valtaansa duunarien talouden romahduttamiseen tiputtamalla heidät mielivaltaisilla ja yksipuolisilla päätöksillä yhteiskuntaluokasta toiseen, vaan duunarit voisivat luottaa siihen, että heitä kohdeltaisiin yrityksen jäseninä eikä pelkkinä kuluerinä.

Se edellyttäisi sitä, että isojen firmojen pomot eivät ilmoittelisi, että syöminen on duunarille ihan turhaa luksusta. Se edellyttäisi sitä, että vasemmistohallituksen ei tarvitsisi pelastella duunareita tällaisilta. Erityisesti se edellyttäisi sitä, että oikeistolaiset eivät komppaisi firmojen pomoja, että ihan oikein ja mitä ne vassarit taas sekoilevat. Ihmettelen, jos demarien kannatus tämän sotkun seurauksena nousee vähemmän kuin prosenttiyksikön verran.

Ehkä omituisin argumentti, jolla duunarien palkkojen polkemista perustellaan, on "kuka tahansa osaa tehdä tuota työtä". Samaa sanottiin jokin aika sitten, kun lastenhoitajat vaativat palkankorotusta. Joo, niin osaa, mutta kuka viitsii? Suomessa ei ole mikään pakko tehdä töitä, jos ei halua, ja mitä lähempänä työläisen elintaso on työttömän elintasoa, sitä vähemmän työnteossa on järkeä.

Ei kyse ole osaamisesta. Kyse on ahkeruudesta ja luotettavuudesta. Jos palkka on huono, avoimiin työpaikkoihin ei saada tarpeeksi hakemuksia, jolloin on pakko ottaa huonoja hakijoita. Sen lisäksi, että he ovat jo lähtökohtaisesti huonoja työntekijöitä, huono palkkataso ei motivoi heitä yrittämäänkään, jolloin esimiehen rooli muuttuu työnjohtajasta rottapaimeneksi. Kyllä sillä vuoropäälliköllä on ihan riittävästi omiakin hommia, ettei tarvitse kuluttaa työaikaa muiden jälkien korjaamiseen.

Jos postilaisten palkka-ale olisi mennyt sellaisenaan läpi, viimeistään talvella olisimme saaneet lukea otsikoita Postia riivaavasta ankarasta työvoimapulasta. Toimitusjohtaja olisi 82 tonnin kuukausipalkallaan liittynyt kuoroon huutamaan, että "monikulttuurisuus on rikkaus", ja vaatimaan, että ulkomaisen työvoiman tarveharkinta on kiireellisesti lopetettava, koska Suomessa ei kerta kaikkiaan ole tarjolla riittävästi osaavaa ja motivoitunutta työvoimaa pitämään yllä huoltovarmuuden kannalta elintärkeitä postinlajittelupalveluita.

Me oltais tienattu tällä.