Kävimme sitten taannoin pitkästä aikaa paikallisessa sushibuffetissa. Sushi on suurta herkkuani, mutta sitä ei suositella raskaana oleville tai imettäville, koska sen sisältämät myrkyt tappavat lapsen, äidin sekä esivanhemmat seitsemänteen polveen. Raskaana ollessaan pitää syödä paljon ja monipuolisesti, kunhan muistaa, että kaikki ruoka-aineet ovat kiellettyjä. Mutta joo, jos emäntä ei saa syödä sushia, en kuulemma saa minäkään, koska se on hänenkin suurta herkkuaan.
Tuli käynnistämme mieleen edellinen kerta, kun siellä kävimme joskus viime vuonna. Silloin opin tärkeän elämäntaidon, jonka saman tien jaoin kavereillekin. Kävi nimittäin ilmi, että jos syö 32 sushipalaa, ei kannata ottaa ruokajuomaksi kaliaa. Se turvottaa ikävästi ja aiheuttaa epämukavan olon. Lähetin heille samalla kuvan lautasestani, jolla lepäsi haarukka suuren sushikasan päällä.
Eräs kaveri huomasi kommentoida haarukkaa. Sellainenhan ei käy päinsä, vaan sushia kuuluu syödä puikoilla. Sushi ja puikot kuuluvat yhteen, koska ovat samaa kulttuuria.
Huoh. Ei. Sushi voidaan kyllä määritellä kulttuuri-ilmentymäksi, mutta syömäpuikot ovat vain primitiivistä ja vanhentunutta tekniikkaa.
Mitä järkeä on kuluttaa aikaa ja roiskia riisiä lattialle opetellessaan tasapainottamaan tikkuja sormiensa välissä ja puristamaan niitä juuri oikealla voimalla, että onnistuu ohjaamaan valmiiksi suupalaksi rakennetun (koska eihän puikoilla voi leikatakaan) rullan suuhunsa, kun olisi niin paljon tehokkaampaa vain tökätä metallipiikit rullasta läpi ja lapioida menemään?
Tuli tässä mieleen vertaus... Ai hitto, viimeksihän lupasin, ettei enää vähään aikaan sotajuttuja. No, kerta kiellon päälle. Pari tekstiä sitten listasin hyviä sotaelokuvia. Jäi silloin mainitsematta ainakin jossain määrin tositapahtumiin perustuva The Last Samurai, jota on laajalti haukuttu muun muassa siksi, koska se joidenkin mielestä antaa nimensä kautta ymmärtää, että Japanin viimeinen samurai olisi ollut Tom Cruisen esittämä valkonaamainen jenkki. On se minun mielestäni silti ihan katsomisen arvoinen elokuva.
Elokuva kertoo siitä, kun 1860-luvulla Japanin keisari totesi, että ikiaikainen feodaalijärjestelmä ja muu menneeseen käpertyminen on tuhon tie, ja rupesi modernisoimaan maataan kovalla kädellä. Vanha kastijärjestelmä sai mennä, ja tilalle tuli länsimainen koulutus, hallinto, pankkijärjestelmä jne. Rautatiet levisivät, ulkomaankauppa kukoisti, ja armeija vaihtoi katanat kivääreihin. Muutos pisti alulle Japanin nopean nousun takapajulasta merkittäväksi suurvallaksi.
Osa vanhoista feodaaliherroista liittyi keisarin puolelle huolimatta siitä, että he menettivät muutoksessa arvonsa ja valtansa, koska uskoivat muutoksen hyvyyteen ja tarpeellisuuteen. Osa taas oli vahvasti sitä mieltä, että mitään ulkomaista hapatusta ei tarvita pilaamaan vanhoja hyväksi havaittuja perinteitä. Seurasi sekava sisällissota, kun keisari joutui kiertelemään ympäri maata näyttämässä samuraille kantapään kautta, miten homma toimii.
Voinhan minäkin havainnollistaa asian teille. Total War: Shogun 2:n lisäosa Fall of the Samurai sijoittuu kyseiseen sotaan. Pistinpä huvikseni pystyyn taistelun, jossa keisarilliset kiväärimiehet puolustautuvat shogunaatin miekkamiehiä vastaan.
 |
| Alussa minulla on joukkoja 1698 miestä ja vihollisella 3495, eli vähän päälle tuplaten. Onneksi apuharvennus alkaa jo kaukaa tykistöllä. |
 |
| Gatling-konekiväärit liittyvät kuoroon vihollisrivistön ollessa sopivasti muniaan myöten jäätymispisteisessä vedessä. |
 |
| Kun miekkakomppania vihdoin pääsee kuiville, se on harventunut jo kolmasosaan kooltaan. |
 |
| Muutama harva onnistuu pääsemään hengissä kiväärien kantomatkan päähän, jolloin kiväärimiesten yhteislaukaus tuhoaa komppanian rippeet ja säikyttää muutamat onnekkaat eloonjääneet pakoon. |
 |
| Kun keskeltä ei päässyt läpi, vihollinen yrittää pihtiliikettä sivuilta. |
 |
| Vihollisen kenraali yrittää henkivartio-osastonsa kanssa urheaa ratsuväkirynnäkköä... |
 |
| ...joka pysäytetäänkin muutamassa sekunnissa. |
 |
| Vihollinen kokoaa voimansa vielä yhteen epätoivoiseen rynnäkköön joka suunnasta yhtaikaa. |
 |
| Pakoon ei kannata juosta, siinä vain kuolee väsyneenä. |
 |
| Kun savu on hälvennyt, päästään laskemaan ruumiita. Menetin yhteensä 36 miestä, joista vihollisen tappamina 7. Loput 29 kuolivat lähinnä siihen, että tohelot soltut ampuivat toisiaan selkään. Vihollinen menetti kaatuneina kaikkiaan 1952 miestä. |
Tämä antanee hyvän käsityksen, mitä siitä seuraa, kun lähtee puukon kanssa pyssytappeluun. Tosielämässä asia ei ollut ehkä ihan noin yksinkertainen, mutta yksityiskohtiin puuttumatta lopputulos oli, että keisari murskasi vanhoillisen vastarinnan. Yksikään armeija nykyaikana ei sodi miekoilla ja keihäillä, vaikka sellainen kuinka kuuluisi kulttuuriperintöön, koska siinä vain tulee turpaan niin että tukka lähtee.
Jos tämä logiikka toimii miekkoihin ja kivääreihin, miksei se toimisi myös syömäpuikkoihin ja haarukoihin?
Mitä siis opimme? Vieraat kulttuurivaikutteet ovat ihan kiva juttu, mutta kyllä niitä saa valikoida järkeä käyttäen. Tuokaa tänne herkkujanne, mutta jättäkää kaikki älyttömyydet tulliin. Syömäpuikot ovat tässä asiassa harmittomimmasta päästä, mutta valistunut lukija varmasti keksii esimerkkejä vakavammistakin asioista, joita kopioidaan, suvaitaan ja perustellaan kulttuurisyillä.
Taantumusta, innovaatioiden torjuntaa ja muuta perse edellä puuhun kiipeämistä ei voi eikä saa perustella sillä, että niin on aina ennenkin tehty, eikä varsinkaan sillä, nuo toisetkin tekevät niin.
Huhhuh. Kaikesta minäkin ärsyynnyn. Laitetaan vielä loppuun vähän työväenmusiikkia sen kunniaksi, että oli vappu:
Edit: Mitähän ihmettä, Blogger oli itsekseen vaihtanut musiikkikappaleen. Korjattu.
Puikkojuttu menee juuri noin kuin kuvailet. Itse olen vähän samaa mieltä kiinalaisista kirjoitusmerkeistä (ja vastaavista kuvaesityksistä). Onhan se varmasti ollut iso askel kirjoitustaidon historiassa, mutta ei suinkaan viimeinen.
VastaaPoistaSushi syödään sormin. Tuosta kulttuuriin kuulumisesta sen verran, että aika harva suomalaisnainen suostuu sushia syödessä noudattamaan japanilaisen kulttuurin vaatimusta, että mies syö ennen naista ja nainen kaataa sakea ym. elikkä tämä kulttuuriin sitoutuminen on aika valikoivaa.
VastaaPoistaMutta asiallisesti puhuen japanilaisessa kulttuuripiirissä ehdottomasti mielenkiintoisin osa on burakumin-vähemmistö ja japanin korealaiset. Hurjan vaikeaa saada tutkimuskirjallisuutta, koska sitä ei ole tai sitä ei julkaista.
Japanilaisten tuliaseet, mm. arisaka-kiväärit olivat aikansa huipputuotteita ja metallinpäästössä japsit olivat mestareita. Arisakoja tuotiin mm. Suomeen ja niiden lukkokehyksestä ja lukoista valmistettiin jappi-kivääriä, joka kesti sitten isältä pojalle.
Itsellä on kiinalaisia sukulaisia, mutta jostain syystä en nykyään kehtaa käyttää syömäpuikkoja syödessäni heidän seurassaan kiinalaista ruokaa. Mutta ainakin jonkinlainen syömäpuikkojen käyttötaito minulla on. Tai on ainakin ollut.
VastaaPoistaKiinalainen ruokataito perustuu kokonaisuudessaan kirvesveitseen ja syömäpuikkoihin.
Lisäksi haluaisin sanoa, että kyllä puikkojen käytön oppii. Ja kun sen on oppinut, niin sitten taitoa voi käyttää esim. seuraavat 30 vuotta. Toiset tykkäävät äidistä, toiset tyttärestä. There is no other way of saying this.
VastaaPoistaLapsena oppii ehkä kuitenkin nopeiten.
Huomenta, sinä ensimmäinen, Cheek-fani ja Tom, ja kiitoksia kommenteistanne.
VastaaPoistaSinä ensimmäinen: Joo, kirjoitusmerkeissäkin kaukoitäläiset saisivat jo pikkuhiljaa ruveta siirtymään foneettisiin aakkosiin. Ei ole mitään järkeä siinä, että kiinalaislapset opettelevat lukemista vielä viidennelläkin luokalla, kun suomalaislapset pääsääntöisesti osaavat lukea jo koulun aloittaessaan.
Cheek-fani: Tosiaan, voihan sitä sorminkin syödä. Ei edes tullut mieleen. En kyllä ole varma, kehtaisinko ihan ravintolassa kuitenkaan, ja sitä paitsi wasabin levittämiseen tarvitsee kuitenkin jonkinlaisen astalon. Se on ehdottoman välttämätön osa sushielämystä, mutta siihen en mene paljain sormin koskemaan. Sitten kun vahingossa silmiä vähän hieraisee, olo on kuin somalilla kaisanie... ai hitto, noin ei varmaan saa sanoa.
Pitääkin ensi kerralla muistaa komentaa, että syömäpuikoista valittajan on odotettava omaa syöntivuoroaan siihen asti, että minä saan syödyksi.
Japanilainen sotakalusto oli ymmärtääkseni huipputasoa vielä toisessa maailmansodassa ja ilmeisesti jo hyvissä ajoin sitä ennenkin. Siitä heillä on täysin kiittäminen Meiji-restauraatiota ja sen sallimaa länsimaisten vaikutteiden omaksumista rusinat pullasta -menetelmällä. Olisi saattanut kaukoidän näyttämö mennä aika erilaiseksi, jos Japani olisi silloin vielä pitänyt kiinni vanhoista samuraiperinteistään.
Tom: Kyllähän sen oppii. Minkä tahansa oppii, kunhan vain jaksaa harjoitella. Kyse onkin siitä, että onko mitään järkeä kuluttaa päiväkausia opetellessaan käyttämään jotain, jos kilpaileva tekniikka on käyttöominaisuuksiltaan monipuolisempi ja sen käytön oppii minuuteissa.
Syömäpuikoista on pakko olla eri mieltä. On olemassa puikkoruokaa ja haarukkaruokaa, ja sushi on puikkoruokaa. Mutta myös mikä tahansa salaatti on puikkoruokaa!
VastaaPoistaPuikkoruoan tunnus on se, että ruoka-aineet ovat valmiiksi pilkottuja ja tavalla tai toisella hauraita, kuten sushi-pallerot. Sensijaan haaruokkaruoan tunnus on, että ruoka-aineet ovat yhtenäisiä ja/tai lujia, kuten vaikka kala, peruna tai pihvi, ja ne pilkotaan vasta syötäessä eli veitsellä leikataan biitti vasta välittömästi ennen syömistä.
Erilaiset ruokailuvälineet sopivat erilaisille ruoille. Thai-ruoalle sopii parhaimmin lusikka, ei haarukka eikä puikot. Vastaavasti äyriäisiä ja nilviäisiä on mielekkäintä syödä vartavasten niille kehitellyillä työkaluilla.
Mitä taas aakkostoon tulee, niin täälläpäässä ollaan vakaasti sitä mieltä, että englantia pitäisi kirjoittaa heprealaisilla kirjaimilla ja ranskaa katakanalla. Miksi näin? Siksi, että heprealaisissa kirjaimissa ei kirjoiteta vokaaleja ja näin niillä englannin ääntämys tulee paremmin esille (vokaalit sotkevat sitä). Vastaavasti ranskan sanoissa on valtava määrä ääntymättömiä kirjaimia, ja katakana, joka on tavukirjoitusta, sopii ranskalle roomalaisia kirjaimia paremmin.
Huomenta, Ruukinmatruuna, ja kiitos kommentistasi.
VastaaPoistaOn toki erikseen puikkoruuat ja haarukkaruuat, mutta kysehän on vain siitä, että kun kulttuurissa on ruokailuväline ensin valittu, ruokareseptit kehitetään sitten sen mukaan, että niitä voi kyseisellä välineellä syödä. Joissain tapauksissa puikot jopa soveltuvat haarukkaa paremmin puikkoruuan syömiseen, mutta pääsääntöisesti puikkoruokaa voi ihan hyvin syödä haarukallakin, kun taas haarukkaruuan syöminen puikoilla on vaikeaa tai mahdotonta.
Salaatinlehtien napsiminen on ehkä jopa helpompaa puikoilla kuin haarukalla, kun homman oppii, mutta puistattaa jo ajatuskin oliivien tai kuutioidun aurinkokuivatun tomaatin lorkkiminen lautasen pohjalta puikoilla. Fetakuutiot sentään onnistuisivat, jos niitä jaksaisi jahdata yksitellen.
Siitä olen samaa mieltä, että roomalaiset aakkoset eivät kovin hyvin sovellu englannin kirjoittamiseen. Suuri merkitys on tosin silläkin, että englannin oikeinkirjoitus on jäänyt jo ajastaan 500 vuotta jälkeen eikä enää vastaa todellisuutta. Ranskaa en osaa, joten sitä en voi kommentoida, mutta yleisellä tasolla ääntymättömät kirjaimet eivät johdu siitä, että käytetty aakkosto olisi huono tai väärä, vaan vain siitä, että oikeinkirjoitussäännöt ovat huonot tai ajastaan jäljessä. Ääntymättömistä kirjaimista päästäisiin kielessä kuin kielessä helposti eroon yksinkertaisella päätöksellä oikeinkirjoituksen uudistamisesta. Tai helposti ja helposti, mutta helpompaa se olisi kuin koko aakkoston vaihtaminen.
Moi Pekka! Asun tällä hetkellä itse Japanissa. Puikkoihin pätee sama kuin moneen muuhunkin asiaan: niiden käytön oppii jos siihen on halua ja löytää jonkun joka osaa näyttää. Itselläni oli molemmat, ja opin puikoilla syömisen jo ensimmäisellä aterialla. Toki virheitä tuli ja harjoittaa piti, mutta viikossa olin jo kuin vanha tekijä. Oliivit, kuutioidut tomaatit ja jopa yksittäinen riisinjyvä tulee kulhon pohjalta näppärästi. Myönnän kuitenkin, että vaikeaa se on jos ei ole halua. Puikkojen yksi hyvä puoli on myös se, että niiden valmistaminen on helppoa ja halpaa. Yhden metallihaarukan hinnalla saa ison kasan puikkoja. Turistille voi tulla ikävänä yllätyksenä se, että ruokapaikoissa ei normaalisti edes ole haarukkaa tarjota, ellei syö länsimaistyyppisessä ravintolassa.
VastaaPoistaTuo teknologian ja kehityksen seuraaminen on sinänsä hyvä pointti, mutta itse en halua ajatella että traditionalismi ja kehitys olisivat toistensa vihollisia, vaan niiden pitäisi lyödä kättä. Japanissa näkee jatkuvasti sitä, että vanhat perinteet ja nykyaika kulkevat rinta rinnan. Sodankäynti onkin sitten sellainen juttu, jossa on pysyttävä ajan hermolla. Japanilla oli moderni kalusto, mutta ajattelu oli edelleen liiaksi samuraiden perintöä. Japani kusi Tyynenmeren sodan monella tavalla, mm. lentäjien käyttö, sukellusvenesota, itsemurhataktiikat... Lisäksi samuraiajattelu näkyi liikaa siinä, että japanilaiset pyrkivät isoon ratkaisutaisteluun eivätkä panostaneet tarpeeksi vihollisen huollon tuhoamiseen, vaikka Sun Tzu opettaa että kannattaisi kuluttaa vihollista pikkuhyökkäyksillä heikoista kohdista, iskien sodankäyntikykyyn ja välttää ratkaisutaistelua.
Aakkosista totean sen, että japania on helppo kirjoittaa latinalaisilla kirjaimilla ja niitä paikka paikoin näkee käytettävän perinteisen kirjoituksen rinnalla. Eivät japanilaiset hylkää vanhaa järjestelmää, vaan ottavat uuden mukaan iloisin mielin. Kiinalaisten ongelma on se, että vokaalien merkitys vaihtelee sävelkorkeuden mukaan, esim. a voidaan ääntää neljällä eri tavalla. Vietnamilaiset ratkaisivat tämän ongelman lisäämällä aakkosten päälle sävelkorkeuden osoittavia viivoja. Kiina on myös hyvin vanhoillinen asenteiltaan eivätkä he pidä muutamaa sataa vuotta yhtikäs minään. Aakkosten tarjoajille he voivat todeta: " Jaa rooman imperiumin ajalta? Ei siitä vielä ole tarpeeksi kauan. Katsotaan sitten parintuhannen vuoden päästä kun aakkosenne ovat aikuistuneet."
Pinyin-järjestelmässä kiinaa myöskin kirjoitetaan kirjainten päälle merkittävillä tarkkeilla. Mandariinikiinassa sävelkorkoja on neljä, joten tarvitaan sen verran erilaisia tarkkeita.
VastaaPoistaEi kun niitä kiinan tooneja on viisi, mutta on vain neljä eri tarketta käytössä pinyinissä.
VastaaPoistaKiinalaisilla on myös muutama tuhat vuotta vanha tapa olla myöntämättä olevansa väärässä. Pelkäävät kasvojen menettämistä. Muistuttaisin myös, että Kiinan viimeinen keisaridynastia ei ollut kiinalainen vaan mantsu.
VastaaPoistaKovin paljon omaperäistä tuotantoa ei Kiinasta saada vieläkään, mutta kopioinnissa ne ovat hyviä.
Iltaa, Tuumailija, Tom ja sinä kolmas, ja kiitoksia kommenteista.
VastaaPoistaJoo, kuten jo sanoinkin, oppiihan sen. Kyse onkin vaan siitä, että onko järkeä opetella, jos helpomminkin opittava ratkaisu on olemassa. Syömäpuikkoja toki voi yhden metallihaarukan hinnalla valmistaa kasoittain, mutta toisaalta metalliset aterimet ovat käytännössä ikuisia ja kiertävätkin sukupolvelta seuraavalle.
Traditionalismi ja kehitys eivät määritelmällisesti sulje toisiaan pois, eikä tarvitsekaan. Optimitilannehan olisi, että perinteitä ja kehitystä yhdistetään niin, että saavutetaan lopputulos, joka on vanhaa parempi, mutta yhä kulttuurisesti omaleimainen. Myönnän toki, että menee vähän saivarteluksi miettiä, miten jokin niin vähäpätöinen asia kuin ruokailuvälineen valinta pitäisi suorittaa tässä kontekstissa.
Samuraiajattelu taisi Japanilla näkyä siinäkin, että taistelussa häviäminen oli rangaistavaa ja suuri häpeä, kun taas amerikkalaiset ottivat ne arvokkaina opetuksina.
Voisin kuvitella, että japanin kaltaista sanoja kovasti taivuttavaa kieltä olisi jopa loogisempi kirjoittaa foneettisilla aakkosilla kuin kuva- ja tavumerkkien yhdistelmillä. Kiina on eri juttu, kun siinä ei sanoja taivuteta eikä pahemmin tavutetakaan. Luulenpa, että parin tuhannen vuoden päästä monissa eurooppalaisissa kielissä on ongelmana, että kun vanhasta oikeinkirjoituksesta pidetään väkisin kiinni ja puhuttu kieli eriytyy siitä, puhutut ja kirjoitetut kielimuodot ovat täysin toisistaan erillisiä. Se etu kuvakirjoituksessa on, että vaikka sana muuttaisi ajan myötä täydellisesti äänneasunsa, se pysyy aina yhtä luettavana. Kiinassahan on useampi eri kielimuoto, joiden puhujat eivät välttämättä edes ymmärrä toisiaan, mutta jotka silti lukevat samaa tekstiä yhtä sujuvasti, koska merkit ovat yhteiset.
Tonaalisuushan sinänsä ei ole ongelma. Siihen on ratkaisunsa vietnamilaisilla, jotka ovat muokanneet roomalaisia aakkosia, ja thaimaalaisilla, joilla on kokonaan oma aakkostonsa. Serbialaiset jättävät ne kokonaan merkkaamatta ja olettavat, että puhujat kyllä muistavat ne ulkoa.
Kiinallahan on pitkä historia, mutta jossain vaiheessa he jämähtivät. Kaukoidässä keksittiin aikoinaan paljonkin kaikkea. Onkin pohdinnan paikka, voisiko Kiinan jääminen jälkeen länsimaista johtua juuri siitä asenteesta, että pari sataa vuotta sinne tai tänne ei meinaa mitään. Ja kuka siinä sitten loppujen lopuksi jää voitolle.
Serbien nationalismi on lässähtänyt, koska he käyttävät latinalaisia aakkosia yleisesti kyrillisten rinnalla. Lainsäätäjät ja valtion tv pitäytyvät vielä kyrillisissä, mutta kaupalliset tv-asemat ovat latinalaisten kannalla. Viranomaisten kanssa voi asioida oman valinnan mukaan. Wikipedian mukaan vuonna 2014 kansalaisista 47% suosi latinalaisia, 36% kyrillisiä. Ero kroatiaan ja bosniaan varmaankin pienenee.
VastaaPoistaEnglannin kieltä voitaisiin kirjoittaa foneettisesti tai säännönmukaisemmin, mutta ongelman muodostavat homonyymit, esim. for/four (years) jotka puheessa erottaa painotuksesta.
Kyrillisistä vielä, ainakin Seppo Heikinheimo muistelmissaan moitti niitä vaikealukuisiksi. Ehkä ne ovat sitä objektiivisestikin meidän aakkosiimme verrattuna, vaikka olisi lisämerkkejä käytössä.
VastaaPoistaIltaa, ja kiitos kommentistasi.
VastaaPoistaSerbiahan on maailman ainoa kieli, jossa sekä kyrillisillä että roomalaisilla aakkosilla on virallinen status. Siellä valtio pyrkii pitäytymään kyrillisissä poliittisista syistä, eli koska se haluaa tehdä pesäeroa Kroatiaan ja Bosniaan. Sama ilmiö näkyy muutenkin kyseisten maiden kielissä; niitä pyritään tarkoituksella kehittämään poispäin toisistaan korostamalla kunkin kielen omaleimaisia piirteitä. Vaikka kielet ovatkin keskenään lähes täysin ymmärrettäviä, niiden erot menevät silti syvemmälle kuin pelkkä kirjoitusjärjestelmä. Nationalistit jossain määrin kannattavat kyrillisiä aakkosia, neutraalimmin suhtautuvat tyypit taas pitävät roomalaisista ihan jo käytännönkin syistä. On helpompaa käyttää samoja kirjaimia, joita kaikki muutkin käyttävät.
Hyvä huomio tuo homonyymijuttu. Tai itse asiassahan kyse ei ole homonyymeistä, jos niiden ääntämys eroaa, mutta kumminkin. Silti uskoisin, että tuo nousee ongelmaksi niin harvoissa tapauksissa, että asian voi kyllä päätellä kontekstista.
Oman kokemukseni mukaan kyrilliset ovat jonkin verran vaikealukuisempia kuin roomalaiset. Johtuu siitä, että kyrilliset ovat "laatikkomaisempia". Kun sekaisin on vaikkapa sellaisia kirjaimia kuin ш, и, п, г, л, ц ja н, tiiviillä fontilla kirjoitetun tekstin kanssa saa siristellä silmiään, että erottaa nuo toisistaan.
Serbiahan on maailman ainoa _luonnollinen_ kieli, jossa sekä kyrillisillä että roomalaisilla aakkosilla on virallinen status. Keinotekoisella, rakennetulla kielellä lingua franca novalla on nimittäin sama ominaisuus. Aikaisemmin sitä kirjoitettiin virallisesti myös kreikkalaisilla aakkosilla, mutta sittemmin tästä on jostain syystä luovuttu.
VastaaPoista(Tämän saa asiantuntevampi korjata jos puhun puuta heinää)
VastaaPoistaJapanin taivutuspäätteet yleensä vain lisätään sanan perään. Sanan vartalo harvemmin taipuu muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Suomessa ongelma on juuri sanojen vartalon taipuminen. Otetaan pari esimerkkiä, joista ensimmäisessä homma toimisi kuin japanissa, mutta toisessa se olisi katastrofi:
kissa - kissalle, kissalta, kissaan, kissasta, kissaa...
kampi - kammelle, kammelta, kampeen, kammesta, kampea...
Ensimmäisessä tapauksessa ei olisi mitään ongelmaa korvata sana "kissa" vaikkapa kissan näköisellä emojilla ja lisätä vain taivutuspäätteet perään, koska kissan sanavartalo ei taivu. (Tosin monikkomuodossa se ei toimisi, mutta japanissa ei ole monikkomuotoa. Sanan perään voidaan lisätä -tachi jos halutaan tarkentaa että kyseessä on monta.)
Lisäksi juttelin tuossa yliopistossa tohtoriksi opiskelevan natiivin kanssa ja kysyin, haluaako nuori sukupolvi vihdoin pudottaa kanjit pois. Vastaus oli että täysin päinvastoin; nykyinen älypuhelinteknologia on tehnyt kanjien kirjoittamisesta helpompaa ja nopeampaa kuin koskaan ja nuoret käyttävät kanjeja yhä paremmin. Kokeilin puhelimellani ja pakko myöntää että se toimii. Naputa muutama tavu ääntämyksen perusteella, jolloin masiina tuo näkösälle kaikki ne kanjit, jotka äännettäisiin ko. tavujen mukaisesti. Klik, ja sinulla on kanji näytöllä ja voit jatkaa päätteiden lisäämistä tai seuraavaan sanaan. Teinit oppivat nopeasti ja kirjoittavat kanjeja vauhdilla.
Hauskana sivuhuomautuksena: japanilaiset rakastavat emojeja enemmän kuin mikään muu kansa. Puhelimessanikin on järjetön määrä niitä. Liekö juuri historia kanjien kanssa -yhdistettynä moderniin söpöilyyn- syynä emojien armottomaan suosioon...? :)
Iltaa, Tom ja Tuumailija, ja kiitoksia kommenteistanne. Pahoittelen, että vastauksessani kesti, mutta olin poissa kotoa ja tietokoneen äärestä koko viikon.
VastaaPoistaTom: Ai? Mielenkiintoista. Toisaalta luokittelen keinotekoiset kielet samaan kategoriaan kuolleiden kielten kanssa. Kyllähän niitä harrastetaan, mutta kaikki niiden puhujat osaavat vielä paremmin jotain muuta kieltä, eivätkä sellaiset projektit muutenkaan ikinä ota tuulta alleen.
Eipäs sittenkään. Kuulin joskus lapsesta, jonka vanhemmat opettivat hänet äidinkieliseksi esperanton puhujaksi. Kuulemma koulussa hänellä oli suuria vaikeuksia oppia muita kieliä, koska hänen päähänsä ei vain mahtunut sellainen konsepti, että kielioppisäännöissä voisi olla poikkeuksia.
Tuumailija: Olisi kiinnostavaa tietää, ovatko japanilaiset omaksuneet kanjien ja päätteiden yhdistelmän siksi, että heidän taivutuksensa sopii niiden kanssa paremmin, vai onkohan heidän kielioppinsa hioutunut sellaiseksi, koska kirjoitusjärjestelmä ei salli vartalotaivutusta. Tietääkseni suomestakin on karsiutunut äänteitä siksi, koska ruotsalaisten opettamissa aakkosissa ei ollut niihin sopivia merkkejä.
Eipä sillä, että asialla mitään merkitystä olisi. Pääasiahan on, että homma toimii.
Onhan tuo nuorison kanjirakkaus hyvä pointti. Vaikka suomalainenkin nuoriso naputtaa kännykällä tekstiä aivan käsittämätöntä vauhtia ja automaattitäydennys toimii täälläkin, tuossa on tilanne, jossa vaikeammin opittava teknologia on tehokkaampi, kunhan sen on ensin oppinut.
Siitä eteenpäin onkin lähinnä makuasia, onko tehokkaampi teknologia niin paljon tehokkaampi, että se maksaa ylimääräisen opettelun vaivan.