Espanjalaisissa häissä

No niin tosiaan, piipahdin pikaisesti Espanjassa. Serkkutyttö meni sikäläisen pojan kanssa naimisiin, joten menimme Sevillaan lähes koko suvun voimin juhlimaan.

On se jännä maa. Sevilla varsinkin on jännä kaupunki. Monissa eurooppalaisissa kaupungeissahan on se keskiaikainen ns. vanha kaupunki, joka ei yleensä ole halkaisijaltaan kuin ehkä kilometrin kokoinen. Sevillassa kuitenkin on (muistaakseni) Euroopan suurin sellainen, mikä on turistienkin hyvä ottaa huomioon.

Yleensä olen hyvä suunnistamaan vieraissa paikoissa. Muistan senkin, kun 19-vuotiaana nulikkana muutin Helsinkiin, ja päätin huvikseni käydä tutustumassa Akateemisen Kirjakaupan tarjontaan. Menin linja-autolla Kamppiin ja lähdin kävelemään. Siinä vaiheessa tajusin, että olin ensimmäistä kertaa Helsingin keskustassa, minkä lisäksi minulla ei ollut aavistustakaan, missä ko. kauppa sijaitsee. Totesin, että tärkeintä on vain, ettei minua epäillä turistiksi, joten lähdin vain päättäväisin askelin sattumanvaraiseen suuntaan. Lopputulos oli, että löysin kohteeseeni pitkin reittiä, joka myöhemmässä tarkastelussa paljastui lyhimmäksi mahdolliseksi.

Olen tuosta joskus tainnut kertoakin. Mutta joo, Sevilla ei kuitenkaan ole kuten muut kaupungit. Kadut ovat jotenkin oudosti kaarevia, eivätkä ne ole järkevissä kulmissa toisiinsa nähden. Virallinen selitys on, että näin saadaan katutaso pysymään koko päivän ajan varjossa ja siten viileänä, mutta siitä seuraa myös, että suuntavaisto ei toimi mitenkään. Vasta reissun loppupuolella aloin hahmottaa edes suurin piirtein, missä mikäkin on.

Ravintolakulttuuria on pakko kehua. Näillä on sellainen keksintö kuin "tapas", joka tarkoittaa lähinnä välipalaa. Ravintoloissa useimpia ruokalajeja saa kolmessa koossa: tapas, puolikas annos ja kokonainen annos. Tapaksen voi nauttia välipalaksi, tai jos on kunnon nälkä, voi ottaa vaikka kolme eri tapasta. Puolikas annos on yhden ihmisen ateria, ja kokonaisesta riittää syötävää useammalle. Yleinen käytäntö on, että seurue tilaa ison läjän erilaisia tapaksia ja sitten napsivat niitä toistensa lautasilta.

Kun on ravintolassa ulkomailla, täytyy tilata jotain, jonka sisällöstä ei ole pienintäkään aavistusta. Kauan siinä meni, mutta sain lopulta seurueeni taivuteltua suostumaan, että tilataan "iberialaisen kyyneleitä". Tyynnyttelin heidän huoliaan muistuttamalla, että ei ravintola ottaisi listalleen mitään syömäkelvotonta, ja jos ottaisikin, ainakin se olisi paljon kalliimpaa. Lopputulos oli sitten tällainen lautanen:

Ilmeisesti friteerattua sikaa. Oikein hyvää. Muutkin olivat tyytyväisiä. Muita herkkuja:

Sianposkea ja sieniä tapaskoossa.

Sianlihaa viskikastikkeessa, puolikas annos.

Kinder-kakku.

Joo, Allah ei paljoa akbar Espanjassa, vaan sikaa syödään hyvillä mielin. Sevillan alue on myös viimeisiä paikkoja, joissa harrastetaan kunnon vanhan ajan härkätaisteluita. Erään ravintolan seinällä oli hieno kokoelma taisteluissa kuolleiden härkien päitä:

Tutkin sitten, paljonko tuollainen maksaisi, jos toisin sellaisen olohuoneen seinää koristamaan. Ruokapöydän yllä on tyhjä kohta, jota varten emäntä hankki taulun kehykset heti muuton jälkeen, mutta joka on vielä neljän vuoden jälkeenkin täyttämättä ja ripustamatta. Hinnat pyörivät tonnin molemmilla puolilla, halvimmillaan saisi jopa alle viidellä sadalla. Tästä kaikesta huolimatta hankintalupaa ei tullut.

Ei naisia voi ymmärtää.

Ei tullut kuitenkaan käytyä härkätaistelussa, koska liput ovat parin sadan euron luokkaa. Jalkapallo-otteluun osa suvusta kyllä meni, kun paikallinen Betis (tjsp) pelasi Atletico Madridia vastaan. Sinnekin liput olivat melkein satasen, joten väliin jäi.

Sitten juomakulttuurista. Väitetään, että suomalaiset juovat paljon alkoholia. Paskapuhetta. Suomalaiset juovat lähinnä vain viikonloppuisin, kun taas espanjalaiset kittaavat kaljaa aamusta iltaan. Kahviloissa on näppärää kietaista pikkuinen kalja ohimennen, koska kaljaa myydään kahden desin pulloissa ihan vain sitä varten, että sillä saa sammutettua nopean pikkujanon. Tuossa ilmanalassa pitääkin nesteyttää jatkuvasti.

Kahden desin kalja.

Kaljaa saa kyllä isommissakin astioissa, jos välttämättä haluaa, mutta paikallinen erikoisuus on se, että kaksi pientä kaljapulloa tulee usein yhteensä paljon halvemmaksi kuin yksi iso pullo, vaikka sisältöä olisi saman verran.

Toinen kulttuurishokki tuli eräässä fiinimmässä cocktailbaarissa, kun yritin tilata tuplaviskin. Aikani selitettyäni sain baarimikon hämärästi ymmärtämään, että taidan haluta suuremman annoksen kuin normaalisti, jolloin hän alkoi kaataa lasiin hitaasti ja käski minun sanoa kun riittää. Hinta oli silti sama 6 € kuin normaaliannoksellakin. Itse asiassa kaikki juomat kyseisessä paikassa maksoivat saman 6 €, täysin riippumatta siitä, kuinka paljon viinaa tai muita ainesosia juomaan meni. Ja tuo tosiaan oli hieno ja kalliimmanpuoleinen paikka.

Kävimme sitten viinakaupassakin. Tai ei varsinaisessa viinakaupassa, mutta paikallisen marketin viinaosastolla. Erilaisia viinejä oli parikymmentä hyllymetriä, ja halvin pullo maksoi 1,57 €.

Toisaalta, kun tarkemmin ajattelee, pakkohan alkoholin on olla halpaa. Eihän paikallisilla muuten olisi varaa ryypätä, kun kaikki rahat ovat jo menneet jalkapallolippuihin.

Peruspolttoainetta myydään puolentoista litran pulloissa, litrahinta kympin tuntumassa.

Ostin sitten tällaisen pullon 34 €:lla, lähinnä koska sen mukana tuli pari kaunista viskilasia:

Minullahan ei ennestään ole ollut viskilaseja, joten olen joutunut käyttämään itse tekemääni lasia:

2000-luvun alussa, kun kokispullot olivat vielä kovaa muovia eivätkä sellaista lötköä kuin nykyään, valmistin viskilasin sahaamalla puolen litran kolapullosta pohjan pois. Oikein hyvin toimii edelleen. Emäntä kovasti haluaisi heittää tuon menemään, kun nyt kerran on ihan oikeitakin laseja, mutta enhän minä sellaiseen suostu. Tuolla on tunnearvoa. Glenmorangie-lasit ovat vieraita varten.

Lopuksi vielä on mainittava paikallinen limuviina, sangrian kaltainen tinto de verano, joka täällä tehdään sekoittamalla kolme osaa viiniä yhteen osaan spriteä. Ihan hyvää.

Tuosta tuplajutusta tuli vielä mieleen paikallisten kielitaito. Ne eivät osaa englantia. Ei kukaan, ei yhtään. Kyllähän se tiedettiin, että mitä isompi ja vanhempi eurooppalainen maa on kyseessä, sitä vähemmän niitä kiinnostaa opetella englantia, mutta yllätti silti näin täydellinen ummikkous jopa sellaisten tyyppien kohdalla, jotka ovat asiakaspalveluammatissa ja varmasti kohtaavat turisteja päivittäin.

Joka maassa on omanlaisensa suhtautuminen vieraskielisiin. Italiassakaan ei osata englantia, mutta siellä parhaan mukaan yritetään, tai haetaan paikalle joku, joka osaa. Ranskassakaan ei osata englantia, ja joskus reaktio saattaa olla töykeä, mutta pääsääntöisesti silti hyväksytään se tosiasia, että ihmiset saattavat joskus matkustella maihin, joiden kieltä eivät osaa.

Espanjalaisten kalloihin taas ei lainkaan mahdu sellainen konsepti, että joku ei muka osaisi espanjaa. Eivät he siitä pahastu tai mitään, mutta eivät vain osaa käsitellä tilannetta. Keskustelu noudattaa yleensä seuraavaa kaavaa:

Espanjalainen: *käsittämätön ryöpsähdys espanjaa*
Minä: Sorry, I don't speak Spanish. Do you speak English?
Espanjalainen: OK.
Minä: How much does this cost?
Espanjalainen: *käsittämätön ryöpsähdys espanjaa*

Onneksi sisko oli viikon verran opiskellut espanjaa jostain kännykkäsovelluksesta, joten hän osasi sujuvasti keskustella paikallisten kanssa ja toimia tulkkinamme.

Ei mutta osaavathan nämä monia kieliä. Kun kävin pankkiautomaatilla, se tarjosi jopa kuusi kielivaihtoehtoa. Espanjan ja englannin lisäksi oli myös galego, euskara, katalaani ja oliko vielä valencia. Piti oikein ottaa pari askelta taaksepäin ja tarkistaa pankin julkisivusta, että olihan kyseessä varmasti Banco de España, eikä Banco de Star Trek ñörda.

Sevillassa on muuten maailman suurin goottilaistyylinen katedraali. Tekstin ensimmäinen kuva on otettu sen kellotornista. Tornin huipulle ei mene portaita, vaan kierreramppi, koska aikoinaan munkit eivät jaksaneet kiivetä omin jaloin aina tasatunnein kelloja soittamaan, vaan ratsastivat sinne hevosella.

Näkymä sisältä. On siellä kävijöillä kasvunvaraa.

Keskiajalla katedraaleissa käytettiin pekkaniskoja lähemmäs Jumalaa pääsemiseen.

Eräänä päivänä, kun olimme lounaalla, kuului jostain kaukaa sellainen jysähdys, että ensin luulin, että ehkä Allah sittenkin vähän akbar, mutta kun ei kuulunut hälytysajoneuvoja eikä yleistä paniikkia, jatkoin syömistä. Hetkeä myöhemmin jysähti uudestaan, nyt vähän lähempänä. Ja uudestaan. Vähän ajan kuluttua katu ja viereinen tori täyttyi ihmisistä, jotka pällistelivät tällaista hitaasti etenevää viritelmää:

Varmaan neitsyt Maria tai jotain. Pauke tuli perässä marssivasta rumpalikomppaniasta. Kuulemma pääsiäisenä Sevillassa on aivan mahdotonta liikkua ulkona, kun useat tuollaiset kulkueet täyttävät kadut ja hurmoshenkiset uskovaiset törmäilevät toisiinsa.

Paikallista jumalanpalvelusta ei harmikseni päästy näkemään. Häissä sitten vähän uskonnollista meininkiä oli. Alttari näytti tältä:

Hieno ulkoilmapaikka, jonka viidakkomaisuutta korosti mukavasti Jurassic Parkin tunnussäveltä soittava jousitrio. Tarjoilijat kantoivat jatkuvasti pientä suolapalaa ja juotavaa, että varsinaisen aterian koittaessa ei viimeistä ruokalajia enää edes jaksanut.

Yhden tarjoilijan toimenkuvaksi oli määrätty pelkästään veistää siivuja kuivatusta kinkusta. Kinkku oli siasta, jota oli ruokittu pelkillä tammenterhoilla, ja sellaiset erikoiskinkut ovatkin niin harvinaisia ja arvokkaita, ettei niitä saa edes ostettua mistään, vaan tuo oltiin saatu lahjaksi jostain.

Ruokaa ja juomaa riitti, niitä kantamaan oli palkattu arviolta kymmeniä tarjoilijoita. Juhlan budjetti olikin kuulemma 30 000 €. Pääsi serkku vähän hienompaan sukuun.

Vielä pari hajahuomiota. Paikallinen liikennekulttuuri on suomalaisen silmään aika kaoottista, joskin on sitä pahempaakin tullut nähtyä. Taskuparkkeerauksen kanssa paikalliset eivät jaksa nysvätä, vaan toteavat puskurien olevan sitä varten, että niillä voi näppärästi työntää liian lähellä olevan auton vähän kauemmas. Niinpä useimmissa autoissa on enemmän tai vähemmän naarmuja ja lommoja. Sentään suojateitä paikalliset kunnioittavat, eivätkä parkkeeraa niiden päälle. Esimerkiksi tämäkin tyylikäs suoritus:

Luulen, että turistien itsemurhat ovat yleinen ongelma Sevillassa. Ainakin niin päättelin siitä, että joka paikassa kaivonkansista ja liikenteenestäjistä lähtien on tällainen logo:

Hirttosilmukka ja teksti "no do".

Laitetaanpa loppuun pieni arvaustehtävä. Lentokone teki välilaskun Müncheniin. Sanokaapas, mistä tietää olevansa Saksassa?

No kun menee miesten vessaan, ja siellä on seinällä tällainen automaatti: