Anteeksi, että olen oikeassa

Tehän tiedätte, mitä sananvapaus on. Se on sitä, että jos on jokin mielipide jostain mielipiteitä herättävästä asiasta, sen saa ilmaista ja tuoda julki muille ihmisille ilman pelkoa rikostuomiosta tai Stasin visiitistä, vaikka kaikki eivät olisikaan samaa mieltä, ja vaikka joku sattuisi pahoittamaan mielensäkin siitä, että kohtaa omistaan poikkeavia mielipiteitä.

Sananvapaus keksittiin aikoinaan varmaankin sen takia, että yhteiskunnissa, joissa oli sallittu vain yksi virallinen totuus (joka tuppasi olemaan paikallisen hallitsijan mielipide) oli kaikenmoisia ikäviä jännitteitä eikä epäkohtiin voitu puuttua. Avoimempi yhteiskunta on yksinkertaisesti tehokkaampi ja kivempi kaikille; myös niille johtajille, jotka voivat kettuilun määrästä ja laadusta päätellä, kuinka hyvin he hoitavat hommansa, eikä tarvitse pelätä, että palaute tulisi aivan yllätyksenä 7,62-millisinä annoksina niskaluuhun.

Tehän tiedätte, mitä sananvastuu on. Se on sitä, että vaikka kaikilla onkin vapaus ilmaista mielipiteensä ilman pelkoa rangaistuksesta, vaikka siitä tulisikin jollekulle paha mieli, on kuitenkin syytä estää ihmisiä ilmaisemasta mielipiteitä, joista saattaa tulla jollekulle paha mieli, tarvittaessa esim. rangaistuksin. Suomenkielisessä Wikipediassa asiasta sanotaan näin:

Entinen Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen on määritellyt vastuun niin, että jos julkaistavan asian tiedetään loukkaavan ja aiheuttavan riskejä, sitä ei pidä julkaista.

Esimerkkinä hän käyttää Googlen omistamassa Youtubessa julkaistua Muhammed-videota, joka aiheutti levottomuuksia, joissa kuoli ihmisiä. Pentikäisen mukaan Googlen olisi pitänyt poistaa video, eikä tuolloin kyse olisi sensuurista vaan vastuun kantamisesta.

Mielenkiintoista.

En ole nähnyt kyseistä videota, mutta kovasti tekisi mieli kyllä nähdä, millainen video pystyy tappamaan ihmisiä. Onhan tuosta aiheesta kauhuelokuvia, kuten The Ring. Alkuperäinen japanilainen on näin sivumennen sanoen parempi kuin Hollywood-versio, mutta siinähän ei nyt ole mitään poikkeavaa.

Mutta joo, uskoisin, että tuossa tapauksessa kuolemia ei niinkään aiheuttanut video, vaan riehuvat muslimit, mutta koska rasisti-Pentikäisen mielestä muslimit eivät ole täysipäisiä ihmisiä, joilla olisi päätäntävalta omasta käytöksestään, valkoisen miehen taakka on suojella muslimeja (itse)tuhoisilta vieteiltään rajoittamalla omaa ilmaisunvapauttaan.

Maailmalla ollaan totuttu, että on journalistien tehtävä murtaa virallisia totuuksia ja rajoja, joiden puitteissa asioista saa puhua. Suomi on siitä jännä maa, että täällä juuri journalistit ovat etunenässä vaatimassa, että vääristä asioista ei sitten puhuta väärään sävyyn. Nyt ne ovat keksineet sananvastuuvalan, jolla pyritään saamaan kansalaiset velvoittamaan itsensä pysymään ruodussa. Se kuuluu näin:

Ilmaisen itseäni ihmisoikeuksia kunnioittaen. Vihapuhe ei vaienna minua. Kannan vastuun sanoistani. #sananvastuuvala

Mietitäänpäs tuota hetki, vaikka lause kerrallaan. Ilmaisenko itseäni "ihmisoikeuksia kunnioittaen"? On vaikea keksiä, miten ilmaisuni loukkaisi kenenkään ihmisoikeuksia, koska eriävien mielipiteiden kuulemiselta välttyminen ei ole ihmisoikeus. Tietenkin saatan joskus sanoa jotain, joka loukkaa ihmisiä itseään, mutta jos se on joidenkin mielestä ihmisoikeuskysymys, silloin heidän ongelmansa on jossain aivan muualla kuin siinä, että he altistuvat mielipiteiden kirjolle.

Entäs vaientaako vihapuhe minut? Wikipedian mukaan:

Vihapuhe on Euroopan neuvoston ministerikomitean ehdotuksen mukaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen.

Mitenköhän tämä pitäisi tulkita? Ylempänä lainaamani Pentikäisen tapa leimata muslimit vajaamielisiksi puoli-ihmisiksi vaikuttaa vihapuheelta, mutta se ei taida perustua suvaitsemattomuuteen, vaan paremminkin överiksi vedettyyn suvaitsevaisuuteen, mikä ei kyllä ole yhtään sen parempi. Oli miten oli, ei se minua vaientanut, vaan paremminkin inspiroi.

Kannanko vastuun sanoistani? Ymmärrän, että jos vaikka sanoisin jollekin itsetuhoiselle tyypille, että hän on paska tyyppi ja hänen pitäisi tappaa itsensä, ja hän sitten menisikin tekemään sen, minulla olisi asiasta jonkinlainen vastuu ja minulle tulisi siitä paha mieli. Muutenkin itsetarkoituksellinen loukkaaminen on noloa enkä kannata sellaista, joten kannan vastuuta siinä mielessä, että pysyn asiakysymyksissä, vaikka sävyni olisikin asiaton.

Aion kuitenkin edelleen pysyä anonyyminä nettihuutelijana välttääkseni mielipiteideni katkerien uhrien ilmiannot, koska mielestäni Neuvostoliiton vankileireillä kituneet toisinajattelijat olivat vankeina totalitarismin uhreina, eivätkä vain kantamassa vastuuta omista sanoistaan.

Voin siis hyvillä mielin itsekin yhtyä tuohon valaan. Onneksi tuossa ei edes määritelty, millaisista asioista tarkkaan ottaen pitäisi kantaa sananvastuuta, joten voin pysyä onnellisen tietämättömänä, vaikka olisinkin noita periaatteita vastaan rikkonut.

Asiahan ei kuitenkaan ole aivan noin yksinkertainen, koska vaikka minä sanoisinkin, ettei totuuden kuulemisesta pidä pahoittaa mieltään, se ei tarkoita, etteivätkö mielet silti tulisi pahoitetuiksi, ja silloin hyvät tavat vaativat pyytämään anteeksi. Siihenkin on onneksi nyt olemassa ohje.

Tämä on lähinnä poliitikoille suunnattu, ja tunnetusti poliitikolle onkin tärkeää olla diplomaattinen ja pystyä miellyttämään kaikkia.

Vai onko sittenkään? Otetaan esimerkiksi kuvitteellinen tilanne, jossa vaikka perussuomalainen poliitikko kertoo unelmoivansa yksikulttuurisesta Suomesta. Hänen vihervasemmistolaiset vastustajansa raivostuvat ja vaativat suureen ääneen julkista anteeksipyyntöä sekä poliitikolta itseltään että kaikilta muiltakin persuiksi tunnustautuvilta.

Jos persupoliitikko pyytää anteeksi, siirtyvätkö vihervasemmistolaiset hänen äänestäjikseen? No eivät. He pitävät häntä yhtä vastenmielisenä natsina kuin aina ennenkin. Ei heitä edes kiinnosta, pyytääkö poliitikko anteeksi, koska anteeksipyynnön vaatiminen on vain luontainen refleksi sekä näppärä tilaisuus nostattaa ryhmähenkeä omissa porukoissa.

Poliitikon kannattajat sen sijaan saattavat todeta, että hän on selkärangaton tyyppi, jonka periaatteet antavat periksi kohdatessaan vastustusta, mikä saattaa ajaa heidät äänestämään jotain toista. Lisäksi, pyytämällä anteeksi poliitikko myöntää, ettei ole sopivaa unelmoida yksikulttuurisuudesta, jolloin hän siirtää vastustajilleen päätäntävallan siitä, mitä mieltä hänelle tärkeistä asioista saa olla julkisessa keskustelussa. Poliitikolla on siis vain hävittävää, jos hän pyytää puheitaan anteeksi.

(Tätä ei pidä tulkita niin, että poliitikkojen pitäisi reteästi puhua julki ihan kaikki fantasiansa, koska suurin osa äänistä kerätään edelleen keskimääräiseltä enemmistöltä, ja se kuuntelee maltillista järkipuhetta, eikä mitään öyhötystä.)

Asiaan. Saatan kyllä joskus pahoitella puheitani. Se johtuu siitä, että saatan sanoa asiat tavalla, joka tulkitaan väärin, ja jos viesti ei mene perille, se on yleensä viestijän eikä kuulijan vika. Jos kuitenkin joskus pyydän puheitani anteeksi, aloitan sen nimen omaan sanomalla "anteeksi, jos" enkä "anteeksi, että". Se johtuu juuri tuosta:

Jos taas "pyydät anteeksi, jos joku on loukkaantunut", siirrät vastuun loukkaantujalle etkä ota kantaa omaan tekoosi. Tämä ei ole anteeksipyyntö. Se on siltä kuulostava tapa sanoa, että olet oikeassa.

Jos minä olen oikeassa, miksi minun pitäisi ottaa vastuuta siitä, että joku väärässä oleva närkästyy? Lukekoon argumenttini ja muuttakoon mieltään. Jos lukemisen jälkeenkin hän on eri mieltä, kommenttiosiossa saa tulla jatkamaan keskustelua. Sitä varten se on siinä. Vaikka emme pääsisikään yksimielisyyteen, en silti näe mitään väärää siinä, että olen eri mieltä kuin vastaväittäjäni.

Kettuilu ja räyhääminen eivät edistä keskustelua millään tavalla, mutta eivät sitä edistä anteeksipyytely tai itsesensuurikaan.