Kolmas vuosikatsaus

Tulipa käytyä työporukalla jossain pienessä pihviravintolassa vapaapäivänä. En enää muista paikan nimeä, mutta hyvää oli. Maininnanarvoiseksi tämän ravintolakäynnin tekee se, että nyt opin, että lasku pitää aina käydä tarkasti läpi ennen maksamista. Jouduin nimittäin lähettämään laskuni kaksi kertaa takaisin, ennen kuin se meni oikein. Jostain syystä tarjoilijattarilla oli vaikeuksia hahmottaa tilannetta, jossa joku ottaa kaksi jälkiruokaa.

Enhän minä voinut tietää, että heidän suklaakakussaan oli valkosuklaakerros, ennen kuin olin jo tilannut juustokakkua.

Mutta asiaan. Nyt kun on suurin piirtein toukokuun kymmenes, blogini on yltänyt kunnioitettavaan kolmen vuoden ikään. Kukapa olisi uskonut? Muut kuin minä siis. Mutta jee! Käydäänpäs vähän läpi tilastoja, jos ei muuten niin jälkipolville tallentamista varten. Ai miten niin ei muka kiinnosta?

Kirjoitushetkellä kokonaiskävijämääräni on 145 923, joten viimevuotiseen nousua on tapahtunut 58 968, eli 112 %:n verran edellisvuoden kävijämäärään nähden. Vähän on tahti hidastunut, mutta luultavasti se johtuu päivitystahtini hidastumisesta. Päivässä käyntejä tulee n. 100-400, ja tyypillisesti tekstini keräävät n. 400-600 lukukertaa. Tältä näyttää kaikenkaikkinen tilastoni:

Vasemman alanurkan lukemiin ei sitten voi luottaa, koska jostain syystä Blogger unohtaa vanhoja katselukertoja.

Kuten näkyy, suurin kiitos näkyvyydestäni kuuluu edelleen blogistikollegalleni Yrjöperskeleelle. Kiitoksia myös kollegoilleni Jaska Brownille, peräti kahdella blogilla vaikuttavalle Tom Kärnälle, Kumitontulle, Feyrikselle, Korppi on oikeudelle, Reijo Koiraalle, Notkoluodolle, Cosiddettolle, sekä juuri blogimaailmasta eläköityneelle Ruukinmatruunalle. Toivottavasti kukaan ei jäänyt muistamatta. Sekä tietysti myös teille, jotka olette levittäneet ilosanomaani Facebookissa, Twitterissä ja muilla alustoilla, mitä näitä nyt on.

Kävinhän minä itsekin Facebookissa alkuvuodesta. Kuukauden ajan ehdin kerätä kavereita, kunnes joku ilmiantoi minut valeprofiilista ja minut niitattiin pois. Kovin aktiivisesti en ehtinyt sosialisoida, mutta yksi omasta mielestäni hieno onnistuminen minulla oli. Joku nimittäin oli laittanut sinne tällaisen kuvan:

Kuvan laittaja oli laittanut kommentiksi vain sanan "suhteellisuudentaju". Tämä oli sitä aikaa, kun puhuttiin siitä, kuinka raiskauksista ei kukaan kiinnostunut, ennen kuin niiden varjolla sai ruveta olemaan rasisti ja ruveta syyttelemään turvapaikanhakijoita niistä. Lyhyt vastaus tuohon on, että on se aina kiinnostanut, mutta kotimaisille raiskaajille ei oikein voi mitään muuta kuin istuttaa vankilassa, kun taas ulkomaiset raiskaajat ovat maassa yksinkertaisen ja helposti kumottavissa olevan poliittisen päätöksen suorana seurauksena.

Mutta oltiin raiskauksista kiinnostuttu aiemmin tai ei, en silti vieläkään ymmärrä tuota logiikkaa. Ilmisesti jos ei ole ollut raiskauksista kiinnostunut aiemmin, ei niistä saa kiinnostua myöhemminkään.

Asiaan. Koska minäkin osaan tilastomatikkaa sekä piirtää käppyröitä Excelillä, päätin ottaa nuo ylläolevan kuvan luvut sellaisinaan ja suhteuttaa ne väestömäärään ja maassaoloaikaan. Ja hupsista, palkit pyörähtivätkin tällaisiksi:

Suhteellisuudentaju tosiaan.

Katsotaanpas seuraavaksi vuoden menestyneimpiä tekstejä. Ei ole yllättävää, että vuoden ja samalla koko blogini historian luetuimmaksi tekstiksi nousi Iso kyrpä kokonaisella 2368 lukukerrallaan. Koko tekstin tarkoitushan oli vain katsoa, kuinka monta Google-osumaa saan tuolla otsikolla. On tekstissä sinänsä ihan mielenkiintoinen ja informatiivinen sisältökin, ei siinä mitään.

Toisena on 788 lukukerrallaan Toimittaja, joka unohti, mitä järki tarkoittaa, jossa vastasin kolumniin, jossa joku toimittaja närkästyneenä moitti suomalaisia siitä, etteivät auta pakolaisia, vaikka Suomeakin on autettu. Yli kuudensadan luvun pääsi myös Se oleellinen kysymys Immosen vastustajille (632), jossa ihmettelin Meillä on unelma -porukan argumentteja sen jälkeen, kun Olli Immonen oli mennyt sanomaan tykkäävänsä yksikulttuurisuudesta; sekä Edistyksellistä ajattelua suomalaisesta kirjallisuudesta (620), jossa erään lukijan pyynnöstä käsittelin Koko Hubaran feministis-edistyksellistä valitusta Laura Lindstedtin Oneiron-romaanista.

Kirja-arvosteluja on tullut valitettavasti paljon vähemmän kuin ennen. Ne näyttävät lukukertojen perusteella kiinnostavan noin puolta lukijoistani, lukuunottamatta klassikoita ja menestyneitä uutuuksia, jotka vetävät paljon Google-osumia. Vuoden menestynein on ylivoimaisesti Jarkko Tontin Lento 551 lukukerrallaan, koska Tontti itse twiittasi tekstin alle kaksi tuntia sen julkaisun jälkeen. Oletankin, että Tontti seuraa tätä blogia, koska vaikka itsekin tykkään googletella blogini nimeä silloin tällöin nähdäkseni, mistä linkkejä löytyy, olisi aika legendaarista, jos Tontti olisi sitä kautta tullut tänne sellaisella ajoituksella.

Joo. Mitäs vielä? Varmaan musiikkia tapauksen kunniaksi. Eräs uusi naispuolinen työkaverini on sitä mieltä, että tämä on uusi tunnusbiisini. Kuulemma se tulee minusta kovasti mieleen:



En voi väittää vastaan. Pidän kovasti tuollaisesta vanhanaikaisenkuuloisesta. Ja ettei tämäkään teksti jäisi kokonaan ilman järkevää sisältöä, laitetaan loppuun vähäpukeisia naisia:

Viehättävä assistenttini Xenia Porstuan henkilökunnan vuosittaisella virkistysmatkalla Tunguskalla.